perjantai 17. heinäkuuta 2009

Sisällä ja ulkona.

Yksi itsepuolustuslajeissa käytetyimmistä termeistä on ero sisäpuolen ja ulkopuolen välillä. Se on ehkä hieman vaikea tajuta. Se on kontekstisidonnainen. Esimerkiksi tavoitteena voi olla se, että toinen on "sinulle sisällä", mutta sinä olet hänelle "ulkona". Siksi on hyvä tietää kehen termillä kulloinkin viitataan. Onko kyseesssä hyökkäävä vai puolustava osapuoli.

Sen osaaminen on kuitenkin tärkeää, koska siihen liittyy muun muassa ulottuvuus ja toimintastrategiakin vaihtuu sen mukana, miten tilanne on.

Termiä käytetään useissa aseettomissakin taistelun tyypeissä ja silloin se on helppo määritellä. Se on helppo katsoa sen mukaan, mikä jalka on edessäpäin ja missä on toisen selkä. Käytännössä "vatsapuoli" on sisällä ja "selän puolella" ollaan ulkona. Jos olet siten, että olet etujalan sillä puolella, missä toisen molemmat kädet ovat "vatsan puolella", olet ulkona. Muuten olet käytännössä sisällä. Pointtina on tietysti esimerkiksi ulottuvuus: Jos olet "ulkona", hän yltää lyömään vain lähemmällä kädellä tai jalalla. Taaimmaisessa jalka on tiellä tai ei muuten vain yletä.

Toinen on tietenkin se, että jotkut tekniikat on hyvä tehdä juuri sisäpuolelta ja toiset vain ulkopuolelta. Kummassakin voidaan olla, mutta "oikea toimintatapa" muuttuu olennaisesti tämän paikanvalinnan mukana.

Koska se jalka, joka on edessä on ratkaiseva, kävellessä "sisäpuoli" ja "ulkopuoli" heilahtelevat puolelta toiselle. Siksi "vastustajan" sisäpuoli ei aina ole oikealla tai ulkopuoli vasemmalla. Tätä kautta se liittyy myös siihen, mitä toinen on tekemässä. Koska on mahdollista, että jos toimit siten että jos toinen pysyisi paikallaan, ja pyrkisit esimerkiksi toisen "ulkopuolelle", toinen on voinut astua eteenpäin, jolloin se "ulkopuoli" johon lähtiessä pyrit onkin muuttunut "sisäpuoleksi". Siksi toisen toiminta on tärkeä liittää kuvioihin. Toisaalta jos toisen toimintaa voidaan manipuloida esimerkiksi erilaisten tarttumisten ja vääntöjen avulla, tämä saadaan itse astumaan tilanne siten että olet "ulkona" tai "sisällä".

Myös miekan kanssa sisäpuoli ja ulkopuoli määräytyvät käytännössä johtavan jalan mukaan, koska asennoissa jalkojen ja käsien suhteet toisiinsa ovat tietyt ja kulkevat peilikuvina. Kuitenkin niissä aseissa joissa jalat voivat olla miten päin vain, tilanne muuttuu jos aseessa on paljon pituutta. Niissä aseen asema vaikuttaa enemmän. Syynä on tietenkin jälleen ulottuvuusasiat.

Ei kommentteja: