torstai 23. heinäkuuta 2009

Vääristä syistä suuttuminen.

"Ulkopuolella saa olla minkälainen metakka tahansa, kunhan sisäpuolella ei ole häiriötä."
(Seneca)

Ihminen suuttuu helposti erikoisista vastoinkäymisistä. Esimerkiksi jos talonyhtiön huoltomiehet alkavat lapioimaan pihamaata koneellisesti kello 10 aikaan aamusta, kun juuri edellisenä yönä taas homoseksuaali ystävä on soitellut kello 05.10 koska kaipasi jotain pseudofilosofista ex -tempore pikatulkintaa "Twilight" -elokuvan muoti -ilmiöisyydestä, ja siitä miten hänen homoseksuaalina tulisi suhtautua samastumisestaan naispuoliseen hahmoon tämän kuvatessa vampyyrirakastettuaan. Kun tietokone tekee lisäksi lagitenän niin pahasti että sen joutuu käynnistämään johdoista, jonka seurauksena paljastuu että värkätty kirjoitustyö menee isoilta osin rikki. Niin silloin on ollut kokonaisuus, joka väsyttää ja rasittaa.

Silloin sitä kärsii ikävyyksiä.

Kun kärsimme ikävästi, koemme helposti että loukkaus on tarkoituksellinen. Mielessä kuin itsestään syntyy yhteys "puhelin soi yöllä (yms) ja olen nyt väsynyt ja kiukkuinen" ja "puhelin soi (yms) jotta olisin väsynyt ja kiukkuinen". Lopputuloksena on paitsi väsynyt ja kiukkuinen, on myös tämän lisäksi ärsyyntynyt. Mahdollisesti mukaan tulee jopa aggressiivisia sävyjä, jolloin sille löytyy mitä mainioin määritelmä: vitutus.

Tämä reagointitapa on ihmisille tyypillinen. Se oli minulla tänään. Sille löytyy moittija. Seneca.

Seneca yritti kuitenkin ymmärtää syitä tälle ilmiölle. Hänestä syynä suuttumukseen on oikeudenmukaisuuden tunne. Hänestä syynä on se, että ihminen odottaa, että maailma toimii tasaavasti. Että kun toimii oikein, tulee palkinto, ja kun toimii väärin, tulee rangaistus. Kun ihminen ei tee pahaa, vaan saa rangaistuksen, maailma alkaa tuntumaan ihmisestä järjenvastaiselta. Ihminen ajattelee että maailmalla on tapahtunut suuri erehdys. Hänestä ihmiselle voi kuitenkin käydä myös "huonoa mäihää". (Jota voisi rinnastaa Pahan ongelman ydinkysymykseen: Maailmassa on kiistatta kärsimystä, joten kaikkihyvä ja kaikkivaltias Jumala ei tunnu uskottavalta.) Ei ole syytä vaatia eikä odottaa mitään tasaavaa kompensaatiota. Tämän odottaminen tuo vain murhetta ja turhaa suuttumusta.

Senecan mukaan tätä suuttumusta yritetään lieventää väärillä konsteilla. Esimerkiksi vähättelevän vakuuttelun, jossa pelkoja esitetään turhiksi, hän näkee siten että rakennetaan turhaa toivoa: Maailmaa esitetään ruusuisessa valossa, jolloin itse asiassa käy niin että kun seuraavalla kerralla käu "huonoa mäihää", isku on jälleen kova. Senecan mukaan ne samantien vihjaavat että huono onni on myös katastrofi. Sehän ajetaan ulos "reilusta maailmasta". Samoin voi syntyä turhia odotuksia jostain korvaavasta voimasta, joka korvaa vaikeudet.

Tämä ei tarkoita oikeudenmukaisuuden hylkäämistä, vaan sitä että turhista asioista ei kannata räävistellä. Hän otti muutamia esimerkkejä tästä:
1: Kyyros, Persian kuningas, sotapäällikkö, valtakunnan perustaja, oli omistanut heinon valkoisen hevosen, pyhäksi kutsutun hevosen. Hän oli matkalla sotaan, kun heidän piti ylittää ärjuvä koski. Kyyros ei halunnut odottaa ja hevonen hukkui. Kyyros suuttui joelle ja päätti rangaista sitä. Hän pisti sotilaat patoamaan ja ojittamaan. Joki jaettiin osiksi. Sotilailla meni koko kesä kaivuuhommissa eikä taistelutahto ollut tämän jälkeen kunnossa.
2: Roomalainen käskynhallitsija Gnaeus Pisco oli tehnyt äkkipikaisen tuomion. Eräs sotilas oli tullut myöhässä yksin takaisin, ja hänen ystävänsä ei tullut tämän mukana. Hän päätteli suoraa että sotilas oli tappanut ystävänsä. Kun sotilasta oltiin kuljettamassa teloitettavaksi, kadonnut ystävä tuli hengissä paikalle. Sotilaat riemastuivat tästä ja riemuhuudoin he ajoivat teloituksen pysäyttämistä. Pisco koki että sotilaat nauroivat hänen arvostelukyvylleen, eivätkä helpotukselleen sotilasystävän palaamisesta ja toisen kuolemantuomion purkamisesta. Ja siksi teloitusta ei peruttu. Tämän lisäksi teloitettiin se myöhässä ollut kadoksissa ollut ystävä, että sadanpäämies, jonka alaiset olivat kohonneet riemuhuutoon.

Senecasta nämä olivat väärää suuttumusta. Syynä oli hänestä se, että ihminen on epäystävällinen itselleen. Puhelinmyyjäkään ei soita kiusatakseen, vaan tarjotakseen lehteä. Puhelinmyyjä päin vastoin haluaisi että kaikki tykkäävät seiskasta, ja ostaisivat sen häneltä. Hän ei sen sijaan soita saadakseen vittuilua. Senecan mukaan meidän on oltava ystävällisiä itsellemme: Ajattelemme muiden olevan samantapaisia itsellemme kuin olemme itse itsellemme. Kun emme sekoita hälyä, porua ja häiriötä siihen että ulkomaailma olisi (1) joko rankaisemassa meitä jostain tai (2) että olemme kokemassa pahaa ilman syytä, ne eivät synnytä vihaa. Seneca ei tietenkään esitä muuttavansa ikävää kivaksi. Eikä tuskasta hänestä seuraa mitään automaattisia sadomasokistisia nautintoja. Ideana on siis se, että ikävä asia voi tuntua pahalta. Mutta se ei saa meitä raivostumaan.

Minulle soitetaan keskellä yötä koska minulla on "spesiaalipaikka" ja olen ainut jonka voi kuvitella kenties olevan hereillä viiden aikaan aamulla, ja jonka kanssa voi heittää melko avoimesti niinkin oudoista aiheista ilman että mikään aate änkee häveliäisyyttä ja tabukapulaa rattaisiin. Asuinaluetta rakennetaan jotta siinä voisi asua, eikä pusikoiden istutus omalle pihalle tuonut edes lisämaksua vuokraan (jonka lisäksi kuori jota siihen heitettiin juurelle haisee pihkalta niin että heti pihaportilla haju on kuin kävelisi metsässä). Eli istutustyöt ovat jopa palvelus, eivät rangaistus. (Se ei tuntuisi edes ikävältä jos yöllä ei olisi soinut puhelin, joka taas ei olisi ollut niin paha ilman niitä aamukoneita.) Ja tietokonekin on toki aikansa elänyt, mutta pitkän ajan palvellut, eikä se ollut aikanaan kallis. (Että ihmeitäkö pitää hinta-laatusuhteelta odottaa?) Bill Gatesin palkkaamat nörtihtävät bittinikkarimyyrätkään ei tarkoituksellisesti luo huonoja ohjelmia kostoksi siitä että olen huono asiakas. (Ne vain ovat huonoja ohjelmia samaan tapaan kuin olen heille huono asiakas, pienen rahan ovat kaiken kaikkiaan minulta saaneet datafirmat.)
Seneca kohtasi elämässään tälläisen "epäreilun huonon mäihän", kun hänet liitettiin poliittiseen juonittelupeliin nappulaksi. Kun Claudius nousi valtaan (heti Caligulan murhan jälkeen), Messalina halusi eroon Caligulan sisaresta, Julia Livillasta. Siksi keisarinna syytti Julia Livillaa aviorikoksesta ja esitti että Seneca oli ollut tämän rakastaja. Väite oli tietenkin keksitty, mutta todellisuus ei kysynyt oliko Seneca ansainnut rangaistusta vai palkkiota. Siksi tämä juonittelu vei Senecalta perheen, omaisuuden, ystävät, hyvän maineen, arvovallan, poliittisen uran. Ja jopa asuinpaikaksi hän joutui ottamaan Rooman valtakunnan viheliäisimmän loukon roomalaisille, Korsikan. Seneca suhtautui rahaan stoalaisesti. Se ei tarkoittanut että hän ei olisi ottanut rahaa ja valtaa, kun sitä on tarjolla. Sen sijaan hän suhtautui sen menettämiseen ilman vihaa. Ideana ei siis ole se, että hylkää oikeudenmukaisuuden tai omaisuuden. Maailmalta oli vain turhaa odottaa sellaista, koska ikäviä asioita kuitenkin tapahtuu. Senecakin suhtautui ongelmiinsa yllättävän tyynesti. Vaikka hänen kohdallaan hänestä tehtiin uhri selvästi tarkoituksella.

Ei kommentteja: