"I have just come to a realization! This scroll by Broken Sword contains no secrets of his swordsmanship. What this reveals is his highest ideal. In the first state, man and sword become one and each other. Here, even a blade of grass can be used as a lethal weapon. In the next stage, the sword resides not in the hand but in the heart. Even without a weapon, the warrior can slay his enemy from a hundred paces. But the ultimate ideal is when the sword disappears altogether. The warrior embraces all around him. The desire to kill no longer exists. Only peace remains."
(King of Qin, "Hero")
Yhteys miekan kanssa on käytetty teema Kung-Fu -elokuvissa. Sillä korostetaan itämaisen miekkailun henkisyyttä. Tai itämaista henkisyyttä. Euroopassa taas korostetaan useammin kontrollia. Että "sinä hallitset miekkaa eikä miekka hallitse sinua". Tietenkin eurooppalainen tapa lähestyä analyyttisesti asiaa on ihan fiksu. Miekka on työkalu, kuten lapio, harava tai beigepilkullinen salaatinotin. Nothing spiritual here. Miekka on havaintojemme mukaan erillinen kappale, ja se on elotonta terästä. Mitään fuusiota ei tapahdu, vaan tottumista.
Itämainen tapa on kuitenkin melko lähellä sitä, mitä saadaan henkilökohtaisen kokemusmaailman kautta. Jokainen kokenut käyttäjä tietää että ensin siihen totutaan ja sitten siihen kasvetaan. Tämä ei ole kovin kaukaa haettu. Research Digestin Lucilla Cardinalin tutkimuksessa kävi ilmi, että ihminen sitoo työkaluihin ruumiinkuvaansa. Ihmisellä on käsitys omasta kehostaan ja tämä on joustava : Ja jos käsiin pistetään pulikat, jonkin ajan kuluttua ihmiset toimivat kuin heidän kätensä olisivat pidemmät - vaikka pulikat olisi otettu pois.
Syy on siinä että voidakseen tehdä jotain, täytyy tietää missä on. Jos kurottaa pöydällä olevaa esinettä kohden, täytyy aivojen tietää ruumiin sijainti ja käsien ulottuvuus. Missä kaikki osasi ovat ja missä niiden rajat ovat. Jos tässä ei onnistuta, on hakeminen haparoivaa. Tai sitten siihen ei yletetä tai kurotetaan yli. Syynä on ehkä se, että ihminen muuttuu kasvaessaan ja vanhetessaan ja vaikka vahingoittuessaan ja näistä huolimatta on kyettävä toimimaan joka päivä. Ettei kallista kahvikuppia viiden sentin päässä huulista. (Olipa se suunta missä hyvänsä, ei käy hyvin. Etenkään jos istuu ja on mies.) "Given this adaptability it should perhaps come as no surprise that tools can be seamlessly and rapidly incorporated into the body schema." Tutkimuksessa esineitä käytettiin vain vähän aikaa, ja vaikutus näkyi 15 minuutin verran käytön lopettamisesta. Tietenkin voidaan ajatella että aivojen tapa kokea ei muuta tilannetta henkiseksi, vaan muuttaa ainoastaan kokemistapaa erilaiseksi. Tällöinkin on "lupa" sanoa "Nothing spiritual here". Tutkimus selvittää vain että kokemus muuttuu, ja auttaa selvittämään miksi niin on. (Toki voidaan miettiä miksi ateismi ei voisi olla henkistä? Liittyykö henkisyyteen jotenkin pakotetusti positiivinen olemassaolokannanotto yliluonnolliseen? Ja kun niin näyttää olevan, onko kyse vain ihmisen lajityypillisestä mielen tavasta toimia tai kulttuurin pakotteista, jolla yritetään esimerkiksi määritellä moraalittomiksi ne, jotka eivät noudata "virallista ideologiaa"?)
Omakohtaisen kokemukseni kautta "tottumista" tapahtuu eri tavalla eri esineisiin. Käytän paljon konetta, työssä ja vapaalla. Mutta se ei "tunnu samalta" kuin miekka tai ankkasauva. Hyvästä treenistä, etenkin toistuvasta, tulee "erilainen fiilis". (Jota on vaikeaa kuvailla.) Ehkä syynä on se, että tietokoneella kirjoitettu teksti ei ole samalla tavalla "konkreettisesti itsessä kiinni", kuin lyömäastalo. (Mikä kenties selittää vastemielisyyteni ampuma -aseita ja niiden käyttöä kohtaan.)
Tämä liittyy lujasti itämaiseen filosofiaan. Mutta se ei jää tähän. Miekkailun taidossa on usein mukana liitettynä myös ideologia. Euroopassa ritareilla oli tietysti myös tietynlaiset soturin arvot, kuten muissakin maissa. Rohkeutta ja uskallusta korostetaan näissä tyypillisesti. Kuten tietenkin myös itämailla.
Kuitenkin alkuun laittamani elokuvan sitaatti heijastelee Sun Tzun "Art of War" -arvoja. Niissä kysymys on mestaruudesta. Ja on vaikeaa sanoa onko se lainkaan henkisyyttä vai pelkkä etenemisen ja oppimisen kuivakka kuvaus. On vaikeaa sanoa onko se "miekkamiestaitoa" vai vain "korkeimmat ideaalit". Prosessi on joka tapauksessa kolmiosainen:
1: Miekka ja mies ovat yhtä. Tämä on tekninen taso. Miekka ja mies ovat yhtä. Tässä osataan toimia eri tilanteissa, osataan kasa tekniikoita ja niiden sovellustilanteita. Niitä käytetään oikein. Ihminen on oppinut prosessin.
2: Miekka mielessä, ei kädessä. Tällä tasolla miekkailu nähsään osana toimintaa. Se on työkalu jota sovelletaan elämän ongelmia ja puutteita. Tässä vaiheessa ymmärretään että tekniikka on vain toimintatapa. Pohjalla on ajattelu ja oppiminen. Toiminta on vain yksi tapa miettiä ja ajatella. He huomaavat myös että toimiminen on alkanut muuttamaan tapaa jolla he ajattelevat. Prosessi vaikuttaa ihmiseen.
3: Ei miekkaa kädessä eikä mielessä. Tämä on taso, jolla henkilö on mestari. Heille yksittäinen tekniikka on vain tekniikka. He eivät välttämättä enää sitoudu juuri tiettyyn toimintametodiin vaan voivat vaihtaa niiden välillä helposti. Lopputulos on silti juuri oikein kompleksi ja tilanteeseen sopivasti esitetty. Prosessi jää pois ja jäljelle jää vain taito.
Erikoista kyllä tämä heijastelee ajattelutavan eroja. Euroopassa jo ensimmäinen taso on melkomoinen saavutus jonka arvoa korosteaan. Useinhan euroopassa oppimista kuvataankin hienovaraisemmalla prosessilla, jossa tätä tasoa ennen on monta "pienempää osaa", aina aloittelijasta ja oppipojasta lähtien. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättä ristiriitaisia luokituksia. Asioita vain katsotaan eri tarkkuudella. Eurooppalaisella tasolla ensimmäinen porras tarkoittaa sitä että ihmiset ovat taitavia. Ja he voivat olla jopa asiantuntijoita alallaan. Mutta itämaisen ihmisen mielestä hän ei ole vielä mestari. Mikä ei sielläkään tarkoita että hän olisi huono, tai häntä ei voitaisi käyttää asiantuntijana. Mestaruus on vaan vielä jotain vielä tehokkaampaa.
Itselleni tämä kolmikko ei välttämättä ole päämäärän antaja, vaan keino jolla ajattelu ja päämäärät voidaan laittaa kontekstiin. Moni näkee että ensimmäinen tasokin on riittävä tavoite, tai jopa enemmän kuin tarpeeksi.
Silloin mestaruus ei ole automaattisesti oikea päämäärä. Mutta samalla se näyttää tarvittaessa että kuljettavaa tietä kyllä riittää, ja matkassa voidaan edistyä. Silloin pystyy elämään sen kanssa, että maailma ja itsekin on toimintansa kanssa huono, ruma ja irvokas. Samanaikaisesti sen kanssa oppii tarvittaessa elämään. Mutta sitä ei aina tarvitse hyväksyä.
1: Tavoitteessa epäonnistumisen ja asiassa harjoittelun tiimoilla Mikko Nurmea lainaten "Jokaiseen ongelmaan on ratkaisu. Ongelma johon ei ole ratkaisua ei ole ongelma, vaan olotila."
2: Sen suhteen, mikä taas jää pois harjoittelun vuoksi päädytään siihen minkä voisi sanoa aforismilla Mika Sipuran tapaan : "Kun valinta on tehty, se on oikea."
Kirjoittaja yrittää edetä miekkailussa ensimmäiselle tasolle. Ja toivoo vakavasti sen olevan mahdollista. Muuten hän tietysti yrittää päätyä kolmannelle tasolle kaikessa. Ja tietää vakavasti sen olevan haihattelua joka vain pitää kädet ja mielen puuhakkaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti