kansallisSOSIALISMI

Nykyaikana on tupattu hämmentämään keskustelua siten että natseista saataisiin äärivasemmistoa. Tähän keinona on ollut se että on korostettu sanaa kansallisSOSIALISMI, jossa sosialismi tietenkin viittaisi kommunismiin. Tähän on toki helppo irtautumiskeino. Riittää että miettii Suomen sisällissotaa ja sen jakolinjaa punaisiin ja valkoisiin. Tämä oli sen ajan aatehistoriallisesti oikeisto-vasemistojaottelun paikoittamisen kannalta kätevä apuväline. Tästä voi tiedostaa sen että valkoiset olivat natsimielisempiä ja sotivat kommunisteja vastaan. Kuten myös natsit olivat ideologisesti että kirjaimellisestikin sodassa kommunisteja vastaan. Myös Suomen talvisodassa.

Mutta tätä analogiaa kannattaa silti harkita uudestaan. Sillä katsellessani huolella ja pitkään "Rajat kiinni!" -ryhmän kirjoittelu-kommentointihistoriaa, siellä oleva uhittelu ja muu vastaava tuntui mieleeni hyvin tutulta. Ja tutulta nimenomaan siksi että asiat olivat tuttuja kommunismista. Olen nimittäin saanut omalta osaltani lapsuudessa tömähtää kommunismiin. Se oli onneksi 1980- 1990 -luvuilla jo mahtiaikojensa ohittanut liikehdintä. Mutta siinä oli vihaa omistavaa luokkaa kohtaan, Neuvostoliitto/Venäjämielisyyttä, ja puheita vallankumouksesta.

Rajat kiinni! ryhmässä on yllättävän paljon perinteistä vasemmistolaista vihaa omistavaa luokkaa kohtaan. Sitä vain ei argumentoida luokkasotana eikä terminologia ole kommunistista. Mutta asiasisältö on hyvinkin identtistä. Ja jostain syystä paikassa on aika paljon kommentointia jossa halutaan laittaa rajat kiinni mutta itäraja halutaan avata ja Putinia pidetään hyvänä hallitsijana, kenties jopa Suomen hallitsijana.

Pettynyt "kansa" ei enemmistöltään koostu maanomistajista tai heidän verrokeistaan. Sen sijaan ollaan köyhiä ja vähävaraisia ja ollaan pettyneitä eliittiin. Joka on taloudellinen ja vallallinen eliitti, eikä koostu nykyajan mäkitupalaisten vastineista.

KansallisSOSIALISMI -temppu ei toimi kovin hyvin natseihin. Mutta niihin joihin lyödään nykyään natsikorttia... Heihin tämä kansallisSOSIALISMI -temppu voi olla hyvinkin osuva.

"Trump saapuu Moskovaan" - ainakin monilla.

Monille Trumpin voitto oli suuri yllätys. Minulle se oli korkeintaan pieni yllätys. Esimerkiksi kun tuntemani politiikassa vaikuttanut eilen kirjoitti voittopuhetta jossa Hillary Clinton oli oletettu voittaja, muistutin että aamulla pahassa mielessä voi olla tarpeen muistaa että jos pitää puheen niin sen on syytä olla rakentava. Tässä mielessä minulla on tavallaan asiasta aika vähän sanottavaa. (Rakentavasta puheenollen, minun maailmanlopun bunkkerini...)

Tässä yhteydessä jopa viime viikolla menin kirjoittamaan päivityksen siitä miten toivon että Trump voittaa. Näkökulmani oli se, että yleisesti ottaen näillä paljon lupaavilla äänekkäillä ja maailman yksinkertaisiin dikotomioihin ja helppoihin taikaluoteihin sovittavilla tyypeillä on ollut ns. vaikeuksia toteuttaa lupauksiaan ja suuria puheitaan kompleksissa maailmassa. Esimerkiksi Soinin kannatukselle juuri mikään ei ole ollut vaarallisempaa kuin liika menestys johon on liittynyt sekä valtaa että vastuuta. Oppositiossa hän sai taakseen kansanliikkeen ja pääsi hyötymään. Mikään ei ole populistiselle suurienlupaajalle niin kova epäonnistumisessa näyttämisen paikka kuin heidän pakottamisensa hihojen käärimiseen.

Näen myös kannustavana sen, että hikipedia tullee pitkälti kirjoittamaan itseään. (Tosin on vaarana että se tässä sekoittuu vakavastiotettaviin medioihin.) On selvää että Trumpin temperamentilla tulee vastaan monenlaisia mielenkiintoisia kriisejä. Ne ovat toivon mukaan enemmän hänelle henkilökohtaisesti noloja kuin maailmanpoliittisesti vaarallisia. (En ole niitä joista on poliittisesti relevanttia kenen pimpsalla on käynyt mutta on relevanttia kenen lompsalla on käynyt.)

Oikeasti en ole niin pessimistinen kuin monet.

Kun esimerkiksi Puolisoni veteli tässä teorioita siitä miten Putin voi tehdä diilin Trumpin kanssa ja tehdä samantyylisen maailmanjaon kuin mitä Saksa ja Neuvostoliitto tekivät ennen toista maailmansotaa. (Ja miten tälle sopimukselle sitten kävikään?) Itse näen että Trumpin kampanja oli ennen kaikkea TosiTV -strategioilla käyty peli. Hänen kampanjassaan ei ole detaljoiduilla poliittisilla strategioilla snobbailtu ja tässä mielessä Trumpin politiikka on jossain määrin "musta hevonen". Tältä pohjalta myös katastrofien lietsonta on ennenaikaista.

Tässä kohden kysymys onkin helposti persoonallisuuksista. Trumpin käytös on toki röyhkeä ja on jossain määrin huvittavaa että Trump puhuu yhtenäisestä kansasta jonka tulisi yhdistyä samalla kun hän haukkuu niin useita erilaisia vähemmistöjä että jäljelle jäävä ei-loukattu massa alkaa muistuttamaan sitä paljonpuhuttua "täysin keskivertoista ihmistä joita Suomessa on kolme kappaletta". (Joka on odotusarvoisesti totta jos tarkastellaan jotain määrää muuttujia. Suurin osa on keskiarvoa mutta se että kaikki niistä osuisivat keskiarvoon rupeaa olemaan todella epätodennäköistä kun muuttujien määrää lisätään.)

Nähdäkseni ilmassa on ollut joitain klassisille minun mielestä hyville konservatiiveille kuuluneita ehdotuksia, kuten ajatuksia siitä että hyvätuloisia verotetaan enemmän jotta keskituloisten ja matalatuloisten yrittäjien veroja voitaisiin keventää. (Tosin menneisyydessä kovempi verotus on yleensä liitetty siihen että konservatiivit ovat halunneet rakentaa infrastruktuuria. Trumpin ainut infrastruktuuria koskeva politiikka näyttää koskevan hänen omia tornitalojaan ja sitä muuria jonka Meksikolaiset maksavat.) Mutta kenties tämä on tarpeetonta optimismia minun suunnaltani.

Erikoisen ilonnan paikka.

Olenkin katsonut voittajia hieman kiinnostuneena. Kun Samuli Suonpää kirjoitti siitä "miten jumalauta", hän huomasi yhden mielestäni oleellisen asian. Trumpin voitto ei ollut sitä että Trump nähtäisiin itsessään mahtavan hyvänä. Häneen luultavasti jopa ymmärretään liittää noloja ja typeriä tunteita. Sen sijaan kysymys on siitä mitä vastaan Trump on. ""En minä muuten politiikkaa seuraa, mutta oli tämä ihan oikein sille akalle." Supervalta on juuri valinnut historiallisen vaarallisen presidentin, koska "se on oikein sille akalle"." ... "”Ääni Trumpille oli ei-ääni pitkälle viedylle feminismille, massamaahanmuutolle ja globalisaatiolle – asioille, joita itsekin vastustan.” Ei äänestetty Donald Trumpin puolesta vaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Miksi jumalauta? Se on ihan oikein niille feministeille ja maahanmuuttajille?"

Suonpää ei kuitenkaan sukeltanut tarpeeksi syvälle. Tämä kumpusi mieleeni kun keskustelin mielestäni tolkullisen ihmisen kanssa. Sellaisen kaverin joka puuhaa pienyrittäjyyttä ja on ihan mainio heppu. Sellainen jonka kanssa voin juoda ilolla kahvia ja puhua kivoja. Hän ei ole toope. Siksi olikin erikoista kuulla hänen suustaan MV -lehti -sitaattien lisäksi ajatuksia siitä miten hänellekin on tulevaisuudenskenaarioissa vallankumouksen uhkaa. "Parempi tulevaisuus tulee kun saadaan EU, euro ja sitä kannattava eliitti kaadettua. Kyllä koska täällä ei puheilla enään ole mitään vaikutusta niin siihen tämä ajautuu. Se on aina viimeinen vaihtoehto." Kuitenkin kaiken takana on nimenomaan optimismi. "paineet suurelle muutokselle, joka tulee olemaan oikeindenmukaisempi on olemassa ja nyt alkaa iso pyörä pyöriä. Uutta kehitystä ei voi pysäyttää!" Tässä hän on varmasti oikeassa. On selvää että Brexit ja Trumpin voitto ovat signaaleja joiden perustalla on muutakin kuin ihmisten tyhmyys. Ei siksi että Trumpin äänestäjät eivät olisi tyhmiä. Vaan sillä että tyhmyys ihmisissä on enemmän tai enemmän vakio. Älykkyysosamääräkin on lähinnä suhteellista älyä verrattuna muihin lajitovereihin (jonka voi arvata esimerkiksi siinä että se noudattaa ns. gaussilaista jakaumaa). Tyhmyys on vakio joten tämänlaiset asiat pitää selittää jollain muulla.

Facebook -bannerini SSS-
vaalituloksen jälkeen.

Tämä tuo mieleen edelliset vaalit Suomessa. Silloin minua autokyydittänyt silloin "pesunkestävä persu" selitti että Suomessa on yksi puolue jonka jäsenistä tietää mitä he lupaavat ja tekevät. Ja kerroin ironisesti että tässä hän on oikeassa. Muut puolueet tuntuivat joko epäselviltä tai olivat epäluotettavia. Toki kun tässä sitten saatiin se tulos joka saatiin oltiin esi-iloisia ja odotettiin paljon tulevaisuudelta. Nyt tämä on karissut ja sama "pesunkestävä persu" hakee toiveikkuuttaan astetta äärioikeistolaisemmista ja illuminatinsävyisemmistä suunnista. Mutta hän on yhä optimisti. Parannus saadaan nyt vain eri lähteestä. Takinkääntäjä-petturi ei tuhoa toivoa ja mahdollisuuksia. (Ihmisillä on hämmentävän eri tapoja suhtautua kriiseihin. Oma suhtautumiseni on lamaava lannistuminen jonka takana on lannistumaton ja leppymätön kaunaisuus.)

Trumpin kampanjaan nähden voidaankin sanoa, että yhtenä sen perussävynä on optimismi. Erikoinen optimismi. Sellainen joka on Suonpäälle ja monelle enemmän tai vähemmän suojattua elämää eläneelle vierasta. 1980 -luvulla syntyneistä jotka ovat joutuneet kohtaaman tämän on tullut ironisia tai kyynisiä. Tai kuten minusta, molempia. Kun Suonpään kirjoituksessa mainittiin miten hän oli nähnyt maailman optimistisena, hän katsoo tähän toivon murenemiseen. Tavallaan. Mutta ei näe sitä vastapuolessaan. (Tämä optimismin ja pessimismin nurinkuristaminen tuntuu olevan kantava teema tässä tekstissä ; Liberaalit ovat opettaneet pehmeitä arvoja ja luvanneet toivoa tulevaisuuteen, konservatiivit ovat olleet pessimistejä. Kenties voittajan on helppoa hymyillä?)

"Kohta kolmetoista vuotta sitten otin vastasyntyneen tyttäreni syliin ja lupasin hänen syntyneen parempaan maailmaan. Hyvyys oli voittamassa ja ihmiskunta viisastuisi. Lupasin, että hän kasvaa maailmassa, jossa tytöllä olisi yhtä hyvät mahdollisuudet kuin pojallakin ja jossa väärä syntyperä ei oikeuta syrjintään. Lupasin, että toisin kuin isänsä lapsena, hän ei näkisi painajaisia, joissa suurvallat uhkaavat koko maailmaa ydintuholla. Se oli ensimmäinen ajatukseni tänään aamuyöstä, kun avasin television ja näin Trumpin olevan voitolla. Minun pitäisi kertoa tyttärelleni, että isä oli väärässä."

Meille tavallaan luvattiin maailma jossa oli kaikenlaista. Meidät kasvatettiin luottamaan itseemme ja tulevaisuuteen jossa eläkepommi tarkoitti sitä että työhön miltei kannetaan. Muutenkin kaikki oli menossa parempaan suuntaan. Sitten tuli lama joka opetti monille jotain. Nimittäin sen, että kaikesta optimismista saattaa seurata perheen konkursseja. Moni pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla luuseri maailmassa joka korostaa sitä että yrittämällä onnistuu ja jossa maailman perusolemus on moraalinen ja palkitseva. Ja jokainen ihminen fiksu ja kyvykäs ja sellaisenaan kelpaava. (Mikä on mielestäni yksi omituisempia asioita joita on pakkosyötetty minun ajan koulussa. Näkisin että nimenomaan liberaalien optimismiteoria on tässä tärkeässä vastuussa.)

Trumpin kampanja vetosi niihin jotka eivät kyynisty tai suostu pitämään itseään luuserina. Tämän päivän "Metron" kolumnissa olikin hienosti kirjoitettu siitä miten Trumpin kannattajajoukko koostui äänestäjistä jotka usein koetaan luusereina. Trump kuvasi heitä voittajina ja tarjosi heille toivoa. Ajatus on tietenkin houkutteleva. Ja politiikassa, kuten uskonnossakin, riittää että ihminen pitää mahdollisuutta relevanttina. Jokaiseen vallankumoukseenkin on aina lähdetty siinä hengessä että hirmuvallan kumoaminen ja vallankumoajien vilpittömät eettiset periaatteet lupaisivat tulevaisuuteen mahdollisuuksia. Kuitenkin tosiasiassa todellisuus on historiallisesti tarjonnut tilalle lähinnä Robespierreä.

---

Eletään sattumalta aikaa joka on melko tarkalleen 8 vuotta siitä kun tiedostin kreationistiparanoijapäissäni että tulen joskus elämään maailmassa jossa itsen suojelu ideologisista syistä väkivaltaa vastaan on relevanttia. Olen tämän ennusteeni kanssa epäonnistunut jo 8 vuotta. Tästä huolimatta koen olevani oikeammassa kuin koskaan. En osaa ennustaa tässä nyt muuta kuin etä todennäköisesti USA:n vaalivoiton seuraus on se, että Mike Pencen näkemykset ärtsyistä homoja parantavista terapioista saanevat poliittista valtaa ja rahoitusta. Ja koska Tapio Puolimatka on trendisetteri, ennustan että saamme pian kuulla miten lääketiedemaailma sortaa tiedemiehiä jotka haluavat nähdä homouden parannettavana sairautena. Kyseessä ei tietenkään ole kidutus vaan auttaminen.

Tämä. On. Internet.

Pasi Sillanpää kirjoitti blogiinsa tekstin siitä miten hän haluaa olla epäkorrekti. Tekstin sisältö on sen sorttista, että se tuo mieleen vertailukohtia menneisyyteen. Maailmaan ja aikaan jota ei enää ole mutta johon minut on vielä kasvatettu.

Tässä vanhassa maailmassa oli niin että jos joku kutsui itseään nöyräksi, laajasti elämänkokeneeksi ja viisaaksi neuvojaksi tai toisinajattelijaksi, hän ei ollut sitä. Aidosti nöyrä ei sano olevansa nöyrä, koska asian tiedostaminen saisi ylpistymään. Laajasti elämänkokenut viisas tietäisi että ihmiset eivät ohjaudu neuvomalla.

Ja toisinajatteluaan alleviivaavat ovat oikeasti erikoisuudentavoittelijoita jotka, noin karkeasti sanoen, yrittävät vain olla erilaisia salatakseen sen pikkuseikan ettei heillä ole aivoja. Useilla toisinajattelijoilla myös menevät sekaisin se, että ollaan jotain mieltä (opinionated) siitä että ollaan jotain ajattelijoita (thinkers). Ja usein toisinajattelijoilla on myös jokin marginaali-ideologia jonka ajatuksia he seuraavat hyvinkin kliseisesti niin että jos tietää heidän mielipiteistään olennaiset ja tietää mihin ideologiaan he ovat sidoksissa, voi arvata heidän muutkin näkemyksensä. Eli toisinajattelija on toisinajattelija vain jos unohdetaan sanaparista toisinajattelu sekä sana "toisin" että "ajattelu".

Nykyaikana epäkorrektius on vastaava asia.

Ne jotka korostavat olevansa epäkorrekteja noudattavat hämmentävän kliseisiä ja perinteisiä arvoja. Heillä on kuppikuntia joissa voivat jakaa mielipiteitään keskenään. Ja tässä kontekstissa häiriö ja tätä konsensusta hämmentävä kommentoija on sananvapauden este. Kuin Pasi Sillanpään herrakerho, joka päättää naisista että "Ei oteta, koska sen jälkeen emme enää voi puhua vapaasti."

Tämä taho korostaa olevansa jokin hovinarrin jatke. Pasi Sillanpään tapaan sanoo "Poliittinen epäkorrektius on keino kanavoida mielipiteitä. Se on ikiaikainen keino nostaa naurunalaiseksi vallitsevia uskomuksia ja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Hovinarreista alkaen yhteiskunnan valtaa pitäville henkilöille ja ryhmille on esitetty asioita sarkastisesti, kärjistäen ja väännellen. Kärjistämällä ja vääntelemällä ihmiset ovat saaneet paksunahkaiset päättäjät hermostumaan tai vähintäänkin epävarmoiksi. Itsestäänselvyydet on haastettu ja monta itsestäänselvyyttä on murskattu. Murskaamisen kautta on syntynyt entistä parempaa." Ja huolena on se, että "Itse näen, että värikkään kielen kieltäminen ja vahvan retoriikan hylkiminen johtaa entistä suurempaan vastakkainasetteluun. Kun mitään ei saa sanoa, viha kanavoituu ja kapseloituu pieniin ryhmiin ja vihan poistaminen epäonnistuu."

Näissä epäkorrektien puheissa onkin aina tämänlainen hämmentävä jännite. Omia kuppikuntia suojellaan epämiellyttäviltä mielipiteiltä. Omaa ryhmää suojataan kun taas erimielisten tulee kestää kaikenlaista. Nykyajan epäkorrektius onkin usein malliltaan  sellaista että ihminen haluaa haukkua muita mutta hänen omia käsityksiään ei saa kyseenalaistaa. Näin sitä koetaan että vastapuolen moittiminen on hyvä silloin kun moititaan vaikka suvaitsevaiston ajamia asioita. Mutta sitten jos erimielisyyttä esitetään provokatiivisesti omasta mielestä vääristä asioista niin "esimerkiksi puhuminen miesten ja naisten polkupyöristä on historiallinen vääryys, joka vihdoin pitää korjata. Olen pahoillani, mutta edelleenkin pidän tuota keskustelua miesten ja naisten polkupyöristä esimerkkinä siitä, että vain itsetarkoituksellisesti etsitään epäkohtia." Aivan kuin jako miesten ja naisten polkupyöriin ei olisi kulttuurinen konventio jota on opetettu itsestäänselvyytenä.

Onkin hämmentävää elää maailmassa jossa virallisesti kannatetaan niin voimakkaasti epäkorrektiutta. Mutta jossa kuitenkin ollaan sellaisia että kritiikin saaminen muuttuu vainoamiseksi. Esimerkiksi jos sanoo jotain homovastaista ja saa siitä ärhäköitä kommentteja, tätä ei nähdä epäkorrektiutena vaan vainona. Se on aina yhtä söpöä kun joku kirjoittaa nettiin laajalevikkisen lehden suuresti luetun uutisotsikon alle kommentoiden, että hänellä ei ole sananvapautta. (Esimerkiksi kaikista niistä maahanmuuttokriittisistä kommenteista olemassa ovat ilmeisesti vain ne jotka haastetaan oikeuteen..)

Mutta tämä tietenkin sopii maailmaan jossa tilanne on se että kun omaa mieltä olevat ovat oppositiossa, niin silloin pitää olla poliittisesti epäkorrekti ja valtaa vastaan. Mutta sitten kun ei olla, niin ei saa kritisoida ja olla torppaamassa ahkeraa tekemistä. Koska vaaleissa se paljon puhuttu Kansa on puhunut, pulinat pois. Kansa ei äänestä väärin. Äänestivät valtaan nykyisen hallituksen ja aiemmat. Ja ne on kyllä haukuttu.

Tämä ei ole mitään yllättävää.

Hikipedian ylläpitäjänä olenkin tottunut siihen että toimintaamme ovat moittineet ennen kaikkea (1) lestadiolaiset ja (2) toisaalta juuri omaa poliittista epäkorrektiuttaan alleviivaavat tahot, kuten kansallismieliset maahanmuuttokriitikot. Heidän puolellaan tulee lausuntoja joiden mukaan parodia-artkkeli Marco de Witistä ei kuulu siihen mitä hikipedia on projektina. (Which is golden.) Eihän heille voi opettaa muuta kuin sen, että jos Simo Häyhä -juttu on liian provokatiivinen joidenkin makuun ja se pitäisi sensuroida tai jopa poistaa, niin kirjoitamme tilalle pahemman mustasta kuolemasta ja venäläisiltä poskeen ottamisesta.

Tämä mielestäni demonstoi sitä mitkä tahot eivät salli itselleen vitsailua. Saatan esimerkiksi mainita että Antti Tuisku on naureskellut itsestään tehdylle hikipedia -artikkelille mediassa. Ja Henry Laasanen on ottanut osaa itseensä kohdistuneiden vitsien keksimisessä ja tekemisessä. Tämä kertoo siitä että heillä on harvinaislaatuisen terve sietokyky. Itseen kohdistuvat erimielisyydet, provokatiiviset verbaali-iskut ja vastaavat mittaavat aidosti sitä miten hyvin ihminen kestää ja arvostaa.

Älkää ymmärtäkö tätä väärin (ymmärtäkää tämä oikein).

Näen että kuppikunnilla on suuri rooli kun puhutaan mielipiteiden kokonaiskirjosta. Kritiikki voidaan esittää argumentatiivisesti mutta ainakin osa siitä koetaan myös sosiaalisena ja emotionaalisena paineena. Ja tämä vaikuttaa jokaiseen ei-sosiopaattiin ja ei-psykopaattiin käytöstä ohjaavasti. On tavallaan tervettä jos se naisen läsnäolo todella tukkisi suita. Niitä omia räväköitä mielipiteitä kun ymmärrettäisiin jollain tavalla hävetä. Tai ymmärretään vähintään että räväköille mielipiteille on olemassa konteksti. Koko elämä ei ehkä ole yksi suuri narrin showesitys eivätkä myöskään kaikki ihmiset ole narreja. Minun on vaikeaa ymmärtää miten kansainvälistä politiikkaa tekemään pyrkivät hahmot jotka pitävät kunnianosoituksena sitä että eivät harrasta kohteliaisuutta. ("I do not do politeness.")

Lisäksi olen mielestäni samoinajattelija. Usein minua moititaan oudoksi. Mutta mielestäni olen aivan normaali. Toki minulla on jonkinlainen luonnehäiriö joka tekee minusta ärsyttävän. Kuten kanssani uskontoasioista vääntänyt kristitty Sami Liedes on minusta sanonut, hän ei usko että minä olisin järjestämässä kenenkään lynkkajaisia. Mutta sen sijaan olen uskottavasti itse lynkkausjonossa pääsisipä hirmuvaltaan suunnilleen mikä tahansa suuntaus. Tämä on mielestäni kohteliaasti, kenties jopa tarpeettoman kohteliaasti, sanottu. Mutta toisaalta tästä voi sanoa sen verran että jos minun asenteella ja aatemaailmalla oltaisiin eletty menneisyydessä niin olisin esimerkiksi ranskan vallankumouksessa ollut todennäköisimmin Girondisti. Heistä ei tykätty. He olivat periaatteessa kuninkaanvaltaa vastaan mutta heidät tappoi kuitenkin vallankumoukselliset.

Tähän liittyen minulla on vaihtelevan kohtelias tapa poltella siltoja takaani, edestäni ja joskus jopa altani. Tästä on ollut seurauksia. (Esimerkiksi hikipedian ylläpitäjänä olen ollut tilanteessa jossa vähemmistövaltuutettu on lähettänyt kollektiivillemme ukaasia sakoista jotka koskevat tekstiä jota en ole kirjoittanut tai edes lukenut.) Yleensä en tässä kohden ole kuitenkaan sanonut että tämä johtuisi siitä että minua vainottaisiin. Pelkkä vastuuseen tai vaikeuksiin joutuminen ei ole vainoa. Kritiikki on sananvapautta eikä sensuuria. Turhat mielipiteet naisten- ja miesten polkupyöristä ovat mielipiteitä. Valitan vasta kun tämä menee kohtuuttomuuksiin kuten työpaikan alta soittamiseen tai väkivallalla uhkailuun. Sillä minä en ole mikään munaton ruikuttava pelle joka leikkii jotain pikku provokaattoria ja sitten itkee kun veri vuotaa nenästä jota sieltä on omin pikku toimin kaiveltu. (Ja voi että olenkin sitä sieltä kaivellut.)

Lisäksi tietenkin on hyvä ottaa esille jos ylilyöntejä tulee. Sillä jos vihollinen suuttuu narriudesta ja ylilyä, on tämä ylilyönti hyvä napata talteen ja jakaa mahdollisimman monelle. Ei sensuroiden vaan nimenomaan jakaen mahdollisimman laajalle jotta mahdollisimman moni näkee ja voi päätellä minkälaisia ihmisiä nämä ylilyöjät ovat. Tämäkään ei ole sensuuria vaan maksimaalista sananvapautusta.

Vihjaan vielä senkin verran että on turhaa pitää itseään provokaattorina ja epäkorrektina vain siksi että sanoo jotain joka ärsyttää jotakuta. Netti on täynnä aivan kaikesta pahastujia. (Toisissa ideologioissa, kuten maahanmuutokriittisissä tätä hienohelmaisuutta jossa uhriutuminen ei ole sidoksissa vastapuolen hirviömäiseen väkivallan uhkaan ja vastaavaan vaan siihen että ollaan itse kovin herkkänahkaisia ja pahastutaan siitä että jollakulla on väärä lakialoite politiikassa ja maassa on asioita jotka ärsyttävät häntä itseään. Liity kuule kerhoon. Ainiin, teillähän onkin se toisinajattelijoiden kliseitätoisteleva kuppikuntakerho jo. Unohtakaa että sanoin mitään!) Täällä on myös trolleja jotka tekopahastuvat ties mistä ja tekevät ties mitä muuta. (Uskokaa miestä joka on kirjoittanut suuren osan vauvafoorumin sisällöstä!) Te ette teknisesti ottaen ole mitään ainutlaatuisia lumihiutaleita. Tämä. On. Internet.

Orjuudesta, liberalismista ja lompakkoon iskemisestä

Eric Williams on kirjoittanut orjuutta koskevan kirjan "Capitalism & Slavery". Otsikon voisi luulla olevan markkinavoimien vastainen teos. Mutta se oikeastaan lähinnä tarkastelee kapitalismin ja orjuuden välistä suhdetta. Merkittävää ja erikoisat on, että Williamsin näkemyksen mukaan kapitalismi oli sekä vahva orjuutta ylläpitävä voima että syy sille miksi orjuus loppui. Kirjan aiheena on tavallaan brittien orjuuden taloushistoria.

Orjuus ei ollut vain halpaa työvoimaa, vaan siihen liittyi työllistävää vaikutusta joka teki orjuusalasta hyvin merkittävän työllistäjän. Esimerkiksi kahleisiin ja lukkoihin tarvittiin monenlaista tuotantoa aina malmin louhimisesta lukkoseppiin. Sama koski tietenkin esimerkiksi sokerinjalostusta, laivastoa ja vastaavia. Tässä mielessä yhteiskunnasta tuli sellainen että se tarvitsi orjuutta ylläpitääkseen systeemiä joka sitten ylläpiti orjuutta. Orjuus ei siis koskenut vain orjuutta vaan se oli liitoksissa laajasti talouselämässä. Ja tämä taas väritti koko yhteiskuntaa.

Toisaalta Williams huomautti että orjuuden kumoutumisen takana oli se, että se lakkasi olemasta taloudellisesti kannattavaa. Ja tämä itse asiassa on mielenkiintoinen siinä mielessä että tahot jotka ennen puolustivat orjuutta alkoivat tämän jälkeen arvokeskustelemaan orjuutta vastaan. Tätä ennen jopa samat tahot saattoivat puolustaa orjien käyttöä viittaamalla siihen miten orjuudesta luopuminen romauttaisi taloutta. (Huomiotaherättävää oli myös se, miten etenkin ne tahot joille orjuus ei ollut taloudellisesti kannattavaa hakivat taloudellista etua sitä kautta että kilpailijat eivät voisi tuottaa orjilla, jos kilpailijoilla orjuus oli vielä taloudellisesti kannattavaa.)

Liberaaleilla on tapana ajatella, että moraali ja moralismi on se joka ohjailee ihmisiä. Tästä syntyy sellainen tilanne että ajatellaan että esimerkiksi orjuutta harrastavien ihmisten tulisi ymmärtää miltä orjista tuntuu ja tämä korjaisi heidän toimintansa. Samoin rasismin voidaan ajatella johtuvan siitä että ihmiset pelkäävät turhaan ja avomielinen keskustelu poistaisi nämä pelot.

Moni ei usko tämänlaiseen. Jos kuvitellaan yhteiskunta jossa on yhteiskuntarakenteet. Ja olet tässä yhteiskunnassa orja. Koet jatkuvasti diskriminaatiota. Tai väkivaltaa joka voi olla joko konkreettista väkivaltaa tai rakenteellista väkivaltaa. Toisin sanoen orjilla tuomioita tulee asioista joista muita ei tuomita, ja tuomiot ovat pahempia. Heidän on muita ihmisiä vaikeampi ansaita elantoa jossa on minkäänlainen elintaso.

Kun yhteiskunnassa on tämänlainen tilanne, voidaan viitata vaikka Gandhiin, jonka mukaan oli melkolailla sama ammutaanko ihminen vai ajetaanko hänen elinolosuhteensa sellaiseksi että hän kuolee nälkään. Gandhin näkemys on siitäkin mielenkiintoinen että kun katsotaan kansanmurhien historiaa, yksi oleellinen osa kansanmurhaa on ollut se, että sen on haluttu näyttää joltain muulta kansainvälisen oikeuden silmiin. Siksi esimerkiksi kuolemanmarssit joissa kuolee valtava määrä ihmisiä voidaan kuitata "emme ottaneet mukaan tarpeeksi ruokaa, virheitä tapahtuu". Väkivallan ja rakenteellisen väkivallan erolla ei usein tässä tasossa ole merkitystä. Paitsi kiemurtelullisesti.

Liberalismissa rakenteellisen väkivallan syy nähdään olevan ensi sijassa moraalinen. Toki tämä on siinä mielessä totta että perimmiltään nämä kysymykset ovat etiikkaa. Mutta samalla he ajattelevat että moraalisuus ja moraaliin vetoaminen ovat niitä keinoja joilla tilanne ratkaistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että liberaalilla on luottamus systeemiin. Siihen, että voidaan keskustella ja systeemiä rikkomatta korjata ongelmia niin että siitä tulee hyvä.

Tässä kohden liberaalius eroaa oleellisesti vasemmistolaisesta ajattelusta. Nykyään vasemmistolaisuutta ja liberaaliutta pidetään synonyymeinä. Mutta niiden välillä on ero. Vasemmistolaisessa ajattelussa on vahvemmin henkenä se, että osa väkivallasta on systeemissä joka ylläpitää itseään. Ja tätä kautta systeemiin ei voi luottaa sellaisenaan. On kenties jopa tehtävä vallankumous jossa rikotaan systeemi jotta voidaan rakentaa tilalle parempi järjestelmä.

Tässä ajatellaan että yhteiskunta luo tietyt rakenteet joita se tukee luomalla systeemisen väkivallan tai jopa suoranaisen väkivallan tukemaan tätä. Moraaliargumentit rakentuvat yhteisölle usein after the fact. Tai ne vähintään saavat tai menettävät suosiota merkittävästi sen mukaan tukevatko vai vastustavatko ne näitä rakenteita. Moralismi on siksi jotain jolla yritetään hoitaa oiretta sairauden sijaan. On turhaa odottaa että rauhanomainen arvokeskustelu yksinään ratkaisisi onglemia koska onglemat ovat seurausta siitä minkälaisia systeemisen väkivallan, kiusaamisen ja vähättelyn rakenteita järjestelmässä on. On jopa väärin luottaa keskusteluun koska se voi taata sen että entiset ongelmat jatkavat olemassaoloaan tulevaisuudessa. Sillä rakenteet säilyvät ja siirtävät näitä asioita eteenpäin.

On mielenkiintoista ottaa esille ajatus siitä että joissain systeemeissä itse järjestelmä on ongelma. Ja niiden sisällä on turhaa keskustella koska se ei tule muutamaan mitään. Tilanne on ympäripyöreä ja toivoton. Sellainen joka tulee mieleen kirkon arvokeskustelussa vastaan tulevat hymistelyt siitä että tietyt asiat tietenkin kovasti halutaan saada mukaan kirkkoon, mutta "aika ei ole vielä kypsä". Mikä on kaunis tapa sanoa että et kenties elinaikanasi saa tätä asiaa mukaan kirkkoon. Tämänlaista järjestelmää ei tietenkään voida muuttaa arvokeskustelulla, vaan on kenties aivan järkevää pahastua ja sanoa että "boikotin uhalla ilmoitan, että parempi olisi että aika olisi kypsä, koska herran tähden minä ainakin olen".

Tällöin ei tietenkään olla modernin maailman liberaaleja joista monikulttuurisuus ja eri kulttuurien yhteistyö toimii aina. Ja jonka mukaan ongelmat ovat vain pelosta ja väärinkäsityksistä johtuvia. Tällöin muistutetaan että kenties vallankumouksen tai arvokeskustelun sijaan tuleekin vaikuttaa maailmaan sillä ainoalla tavalla jolla siihen vaikutetaan. Eli iskemällä Kaikkivaltiaaseen ja Kaikkien Yhteisesti Jaettuun Arvoon, rahaan.

---

Kirjoittaja ei ole halukas kuolemaan ideologiansa tai muun puolesta. Siksi ei kannata lähteä tökkimään. Sillä niin kauan kuin näin voi olla mahdollista että hän on jossain tilanteissa valmis tappamaan. Jos sen vaihtoehtona on kuolema.

Asuuko sinunkin sisälläsi pieni kommunisti?

"Takkiraudassa" viitattiin vaadittaviin toissijaisiin ominaisuuksiin. "Vastaus on, että mahdollisuudet ovat pelkkää lässynläätä, mikäli niihin ei liity potentiaali myös käyttää kyseisiä mahdollisuuksia. Filosofi Martha Nussbaum on konkretisoinut ajatteluaan listaamalla kymmenen toimintapotentiaalia, jotka jokaisella vapaaseen ja vastuulliseen elämään kykenevällä ihmisellä tulisi olla." Moitetta saa etenkin uusliberalismi. "Liberalismin pahin ongelma on siinä, että se painottaa vapauksia mutta sivuuttaa sekä mahdollisuuksien tasa-arvon että vaadittavat toissijaiset ominaisuudet. Mitä ihmettä niillä vapauksilla tekee, jos ne jäävät pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi jos jäädään osattomaksi potentiaalista hyödyntää niitä?" Teksti loppuu muodossa "kukaan ideologi ei ole ymmärtänyt vaadittavien toissijaisten ominaisuuksien olennaisuutta." Nussbaum puhuu tässä toimintakyvystä. Mielestäni se on yhtenä sanana käsitettävä. Kenties termi ei edes tarvitse esimerkkejä. "Liikkumisenvapaus on pelkkää lässynläätä ilman toissijaisia ominaisuuksia (oikeutta omistaa tai käyttää kulkuvälineitä tai jos ei ole rahaa maksaa liikkumisesta)." Mutta kyllä sellaisia voi laittaa.

Lisäksi pidän Nussbaumin ajattelusta sitä kautta että hyvin moni näkee yhteiskunnan ja siinä olevat oikeudet abstraktioina. ; Esimerkiksi nähdään että ideologia loisi näköisensä yhteiskunnan. Ja että jos lakiin kirjataan oikeudet niin tämä de jure kuvaa yhteiskuntaa. Olen itse niitä joiden marina esimerkiksi uskonnonvapaudesta keskittyvät useimmin de facto -tasolle. Lainmuutokset ovat enimmäkseen symbolisia. Opin tämän jo lapsena. Kun lasten vitsaaminen kiellettiin, sitä tehtiin silti. Eikä tästä ilmoiteltu koska rangaistus nähtiin kohtuuttomana eikä tekoakaan pidetty rikoksena, tai edes rikkeenä. Olen siis nähnyt esimerkiksi että uskonnottomilla on teoriassa oikeus "vaan olla mitä mieltä on". Mutta käytännössä tähän liittyy pomputtelua, manipulointia ja sitä että oikeuksia vaatii julkisesti joten kyseessä ei ole mikään aktuaalinen tila. (Ja joutuu sen jälkeen moitituksi kun on militantti.) Tässä mielessä minulla on vähemmän ongelmia niiden kanssa joista uskonnonvapaus on merkityksetön koska he painottavat vaikka yhteiskuntaa jonakin joka on enemmän kuin siinä olevat ihmiset. (Yhteiskunnan oikeudet ja säilyminen on tärkeämpää sillä yhteiskunta ei koostu ihmisistä. Tai jotain.) He ovat sentään rehellisiä eivätkä kieroile passiivis-aggressiivisesti.

Näen että vasemmistolaisuudessa on tässä kohden erikoisia puolia. Esimerkiksi Sartrella ihminen on pohjimmiltaan vapaa vaikka vankilassa. Tässä näkökulmassa ihmien tulee omaksi itsekseen omaehtoisesti tavalla joka on vapaa. Ja joka sekundarisoi tai jopa mitätöi nimenomaan nämä toimintakykyä kuvaavat rajoitteet. Olen, kuten Nussbaumkin, sillä kannalla että yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden, reiluuden - tai ainakin sen että se olisi mahdollisimman vähän mulkkuisa paikka mahdollisimman monille elää - kannalta kenties oleellisin yksittäinen asia.

Kuitenkin voidaan nähdä että "kaikki ideologit" ovat jotain josta kannattaa hakea vasemmistolaisia vaikutteita. Onkin erikoista että vasemmisto liitetään liberalismiin ja kommunismiin. Mutta ei nähdä kokonaisuutta.
1: Kenties tämän vuoksi voidaan nähdä että uusliberalismi on liberaaliutta joka voidaan heittää punaviherstalinistejen niskaan liberalismina. Mutta tämä on vähän sama kuin selittäisi että kansallissosialismi ei ole oikeistolaista ajattelua siksi että sen nimessä on sana "sosialismi". Natsit kielsivät maassaan kommunistien toimintaa, jostain syystä jota ei tarvinne ihmetellä. Itse näen että kun löydät oikein kunnollisen oikeistokonservatiivin hän on talousajattelussa mitä todennäköisemmin uusliberaali. Max Weberiin uskovat voisivat löytää tästä jopa syy-yhteyden. Itse olen hieman epäilevä. Uuskonservatiivitkin puhuvat poliittisesta korrektiudesta. Tämä sananvapaus-liberaalius on kiinnostava yhteys.

Kun nimittäin puhutaan Marxista, hän on puhunut hyvin paljon nimenomaan tämänkaltaisesta puolesta. Jokainen toki tietää että kommunismissa on ollut kyse tuotantovälineiden omistuksesta. Ja että sen mukaan kapitalisti riistää työläisiä. Mutta kenties astetta vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen miten Marx korosti kapitalismin vieraannuttavia voimia (alienation). Tässä on kysymys sekä sosioekonomiasta että varallisuudesta. Ja se oli ytimeltään psykologinen. (Tavalla joka on ei-relativistinen siinä mielessä että tehdaspoika ei ole perimmiltään vapaa vaan tosiasiassa järjestelmä objektiivisesti sortaa häntä. Mikä on kenties hauska juttu heittää tässä Nussbaum -kontekstissa.) Työläinen joutuu elämään yhteiskunnassa joka vieraannuttaa hänet. Työssä ihminen synnyttää erilaisia asioita. Ja yhteys omien tuotosten ja ihmisen itsensä väliin synnyttää ongemia. Lopputuloksena nyky-yhteiskunnassa on tehdastyöntekijä joka ompelee tuhansia ja tuhansia halpoja merkkilenkkareita ilman että hänellä on koskaan mahdollisuutta omistaa sellaisia.

On syytä tiedostaa että tuotantovälineiden omistus ja vapaa yrittäjyys eivät tuoneet ratkaisua ihmisoikeusongelmiin viktoriaanisen ajan tehtaille. Lapsityövoima, surkeat palkat ja epäinhimilliset elinolosuhteet takasivat että köyhä lapsi sai ahkerasti ansaita rahaa joka riitti juuri ja juuri elämiseen. Ja että aikaa ei jäänyt esimerkiksi opiskeluun. Kun tähän putkeen pääsi oikein nuorena, oli varmaa että putkesta pääsi ahkeruudella pois. Nimittäin keskivertoa nuorempana hautaan. Sen sijaan "The Factory Act" 1895 muutti tilanteen. Marxista vallankumous oli ulkopuolinen shokki joka iski markkinavoimiin jotka eivät kyenneet korjaamaan omia ihmisoikeusongelmiaan. ; Kysymys on siis myös tuotantovälineistä. Mutta vieraantumisteeman kautta Marxin näkemys oli huomattavasti monisyisempi kuin mitä ensiksi mieleen tulee.

Mutta ilmeisesti konservatiivit saadaan hyväksymään kommunistisia opinkappaleita kunhan niitä myydään anti-liberalismikulmalla ja auktoriteettina on joku muu kuin Marx. Tai sitten kukaan ei ole niin äärimmäinen ja jokaisen meidän sisällämme asuu sittenkin pieni kommunisti. Tämä on merkittävää koska esimerkiksi itse olen periaatteessa melko libertaari paikoitellen. Ja ennen kaikkea vihaan etatismia. Kuitenkin Nussbaumin kohdalla minunkin on hyvin vaikeaa olla huomaamatta etatismin tiettyjä hyötyjä. Harva asia ja ihminen oikeasti mahtuu kovinkaan täydellisesti vasemisto-oikeisto -puoluedikotomiaan.

Tietokonepelaamisen halveksunnasta

Tietokonepelaamista pidetään selvästi jonkinlaisena kidultin harrastuksena. En sano että luonnehdinta olisi omalla kohdallani väärä. Mutta yleisenä kuvauksena se on vähintään kiinnostava. Itse asiassa se voidaan liittää tiettyyn ajatusperinteeseen. Ja kun tämä kytkös tehdään, esiin nousee hyvin omituisia asioita.

Kun puhutaan siitä miksi tietokonepelaaminen on lapsellista ja typerää, esiin nousee melko vahvasti jonkinlainen tuottavuuskysymys. Kun ihminen pelaa hän ei hyödytä yhteiskuntaa. Pelaaja ei pelatessaan tuota tuotteita tai palveluita.

Huomio on oleellinen mutta ei riittävä. Sillä lähes kaikessa muussakin harrastamisessa ei tuoteta mitään. Kirjaa lukeva ei tuota mitään. Ulkona kalastava ei tuota mitään. Ulkona lenkkeilevä ei tuota mitään. Televisiota katsova taas ei tuota edes savefileä. Näitä ei pidetä samalla tavalla lasten toimintana tai lapsellisena toimintana. Ei vaikka pelien käsikirjoitus laittaa ne samaan lokeroon televisiosarjojen ja ainakin massaluetuimpien kirjojen kanssa.

Se asenne jota pelaajiin kohdistutaan tuleekin muualta. Viktoriaanisessa englannissa alettiin nimittäin puuttumaan ihmisten vapaa-aikaan. Nostettiin esiin käsitepari "Rational Recreation". Jossa oli sivutuotteena esimerkiksi urheilullisuutta korostava muscular christianity. Urbaanissa ympäristössä työajat olivat pitkiä. Mutta ihmiset olivat myös lähellä toisiaan vapaa-ajallakin. Näin luotiin tilanne jossa vapaa-ajan käyttäminen tavallaan kuului työnantajalle ja yhteiskunnalle sitä kautta että siihen liittyi sosiaalisia lieveilmiöitä.

Vapaa-ajasta haluttiin tehdä askel itsensä kehittämiseen. Vapaa-aikaakin haluttiin siis kontrolloida kaupungistumisen ja teollistumisen myötä entistä tehokkaammin. Syntyi hierarkia jossa yhteistyötä korostavasta joukkueurheilusta tehtiin arvostettua, mutta juominen ja tappelu olivat ylen halveksittavia. Pelkkä nukkuminen omassa rauhassa nähtiin tälle välille, jonain joka ei ollut ihannekansalaisen tapa.

Lopputuloksena oli tietenkin se, että syntyi jonkinlainen velvollisuus onnellisuuteen. Joka itse asiassa leimaa myös nykyaikaa. Jos mietitään miksi oikeistolaiset kapitalistit ovat optimisteja ja vaativat optimismia köyhiltäkin, syynä on juuri se että kaupunkiyhteisössä yhteiskunta helposti ajattelee omaa etuaan yksilöiden yli. Ja näin syntyy rakenteita joilla kansalaiset "kesytetään". Väkivalta, aggressio, viha ja pettymys vain haittaavat vaikka tehdastyön tuottavuutta. Valitettavasti tämänlainen oli varsin inhottavaa jos sattui elämään tehdastyöläisenä viktoriaanisen ajan tehtaassa. Vaatimus kesytyksestä ei välttämättä johtanut tottelevaiseen kesyyntymiseen. Itse asiassa viktoriaanisen ajan tehdastyön hedelmiin vastareaktioksi nousi Marxin ja Engelsin tyylisiä ajattelijoita. Asenne vallankumouksesta nousi kun työtä ja vapaa-aikaa hallittiin vahvemmin, tehokkaammin ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Jos mietimme tietokonepelejä, on tietenkin ensin syytä tajuta että emme ole viktoriaanisessa englannissa. Kuitenkin sieltä kulttuuriin tulleet ajatukset elävät yhä. Ja tietokonepelit nähdään haitallisina koska;
1: Niissä on sisältönsä puolesta väkivaltaisia piirteitä. Jolloin tietokonepelaaminen vertautuu tappeluun tai juomiseen.
2: Jos tiedostetaan se, että tietokonepelin sisältö ei ole sama kuin tosielämässä eläminen ja ihminen erottaa nämä kaksi toisistaan, niin se on silti passiivista. Tällöin tietokonepelit eivät ole kehittäviä vaan ajan haaskaamista.
3: Toisaalta jos kohdassa 1 tietokonepelejä pidetään totena niin samanaikaisesti sen kanssa näyttää elävän myös teema jossa korostuu kohdassa kaksi peleille annettu puolustus. Eli se että tietokonepelit eivät ole totta. Tällöin tietokonepelit ovat virtuaalisia ja vieraannuttavat ihmisiä toisistaan. Tietokonepelaaminen nähdään yksinäisenä ja epätotena. "Rational Recreation" korosti arkijärkeä ja sosiaalisuutta tavalla jossa nimenomaan joukkueurheilu sai arvostusta. Tietokonepelaaminen on tässä näkökulmassa melko halpamaista viihdettä.

Olen itse toki huvittunut siitä että yhteiskunnassa etenkin poikia kannustetaan kohti jalkapalloa ja jääkiekkoa. Ja aikuisten miestenkin pitäisi kiinnostua näistä joukkueurheilulajeista ja niiden maailmanmestaruuskisoista. Siitä huolimatta että jäällä liukuva kumilätkä ja sen lykkiminen rajattuihin tiloihin on itse asiassa hyvin keinotekoinen ja virtuaalinen tavoite.

Olen huvittunut urheilijoiden palkkatasoista. Toki olen huvittunut myös siitä miten älyttömiä määriä rahaa itse asiassa voidaan tienata kilpailemalla tietokonepelaamisessa. (Tietokonepelejä on vaikeaa nähdä antikapitalistisina vaikka kapitalistisesta pohjasta ponnistava aateperinne sitä tallaakin. Tietokonepelien tekeminen on nykyään massiivista, voittoa tavoittelevaa. On oikein puhua peliteollisuudesta.) Jaettu naurettavuus kuitenkin nostaa esiin kysymyksiä siitä miksi ihmisiä kannustetaan onkimaan mutta ei pelaamaan tietkokonepelejä.

Oliko Marx sittenkin (jossain) oikeassa?

Karl Marx on tunnettu kommunismin kehittäjänä. Hänen eräs keskeisimmistä teorioistaan asiaan liittyen on kuitenkin jopa hämmentävän vähällä huomiolla julkisessa keskustelussa. Nimittäin se, mitä jonkun esineen arvo todella on.

Marxin mukaan esineen arvo nojaa perimmiltään työhön.

Työ ja luokka liittyvät tuotantoon. Tarvitaan tuotannon syyt ja resurssit, lahjakkuus ja aika. Usein ihminen omistaa vaikka taitonsa. Mutta hyvin usein mukana on elementtejä jotka tekevät siitä kapitalistista tuotantoa. Kapitalistinen tuotanto vaatii jotain tuotantovälineitä jotka eivät ole työläisten itsensä omistuksessa.

Tämänlainen omistus voi olla vaikka tehdas. Tai jokin niinkin abstrakti kuin blogipohja jonne joku kirjoittaa omistamallaan ajalla ja hiomillaan taidoilla. Tätä kapitaalia käytetään jotta saadaan voittoa. Ja tämä voitto ei välttämättä ole mitään sellaista joka olisi sidottu siihen että tehtaanomistaja tai datapaikan omistaja itse tekisi työtä tai yhtään mitään. Marxin mielestä arvo on jotain joka kasvaa vain työllä. Laiskuudella ja ahkeruudella ei voida vaikuttaa arvoon sinällään. Marxilla on tavallaan "reilu arvo" jonka takana on ajatus siitä että olisi jonkinlainen yleinen tuotantotahti. Jos laiskottelet ja teet yhden tunnin työn kahden tunnin aikana et kasvata arvoa "oikealla arvolla" kahden tunnin edestä. Samoin jos posotat harvinaisen tehokkaasti, niin sitten saatat tehdä "normityötä" useammankin tunnin yhden työtunnin aikana. (Silti: Aika on rahaa.)

Marxin ajatus oli että kapitalistisessa järjestelmässä vaikkapa nyt jonkin esineen hinta ei usein seuraa tätä esineen arvoa. Kapitalistit voivat rakentaa erilaisia järjestelmiä jotka hakevat voittoa joka ei ole enää sidottu työhön ja työtehoon. Siksi automatisaatio Marxin mukaan vähentää esineiden arvoa. Se iskee suoraan siihen että tuotantoa voidaan tehostaa ilman työtä.

Kapitalisti etäännyttää.

Marx näki että tuotannon tehostamisessa saman työn tekemiseen tarvitaan vähemmän työtä. Näin saadaan lyhytaikaisesti kasvaneita voittoja. Mutta pian edistys kattaa koko ympäristön ja tehokkaammasta tavasta tulee "uusi normi". Tämä laskee tuotteen "reilua arvoa" koska siihen on sitoutunut vähemmän työtä. ; Kapitalisti joutuukin taistelemaan tätä voittojen pienenemistä vastaan erilaisilla tempuilla. Joista tärkein on etäännyttäminen. Etäännyttämällä luodaan kiilaa tuotteen arvon ja hinnan välille.

Ihmset vieraantuvat maailmasta siten että he eivät tunne asioita jotka ympäröivät heitä. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi olla kalliin brändin merkkikenkiä koko ajan ompeleva työläinen jolla ei ole varaa käyttää em. brändin vaatteita. Vaikka hän tekisi sata vaatetta, hänellä ei ole varaa pukeutua itse sellaiseen. Toisaalta kapitalisti voi vieraannuttaa työläisiä toisistaan siten että toiset työläiset nähdään kilpailijoina jotka uhkaavat toisen työläisen työpaikkaa. Ja näin kilpailutus vähentää työstä maksettavaa palkkaa.

Teknologistuminen

Marxin kohdalla on ymmärrettävä että kommunismin takana on "aimo annos viktoriaanista englantia". Osittain takana on Dickensin sävyinen humaani sääli sen ajan tehdastyöläisiä kohtaan. Toisaaalta teollistuminen prosessina, ilman eettis-sosiaalipornahtavia ulottuvuuksia, oli sekin tärkeä aihe.


En itse pidä Marxin arvoteoriaa hirveän osuvana ; Esimerkiksi kalleimmat tuotteet eivät yleensä ole sellaisia jotka ovat erityisen paljon käsityötä ja toimenpiteitä vaativia. Kuitenkin hän ennusti jotain hyvin oikein. Osittain syynä on se, että jossain määrin Marxin arvon määräytymisen teoria vaikuttaa enemmän "reilulta eettisen maailman periaatteelta" kuin joltain joka toimii sellaisenaan yhteiskunnassa. (Toki tämä voi johtua siitä että kapitalistien etäännyttävät vaikutukset ovat tehokkaita ja pätevät niin usein että työn mukaan hinnoittuminen on harvinaista: Eli suurin osa yhteiskunnasta olisi "kuplayhteiskuntaa" joka vain odottaa taloudellista romahtamista.)

Teknologia on arvoa siinä mielessä että se vaatii resursseja joiden esiinkaivaminen vaatii työtä. Sen rakentaminen ja suunnittelu ovat myös vaatineet työtä. Tässä mielessä tehdaskone on innovaatio jolla on arvoa koska sen valmistuksen takana on työtä. (Kuten tavallaan myös modernin ajan algoritmikin.) Marxin mielessä tämä on se arvo jonka tehdaskone voi asiallisesti siirtää "reiluna arvona" tuotteeseen. Sen jälkeen se ei voi tätä tehdä. Ja näin ollen tehdaskone jakaa sisältämään arvoa nopeasti. Mikä laskee huomattavasti tuotteen arvoa. ; Marx näki että taistelu hinnan kohdalla voi murtua. Kun suojausmenetelmät pettävät, hinta romahtaa arvon tasolle.

Kapitalismin moottorina on se, että se hakee voittoa. Teollistuminen uhkaa laskea tuotteiden hintoja. Marxin ajatus oli että kommunismissa koneita käytetään vähentämään työnteon tarvetta, mutta kapitalismissa odotetaan jokaisen omaa työpanosta. Kapitalisti ei näe että joku "jäisi asiallisesti työttömäksi". Teknologia ei siis vähennä työtarvetta vaan työtä järjestellään uusiksi. Samoin työn teosta voidaan tehdä velvollisuus johon ei ole positiivisia tunteita. Työtä tehdään jotta voidaan tehdä jotain muuta. Näin palkkaa voidaan polkea hintoja kiristämällä vaikka nälkäisyydellä tai perustarpeilla.

Luddiitit ; anti-kommunistiset marxilaiset...

Olen seurannut miten konservatiivien parissa on iso klimppi uusluddiitteja. Luddiitit pelkäsivät että teknologia olisi "tavallaan kommunistista" siinä mielessä että he näkivät että kone vähensi työnteon tarvetta. Teollistuminen ei johtanyt valtavaan työttömyyteen. Itse asiassa tähän asti teknologia on pikemminkin lisännyt työtä. Ihmiset joutuvat ponnistelemaan ahkerasti työtuntitasolla teollistuneella kaudella. Teknologia on johtanut lähinnä työn luonteen muuttumiseen ja tehdyn työn mittakaavan muuttamiseen suuremmaksi.

Modernissa maailmassa tekoäly kuitenkin on alkamassa valtaamaan alueita joita on pidetty erityisen vahvasti ihmisten työnä. Teollistuminen onkin hämmentävissä määrin iskenyt moniin palveluammatteihin. (Tosin se on poistanut niistä sosiaalisen elementin ; Pankkiautomaatit ovat todellakin muuttaneet asioita.) Tälläisessä maailmassa on todellakin mahdollista että teknologia vähentää työntarvetta. Ja tätä kautta syntyy työttömien joukot.

Erikoista on että moni luddiiteista on konservatiiveja. Ja sellaisia konservatiiveja joiden mielestä Marx on suunnilleen läpeensä paha ja täysin epäonnistunut. Kuitenkin he noudattavat ajatustapaa jonka Marx itse varmasti alleviivaisi.

Onkin syytä vain muistaa, että vallankumous on Marxin mukaan tarpeen koska kapitalismin sisäiset menetelmät eivät voi korjata kaikkia sen ongelmia. (Toisin sanoen ; Näkymätön käsi ei ole totta.) Marx myös näki että talouden romahtaminen on sisäinen osa kapitalismia. Moni ajattelee että vallankumous olisi väkivaltainen mutta tätä ei itse asiassa ole määritelty ehdoksi. Voidaankin nähdä että kasvavat työttömien määrät voivat vaikuttaa kapitalismin tuhoavalla tavalla. Onkin hauskaa nähdä miten aika monet konservatiivit pelkäävät taantumaa ja sitä että koneistaminen vähentää työntarvetta ja romauttaa työttömyyden käsiin. Ja joista Marx on likimain täysin väärässä.

Für Élise

"Do you think it's the first time this's happened? The first time that the Assassins have been forced to purge their leadership? The first time that the Order has built itself back up from nothing to power? No. Masyaf, Monteriggioni, the American Colonies... it's all happened before, and we've risen anew, stronger than ever. But now... we've lost our purpose, Arno. We mired ourselves in politics and revolutions. But we're not a nation. We're an army. And in an army, 'making peace with the enemy' is called 'treason'."
(Pierre Bellec)

"Assassin's Creed:Unity" pelasi mainoksissaan odotuksilla. Kostotarina toi mieleen Inigo Montoyan Ezio Auditore, jonka perhe tapettiin. Myös Unityssä assassiinin isä murhataan. ("AC:Roguen" viimeisenä tehtävänä itse asiassa tehdään tuo kyseinen murha.) Siksi odotusarvona oli varmasti se, että Arno ilmestyisi paikalle kertoen "Minun nimeni on Arno Toyota, murhasit isäni, valmistaudu kuolemaan". Samoin "AC III" kertoi Yhdysvaltojen itsenäistymisestä ja tästä syntyi odotus siitä että nytkin taisteltaisiin köyhien puolella ja korruptoitunutta aatelia vastaan.

Maailmasta

Pelin ratkaisut onkin nähtävä jonkinlaisena irtiottona tälle. Tosiasiassa vapaamielinen aatelisto, jopa sen dekadentti Markiisi de Sade, nähdään assassiinivaikutteiden alaisina. Assassiinien suhde vallankumouksellisiin on sen sijaan enemmän tai vähemmän ambivalentti. Tämä näkyy tehtävissä joissa on esimerkiksi saatava naisia houkuteltua vallankumouksen puolelle. (Ja siinä kirotussa tehtävässä jota ei ohjelmointivirheen vuoksi saa pelattua läpi, jossa autetaan kokoamaan giljotiinia.) Sen sijaan usea vallankumouksellinen on suoraan temppeliherrojen alaisuudessa. Ratkaisu herätti paljon närää ranskalaisessa vasemmistossa. Moitetta sai se, että Robespierre nähtiin verenhimoisena hulluna ja Marie Antoinette viattomana, joskin kenties hieman ignoranttina, naisena. Pelisarjaa moitittiinkin näin historian vääristelystä. Väite on kahta kautta omituinen ; Ensinnäkin se on peli. Jopa minä joka nautin siitä että historiallisia tosiasioita sotketaan mukaan, pidän näitä enemmän alluusioina kuin jonain tieteen popularisointina. Toinen on tietenkin siinä että pelisarjan historian vääristelyt voidaan nähdä ennen kaikkea jossain aivan muualla kuin noissa mainituissa yksityiskohdissa.

Pelin ideana olikin tavallaan kuvata se, miten assassiinien ylivallan alla voi käydä. Kun pelisarjassa on varhaisissa osissa korostettu temppeliherrojen kontrollinhalua, nyt nähdään vapaamielisen elämäntyylin dekadenssi. Ranskassa temppeliherrat ja salamurhaajat elävätkin itse asiassa jonkinlaista rauhaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että kun Arnon isä salamurhataan, hänet adoptoi temppeliherra François de la Serre, jonka tyttären Élisen kanssa Arno on jo tuossa vaiheessa ystävystynyt.

Toki tässä vallankumouksessa on
jotain temppeliherravaikutteita...
Teknistynyt noitarovio.

Ranskan vallankumous onkin saanut vaikutteita AC:Roguen sankarilta(?), joka on koulutettu joskin varsin entinen salamurhaaja. Hän käyttää assassiinien keinoja ja sen vuoksi Ranskan vallankumoukselliset käyttävät monia sellaisia temppuja (kuten sokaisupommeja) jotka ovat olleet normaalisti salamurhaajien käytössä. (Ja jopa vallankumouksen lietsominen voidaan nähdä jonain joka on muistutus siitä, että kun assassiinit onnistuivat Amerikassa, niin kenties temppeliherrat voivatkin tuottaa oman vallankumouksensa.) Samalla salamurhaajat ovat jossain määrin "irtautuneet maailmasta" ja pelaavat omia valtapelejään. Lähtötilanne on siis se, että sekä keinot että asenteet ovat jossain määrin sekoittuneet. Salamurhaajat ja temppeliherrat näyttävätkin tässä suhteessa toisiltaan. (Tosin pelin kuvaama Ranskan maailma on omituinen. Yhdessä sivutehtävässä pelastetaan ihmishenkiä sähkön ominaisuuksia kartoittavasta ihmiskokeesta. Ja tavataan itse herra Laplace tässä samassa tehtävässä.)

Tämä alustus oli tarpeen.

Arnon tarina on tähän kontekstiin heitettynä ihan kiinnostava. Hän päätyy salamurhaajiin lähinnä siksi että hänet heitetään Bastiljiin ottoisänsä murhasta jota hän ei ole tehnyt. Vankilassa oleva vanki, Pierre Bellec, oli salamurhaaja joka tunsi Arnon isän. Hänelle syntyi vahva ajatus siitä että tässä on mahtavan temppeliritarin surmannut isänsä poika. Muutoin Arnolla ei ole mitään salamurhaajien ideaaleja vastaan.

Onkin kiinnostavaa että koko peli keskittyy murhamysteeriin. Siinä ei ratkota Arnon biologisen isän vaan hänen ottoisänsä murhaa. Peliä on jostain syystä mainostettu jonain jossa Arno avaisi "todelliset vaikuttimet" Ranskan vallankumouksen takana, peli on kuitenkin pääosin murhamysteeri. Arnon isän murhaaja ja vallankumouksen taustavoimat ratkeavat tämän selvittelyn sivutuotteena.

Arnon motiivit ratkoa ottoisän murhaa ovat hieman omituiset. Hänet otettiin hoiviin, mutta hän toisaalta joutui tekemään periaatteessa palvelijoiden töitä. Hänen ottoisänsä auttoi häntä mutta suhteet eivät olleet erityisen lämpimät. Arnon suhde isäänsä oli voimakkaampi, mutta aikaa oli kulunut niin kauan että tämä tunne oli haipunut. Arno itse selittää asiaa (siinä vaiheessa temppeliherrojen kuuluvalle) Éliselle siten että tosiasiassa ottoisän murhan selvittäminen on tarpeen koska hän haluaa estää sen tapahtumista uudestaan. Eli hän ei halua että Éliseä murhataan samalla tavalla. (Koska on romanttista haluta panna sisarpuoltaan.)

Erikoinen ratkaisu on myös se, että siinä missä pelisarjassa aikaisemmin murhan jälkeen on saatu jonkinlaisessa (tarkemmin selittämättömässä) "limbossa" tapahtuva keskustelu. Kuolema on kaikissa aikaisemmissa pelisarjan osissa ollut melko intiimi asia jossa murhattu esittää näkemystään ja tuo ymmärrettävyyttä sille miksi hän on tehnyt niin kuin on tehnyt. Tässä pelissä tätä limboa käytetään kuulustelumenetelmänä. Arno ei siis hae sovitusta tai ole sovittaja. Luvassa ei ole requiescat in pacea vaan murha on ennen kaikkea tiedonhankinta/kuulustelumenetelmä. Näin murhavyyhti aukeaa kun saadaan kontakteja ja detaljeja siitä kuka on käskenyt ketäkin ja valmistuttanut minkäkin murha-aseen. Ainut perinteinen kuolemanrajakeskustelu käydäänkin varsinaisen murhaan toimeksiantajan kanssa, aivan pelin lopuksi.

Pelin taustafilosofia on erikoinen.

"Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus"
ideaalit näyttävät toteutuvan
käytännössä muodossa
"mekastus, kivien heittely
ja asioiden polttaminen"...

Jos minun olisi käsiteltävä Unityn maailmankuvaa, siitä nousee erikoinen teema. Siinä missä monet ovat kuvanneet temppeliherrojen ja assassiinejen eroja, tai sitä mitä pelisarjan salamurhaajuus ylipäätään merkitsee, tämä peli on itse asiassa peli Ranskan vallankumouksesta. Tai oikeastaan ei Ranskan vallankumouksesta joka on vain miljöö. Vaan Ranskan vallankumouksen ideaaleista. Peli lataa merkitystä käsitteille "vapaus", "veljeys", "tasa-arvoisuus".

Ja kuten pelisarjassa on tehty aikaisemminkin, tämä otetaan analyysiin negaation kautta. Siinä missä "Black Flag" oli eniten siitä mitä salamurhaajana oleminen tarkoittaa ja tätä lähestyttiin sillä että Edward Kenway ei teknisesti/virallisesti ollut salamurhaaja vaan vapaa toimija. Tässä pelisssä korostuu se miten Ranskan menestyksessä pulskistuneet dekadentit assassiinit eivät enää ole vapaudessa, veljeydessä eivätkä tasa-arvoisuudessa.

Heillä on herran tähden "brotherhood", mutta pelisarjassa sekaantuminen on hämmentävän laajaa. Salamurhaajilla on myyrä temppeliherroissa. (Arno surmaa hänet erehdyksessä.) Toisaalta tietoa vuotaa salamurhaajilta temppeliherroille. Ja jossain mielessä Arno ja Élise saavat toisiltaan oleellisia tietoja ilman että kyseessä olisi varsinainen vakoilu sanan täydessä mielessä. Pelin salamurhaajat kiistelevät toimintatavoista. Ja näiden kiistojen kohdalla Pierre Bellec tappaa toisen hallitsevan salamurhaajan. (Ja yrittää lavastaa Élisen syylliseksi koska jonkun täytyy olla murhaaja, tai oikeastaan joka tuomitaan sellaisena.) Hänen kohdallaan kysymys ei ole petturuudesta salamurhaajiin vaan näkemyseroista. Siinä missä sarjassa on aikaisemminkin taisteltu pettureita vastaan, niin "Unityssä" Bellec joudutaan tappamaan näkemyseron vuoksi. Ja Bellec on periaatteessa se kiva tyyppi salamurhaajissa. Tässä ilmapiirissä ei varmasti ole veljeyttä sanan täydessä merkityksessä. Tätä korostetaan sillä että Arno saa potkut veljeskunnasta. (Josta seuraa luvun mittainen krapulatehtävä.) Eikä hänen takaisin liittymistään itse asiassa missään vaiheessa suoraan vahvisteta. Peli loppuu vapaana toimijana.

Onneksi kaikesta ei ole puutetta.
Pääkalloja on esimerkiksi tarjolla
yli jokaisen tarpeen...

Samoin keskusohjautuvuus ja sen vaatiminen, yhdessä tietovuotoja täynnä olevaan maailmaan, on assassiinien heikkous. Toki tästä kontrollista lipsuminen tässä samaisessa kontekstissa johtaa hankaluuksiin. (Oho, tapoit meidän myyrän.) Mutta se on samalla ongelma jos halutaan tehdä jotain. Salailu on tarpeen. Tässä ympäristössä ei ole vapautta. Ja kontrollin puutteen vuoksi ei tasa-arvoakaan.

Siksi onkin luontevaa että siinä missä Ezio korosti "Nothing is True, everything is permitted" iskulauseessa olevaa vapautta, ja sitä että ei pidä antaa temppeliherrojen hallita elämää pelolla, Arno korostaa sitä että tämä on tavallaan varoitus. Ehkä dekadenssin ja anarkian sijasta vapaus vaatiikin myös veljeyttä ja tasa-arvoisuutta. Assassiinien riskinä on fanaattisuus ja temppeliherrojen dogmaattisuus. Ja jos tarkoitus pyhittää keinot (temppeliherrat), tai jos on keinot ilman tarkoitusta (assassiinit) tuloksena on vain ongelmia.

Miksi sillä on väliä? (kantrin ja punkin erosta)

Minä kuuntelen countrymusiikkia. Juuri kukaan muu ei tunnu kuuntelevan sitä. Suomessa mainitsemani musiikingenre on jotain joka sopii mainintana sellaiseen tilanteeseen jossa joku kertoo "kuuntelevansa kaikkea musiikkia". Kun heiltä sitten kysyy "myös kantria", voi kuulla täsmennyksiä kuten "paitsi kantria". USA:ssa on tietääkseni hieman samanlainen suhde countryyn. Siellä se on kuitenkin yleinen soittolistoilla että myyntitilastoissa. Mutta kukaan ei tunnusta kuuntelevansa sitä. Se ei ole genre jota fanitetaan.

Syynä on varmasti se, että country koetaan maalaismaisena ja vanhoillisena. Toisaalta se ei sovi hyvin konservatiiveillekaan. Sillä vaikka poliittista countrya ja ideologista countrya onkin tehty, niin yleensä countryssä otetaan hyvin negatiivinen kuva niistä vanhoista hyvistä ajoista joita kunnon konservatiivi nostalgisoi. Country on tämän lisäksi laajemminkin negatiivista whinetysmusiikkia. Sellaista johon konservativismiin kytkeytynyt oikeistolaisuus ei voi hyväksyä, koska se kannattaa "oman onnensa seppiä" ja pitää valittamista liian suurena askeleena kommunismiin.

Jossain määrin voidaan sanoa (nyrkkisääntömäisesti) että country on pessimististä ja negatiivista musiikkia joka sopii punkkareille jotka ovat antaneet periksi. ; Sekä country että punk kertoo tarinoita, esittää olevansa tai vähintään identifioituu "luusereihin". Molemmissa maailmaa pidetään karuna paikkana. Mutta siinä missä punkissa ollaan anarkistisia ja jopa vandaalimielisiä, countryssä on usein enemmän kyse siitä että asiat ovat päin persettä ja sitten tätä asiantilaa kuvataan. Ei muuteta, kuvataan. Tätä asennetta voisi sanoa stoalaiseksi jos se ei luottaisi niin kovasti valittamiseen. Siksi sitä kuvaa paremmin termi fatalistinen. Jos punk on "aktivismia", country on "passivismia". Countryssä jopa vallankumouksen yrittäminen olisi jotain jossa olisi kuitenkin joku jekku jolla köyhää kusetettaisiin.

Tämä on siitä mielenkiintoinen huomio että se liittyy countryn kaupallistumiseen. Maalaismusiikki muokkautui populaarimpaan suuntaan. (Nykyään eroa on itse asiassa jopa hankalaa nähdä.) Countryn irrallinen ja toivoton ja laulajan identiteettiin keskittyvä tematiikka on nimittäin muutettu markkinavoimien koneiston apuvälineeksi varsin ovelasti ; Grand Old Opry otti ohjelmistoonsa countrya. Laulujen tarkoituksena oli tukea ilmapiiriä jossa ihmiset ostaisivat paremmin vakuutuksia. Eli sen sijaan että maailmassa luotettaisiin että ei käy mitään tai ennaltaehkäistäisiin hankaluuksia, luotettaisiin siihen että maailma menee päin persettä ja ainut mitä voi tehdä on tiedostaa tämä ja pitää vakuutukset kunnossa.

Tässä mielessä voidaan sanoa että country tukee yhdenlaista elämänasennetta. Asennetta jossa eläin ja ihminen kohtaa. Nimittäin opittu avuttomuus (learned helplessness). Martin Seligman teki kivunsietokokeita eläimillä 1967. Hänen kokeissaan oli ryhmä koiria jotka saivat kipua tavalla jota ne eivät voineet estää. Toinen ryhmä koiria taas sai saman verran kipua mutta ne kykenivät hallitsemaan ympäristöä ja säätämään sitä milloin kipua tulee. Ryhmä joka ei voinut hallita tilannetta muuttui passiiviseksi. Niistä tuli fatalistisia koiria. Kun koirat tämän jälkeen siirrettiin ympäristöön jossa kipuja voitiin välttää, avuttomuuteen oppineet fatalistiset koirat eivät oppineet käyttämään vipuja joilla tuskaisat ärsykkeet saataisiin kuriin. Ne saatiin oppimaan välttämään kipua vasta kun niitä toistuvasti fyysisesti raahattiin ja kannettiin pois kipua tuottavilta alueilta. Ihmisillä tämänlaatuinen asenne sopii depressioon.

Se, miksi country on rekkamiesten ja köyhien musiikkia ja asenteeltaan täynnä opittua avuttomuutta, ei rehellisesti sanoen hirveästi yllätä. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia ja toisille maailma on enimmäkseen "ansoja joilla kusetetaan köyhää".

Ehdoton ja ehdollinen Suomen kunnioittaminen

"Helsingin Sanomien" Lontoon kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä kirjoitti pääkirjoituksen otsikolla "Viitsisikö Suomea puolustaa?" Hän aloittaa retorisilla kysymyksillä "onko jossain vaiheessa tullut sosiaalisesti hyväksyttäväksi ilmoittaa, että ei viitsisi puolustaa Suomea sodan aikana? Onko nykyään täysin normaalia kertoa, että konfliktitilanteessa pakenisi mieluummin yön selässä ulkomaille kuin lähtisi rintamalle?" Hän näkee asian tabujen näkökulmasta. "Suomessa ei ole enää paljon tabuja, ja hyvä niin. Auktoriteettiusko on rapistumassa, mikä on tervettä. Pilkkaamme vapautuneesti toisiamme ja Jumalaa, poliitikkoja ja yritysjohtajia, vähemmistöjä ja enemmistöä sekä mitä tahansa muuta liikkuvaa kohdetta. On kuitenkin yksi taho, jonka uskoin olevan kyseenalaistamisen yläpuolella. Se on Suomi, itsenäinen ja demokraattinen valtio. En tiedä teistä muista, mutta itse sävähdän joka kerta, kun joku kertoo julkisuudessa, ettei jaksaisi puolustaa isänmaata."

Itse en hyväksy tämänlaista ajattelua. Itse asiassa menen jopa niin pitkälle että maa jossa maanpuolustustabu on todella kyseenalaistamaton ilmiselvyys on maa joka ei ansaitse ainoatakaan puolustajaa. Suomen puolustus ei nimenomaan saa olla tabu. Mitä enemmän se on jokaisen oma valinta sen parempi. Ja aidossa valinnassa näkyy myös soraääniä.

Minä en nimittäin kannata sitä että pitäisi pitää jonain kyseenalaistamattomissa olevan tabuna sitä että olisi velvollisuus kuolla maan puolesta. Sen sijaan näen että valtio ansaitsee puolustamista jos ja vain jos sillä on tiettyjä attribuutteja. Suomi ja sen johtajat ansaitsevat puolustamista jos ja vain jos tietyt ehdot täyttyvät. Ja jos nämä eivät täytä niin vallankumous ja maan pahojen johtajien ampuminen päähän voi olla aivan yhtä perusteltu ratkaisu kuin se että sotatilassa teloitetaan vihollisia. (Humanistina sanon jopa että luoti päähän kuin luoti päähän, ei oman maan poliitikkojen henki ole arvokkaampi kuin kaalilta haisevien venäjän maajussienkaan.)

Toki Annamari Sipiläkin on livauttanut näitä attribuutteja, joka kertoo että tabunäkökulma on kenties väärin. Hän haluaa puolustaa "demokraattista itsenäistä Suomea". Sellainen taas jotain muuta kuin "kyseenalaistamisen ulkopuolella". Sillä jos maa ei ole demokraattinen eikä vapaa, niin ei siinä ole hirveästi mitään puolustamisen arvoistakaan. Ja minäkin olen juuri tämän vuoksi maamme puolustamisen puolella. Suomi on selvästi hyvä maa. Ja ainakin se on parempi kuin ne todennäköiset vaihtoehdot.

Toisaalta koska näen että ihmiset voivat vaatia vain omasta puolestaan, en pidä tätä yleisenä suomenpuolustusvelvollisuutena. Se vaikuttaa vain omiin päätöksiini. Olisihan sitä tietenkin helppoa vaatia jotakuta muuta uhraamaan henkensä jotta voi itse tienata jossain kaukana turvallisessa maassa kuukausipalkkaa. Tässä näkökulmin minä olenkin kysymässä aivan suoraan että mikä on Annamari Sipilän konkreettinen omakätinen uhraus ja panostus jos tulevaisuudessa Suomi kansalaisineen on konkreettisesti taistelukentällä. Hän on innolla kannustamassa nuoria miehiä lähtemään rintamalle. Hänen on varmasti helppoa, naisena ja Lontoossa olevana, ottaa kantaa siihen miten joidenkin muiden kuin hänen itsensä tulisi sotia jossain maassa jossa hän itse ei edes ole! Suoraan sanoen on hieman erikoista - ja todellakin mautonta - vähätellä sotaan menevien uhria. Kun Sipilä kirjoittaa velvollisuudesta puolustaa maata, hän korostaa että perustuslaki on täynnä kansalaisten oikeuksia. Hän korostaa että "Perustuslaki on kirjoitettu täyteen erilaisia Suomen kansalaisten oikeuksia. Ainoa perustuslain tasoinen velvollisuutemme on puolustaa omaa maatamme. Se tuskin on liikaa pyydetty." Jos joku kuolee rintamalla, niin mitenköhän hän nauttii niistä oikeuksistaan? Ainiin, niistähän nauttivat muut. Kuten Annamari Sipilä. On turhaa sanoa että olisi mitätöntä, epäsankarillista, banaalin arkista ja yksinkertaista puolustaa maataan sotimalla, haavoittumalla, kuolemalla, tai vammautumalla ja tulemalla hulluksi. "On tuskin liikaa pyydetty" on jotain jota voi antaa kuvaukseksi tälle tapahtumalle lähinnä sellaiselta joka tietää että ei itse joudu tekemään oikeuksiensa puolesta yhtikäs mitään.

---

Vaatimaton ehdotukseni on että tämänlaiset ihmiset menisivät ampumaan itseään päähän ja menemään tätä kautta muualle kiusaamasta ihmisiä. Jos on vaatimasta muita kuolemaan ties minkä tahansa oman itsensä oikeuksien etujen puolesta niin on hyvä jos tekee niin ; Senlaatuisilla kun on paljon oikeuksia ja kivaa elämää että tämä tuskin on liikaa pyydetty.

Pieni ajatus ; Pankkikriiseistä, pörssiromahduksista ja Rooman vakaudesta

Minun lapsuusaikana Suomessa oli lama. Tämän taustalla oli periaatteessa se, että ensin pankit myönsivät tilejä melko hyville koroilla. Tämä teki niistä suosittuja. Valitettavasti korkojen antaminen tarkoittaa sitä että pankki antaa tallettajille rahaa. Joten ne tarvitsivat lainoja voidakseen kattaa nuo edellämainitut korot. Tämä johti löyhtyneisiin lainanantokriteereihin. Periaatteessa lainaa sai hyvin vähäisin tai olemattomin takuuksin. Joka johti siihen että pankit antoivat lainaa asioille jotka eivät kannattaneet. Ja tekivät tätä yhä useammin ja useammin, mitä enemmän heidän piti kattaa korkomaksuja antamilla lainoillaan. Kun investoinnit joihin lainaa oli annettu romahtivat, pankki joutui perimään karusti. Koska ne tarvitsivat ehdottomasti varoja niiden korkojen kattamiseen.

Toisaalta Amerikoissa on tapahtunut 1929 alkanut lama johtui pörssistä. Pörssissä oli usein tapahtunut kuplia, joiden puhkeaminen kadottaa osakkeiden arvoa. Senkin taustalla oli se, että kun osakkeita pidettiin varmoina ja niihin luotettiin, pankki myönsi niiden hankintaan hyvin helposti lainaa. Kun lainojen arvo romahti, oli sillä karuja seurauksia. Toisin sanoen pörssi on keino tuottaa samantapaisia ongelmia kuin tuossa itselleni tutummassa lamassa.

Toisaalta voidaan ajatella, että niissä yhteiskunnissa joissa on ollut erityinen koroillaeläjien luokka ovat lietsoneet tämänlaisia ongelmia. Erityisiä ongelmia tulee jos koroillaeläminen on kannattavampaa kuin investointien tekeminen. Tästä voi tulla jopa yhteiskunnan romahduksia, tai vallankumouksia. Sillä jos investoinnit tuottavat vähemmän kuin koroillaeläminen, on kannattavaa antaa koron kasvaa korkoa korolle samalla kun vähemmän onnekkaat sitten jäävät eksponenttisääntöjen mukaisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle köyhyyteen.

Tästä minulle seurasi pieni hupaisa ajatus.

Menneinä aikoina koronkiskonta oli kiellettyä. Teologia -sivusto kertoo tästä hienosti Simo Knuuttilan tekstissä. "Vaikka taloudellinen toiminta laajeni ja monipuolistui 1100-luvulla, kirkko jatkoi korkokiellon opettamista. Se sai myöhemmin tukea myös Aristoteleen raha- ja korkoteoriasta. Rahaa sellaisenaan pidettiin tuottamattomana, minkä ajateltiin lisäävän korkokiellon järkevyyttä. Lainattu raha siirtyi lainanottajan omaisuudeksi maksupäivään saakka. Hyötymistä toisen omaisuudesta pidetiin sopimattomana, varsinkin kun myös riski omaisuuden häviämisestä siirtyi lainanottajalle. Koron ottamista kutsuttiin nimellä usura. Se käännetään usein koronkiskonnaksi, mikä on hiukan harhaanjohtavaa, koska usura tarkoittaa roomalaisessa oikeudessa vain korkoa. Keskiajalla termi sai negatiivisen merkityksen juuri korkokiellon takia."

Tämänlainen on jotain joka kenties johtaa vakauteen. Tosin tämä voidaan nähdä siihen mistä syystä kristittyjen maailmaa pidetään "hitaasti etenevänä". Jos yhteiskunnassa ei ole kannattavaa antaa lainaa, sitä ei helposti anneta investoimiseen, uusien keksintöjen tekemiseen. Tämänlainen yhteisö romahtaa helposti ulkopuolelta tulevaan uhkaan, kun joku muu maa sitten panostaa investointeihin ja jyrää tämän varovaisen ja sisäisesti vakaan järjestelmän ylivoimalla.

Nähdäkseni tässä on jotain joka voidaan liittää Roomaan.

Roomassa oli vahva sotilasvoima. Se oli myös tunnettu siitä että se ei niinkään tuottanut ideoita vaan kopioi niitä muilta. Siihen aikaan laaja valtakunta jossa oli paljon kohtaamisia toisilleen vieraiden kulttuureiden kanssa ja jossa tieto kulki teillä kykeni harjoittamaan tätä strategiaa. Ja se toimi yllättävän pitkän aikaa.

Nykyaikana se vaatisi ankaraa tiedostelua ja hirvittävää panostusta teollisuusvakoiluun. Ja siitä huolimatta globaalissa maailmassa tieto kiertää maailmaa ympäri salamannopeasti. Jo Neuvostoliiton aikana kävi selväksi että ei riitä että kansantalouden saavutuksia haluttiin näytellä ja keksittiin hienoja tiedemiehiä keksiviä tiedemiehiä ja panostettiin reverse engineeringiin. Maailma juoksee eteenpäin nopeasti, ja mukana pysymiseen tarvitaan investoinetja ja innovaatioita loppumattomana ryöppynä. Ja tässä mukana pysyminen tehdään sille ehdoin että riskinä ovat hyvinkin totaaliset ja syvät lamakaudet.

Pieni ajatus ; Suoraan poliisihevosen suusta

Itsenäisyyspäivän rettelöinti Tampereella ja Helsingissäkin on ollut vahvasti näkyvissä mediassa. Nähdäkseni tapaus korostaa sitä, miten vaikka vasemmistoa kuvataan juurettomina ja egoistisina individuaaleina ja oikeistoa massan mukaan rynnistelevänä laumana, on tosiasiassa niin että vasemmisto on yhteisöllistä "solidaarista sosiaalisuutta" ja oikeisto taas enemmän "moottoripyöräjengiläisten sosiaalisuutta". Vasemmisto tuottaa mielenosoituksesta purkautuvia anarkistisia mellakoita joissa on ryhmähenki mutta ei keskusjohtoa. Oikeistolaiset taas ottavat ja käyvät vaikkapa puukottelemassa kirjastossa pienemmällä jengillä tilanne ennalta suunnitellen.

Itse nostan kuitenkin esiin poliisin. Ja poliisihevoset. Tampereella poliisihevosta heitettiin kilvellä. Hevoset tönäisivät myös mielenosoittajia. Poliisia on moitittu vahvasti siitä että he olivat ottaneet hevoset mellakantorjuntaan mukaan. Hevosella päälle juokseminen kun on vaarallista, ja hevoset ovat säikkyjä ja sivulliset ovat tässä vaarassa. ; Videoilla näkeekin että hevoset ovat säikynoloisia. Poliisit kuitenkin myös pitävät ne melkoisen hyvin hallinnassa. Hevoset että ratsastajat olivat koulutettuja. Siitä huolimatta huoli turvallisuudesta on relevantti. Jos hevosta heitellään kivillä ja kepeillä, ei pidä ihmetellä jos se pillastuu. (Itsekin pillastuisi. Esimerkiksi turvallisuusalalla ihmisiä pamputetaan vähemmästäkin kuin vaarallisia vammoja tekevien projektiiliaseiden käytöstä.)

Näkisin, että poliisin toimintaa arvioidaan liikaa lopputuloksesta käsin. Kun katsotaan tapahtumia, ei ole kenties helppoa nähdä mitä ei tapahtunut. Emme esimerkiksi lue siitä että poliisi olisi ampunut mellakoitsijoita. Poliisi oli aivan selvästi liikenteellä rauhoittamisasenteella. Väkijoukkoja kontrolloitiin ja motitettiin tarvittaessa.

Joukkojenhallinnassa hevonen taas on hyvä monestakin syystä. Hevosen selästä näkee enemmän. Hevonen on itsessään auktoriteetti. Lisäksi hevonen rauhoittaa siinäkin mielessä, että terve itsesuojeluvaisto kertoo että isoa hevosta ei kannata lyödä koska tämä voi säikähtää ja teloa pahasti hyökkääjän. Näin sitä ei siis tulisi lyötyä ensinnäkään.

Toisaalta vasemmistolaisuuteen liittyy myös ajatus eläinten hyvinvoinnista. Ja ainakin itse olen niitä ihmisiä jotka pelatessaan "Wolfensteinia" eivät itke ammuttujen natsien perään, mutta niiden susikoirien puukottamisessa tuntuu olevan jotain väärin. "Sikaa" (poliisia) on kenties helppo pitää systeeminvartijana jota voi lyödä, mutta hevonen on sitten ihan erilainen elukka.

Poliisi oli selvästi liikenteellä ajatuksena että mellakoijat ovat oman maan kansalaisia joita tulee enemmänkin rauhoitella, kuin vihollisen voimana joka tulee mukiloida ja laittaa linnaan. Monen luottamus poliisiin meni itsenäisyyspäivän kohdalla. Ja moni pettyi mediaan, joka joko puolustaa vasemmistolaisia tai ei nosta yhteiskunnan sortavia rakenteita riittävästi esille. Itselleni korostui enemmän se, että poliisi on varsin luotettava taho, joka kontrolloi mainiosti anarkistista sosiaalista mellakointia joka kumpuaa ylilyönneiksi kasvavasta typerehtimisestä.

Kivenpyörittäjän kyylä

Vierailin aiemmin talvella Sinenmaan kivilinnassa. Silloin oli talvi. Ja paikka vaikutti itseään pienemmältä. Tällä kertaa kävin siellä "ninjaystävän" kanssa. (Hän on oikeasti ystävä ja oikeasti ninja, silti heittomerkit tuntuvat tarpeellisilta.) Nyt oli kesä ja lumi sulanut ja sama paikka oli näin kesällä suurempi. Lisäksi sulanut lumi paljasti piilottaneensa jännittäviä yksityiskohtia, kuten ylläolevan holvikaaren. Nyt paikasta ei tosin saanut samanlaista yleiskuvaa kuin talvella, koska kivilinna on kuitenkin metsikössä jossa puiden lehdet piilottavat paljon. ; Toisin sanoen kävin kyyläämässä kivilinnan asioita, oikein seuran kanssa.

Tällä kertaa satuimme myös paikalle siten että itse kivenpyörittäjä Sinenmaa oli paikalla. Hänellä oli pieni Suomen lippu ja pientä tarjottavaa - jopa kaltaiseni pakana sai oluen, joka mainosti asiaankuuluvasti olevansa "positiivisesti suomalainen". - Onneksi minulla oli tarjota vaihdossa inkivääriolutta, jota ilman en nykyään mene oiken mihinkään. - Tilanne sujui itse asiassa aivan leppoisasti ; Tilanne joka voisi rehellsiesti sanoen internetissä olla haasteellisempi.

Sinenmaa oli tekemässä huoltotöitä, koska lapset ja muunkin ikäiset vandaalismieliset hahmot tekevät tuhojaan. Hän myös esitteli paikkaa. Esimerkiksi kuoppaa joka oli talvella piilossa. Sinenmaa kertoi että se on nimetty maailman vaarallisimman polun, tai ainakin sellaiseksi sanotun, El Caminito del Reyn mukaan. Antamani linkki kertoo että tätä polkua kulkevat vain kaistapäät, joten aivan asiaan kuuluvasti kuljin sen ympäri.

Sinenmaan läsnäolo oli hyödyllistä, sillä aiempi vierailuni oli korostetun esteettinen. Se taas jättää monet asiat salatuiksi ja mysteerisiksi. Esteettinen näkökulma onkin rajoittunut. Ja vaatii täydentämistä ollakseen kokonaisvaltainen. Kyselinkin häneltä enemmän funktionaalisista puolista. Tämä saattoi kenties ihmetyttää häntä. Sillä hän nosti esiin sen, miten kysyin että onko asialla jokin funktio. Toki tälläinen instrumentalismi on kammottava henkisyyden latistavaa reduktionismia, joka sopii erinomaisesti kaltaiseni paatuneen naturalistin asennevammastoon.

Tämä on tietysti myös filosofinen kannanotto siihen että estetiikka ei ole samalla tavalla tentattava aihe. Ja muistutus siitä että en ole yhtä taitava mietiskelijä kuin vaikkapa Mika Sipura, josta "Kivinta on miettiä mitä ihminen on miettinyt silloin kun on miettinyt. Vaikka tuollaista luontopolun kävelysiltaa suunnitellessaan, lupiaskin tai Samsung Galaxy Noten pintaa raapustellessaan. Onko nojannut auktoriteettiin vai rimpuillut pakkomielteisesti irti?" Tähän voi tehdä arvailuja, jotka kertovat arvailijasta itsestään. Paitsi jos voi tiedustella asiaa "suoraan hevosen suusta". (Vaikka hevoset eivät puhu eikä lahjahevosen suuhun saa katsoa, niin silti seison sanomani takana!)

Esimerkiksi kuulin miten prosessia oli aloitettu vaatimattomasti. Oli ollut vain teltta ja oli ikävää joka päivä ottaa telttaa pyörän selkään. Kivien pyörittely oli sitten saavuttanut jonkinlaisen kulminaation. Että ei ollut aikaa pysähtyä miettimään koska silloin tulisi mieleen että temppu on hullun hommaa. Joten prosessia on jatkettava. (Mielestäni tämä kertoo mielenterveyden olevan edes jokseenkin kantimissa. Sillä vasta siinä vaiheessa kun itse ajattelet olevasi aivan terve ja kaikki muut ovat erimielisiä, on kyseessä jotain jota voidaan kutsua vakavaksi todellisuudentajun vääristymäksi.)

Junaradan läheisyys on pakottanut eristyksiin ja kivimuuria on tarvittu senkin vuoksi. Koska kivilinna on rinteen juurella, pienikin sade laskee vesiä joten niitä ohjaillaan. Sinenmaalla on kivilinnansa etualalla jopa allas johon vettä kerääntyy. Funktionaalisuutta löytyykin jopa yllättävän paljon. Muuri on siis hyvin suunnitelmallinen. Ja sen tekemisessä on jopa kokeiltu erilaisia kivirakentamisen keinoja. Kyseessä ei siis ole pelkkä latomistyö, jokin jossa kokonaisusu on suuri vain siksi että siihen on uhrattu paljon aikaa ja voimaa. Sinenmaa on myös tarkasti miettinyt mitä menee minnekin. Kiviä ei vain ladota satunnaisesti niin että ne pysyvät kasassa ja synnyttävät kohtuu pystysuoria seinämiä. Satunnainen kasaaminen tuottaisi kekoja tai sortuvia pinoja joista tulee kekoja. (Mikä tarkoittaa sitä että esimerkiksi minusta olisi tuskin hyötyä.)

Sinenmaalla on tosin pienoinen ongelma. Häntä itse asiassa voisi auttaa kivilinnaprojektissa. Työn lisäksi ongelmana ovat tietysti vandaalit. Sinenmaan maailmankuvassa hajottaminen kuuluu luonnolle ja ihminen ei ole luonto. Ja vandaalismi kivilinnassa ovat ainakin minun silmissäni tätä kautta hyvin loukkaava aktio. Itse toki näen ihmisen osana luontoa ja ymmärrän vallankumousaktion motivoivuuden ; Rikkominen kun on helpompaa kuin rakentaminen. Ja jos kokee itsensä  voimattomaksi, on kenties helppoa "huijata" ja saada itselleen merkitsevyyden tunnetta siitä että on muuttanut jotain. Tällöin tarina on tietysti jotain joka vaatii taustoituksen "tässä oli ennen jotain jota ei enää ole".

Ja tämä kenties selittää miksi osa on niin innostunut vallankumouksesta, mutta harvempi on innokkaana miettimässä paremman järjestelmän yksityiskohtia. ; Vallankumoushenkinen haluaa rikkoa järjestelmän, koska se on järjestelmä joka ylläpitää itseään. Kun taas klassisempi konservatiivi näkee että jos järjestelmä ei ylläpidä itseään se on rikki ja että yhteiskuntaa arvioidaan sen pragmaattisuuden kautta. Ja ajatus vakaudesta on tässä luultavasti se tärkein yksittäinen elementti.

Lisäksi Sinenmaalla on erikoinen ongelma. Sillä vandaalejakin on eri kokoisia. Ja suurin niistä on joskus valtio. Kivilinna minusta ansaitsisi virallisen nähtävyyden statuksen. Mutta sillä ei ole sellaista. Ja Ilmalan alue on nyt kaavoituksessa. VR:ää yritetään itse asiassa sysätä tällä alueella ahtaammalle, joka tarkoittaa sitä että kivilinnan päälle saatetaan suunnitella jotain muuta. Eli linna tullaan mahdollisesti purkamaan alas ja sen päälle rakennetaan muuta.

Ja tässä nolona yksityiskohtana on mainittava se, että alueen maa on myrkyttynyt. Paikalla on ollut kaatopaikka ja sinne on laitettu paljon teurasjätettä. Itse asiassa Sinenmaa näyttikin miten alueelta löytyy runsaasti vanhoja luita. (Mikä on itselleni hyvinkin kiinostavaa, koska olen kuitenkin ollut sikojen kanssa tekemisissä porsimisesta vierotuksen kautta teurastukseen ja lihanleikkuuseen asti. Ja koska mikään uskontojen tabu ei ole minulle pyhää, olen ikonoklastisesti jopa syönyt sianlihaa vain siksi että se on erinomaisen haram.) ; Saastuneisuus tarkoittaa sitä että alueelle ei rakenneta asuintaloja. Se ei kuitenkaan tarkoita että alueelle ei rakennettaisi toimistorakennuksia. Näin ollen Sinenmaan kivilinna pitäisi suojata ja alueen maaston viat jotenkin käsitellä. (Jotenkin uskon että maan saastuneisuuden korostaminen ei toimi tässä hyvänä argumenttina.)

Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, mutta se voi tietysti olla vaikeaa koska ainakaan toistaiseksi valtiomuotomme ei ole kovin runsaasti kuunnellut lausuntoja joiden argumentaatiopohja on että "älkää jyrätkö pientä kun kolme etelä-suomalaista hippiä tykkää siitä." En kuitenkaan usko että tämän tuhoaminen ja jonkin muun tilalle rakentaminen johtaisi kokonaisuuden paranemiseen.Siksi toivon että ehyt osa jäisi ehyeksi, eikä koko paika romuttuisi pahemmin kuin mihin ne aiemmat tuhopolttelijavandaalit ovat kyenneet.

Filosofin valtaistuin

Hikipedian puolella filosofia kuvataan toistuvasti WC -pöntöllä istuvalla symbolilla. (Ja tätä tapahtuu jopa osittain minusta riippumattomista syistä.) Tämä on mielenkiintoista, koska yleensä filosofiaa kehutaan positiivisesti esimerkiksi kaikkien tieteiden äidiksi. Muutoinkin sitä kuvataan viisautena, ymmärtämisenä ja jotenkin erityisen suurena ja hienona asiana. Ja esimerkiksi - menneisyydessä usea, nykymaailmassa enää jokunen -  tieteenfilosofi korostaa että he antavat normit joiden mukaan tieteen pitäisi toimia, eli tässä olisi peräti valta yli tieteiden. Tämä voisi antaa luvan mahtipontisuuteen, kuten esimerkiksi valtaistuimeen.

Nähdäkseni WC -pöntön valinta filosofin valtaistuimeksi on erinomainen. Se ikään kuin tiputtaa filosofin vallan sille kuuluvalle paikalle. Sille joka sille ehdottomasti kuuluu.

Filosofian ja vallan suhde on itse asiassa kaiken ytimessä. ;
* Platonilla filosofian ja vallan suhde oli se, että ihanteellinen hallitsija olisi viisas. Hänen siis pitäisi olla filosofi. Ja koska omaisuus korruptoi, hänellä saisi olla vain vähän materiaalisia etuja. Platonin "Valtiossaan" ihannoima malli ei kuitenkaan ollut jotain jota toteutettiin käytännössä ja nykyään sitä pidettäisiin pahimmanlaatuisimpana totalitariana, jossa kansalaisia ohjataan propagandalla ja sensuurilla.
* Sittemmin esimerkiksi teologian - yhden filosofian ala-alueen - ja maallisen vallan yhteys lujittui yllättävästi. Tässäkin ideana oli se, että viisaus Jumalasta yhdistyi maalliseen valtaan. Suhteet olivat limittyneet ja esimerkiksi frankkien kuningas Pipin III antoi paaville maaomistusta kiitokseksi siitä että paavi kruunasi tämän kuninkaaksi. Ja keskiajalla se, että kirkko pisti yksilön pannaan tarkoitti myös sitä että kuningas julisti yksilön lainsuojattomaksi. Nykyään tälläistä dogmatistista teokraattisuutta pidetään vanhanaikaisena.
* Eikä asia suinkaan loppunut siihen että oltiin kirkkokriittisiä. Karkeasti sanoen renessanssin suurin mullistus oli siinä että papiston sijaa valtapelin ytimessä siirrettiin humanistisempien filosofien haltuun. Valtaapitävät olivat filosofeja. Filosofit liehittelivät valtaapitäviltä rahoitusta ja toisaalta valtaapitävät tukivat asioitaan filosofioilla.
* Tämä asia purettiin vasta valistuksen vaikutuksesta. Valistushenkisesti filosofiassa ja tieteissä panostetaan autonomisuuteen. Ja esimerkiksi Ilkka Niiniluodon tieteen ominaisuuslistauksissa autonomisuus kiikkuu aina mukana. Autonomisessa maailmassa ollaan vähän kuin sekularistien usko ja yhteiskunta. Jokaisella valtaapitävällä on filosofia, mutta valta ei saisi määrittää filosofiaa.

Jukka Hankamäki ottaa tämän asian esille blogissaan ; Hän kritisoi Himasen kytköksiä politiikkaan, jossa rahoittaja ohjaa ajatuksia vähintään valitsemalla filosofin joka hänestä ajattelee oikeita ajatuksia. Mutta hänkin taustoittaa asiaa historiallisesti ; "Hallitusherrat ovat kautta aikojen tukeneet suosikkifilosofejaan ja filosofit ovat liehitelleet poliittista valtaa. Pitääkin paikkaansa, että Descartes kutsuttiin opettamaan kuningatar Kristiinaa, Locke seikkaili Britannian hovissa, Hume toimi alivaltiosihteerinä ja Leibniz diplomaattina. Mutta he kuuluvatkin 1600- ja 1700-luvuille ja Himasen palvomaan renessanssiaikaan. Sen sijaan valistusfilosofiasta asti poliittinen valta ja tiede on erotettu toisistaan.Tieteellisen ajattelun parhaita ominaisuuksia on juuri se, että tieteellisestä ja filosofisesta totuudesta eivät päätä aurinkokuninkaat. Tiede ja filosofia on erotettu myös uskonnoista ja kirkoista. Juuri tätä kautta tiede ja filosofia poikkeavat arkiajattelusta, tunnelmasivistyksestä ja mutu-päättelystä." Tässä maailmassa Himasen suurin synti onkin se, että hän on renessanssiajan poliitikkofilosofi eikä suostu toimimaan totuuden, viisauden tai ymmärryksen ehdoilla. Raha määrää tulokset, eikä filosofointi.

Tämä kulmakin on valtaosaasta postmodernisteista vanhanaikaista. He korostavat relativismia, joka periaatteessa tarkoittaa sitä että pohjimmiltaan kaikki on ideologista ja siksi myös valtapeliä. Filosofia ei sisi koskaan ole riippumatonta. Tämä linjama on karkeasti ottan johtanut
1: Esimerkiksi USA:n kristillisen oikeistokonservatiivien puolella olevaan kliseeseen jossa kansalaiset valittavat siitä että tiedemaailma ei opeta heidän oppejaan. Esimerkiksi Intelligent Designin perusidea on juuri siinä että evoluutio on valtapeli ja että kansalaisten pitäisi saada omat valtapelinsä niiden kanssa samanarvoisina esille. Toistuvasti esiintyy nurinaa siitä että verovaroista tuetaan tieteentekoa ja että tieteenteko ei silti ole vastuussa veronmaksajalle tuloksista, ja siksi opetetaan asioita joita moni rahoittajista kokee pahana. Tämä tietysti rikkoo tieteen autonomisuuden  koska ruohonjuuritason poliittisella toiminnalla yritetään vaikuttaa akateemiseen vapauteen, siihen mitä akatemiassa opetetaan ja ei opeteta. ID -piireissä autonomian piirteet nähdäänkin hyvin samanlaisina sekularismin kanssa. Ja se taas on niitä pahimpia mörköjä.
2: Vasemmistorintama taas on korostanut kriittisyydellä enemmänkin sitä että vastustetaan vallitsevaa hallitusvaltaa. Silloin filosofien pitää vastustaa vallanpitäjiä. Purra kättä joka heitä ruokkii. Vallankumouksellisuus ja vähemmistöisyys ovat tällöin lähtökohtaisesti parempia vaikka kaikki ajatukset ovatkin vain valtapeliä.

Itse olen siinä määrin valistusmielinen, että korostan autonomisuutta. Ja juuri mikään ei ole autonomisempaa kuin WC -pönttö. Toisaalta WC -pönttö voi kuvastaa sitä että ollaan postmodernisti purtu kättä joka on ruokkinut ja sitten ollaan ihmisinä paska jäykkänä kun mietitään seurauksia. Tai sitten se kuvastaa sitä miten ruohonjuuritason konkreettinen arkiajattelu määrääkin filosofian suunnan. Tai sitten se kuvaa sitä, miten filosofi saa valtaa ja ahmii itsensä läskiksi niin että joutuu miettimään sellaisia ongelmia kuin mitä tehdä nyt kun rahaa on niin paljon että ei paskalle taivu. Tai sitten se on se valtaistuin jonka Platonin valtio filosofille suo, kun kaikki fiinimpi voisi korruptoida.

Viekää vaan naulatkin käsistä

Keskiaikaiset tarinat pitivät mustalaisia usein kirottuina. Syyksi esitettiin esimerkiksi sitä, että mustalaiset olisivat olleet takomassa nauloja Jeesuksen ristille käytettäväksi. Mustalaisilla itsellään on ollut tälle vastatarina, jossa taas korostetaan sitä että mustalaisilla olisi peräti Neitsyt Marian antama erityisoikeus varastaa, koska mustalaiset olivat varastaneet nauloja Jeesuksen ristiltä ja he olivat tätä kautta vähentäneet Jeesuksen tuskia. Tästä tarinaympäristöstä voi lukea vaikka internetistä.

Samalla on toki hyvä muistaa että ennen mustalaiseksi laskeminen ei ollut yhtä tyylipuhtaasti rotukysymys kuin nykyään. Se oli enemmänkin kulttuuri. Tai kenties jopa hieman kuten elämäntapa. Tässä osin se muistutti kovin venäläisten omalla tavallaan arvostamia kasakoita, jotka eivät omistaneet paljoa, mutta eivät olleet materian paikalleen sitomaakaan. Ja jotka tämän vuoksi voivat tehdä suunnilleen sitä mitä halusivat ilman kovin kummoisia rajoitteita. Toki kasakka - joka ei ollut rotu vaan melkein ammatti, tosin ilman työhön liittyviä sitoumuksia - saattoi saada tsaarin käskyn lähteä vaikka sotimaan jonnekin. Mutta kasakka oli hevosineen sellainen, että hän voi aina lähteä pois ja erämaa nieli hänet. Kasakka voi tämän jälkeen vain sanoa että "OK - tulkaa hakemaan". Ja jos tsaari lähetti sotilaita hakemaan kasakkaa, niin todennäköisesti erämaa nieli myös heidät.

Kasakat ja mustalaiset ovatkin tässä esimerkkinä tietyn tyyppisestä vapaudesta. Sellaisesta jossa on sisäinen kulttuuri joka oikeuttaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi varastaminen voidaan oikeuttaa kulttuurisesti samaan tapaan kuin keskiaikaisessa mustalaispiireissä. (Tosin jo se, että mustalaisia haluttiin vainota sillä naulantakomistarinalla asettaa tietyt vaatimukset luoda omia vastatarinoita joilla tätä vainoamista sitten hillitään ; Tarina ei ole argumentti, mutta sitä käytetään joskus oikeutuksena erilaisiin asioihin. Ja tarinaa vastaan voi tavallaan taistella vain vastatarinalla.) Näissä kohden on hyvin oleellista huomata että näiltä osin niitä voidaan pitää sairaina kulttuureina, joissa pahat teot oikeutetaan ja niitä pidetään oikeutettuina. Yhteisö on sairas, mutta siinä kärsivät ne jotka eivät noudata sen sairasta logiikkaa.

Tämänlainen vapauden idea voidaan liittää myös oikeistokonservativismiin. (Ja tämä ei ole turha redundantti termi ; Myös vasemmistokonservativismi on mahdollista. Ja oikeistoliberalismi.) Etenkin USA:n kalvinistisessa perinteessä Kunnon Kristitty vastustaa verottamista, koska jakaminen ei ole siellä pelin henki. Sielläkin vapautta haetaan ajatuksena kontrollin puutteesta. Ja esimerkiksi aseiden kanto -oikeus on tässä tärkeänä symbolina ; Ne nähdään keinoiksi tarpeen vaatiessa olla vallankumouksellisia ja käydä sortavaa hallitusta vastaan. (Suomessa vallankumous tuo mieleen kommunismin. Mutta kyllä antikommunistitkin osaavat.) Näillä ihmisillä ei ole hevosta vaan auto. Auto jolla voivat ajaa erämaahan. Kalvinistinen ympäristö sallii myös menestyksen näkemisen tekojen oikeutuksena, koska Jumala siunaa niitä jotka on predestinoitu Paratiisiin. Ja siunaa heitä jo maan päällä.

Kalvinistit ovat kulttuuripiirissään tässä kohden lähempänä keskiaikaisia mustalaisia kuin mitkään "rodullisesti romanit" ; Yritteliäisyys, rahan tienuu sekä yhteiskunnan rajoitteiden purkamisien kieltäminen on heillä sydäntä lähellä. Ja heillekin vapaus ilman vastuuta taas on juuri sitä joka loppujen lopuksi vie naulatkin käsistä. ; Kalvinistit ovat toki tunnettuja siitä että heidän teologiansa on sisäisesti ehyttä ja tarkkaa. He sekoittavat kuitenkin oikeutuksen ja oikeudenmukaisuuden. Tämän vuoksi kyseinen kulttuuri onkin sairas. Se, että he tuomitsevat asioita koska ne ovat "kristinuskon vastaisia" ja hyväksyvät sellaisia joihin on "kristillinen teologisesti korrekti oikeutus" miettimättä mitään muuta pohjaa moraalilleen tekee kalvinistisesta kulttuurista sairaan kulttuurin. He kokevat ratkaisseensa heidän moittijoidensa moitteet ja kritiikit. Mutta juuri tämän oikeutuksen keksiminen kertoo keskimäärin vain sen että "sen pahempi kalvinisteille".

---

Ja loppujen lopuksi ; Jos kaikki Jeesuksen naulat olisi viety, niin miten ihmiskuntaa olisi voitu pelastaa?