"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa."
(Matt. 5:3-11)
James Huberin novelli Fredistä joka halusi hiihtää on kertomus, jossa Fred haluaa hiihtää, mutta häntä pelottaa. Hänellä on monta syytä, argumenttia, miksi häntä pelottaa. Hän voi olla huono, kaatua, kuolla ja joutua naurunalaisiksi pienine suksineen. Niinpä hän ei hiihdä, vaan alkaa vihaamaan hiihtämistä aggressiivisesti. Ja jos hänelle kerrotaan hiihtämisen hyvistä puolista, hän suuttuu enemmän. Oikea ratkaisu olisi tietenkin uskaltautua hiihtämään, jolloin pelotkin poistuvat.
Nietzsche oli astetta äkäisempi. Hänen mukaansa monet hyvät asiat ovat vaikeita. Suuret ihmiset sublimoivat (sublimieren), hengellistävät (vergeistigen) ja kohottavat (aufheben) tiellään olevat vaikeudet. He voivat päästä huipulle. Koska he eivät tyydy osaansa, vaan ovat yritteliäitä. Nietzsche halveksi kristinuskon sitä piirrettä, että se tyydyttää vaatimattomuuteen. Hän vertasi tilannetta vuoreen: Ihmiset ovat vuoren juurella. Ylhäällä on joitain heidän haluamiaan asioita, kuten varakkuutta, sosiaalista hyväksyntää, mielenkiintoisia filosofisia mietelmiä ja mitä vain. Ihmiset haluaisivat olla hyviä näissä. Mutta he eivät ole. Siksi he ovat murheellisia. Kristinuskon vika oli siinä, että se suorastaan kannusti ihmisiä siihen, että juuri vuoren juurella oli mukavaa olla. Ihminen kuitenkin kokee luopuvansa. Siksi kaidan tien kulkemista kuvataan usein vaikeaksi: Esimerkiksi koettelu -sana kulkee tässä kuviossa. Tämä tarkoittaa sitä että ihminen luopuu monista asioista, joita hän haluaisi. Hän pysyy väkisin vuoren juurella. Koska ihminen ei kuitenkaan lakkaa haluamasta enempää, heille syntyy ressentimenttiä, heistä tulee kaunaisia, vihaisia.
Oman haluamisen kieltäminen, oman luonnon kieltäminen, johtaa tähän. Kristinusko ei Nietzschestä siis ollut tavallaan "köyhien puolella". Se toki hyväksyi heidät ja sai suosiota köyhien ja orjien keskuudessa. Mutta kristinusko ei käytännössä kuitenkaan niinkään korostanut että he olivat sorrettuja ja että asialle pitäisi siksi tehdä jotain. Se sen sijaan esitti että tämä kurjuus oli jopa jonkinlainen tavoitetila.
Ray Romanon "Kaikki rakastavat Raymondia" ottaa saman teeman vielä yhdellä tavalla. Eräässä jaksossa Raymondilla on ikäkriisi. Tilannetta yritetään korjata siten, että koostetaan lista 100 asiasta, jota haluaa vielä tehdä ennen kuolemaa. Robertilla on haaveita, kuten maratoniin osallistuminen. Raymondin toiveet koostuvat lähinnä ruokalistasta: Mitä hän haluaa syödä, koska ei ole syönyt niitä vielä. Ja sellaisista kuten "suurentunut eturauhanen", jota hän haluaa välttää. Mitään "kunnollisia haaveita" ei ole. Hänen vaimonsa Debra kysyy että olisiko mahdollista että Raymond olisi niitä harvoja, jotka elävät todellista unelmaansa. Raymond kuitenkin kokee tilanteen tyhjäksi, koska ihmisellä täytyy olla unelmia jotta hän voisi nähdä elämän merkityksellisenä. "Jos se on kaikki tässä, niin mitä elämällä." Hauska tilanne tulee tietenkin siitä, kun hän käy naapurissaan valittamassa. Hänen unelmia täynnä oleva Robertinsa ihmettelee valittamista, koska hän voi luetella vaimon, lapset, kivan työn, kivan talon... Kun taas hänellä itsellään on vain poliisintyö ja vanhempien nurkissa asuminen. Hän olisi halukas vaihtamaan paikkaa Rayn ikäkriisin ja unelmien puutteen, jos vaihdossa saa "paratiisin tien toiselta puolelta".
Ehkä on kuitenkin hyvä muistaa että kaikki yrittävät eivät pääse vuoren huipulle.
Robertkin reväytti jalkansa jo alkuverryttelyssä, ja maraton jäi juoksematta. Nietzsche ei huomannut sitä että usein vaikeus tarkoittaa myös riskiä ja epäonnistumista. Robert yrittää ahkerasti, luultavasti eniten koko sarjassa, mutta silti hän on kenties "Kaikki rakastavat Raymondia" -universumin kaunaisin hahmo: Hänen kaunansa syntyy siitä että hän tavoittelee mutta ei saavuta. Raymond taas kerää ressentimenttiä, koska hänenllä on kaikkien mielestä "riittävästi", ja hänen halunsa saada lisää unelmia kielletään jo itsessään naurettavana. Hänellä on, mutta ihminen ei halua olla paikallaan.
"Pitäisi tyytyä" ei kuitenkaan ole kummallakaan veljellä mielessä. Se kun ei tunnu siltikään oikealta vaihtoehdolta. Kuten FPS:än pomo minulle esitti "Eteenpäin elävän mieli."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti