"Enemmän" ja "helpommin" ovat vääriä tapoja lähestyä sukupuolten seksiä.

Kun lukee seksiä koskevia mielipiteitä, esiintyy niissä tavanomaisesti väitteitä kuten "naiset saavat helpommin seksiä kuin miehet". Tai että "miehet saavat enemmän seksiä". Tämänlainen keskiarvoon tuijottava ero on kuitenkin mahdollista jos ja vain jos sukupuolten välillä on paljon eroja siinä kuinka paljon niissä on homoseksuaalista toimintaa.

Muutoin tilanne on se, että seksiä harrastaa mies ja nainen. Kutsukaa minua heteronormatiiviseksi mutta suuressa osassa seksuaaliaktioita on mukana yksi mies ja yksi nainen. Ja kasautuneena miehen saamaa seksiä on näin yhtä paljon kuin naisillakin. ; Voidaan sanoa että naiset ja miehet saavat keskimäärin ihan yhtä paljon seksiä. Keskimäärin. Keskiarvo taas on se tylsä luku joka on helppo sanoa ja mitata ja joka merkitsee ihmisille usein hävettävän paljon.
1: Toinen vastaava toistuva arkijärkeilijöiden idiotia on "trendin" tai "korrelaation" olemassaolo, joka tuntuu merkitsevän monille enemmän kuin korrelaation voimakkuus. En tiedä mitä tälle pitäisi tehdä? Liittää avioliittolupa historiallisten aikojen konfirmaation tapaiseen naimalupakonseptiin. Mutta joka käsittelee tilastollisen analyysin perusteita...

Sen sijaan jakauma on se mikä voi kiinnostaa ja jossa on eroja.

Tässä mielessä genetiikka kertoo aika paljon. Pari vuotta sitten keskusteltiin aika paljon Mark Stonekingin tutkimuksesta: Tarkalleen ottaen siitä, miten naisilla ja miehillä on erilainen vaikutus geenipooliin; Tarkalleen ottaen nainen on siirtänyt geeninsä seuraavalle sukupolvelle useammin kuin mies. "throughout human history, mothers have regularly outnumbered fathers, meaning that more women have passed on their DNA than men." Efektin taakse on helppoa nähdä se, että miehistä harva saa, mutta sitäkin enemmän; "relatively few men got to mate with multiple women and women tended to move home to live with their partners."

Tässä kysymys on toki lisääntymisestä joka on hieman eri asia kuin seksi. Mutta efekti on toistuva. Ennen ei ole ollut ehkäisyä samalla tavalla käytössä kuin nykyään. Käsitellyt ihmismassat alkavat näissä mittakaavoissa olemaan niin suuria että ero on merkitsevä. Ja näin ollen tästä voidaan vetää jotain yhteyksiä, ihan sen vuoksi että kaikesta huolimatta lapset syntyvät seksillä.

Tämä tarkoittaa sitä että naisten seksin saaminen on todennäköisempää. Jakaumaltaan tasaisempaa. Aiheesta on toki kirjoitettu ennen Stonekiniäkin. Esimerkiksi itse viittasin vuonna 2009 tutkimukseen jossa siinäkin tuli esiin se, että 40% miehistä sai siirrettyä geenejään seuraavaan sukupolveen kun naisilla lukema oli 80%. Naisen mahdollisuus on kaksinkertainen. (Koska luvut eroavat useita kymmeniä prosentteja ja ovat kivasti 50% eri puolilla voi sanoa että miehen on oltava hieman poikkeuksellinen lisääntyäkseen, naisilla täytyy olla poikkeus jos ei.)

Tästä vedetään usein hieman liian pitkälle vietyjä päätelmiä nimenomaan "miesasiamiesten" puolella. Kun puhutaan jostain Laasasen markkina-arvoteoriasta, siinä korostetaan että naisella on erityinen seksuaalinen valta. Toisaalta ei ole tavatonta törmätä feministiin joka sanoo että jos naiset saisivat seksiä enemmän, näkisimme kaikkialla koko ajan panevia naisia.

Tässä on kuitenkin kyse mittakaavoista. Evoluutiopsykologia, tuo miesasiamiesten yleensä hyväksymä tausta-ajattelutapa, on siitä hauska että voimme arvata että miehilläkin tapahtuu valikointia. Miehillä on seksuaalisia preferenssejä ja he arvioivat esimerkiksi naisten ulkonäköä. Jos mies olisi vain passiivinen valinnan kohde eikä valikoija tämänlaiset piirteet olisivat lähinnä haitta evolutiivisesti. Teoria siitä että mies vaan panee mitä tahansa ja nainen valikoi on tätä kautta liioitteleva.

Samoin on syytä tiedostaa että jos harvat miehet saavat useammin seksiä, on tavallisempaa löytää nimenomaan mies joka panee koko ajan. Sillä naisten seksin jakauma on tasaisempi. Miehillä on enemmän ääripäitä. Se ei tarkoita, että naisilla ei olisi sellaista. Itse asiassa jos katsoo tuohon aiemmin laittamaani 80%:n niin se tarkoittaa sitä, että noin viidesosa naisista ei lisäänny. Tässä kontekstissa on tietenkin turhaa sanoa että naiset saisivat jotenkin automaattisesti seksiä. Mukana on luultavasti porukkaa jolla on suuria hankaluuksia.

Onkin hyvä tiedostaa että asioita pitää lähestyä jakaumina eikä dikotomisina klustereina jossa on olemassa vain keskiarvot ja sukupuolet. Voidaan esimerkiksi sanoa että jos jonkun mielestä seksinsaamiseroista ei voi puhua kun naisten on vaikeaa saada seksiä, tekee non sequiturin.

Tämä on helppo demonstroida vastaesimerkillä jossa naisen on vaikeaa saada seksiä mutta hänen saamistodennäköisyytensä on silti tasaisempi. Esimerkiksi jos katsotaan naisten ja miesten lisääntymiseroja, voitaisiin luoda tilanne jossa naiset ja miehet haluaisivat koko ajan seksiä ja vonkaisivat identtisellä frekvenssillä. Naiset saisivat seksiä kysyttyään keskimäärin sanotaan 20 mieheltä. Tämä on taatusti työlästä, repivää ja kaikkea muuta kuin ilmiselvästi ja helposti saatua seksiä. Mutta silti miehillä vastaava kyseltävä luku olisi sitten 40. Helppous ja ilmiselvyys ovat eri asia kuin jakauman tasaisuus ja keskittyminen.

---

Olen tosin itse ollut huomaavinani sellaista, että miehillä on työlästä hankkia "vain seksiä". Mutta ikäiseni naiset jotka varmaan saisivat kertaseksiä, haluaisivat löytää niitä vakituisia pitkäaikaisia puolisoita joista sitten on pulaa. Preferensseissä on ero ja "seksuaalinen valta" on tässä mielessä hyvinkin vaikeasti arvioitavissa. Valtaa käytetään molempiin suuntiin. Oli se sitten tavoitteetonta, biologista tai kulttuurin opettamaa.

Pieni ajatus ; Evoluutiopsykologian mannermaisista kipinöistä

Termi "evoluutiopsykologia" herättää erikoisia mielikuvia. On erityisen kiinnostavaa miten (a) osa sen vastustajista näkee sen eugeniikan eufemisminä (b) osa sen kannattajista näkee sen pelkästään seksuaalivalinnan kautta vaikka luonnonvalinta pitää sisällään monta muutakin asiaa. Siksi esille näyttää usein tulevan keskusteluja rasismista ja sellaista materiaalia josta Henry Laasanen olisi ylpeä.

Feminismi ja muu mannermaisen filosofian suosima seikka

Toisaalta evoluutiopsykologia ärsyttää monia feministejä. Jos ottaa esille Niemelän ja Tammisalon "Keisarinnan uudet (v)aatteet" on se nostanut esiin naistutkimuksen ja evoluutiopsykologian. Ja selvästi näiden välille saatiin melko vahva vihollisuussuhde. Tämä hämmentää mieltäni. Koska niin usein sitä saa kuulla virallisen selityksen jonka mukaan feminismi tarkoittaa tasa-arvon kannattamista. Mutta selvästi tässä tasa-arvossa sitten pitää sitten ottaa kantaa tiettyjen ominaisuuksien perinnöllisyysasteen voimakkuuteen. Tämä hämmentää koska jonkun ominaisuuden tilastollinen jakauma ja sen periytyvyysaste eivät kerro kuin korkeintaan siitä onko naisten ja miesten ominaisuuksissa keskimäärin jotain eroja.

Ja sitten mukaan voivat iskeä ne ns. mannermaisen filosofian ystävät joiden mielestä evoluutiopsykologia luokittelee ihmisiä. Ja kaikki luokittelu on väärin. Tässä yhteydessä kävin tuoreesti varsin hämmentävän keskustelun jossa käsiteltiin kysymystä siitä miksi ihmiset kostavat toisilleen. Oma selitykseni aiheesta liittyi altruismin peliteoriaan ; Ollakseen kannattavaa rangaistuksen tulisi hyödyttää jotenkin. Ja ihmisen hypersosiaalisissa piireissä tarkoituksena on ennaltaehkäistä vapaamatkustusta ja pettämistä. Ylikompensointi tekee huijaamisesta peliteoreettisesti kannattamatonta. Keskustelukumppani pahastui tästä selityksestä. Hänestä oli tärkeää ymmärtää että ihminen suuttuu koska jokin paha teko uhkaa MINUA. Ja ihminen suojelee MINÄÄ. Siksi kostaminen on nähtävissä pelon kautta, MINÄ koetaan uhatuksi. (Suurilla kirjaimilla kirjoittaminen ei ole minun ratkaisuni.) Tämänlainen selittäminen on yleistä. Teot redusoidaan tähän piirteeseen. Mutta sitten toisaalta ei selitetä miksi ihmisillä on tämä MINÄ ja miksi tätä MINUUTTA ja MINÄÄ ylipäätään täytyy puolustaa. Ihmisen toiminta kahlitaan rajoittaviin konsepteihin jotka ovat essentiaalisia. Mutta tätä ei pidetä kahlitsevana, toisin kuin evoluutiopsykologiaa.
1: Tosin moni kritisoi evoluutiopsykologiaa siksi että jotkut ihmiset tekevät toisin. Mikä on ällistyttävää kun periytyvyysaste on yleensä ottaen tilastollinen käsite. Tiukkaa geneettistä determinismiä jossa kasvatus ja ympäristö ei vaikuttaisi mitenkään kannattaa todellakin harva. Kenties ei ainutkaan asiaan kunnolla tutustunut.

Kenties siksi että tässä pelätään enemmän aitoa selittämistä kuin rajoittamista. Sillä jos minun pitää katsoa miten paljon enemmän tiedämme kostosta tuollaisen essentiaalisen MINÄ -konseptin avulla tulee mieleeni lainaus Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisesta etsivätoimistosta" ; "...ihminen jonka saattaa olla vaikeaa tietoisesti laskea päässään 3 x 4 x 5, pystyy vaivattomasti differentiaalilaskentaan  ja koko joukkoon sen sukuisia laskutapoja niin ällistyttävän nopeasti että kykenee ottamaan kiinni ilmaan heitetyn pallon. Ne, jotka väittävät sitä 'vaistoksi' ovat vain antaneet tälle ilmiölle nimen osaamatta selittää sitä." Itsekkyys on käsite joka kuvaa tiettyjä toimintatapoja. Se, että voimme katsoa miten ihmiset usein toimivat antava rajoitteet ja kuvauksen näille toimintamalleille. Se, että tämä tiivistetään MINÄ -konseptin varaan on reduktiivista mallintamista. Se, mikä evoluutiopsykologiassa eroaa tähän nähden on se, että teleologisesta selittämisestä luovutaan. Kun MINÄ saadaan murrettua käytökseen voidaan miettiä miten tämä MINÄ ylipäätään on ihmisissä. Ja tässä vaiheessa on aivan asiallista siirtyä puhumaan muusta kuin ihmisen psyykestä. (Mikä on nähdäkseni lähes väistämättömästi hyvä ratkaisu.) Selitystä ei enää haetakaan ihmisten tavoitteellisista attribuuteista koska tässä ei selitetä käytöstä käytösmalleilla vaan sitä miksi ihmisillä on tämänlaisia käytösmalleja.
1: Onhan se toki nöyryyttävää kun kaikessa ei olekaan aina kyse MINUSTA. Egoismia on monenlaatuista. Evoluutiopsykologiassa sen voi unohtaa, etenkin itsekkäiden geenien kohdalla. Ne kun eivät niin vahvasti välitä yksilöistä.

Feminismin kohdalla onkin varmasti niin että evoluutiopsykologia ärsyttää lähinnä niitä feministejä jotka ajattelevat samaan tapaan naiseudesta kuin mitä tuossa ajateltiin minuudesta. Evoluutiopsykologia nähdään kahlitsevana ja tätä kautta heteronormatiivisena. Osan, kuten minun, on vaikeaa nähdä tässä vielä kuitenkaan automaattisesti tasa-arvosta luopumista. Jos mietitään vaikka älykkyysosamäärän maantieteellistä jakautumista, voi syntyä tilanne joissa toiset geneettiset klusterit saavat tilastollisesti hieman parempia tuloksia. Erojen tunnustaminen ei tarkoita samaa kuin normatiivisella tasolla tapahtuva eriarvoistuminen.
1: Miksi ylipäätään palvoa älykkyysosamäärää? Oma tulokseni on sen verran mairitteleva että kehtaan sanoa että jos se on ainut millä brassailla niin heikolla tasolla ovat ihmisen ansiot. Etenkin jos ei viittaa omiin tuloksiinsa vaan gloriaa haetaan tilastollisen korrelaatin kautta epäsuorasti. Jakauma on olemassa ja puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä.

Ongelmana näyttääkin olevan se, että ihmisarvoa jotenkin sidotaan ominaisuuksiin. Olen hieman ihmeissäni miksi mannermaisen filosofian ystävät ovat kaikista vahviten leikkaamassa humen giljotiinia pois filosofisista työkalulaatikoista. Eli sanomassa että se että jokin ihmisryhmä on tilastollisesti katsoen jotenkin sanoo jotain siitä miten tätä ihmisryhmää pitää käsitellä eettisesti. (Se kun tarkoittaisi että tiede voisi ratkaista etiikkaa. Ja tätä vastaan tässä linjamassa aika usein ei olla. Korostetaan mekaanisen tieteen irrallisuutta hyvyydestä ja sitä miten kauneus ja hyvyys eivät tiivisty kaavoihin.) Jos ihmisen erilaiset ominaisuudet eivät tee heistä eriarvoisia - kuten vanhat sloganit kuten "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" ja "erilaisuus on rikkautta" esittävät - ei evoluutiopsykologia itsenään voi olla eriarvoistavaa. Kuten monista on.

---

Kirjoittaja ei mielellään puhu rodusta vaan useiden eri ominaisuuksien korrelaattien muodostamista geneettisistä klustereista. Sillä pitkä sivistyssana joka vähentää väärinkäsityksiä on hyvä. Rotu -sana kun vie mielikuvat helposti ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin. Muutaman kirjaimen kirjoittaminen lisää antaa lisäksi snobistisen vaikutelman jolla ylpistellä.

Kauneuden suhteellisuudesta

Usein rumille ihmisille sanotaan, että kauneus olisi katsojan silmässä. Ja sitten kerrotaan että tärkeintä on sisäinen kauneus. Joka sitten ei välttämättä ole katsojan silmissä. Tai sitten on. ("Kummelin" "Rumat ihmiset" -video ainakin minun silmiini demonstroi miten ulkoisen kauneuden haukkuminen on sisäisen rumuuden ilmituomista. Ja ainoat kiinnostavat ihmiset ovat ne laulussa halveksitut.)

Kuitenkin jossain määrin, tilastollisesti tarkastellen, jotkut ihmiset ovat selvästi useamman mielestä rumia kuin kauniita. (Tai toisin päin.) Joten asia ei ehkä sittenkään ole aivan niin tulkitsijakohtaista. (Vaikka "kauneus" itse asiassa voikin olla vain ihmisen lajikohtainen mieltymystapa eikä sama estetiikka enää ollenkaan sovellu esimerkiksi norsuihin.) Ja tämä tilastollinen kauneus sitten mahdollistaa esimerkiksi sellaiset hieman epäkohteliaat huumorisivut kuin "27 Pretty Girls Making Ugly Faces". Jossa opitaan ainakin se, että harittavat silmät, vino suu ja leuan kadottaminen vaikka kaulamakkaroihin lisäävät ulkonäköön rumuutta. (Ja lisäksi opitaan, että osa kuvista on kenties eri ihmisistä.)

Tästä huolimatta kauneus on myös kontekstisidonnaista. Dan Ariely on tähän liittyen kuvannut "Predictably irrational" -kirjassa miten ihmiset saadaan muuttamaan kauneuspreferenssejään. Yksi hauskimmista keinoista on ollut etsiä joku joka on melko saman näköinen kuin itse. Mutta hieman rumempi. Jos tälläisessä tilanteessa kaksi yhtä hyvän näköistä miestä asetetaan rinnakkain, naiset arvostavat enemmän sitä miestä josta on tarjottu myös "parodiaversiomies".

Mutta kenties systeemi toimii hieman toisellakin tavalla. Aina ei kannata hakeutua "itseään rumempien seuraan". (Mikä on tietysti lohdutus itselleni, jolle tämänlaiset ovat hieman hankalia. Sillä vaikka laihuutta arvostetaankin, naisissa, niin miesihanne ei yleisesti ottaen ole vielä sitä keskitysleirivanki -ihannetta. Mikä on kenties tervettä, tosin kuin laihuutta korostava naisihanne, mutta on silti itselleni pirun hankalaa.) Joskus tilanne näyttää toimivan toisin päin. Jos se verrokki sattuukin olemaan eri sukupuolta.

Tämänlaisesta ilmiöstä voi demonstroida hupaisan omakohtaisen anekdootin kautta. Olin tässä eräänä päivänä Narikkatorilla. Seurassani sattui olemaan nainen jota on kuvattu yleisesti varsin hyvän näköiseksi. Olemme lähinnä jonkinlaisia tuttuja, suhteemme ei siis ole mainittavan läheinen. Kuitenkin se, että eräät toiset naispuoliset tuttavani näkivät minut tämän naisen kanssa johti omituiseen keskusteluun jossa sävynä oli se, että he eivät olleet koskaan pitäneet minua komeana ennen kuin olivat nähneet minut tuon naisen seurassa. Oli jotenkin korostunutkin ne hyvät piirteet. En ollutkaan laiha tyyppi jolla on outo hattu, vaan tummaan asukokonaisuuteen pukeutunut pitkä ja ryhdikäs mies. He olivat oikein heränneet tähän. Sen verran että tulivat tämän minulle kertomaan. (Tarkalleen ottaen minkä? Sen minä he ovat minua aina pitäneet? Sen minä he pitävät minua nyt?)

Joko Henry Laasanen on oikeassa. Että jotenkin alitajuisesti ja automaattisesti naiset arvioivat miehien haluttavuutta jonkinlaisessa kontekstissa jossa mitataan erilaisia asioita. Ja jossa halutusta miehestä tulee haluttu koska on haluttu. Tai sitten itse olen jotenkin automaattisesti ja alitajuisesti tehnyt seurassa jotain sellaista mikä vertautuu siihen kun oikein lihava mies imee mahansa sisään. Kummassakin tapauksessa kauneus ei ole kohteessa vaan kontekstissa.

Pieni huomautus ; Pitävätkö herrat (todella) vaaleaveriköistä?

Hiusten väri on ihmisen henkiinjäämisen kannalta melko toisarvoinen. Siksi onkin hieman erikoista että sitä pidetään melko merkittävänä asiana. Eurooppalaisessa tarinaperinteessäkin hiusten väri on saattanut paljastaa jo varhaisessa vaiheessa onko kirjassa esiintyvä nainen luotettava vaiko petturi, koska kyseinen kirjailija on sattunut mieltymyksiensä vuoksi värikoodaamaan hahmonsa näin. Japanilaisessa animekulttuurissa hiusten väri on hyvin tarkasti määrättyä. Hahmon luonne määrittyy hiusten värin pohjalta hyvin vahvasti. Tätä sitten perustellaan vaikka Jungilaisuudella.

Hiuksilla on kuitenkin seksuaalivalinnallinen luonne vaikka sillä ei suoraan mitatakaan hengissä selviämistä. Ja tässä mielessä voitaisiin uskoa vaikkapa kansanviisautta. Siinä blondejen seksikkyys nousee esiin. (Blondeihin liittyy luonnollisesti myös stereotypia tyhmyydestä. Enkä ole aivan varma siitä johtuuko tämä sterotypia siitä että naisellisiksi piirteiksi määrittyvät usein erilaiset neoteeniset piirteet ja tyhmyys on yksi näistä. En kuitenkaan tässä keskity tähän tyhmyysstereotypiaan vaan siihen että miehet pitävät blondeja seksikkäänä riippumatta siitä mitä muita korrelaatteja tähän sitten liittyy tai ei.)

"Psychology Today" uutisoi taannoin siitä miten blondien seksikkyyttä on tutkittu. Ja siinä oli huomattu jännittävää tietoa. Kansanviisaudessa oli takana jotain perää, mutta tosiasiassa sillä tavalla että todellisuus on oikeastaan juuri päinvastainen. (Mikä on laittoman yleistä kansanviisaudelle. Joskus siinä on oikeita huomioita, tosin yllättävän harvoin. Ja usein tulkinnoissa on pahoja virheitä, joskus tämäkään ei pelitä. Muut ovat harvinaisia poikkeuksia.) Tutkimuksessa huomattiin että blondit saavat eniten huomiota, mutta tosiasiassa miehet ihastuvat yleisimmin brunetteihin. (Syynä saattaa olla tyhmyysstereotypian leviäminen. Miehet tuomitsevat ja tulkitsevat blondeja tiukemmin ja leimaavat heidät tarpeettomasti tyhmiksi, vaikka ainut mikä prosessissa on tyhmää on ajatus siitä että hiusten värillä olisi relevantti korrelaatio älykkyysosamäärän kanssa.)

---

Kirjoittajan tyylitaju ja prioriteetit ovat ehdottomasti kunnossa. Hän halusi lapsena naimisiin intiaaniprinsessan kanssa.

Pieni huomautus ; Jos naiset ovat seksuaalisen valtahierarkian huipulla, miksi tatuoinnit laskevat heidän markkina -arvoaan?

Laasanen edustaa minulle lähinnä erilaisista "miesten deittioppaista" tuttuja "pelimiesliikkeitä" harrastavaa hahmoa joka on käsitteellistänyt tätä akateemisella kielenkäytöllä. Kuitenkin hänen argumenttinsa voidaan nähdä myös nössöjen eipelimiesmäisten miesten parissa, jolloin kyseessä ei enää olekaan enää pukille pääsemisestä vaan uhristatuksen ansaitsemisesta. Eli jos ei puolisoa löydy, syynä on se että naiset haluavat ja preferoivat niitä pelimiehiä ja ohittavat kunnon miehet.

Kun katsomme Laasasen oppia, voimme huomata että markkina-arvo liittyy suoraan kauppaan. Toki feministisessä puheessa ajatellaan että välineellistäminen on huono asia, mutta tavallaan uhriutuva miesliikeläinen soveltaakin Laasasta juuri siten että he ovat selibaatteja koska seksuaalisuus on välineellistetty. Ja tämän vastustaminen palauttaa keskusteluun hyvin erikoisen sävyn. Sellaisen jossa huomataan että "naisasiafeministit" ja "miesasiamaskulinistit" ovatkin yllättävän yksimielisiä.

Kun katsomme markkina-arvoa tältä kulmalta huomaamme että naiset käyttävät seksuaalista valtaa valitsemalla tiettyjä miehiä ja hylkäämällä toisia. Näin seksuaalinen valta ilmenee ja sillä vaikutetaan muihin ihmisiin. Markkina-arvo tarkoittaa siis sitä että miehiin kohdistuu vallankäyttöä ja pelimiehet ovat niitä jotka tottelevat näitä vallankäyttöjä parhaiten.

Ja tämän jälkeen emme voi kuin ihmetellä että mitä tarkoittaa se, että naisen tatuoinnit vähentävät hänen markkina-arvoaan. Markkina-arvo kun tarkoittaa että myös miehillä on seksuaalista valtaa. Nähdäkseni tätä kulmaa ei ole oikein kukaan jostain syystä halunnut nostaa esiin.

Evolutiivinen mysteeri ; Miksi naisilla on rinnat? (Katso kuvat!)

Jos lähestymme kysymystä siitä miksi naisilla on rinnat, ensimmäinen reaktio voi olla se, että vastaamme "koska evoluutio". Tämä on tietysti tervehenkinen lähtökohta, mutta se ei itse asiassa pidä sisällään selitysmallia. Evoluutio -sana muuttuu merkitykselliseksi vasta kontekstoiden. Ja tämän jälkeen arkiset selitysteoriat tiivistyvät kahteen päätyyppiin:

1: Funktionalistisessa lähestymisessä korostetaan, että naisilla on rinnat, koska he ruokkivat lapsia. Imetyksen hyödyt K -strategiaisella ihmisellä on helppo ymmärtää. Nisäkäs on by definition eläinryhmä joka imettää jälkeläisiään. Joten naisilla on rinnat täsmälleen samasta syystä miksi muutkin nisäkkäät imettävät. Jälkeläiset elävät hyvin kun niitä ruokitaan. Ja K -strategiassa jälkeläisiin panostetaan, ja aluksi avuttomat poikaset eivät tule toimeen ilman hoivaa. Se, miksi miehillä ei ole rintoja selittyy kätevästi, koska oogamian mukaan lisääntyminen ei ole symmetristä. Naiset panostavat enemmän jälkeläiseensä. Ja toisaalta äitiys on varmaa, mutta isyys on epävarmaa.

2: Seksikkyyttä korostavassa lähestymistavassa taas vedotaan siihen että miehet kokevat rinnat seksikkäinä, joten isorintaiset naiset ovat yleistyneet. Tämä on toki siitä mielekäs selitysmalli, että se korostaa että ihmiset ovat sarja-avioitujia tai jopa yksiavioisia. Ja sen vuoksi miehet eivät nai kaikkea mikä liikkuu, joka taas pakottaa valikoimaan ja kohdistaa seksuaalivalintaa myös naisiin. Näin naisille voisi syntyä riikikukon pyrstöön viittaava rintavarustus josta muutoin voisi olla kiusaa ja vaivaa ja niskasärkyä.

Ongelmia.

Valitettavasti nämä selitykset ovat oikeita, mutta vain puoliksi oikeita.
1: Funktionaalisen selityksen aukko on siinä, että se selittää rinnat, mutta ei miksi ne ovat aina. Hyvin monella muulla eläimellä rinnat ovat poikimisen jälkeen suuret koska niiden tarkoitus on tarjota ravintoa. Muuna aikana niiden koko kutistuu. Näin ollen ruokintafunktio selittää kyllä miksi naisilla on rinnat, mutta ei sitä miksi ne nimenomaan pullottavat aina.
2: Seksuaalivalintaan vetoamisen ongelma on siinä, että pitäisi tietää miksi ne ovat seksuaalivalinnan kohde. Ja tässä kohden rinnoilla on itse asiassa suuri ongelma ylitettäväksi ; On ymmärrettävää että simpanssiurokset kiihottuvat peräpään muutoksista. Naaraiden ovuloinnin merkit ovat ratkaisevia. Tällöin seksuaalivalinta voi suosia selviä merkkejä ja niiden tunnistamista. Mutta rinnat ovat hyvin erilaiset. Kun lähtötilana on se, että rinnat paisuvat kun on jälkeläisiä, edessä on hyvinkin voimakas ongelma. Nimittäin se, että jos naaras/nainen imettää, se on sitoutunut jonkun muun poikaseen/lapseen. Ja ihmisillä imettäminen on myös "ehkäisykeino", eli nainen tulee vaikeammin raskaaksi. Tämän pitäisi tarkoittaa että rinnat nimenomaan olisivat turn off. Miesten ei kaiken järjen mukaan pitäisi kiinnostua rinnoista, vaan nimenomaan lattarintaisuus innostaisi heitä syvästi. Which is not the case. Joten selitysmallissa on ongelma.

Ongelmien ratkaisu päivityksillä

Tietenkin selitysten halutaan olevan parempia kuin "sinne päin" joten malleja on täydennetty.

1: Funktionaalisessa näkökulmassa voidaan esimerkiksi viitata siihen että rinnat ovat ravintovarasto, joka osoittaa että kyseinen nainen on hyvä keräämään hedelmiä, tai hyvä käyttämään ravintoa. Tämän näkemyksen pienenä heikkoutena on se, että se ei selitä sitä miksi miehillä ei ole rintoja. Mutta toisaalta oogamiaan liittyvät piirteet voivat johtaa siihen että nimenomaan naisen rasvakerros takaa sen että energiaa riittää raskauteen ja että hengissä selviämisen mahdollisuudet imetyksen aikana ovat paremmat. Joten teoria ei varmasti ole täysin ansioton. ; Itse asiassa tätä teoriaa vahvistaa vielä sekin, että metsästäjä-keräilijän elämäntavassa näyttää olevan niin että miehet metsästävät ja naiset keräilevät. Metsästyksessä suuret rinnat ovat enemmän tiellä. Tosin tässä voi olla kysymys siitä että syy-seuraussuhteet ovatkin toisin päin. Eli naiset eivät metsästä koska naisilla on rinnat jotka ovat ikävästi tiellä. Ja nämä piirteet ovatkin voineet ruokkia toisiaan.
     1.1: Boguslaw Pawlowski on kuvannut teoriaa jossa korostetaan nimenomaan rintojen ravintovarastoluonnetta. Rasva onkin hyvä keino tallettaa energiaa ja vararasvaa. Hän korostaa että rasva liittyy estrogeeniin, joten jo tämäkin on voinut kasvattaa sukupuolten välistä eroa, ikään kuin epäadaptiivisena sivutuotteena. Rasva voisi hyödyttää miehiä, mutta estrogeeni häiritsisi muutoin metsästystä ja taistelua. Miehien täytyi yksinkertaisesti olla lihaksikkaampia. Naiset luonnollisesti myös vaativat tietyn määrän rasvaa ylipäätään voidakseen tulla raskaaksi. Miehillä vastaavia ongelmia ei ole. Miehen tarvitsee olla vain sen verran kunnossa että kykenee ejakuloimaan. Pawlowskin teoriaa on moitittu siitä että hormoneilla ei tosiasiassa ole välttämättä mitään sidottua ominaisuutta. Vaan usein menee niin että jos jokin piirre hyödyttää yhtä sukupuolta mutta haittaa toista, se yleistyy jos se saadaan sidottua sukupuolihormoneihin. (Tämä liittyy erityisesti seksuaalisesti antagonistisiin piirteisiin, jotka taas ovat usein juuri hurmaamiseen liittyviä rakenteita ja hurmaamiskyvyn sietokyvyn kasvattamista.)

2: Seksuaalivalintaa korostavassa mallissa taas on otettu esille Fisherin ajatukset. (Tarkalleen ottaen ns. "run-away -selection") Siinä korostetaan että seksuaalivalinta ei oikeasti välitä pelkästään jälkeläisestä. Itse asiassa mistä tahansa piirteestä voi tulla seksuaalisesti oleellinen piirre, kunhan se vain on olemassa. Tästä malliesimerkkinä on nimenomaan riikinkukon pyrstö josta on elämässä riesaa, vaaraa ja haittaa koiraalle. Joka osoittaa että se on niin mainio että selviää hengissä tästä huolimatta. Sen jälkeen kun signaaliusluonne on kerran syntynyt, on jokaisen naaraan intressinä etsiä suuripyrstöisin koiras. Sillä evolutiivisesti on hyvin hyödyllistä jos jälkeläiset ovat "seksikkäitä koiraita". Koska seksuaalivalinta riikinkukoilla on naaraan koiraaseen kohdistamaa, ja olen jo aiemmin korostanut sitä että ihmisillä molemmat sukupuolet valikoivat, ei ole ollenkaan mahdotonta että naisten rinnat olisivat tämänlainen piirre. Ainakin niistä on monille naisille kiusaa kuten niskasärkyä. Ja miehet nauttivat rinnoista koska on evolutiivisesti kätevää jos jälkeläiset ovat seksikkäitä tyttäriä. ;
     2.1: Geoffrey Miller on listannut "The Mating Mind" -teoksessaan miten seksuaalivalinta on rintojen kohdalla hyvin uskottava syy. Sillä seksuaalivalinta näkyy piirteissä tietyllä tavalla. Seksuaalivalinnan kautta syntyneitä piirteitä kuvaavat hyvin usein seuraavat piirteet (a) Ne liioittelevat sukupuolten välisiä eroja. (b) Ne eivät ole rakenteellisesti oleellisesti elintoimintoja muuttavia, eivätkä siksi näy esimerkiksi luurangossa (c) niiden välillä on hyvin suurta variaatiota yksilöiden välillä (d) ne suurenevat ja tulevat vahvasti esiin puberteetissa (e) seksuaalinen kiihotus liittyy niiden käyttöön ja esimerkiksi kosketteluun. Miller korostaa lisäksi kulttuurisia puolia, kuten sitä että rinnat näyttävät liittyvän seksuaaliseen väkivaltaan. Ja hyvin monissa kulttuureissa rinnat on muutoinkin erotisoitu, esimerkiksi seksuaalisuuteen liitetyillä jumalattarilla. Miller korostaa myös, että rintojen rasvakerros itse asiassa haittaa imetystä ja imetyksen alkuvaiheissa rinnat muuntuvat pikku hiljaa, koska naisilla kuluu aikaa siihen että "koristeellisesta" rasvasta päästään eroon ja rinnat saadaan muotoiltua paremmin imetystoimintaan.

Laatikon ulkopuolella on kuitenkin tilaa.

Jared Diamondin "Why sex is fun" käsittelee kuitenkin mielenkiintoista asiaa. Nimittäin sitä miten ihminen on yksiavioinen, ja miten tämä liittyy siihen että naisilla on piilo-ovulaatio. Tämä johtaa yksiavioisuuteen, koska muutoin kävisi helposti kuten simpansseilla. Koiraat antavat mielellään lahjoja naaraalle jolla on ovulaation merkkejä, mutta kiinnostus muulloin on vähäisempää. Samoin koiraiden mustasukkaisuus olisi järkevää harrastaa vain ovulaation aikoina. Muulloinhan ajan voisi käyttää paremmin vaikka muiden naisien vikittelyyn. (Naaraan sen sijaan kannattaa olla mustasukkainen koko ajan, koska mies voi joutua työlääseen jälkeläisenhoitamiseen jossa hoidetaan jonkun toisen jälkeläistä kuin omaa.) Ovulaatioajan piilottamisella voidaan taata se, että mies osoittaa kiinnostusta koko ajan, ja on toisaalta myös mustasukkainen koko ajan. ; Ja tässä vaiheessa rintojen muoto saadaan sovitettua varsin tehokkaasti tähän. Naisten kannattaa evolutiivisesti piilottaa hedelmällisyyteen liittyviä piirteitään samoista syistä. Ovulaatio ja rinnat, samaa maailmaa.
1: Tämä malli viehättää itseäni. Se lähtee riittävän kaukaa. Muissa malleissa ongelmana on se, että ne toimivat vasta jonkin asteen jälkeen. Fisherin malli toimii erinomaisesti heti kun rinnat ovat seksuaalisesti kiinnostavia. Mutta se ei selitä miksi tämä piirre on alkanut olemaan sellainen.

Alister Hardyn vesiapinahypoteesiin liitetyssä näkemyksessä ajateltiin että ihmiset olisivat kehittyneet rantaelämässä. Siksi turkki olisi kadonnut, rasvakerros, kyky hallita hengitystä tahdonalaisesti ja muut vastaavat piirteet jotka muistuttavat monien vesieläinten vastaavaa piirteitä. (Ja niin edes päin.) Siinä ajateltiin myös, että rinnat olivat muodoltaan samanlaiset kuin takamus. Eli simpanssikoiraille syntynyt halu kiinnittää huomiota takapäähän olisi manipuloitu rintoihin.
1: Tämä teoria on monista kuitenkin epäonnistunut kuriositeetti, enkä itsekään kykene oikein ottamaan sitä vakavasti. Ennen tähän uskottiin vakavammin, mutta nyt sen suosio näyttää hiipuneen varsin voimakkaasti. (Mitä pidän hyvänä asiana. Teoria on vähän hassu.

Loppukaneetti

Luultavasti rintojen kohdalla onkin kysymys monesta tekijästä. On tavallaan väärin olettaa että vain yksi elementti olisi oikea selitys jossa muut olisivat sitten vääriä. Se, että käsillämme voi heittää keihästä ei ole jotain joka olisi selitys sille että kyky kantaa esineitä tai askarrella työkaluja olisivat yhtään vähemmän oleellisia syitä sille miksi meillä on tämän tietyn laiset kädet. Silti, kaiken kaikkiaan on jännittävää, että naisten rinnat ovat jossain määrin mysteeri evoluutiolle. Se ei toki ole sellainen ongelma jolle ei jotenkin voisi olla evolutiivisesti mitään ratkaisua. Selvästi evoluutiolla saadaan otetta ongelmaan, joka vihjaa että loputkin on selvitettävissä. Erikoista on, että vaikka moni pitää asiaa helppona ja vastaavat intuitiivisesti heti, se on kuitenkin hyvin vaikea kysymys. Osittaisten vastausten vuoksi se on kuitenkin vielä aikamoinen mysteeri tiedemaailmalle. Rinnat ovat siis ällistyttäviä muillekin kuin amispojuille. Niistä kiinnostuminen on kaunista, tervettä ja jaloa. Niiden tarkkailu mahdollistaa universumin erään mysteerin avaamisen.

---

Tälle mitä kiinnostavimmalle asialle on luonnollisesti tarjottu monia vaihtoehtoisiakin selitysmalleja. Tämän blogauksen ideana ei ollut luetella kaikkea. Vaan lähinnä esitellä prosessia ja muutamia isompia linjoja. Ja vetää asiasta "isoimpia linjoja" koskeva statement. Ja halusin luonnollisesti osoittaa hyvää makuani ja valottaa asiallisia kiinnostuksenkohteitani kuvituksella.

Vesirajan alapuolella on vielä tilaa

Richard Feynman piti aikanaan luennon "There's plenty room at the bottom". Se oli merkittävä, koska sitä ennen fyysikot olivat keskittyneet yhä suurempiin ja suurempiin asioihin. Feynman sen sijaan huomasi että detaljitasolla on paljon tehtävää. Näin syntyi esimerkiksi ajatus nanoteknologiasta ja sen kehittämisestä.

Käytän tätä metaforana. Sillä ihmisillä näyttää olevan jonkinlainen hyvin syväohjelmoitu tarve katsoa asioita mahdollisimman suuresta perspektiivistä. Kuitenkin usein on rakentavaa katsoa nimenomaan detaljeja.

Howard Moskowitz on mielestäni loistava esimerkki siitä miten detaljejen katsominen on tärkeää. Hän ei ollut fyysikko, vaan markkinatutkija. Erikoistumisalanaan elintarvikkeet. Hän teki limonaditutkimusta jossa yritettiin makutestien avulla selvittää mikä makeustaso on paras. Ja data oli kaikkea muuta kuin selkeää. Näytti siltä kuin makeusasteella ei olisi oikeastaan mitään väliä. Tämä oli kuitenkin pinnallinen taso.

Sillä perinteisesti elintarvikkeita tutkiessa oli katsottu ihmisten makumieltymyksiä objektiivisesta mittakaavasta. Ja tällöin on äärimmäisen helppoa ajautua "liialliseen jumalaperspektiiviin". Eli suunnittelemaan yhtä superhienoa limonadia joka kelpaa kaikille. Silloin makutesteissä odotetaan datassa selkeää huippua. Ja usein jonkinlaista gaussin käyrää tämän ympärille ; Eli vaikka joku aina pitääkin sikamakeasta ja toinen hampaat liuottavan happamasta, nämä ovat poikkeuksia, "irrelevantteja anomalioita" ja valtaosa osuu tiettyyn väliin. Ja monesti tämä näkökulma toimii yllättävän hyvin. Mutta makeuden tyyppisissä tilanteissa todellisuus ei sovi tähän teoriaan.

Moskowitzin oivallus olikin siinä, että paras myynti saadaan sillä, että limonadeja tehtäisiin useita erilaisia. Tällöin ei olisi klassisessa mielessä "irrelevantteja anomalioita", tai ainakin mieltymysalueita olisi useita. Mieltymykset eivät ole satunnaisia, vaan klustereita. Ja objektiivisuudesta ei tarvitse luopua, kun kunkin segmentin mieltymyksiä voidaan kartoittaa kohdistetummin. Ei ollut yhtä täydellistä limonadia, oli useita.

Tämänlaatuinen ajattelu on tarpeen, sillä monesti ajatellaan että maku on niitä mielipideasioita joista ei voi riidellä. (Tai oikeastaan vain niistä voi riidellä, koska debatointia ja argumentointi olisi estetty.) Moni lähestyykin asiaa siten että ihmiset ovat oikeasi subjekteja, joiden mieltymykset ja valinnat ovat perimmiltään vapaita, eivätkä vaikkapa geenien determinoimia. Ja siksi ajatus jumalaperspektiivin soveltamista ihmisiin pidetään erilaisuuden kieltämisenä. Toisaalta moni on havainnut että mieltymykset eivät ole satunnaisia ja tätä voidaan käyttää hyväksi. (Manipulointi ja vallankäyttökin on mahdollista joka vaatii ajatuksen jollain lailla rajoitetusta ihmisluonteesta.)

Moskowitzin tapa ajatella on jotain jota olen yrittänyt tunkea Laasasen "markkina-arvoteorian" ja "pelimiesliikkeen" kritiikiksi. Toki moni on varmasti kokenut, että tekstini suorastaan tukevat ajatusta että seksuaalivalinnan ja kulttuurin vuoksi naisten mieltymykset ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia. Ja tämä on tietysti jotain joka antaa tukea. Ja jossain äärimmäisen venytetyssä määritteissä tämä onkin "konseptin hyväksyntä".

Olen kuitenkin tuonut esiin sitä, että Laasanen ja pelimiehet lukevat tilastoja hieman erikoisesti. Niissä on hyvin vahva "jumalaperspektiivin ylikorostus". Markkinoita ei kartoiteta, eikä segmenttejä seulota. Tilastoissa merkittävää näyttää olevan vain trendi, ja jakaumassa keskiarvo.
* Tämä on toki hyvin pinnallisesti sidoksissa dataan, mutta näin karkea lähestyminen on herkkä esimerkiksi Simpsonin paradoksille. Eli segmenttiä ei välttämättä ole edes olemassa. Tai, mikä pahinta, korrelaatio voi olla jopa käänteinen.
* Ja tosiasiassa kun kaikki keskittyvät samaan, keskiarvon viitoittamaan, segmenttiin, syntyy kilpailua jossa parempi naisonnikin osuisi taatusti kohdalle sillä että keskittyisi johonkin sellaiseen klusteriin jossa kilpailua on vähemmän.

Pelimiehet myyvät asiaansa taitona (praksis) ja tämänlaisena se on kuitenkin vain yhtä hyvä kuin sen soveltaminen. Ja koska taidon sovellukset perustellaan tilastoilla, on perusteluissa käytetyn tilastotieteen puutteet jotain jotka kertovat että kyseessä ei ole mikään tietoa soveltava oppi (studia), vaan retoriikkaa. Jossa pelimiesliikkeen kohdalla korostuu usein jonkinlainen katkeroitunut sovinismi. (Laasasen kohdalla vähemmän, hän nähdäkseni nauttii uhristatuksesta koska saa olla toisinajattelija ja hän liittää tähän sitten hänelle tyypillistä rokkikukkoiluaan.)

Siitä että segmenttejä ei mietitä tarkasti johtaa siihen että näkemykset nojaavat stereotyypeille. Heidän täytyisi nyt oivaltaa, että vesirajan alla on vielä tilaa. Sillä tällä keinoilla sitä limsaakin myydään. Kun käsitteissä alkaa pyörimään "markkina-arvon" tyylisiä käsitteitä, siitä voisi saman tien tehdä markkinatutkimuksessa käytettyjen menetelmien soveltamista.

Parranpäristyksestä Laasasmiin

Kun mietitään evolutiivisia kysymyksiä, on helppo antaa erilaisia selityksiä. Esimerkiksi jos selitetään miksi miehillä on parta, voidaan keksiä monenlaisia selityksiä. Mutta jos ne eivät selitä miksi naisilla ei ole partaa, selitys on hieman omituinen. Proksimaattisesti parrankasvun syy on tietysti testosteroni. Sukupuolittuminen on tätä kautta selitetty. Mutta jos mietitään sitä, mikä evolutiivinen syy on taustalla, on tarjolla vino pino erilaisia selityksiä. Esimerkiksi:
1: Seksuaalivalintaa koskeva "huijaus" ; Se saa leuan näyttämään maskuliinisemmalta.
2: Neotenia: miehet suosivat nuorilta näyttäviä naisia koska naisen lisääntymisikä menee ohi. Naisilla ei tätä huolta ole, ja he taas katsovat enemmän sitä, kuinka hyvin mies pystyy huoltamaan jälkeläisiä. Siksi suosittaisiin kypsemmän, asemaa saavuttaneemman ja pitkään elossa pysyneen näköisiä miehiä.
3: Ihmisen karvattomuuteen liittyvät selitykset ; Loiset ovat ongelmia pysyvässä asuinsijassa. Naiset olivat kotona keräilemässä ja miehet ulkona metsästämässä., jolloin loispaine on pienempi.

Selvää on, että miesten hius- ja partamuoti on heilahdellut. Seksuaalivalintateoriat ovat tämän kanssa hieman hankaluuksissa, mutta toisaalta yhteiskuntien sisäinen sovinismi ja rahan takia avioon meneminen voivat lieventää näitä ongelmia suurestikin. Toisaalta parran seksikkyyttä on tutkittu, paljonkin, ja voidaan sanoa karkeasti, että parta tuo miehestä aggressiivisen mielikuvan ja se liittyy tuntemuksissa sosiaalisen statuksen korostamiseen. Se ei kuitenkaan - hieman yllättäen - tunnu vaikuttavan siihen miten miellyttäväksi naiset miehen kokevat. (Yllätys on siinä, että yleensä status lisää miehen haluttavuutta naisten silmissä.) Tämä ei tee hyvää ulkonäköteorialle.

Teorioista syntyy helposti parranpäristystä.

Kielivitsin pohjalta rakennettu analogia on tarpeen, kun mietimme Henry Laasasta. Hänen markkina-arvoteoriassaan on puolia jotka voidaan liittää vahvasti evoluutioon. Mutta toisaalta ylläolevissa malleissakin oli juuri näin. On eri asia kritisoida näitä yksittäisiä malleja, kuin kritisoisi niiden taustalla olevaan evoluutiota.  (Se olisi kreationistilogiikkaa ja "fallacy fallacy" ; Jos jotain asiaa puolustetaan jostain taustasta virheargumentein, se ei tee tästä puolustetusta asiasta automaattisesti virheellistä. Sillä voi olla muualla toimiva argumentti ja perustelu ja se sitten voikin painaa. Toki tämä parempi argumentti olisi syytä tuoda tietoon ja arvioitavaksi.)

Paalanen ja Karhumäki moittivat hänen markkina-arvoteoriansa soveltamista. Tässä ytimessä on se, että:
1: Laasanen keskittää huomiot erikoisesti. Hän pitää naisten seksikartellia ytimessä ja huomio keskittyy "matalan tason miehiin" jotka eivät saa seksiä. Tosiasiassa miehissä on yksilöitä jotka saavat paljon. Ja he voivat käyttää seksuaalista valtaa naisiin. Voidaankin nähdä että Laasanen jotenkin ohittaa sen, että seksikartelli onkin tavallaan myös jotain jota "alfaurokset" käyttävät "betaurosten" dominointiin. Ja he myös dominoivat naisia. Eniten seksikartellista hyötyvät nämä "korkean tason koiraat".
2: Kuitenkin samanaikaisesti vaikka Laasanen korostaa sitä, että seksi on kahlitsematonta, niin ajatuksena on se, että avioliitto jotenkin rajoittaisi lisääntymistä. Yhteen mieheen sitoutunut nainen olisi siis muilta miehiltä pois. Laasanen toki tässä korostaa sitä, että naiset antavat mielellään usealle korkean tason miehelle, "alfaurokselle". Mutta silti argumentaatioon jää ambivalenssi tilanne jossa asioiden vaikutuksissa korostetaan eri puolia aina sen mukaan onko aiheena nainen vai mies. Tämänlaisella heilahtelulla saa tietysti rakennettua jollain lailla tosiasioihin sidotun ja niiden kautta perustellun näkemyksen epätasa-arvosta. Mutta valitettavasti se on myös cherry pickingiä ja kaksoisstandardien soveltamista. Ja se taas on itsessään epätasa-arvoisuutta luova voima.
3: Laasaselle kaikessa on kysymys seksikartellissa. Nainen siis ikään kuin täytyisi ansaita. Ja kuitenkin avioliitto on Laasaselle osa naisten seksikartellia, vaikka se vähentää miesten välistä kilpailua ja tasaa eroja alfaurosten ja betaurosten välillä. Avioliitto on rakenteellisesti hyvinkin erikoinen. Voidaan jopa nähdä että naisten lisääntymisikä on tärkeä biologinen tekijä joka johtaa siihen, että seksuaalista valtaa ei enää juuri olekaan vanhemmilla naisilla. Ja sosiobiologian havaintoja soveltaen voidaankin nähdä että avioliitto onkin naisille juuri sitä varten mieluisa, että se sitoo miehen naiseen ennen "parasta ennen" -päiväystä. Sillä ei suinkaan lietsota seksuaalista kilpailua jotta miehet saataisiin kilvoittelemaan. Sillä avioliitto on sosiaalidemokratiaa, joka johtaa siihen että jos korkean tason miehillä on spesiaalistatus, he eivät sitä pääse täysin rinnoin ja tyhjin munin nauttimaan. (Välittömästi jos haaremikäyttäytyminen estetään.) Syrjähypyt tietysti muuttavat asiaa, eikä avioliitto ole täysi este. Mutta kyllä se jonkinlainen hidaste on.
___3.1: Avioliittoa onkin teorisoitu yhteistyön kautta. Ihminen metsästää laumassa joka poikkeaa esimerkiksi leijonien vastaavasta. Leijonilla pari urosta on laiskoina ja naaraslaumat metsästävät. Iso kasa naaraista tappelevia urosleijonista ei olisi motivoitunut metsästykseen. Avioliittojärjestelmä antaa mahdollisuuden ihmislajille hyvin tyypilliselle käytökselle. Äijäporukoille. Jotka tiemmä monesti arvioivat sovinistisesti samassa baarissa samoja naisiakin, toisilleen!
4: Avioliitossa onkin puolia jotka tekevät parisuhdemarkkinat mutkikkaammiksi kuin Laasanen näkee. Laasanen keskittyy vain seksiin. Voidaan kenties aivan oikesti nähdä, että tässä naisella todella on tarjolla "niukkuusvarantoa". Ja tätä kautta tunnetusti syntyy seksuaalivalintaa ja seksuaalista valtaa. Kuitenkin avioliiton kohdalla on vähintään yhtä stereotyyppinen tilanne. Nimittäin se, että naiset haluavat naimisiin, miehet olisivat tyytyväisiä vain seksiin. (Ja sekin voidaan liittää sosiobiologiaan jonka nostin esille jo "parranpäristyksessä".) Näin ollen olisi myös parisuhdemarkkinat. Ja tässä mies olisi vallankäyttäjä. Käytännössä nainen ei voisi muuta kuin yrittää pelata parisuhdemarkkinoilla toisella avullaan. Kysymys voi tämän jälkeen näyttää jopa vaihdolta. Ja se on tasa-arvoista. Tai sitten jonkinlaista prostituutiota.

Bonuspisteitä läpi elämän

"We all use math every day;
to predict weather, to tell time, to handle money.
Math is more than formulas or equations;
it's logic, it's rationality,
it's using your mind to solve the biggest mysteries we know. "

("Numb3rs" -televisiosarjan alkutunnus)

David Sklansky on kehittänyt matemaattisen menettelyn jolla arvioidaan pokerin pelaamiseen liittyviä strategioita. Tässä ytimessä on ns."Sklansky Dollar". Se on kuvitteellista rahaa jota jaetaan pelitilanteen odotusarvojen mukaan. Tässä voidaan arvioida peliä pelaamisen jälkeen ja voidaan samalla korjata virhestrategioita. ; Tämä on tarpeen koska pokeri on "osittain satunnainen peli" ; Pelitilanteissa voitoilla on tilastolliset todennäköisyydet ja joskus huono strategia saakin epätodennäköisen voittonsa. Tälläisessä voitossa Sklansky Dollareita ei rapise, koska tyhmä strategia on tyhmä strategia. Jos voittaa strategiastaan huolimatta eikä sen avulla, ei sillä ole hirveästi arvoa. Näin ollen Sklansky dollareiden ropiseminen ei välttämättä liity pelissä oikeasti saatuun rahamäärään - se vain odotettavasti lähestyy tätä tilastotieteen lakien mukaisesti kun pelitilanteet toistuvat ja toistuvat.
1: Tosin koska pokeri on muutakin kuin puhdasta tilastotiedettä ja toisia pelaajia luetaan - ja koska voitossa on tasapelisten pelaajien välillä tuurikysymyksestä kun yhtä hyvät strategiasilmät nollaavat toisensa - on tässä erikoinen ilmiö joka esiintyy myös antamassani linkissä "Almost every winner of the WSOP Main Event has more real money earned than Sklansky money earned."

Tämänlainen imaginäärinen konsepti jossa tilannetta ei oikeasti arvioidakaan suoraan toteutuneen tilanteen kautta on yleinen. Esimerkiksi evoluution kelpoisuus on perimmiltään tilastollisessa analyysissä näkyvä ilmiö. Luonnossa moni hyvän kelpoisuuden yksilö kuolee ja huonon kelpoisuuden yksilö jatkaa sukuaan. Kuitenkin tilastollisesti näkyy sama mikä pokerikädessäkin ; Tilastollisella tasolla osa lisääntyy geenejensä avulla ja toiset niistä huolimatta - ja kääntäen sama koskee karsiutumistakin. Melko usein kelpoisuus tuo mielikuvia yksilötasolle - ihmisillä on taipumus luoda tarinoita jotka koskevat yksilöitä eivätkä populaatioita, joka riivaa vain lähes kaikkea evoluutioon liittyvää.

Sain sentään SP:tä vaikka naiset torjuivatkin minut yksilönä

Ja koska olen sellainen kun olen, on hyvä muistaa että luonnonvalinnan lisäksi voidaan puhua myös seksuaalivalinnasta joka sekin on tilastollinen ilmiö. Hikipediassa tämä yhteys tunnetaan. Siellä puhutaan sumeilematta Sklansky -pillusta. (Eli "SP".) Se iskee siihen sinkkumiesten machoalakulttuuriin joita kuvaa olutmainoksista tuttu tilanne, jossa epäonnistunut seuranhaku ei saa kommentiksi "ei onnannut" vaan "melkein sain". Optimismin sijasta SP on tilastollinen ilmiö, jossa se saatiinko oikeasti vai ei on irrelevanttia. "Sklansky -pillu määritellään pillun saamisen ehdollisena odotusarvona E(pillu  I Y = y) jossa pillu on saadun pillun määrä ja y valittu toimintatapa." Tässä tausalla on tiettyä optimistisuutta, koska mikä tahansa yritys tuottaa paremman tuloksen kuin yrittämättä jättäminen. Syntyy ajatusmaailma jossa logiikkana on ainainen onnistuminen. "Aivan kuten pokerissakin tappiota ja omien valintojen erinomaisuutta voidaan perustella ansaituilla Sklansky-taaloilla, myös naisonnessa voidaan vedota saatuun Sklansky-pilluun, vaikka todellisuudessa matka baarista grillin kautta kotiin tapahtui ylhäisessä yksinäisyydessä. Yhtäältä konseptia voidaan käyttää siis kuvailemaan "oli näin lähellä" -tilanteita, kuin myös toisaalta motivaattorina lähteä ylipäänsä kotoa, koska kävi miten kävi, Sklansky-pillua ropisee."

Ajatus on tietystä alatyylisyydestään huolimatta tärkeä. Sillä esimerkiksi Laasasen markkina -arvoteorian kannattajilla juttu tuntuu menevän anekdoottien listaamiseksi. Onnistustarina ja epäonnistumistarina kertoo siis suoraan sellaisenaan markkina-arvosta. Joka on kuitenkin enemmän tilastollinen ilmiö. Laasasen markkina-arvoa tulisikin mitata suoraan "Sklansky -pilluna". Itse asiassa, aivan kaunistelemattomasti, Laasasen ajatus siitä että ihmisen toimilla ja ulkonäöllä ja strategialla on vaikutusta on laadukkaimmillaan tilastollisiin ilmiöihin perustuva analyysi. Joten mitään kaunistelematta voidaan sanoa että markkina-arvoteoria on vain kaunisteltu nimi "Sklansky -pillulle".

Yksittäisiin tapauksiin vetoaminen on itse asiassa tehotonta. Pokerissa voi voittaa tuurilla ja sama käy monessa muussakin elämän osa-alueessa. Itse asiassa Laasasen seuraajista monet muistuttavat tässä kohden aivan mitä tahansa pseudotiedettä tai vaihtoehtohoitoa, joissa tyypillistä on se, että "oma kokemus" ratkaisee. Yksittäistapauksia valikoidaan ja sitten katsotaan että kasa anekdootteja todistaa jotain. Se on kuitenkin aivan sama kuin etsisi ihmisiä jotka ovat voittaneet pokerissa tuurilla ja ottaisi ison listan näitä ja ottaisi heidän strategiansa voittoisana, jonain joka suurilukuisuudessaan todistaisi voittoisiksi tilastollisella analyysillä havaitut pokeristrategiat huonoiksi. Siksi esimerkiksi kaksoissokkokoe tuottaa havaitun tilastollisen paranemisen. vaihtoehtohoitajilla taas on vain kasa irrallisia anekdootteja. (Koska jos heillä olisi, kyseessä ei olisi enää vaihtoehtohoito vaan todistettu lääketiede.)

Bonuskaupunki

Itse asiassa vastaavaa logiikkaa voi soveltaa aivan kaikissa muissakin elämänalueissa. On kannustavaa antaa elämälleen tavoitteita. Erilaisia tekoja voi sitten pisteyttää. Esimerkiksi jos haluaa ansaita kuvitteellista rahaa, voi muistaa että palkka riippuu monesta muustakin elementistä kuin työpaikalla olemisesta. Et esimerkiksi voi tienata jos nukut kotona. Aamu-uninen voikin jakaa palkkansa siten että pisteyttää eri toimintoja niin että tosiasiassa palkkaa tulee monestakin työn ulkopuolisesta seikasta.

Monesta voi olla kannustavaa nousta sängystä kun siitä saa 3 aivan imaginaarista bonuspistettä. Ja kun aamutoimia laittaa yhteen ajallistettuina tehtävinä, jossa ajan kuluminen vähentää saatuja pisteitä, muuttuu työpaikalle matkustaminenkin siksi että on pärjännyt pelissä niin hyvin että pääsee bonuskaupunkiin. (Ja jos juna on myöhässä ja rikki, niin on kuitenkin hengessä päässyt sinne jo!) Tämä toimii etenkin jos tekee töitä provisiopalkalla jossa palkka saattaa vaihdella työpäivän mukaan. Saatu palkka edustaa palkkaa, mutta tyhjänäkin päivänä on sentään saanut bonuspisteitä.

Matematiikka ei todellakaan ole vain kaavoja ja yhtälöitä ; Sillä voidaankin ratkaista elämän suurimpia mysteereitä - jopa naisonni.

Parranpäristämistä

Henry Laasanen teki evoluutiovitsillä otsikoidun "Vihreiden miesten parran selitys". Hän ei toki tarttunut tässä altruismin evoluution ihmeisin. Sen sijaan hän puhui politiikkaa. Vihreiden parissa parrakkuus on enemmistössä. Muutoin parrat ovat kohtuu harvinaisia. Laasasen kannanotto on seuraava ; "Miksi vihreillä miehillä on parta, vaikka normaaleilla miehillä partaa ei ole? Parralla kompensoidaan menetettyä miehuutta. Vihreät on naisten puolue ja vihreitä miehiä pidetään naisellisina puunhalaajina. Se on vihreälle miehelle inhottava imago. Viisikymppiset miehet ostavat urheiluauton. Vihreät miehet kasvattavat parran. Kun miehisyys on vaarassa, sitä pitää kompensoida."

Esiin nousi jonkin verran mielenkiintoisia yksityiskohtia siitä, että parrakkuus laskee markkina-arvoa vaikka se onkin maskuliininen piirre. Laasanen esittää kommenteissa että "Australialaistutkijat arvelevat, että naiset eivät pidä parrakkaita miehiä puoleensa vetävinä, koska nämä vaikuttavat aggressiivisilta." Tämä on hyvä muistutus siitä että Laasasen markkina-arvoteoria ei "oikein käytettynä" suinkaan aja "stereotyyppistä maskuliinisuutta". Parta on tästä hyvä merkki. Laasanen ei siis ole niin stereotyyppinen kuin voisi luulla. Tästä on aina hyvä saada muistutus. ; Siksi onkin huomattavaa että markkina-arvo sabotoidaan koska sosiaalinen eiseksuaalinen statuskin ratkaisee. Miehekkyys ja maskuliinisuus, eli panemaan pääsemisen sijasta se, miten miehet suhtautuvat toisiin miehiin, painaa mittarissa.

En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut käytetyistä perusteluista.;
1:  Ensinnäkin sen tematiikka on jotain johon voidaan sovittaa miltei mitä vain. Esimerkiksi jos ajattelemme Kokoomuslaisia, voisimme kysyä että miksi he käyttävät pukuja tai isoja autoja? No tietysti kompensoidakseen sen, että he ovat usein metroseksuaaleja joilla on tuoksuhajusteita ja muuta josta joku tosimies voi sanoa että "naisekasta".
2: Toisaalta se voidaan nokittaa vastateorioilla. Esimerkiksi luonnossa on varsin tavallista että koiraissa onosajoukko joka teeskentelee naisellista. Tämä on erityisen yleistä lajeilla joilla on muutoin kova kilpailu. Esimerkiksi paracelceis sculpta -siiroilla on alfauroskeskeinen systeemi, jossa yhdellä koiraalla on kokonainen lauma naaraita. Näitä tietysti vahditaan. Osa koiraista jättää kuitenkin kaikki siirakoiraan taisteluornamentit kehittämättä, ja ne teeskentelevät naaraita. Tämä tuo niille valtavan lisääntymistehokkuuden, kun ne voivat livahtaa naaraskommuuneihin ilman taisteluja. Tämä evolutiivisesti validi strategia muistuttaa sitä lausumaa jonka kuulin eräältä uskonmieheltä selitykseksi sille miksi nuoret miehet pitävät vihreistä feministinaisista. Jos lapsi syö tofua ja hippeilee, pitää huolestua jos lapsi on tyttö. Jos näin käyttäytyy poika, on se normaalia koska hän teeskentelee kasvissyöjää jotta pääsisi sänkyyn. Vihreiden miesten parta on siksi kenties se viimeinen merkki jolla ulkopuolinen tunnistaa että he ovat vielä miehiä. Ja koko muu stereotyyppisessä kuvitteellisessa viherpiiperömiehessämme olisikin huippuunsa hiottua evoluutiobiologiastrategian tukemaa markkina-arvonmaksimointistrategiointia!
3: Lisäksi voidaan aina ajatella että tosiasiassa parta ei olekaan "ylikompensointia", vaan kaikki muu vihreyteen liittyvä joka Laasasteta tekee siitä neitimäistä on "alikompensointia". Kenties vihreiden kohdalla maskuliinisuus onkin niin vahva, että he voivat tehdä sen kaiken muun mitä Laasanen pitää neitimäisenä. Eli ne vihreyteen liittyvät piirteet eivät olisi edes markkina-arvon kasvatusta vaan sen sabotoimista, jonka vihreät miehet voivat tehdä sen takia että heillä ei ole mitään huolta eikä murhetta tämän asian kanssa. Karkeasti sanoen ; Jos miehuus on tallella ja erektio on kunnossa, ei tarvita munanjatketta ja siksi kaikki normaalimiesten munanjatkeet jäävät kauppaan!

Laasasen kohdalla hän aivan selvästi kertoo enemmänkin tarinaa. Sillä maskuliinisuus-seksuaalisuusteeman lisäksi parralle voidaan nähdä muitakin kulmia.

Vihreiden kohdalla toimii nimittäin aina ns. laiskuuskortti. Kun hippi kasvattaa parran, se johtuu siitä että kannabis tekee laiskaksi. Luomu tarkoittaa sitä että ei peseydytä vaan annetaan itsen luonnonmukaistua. Parran kasvatus on, ainakin minulle, passiivisuutta. Toki sanonnoissa sanotaan että joku kasvattaa parran. Mutta tosiasiassa se, että raavin naamastani karvoja on valinta ja aktiivinen teko. Parrattomuus ei siis ole luonteva tila josta poikkeaminen päätetään. Se on muotivillitys. Parrattomuutta voi verrata siihen että miksi ihmiset käyttävät farkkuja - etenkin vaikka kaikki muutkin käyttävät niitä.
1: Jos farkut olisivat kapinalliset tai muuten, niiden avulla voisi erottautua ja päästä panemaan. Kun tekee samalla tavalla kuin kaikki muutkin, piilottaa ne piirteet jotka eroavat keskiverrosta. Ja osa näistä on niitä piirteitä jotka kasvattavat omaa markkina-arvoa. Siis jos pöksypeuhuttelu kiinnostaa ja on se mihin kaikki halutaan ajaa. Ja miksipä emme haluaisi?

Parta itse asiassa on ideologista, eli joskus se onkin aktiivisuutta. Tukan ajaminen on militanttia. Armeija osoittaa hallitsevansa sinua sillä että se päättää pukeutumisesi ja ajauttaa tukkasi ja partasi. (Jos intissä nyt oikein kenellekään oikeasti mikään parta kasvaa, tämä on.) Moni voikin kasvattaa parran jotta voisi näyttäytyä jonakuna joka "haluaa että otetaan sellaisena kuin on". Ja tämä vetoaa naisiin. Ja jos katsotaan vaikka etelä-suomea, täällä on paljon vihreitä feministinaisia, jotka ilahtuvat monella tavalla - osa myös seksuaalisesti - siitä mitä Laasanen tai joku muu voisi pitää "ideologisesti oikeaoppisena vouhottamisena".

Omalla kohdallani uskallan jopa väittää että edustan sitä - luultavasti vähemmistöä - jonka markkina -arvo luultavasti kohentuu parran kanssa. (Naamapalovammapotilaan kannattanee kasvattaa parta peittämään arpia.) Laasasella on markkina-arvojensa kohdalla aina paha tapa katsoa vain keskiarvoa. Valitettavasti asiat ovat usein kombinaatioita. Minun viehättävyyden kohdalla perusongelmani on se, että minulla ei ole poskipäitä. Ja toinen ongelmani on se, että näytän ikäistäni noin 10 vuotta nuoremmalta. (Jos olisin nainen, tämä olisi OK, ainakin markkina-arvon kannalta. Mutta ihmisissä lähinnä miehet preferoivat nuorempaa puolisoa, jos tilastoja katsotaan.) Muotoilemalla itselleni viikset pääsen tilaan jossa minulta ei kysytä alkosta papereita. Ja samalla kasvojani kehystetään ja raamistetaan. Viiksiä ei tarvita paljoa, jotta ne toimivat linjaavina.

---

Joku saattaa pitää tätä juttua kenties ehkä hieman loukkaavana.

Pieni puluongelma

Ei ole vaikeaa tai tavatonta nähdä pulujen kosiskelua. (Sen sijaan pulujen poikaset ovat niin piilossa että voisi miltei luulla, että on vain aikuisia puluja.) Siksipä ei pidä ihmetellä, että paikoissa joissa noita pieniä siivekkäitä tuholaisia on laumoittain, kosiskelu on jotain jota nähdään vain aivan koko ajan.

Huomioni kuitenkin kiinnitti pieni mutta erityinen tapaus. Buckinghamin palatsin lähellä sijaitsevassa puistossa olevassa puluparvessa uros yritti kosiskella väritykseltään harvinaisen vaaleaa naarasta. Naaras ei vastannut kosiskeluihin mitenkään. Läheltä, parin kymmenen metrin päästä, paikalle lennähti toinen naaras. Aivan viivasuoraan ja mutkittelematta se iski tämän uroksen torjuneen naaraan kimppuun niin että sulat pöllysivät. Naaraan nokkaan jäi tukku sulkia ja värimuunnoksinen pulu pakeni paikalta.

Tämä tapaus herätti heti ensimmäisen mielikuvan siitä että tässä on kyseessä naaraan harjoittama seksuaalikontrolli. Ihmisen kannalta voisi tietysti olla omituista että jos mies flirttailee ja yrittää iskeä vieraita naisia, niin nainen menisi haukkumaan ne muut naiset patalujaksi jos nämä eivät näihin lähentelyihin reagoi. Sen sijaan olisi normaalia että mies saisi ympäri korvia.

Mutta pulut ovat puluja. ; Tämänlainen oletus on kuitenkin järkevä vain tietyin ehdoin. Jos koiras osallistuu poikasten ruokkimiseen ja hoivaamiseen, naaraan on järkevää pitää huoli siitä että koiras ei katoa muualle lisääntymään - tai oikeastaan naaraan kannalta ennen kaikkea hoitamaan vieraita pesiä, koska koiraan lisääntyminen ei itsessään ole naaraalta pois vaan kysymys on koiraan hoitoresursseista. Koiraalle syrjähyppy tarjoaa suoraa kelpoisuutta, naaraalle kontrollin tarve syntyy epäsuorasti koiraan voimavaroista ja kyvystä hankkia ravintoa jälkeläisille ja sen jakautumisesta. Naaraan kannalta tässä on kyseessä nollasummapeli.

Ongelmana on kuitenkin se, että tosiasiassa en tiedä pulujen elämästä paljoakaan. Ne lentävät parvissa, joilla näyttää olevan omituinen tapa kaarrella ja kartoittaa alueita kiertelemällä ympyrää lennellessään. Ne paskovat ja kuhertelevat. Ja ovat aika aggressiivisia toisilleen. Tämä tietämättömyys on oleellista koska ensimmäisenä mieleeni tulleessa selityksessä luotettavuus nojautuu lajin tyypilliselle käyttäytymiselle ja sen varaan. Jos uros ei yleensä ottaen osallistukaan jälkeläisten hoitoon seksuaalikontrolliteoria falsifoituu välittömästi ns. paskojen ideoiden laariin.

Muitakin selityksiä voidaan tietysti luoda. Esimerkiksi voidaan ajatella että puluilla voisi olla jonkinlainen reviirinkaltaisuusajattelu. Silloin vaalean naaraan paikalletuleminen johtuisi enemmän elinpiiristä taistelusta. Tässä vaikuttaisivat lisääntymisen lisäksi esimerkiksi ravintotalous. (Tietääkseni puluilla ei ole tämänlaista, mutta monilla muilla linnuilla kyllä. Ja pidän tätä siksi lähtökohtaisesti heikkona ideana. Mutta en tiedä puluista tarpeeksi joten se siitä ja sen suorasta alasampumisesta...)

Toisaalta parveissa on usein hierarkia. Kanat tunnetaan nokkimisjärjestyksestä. Kenties vaalea lintu ei ollutkaan seksuaalisen assaultin uhri vaan tämä yksinkertaisesti ei noudattanut paikkaansa ja asemaansa parvessa. Hallitsevampi "pulukuningatar" vain siinä laittoi "hovineidin" kuriin. Tällöin helposti mieleen tuleva yhdistäminen uroksen kosiskeluun muuttuukin irrelevantiksi ja hämääväksi. Se, että jotain tapahtuu jonkun yhteydessä tai jonkun jälkeen ei välttämättä tarkoita sitä että näiden välillä on syy-yhteys. Kenties paikallaolo oli se joka suututtu pulun, eikä se että tässä olisi potentiaalisesti joku jonka kanssa oma uros ns. "menisi vieraisiin". Se, että kosiskelu tapahtui vähän ennen olisi vain sattumaa. Tämän selityksen vahvuudeksi voidaan sanoa juuri se, että kosiskelua tapahtuu paljon muutoinkin joten on selvää että miltei kaikki puluparven tapahtumat tapahtuvat sen jälkeen kun joku on kosiskellut jotakuta muuta. On selvää että aivan kaikki pulujen toiminta ei voi liittyä puhtaaseen paritteluun ja lisääntymistä ja jälkeläishoitoa koskeviin piirteisiin.

Ja sitten on se yksinkertainen selitys joka voi tuntua hoopolta, mutta joka on varsin relevantti vaihtoehto. Pulut ovat vittumaisia otuksia jotka kähinöivät keskenään vain aivan koko ajan. Se, että joku pulu vetää toista turpaan on toistuva asia ja sitä tapahtuu ties mistä syistä. Voikin olla että tapaus liittyi pelkkään pulujen yleiseen aggressiivisuuteen.

Joka tapauksessa on selvää että minä en tiedä puluista riittävästi voidakseni vastata edes näin yksinkertaiseen kysymykseen. Kenties se kuitenkin samalla valottaa sitä miksi etologia tuntuu monista helpolta. Siinä ytimessä on "ensiksi mieleen tuleva ajatus". On helppoa luoda tarina tai tarinoita jotka selittävät pulujen toimintaa siinä mielessä että toiminta ei itsessään ole ristiriidassa sen kanssa. Tämäntapainen compatibility ei ole kovin relevanttia tai kiinnostavaa. Ad hoc -selittely sopii jollekulle muulle kuin itseään kunnioittavalle luonnontutkijalle. Se, mitä kaivataan oikeasti on se, että asia selitetään, eli luodaan malli joka sitoo toiminnan sen taustaselitykseen paljon voimakkaammin. Ja käytännössä tätä ei voi tehdä tietämättä jotain muuta oleellista kyseisestä lajista. Toivottavasti pieni puluongelmani valottaa tätä vähemmän mainosteltua puolta etologiasta.

---

Jos lukijoilla on pulutietoutta, tai halua saivarrella, he voivat vastata aiheeseen liittyen kommenttien puolelle. Se on jopa toivottavaa. Luultavasti ad hoc mallien kirjosta voisi luoda kohtuullisen helposti hyvinkin laajan selittelyverkon. Hyvän perustelun rakentaminen, selitysten naulaaminen ilmiöön tieteenfilosofisesti vahvojen periaatteiden määräämissä rajoissa, sen sijaan on hyvin vaikeaa.

Pinnallinen evoluutiopsykologia

Kun ihmisen käyttäytymistä selitetään evoluution avulla, moni loukkaantuu. Enkä puhu tässä edes kreationisteista joille tämä on uskonnon ja vakaumuksen kysymys. Sen sijaan puhun monista humanisteista. Heistä ajatus on joko pakosti mahdoton koska ihminen on heille pohjimmiltaan vapaa agentti ja luonnolliseksi väittäminen on pelkkä valtakonstruktio. Heistä ajatus voi olla mahdollinen mutta turha koska ihminen on kulttuuriolento ja irtautuu kyllä helposti biologiasta. Ja osa on jopa sitä mieltä että asia on tosi, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Joko merkitystä ei ole ollenkaan tai se ei vähintään toteudu yksilötasolla.

Karkeasti ottaen suuri osa näkee ihmisen sielullisena vapaana kulttuuri- ja tajuntaolentona. Ja evoluutio taas kuvaa ihmistä mekanistisena. Kuilu evoluution kannattajien ja humanistien välillä on tässä jopa suurempi kuin evoluution kannattajien ja vaikkapa Intelligent Designin suosijien kanssa. Sillä molempia yhdistää tapa nähdä ihmisruumis funktioiden, toiminnallisuuden ja mekanististen tapahtumien kautta. Näkökulma molemmissa keskittyy siis siihen että ihmistä tarkastellaan ikään kuin "insinööritieteiden näkökulmasta".

Ensimmäinen syy tähän on juopa humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä. Juopa on erikoinen, koska evoluutio on itse asiassa varsin sotkuista verrattuna fysiikkaan. Evoluutio ei käsittele samanlaisia deterministisiä tai joustamattomia tiloja kuin Newtonin ensimäinen sääntö. Toisaalta monet evoluution ystävät korostavat että humanistit eivät edes kykene käsittämään evoluutiota. Michael Laakasuo kirjoitti "Tieteessä tapahtuu" 3/2010 siitä miten yhteiskuntatieteilijä voi ymmärtää evoluutiota. Hän käy vakuuttavan perusteluketjun kautta sitä, miten humanisti voi ymmärtää esimerkiksi ekologiseen loukkuun liittyviä tilanteita ; Kun kotieläimen käytöksessä pitää selittää miksi tämä taputelee jalalla, on tiedettävä että tämä liittyy kaivuukäyttäytymiseen joka on peräisin eläimen hiekkaisilta asuinsijoilta. Ja ihmisilläkin voidaan nähdä osasyyksi vammaisten välttämiseen se, että ihmiset ovat adaptiivisesti eristäneet ja välttäneet kaikkia sairaita. Niiden kohdalla toiminta on järkevää, ja vammaisten kohtelussa tämä olisi ikään kuin sivutuote.

Hänen argumentaationsa itse asiassa näyttää että humanisti voi ymmärtää evoluutiota - usein esteet ovat enemmänkin periaatteellisia. Eli evoluutioajattelua hyväksymättömillä on ajatus siitä että se on lähtökohtaisesti väärin. Syynä on yleensä edellämainitsemani näkemys vallasta. Ja itse asiassa tässä on pieni annos fiksuutta ; Esimerkiksi Laakasuon esimerkki vammaisuudesta näyttää että vammaisten syrjiminen olisi hyvinkin luonnollista. Olisi hyvin törkeää ja ihmisarvoa loukkaavaa väittää että tämä tarkoittaisi samaa kuin tämän käytöksen eettisyys. Siksi onkin hyvä huomata että evoluutioperustainen ajattelu selittää sitä miksi vammaisten väärinkohtelu eri kulttuureissa on niinkin tavallista ja miksi suvaitsevaiset modernit ihmisetkin ovat vaikeina vammaisten kanssa. Tämä on selitys käytökselle, ei sen oikeutus. Itse asiassa evoluution sivutuotteiden ymmärtäminen johtaa siihen että voimme huomata että vammaisten syrjimisessä ei ole funktiota. Se on harhautumisroskaa. Ihminen ei tee asioita omaksi ja toisten parhaaksi. (Evoluutio tuottaa tämänlaisia juttuja. Esimerkiksi ylensyönti on modernin maailman ongelma joka johtuu siitä että ihminen on sopeutunut niukempiin olosuhteisiin. Rasvanahminta on sydäntaudin, kuoleman ja tätä kautta kelpoisuudenromauttava voima.)

Toinen puoli on se, että kun evoluutio otetaan puheenaiheeksi, keskiöön nousee adaptiivisuus. Tämä tarkoittaa ominaisuuden suhdetta kelpoisuuteen. Tässä kohden evoluutiopsykologian kohdalla tulee ongelma. Se nimittäin tuntuu aina tuottavan kuvan ihmisestä pinnallisena olentona. Esiin kun nousee vaikkapa ulkonäön vaikutus. Ja käytöstä mitattaessakin esiin nousee stereotyyppisesti rajatut toiminnot ja rahapussin paksuuden kaltaiset varsin pinnalliset suureet. Tämä johtuu siitä että evoluutiopsykologia on tietyllä tavalla rajoittunut. Se voi nimittäin tuottaa havaintoja vain sellaisista piirteistä jotka voidaan jotenkin kuvata ja mitata. Näin ollen evoluutiopsykologia tuottaa pakosti varsin pinnallisia piirteitä ihmisestä. (Toki se että evoluutiopsykologia tuottaa paljon tuloksia kertoo siitä että tulokset ovat muutakin kuin pelkästään se, että teoria konstruoi näköisiään tuloksia. Se, että löydetään vain yhdenlaisia piirteitä on yksi asia ja se, että kuinka paljon ja helposti niitä löydetään ovat eri asia.)

Sitten jotain vähän muuta.

Laasanen on tunnetusti niitä ihmisiä joita "90% ei ymmärrä". Syynä on se, että hänellä on puolia jotka ärsyttävät humanisteja ja toisia jotka ärsyttävät evoluutikkoa. Tässä ajatuksen kimmokkeena voi käyttää vaikka Laasasen tekstiä "Miksi naiset eivät ymmärrä markkina-arvoteoriaa?" Siinä hän ruotii sitä miten naiset kokevat ajatuksen mekaanisesta lähestymisestä loukkaavana "Naiset jättävät tietoisesti pohtimatta seksin teknisiä yksityiskohtia ja ärtyvät, kun miehet käyttävät teknistä lähestymistapaa analysoidessaan seksiä. Kyse on itsesuojelusta: naiset haluavat säilyttää sen spontaanin tunteen, joka on tärkeää heidän seksuaalisen nautintonsa kannalta." Humanistisissa teorioissa seksin analyysille käy tosiaankin kuten vitsin analysointi monille vitseille ; Hupi katoaa. Uskoisin että vastaava koskee myös miehiä. Mielenkiintoinen näkökulma nojaa myös klassiseen tapaan nähdä mies seksuaalisuudessaan "eläimellisempänä" on mukana "Myös evoluutioteoriaan perustuvat selitysmallit saattavat herättää naisissa vastustusta. Baumeisterin ja Ticen (2001, 128) mukaan vaikuttaa siltä, että naisten seksuaalisuus ja seksuaalisten halujen ilmeneminen on enemmän kulttuurista, kun taas miesten seksuaalisuus on enemmän biologista. Naisten mielestä sosiaalisen konstruktionismin mukaiset teoriat saattavat siten tuntua oikeammilta, kun taas miehille kuulostavat uskottavammilta evolutiiviset argumentit sisäisistä ja suhteellisen muuttumattomista seksuaalisista haluista. Naisissa onkin vähemmän evoluutioteoreetikkoja kuin miehissä. Evoluutioteoreettisissa argumenteissa on kyse sisäsyntyisistä haluista, joita on vaikea kontrolloida ja joilla on miehille voimakkaampi intuitiivinen sopivuus kuin naisille." Humanisteja ja minuakin tämänlainen voi ärsyttää koska perinteisesti sovinismia on oikeutettu "pojat ovat poikia" -tyylisillä kommenteilla. Kuitenkin asia tervehtyy kun muistaa että suhde (sovinisti)sikailuun on sama kuin vammaisen välttelyn kohdalla. Selitys on eri asia kuin oikeutus. Tosin arvokeskustelussa nämä tuppaavat aina sekoittumaan, ja varoitus tässä kohden on relevantti.

Kuitenkin nähdäkseni teoria naisten ja miesten seksuaalisuuden eroista olisi ongelma Laasasen markkina-arvoteorialle itselleen. Sillä hän korostaa että naiset valikoivat miehiä. Markkina-arvoteoriassa mies asettaa tarjontaa joten hän ei valikoi vaan enemmänkin ottaa minkä saa kun nainen kontrolloi markkinoita. Valikoimisteoria on siitä ongelmallinen että se siis itse asiassa yrittää selittää naisten käyttäytymistä ja tarjota keinoja miehille jotta tämä voisi osua  siihen mitä naiset tekevät. Tämä tuskin toteutuu jos naiset ovatkin seksuaalisuudeltaan sosiaalisesti konstruoivia. Seksuaalisen antagonian kannattajana korostan tässä sitä että molemmilla sukupuolilla on preferenssejä,  jotka ovat geneettisesti ohjautuneita ja kulttuurin ja yksilön kokemusten lopulliseen muotoon asettamia - ja yleensä esitietoisia. Eli konflikti johtuu siitä että sukupuolet eivät biologialtaan hae samoja asioita. Ja ihmiset jotka eivät tunnista omia tuntemuksiaan ja analysoi niitä rehellisesti (aukipurkaen) eivät tiedostu. Humanistit selittävät usein että vallan huomaaminen on tärkeää jotta siitä voisi vapautua. Vietit ja niiden kontrolli ovat juuri tämänlaisia.

Laasasen näkemys markkina-arvosta on sellainen että moni pitää sitä kamalana ja mahdottomana konseptina. Kuitenkin jos mietitään että seksuaalivalinnan tutkiminen ei ole evoluutiolle mikään ongelma - paitsi jos elämme keskiajan euroopassa tahi 2000 -luvun USA:ssa - tiedämme että periaatteellista estettä ei ole. Itse asiassa se mitä pariutumista on tutkittu, on huomattu että esimerkiksi naisilla ikä ja miehillä varallisuus vaikuttavat hirvittävän paljon siihen todennäköisyyteen että nämä pääsevät naimisiin asti. Ihmiset eivät "massana" avioidu ja pariudu keiden kanssa tahansa.
1: Joku voi selittää että jos ihminen torjuu tahi kysyy elämänsä varrella muutaman 10 ihmistä, siitä ei synny kunnon tilastoa. Kuitenkin jos ihmiset kohtaavat vastakkaisen sukupuolen edustajia oikeasti aivan hirvittäviä määriä, on jo ihastumiseen asti pääseminen ankaran valikoitumisketjun lopputulos. Toisaalta jos esimerkiksi tutkitaan konseptia "pitävätkö herrat vaaleaveriköistä" voidaan ottaa tarkkailuun piirre. Ja jo 10 blondia jotka kysyvät 10 tuottaa 100 yksikön kokoisen otoksen. Josta voidaan vetää yleisiä pääsääntöjä. Moni ajattelee että tästä ei voi soveltaa itseen. Mutta kuitenkin he sitten menevät esimerkiksi lääkäriin jossa lääkkeen teho on kalibroitu kaksoissokkokokeilla tilastollisena ilmiönä. Lääkärit tarjoaa kikkoja jotka ei 100% varmasti paranna mutta he voivat sanoa että asia toimii todennäköisemmin kuin jokin toinen taas ei.
2: Joku voi sanoa että vaikka homma toimii, niin olisi epäreilua manipuloida naisia. Nähdäkseni tiede voi olla arvo sinänsä. Eli se, että asia ja ilmiö on tosi on itsessään riittävä. On toki hyvä varoittaa että "ydinpommi" toimii "ydinfysiikan säännöillä", mutta tämä ei tee "ydinfysiikan sääntöjä" irrelevanteiksi. Päin vastoin "ydinpommi" on vaarallinen juuri sen vuoksi että "ydinfysiikan säännöt" toimivat.
3: Myös itse ongelma irrelevantisoidaan. Eli jos on ruma, niin se ei varmasti haittaa riittävästi. Itse en ole niin egoistinen että uskaltaisin sanoa että mikä on kenellekin henkilökohtaisesti ylitsepääsemätön ongelma. Näkisin että Laasasta fanittaa sellainenkin "alajoukko" (ei kaikki Laasaslaiset eivät ole tämänlaisia, osa on) joka on pettynyt rakkauselämässään ja joilla on ollut vaikeuksia naismarkkinoilla vaikka he ovat yrittäneet olla "kunnon miehiä". Ratkaisujen hakeminen Laasasen teorioista voi kenties olla vähän kuin menisi horoskooppimaakarille, mutta ongelma on tosi ja monille relevantti.

Laasanen käyttääkin mielellään viittauksia evoluutioon. Se on kuitenkin nähdäkseni enemmän vain hyvä alku. Sillä puhuessaan yleisissä teemoissa Laasasta on fiksua katsoa tätä puolta. Idea siitä että toiset ovat viehättävämpiä ei ole mitenkään erityisen taianomainen. Naisetkin mielellään lukevat "Miehet ovat marsista ja naiset venuskesta" -tyylisiä pariutumisohjeita. (Eivätkä he selitä turhautuneesti että sisustusarkkitehdit leikkivät subjektiivisilla kauneuskäsityksillä ja että heidän palkkaamisessaan ei voi olla siksi mitään järkeä tai tolkkua.) Nähdäkseni jos Laasanen olisi nimennyt seksuaalivalintaan viittaavan "markkina-arvo" -käsitteensä eri tavalla hän olisi vain yksi optimismi -itseapuopaskirjailija. Hän olisi nimeämiseron jälkeen melko lailla miesten pukeutumis- ja tapaopas. (Olen tavannut häntä röyhkeämpiä ja sovinistisempia deittivinkkien antajia. USA:ssa moni itse asiassa tienaa sillä.) Samoin kun hän puhuu yleisellä tasolla yksiavioisuudesta, moniavioisuudesta ja niiden vaikutuksesta massoihin, on puheissa järkeä.

Ongelmana on kuitenkin se soveltaminen. Laasanen tuntuu analysoivan dataa melko yksinkertaisella tasolla. Hän ei kykene nousemaan yhden ominaisuuden tasolta kokonaisuuteen. Eli hän voi katsoa tilastoista että onko vaaleaveriköt suositumpia kuin punapäät. Mutta hän ei analysoi sitä miten punatukkaisuus vaikuttaa muiden ominaisuuksien kanssa. Tässä osiossa en koe koskaan oikein viehätystä.
1: Laasasen tapa lähestyä asiaa on siis evolutiivisesti banaali. Jalostuspuolella, josta tein opinnäytteeni, on havaittava että eläimille voidaan generoida jalostusarvo joka antaa hyvän yleiskuvan siitä miten hyvä elikko on. Mutta jalostuksen suunnittelussa pelkkä jalostusarvon tuijottaminen on banaalia. Parasta tulosta ei saada sillä että otetaan paras jalostusarvo sonnilta ja paras naudalta. Sillä jalostusarvon takana on kaikki merkittävät ominaisuudet. BLUP esimerkiksi arvioi matriisilaskennan avulla sitä miten eri ominaisuudet ovat interaktiossa keskenään. Pelkkä jalostusarvon tuijottaminen on helppoa, mutta ei kovin toimivaa. Minun silmissäni se on banaalia ja lapsekasta.

Kun Laasanen kehuu tai haukkuu jonkun piirteen, ja neuvoo välttämään tai suosimaan tätä, on minulla hieman samanlainen olo kuin silloin kuin kreationisti Sewell kritisoi evoluutiota termodynamiikan avulla. Hän vetosi termodynamiikkaan ja laittoi esille termodynamiikan kaavan. Hän ei kuitenkaan soveltanut kaavaa. Eli kaava oli vain esillä, mutta siihen ei laitettu lukuarvoja jotka olisivat todistaneet että evoluution suhde termodynamiikkaan olisi ollut väitetty. Tuloksia ei tietysti voitu päätellä ilman tätä laskelmantekoa. (Kriitikoiden ei tarvinnut edes vastustaa tai ymmärtää termodynamiikaa ilman sitä.) Laasasen ongelmanakin tuntuu olevan se, että hänellä on fiksu tieteelline peruskonsepti, johon hän pohjustaa asiallisesti. Mutta kun pitäisi soveltaa, hän jättää laskelmat tekemättä ja puhuu ikään kuin "oman kokemuksen tuomalla rintaäänellä".

Ihmisenä olemattomuuden kamaluus

"Filosofian puutarhassa" -blogissa otettiin kantaa naisasiaan. Näkökulma on tuttu mutta ihan hyväksyttävä "Aloitan asian ytimestä. Mitä on olla nainen? Miten se eroaa miehenä olemisesta, vai eroaako mitenkään? Sukupuolineutraaliuden kiivaimpien kannattajien mukaan sukupuoli on marginaalinen asia, ja esimerkiksi lapset tulisi kasvattaa lapsiksi eikä tytöiksi tai pojiksi. Sukupuolirooli nähdään tällöin lähtökohtaisen arvottavana, rajoittavana ja ahdistavana. Naisena oleminen on ennen kaikkea ihmisenä olemista." Tätä kautta ihmisenä olemisen eksistentiaaliset sävyt nousevat esille. Näin selittyy esimerkiksi se, miten ja minkä vuoksi Laasaselle on tullut paljon kritiikkiä ; "Esimerkiksi viime vuosina "parisuhdemarkkinoista" käytävä keskustelu on niin ikävää luettavaa pääasiassa siksi että ihmisyys ja ihmisarvon käsitteet loistavat poissaolollaan niin täydellisesti. Keskusteluissa ihmiset kuvataan pari- ja seksisuhteiden shoppailijoina jotka toimivat kuin kauppalistan mukaan ja arvostelevat toisia ihmisiä tavaroina tai korkeintaan potentiaalisina palveluntarjoajina. On vaikea sanoa, kumpi sukupuoli kuvataan pahempina esineellistäjinä, ja helppo sanoa että koko touhu on vastenmielistä ja jos joku vakavissaan esineellistää muita eikä tiedä mitä eroa on rakkaudella ja kaupankäynnillä, hänen ei pidä yrittää selittää toimintaansa luonnolliseksi vaan pyrkiä eroon typeryydestään."

Onkin aivan oikein erottaa rakkaus ja pariutumismekaniikka. Luonnolliseksi määritettyä toimintaa on myös aina kuvastanut huolestuttavan pinnallinen perustelukulttuuri. Oma tapani suhtautua asioihin on kuitenkin hyvin erilainen. ; Haluan taas erottaa toisistaan normatiivisen ja deskriptiivisen. Lisäksi haluan erottaa toisistaan ihanteen ja käytännön mekanismit (jossa tietoisuus on oleellinen erottelukeino.)

Se mitä kukaan ei halua ; Deskriptiivisen erottaminen normatiivisesta.

Erottelun voisi kuvitella vaikkapa siten että jos esitetään Fioren miekkailutekniikoita, niin deskriptiivinen taso on sitä että vaikka kuvataan jokin kaksintaistelussa sovellettavissa oleva tekniikka. Normatiivinen taso taas korostaisi enemmänkin sitä että haluaisin kaksintaistelujärjestelmästä juridisesti oikeutetun. Näen että tekniikkaa voi opettaa ja harjoitella ilman tämänlaisia.

Nähdäkseni tämä tarkoittaa sitä että olen vastustamassa aika isoa joukkoa ihmisiä.
1: Moni (stereotyyppien kautta ; uskovaiset objektiivisen moraalin kannattajat, New Age luontaisparannusnoidat, perussuomalaiset, laasaslaiset) sekoittaa deskriptiivisen normatiiviseen sillä tavalla että jos ihmisten parisuhdemekaniikassa on tietyt säännöt ja keskiarvot, niin tämä tarkoittaa sitä että tästä keskiarvosta tulisi luonnollinen tila ja joka olisi peräti lisäksi oikein. Olen tätä jaottelua vastaan hyvin vahvasti, koska (a) jos jossain on variaatiota, esimerkiksi tukan värissä, ei voida sanoa että punaiset hiukset tai vasenkätisyys olisivat luonnottomia vain siksi että ne ovat harvinaisia. Luonnollisuudesta puhuttaessa ei siis kannattaisi typistää keskiarvoon vaan käsitellä niitä vain jakaumina. Tämä ei tietysti ratkaise yhtään kiistaa, koska jos kiistassa on erimielisyyttä se on todiste siitä että on jakaumaa. (b) Kannatan humen giljotiinia, niin epämuodikasta kuin se onkin.
2: Moni (stereotyyppien kautta ; feministit, postmodernistit, sinä) sekoittaa deskrpitiivisen normatiiviseen sillä tavalla että jos joku kuvaa jonkin tapahtuman mekaniikkaa, että tämä tarkoittaisi aina samaa kuin poliittinen kannanotto. Eli kaikki deskriptiiviset lausunnot pitäisi niputtaa normistoon. Intressien kaivelussa on se huono puoli, että se voidaan aina tehdä, ja usein sillä voidaan perustella aivan päinvastaisia asioita.

Onkin itse asiassa tavanomaista että feministi tuomitsee tyypin 1 virheen, mutta hypähtää sitten kohtaan 2 itse. Tämä on tietyllä tavalla hyvin ongelmallista. Sillä se, millä postmoderni puhetapa sotkee asiat tapahtuu, tapahtuu aika usein sanalla "poliittinen". Tämän perusideana on se, että esimerkiksi jos väkivalta on julkinen tapahtuma, jossa on mukana useita ihmisiä, se on poliittinen ja siksi siihen ei ole mitään deskriptiivistä suhdetta. On aina normatiivinen suhde. Tässä on tietyllä tavalla paljonkin järkeä. Esimerkiksi käyttämäni kaksintaisteluesimerkki pitää sisällään normatiivisia lausuntoja kuten "on hyväksyttävää opetella ihmisten tappamisen tekniikoita jotka ovat sovellettuina letaaleja" tai "on oikein harjoittaa tämänlaista itsepuolustusta". Toiminta vihjaa hyväksyttävyydestä. Ja kieltämättä tämä on jonkinlainen poliittinen kannanotto. Tätä kautta moni näkee oikeudekseen tuomita kaiken deskriptiivisen poliittiseksi. Ja usein tämä liitetään vielä hyvin tiukasti joihinkin stereotypioihin. (Ihanteissa näin ei käy, käytännössä juuri näin käy. Mutta tämä on tietysti yleistä.)

Väkivaltakeskustelu näyttää miten ihmiset tulkitsevat asioita ja toisiaan ja määrittävät tämän asiantilaksi.

Kuitenkin jos tämän ottaa liian vakavasti. tästä seuraa hyvin paljon ongelmia. Esimerkiksi viime aikoina on keskusteltu paljon väkivallasta. ; Huumorin huippua esittänee omituinen lausunto jossa kaikki SlutWalk -kävelyyn osallistujat toivovat tulevansa raiskatuiksi koska heiluttelevat hepeniään vaikka he tietävät mitä siinä käy ja mihin tämä provosoi. Tämä tietysti sekoittaa sen mitä tällä kävelyllä tarkoitetaan. Koko kävelyn ideana on korostaa sitä että "pukeudumme näin vaikka emme halua tulla raiskatuiksi". Siksi on tietysti totaalisen tampiota väittää että koko kulkue on sama kuin yritys tulla oikein joukolla raiskatuksi. (Ainut mikä itselleni antaa yhtään lohtua tässä tilanteessa on sen miettiminen että samalla logiikalla jokainen joka yrittää raiskata näitä naisia haluaa tulla potkituksi munille piikkareilla koska heidän tulisi tietää mitä seuraa kun menee mekkaloimaan.)

Mutta sitten on tietysti sitäkin että väkivallassa mies esiintyy aina tekijänä ja nainen vain uhrina. Kun tässä keskustelussa nostettiin esille se, että miehet ovat naista useammin uhreina, korostettiin että koska tekijät ovat miehiä, on keskityttävä tekijöiden ohjaamiseen. Uhreihin ei siis saa eikä pidä panostaa koska se olisi heidän syyllistämistään. Väkivalta on jotain jossa pitää keskittyä tekijään ja tämän toiminnan ohjailuun. Tämä on tietysti hyvin omituista - ja ainakin itse korostan sitä että uhrien hoitamiseen on keskityttävä vahvasti. Pitää luopua ajatuksista joissa kiusattu olisi marttyyri ja hyveellinen. Sillä väkivalta ei tee vahvoja ihmisiä vaan särkee heitä. Eikä uhrin auttamista voida ohittaa jollain oman pikkuhienossa sääliöpäässä koettuun ajatukseen siitä että uhrissa ei ole vikaa, ja tähän asiaankuuluvalla abstraktilla mutta sitäkin hierarkisoivammalla säälimis-stereotypioilla. Nähdäkseni väkivallassa ja sen kontrollissa on kysymys monesta puolesta.

Tätä kautta voidaankin mennä "Valtakunnanärsyyntyjän" pakeille. Hän korostaa sitä että selviytymisohjeiksi tarkoitetut ideologisoidaan naisten kahlitsemiseksi. "mikäli miehet näkyvissä asemissa ilmaisevat huolensa naisten koskemattomuudesta ja arjen turvallisuudesta, käännetään kukin esiintulo esittäjäänsä vastaan. Mikäli suomalaismies ilmaisee huolensa vieraan kulttuurin piirissä tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista, vääntyy koko tapaus miehen rasismiksi." Esimerkiksi edellämainittu Slut Walk on tätä kautta johtanut siihen että lausunnot nähdään omituisessa kontekstissa "Lutkamarsseihin johtaneet kannanotot naisten hillitymmän pukeutumisen, käytöksen (ml. alkoholin käyttö) ja ajan, seuran sekä paikan valinnan ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Tarkoituksena ei ole ollut kahlita naisia kotiin tai pyrkiä patriarkaalisesti määräämään kunkin pukeutumistyyliä vaan huoli heidän oikeudestaan fyysiseen koskemattomuuteen. Fakta kuitenkin on se, ettei tätä oikeutta kunnioiteta - tehtiinpä mitä tahansa.Myöskään tarkoitus ei ole väheksyä naisten kykyä huolehtia itsestään. Toistan siis otsikon kysymyksen olennaisilta osin tarkennettuna: Onko miehen enää luvallista olla huolissaan naisten itsemääräämisoikeudesta ja turvallisuudesta joutumatta itse (verbaalisen) hyökkäyksen kohteeksi?"

Itsepuolustus näyttää että saman kuvauksen voi tulkita päinvastaisin intressein.

Olen itse painiskellut jonkin verran hieman saman parissa. Miehenä ja kamppailumekaniikkalajin harjoittajana olen tottunut siihen että miehet jakavat maskuliinisessa mielessä toisilleen erilaisia "tipsejä". Syynä ei ole se, että toinen koettaisiin itsepuolustuskyvyttömäksi pelleksi tai luuseriksi joka tarvitsisi tukea. Tämä nyt vain on jotain jota machomachomiehet selittävät toisilleen. Päin vastoin, kun toisen turvallisuuspuolta ollaan tällä tavalla neuvomassa, korostetaan sitä että oletetaan tämän olevan kyvykäs - kenties jopa halukas - selviämään omista vaikeuksistaan. Luusereille ei tipsejä välttämättä edes kerrota, koska heidän oletetaan/toivotaan juoksevan karkuun ja soittavan poliisille.

Näin ollen olen naisten lutkamarssin kohdalla ollut hyvin hankalassa välikädessä, koska joskus rajoitteet ovat aivan ilmiselvästi pelkästään halua rajoittaa toisen elämäntapaa. Eli lausunnot ovat juurikin sitä että on määritelty luonnontila jossa himoilleen altis humalainen/hullu tai muuten kontrollikyvytön mies raiskaa helposti kun näkee vähän persettä. (Noin stereotyyppisesti sanoen.) Samalla olen tietoinen siitä että itsepuolustusneuvojen jakaminen naisille on joskus - paapomisen sijasta - heidän "voimauttamistaan". ~ Jos eli kun minä opetin pienelle sisarelleni defensiivisen kyynärvarsilukon ja maahanviennin, kahlitsinko hänen elämäntapaansa vai vaadin häntä elämään miesten maailmassa miesten ehdoin? Poliittisia kantoja asiaan voi tietysti aina liittää. Esimerkiksi jos opetan itsepuolustusta, saatan kontekstoida asiat siten että tämä taito ei ole sovellettavaksi elävässä elämässä. Tai kontekstoida sen kannanottona jossa ihmisen tulee osata puolustaa itseään ja että tästä tulee tehdä heidän perusoikeutensa.

Hankaluutena on myös se, että mekaniikka voidaan nähdä kahleena josta yritetään vapautua. Asian tiedostaminen on tällöin tarpeen jotta siitä voitaisiin irrottautua. Käsitys siitä että asia voisi olla muutenkin - ja että ilman asioiden omaa miettimistä ajautuu helposti intressiin X tai biologiseen käytösnormiin Y - vapauttaa itsessään, jopa ja etenkin feministis-postmodernissa teemoin. Tällöin esille nouseekin se, että deskriptiivinen taso itse asiassa on itsessään nimenomaan deskriptiivinen, koska siihen liitetyt tulkinnat johtuvat yksilöiden omista mietteistä ja tulkinnoista sekä ennakkoluuloista.

"Seksuaalimarkkinakeskustelu" näyttää että kuvaus on joko kahle tai kahleen kuvaus ja vapautumisen väline

Tämä kulma taas pakottaa uudelleentulkitsemaan esimerkiksi Laasasta. Hänhän kuvaa pariutumisen mekanismeja. Tämä on itsessään deskriptiivinen tapa. Ja tilastot näyttävät että se "sisäinen kauneus" ei ole se toimintatapa jolla nykykulttuurissa avioidutaan, ihastutaan tai paneskellaan. Naiset harvemmin tiedostavat sitä että heidän valikoinnissaan on biologiaa. Tämä ei sinänsä ihmetytä koska psykologia opettaa nimenomaan sen, että tietoisuutemme on yllättävän pienessä roolissa toiminnassamme. Näin ollen Laasasen huomiot ovat deskriptiivisiä. Moni toki tekee niistä normatiivisia - rehellisesti sanoen Laasanen itse tekee niin. Kuitenkin teksti voidaan tulkita deskriptiiviseksi, koska se toimii toimintaohjeena jos ja vain jos intressisi korostavat että olisi mukavaa päästä panemaan paljon. Jos haluat erottaa rakkauden tästä, niin sitten teet jotain muuta. Kenties voit naisena jopa huomata, että ihmisyyden sijasta preferoit pinnallisilla kriteereillä miehiä, ja tämä huomio on mahdollisesti tie itsekasvuun jossa preferoidaankin tämän jälkeen syvällisemmillä kriteereillä.
1: Enkä puhu tässä mistään esitietoisista lapsuustraumoista, vaan enemmän siitä mitä kognitiotiede ja evoluutiopsykologia korostavat ; Esimerkiksi Ridleyn malliin käytös on fenotyyppi ja siihen vaikuttaa sekä ympäristö - ideologiat, intressit, kokemukset, traumat - ja genetiikka. Genetiikka pitää sisällään muutakin kuin ruumiinrakenteen. Funktio, evoluution ydin, kun ei ole pelkkä rakenne, se on aina suhteessa siihen miten sitä käytetään. (Korkkiruuvilla ei itsessään ole muotona mitään funktiota, sillä on suhde vasta toiminnan ja sen kontekstin yhteydessä. Eli jos viinipullonkorkkien avaaminen olisi evoluution edellytys, ei olisi hyötyä rakentaa korkkiruuvimaista raajaa, ellei mukana olisi myös käyttöohjetta, toimintaohjetta.)
2: Ihmettelen miten naisten palkkatilastot ovat monista naisista aivan asiallinen referoitava tasa-arvopuheessa. Sekin on deskriptiivinen kuvaus yhteiskunnan tulonjakaumasta. Raha on vähintään yhtä poliittista kuin seksi. Joten jos Laasanen on kamala seksuaalisen politiikkansa kanssa, niin tässä rahanjaon seulomisessa on mukana iso kaksoisstandardi.

Piratismikeskustelu näyttää miten kaikki tulkinnat eivät ole samanarvoisia

Itse korostankin sitä että usein intressi on nimenomaan oma tulkinta ja oma pelko. Tosin irrottaudun tässä sen verran Derridasta, että korostan sitä miten toiset tulkinnat ovat parempia kuin toiset eivät. Kokonaisuus voidaan ymmärtää "Filosofian puutarhassa" -blogin esimerkin kautta. Kun pienen lapsen Nalle Puh -läppäri takavarikoitiin tekijänoikeusmafian puolella, asiasta tuli kansanilmiö. "Minusta mielenkiintoista on niiden kansalaisten lukumäärä joille tapaus on ihan selvä lehtitietojen perusteella. He eivät mitenkään voi puhua tapauksesta tiedossa olevista tosiseikoista, joten he puhuvat itsestään: omista epäluuloistaan, näkemyksistään, oikeuskäsityksistään. Ei ole pelkoa, että jutunjuuri loppuisi ihan heti vaikka yhtään varmaa faktaa ei selville saataisikaan." Tässä tulkinta syntyykin siitä että ihminen luokitellaan ennakkoluulon ja omien näkemysten kautta. "Meillä ei ehkä ole syitä epäillä ettei isä olisi rehellinen ja totuutta rakastava mies, mutta toisaalta meillä ei myöskään ole sen parempia syitä uskoa että hän puhuisi totta. Ihan yleisesti voin sanoa, että tavalliset kansalaiset joiden oikeuksia olen luottamustehtävissä puolustanut, eivät keskimäärin olisi kovin hyviä marttyyreita. He dramatisoivat, liioittelevat, unohtelevat, kertovat valkoisia valheita ja väritettyjä tarinoita ja vetävät kotiinpäin siinä missä isot kihotkin. Herravihaisen silmissä Hallituksen edustajat ovat aina lähtökohtaisen epäilyttäviä kun taas yksittäiset kansalaiset ovat lähtökohtaisesti rehtiyden perikuvia. Kunnes toisin todistetaan- periaatteella, tietenkin, mutta jos kansa saisi päättää, tämäkin juttu olisi jo moneen kertaan käsitelty, ja ehdottomasti ilman kajoamista mahdollista todistusaineistoa sisältävään tietokoneeseen." Kuitenkin samalla uutisointi tarjoaa materiaalia tietyistä tulkinnoista. "kun uutisessa kerrotaan miten poliisit veivät pikkutytön Nalle Puhin kuvilla päällystetyn läppärin, on selvää että joku jossakin yrittää vedota tunteisiin. Jos läppärin takavarikoiminen on väärin, olisiko mahdollisesti ollut pienempi vääryys viedä minun musta ja kolho läppärini? Tunteisiin vetoaminen on luonnollista, ja oikeamielisetkin ihmiset voivat joskus kokea tarvitsevansa hyvän asian tueksi vielä sympatiapisteitäkin. Se vain on kuoppa johon arvostelukykyinen ihminen ei kompastu." Tunteisiin vetoaminen kun vaatii "oletetun ihmisluonteen" / "teorian mielestä". Ja näihin viitaten saadaan aikaan erilaisia viestejä.

Tämä tarkoittaa sitä että väitän aivan vakavalla naamalla, että vaikka kaikessa deskriptiivisessä on jotain normatiivista, toiset asiat ovat deskriptiivisempiä ja neutraalimpia kun taas toiset eivät. Ja aivan samaan tapaan jokaisessa normatiivisessa pelottelupuheessa on jotain deskriptiivistä mutta toiset tulkinnat ovat subjektiivisempia ja mielivaltaisempia kuin toiset eivät. (jos kuvaa vaikka liioitellusti raiskausta jonka paha mokkamunaneekeri tekee islamin voimalla, sillä on jokin suhde todellisuuteen, enemmän tai enemmän keksitty sellainen mutta kuitenkin. Samoin kuin nallepuhläppärillä on jokin suhde lapsiin, tietokoneisiin ja tätä kautta piratismiinkin.)
1: Quinelaisena perustelen tätä käsiteverkolla, jossa Duhemin Quinen teesi on se kriteeri jolla tätä voidaan arvioida ja joka tarjoaa mahdollisuuden, ei nyt sentään vapautua kaikesta subjektiivisuudesta, niin kuitenkin vähentämään tätä.

Tämä keino tarjoaakin kätevän tavan tulkita tulkintoja jotka kertovat jostain muustakin kuin sanojastaan. Tämä on nimittäin tiukkuudesta. Kun esimerkiksi em. "valtakunnanärsyyntyjä" selittää että väkivallan sijasta olisi katsottava hyvää tarkoitusta ja aitoa huolta. "Seksuaaliviettiä heikentävän lääkehoidon mahdollisuuden esittäminen (Haavisto) tai pallien leikkaaminen irti pedofiileiltä ja niiden takapuoleen tapilla survominen (Halme) eivät välttämättä ole olleet järin korrekteja tapoja esittää asiaa, mutta taustalla on pohjimmiltaan huolestuneisuus suomalaisnaisten - ja Halmeen tapauksessa lasten - itsemääräämisoikeuden turvaamisesta myös jatkossa." Itse korostaisin että rasisimi on juuri asiatonta huolta jossa huoli kohdistetaan rotuun. Muotoilu on siis enemmän kuin pelkkä retorinen ylilyönti. Sen takana on jotain aivan muuta. Tästä asenteestani siihen miten tämänlainen ylenmäräinen väkivaltakouhotus tulee tulkita saa pontta "Panuhuoneesta", jossa puhutaan katkeruuspolitiikasta. Tässä ei korosteta klassisen rasismin malliin siitä miten valkoinen rotu on ylivoimaista, vaan korostetaan että valkoinen rotu on uhri. Tässä väkivallalla mässäily kumpuaa rasismista joka kumpuaa tästä uhan kokemuksesta ; "Kuten tiedämme, äärioikeistoa kiehtovat syvästi sekä homoilu että mustien miesten tekemät raiskaukset - tyypillinen äärioikeistolainen pystyy kuvailemaan vesi kielellä ja yksityiskohtaisin sanakääntein niin homoseksuaalista yhdyntää että niitä väkisinmakaamisiakin.". Näin esimerkiksi kuohimispuheet ovat kostopuhetta jotka oikeutetaan näillä ylilyövillä lausunnoilla, joiden takana on uhan ja itsepuolustuksen korostaminen. Ja koska väkivallan takana ei ole kunnollista deskriptiivistä pohjaa, nämä ovat tavoitteiltaan pelkästään normatiivisia. Tämän jälkeen on lillukanvarseilua miettiä onko kyseessä uskonnollinen, rodullinen vai jokin muu kuin syrjintä. Itseäni ei kiinnosta ns. "rasismi=viharikos" -luokitelmat koska usein rikokset ovat viharikoksia. Mustasukkaisuusrikos on viharikos. Se, että rasismia korostetaan kun vihjaa että rodussa olisi jokin merkittävä ero. Itse näen että pahoinpitely on pahoinpitely. Järjestelmällinen ja järjestäytynyt pahoinpitely järjestelmällistä ja järjestäytynyttä pahoinpitelyä. Määritelmäsaivartelut kertovat jonkin tason jälkeen pelkästään lausujansa omista intresseistä.

Loppukaneetti

Uskallankin väittää että rasismin takana on samanlainen "esitietoisuus" kuin mikä tuntuu Laasasta kritisoiville pelottavana. Tietoiset intressit ja omat toimintatavat vain eivät kovinkaan usein osu yksiin. Se, että rasisti ei tiedosta sitä että hän kutoo rotuennakkoluulon ympärille tarinaa aivan muita sanoja käyttämällä ei ole sen kummallisempaa kuin se, että nainen ei tiedosta miksi hän valikoi jonkun tietyn miehen, ja uskoo siksi että hän "seuraa sydäntään autenttisesti ilman intressejä ja laskelmointia eikä jotain biologista kaavaa".

Luotan kuitenkin siihen että maailmassa on aitoakin maahanmuuttokriittisyyttä eikä vain roturealismiksi kätkettyä herraroturealismia. Samoin luotan että kaikki naiset (ja miehet) eivät ole minkään seksuaalisen ennaltamääräytymisen uhreja. (Olenhan esimerkiksi itse hyvin kovasti varattu.) Kuitenkin tässä vapautumistilassa oleminen on aika epätodennäköistä jos ongelmaa ei ole edes tiedostettu tai sitä ei edes tunnusteta. ; Sekä maahanmuuttajat lähtökohtaisesti uhkana kokeva että miestä baarissa valikoiva nainen toimii tunteidensa pohjalta "viattomasti", eikä tähän välttämättä liity tietoista laskelmointia. Tämä on kuitenkin vain osa ihmisyyttä. Ja siksi "aito ja vilpitön" lähestyminen ei paina minun silmissäni paljoa. Luotan ihmisten hyväntahtoisuuteen mutta en juurikaan heidän hyvyyteensä. (Mikään ei ole niin epäilyttävä kuin itseään viattomaksi ja hyväksi kutsuva ihminen. Sellaisen on pakko olla manipuloija. Niin sanoo oma ennakkoluuloni. Tiedostan tämän ja siksi uskallan olla pelkojani löysempi.)

---

Tämä teksti ei ole sekava sillisalaatti, se ei vain ole aiheesta vaan teemasta jota moni aihe käsittelee. Ymmärrän jos tämän ymmärtäminen on vaikeaa. Tyhmille.