Tulkinta ja ennustaminen.

"Sattuu, sattuu!" - "Mahtuu, mahtuu."
(Epämääräiset aineistot.)

Andrew Parker on kirjoittanut "Genesis Enigma" -kirjan. Sen idea on karkeasti sanoen se, että Raamattu kertoo evoluution hienouksista paljon ennen Darwinia. Hän kannattaa siis teististä evoluutiota, jossa Jumala on olennainen osa evoluutiokoneistoa.

Pääkeinona Parkerilla on käsitteiden uudelleenmäärittely: Esimerkiksi "Tulkoon valkeus" kääntyy kuvaukseksi big bangista. Kun puhutaan ruohosta, tarkoitetaan alkeellisia sinibakteereita, ja valojen erottaminen onkin taivaankappaleiden rakenteenmuutoksen sijasta se, että eläimille kehittyi näköaisti.

Tässä kohden hänen näkökulmansa eroaa kovasti niistä fundamentalisteista suuntauksista, jotka nojaavat idealismiin "Hegelin tapaan" - eli jos tiedemaailman esittämät näkemykset ovat ristiriidassa heidän aatteensa kanssa, sen pahempi tiedemaailman esittämille näkemyksille. Molemma toki uskovat että Raamattu on totta täysin kannesta kanteen, mutta ensimmäisen mukaan kirjoja ei tulkita, ja toisen mukaan tulkinta on läsnä kaikessa lukemisessa - jopa kahvinkeittimen rakennusohjeiden lukemisessa - ja tätä kautta tiedemaailma tarjoaa ymmärtämiselle oleelliset raamit, josta oikeat tulkinnat seulotaan. Ensimmäinen pyrkii vaikuttamaan tieteeseen, joko hyväksymällä tai kieltämällä - ja mahdollisesti vaatimalla että uskonnonvastaisia näkemyksiä ei saisi esittää, tutkia ja esiintuoda. Toinen taas pyrkii mukautumaan tieteeseen.

Tämänkaltainen "Post hoc retrofitting" on itse asiassa käytetty keino. Esimerkiksi kvanttimystiikkaa lukeneelle se on erittäin tuttua. Itse asiassa kirjoja joissa "Tao ja Fysiikka yhtyvät" on paljon. Näissäkin kirjoissa on kasattu tieteen löydöksiä, jotka on yhdistetty jonkun buddhalaismystikon sanomiin asioihin. Nämä näyttävät sopivan yhteen. Ongelmana tässä on tietysti se, että kieli on useinkin symbolista. Mystikko ei ole esittänyt Maailman Rakennetta formuloidussa tai mahdollisimman yksiselitteisessä muodossa. Päin vastoin, tulkinnanvaraisuutta on paljon. Kun näitä tulkitaan, onkin ihmetyksen aiheena se, miksi se muka tulkita juuri tuolla tavalla, kun mieleen tulee sen seitsemän sortimenttia muutakin tulkintaa. Perussyy on yleisesti ottaen se, että "kun havainnot näyttävät". Eli oikea tulkintatapa väärien joukosta löytyy kun se yhdistetään uusimpiin löytöihin.

Tätä käytetään tietenkin myös ennustamisessa ja erilaisissa lavashow -järjestelyissä. Kun esitetään jotain epämääräistä. "Aistin henkivierailijan ; Joku jonka nimi alkaa L:ällä on kokenut jotain raskasta." Se muuttuu jonkun katsojan silmissä helposti juuri tietyksi Laura -tädiksi, joka kuoli keuhkosyöpään viisi vuotta sitten. Tällä hetkellä aktuaalinen aineisto nostaa ikäänkuin yhden tulkinnan muiden joukosta ja tuhoaa muut, ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan. Oikea tulkinta on tietysti se, joka sopii ennustajan sanoihin. Ja kun se liittyy tosiasioihin, kuten aktuaalisesti kuolleeseen Laura -tätiin, kyseessä on tietysti empiirinen ja kokemuspohjainen ja kriittinen työ, joka täyttää tieteellisyyden, järkevyyden ja rationaalisuuden kriteerit? Ei oikeastaan.

Erimielisyys ei oikeastaan tule siitä "onko tulkittavissa", vaan kysymys onkin siitä, rakennetaanko yhteys jälkikäteen, jolloin se on "puupäisyyttä", itsepintaista tapaa, jossa päätetään valmiiksi että ollaan oikeassa, ja sitten suoritetaan erilaisia saivartelun avulla tehtyjä puolivoltteja, jotta tästä ei vaan tarvitse luopua. (Mikä on kaikille tietysti tuttua.) Vai etukäteen, jolloin kyseessä on tietenkin se, että on ollut valmiiksi tietoa.

Mielestäni tässä kohden asian saa asetettua kohdilleen Imre Lakatoksen kautta: Hän korostaa sitä, että hyvällä teorialla ja tutkintatavalla on heuristista potentiaalia : Eli sen kautta saadaan tehtyä tutkimusta. Se ohjaa kysymyksiä tuottamaan juttuja joita voidaan selvittää. Hyvä teoria tuottaa siis tiedemiehille kysymyksiä joihin vastausta ei voida tietää, mutta jotka voidaan selvittää tutkimuksella. Tulkitsijoille hankalaa on se, että "oikea tulkinta" saadaan aina vasta kun tiedemiehet ovat tehneet "oikeat löydöt". Tätä kautta Raamatulla ei synny heuristista arvoa. (Mikä ei vielä tarkoita että muuta kautta sitä ei voitaisi saada.) Ja siksi tulkitsija ei tutki, vaan ainoastaan konstruoi erilaisilla käsitteidenmuutoksilla näkemyksen joka on ristiriidaton havaintojen kanssa. Parkerin tavassa perustella uskonto on kiistämättä suhteessa tieteeseen, mutta ei sillä tavalla mitä tieteelliset teoriat ovat. Sen suhde ei perustu ennustamiseen, vaan siihen että määritelmiä muutetaan jälkikäteen niin että ne sopivat havaintoihin.

Mielestäni tämä ei tarkoita sitä että tästä tarvitsisi luopua. Riittää että sitä ei väitä tieteeksi, tutkimusohjelmaksi tai muuksi vastaavaksi. Parker osoittaa että uskovainen voi tulkita uskontoaan ja hakea ristiriidattomuutta ideologiansa ja tieteenteon välille. Ristiriidattomuus luonnontieteen kanssa ei kuitenkaan tarkoita että näkemys olisi luonnontiedettä. Samoin kuin ristiriidattomuus "L -kirjaimella alkavan kärsijän" ennuspuheiden ja kuolleen Laura -tädin välillä ei kerro sitä että kyseessä olisi aito ennustaminen ja yliluonnollinen tieto, joka todistaisi että sielu on. Tai että se todistaisi että "Laura -täti" kävi showssa vierailemassa ihan itse. Se on toki mahdollista; Onhan toki ihan mahdollista, että jos henkiä on, heitä on vaikeaa kuulla. (Yritäppä puhua selvästi ilman kieltä ja suuta!) Vierailijasta saadaan epäselviä vihjeitä, kuin minun kanssa juttelusta. Mutta ei se silti ole vielä kovin rajaavaa, selittävää : L -kirjaimella alkavia nimiä ja kärsimystä on monia.

"Uskoo ken tahtoo", mutta kyseessä on joka tapauksessa arationaalisnen lähestymistapa, jonka moottorina on tulkintaan perustuva vetoaminen, ei varsinainen perustelu. Lopputulos ei ole rationaalinen siinä mielessä että siitä syntyisi perustelu, joka erimielisten tulisi noteerata mitenkään, mutta ei irrationaalinenkaan koska näkemystä ei ole osoitettu selvästi ristiriitaseksi, ei sisäisesti eikä suhteessa maailmaankaan. Lopputulos on valikoivaa spekulaatiota. Ja sitähän ihmiselämään aina mahtuu.

Yritän suhtautua näihin melko suopeasti, kunhan ne esitetään oikeassa kontekstissa (Tulkinta joka sitoo teologian ja ideologian tieteelliseen maailmankuvaan. Mutta tämä maailmankuva ei itsessään ole tiedettä.) Mielestäni ydinkysymys on vain "vääräksi osoittamisen" ja "todistamisen" vaatimuseroissa. Tulkitsija-idealistille syyksi pitää ideologia riittää se, että sitä ei ole osoitettu vääräksi. Niille jotka ovat skientistejä on paljon tiukempi vaatumustaso, he vaativat että ideologian täytyisi tuottaa ennusteita ja olla itsekriittisen tutkimuksen armoilla, todistettavana. Vaatimukset ovat itse asiassa tätä kautta todella erilaisia.