Agnostikkoihin suhtaudutaan melko erikoisilla luokittelutavoilla. Siinä, missä on tavallista että määritelmä nousee aatteen seuraajien sisältä ja tämä rakentaa sekä denotaatiot että konnotaatiot määritelmään, agnostikkojen luokittelu melko helposti jätetään keskustelussa ulkopuolelle, tai jos se tunnustetaan se nivotaan yhteen.
Varhaisin agnostikon määritelmä on Thomas Huxleyn määritelmä 1880 -luvulta. Hänestä se tarkoitti sitä että Jumalan olemassaolosta ei saatu periaatteessa tietoa. Se oli mysteeri johon ei ollut ratkaisua. Syynä voi olla vaikka se, että ihmisen ajattelykyvyllä tai logiikalla on rajat.
Sisäpiiristä nostamalla saadaan tietysti "normaaleja määritelmiä". Esimerkiksi seuraavanlainen kolmikko:
1: Heikossa agnostismissa ei tiedetä Jumalan olemassaolosta, mutta ei ota kantaa voitaisiinko tietää tulevaisuudessa. Nyt ei ole riittävää tietoa käsillä jotta vastaus voitaisiin saada.
2: Vahvassa agnostismissa pidetään mahdottomana että asiaa Jumalasta voitaisiin ikinä selvittää, kysymyksen luonne on sellainen että sitä ei voida tutkia eikä asiaa tätä kautta selvittää.
___2.1: Yleensä vain tätä versiota vastaan hyökätään mm. Lewisin esittämällä argumentilla, jossa sanotaan että agnostikko esittää että hänellä on absoluuttinen tieto Jumalasta tietämisestä, hänellä on tietoa Jumalan luonteesta jolloin hän olisi sisäisesti ristiriitainen.
_____2.1.1: Ristiriita kuitenkin katoaa kun ajatellaan hieman tarkemmin. Kun agnostikko sanoo että "ei ole mitään joka voisi kertoa Jumalaa vastaan tai sen puolesta", hän ei itse asiassa väitä että hänellä on tietoa Jumalan luonteesta. Hän väittää että hänellä on tietoa logiikan rajoista. Tätä kautta tilanne vertautuu moniin logiikan rajoja tutkiviin ongelmiin, jossa tehdään tälläisiä päätelmiä. Tieto ei siis koske niinkään Jumalan luonnetta, kuin sitä mikä on logiikan ja tutkimusken ulkopuolella.
_____2.1.1: Toisaalta agnostismi käsittelee "jumalan olemassaoloa". Tämä ei tarkoita välttämättä edes sitä että Jumalan ominaisuuksissa olisi epäselvyyttä. Itse asiassa voidaan jopa esittää että jos Jumalalla on määritelmä, määritelmän mukaisen olennon olemassaoloon voidaan varsin helposti suhtautua "eitietävästi". Ja kohteen ominaisuuksiin, jotka ovat määritelmässä, ei välttämättä tarvitse olla mitään epätietoisuutta.
3: Ignosticism taas esittää että Jumalakannanotot teismiin tai ateismiin ovat merkityksettömiä niin kauan, kuin koherenttia ja kunnollista määritelmää Jumalalle ei ole. Kannanotto on siksi tyhjä ja turha.
Kaikki kolme ovat evidentialistissävytteisiä. Niissä pääasiana on se, että asiasta on saatava kunnon konkreettista tutkimusta. Tätä kautta ateismin todistaminen tarkoittaa esimerkiksi fallibilistisesta evidenssistä pitävän agnostikon mielessä Jumalan falsifiointia. Ja toisaalta Jumala olisi järkevä vasta kun voitaisiin tehdä sellainen testi jonka seurauksena Jumala todella varmasti osoitettaisiin vääräksi. Tietenkin tässä voi olla lievempiä ja ovelampiakin kannanottoja. Mutta niiden paikka ei ole tässä.
Kuitenkin useat tahot - sekä uskovaiset että ateistit - taas esittävät että agnostismi on ateismia tai ei ole sitä. Näissä kyseessä on tietysti määritelmien taistelu. Agnostikot halutaan puolelle ja vastaan aina siten kun se kullekin piirille kuuluu. Tämän jutun aiheena on siis agnostismi, ei ateismi, vaikka käsittelen asiaa sen kautta melko paljon.
Tämä liittyy olennaisesti ateismin ja agnostismin määritelmiin. Niihin liittyy tietysti melko suuria muutoksia ajassa: Esimerkiksi Humea pidettiin aikanaan ateistina, koska hän kiisti kristillisen uskonnon. Hän kuitenkin oli enemmänkin deisti, eli hän uskoi jumaluuteen joka ei sekaantunut universumin toimintaan aktiivisesti. Nykyisin laskisimme hänet selvästi uskovaiseksi. Itse asiassa jännittävä yksityiskohta on siinä että atheos tarkoitti sekä jumalatonta että jotakuta joka esitti mm. vakavaa sensuuria. Ja uskoisin että nykyisin ateismi tarkoittaa juuri eivertauskuvallista Jumalaa, joka ei ole mikään tietty yksi Jumala, vaan nimen omaan useat eri Jumalat. Tietenkin henki voi muuttua. Ja lisäksi ateismi on muuttunut enemmänkin kulttuurintutkimuksen avulla tutkittavaksi liikkeeksi. Tällöin se ei ole pelkkä yksi todellisuusasiaa käsittelevä väite, vaan on lisäksi tähän liittyvät sosiaaliset toiminnat. Tätä kautta sille voidaan saada tarkka määritelmä. Jos minun tulisi ateismi määritellä keskittyisin juuri tähän.
Melko yleinen tapa toimia on valitettavasti se, että esitetään jollain tavalla todella tarkoitushakuisia määritelmiä ateismista ja agnostismista:
1: Esimerkiksi ateismi voidaan määritellä uskoksi jossa ei uskota Luovaan ja/tai aktiiviseen toimijaJumaluuteen. Tätä kautta esimerkiksi gnostilaisuus ja muut uskonnolliset näkemykset olisivat määritelmän mukaisesti ateismia. Tässä ja muissa vastaavissa ateismi esitetään kapeassa yksityiskohtaisessa hengessä, jossa se sidotaan käytännössä monoteistiseen kristinuskoon, juutalaisuuteen ja Islaminuskoon. Tässä esimerkiksi monet luonnonuskonnot vain "unohdetaan" määritelmästä ulos. Tämä on imperialistinen määritelmä: Se kesittää juuri tietyn uskonnon ydinkohdaksi. Tässä kohden on erityisen tärkeää huomata, että tässä agnostismi on määritelty siksi, että ei tiedä onko Jumalia. Agnostikko voi sen sijaan olla aivan varma että jokin Jumala on väärä. Tämä rajaus jättää aikalailla valtavan määrän Jumalia jotka "voivat olla". Samoin ateismikaan ei tarkoita missään tapauksessa "ei usko tähän tiettyyn uskontoon", koska tosiasiassa tällöin kaikki uskovaiset olisivat ateisteja eri Jumalille. Ateisti vetäisi sen vain monoteistejen kohdalla yhtä Jumalaa pidemmälle. Hindu tuskin kuitenkaan on ateisti.
2: Toisaalta Jumaluuden määritelmät voidaan laajentaa maksimaaliseksi. Tällöin esimerkiksi voidaan esittää että jos pitää Jumalaa kätevänä ja hyödyllisenä vertauksena, joka liittää antropomorfistisessa muodossa kannanottoja moraalista ja muista asioista. Tällöin Jumala on kuitenkin vertauskuva, enkä usko että (1) Uskovat olisivat mitenkään uskomassa että uskon kohde on vain vertauskuva. (2) Ateistit olisivat kieltämässä jotain vertauskuvaa. Ainakin heille kyseessä on todellisuuskysymys, jolloin Jumala joka on vain vertauskuva on ateisteista "ihan sopiva". Toinen yleinen tapa on määrittää ateismi "pyhän" kieltämiseksi ja sitten määrittää pyhä mahdollisimman laajasti. Tällöin ateismi tarkoittaa sitä että mitään ei pidä tärkeänä, ei ole mitään sellaista asiaa jota ei voisi loukata. Valitettavasti tämän pyhän määrittelyn mukana esitetään että jos ateisti pitää tärkeänä että hänen läskeistään ei haukuta, hänen ulkonäkönsä on hänelle "pyhä". Harva ateisti itse määrittelee tässä "pyhänpoistomallissa" aivan tälläiseksi. Silloin voidaan vain ihmetellä, että keitä tämä määritelmä tarkalleen ottaen tarkoittaa ja onko itse asiassa ainuttakaan tämän määritelmän mukaista ateistia missään.
Ja tästä alustuksesta päästään varsinaiseen asiaan. Nimittäin siihen, että agnostikkojen kohdalla toteutuvat kaikki jo mainitut ateistien määrittelyjen erikoisuudet. Ja vielä yksi lisää.
Pelikenttä rajataan tahallaan keinotekoisilta maistuvilla määritelmillä: Tämä on näkemys jossa a-teismi määritetään yksinkertaisesti Jumalauskon negaatioksi. Eli teisti uskoo ja a-teisti ei täytä teistin märitelmää.Tätä kautta päästään fundamentalistikristillisyydelle tyypilliseen asetelmaan, jossa joko ollaan kunnolla uskossa tai sitten ollaan pahuutta, joka voidaan nimetä vaikka "uskon puutteeksi". Myös ateistit pitävät tästä tavasta toimia. Syykin vaikuttaa olevan sama. Se merkittää sitä että taistelulinjat on vedetty eksaktisti, ja kaikki pakotetaan tätä kautta jollekin puolelle. Tällöin toteutuu tilanne samanaikaisesti pätee sekä "jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan" ja "jos et ole meitä vastaan, olet meidän puolellamme". Tästä seuraa se, että neutraali osapuoli on sätkynukke, jota "hylätään ja halataan" aina kun se sopii omalle sanomalle. Tätä kautta heihin voidaan vedota kun haetaan vaikka vaikutusvaltaa, onhan (ei vastaan joten puolella) "seuraajia näin ja näin monta". Mutta kun asema on saatu, ei niiden kanssa tarvitse jakaa, kun (ei puolesta joten vastaan) "ei ole kunnolla".
Tämänkaltaiselle ilmiölle löytyy mukava nimitys politiikan maailmasta: revanchism. Se liittyy politiikassa yleensä jonkun alueen hallintaan. Jostain alueesta on kiistaa ja se joko halutaan valloittaa takaisin tai valloittaa jokin alue itselle, koska sille nähdään jokin vastaava oikeutus. Siinä kiistellään maasta aika voimakkaasti. Seurauksena kisaajille muodostuu vahva joukkuehenki, ja toisen ryhmän vastustus. Ilmiö paitsi rakentuu sisäisille ryhmille, alueesta kiistely myös vahvistaa niitä. Asia nähdään tärkeänä, ja jos se ei ole tärkeä , siitä tehdään tärkeä ryhmäidentiteetin kautta.
Onhan se varmaan totta, että agnostikkoja voi olla vaikeaa ottaa huomioon, kun Jumalauskolla on pitkät perinteet ja määritellyn ateismin juuretkin voidaan seurata Kreikkaan asti. Kun taas agnostismi määritelmänä on varsin tuoretta perua. Mutta luulisi että määritelmät olisivat tuossa reippaan 130 vuoden jälkeen määritelmään olisi jo totuttu. Etenkin kun on mahdollista että agnostikkoja, eli "Jumalasta? en osaa sanoa" -korttia heitteleviä, on ollut liikenteessä ennen kuin asenne on nimetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti