En aio nyt puhua Aisopoksesta. Tai oikeastaan juuri siitä olen puhumassa. Nimittäin hänen vanhassa tarinassaan muurahaisten ahkeruutta ihastellaan ja heinäsirkan soittelu ja hauskanpitko kesällä saa rangaistuksen. Laiskuus on heinäsirkan pahe. Sami Karjalaisen "Suomen heinäsirkat ja hepokatit" -kirja taas näyttää että sirkkakuvaajalle asti tämä pahe ei tartu. (Arvostelijat ovat oma lukunsa : Minulla on ollut se jo aika pitkän tovin; Appiukkoni kun on töissä kirjapainossa, ja hän saa sieltä näytekirjoja jokaisesta kirjasta. Tätä kautta minulla on todennäköisesti ollut kirja kotona ehkä jkopa hieman ennen kuin milloin se on ollut myynnissä.)
Kirjan tekee merkittäväksi se, että Suomalaista suorasiipistietoisuutta on ollut hyvin vähän tarjolla. Tietoa on ulkomaan kielellä, mutta täällä elävän kannalta niiden näkökanta on usein "turhan eksoottinen". Perustiedot tietysti saa lähes jokaisesta ötökkäoppaasta. Mutta kovin kattavia ei ole aikaisemmin ollut.
Kirja käy tarkasti läpi kaikki suomessa esiintyvät suorasiipislajit. Niistä kaikista on kuvia. Myös ruususiipisirkasta, joka on siitä jännittävä laji, että sitä tavataan vain yhdessä paikassa ja sielläkin vain joka toinen vuosi. Lisäksi siinä on viittauksia kansanperinteeseen ja sirkkoihin muuten. Ja 15 Suomen lähialueilla elelevästä sirittelijästä. Teoksessa on myös näppärä määrityskaavio. Lisäksi siihen kuuluu CD, jota minulla ei ole. Ilmeisesti näytekappaleisiin se ei kuulu. Kirjasta ja CD:stä löytyy Maria Haanpään tekemä arvio "Voima 6/2009" -lehdestä. (Mikä olkoon todistus siitä että luen lähes mitä vain.) CD:n avulla sirkkoja voi tunnistaa äänen avulla. Tätäkään ei ole suomalaisille aikaisemin tarjottu. Se on kuulemma hyvä. (Itse en ole kuullut. Tosin kuulen heinäsirkat vielä toistaiseksi.)
Tässä kirjassa loistaa esiin työmäärä. Se ei sisällä mitään mutkikasta tiedettä tai filosofiaa. Se on kuitenkin hieno, ja sen eteen on tehty pirusti työtä. Esimerkiksi itse olen odotellut ja yrittänyt kuvailla joitain ötököitä. Lajisto karttuu erittäin hitaasti. Kaikesta nähdystä ei saa kuvaa. Useimpina päivinä sää on vastaan. Eikä suurin osa kuvistakaan ole vielä tämänkään jälkeen kovin hyvälaatuisia. Kirjan kuvat ovat kaikki hyviä.
Lopuksi kommentoin kommunistisen "Voima" -lehden heinäsirkanpyydystämisen strategiaa. Haanpään mielestä paras tapa on kävellä ääntä päin ja kun sirkka lähtee liikkeelle, sen laskeutumispaikan pystyy näkemään. Sitten sitä lähestytään hitaasti ettei se pelästy. Olen itse kannattanut vähemmän aggressiivista taktiikkaa. Nimittäin on selvä että sirkkaa ei löydä helposti. Suojavärin vuoksi sen huomaa vasta kun se liikkuu. Niitä on kuitenin paljon ja ne kaikki eivät ääntele. Siksi mielestäni paras tapa on kökkiä ja odottaa. Kun ne liikkuvat, ne huomaa. Sitten tarpeen mukaan mennään lähemmäs - usein ei tarvitse. Mielestäni tämä on parempi strategia. Säästää vaivaa, mutta on tehokas. Mielestäni laiskan miehen strategia toimii laiskuuden ötököille. Mutta ehkä vasemmistolaiset ovat tottuneet aggressiiviseen häädä ja seuraa -strategiaan. Mielestäni se toki tuottaa "nopeasti yksittäisen osuman". Minun strategiassa taas joutuu odottamaan. Ja heinäsirkat eivät ole ainuita ötököitä. Esimerkiksi hämähäkit ovat erityisen yleisiä, ja odotellessa niitä saattaa kiipeillä päällä asti.
Kirjoittajalla ei ole tapana kehua kirjoja tällä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti