Ryhmäpaineella on paljon tunnettuja vaikutuksia : Se saa ihmiset mukautumaan ja tekemään kuten muut. Ihminen haluaa "säilyttää kasvonsa". Tätä kautta voitaisiin ajatella että tietoisuus toisten ihmisten läsnäolosta ja valvonta saisi ihmiset toimimaan moraalisemmin.
Näin ei aina ole. Jopa "Tieteen Kuvalehti (11/2009)" tietää tämän. Se kertoo pikkuisessa jutussa katsojavaikutuksesta. Tämä on jokaiselle turvallisuusalan tehtäviä vähänkään aikaa tehneelle tuttu ilmiö. Ihmiset eivät tee ensiapua. Sen sijaan he kyselevät auttajalta "osaatko sinä varmasti". Ja sitten on tietysti niitä, jotka loukkaantuvat "kuratakkinahkapääapinalle" aka. vartijalle siitä että tämä yrittää avata väylää "lanssille". Verot on kuulemma maksettu, joten sitä saa sitten nauttia verorahojen tuomasta pikku spektaakkelista.
Ihmiset eivät nimittäin auta, jos paikalla on muita todistajia. Catherine Genovese teki tämän ilmiön myös psykologien tietoisuuteen vuonna 1964. Hän nimittäin kuoli. Tapahtumasarja kesti puolisen tuntia ja tapahtumalla oli ainakin 38 seuraajaa. Kukaan ei hälyyttänyt poliisia. John Darley ja Binn Latané lähtivät tämän tapauksen pohjalta miettimään sitä, milloin ihmiset eivät auta. Ratkaiseva tekijä oli se, että jos ihminen tietää että paikalla on muita, hän jotenkin olettaa että hänen ei tarvitse tehdä mitään. Ongelma muuttuu "jonkun toisen ongelmaksi". Ja tämähän taas antaa jo Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja" -sarjassa täydellisen näkymättömyyden. Näin näyttää tapahtuvan myös todellisuudessa.
Tietenkin myös Ringelmanin efekti on samankaltainen: Siinä köydenvedossa pieni määrä ponnistelee pontevammin ja isompi määrä johtaa asenteiden löystymiseen. Tästä seuraa se, että kun köydenvetoon lisätään uusia ihmisiä, köyden vetämisen voimakkuus voi jopa vähetä.
Kun ihminen sitten kohtaa edellä mainittuja, tästä seuraa tietysti ikävyyksiä. Huomaamatta jääminen sattuu. Tässä kohden on syytä tietää että ihmisen tapa kokea muiden mielipiteet on sekin erikoinen. Tämä koskee optimismia ja itseluottamusta. Nimittäin on tunnettua että ihmiset ovat itseriittoisia: Lake Wobegon effect ja optimism bias jyräävät meidän kaikkien elämässä: Koemme olevamme "keskivertoa parempia" paljon useammin kuin tilastot sallisivat. Samoin suhtaudumme usein tulevaisuuteen positiivisemmin, ruusuisemmin kuvitelmin, kuin mitä maaima meille tarjoaa. Tämä optimistinen asenne ei kuitenkaan suojaa meitä kun sitten kohtaamme nämä elämän kolhutt. Sander Thomaes nimittäin havaitsi, että ne lapset jotka kokivat olevansa suositumpia muiden lasten joukossa, kuin mitä he ovat, kestivät muita huonommin sosiaalista syrjimistä. Sen sijaan realistinen näkemys omista rajoista auttaa. Optimismin rakentaminen taas heikentää vaikeuksien sietämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti