Tästä syntyy aloittelijalle helposti harha siitä että tikareihin ei olisi yhtä hioutunutta tyyliä kuin esimerkiksi hilparin (halberdin) käyttöön. Siinähän on "siisti ja ymmärrettävä metodologia" taustalla. Toinen harha mikä voi syntyä on se, että tikari olisi "helppo taisteltava". Onhan niitä vastaiskuja aseeton vs. tikarikin paljon. Tosiasiassa näin ei ole. Kaikki heijastuu itse asiassa siihen, mitä tikareilla taistelu on. Se on ensisijaisesti erittäin nopeatempoista.
Tämä vertautuu itse asiassa Wing Chun Kung Fuun. Sehän on erittäin nopea itsepuolustustapa. Syinä nopeuteen on lyhyt etäisyys. Lyhyt etäisyys estää "siistin lähestymistavan"; On reagoitava nopeasti joten mistä tahansa tilanteesta on voitava torjua juuri se tuleva. Välissä ei ole tilaa mihinkään asennon korjaamiseen. Tämä tarkoittaa sitä että tekniikoita tarvitaan enemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että tikaritaistelussa tarvitaan enemmän, ei vähemmän, harjoittelua. Wing Chun Kung Fukin on "hirveän vaikeaa". Siksi tavallisesti ensin opetellaan pitkä miekka ja sitten vasta siirrytään lyhyempiin aseisiin.
Kuitenkin tikaritaistlussa ON logiikka. Tätä ovat rekonstruoineet useat henkilöt. Heidän työnsä ei ole ollut helppoa: Sillä siinä missä yksittäinen tekniikka on melko helppo rekonstruoida, koko "taustalogiikka" eli "tyylin dynamiikka" on vaikeampi pala.
Tämänkaltainen systeemi on kuitenkin tärkeä koska se tuo harjoiteltavuutta. On hyvä muistaa että tekniikkaryväs jonka opettelu on vaikeaa on huomattavasti vaikeampi opetella. Tämä on ymmärretty monissa itsepuolustuslajeissa: Niissä on "sille tyypillinen" lähestymistapa. Siksi karatessa on erilainen lähestymistapa kuin aikidossa. Ja tätä kautta tekniikat valikoituvat. Lajin kattavuus tarkoittaakin sitä miten hyvin se selviää kaikesta mahdollisesta vastaantulevasta. Tämä voidaan tehdä rajatulla määrällä tekniikoita. Osa voidaan "karsia". Ei siksi että ne olisivat huonoja, vaan siksi että ne vaatisivat "erilaisen suhtautumistavan".
Kun keskiaikaisessa miekkailussa on keskeistä kahden -keskenään ristiriidattoman mutta ei automaattisen - asian pitäminen samanaikaisesti, eli (1) historiallisen autenttisuuden hakeminen ja (2) tekniikoiden toimivuus, on hyvä katsoa mikä logiikka historiallisessa tikaritaistelussa on ollut.
Tikareissa perusidea syntyy miekkailustakin tuttujen 4 kohteen avaamiseen ja sulkemiseen. (Jotka voidaan selittää helpohkosti jakamalla ihminen "navasta" pystysuuntaan ja vaakausuuntaan. "Kohteet" on kuviteltavissa hyökkäyslinjoina jotka tulevat pääsääntöisesti "jostain väli -ilmansuunnasta" niin että niiden hyökkäyslinja päättyy "keskelle".
Yleensä manuaaleissa luokitellaan suojaukset sen mukaan tulevatko ne alhaalta vai ylhäältä. Vahva enemmistä tikaritekniikoista onkin loogisia kun ne nähdään reaktioina jotka riippuvat siitä mihin näistä neljästä on hyökätty. Olen luokitellut nämä suojauksen mukaan, mutta kun torjunta on käytänössä reaktio johonkin hyökkäykseen, tämä tarkoittaa käänteisesti sitä, että tämä koskee myös tapoja joilla hyökkäys määritellään.
Tästä ajattelutavasta löytyy asentojen analysoinnin kautta tukea: Kun usein veitsien ja tikarien käytössä on perustana "keskiasento", joka on eräänlainen perusta josta kaikki tehdään. Keskiaikaiset manuaalit taas näyttävät että asentojen erot ovat aika roimia. Esimerkiksi yksi perusasento on sellainen, jossa käsi lähtee hartian yläpuolelta. Toinen perusasento taas on "edellisen avoimessa linjassa", eli se on melkoisen taipuneena alaspäin. (Tästä toivottavasti valaiseva Talhofferin kuva.) Tämä viittaa siihen että veitsien kanssa ollaan keskitytty voimakkaisiin iskuihin. Toinen merkittävä asia on se, että perusasennoissa veitsi osoittaa aina vastustajaa kohti. Tämä taas korostaa sitä, että tärkein hyökkäystapa on ollut nimen omaan pisto.Toinen merkittävä asia on "samanaikaisuus". Talhofferilla, kuten muillakin, ideana on se, että toiminta on samanaikaisesti aktio ja reaktio: Tämä on veitsen kanssa järkevää, koska se on nopeatempoista. Siksi tekniikoissa on aina suojautumisosa että hyökkäämisosa. Reagointitapoja on muutamia. Ne ovat yleensä kaksi seuraavaa.
1: Ensimmäinen tapa on se, että väistetään sitä suuntaa kohti, joka on hyökkäyksen kohteena samalla kun hyökkäys siirretään syrjään sillä kädellä joka sattuu olemaan sillä puolella. (Mikä voi tarkoittaa tikarikädellä, vapaalla kädellä. Ja laajemminkin : jopa molemmilla käsillä.) Tämä lähtökohta on erittäin arkijärjenvastainen: Luonnollisemman tuntuinen tapa "kävellä" olisi tietysti kulkea poispäin toisen tikarista, mikä tarkoittaisi "kävelemistä" juuri päinvastaiseen suuntaan. Mutta tässä tilanteessa voidaan hyökätä kätevästi hyökkääjän käteen, ruumiiseen ja jalkoihin. (Yritän selventää tätä Talhofferin kuvalla, jota editoin itse lisää: Punainen on hyökkäävä isku ja vihreä on puolustautuva askel. Vaikka tuo näytti itselle ensisilmäykseltä sillä että "lyöjä" olisi vahvoilla, koska hänellä on "keskusta suojattuna" eli toinen ei pääse "suoraan lyömään läpi". Tilanne on kuitenkin juuri päin vastoin.) Tämä logiikka toistuu tietysti kaikkiin suuntiin: Esimerkiksi jos hyökkäys on yläoikealta, liikut kohti oikeaa ja pidät oikean jalan eteenpäin. Sitten siirrät hyökkäyksen syrjään luultavasti oikealla kädelläsi. Vasemmalta tulevissa suhtaudutaan "peilikuvana". Tässä tavassa on muutamia etuja: Esimerkiksi se, että toinen on koko ajan edessäsi niin että voit hyökätä helposti. Toinen etu on se, että sinulla on hänen hyökkäävä kätensä jo kontrollissa siten että sinulla on "ennakointietua". Tämä rajoittaa toisen toimintaa. Hänen tärkein toimintansa rajoittuu siihen "vapaaseen käteen". Toki ei täysin, mutta kuitenkin. Lisäksi tämä tarjoaa mahdollisuuden sitoa koko hyökkääjän asekäsi: Väännöillä saadaan aikaan toisen tikarin putoaminen. Jos torjuva kätesi on se, jossa ei ole tikaria, voit kietoa sen toisen käden ympäri. Tämä tietysti sitoo oman "vapaan" kätesi ja toisen tikarikäden. Mutta oma tikarikätesi on vapaa.___1.1: Kun muistetaan että tässä on sidontaa, joita voidaan jatkaa "sisälle" tai "ulos", ja päälle voidaan tehdä disarmia tai lukkoja. Näistä osa taas toimii eri tavoin riippuen siinä missä vaiheessa torjuntakontakti tulee (Tietyt horjutustekniikat ovat helpompia jos ne otetaan aikaisessa vaiheessa vastaan. Osa lukoista toimivat parhaiten myöhään.) Ja "lähempänä" voi tilanneriippuvaisuuden vuoksi olla jompi kumpi käsi tahansa, ja näitä yhdistellään edellisten kanssa ... Tämä luokittelu pitää sisällään valtaisan määrän tekniikoita. Yksi pääidea voi siksi pitää sisällään "paljon tavaraa". Ja silti joutuu tekemään töitä yksityiskohtien kanssa.
2: Toinen tapa on väistää syrjään toisen tikarin hyökkäyslinjasta ja lyödä sen jälkeen siten että kun hänen hyökkäyksensä loppuu, on omasikin maalissa. Tämä on hieman arkijärjen mukaisempi, mutta se vaatii paljon tarkempaa tilannesilmää ja ajoittamista. Hyvänä puolena tässä on se, että se on onnistuessaan hieman yllättävä. Haittana on tietenkin se, että hyökkääjän käsi ei ole kontrollissasi. Epäonnistumisen hinta on melko iso, toinen on asentojen johdosta usein vahvassa etuasemassa. (Kuvassa "Codex Wallersteinista" otettu, minun viivoilla muokkaama, esimerkki, jossa väistöaskel astuttaessa käänytään samalla itse selin. Samanaikainen väistö+isku. Jos tekniikka toimii, ei haittaa jos olet selin. Toinenhan on kuollut. Mutta jos ei...)Mielestäni nämä ovat olennaisesti samanlaisia ideoita kuin miekassa on "normaali counterattack" ja sitten "counterattack with avoidance". Ensimmäisessä toisen hyökkäyslinjaa vastaan lyödään siten että toisen aseen kärki päätyy lähelle omaa väistiä ja sitten "oman miekan vapaa pää" lyödään läpi. Tätä voidaan tietysti auttaa erilaisilla avauksilla, mutta periaatteessa sekin on "siinä". Toinen taas on se, että samanaikaisesti väistetään ja lyödään ilman miekkakontaktia läpi toisen aukkopaikasta. Tätä kautta katsoen homma on ehkä "helpompi tajuta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti