Ihmisten pelkokokemukset kauhuelokuvista ovat ainakin joskus selviö. Syinä kokemukseen on tietenkin se, että ihminen ei katso elokuvaa "kylmästi ulkopuolelta", vaan samastuu tilanteeseen. Ihminen ei siis näe elokuvaa pelkkänä keinotekoisena näytelmänä, mitä se on. Tätä ei pidä sekoittaa skitsofreniaan, koska katsoja jollain tasolla tietää sen, että tilanne on kontrollissa. Elokuva on siis kuten huvipuistolaite : Keino pelätä turvallisesti.
Katsoja eläytyy jollakin tavoin elokuvaan ja liittää tämän piirteitä johonkin muuhun. Näitä on esimerkiksi:
1: Luontaiset synnynnäiset periytyvät pelättävät asiat. Tämä tarkoittaa nopeita ja yllättäviä liikkeitä. Ihminen ylitulkitsee näitä muutenkin, koska se että säikähdämme nurkan takaa tullutta ystävää ei ole vaarallista, mutta nurkan takaa tulevan salamurhaajan kohdalla automaattikavahduksen poisjääminen olisi "perin harmillista". Siksi kauhuelokuvissa "säikkyjä" tuleekin niin kissoista kuin zombieistakin.
2: Irrationaaliset elementit, jotka vihjaavat sekä suureen vaikutukseen että siihen että ihminen ei voi hallita niitä. Tämä korostuu kun muistetaan se, että kansojen tapoja tutkittaessa on huomattu pyhän kokemukseen liitetään usein jonkinlainen pelko, jota lepytetään tai muuten yritetään hallita rituaalein. Jonka jälkeen sitä voidaan kunnioittaa ystävällisemmin. Pyhän kokemus liittyy siis "Herran pelkoon" tasolla, jota ei välttämättä niin mietitä. Kauhussa lepyttelyrituaali ei suju kovin helposti, jolloin ilmiö jää halitsemattomaksi ja ymmärtämättömäksi. Tyypillinen lopetus kauhugenressä onkin se, että "paha jotenkin jää toimimaan". Tilanne ehkä laukeaa akuuteimmiltaan, mutta mörkö jatkaa toimintaansa.
3: Kolmas liittyy suoraan samastumiseen. Nimittäin uhriin samastumiseen. Jos koemme jollain tavalla olevamme "tarinan sankarin saappaissa". Ja täten meissä jokaisessa oleva kuolemanvaarassa esiin tuleva pelko nousee esiin. Tätä kautta on helppoa ymmärtää miksi usein petomaiseksi kuvatut pahat, joilla voi olla vaikka kirves aseena, ovat jossain määrin pelottavia. Etenkin jos sen lähde on piilossa. Usein kauhuelokuvissa onkin paljon näennäisiä kohtauksia joiden aikana ei tapahdu mitään muuta kuin pahaenteistä taustamusiikkia. Kun vaara on osoitettu olevaksi läsnä säikyllä, voidaan taukoja käyttää joko (1) tasaamaan hengitys: kokoaikainen "säikky" lakkaa toimimasta. Hyvä hirviön hyökkäys on yllättävä. (2) rakentamaan tunnelmaa väijymisestä, joka sitten aktivoituu.
Sitten on se, mistä Zizek on kirjoittanut. "Everything You Wanted to Know about Lacan, but were Afraid to Ask Hitchcock" -kirjassa hän lähestyy kauhua katseen teorian kautta. Ideana on yksinkertaisesti se, että elokuvassa katsoja samastuu johonkin hahmoon. Yleensä hän voi vaihtaa sitä jopa kesken kohtauksen ja tämä samastumisen kohde ja sen rytmitys voi vaihdella elokuvan katsomiskerralta toiselle. Samastumishetkellä näemme tilannetta juuri tämän kohteen näkökulmasta. Hänestä hyvä elokuva tarjosi mahdollisuuden juuri tähän, sujuvaan ja nopeaan näökulman, samastumiskohteen, vaihtamiseen. Zizekistä ihmisillä on "The Thing", eli jonkinlainen olento jota he pitävät vastemielisenä moraalisesti että muutenkin. Eräänlainen maksimitoiseutettu hahmo. Zizekin mukaan hyvä kauhuelokuva ilmeisesti tarjoaa tälläisen "Sen", koska hänen mielestään kauhuelokuvan tarjoaman tunteen vahvuuteen liittyy juuri se, että jonain hetkinä samastumme tähän pahaan. Esimerkiksi hän ottaa Hitchcockin "Psyko" -elokuvan. Hänestä kun elokuvassa elokuvan paha, Norman Batesin äiti, puukottaa etsivä Arbogastia, kohtaamme toki samastumisen etsivän tuskaan. Mutta todellinen kauhukokemus syntyy Zizekin mukaan niinä hetkinä kun samastumme Norman Batesin äitiin, tämän toiveisiin ja haluihin ja toivomme tämän etsivän kuolemaa. Voimme Zizekistä jopa rakentaa "The Thingin" motiiveja implisiittisistä elementeistä.
Tietenkin tämän jälkeen on mielenkiintoista miettiä, miksi kukaan katsoo kauhuelokuvia ylipäätään. Kun kokemukset ovat kuitenkin melko vahvoja, voisi luulla että ei tekisi mieli katsoa toisia. Ehkä syynä on sama, minkä vuoksi jotkut hyppäävät laskuvarjolla: Pelko antaa adrenaliinihumalan ; Hengissä selviämisestä seuraava helpotus on niin suuri että kokemuksen haluaa toistaa - ja siksi ekstremeurheilijat "hakisivat rajojaan" helposti. (Meille varoitettiin vartijakurssilla siitä, että jos joutuu pahoille alueille, voi syntyä halu hoitaa tilanne "jännästi painimalla", kun vaihtoehtojakin on. Ja jos itsessä ja toisessa näkee merkkejä, tulee siihen reagoida. Tarjottu selitys oli juuri tämä.) Toisten mielestä käsittelemme traumojamme turvallisesti. Kolmannen mielestä kyseessä on vain eskapismi: Todellisen maailman "huonous" on se, että se on tylsä koska meillä ei edes ole sisällissotaa, ja elokuva tarjoaa keinon lähestyä seikkailua jota normaalielämä ei juurikaan tarjoa.
Selityksiä on useita. Pääasia on kuitenkin se, että kauhuelokuvassa jostain hyppää mörkö, pitkän vaaniskelun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti