YouTuben ihmeellinen pulmakierre

Algoritmit ovat nykyään kenties tehokkain tapa käyttää näkymätöntä valtaa. Voidaan puhua "algokratiasta" jossa esimerkiksi se joka päättää millä tavalla Googlen hakuehot optimoidaan vaikuttaa (1) siihen mitä näkyy ja ei näy (2) minkälaisia kieroiluja näiden ominaisuuksien vuoksi kannattaa käyttää kun halutaan saada näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa.

Tässä mielessä algokratian hankaluus onkin siinä että valta joka on näkymätöntä ja huomaamatonta ei tässä tapauksessa ole "vähemmän valtaa tai kiltimpää valtaa" vaan se on vahvempaa valtaa koska takana on myös valtaa tiedosta. Toisaalta tietoja ei voida vain julkisesti antaa esille koska muutoin hyväksikäyttäjiä löytyy aina.

Hyvä esimerkki tästä on YouTuben menneisyys. Sehän on painotti aluksi näkyvyyttä siten että ne videot jotka saivat paljon klikkauksia menestyivät. Ne olivat niitä joita ehdotettiin. Tästä syntyi kulttuuri jossa klickbait ja esimerkiksi seksuaaliset latauskuvat toivat pettyneitä klikkauksia, "huijauskatsojakertoja". Tähän reagoitiinkin siten että nykyään algoritmit painottavat "relevanttia katsomista" joka lasketaan videon katsomisajasta. (Tarkat yksityiskohdat tästä ovat tuntemattomia.) YouTube myös muuttaa algoritmejaan jotta erilaiset kikkakuutoset eivät yliyleisty.

YouTuben otin esiin sitä kautta että se on myös monelle elinkeino. Yksi tälläisistä monen miljoonan seuraakajannan omaavista tyypeistä on Joerg Sprave. Hän on saksalainen hyvin erikoinen mutta lempeä tyyppi jolla on kanava nimeltä "Slingshot Channel". Hänen kanavansa edustaa "rakenna ja kokeile" -tyyppisiä ratkaisuja. Tyylilajin tunnettuja hahmoja löytyy televisionkin puolelta. Esimerkiksi "Mythbusters" -sarjan Adam Savage ja Jamie Hyneman on sovitettavissa kyseiseen genreen. Videoidensa perusteella herra Sprave on vähintään kohtuullisen sekopaatti, mutta lempeä ja harmiton sellainen.

Hän päätyi mediakohun keskelle kun DailyMail julkaisi uutisen "Google blood money: Web giant cashes in on vile seven-minute video showing ‘knife expert’ penetrating a stab vest like the one worn by murdered Westminster PC" jossa häntä syytettiin ISIS -kouluttajaksi. Viitekohtana oli video jossa Sprave testasi yhtä suojaliivimallia. Tämän suojaliivin väitettiin olevan sama kuin poliiseilla (mikä ei pidä paikkaansa) ja että video oli opetusmateriaalia siitä miten taistella tyyppiä vastaan jolla on sellainen turvaliivi. (Teknisesti ottaen totta, koska liivi oli susi ohje menee suunnilleen mallia "bodaa vähän ja lyö lujaa". En tosin usko että terroristit joutuvat tämänlaisia opettelemaan erikseen.) Spravea kuvattiin myös veitsiekspertiksi, joka on siitä omituinen nimitys että en tiedä mistä sellaisen arvonimen saa. Etenkin kun Sprave ei ole mikään kamppailulajiekspertti. Hän enemmänkin rakentaa asioita. Hänen kanavansa

Tästä on keskusteltu hyvin paljon eri paikoissa. Spraven oma vastine syytöksille on katsomisen arvoinen. Se on sarkastinen ja kohtelee DailyMailia kuten DailyMail kohteli häntä itseään. Tähän liitoksissa onkin se, että suuri määrä mainostaja on lähtenyt. Brändiboikotti on toki Spraven kanavaa laajempi. Mutta se on selvästi osana systeemiä.

YouTuben algoritmiikka iski tässä tapauksessa jonkin aikaa Spraven lompakkoon. Koska syytöksissä ei selvästi ollut pohjaa ei kanavaa poistettu. (Ja kun kanavaa ei poistettu se on aika vahva indikaattori että tämä myös tiedetään.) Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata, että artikkeli on johtanut kysymyksiin ns. mustasta listasta ja sille joutumisesta. YouTube on tehnyt sen jonka jokainen järkevä yritys tässä tapauksessa tekee. Pyrkii minimoimaan taloudelliset tappiot. Ja estämään vastaavien tapahtumisen jatkossa.

Tässä yhteydessä on noussut esiin se, miten YouTuben algoritmit näyttävät mainoksia eri paikoissa. Mainostajat eivät ole pitäneet siitä että mainoksia näkyy jossain yhteydessä joka voi haitata heitä. "Verirahoihin" ei haluta olla liitoksissa. Tässä yhteydessä on muutettu käytänteitä. Algoritmeista rahansaanti on vaikuttanut. Näin ollen ei ole väliä onko tämänlaisissa kohuissa järkeä tai ei. Ne ovat tehokas keino iskeä sinne missä tuntuu, tarkalleen ottaen lompakkoon.

YouTuben "advertisement friendly" -käsite on sekin herättänyt paljon keskustelua. Se on vaikuttanut "true crime" ja kauhukanaviin. Ja kaikkeen muuhun joka heittää "Poliittisesti epäkorrektia" tai jotakuta järkyttävää materiaalia. Tämä voidaan nähdä ikärajakysymykseksi ja tämänlaiset rajoitteet koskevat toki kaikkea muutakin mediaa joten tässä ei tavallaan ole mitään uutta tai ainutlaatuista. Mutta tämä on selvästi vaikuttanut moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi paljon seurattu ja sisällöltään hyvin kuivakka David Pakman Show on joutunut tilanteeseen jossa sen videoiden tekemistä ja julkaisua ei rajoiteta. Mutta se ei tienaa mitään. Kanava on itse asiassa siitä kiinnostava että se on osa laajempaa toimintaverkostoa joka toimii myös televisiossa. Ja näissä se täyttää kovimmatkin asiallisuusstandardit. Se tuottaa epäräväköitä liberaaleja uutisia jotka koskevat esimerkiksi ihmisoikeusasioita ja politiikkaa. (Kanava edustaa "poliittista korrektiutta" siinä mielessä että se on sekä poliittinen että hyvin korrekti.)

David Pakman Shown kohdalla on tullut vastaan jopa tilanne jossa sitä on erikseen haluttu tukea siten että YouTubea on lähestytty mallia "Olen mainostaja ja haluan että mainokseni näkyvät juuri tällä kanavalla, ottakaa rahani" ja YouTube on sanonut "ei". Selvästi advertisement friendly on jotain muutakin kuin mainostajien tukemista. ; Selvästi ateismi ja sekularismi ja humanismi ja liberalismi ovat lähtökohtaisesti "järkyttävää materiaalia" joka ei sovi perheen pienimmille tai kenellekään kanavan runsasmääräiselle seuraajakunnalle.

Prosessi näyttää toki silmiini tutulta. Saatanapaniikki 90 -luvullakin lähti perättömistä yhteyksistä (jossa saatananpalvontaa liitettiin ties mihin, mukaanlukien roolipeleihin). Ja se levisi haluun sensuroida kokonaisia alakulttuureita. Syntyi paljon melua tyhjästä. (Ja tätä ylläpitivät paljon metelöivät tyhmät.) ; Kyseessä oleva kauhistujaporukka on asenteeltaan sellaista että he ovat viimeinen taho jonka käsiin haluan antaa algokratian avaimet. Siinä vaiheessa kun faktantarkistamattomat huhupuheet ja näistä kauhistuneet suun kautta huohottajat määräävät siitä saako kylähullu tai väärää mieltä oleva uutistoimisto leipää pöytään, on jopa Illuminati miellyttävä vaihtoehto. Minä kun tiedän omakohtaisesti mitä "kristillinen rakkaus" tälläisissä kauhupaniikeissa tarkoittaa noin niinkuin kristittynä olemisen konkretiassa.

Mahtikirkko

Suurmoskeijan rakennuttaminen on jakanut runsaasti mielipiteitä. Karkeasti leirijako menee maahanmuuttokeskustelun linjojen mukaan. Ne jotka kannattavat maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kannattavat moskeijaa. Ne, jotka vastustavat maahanmuuttoa vastustavat sitä.

Kuitenkin kysymys on mutkikkaampi. Esimerkiksi uusin "Uskomaton" -lehti (saatavina ilmaiseksi "Voima" -lehden liitteenä) kuvaa sitä miten on eri asia antaa humanitaarista apua ihmisille ja kannattaa sitä että heille annetaan apua ja turvaa kuin tukea tämänlaista rakentamista. Tässä mielessä uskonnottomien lehden kyseisen jutun kanta asettuukin melko selvästi siihen puoleen että he kannattavat maahanmuuttoa ja humanitaarista apua, mutta se vastustaa kirkon rakentamista.

Tässä kohden tilanne on kuitenkin erikoinen.

Sen mitä olen aiheeseen liittyviä mielipiteitä pumpannut, vastaan on tullut esimerkiksi pornolehtien Raamattuun vaihtamisesta tuttu Tommi Paalanen. Hänen perusteensa ovat sellaista mallia että islamin arvomaailma on vastenmielinen. Ajatus kirkkojen torjunnasta onkin varmasti luonteva sekulaarille joka haluaa kirkon ja julkisen tilan erottamista. Itse taas näen että uskonnolliset rakennukset kuuluvat yhteiskuntaan ja jos osiltaan vastenmieliset uskonnot eivät saisi perustaa uskonnollisia pytinkejä, niin vähässäpä olisivat ne maassamme olevat uskonnolliset pytingit. (Paalasen omaa toimintaakin on toki moitittu usein vastenmieliseksi.)

Vastaavaa asennetta löytyy myös uskovaisilta. Esimerkiksi 19.4.2017 Metro -lehden tekstiviestipalsta koostui viestittelystä jossa korostettiin että jos annetaan suurmoskeijalle lupa niin sitten pitäisi rakentaa yhtä suuri buddhalaistenkin temppeli. Hänestä torjuisimme buddhalaisten paikan lähtökohtaisesti joka on itse asiassa varsin kyseenalainen ja kaikkea muuta kuin ilmiselvä ajatus. Viesteissä nousi esiin myös se, että jos moskeija rakennetaan niin se ei saisi olla suurempi kuin Helsingin Tuomiokirkko.

Itse en ole sekulaari ja kantani esimerkiksi kirkon sisäiseen avioliittokäytänteeseen on yksinkertainen ; Syrjikööt sisäisesti ketä huvittaa kunhan eivät vaadi minulta rahaa. Tässä mielessä muslimit rahoittavat omat moskeijansa eikä minulla ole sen suurempaa ongelmaa tästä. Jos buddhalaiset rahoittavat oman temppelinsä "niin siitä vaan".

Toki on selvää että kirkkorakennukset ja moskeijat ovat vallannäytöllisiä symboleita. Uskonnot mittaavat kikkeleitään. Suurmoskeijan on esitetty olevan jopa kaksi kertaa Helsingin Tuomiokirkon kokonen. Minusta tämänlainen on rahantuhlausta mutta syntynyt pytkinki on teoriassa nähtävyys (käyn kirkoissakin, katsos) joten se voi tässä mielessä olla panos-tuotos -suhteeltaan huomattavasti parempi turismitulonlähde kuin Guggenheim ikinä olisi voinut olla. ; Toisaalta tämä ei ole paljon ja kenties tämän alueen voisi hyötykäyttää jotenkin toisella tavalla. Olisinkin kiinnostunut tietämään mitä taloudellista hyötyä, työllistymistä tai muita konkreettisia suunnitelmia on tarjota sille maalle jolle suuri temppeli rakennetaan.

Näin ollen näkemykseni latistuu aika viileästi kaavoituskysymyksen tapaisiin byrokratioihin. Niistä ei hirveästi mitään keskustelua saada irti; Kristittyjen ja muslimien rakennukset ovat "joidenkin toisen ideologian rakennuksia" ja molemmissa ideologioissa minua mitä ilmeisemmin pidetään vastenmielisenä kerettiläisenä. (Se miten tästä tehdään seurauksia, niin muslimit eivät ole tehneet minulle vielä mitään pahaa. Vielä. Kristityt sen sijaan ovat jo nyt kerinneet. Jo nyt.) Mielestäni uskonnottomien humanistien pitäisi huutaa enemmän siitä että yksikään kirkkorakennus ei saisi olla suurempi ja prameampi kuin kaupungin suurin luonnontieteellisiä kirjoja sisältävä kirjasto. (Sellaisessa olisi itse asiassa jotain viehättävää.) Voitto olisi kuitenkin symbolinen.

Olen toisaalta elänyt Järvenpäässä jossa on ollut moskeija (pienmoskeija).

Se oli Suomen pohjoisin moskeija. Siitä ei ole seuranuut mitään. Se on ollut tässä mielessä enimmäkseen tylsä. Sitä tosin ovat tarvinneet tataarit jotka tuskin edustavat sitä muslimisuuntausta josta nyt ollaan huolissaan.

Tässä kohden puhutaan tietenkin muslimiterroristeista. Terrorismin tutkija on ainakin huolissaan siitä, että kuka moskeijan rahoittaa. Tahojen taakse nähdään puolueellinen ja aggressiivinen ja poliittinen islam. Ja aina kun uskonto ja politiikka yhdistetään puhutaan jostain joka samanaikaisesti "kuuluu demokraattisessa yhteiskunnassa olevaan julkiseen tilaan" että on "hemmetinmoinen ongelma ja riski jo pelkästään olemassaolollaan." ; Itse tosin näen että moskeijan rakentaminen on jokseenkin eri asia kuin muslimien valvonta. Pelkään enemmän "yksittäisiä aktivistisoluja". Sellaisia jotka ovat esimerkiksi pitäneet suomenkielistä ISIS -blogia. Minun on vaikeaa uskoa että he voisivat pitää oppitunteja tai vastaavia jossain suurmoskeijassa. Moskeijast tulee pikemminkin nähtävyys tältä osin. Näin ollen intressi ei ole ihan sama asia kuin terrorismin lisääntyminen tai edes se onko muslimeilla jotain aggressiviisia suuntauksia maassamme.

Itse olen kuitenkin ainakin toistaiseksi periaatteessa kielteinen tämän kanssa.

Syy on kenties erikoinen. Mielestäni monikulttuurisuus on näppärä idea. Mutta en pidä ns. "salaattikulho" -mallista. Tämä on ikävä asia siinä mielessä että heimohenkinen ihminen mielellään synnyttää sellaisia. Kannatan kunnon "melting pot" -mallia. Tämä tarkoittaa sitä että ei rakenneta keskittymiä. Jos keskittymät alkavat syntymään ne helposti myös ruokkivat toisiaan. Sillä (1) jos olet keskittymässä jossa olet outo ja vähemmistö niin mielelläsi muutat sieltä pois jolloin asuinalueet eriytyvät helposti tietylle kulttuuripiirille. (2) Toisaalta jos olet vähemmistönä jossain ja haluat kaltaistesi seuraan niin helposti muutat sinne alueelle jossa on samanhenkisiä ihmisiä.

Tässä mielessä kannatan seka-astuttamista. Joka tarkoittaa sitä mitä se tarkoittaa. Moni kannattaa "Muslimien lähettämistä huitsinnevadaan", mutta tässä on enemmän NIMBY -asennetta kuin todellista hajauttamisen henkeä. Todellinen hajauttmainen kun vaatisi sitä että osa maahanmuuttajista asetettaisiin asumaan myös ns. "paremmille alueille". Sillä muuten syntyy samanlaisia ongelmia kuin on tapahtunut kun köyhiä, alkoholiongelmaisia ja muita on päästetty soljumaan edullisille alueille. Siellä on niitä "särkyneiden kortteleiden kujia".

Siksi en yleensä ottaen luota niihin kaupunkeihin joissa on Chinatown. En siksi että chinatownit olisivat erityisen vaarallisia. Mutta ne usein merkitään karttoihin. Vaarallisia alueita ei samalla tavalla helposti mainosteta.

Moskeija varmasti toimii houkuttimena. Muslimit muuttavat lähialueelle. Ja sitten siellä on oma erillinen asuinalueensa. Ja tässä on sitten helppo muhia jos on sitä muslimivähemmistöä joka on aggressiivista. ; Tässä mielessä kokonaiskuva onkin se että on ihmisiä jotka ovat tyhmistä syistä kanssani samaa mieltä. Tämä ei ole heille ansioksi. Sillä filosofit eivät yleensä arvosta arvauksella saatuja tuloksia ; Toisin sanoen jos arvaat jonkin asian ja tosiasiat ovat sen puolella, se ei ole viisautta tai tietoa. Se, että olet oikeaa mieltä vääristä syistä johtuu siitä että tosiasiat ja toimintaehdot sattuvat tuurilla olemaan puolellasi. Se ei ole millään tavalla ansiokasta.

Tässä mielessä ymmärrän tavallaan miksi emme halua suurmoskeijaa Suomeen edes tiettyjen muslimien rahoilla. Sitä en tosin ymmärrä miksi kansana myymme näille samoille tahoille aseita.

Burkinien syvin olemus

Ranskassa on pitkät perinteet sekularismille. Siellä on käytössä vahva laïcité -periaate. Ranskassa oli vähän aikaa joissain paikoissa burkinikieltoja. Tämä tarkoitti sitä, että musliminaisten tietynlaatuinen uimapuku haluttiin kieltää julkisilla paikoilla. Tämä on hyvin yhteensopiva sekulaarin idean kanssa ; Julkinen tila siivotaan uskonnollisista symboleista.

Tässä kohden kävi erikoisia tilanteita. Kuten sellaisia että ranskalaispoliisit käskivät naisia riisuuntumaan. Tilanne oli erikoinen, koska sitä ollaan totuttu siihen että poliisit enemmänkin pukevat naisia joilla on liikaa vaatteita. Ja vaikka minäkin olen sen laatuinen vanha pervo, että ajattelen että naisen riisuminen on harvoin turhaa tai työtä, niin en voinut olla näkemättä että nämä poliisit tekivät turhaa työtä.

Toki on ollut erikoista huomata että suomessa liberaalit ja uskonnottomat eivät ole pitäneet kovin yleisesti ranskalaisten kiellosta. Kun taas kieltoa puolustaneista on löytynyt useita sellaisia joille uusateistien ajama sekularismi on kaikissa muodoissaan järkytys ja shokkisensaatio. Suhde uskontoon ja julkiseen tilaan on toisin sanoen maassamme laajasti "vähintään omituista, ambivalenttia ja asenteellista".

Mutta tosiasiassa asenteista on kysymys muutenkin. Frantz Fanon on kuvannut sitä miten naisten pukeutumisesta on tehty julkisen sodan tantere. Burqa - tai tässä tilanteessa burkini - on keino jolla naisten kehosta ja vaatetuksesta tehdään ideologisen sodan väline. Väline mainostaa tai ottaa haltuun.

Fanonin näkemyksen mukaan burqa nähdään hyvin vahvasti jonain joka tekee kantajastaan automaattisesti alistetun. Ja tämä on tunnetusti oivallinen periaate vapauttajalle. Joka tietenkin haluaa korjata tilanteen omalla ideologiallaan. Lisäksi tässä tehdään prosesseja joiden pääkohteet ovat hyvin omituisia. Fanon kuvaa miten burqakritiikki on usein jotain jolla oikeutetaan vihaa muslimimiehiä kohtaan. Burkinikiellosakin tuntui olevan sellaisia sävyjä että asiaa kannattavista oli oleellista puhua terroristeista. Vaikka tietääkseni harva islamiterroristi oikeasti on lähtenyt tekemään itsemurhaiskuja burkinissa.

Käsitesekaannus on omituinen ja se saisi kyseenalaistamaan hyvin monen ihmisen mielenterveyden, rationaalisuuden ja moraalin. Saisi. Ellei tiedostaisi Fanonin kulmaa siihen että oikeasti etiikka jolla toimia oikeutetaan on usein vain koristelua. Se, mitä oikeasti tavoitellaan tai mitä asioista oikeasti seuraa tai mihin ne pumppautuvat on hyvinkin erilainen. On turhaa kuvitella että ihmiset noudattaisivat etiikkaa järkähtämättömästi ilman päättelyvirheitä. Tai että kuvaisivat toimintaansa rehellisesti jos ihmisiin voidaan vaikuttaa valehtelemalla heille hieman niistä moraalisista taustaperiaatteista.

Naisesta ei tehdä vapaata vaan omaa vastaideologiaa pidetään vapauttavana ja vapautena. Tässä mielessä Fanon näkee että islamilaisia vaatteita pitävä voi olla jopa vapaampi. Sillä sortamisen lisäksi on muitakin syitä pitää tietynlaista pukeutumista. Osa voi haluta pitää vaatteita kulttuurin, perinteen, suvun, uskonnollisen vakaumuksen tai lähes minkä muun vastaavan asian kautta. Ja jopa länsimaisissa arvoissa nämä kaikki muut syyt ovat malliltaan sellaisia että ne eivät kuulu kuin yksilöille itselleen.

Itse toki näen että valtaosa näistä "muistakin syistä" on itse asiassa ideologisia kontrollissaolon tunnustamisia. Jengiytymismerkkejä. Tässä mielessä olen astetta kyynisempi kuin Fanon ; Näen että kun puhutaan siitä mitä ihmisistä nähdään, mielellään muutamme .

Näenkin että ongelmana on se, että tämänlaisissa asioissa julkinen tila määritetään liian laajaksi. Ja että tämä on usein sekularismissa ongelmana. Se kun on periaatteessa kannanotto siitä miten uskonto näkyy julkisessa tilassa. Sekularismi ei tarkoita antiteismiä jossa tuhotaan uskonto myös privaatista tai uskonnolle erikseen varatuista rakennuksista ja tiloista. Se koskee pelkästään julkista tilaa.

Mutta mikä sitten on julkinen ja yksityinen tila? Vaatteet ovat tässä mahdollisimman haastavia. Sillä pukeutuminen selvästi voi ilmentää ideologiaa ja vakaumusta. Ja se näkyy ulospäin julkisessa tilassa. Kuitenkin on vaikeaa keksiä privaatimpaa ja enemmän ei-julkista omaisuutta ja tilaa kuin oma keho. Yleisesti ottaen ei pidetä hyvänä että valtio yleisesti päättää mitä ihmiset tekevät ruumiillaan ja vartalollaan. (Vaikka tosiasiassa tätä toki tehdäänkin aika paljon ja koko ajan. Siinä on kuitenkin jotain hyvin laajasti epäeettiseksi tunnistettua.)

Naturalismi -sanan käytöstä politisoituneessa populaaritiedekeskustelussa

Nykyään on varmasti kuolleen hevosen hakkaamista puhua Intelligent Designistä. Tästä hyvän esimerkin saa vierailemalla "Uncommon Descent" -blogissa. Tuo legendaarinen Intelligent Design -tieteen pää-äänenkantaja ei puhu siitä miten CSI -informaatiota lasketaan bakteerien siimamoottoreista ja selitä että kyse ei ole ideologiasta tai uskonnosta vaan tieteestä koska ei voida tietää mitä Suunnittelija haluaa. Sen sijaan siellä puhutaan esimerkiksi siitä miten demoralisoitunut länsimaa katsoo vääriä asioita, ei pelkää islamISMia vaan vaatii aselakien kiristämistä. Selvästi tämä on hyvin poliittista ja kaukana tieteenteosta. Riippumatta siitä pitääkö näitä kannanottoja älyllisinä ja perusteltuina vai ei.

Tilanne ei tietenkään yllätä. Onhan Suomessakin käynyt niin että ensin monet YEC -aktiivit olivat muutaman vuoden trendikkäästi ID -kannattajia. He jauhavat nykyään apologeettisella otteella uskonnosta tai ovat vaienneet. Jotkut ID -buumin mukana nousseet, kuten Tapio Puolimatka, on hypännyt arvokeskusteluun puhumaan homoseksuaaleista ja yhteiskunnan tuhoutumisesta. Bakteerin siimamoottorin CSI -informaatiomäärien laskeminen ei ole selvästi kovin nouseva tutkimusohjelma. Muutos on ymmärrettävissä kun mietitään yleistä pseudotieteiden muuttumista, eli asia johon kommentoin tuoreesti. Muutos on hyvä demonstraatio siitä miten pseudotieteellistä ajattelua harrastavat piirit ovat ensin denialistisoituneet ja sitten siirtyneet avoimesti poliittisiin ja ideologisiin aiheisiin. Tämä on minun silmissäni rehellisyyttä. On melkolailla selvää että ID:ssä oli alkujaan kysymys arvoista ja kulttuurisodassa pärjäämisestä, ideologiasta, poliittisesta kannanotoista ja uskonnosta. Nyt tätä ei vain peitellä.

Eikä minulla siksi tavallaan ole juuri mitään tätä toimintaa vastaan. Ei, vaikka korkean tason poliittiset vaikuttajat ovatkin yhä ajamassa kreationistista politiikkaa vaikka kreationismitieteen teko onkin vähäistä. Tämä demonstroi sitä miten poliittinen valta ei tarkoita samaa kuin intellektuellin työn tekeminen asian puolesta. Ja miten minua uskontoaiheen touhuissa harmittaa enemmän epärehellisyys ja kaksinaamaisuus kuin suora ja rehellinen idioottinen pahuus. (Vaikka en sen jälkimmäisenkään suuri fani olekaan.)

Tartun silti heidän klassiseen "naturalismi" -sanan käyttämiseensä.

Naturalismi on klassisesti tavattu jakaa ontologiseen naturalismiin jonka mukaan maailmassa on vain naturalistisia asioita. Ja metodologiseen naturalismiin jonka mukaan vain naturalistisista asioista voidaan saada tieteellistä tietoa. Molemmissa on sellainen sävy että naturalistiset asiat eivät ole tietoa, ja tätä voidaan pitää aika pätevästi naturalismin perusytimenä.

Lukuunottamatta tietysti Quinen tapaisia naturalistisa ajattelijoita joiden mukaan "For my part I do, qua lay physicist, believe in physical objects and not in Homer’s gods; and I consider it a scientific error to believe otherwise. But in point of epistemological footing, the physical objects and the gods differ only in degree and not in kind. Both sorts of entities enter our conceptions only as cultural posits. The myth of physical objects is epistemologically superior to most in that it has proved more efficacious than other myths as a device for working a manageable structure into the flux of experience." Quinen käsiteverkko kun on määritelty ja rakennettu sillä tavalla, että se hyväksyy minkä tahansa asian. Jumalaakaan ei ole a priori torjuttu tieteellisen tutkimuksen ulkopuolelle. Ja näin ollen kun puhutaan järkevyydestä ja peruteltavuudesta ei ole mitään erillistä tiedettä ja -eitieteellisen tietämisen verkkoa. Naturalismi on tässä induktiivinen tulos siitä että toiset konseptit ovat toimineet paremmin ja tätä kautta siinä itsessään on empiiristä tietoa. Jumala on siis lähinnä huonoa tietoa. Ja käytännössä tiede on a posteriori -tietojemme vuoksi naturalistista.

Osa kuitenkin kannattaa naturalismi -termin muuttamista ja jopa hylkäämistä.

Asiaa voidaan lähestyä ei-ID -kulmasta. Sillä sitä kautta asiaan saadaan enemmän sisältöä ja järkeä. (Jostain syystä ID ei ollut hyvä keksimään argumentteja asiansa puolesta. Se on tavallaan häkellyttävää. He olivat selvästi innokkaita, mutta into keskittyi enemmän politiikkaan ja arvokeskusteluun kuin siihen että he olisivat kehittäneet parhaan mahdollisen casen asialleen. Mikä kertoo heidän järjestään tai motivaatiostaan tehdä tiedettä.) Denis Alexander on kirjoittanut "Creation or Evolution: Do we have to choose" -kirjaan asiaa siitä miksi hänestä pitäisi hylätä koko metodologisen naturalismin käsite.

Alexanderin mukaan naturalismi -sanassa on takana väärä dikotomia. Kristitty voi nähdä luomistyön prosessina. Ei jonain jossa eliminoidaan luonnolliset prosessit ja jäljelle jäävät prosessit ovat yliluonnollisia prosesseja, kuten Jumalan aktioita. "There are not, and cannot be, any Divine interpositions in nature, for God cannot interfere with Himself. His creative activity is present everywhere. There is no division of labour between God and nature, or God and law...For the Christian theologian the facts of nature are the acts of God." Ja tämän vuoksi aito naturalisti olisi pakotetusti ateisti.

Hän esittää että naturalismi -sanaa käytetään melko leimallisesti ja se näkyy vain evoluutioaiheissa eikä vastaavissa tilanteissa kun katsotaan vaikkapa lääkäreitä. "We don't call Christian accountants 'naturalistic' because of the absence of theological terminology as they check the company accounts, any more than we expect our doctor to use theological language when she tells us that we've got the flu, or the mechanic to refer to Biblical texts when servicing our car. The absence of specific references to God does not render our lives suddenly 'naturalistic'. Quite the opposite: Christians walking with God in the power of the Spirit will be only too aware of God's presence and leading permeating every aspect of their daily lives. Naturalism is the philosophy that there is no God in the first place, so only an atheists can provide truly naturalistic explanations for anything. For the same reason I would not myself use the term 'methodological naturalism' to refer to what scientists do in their research, irrespective of their own personal beliefs." ..." I would therefore suggest simply dropping the term 'methodological naturalism'"

Argumentaatio on sisäisesti ehyt. Ja sen takana on moniakin ajatuksia joista pidän.
* En ole pitänyt länsimaiden läpitunkemasta dualismista. Koen sen takana olevat Descartesin ajatukset asenteellisina ja lähinnä oletettuina. Niiden ottaminen vaihtoehdottomasti on yksinkertaisesti epä-älyllistä.
* Toisaalta Alexanderin argumentti on fiksu siinä mielessä että se muistuttaa siitä että tosiasiassa sekularismi ei ole määritelmällisesti samaa kuin ateismi. Koska sekularismissa on kysymys valtion vallankäytön ja uskonnollisen näkyvyyden suhteesta. Modernina aikana kuulee liikaakin rinnastuksia joiden mukaan sekularismi tarkoittaa ateismia tai uskonnottomuutta. Esimerkiksi itse olen uskonnoton antisekularisti. (Mielestäni uskonnosta saa julistaa, kohkata, innota ja vaahdota sekä uskontoa saa pilkata, väheksyä ja tallata.) Jopa sivistyneet kirkon "sofistikoituneet kristityt" voivat ajaa sellaista kannanottoa että sekularismi on ateismia ja uskonnollisten vallankäytön symbolit julkisessa tilassa ovat jotain jonka poistaminen tarkoittaa kristillisyyden purkautumista.

Näen kuitenkin että Alexander on hitusen heikoilla hapilla. Sillä syy miksi lääkäreitä ei kutsuta naturalisteiksi johtuu lähinnä siitä että ideologiset lobbauskoneet eivät ole päättäneet että tämä on tärkeää. Päin vastoin. Tarvitsemme metodologisen naturalismin tapaisia konsepteja sen vuoksi että jos lääketieteelle kävisi kuten evoluutioteorialle, niin ilman sitä syntyy tilanne jossa selitettäisiin että jos lääkäri suostuu puhumaan vain hormoneista ja antibiooteista mutta ei käsilläparantamisesta niin hän on "naturalisti". Tässä tilanteessa on fiksua olla jokin erotteleva käsite joka erottelee ateisti-naturalistit ja metodologiset naturalistit toisistaan. On tärkeää korostaa että on mahdollista olla lääkäri joka ei käytä käsilläparannusta vakiokeinona ihan sen vuoksi että se ei ole osoittautunut tehokkaaksi hoidoksi.

Ja juuri tämän vuoksi tarvitsemme sellaisia käsitteitä kuin metodologinen naturalismi. Se on filosofisesti tärkeä jaottelu jolla on arkielämässä tärkeitä sovelluskohteita. Se on sellainen joka on samalla intellektuellilla tasolla mielenkiintoinen pienempiin kategorioihin jako joka takaa sen että analyysiä voidaan tehdä tarkemmin. Ja toisaalta se on jotain jolla voidaan puuttua tiederahoitukseen tai siihen miten poliittiset suuntaukset haluavat omia näkemyksiään valtaan ja käytänteiksi esimerkiksi sairaaloihin tai koululuokkiin.

Johtolangan perässä...

On olemassa joitain tapoja luoda tiloista kaikille viihtyisiä. Yleisesti ottaen nämä käytösnormit ovat siinä mielessä sensuristisia, että niissä pyritään välttämään politiikasta, uskonnosta ja seksistä puhumista. Näiden kautta syntyy moralismia, siveysnormeja ja sekularismia. Ikävää on että nämä käytösnormit ovat usein valikoivasti sensuristisia. Eli samat säännöt eivät koskekaan kaikkia.

Voimme oikeastaan vain pyytää apua...

Suomessa on tarvetta sen tyylisille järjestöille kuin Uskontojen Uhrien Tuki RY. Tämä on, valitettavasti, fakta. He eivät ole toimettomia.

Erikoista tässä on tietenkin se,e ttä uskonnot ovat yleisesti ottaen hyväntahtoinen ilmiö joissa moraalisuus ja ei-pahan tekeminen ovat korkealla prioriteeteissa. Uskonnot ovat niitä joita voi pääasiassa kritisoida sitä kautta että se tuntuu monista liian heikosti perustellulta tai sisällöltään absurdilta.

Mutta silti niiden sisällä on ihmisiä jotka haluavat vahingoittaa toisia ihmisiä. Joko tarkoituksella tai sivutuotteena. Joko siksi että itse vahinko on tavoite. Tai koska moralistinen dogma on luonut heille hyvän tekemisen ajatuksen joka johtaa siihen että toisia ihmisiä tallautuu jalkoihin. Ja näistä ei välitetä koska tämä moralistinen periaate on tärkeämpi, Pyhempi ja arvokkaampi kuin yhdenkään ihmisen tai pienehkön ihmisjoukon elämä ja mielenterveys. Asiaa ei voi ilmaista mitenkään ytimekkäämmin tai kauniimmin.

Mutta mitä tehdä tälläisen kokemuksen jälkeen?

Valtaosalle uskovaisista nämä tilanteet ovat, kaikeksi onneksi, vieraita. He eivät samastu näitä tekoja tekeviin ihmisiin. He eivät suoraan aktiivisesti tee niitä. He vain ovat enemmän sivussa. Pitävät kenties jopa uskonnonvapauden kannattamisena sitä että eivät puutu joidenkin ideologioiden "sisäisiin asioihin". Ainakaan näihin asioihin ei tartuta ja niitä etsitä ja niihin puututa. Syyt voivat olla ties mitä muitakin kuin sanomiani, eikä minun tehtäväni oikeastaan ole niiden arvailu. Ei minun tehtäväni ole etsiä tekosyitä ja oikeutuksia miksi hyvä ihminen tekee tämänlaisia. Näyttää siltä että hyväntahtoiset ihmiset tekevät tämänlaista. Ja oletuksenani on että heillä on jokin oikeutus toimilleen. (Paree olisi.) Tämä oikeutus on kuitenkin lähinnä tekosyy. Tekosyy sille miksi juuri hän ei yksilönä ole käärinyt hihojaan ja tehnyt jotain.

Itse asiassa moni ehdottaakin, että tulisi välttää tilanteita joissa ollaan uskontojen kanssa tekemisissä. Minua itseäni on jopa moitittu siitä, että jos uskontoihin liittyvät asiat ahdistavat niin paljon kuin ne tekevät, niin niitä tulisi välttää. Tämä ehdotus on periaatteessa hyvä. Joskus kaikista järkevintä on vain leikata yhteys, totaalisi ja raa'asti ja kyseenalaistamattomasti, niihin jotka tuovat elämään tuskaa. Valitettavasti tässä on sivujuonteena se, että tässä asenteessa uskontojen uhrin pitäisi jäädä hyvin tiukasti säänneltyyn sisätilaan. Uskontojen uhrien toimintaahan tässä ehdotuksessa rajoitetaan. Lisäksi se ei ole kovin helposti mahdollista. Sillä yhteiskuntamme ei ole ns. sekulaari. Itse asiassa sekulaariutta pidetään uskontojen ystävien puolella kammotuksena. Uskonnon poliittisuus paitsi myönnetään niin sitä pidetään usein jopa jonkinlaisena ihanteena. Tästä seuraa se, että jos haluaa välttää uskontoja niin se ei onnistu. Jos ei muuten niin joku tulee hieromaan sillä pahamaineisella "Suvivirrellä" pari kertaa vuodessa.

Kellariin meneminen ei siis ole oikeasti mikään vaihtoehto. Ei ole mahdollista säätää elämäänsä niin että uhkaavia tilanteita ei lainkaan syntyisi. Eräs toistuvista haasteista joita uskonnottomien ryhmissä on, onkin se että miten luoda alue jossa ei oltaisi liian vahvasti yheteisöllisiä mutta jossa olisi kuitenkin turvallinen tunnelma. Sellainen jossa voisi puhua asioista. Yleensä tätä sotkemaan tulee erilaisia hyväntahtoisia uskovaisia. Joskus jopa pahantahtoisia uskovaisia. Tämä hämmentävän yleinen uskovaisten into tunkeutua häiriköimään uskonnottomia ja uskontojen uhreja vihjaa siihen että mitään välttelyä ei tosiasiassa ole edes mahdollista tehdä.

Mutta ei uskontojen uhrin harjoittama osallistuminenkaan auta.

Sillä niistä on tullut rutiini. Voin kirjoittaa, helposti, vaikka joka ikinen viikko jotain tuskaista aiheesta. Ja aivan yhtä helposti moni voi ohittaa kaiken. Koska jos esitän näitä asioita, edustan väärää maailmankuvaa ja sitten jotenkin ihmeellisesti näillä tapahtumilla ei ole mitään väliä.

Toisto itsessään viittaa, että systeemi jota nyt harjoitamme ei toimi. Hyvä tahto, ajatukset ja rukoukset eivät ole tarpeeksi. Se ei ole tarpeeksi. Se ei ole riittävän hyvä. Käsittelytapa ei onnistu taltioimaan, tuottamaan ymmärrystä ja torjumaan vastaavia tapahtumia jatkossa. Se ei käsittele tilanteeseen tuottamaa tuskaa riittävästi, emmekä siksi koe riittävästi vihaa tai jotain muuta aktivoivaa negatiivista tunnetta tarpeeksi. Prosessi ei estä vastaavien tapahtumien tapahtumista uudestaan jossain muualla.

Kenties jotain tunnemme. Mahdollisesti syyllisyyttä. Sillä kun uskonnollinen väkivalta nousee puheenaiheeksi, tapahtumaan liittyvä tärkein keskustelunaihe näyttää olevan se, miten normaali maltillinen järkevä kristitty tai muu uskovainen ei ole syyllinen. Ja arvatkaa mitä. Tässä ollaan aivan oikeassa. Ongelmana on vain se, että tämä näkökulma ja lähestymistapa siirtää aiheen pois oleellisesta. ; Oleellinen on se, että uskontojen uhrien kokemat asiat ovat perseestä. Emmekä me tee yhtään mitään estääksemme niitä tapahtumasta uudestaan.

Ja jotenkin, matkan varrella, tästä on tullut rutiinia. Status quo ratkaisee asian tällä tavalla. Jotain tapahtuu ja yht'äkkiä uhri onkin asiasta pahastunut uskovainen, yleensä kristitty, joka sanoo "en minä". Se, että joku tekee jotain on rutiinia. Se, että kirjoitan siitä on rutiinia. Ja se miten asioihin reagoidaan. Se on etenkin rutiinia. Tavalla jota voisi pitää itseään suojelevana systeeminä joka vastustaa muutosta. Jälkipyykki on rutiinia, jossa tärkeintä on että hyvät kristityt saavat synninpäästön jota he eivät oikeastaan edes tarvitse.

Onko meistä tullut tunnottomia tälle kaikelle? Vai mikä onkaan se syy, jonka vuoksi emme mieti sitä, että yksittäisen hullun joka haluaa vaikuttaa toisiin ihmisiin kuin itseensä, voi saada itselleen vapauksia viedä toisilta ihmisiltä niin paljon vapauksia pois? Sen ei pitäisi olla niin helppoa. Siitä pitäisi tehdä mahdollisimman vaikeaa. Onko syynä tähän varovaisuuteen syyllisyys? Se, että kristityt häpeävät identifiointiryhmässään olevia ihmisiä ja sitä mitä he tekevät mutta jotka suuntaavat tämän, sinänsä omalla kohdallaan tarpeettoman, syyllisyydentunteen väärin? Sitä minä en tiedä.

Sen minä tiedän, että olemme maa jossa ei ole mahdollista muuttaa uskontojen vallankäyttösysteemejä senkään jälkeen kun niiden sisällä ollaan jääty kiinni siitä että siellä on tehty pahoja tekoja ja käytetty systeemiä joko tekemään mahdolliseksi tai ainakin helpommaksi kyseisen teon. Tai joita on käytetty piilottelemaan tekoja tai vaikeuttamaan kiinnijäämistä tekojen jälkeen. Tämän minä tiedän. Puhe siirtyy siihen miten näistä tiedottavat "vihaavat uskontoa" ja ovat asenteellisia. Kenties he ovatkin. Mutta ideologinsena propagandistina toimiminen on (a) vähemmän pahaa kuin nämä pahanteot uskontojen sisällä ja (b) yleensä on järkevää se että oma systeemi ei ole niin läpimätä että sen sisältä tarjotaan helposti ammuskasoja tämänlaisille demagogeille.

Kun puhutaan vaikka lestadiolaisten tai katolisen kirkon harjoittamasta pedofiilien piilottelussa, muistetaan hienosti että tekijät ovat sairaita ihmisiä. Samoin muistetaan hienosti että kaikissa ihmisryhmissä on sairata ihmisiä. Ja on ihan oleellisen totuudellista sanoa että jokainen ihminen joka tekee jotain tämänlaista on jotenin harvinaislaatuisella tavalla sairas, poikkeavalla tavalla paha. Riippumatta siitä millä tavalla tai millä ideologialla he oikeuttavat toimiaan.

Mutta toisaalta monissa muissa ihmisryhmissä tilanteita ei käsitellä samalla tavalla.

Emme voi katsoa vain harvinaisuutta vaan sitä miten esteettömästi nämä erityislaatuiset ainutlaatuiset lumihiutaleet pääsevät käyttämään valtaa. Ja miten heitä suojellaan tai ei suojella sen jälkeen kun he tekevät tekojaan. Siksi voimme nähdä että lestadiolaisten pedofiliakeskustelussa ei ole kysymys siitä onko keskimääräinen lestadiolainen pedofiili. Vaan siitä miten järjestelmä ei kannusta, vaan pikemminkin rajoittaa, pedofiilien ilmoittamista poliisille. Kaikki tähän liittyvät järjestelmät, kuten rippisalaisuus ja anteeksiannon konsepti jossa se uhri joka ei anna anteeksi on huono uskova, ovat osana tätä rakenteellista pahantekijän suosimista. Jonka jälkeen onkin puhuttava ihan muista asioista.

Siksi valtionkirkossakaan ei voida vedota keskimääräiseen uskovaisen kantaan tai keskimääräisen uskovaisen maltillisuuteen. On katsottava että mitkä ideologiset ryhmittymät saavat tilastollisia yliedustuksia ja aliedustuksia vallankäyttöön. Ja koska sääntöjen muuttamiseen tarvitaan 2/3 edustus, on katsottava sitä mitä järjestelmiä, olivatpa he miten marginaalisia tahansa, systeemi tukee.
1: Aivan kuten uudessa lukiojärjestelmässä on huomattava että systeemi on kuin tehty kreationisteille. Sillä lukion voi käydä läpi ilman ainuttakaan biologian kurssia. Mutta uskontoa tai ET:tä on pakko käydä. Toki järjestelmää ei ole tehty kreationistit ensi sijaisesti mielessä. Mutta tällä ei ole merkitystä koska he hyötyvät eniten. Peli pelataan heidän puolestaan ja tämä ei ole irrelevanttia. On itse asiassa erikoista että tuollainen pieni vähemmistö saa asiat toimimaan noin laajasti omaksi edukseen ilman runsasta yrittämistä. Tämä kertoo jotain oleellista taustalla olevista rakenteista. Jotka eivät ole uskonnollisesti neutraaleja.

Me tiedämme että uskovaisten johdossa on yliedustus eri tavalla luonnehäiriöisiä, esimerkiksi psykopaatteja. Ei siksi että uskovainen keskimäärin on sellainen, vaan sen vuoksi että mikä tahansa ihmisryhmä on heille houkutteleva. Ja uskonnon kohdalla puhutaan usein asioista ja kokemuksista joita voi väittää ilman että niitä voi testata ja tätä kautta kyseenalaistaa millään kovin helpolla tavalla. Voidaan sanoa että kun "narsisti ymmärtää uskonnon", alkaa tapahtumaan asiota jotka eivät ole kovin toivottavia. ; Lisäksi voidaan jopa nähdä että tässä on takana se, että uskonto tarjoaa, tai ainakin yrittää tarjota, arvokasta apua. (Moni taho taas ei edes yritä tai lupaa tai välitä.) Ja jos etsit mielenrauhaa, sinulla ei ole sitä. Joten mielenrauhaa tarjoavat uskonnot tuppaavat houkuttelemaan nimenomaan häiriintyneitä ihmisiä. Jotka ovat uskontojensa hyveiden antiteesejä.
1: Tähän voisi liittää vitsejä "rauhan uskonnosta" ja "rakkauden uskonnosta" ja huomata jotain. Mutta kenties tämä värittää asioita väärin, antaen kuvaa että vika on keskiverrossa uskovaisessa. Vaikka tosiasiassa vika on siinä miten uskonto systeeminä käsittelee poikkeavia uskovaisia.

Uskonnot eivät ole ainoita paikkoja joissa on ihmisryhmiä. Ja niissä on usein tehty ankariakin tarkistelutoimia. Voidaan itse asiassa kysyä että miksi uskonnollisilta johtajilta ei vaadita vaikkapa sitä että heidän olisi läpäistävä psykologiset testit jossa selviää että heillä ei ole mitään luonnehäiriötä kuten narsistista persoonallisuushäiriötä tai psykopatiaa.. Tämänlaisia rajoituksia voidaan vaatia muissakin tekemisissä joissa on valtaa toisiin ihmisiin.
1: Joskin tiedän että etenkin vanhoillisten uskonnollisten skene näyttäisi tämän lakivaatimuksen jälkeen oleellisesti erilaiselta. Sitä voisi moni harras kristitty hämmentyä miten moni uskonnollinen saarnamies ja hyvän ihmisen maineessa oleva lähtisi toisiin hommiin välittömästi.

Tai ehkä tuo minun ehdotukseni psykologisista testeistä ei toimi. Onhan mielenterveysongelmien luokittelu kuitenkin hankala aihe, jossa diagnoosi muuttuu helposti tuomioksi ennen tekoa. Se on kuitenkin yksi ehdotus. Jokin sellainen miten asiaa voisi lähteä korjaamaan. Monesti se on se mitä ensin vaaditaan ja sitten kun oikeasti ehdottaa jotain, tämän torjuminen on sitten se uusi aihe josta puhutaan.

Pitääkö uskontojen uhrien tehdä kaikki yksin ja keskenään?

Tämä on siitä kiinnostava asia, että itse olen ollut tilanteessa jossa se, että minusta tuli uskontojen uhri tarkoitti sitä, että;
1: Ensin koko tapahtumaketjua ei saanut tunnistettua edes yksittäistapauksena. Syntyy helposti sana vastaan sana -tilanteita. Ja tämän jälkeen kirkon mahdollisuus vaikuttaa asioihin on hämmästyttävän pieni. Lopputuloksena kaikesta työstä on helposti varoitus. Koska mahdollisuutta mihinkään varoitusta kummempaan ei kuitenkaan edes ole.
2: Sitten takana oleva ilmiö sattui olemaan sellainen että huomasin että minä ikään kuin jouduin esittämään lähteitä siitä mistä tämä toinen on saanut ajatuksensa. Tämä johti melko työlääseen prosessiin. Jossa vastaan tuli se, että ilmiöitä on ilmeisen vaikeaa tutkia koska kirkon tutkimuskeskus ei kovin aktiivisesti etsi uusia asioita. Koko tämä tilanne on kuitenkin nurinkurinen.
3: Tämän jälkeen maailma täyttyy kaiken maailman teoriassa hyväntahtoisista Martti Muukkosista, jotka korostavat että yksittäistapauksen todistaminen ja sen sitominen ilmiöön ei riitä. Kritiikki ei riitä koska täytyy esittää parempi vaihtoehto. Joka johtaa siihen että keskiöön nousee se, miten epäonnistunt yhteiskuntaratkaisu ateismi on tai ei ole.
4: Ja loppujen lopuksi kun tämä koko prosessi on käyty läpi on sinulla kulunut aikaa helposti 10-15 vuotta. Ihan siksi että mikään ylläkuvatuista ei ole päivän tai kahden takana. Ei. Niiden kaivelu vaatii hirveästi työtä. Tämä voi olla haastavaa jos uskontojen uhrina esimerkiksi tulee iskuja mielenterveyteen. Joka on itse asiassa enemmän kuin todennäköistä. (Esimerkiksi kun sain tappouhkauksia kreationisteilta, tämä meni itselläni "hitusen yli". Rajoitin ulkona liikkumisen ja sosiaalisen elämän minimiin ja elin maailmassa jossa kaikki vihaavat minua ja suuri osa vihaajista haluaa tappaa. Tämä oli tietenkin liioittelevaa. Mutta jos noissa tilanteissa ei jokin hajoa mielessä, ei ole itse jollain oleellisella tavalla terve.) Ja kun ihminen rypee "ikivanhoissa asioissa" onkin se seuraava opetus siinä, että vika siinä että hän on itse sairas kun ei osaa päästää irti näistä asioista mitä hänelle on tapahtunut joskus muinoin.

Ei. Minun ei ole tehtävä tätä kaikkea yksin tai omassa pienessä porukassa. Yksi ihminen ei voi tehdä tätä. Hän voi tehdä rutiininomaisia blogitekstejä jotka ohitetaan olankohautuksella tai kertomalla siitä miten viestintä on tehty väärin. Miten joko jotain tärkeää asiaa ei ole käsitelty. Tai jos on niin sitten käsiteltyjä näkökulmia on liikaa ja on kauhean vaikeaa jaksaa edes lukea tätä kaikkea. Miten on vaikeaa ymmärtää. (Yrittäkää itse elää siinä! Minulla meni ensimmäiset kahdeksan vuotta siinä että en edes ymmärtänyt että mitä minulle oikein tapahtui ja mistä ideologisisat syistä.)

Moni hyvä uskovainen varmasti haluaa että näitä ei tapahdu. Ennen kaikkea he eivät halua että nämä teot loisivat mielikuvia heidän omaan identiteettiinsä. Ja se, että jos asioille tehdään jotain niin sen tekee joku muu kuin hän itse. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että uskontojen uhrien olisi käytännössä tehtävä valtaosa itse ja keskenään. Ja rehellisesti sanoen, tämä ei tule koskaan johtamaan yhtään mihinkään. Jos heillä olisi valta he eivät olisi niin ankaran vallankäytön kohteita.

Se mitä ei voida kysyä on se ovatko kaikki uskovaset pahoja. Sitä ei voida estää että pahoja ja sairaita ihmisiä on kaikissa paikoissa joissa on ihmisjoukkoja, rahaa ja valtaa. Sitä ei voida estää että pahat ja sairaat ihmiset tekevät rahallaan ja vallallaan pahoja asioita. Se mitä voidaan kysyä onko pahoihin tekoihin nollatoleranssi ja suojellaanko heitä. Sitä mitä voidaan kysyä on se, mitä paljonmainostettujen hyvien ja humaanien kristittyjen parissa on tehty. Se mitä voidaan kysyä on se, mitä sinä olet tehnyt asian eteen vaikka tällä viikolla. Kenties tämä viimeisin on se kysymys joka jokaisen pitäisi kysyä itseltään joka ikinen viikko.

Niin pieni?

Samuli Suonpään mielestä uskonnon pitää olla poliittista. Hän on kuitenkin myös fundamentalismia vastaan. Hän onkin esittänyt, että "Poliittinen järjestelmä haluaisi pitää uskonnon yksityisenä. Niin pienenä, että se mahtuu ihmisten makuuhuoneisiin." Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys.

En tiedä miksi asiaa on kutsuttu "niin pieneksi". Onko tavoitteena vähätellä seksuaalielämän tärkeyttä? Onko tarkoituksena tarjota vähättelevää horse laughia niille jotka vastustavat uskonnon politisoitumista? Että fundamentalismi olisikin äärimmäisen privaattia. Ja siksi poliittista kristinuskoa kannattava Suonpää itse ei olisi rinnastettavissa fundamentalisteihin. Vaan sekulaari sensuristi sopisi paremmin fundamentalistien "kiellän kaiken" moralisointejen vertailukohdaksi?

Ensimmäinen asia on se, että fundamentalismi. (Tässä blogauksessa käytän arkiversioista käyttötapaa, käytän fundamentalismia suorastaan sanan pejoratiivisessa mielessä ; En siis kuvaa niinkään tiettyjä protestanttisia suuntauksia vaan enemmänkin tietynlaista asennetta.) On karkeasti ottaen poikkeuksetta hyvin vahvasti poliittista. Fundamentalistin oikeastaan tunnistaa fundamentalistiksi siitä että hän ei tyydy esimekriksi siihen että homoseksuaalisuus on hänestä itsestään väärin ja sitten hän itse ei harrasta sitä. Fundamentalismin tunnistaa siitä että hän haluaa tehdä tästä poliittista ja määritellä tietynlaisen avioliittolain. Eikä vain sellaista lakia joka antaa erilaisia mahdollisuuksia vaan sellaisen joka nimenomaan rajoittaa vapauksia. Että tässä asiassa ei saa tehdä päätöstä tai väärää valintaa.

Fundamentalismi on poliittista myös siinä mielessä että kreationismi voidaan helposti nähdä lähinnä jonain joka yrittää hyvin vahvasti vaikuttaa politiikkaan. Siihen mitä lapsille opetetaan koulussa. Tämä näkyi hyvin vahvasti siinä miten Doverin oikeudenkäynti käytännössä lopetti Intelligent Designin suuret mahdollisuudet. Toiveikas rummutus loppui ja haipui hävityn koulutuspoliittisen debatin jälkeen. Koska kyse ei ollut fundamentalistien kannalta ensi sijassa siitä mikä on uusi nouseva tieteen paradigma vaan siitä että he tiesivät totuuden, luottivat että kun se on totta niin tiede taatusti joskus tulee toditamaan tämän. Ja tavoittelivat enemmän sitä että he saavat valtaa kouluissa.

Kun katsotaan pinnallisimpia uskontoväittelyitä päästään esimerkiksi "Suvivirsikeskusteluun" joka koskee selvästi politiikkaa ja julkista elämää. Itse asiassa sekularismin kannalta tämä on varsin ilmiselvää. Kun sekulaari ateisti vastustaa jotain, hän iskee poliittista suuntautumaa vastaan. Fundamentalismi ei siis heillekään näytä olevan vain tai ainakaan suurimmaksi osaksi "taikauskoinen uskomus" vaan jokin poliittinen virtaus jota pitää rajoittaa. Tämä on tietenkin määritelmällisesti jotain joka on sekularismin ytimessä.

Suonpään kaltaisten ihmisten voikin olla vaikeaa nähdä, että fundamentalismi on sitä että uskonnosta tehdään niin poliittista ja politiikasta niin kaikenmääräävää että se yltää myös alueille joita normaalisti ollaan pidetty privaatteina. Jos Suonpää pitää makuuhuoneasiaa privaattina, niin tämä ei tarkoita sitä että poliittista valtaa privaattiin tunkeva muuttuisi jotenkin ei-poliittiseksi.

Toki Suonpää tässä viittaa myös SSS -politiikkaan. Viime aikoina on pahastuttu että kirkon puolelta on tullut kannanottoja esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan ja ulkopolitiikkaan. Ja maan sisällä oleviin skismoihin. Jotka ovat poliittisia. Ne ihmiset joista on oikein tehdä valtiosta poliittista - ja joista uskonto itsessään on määritelmällisesti poliittista ja peräti on niin että jokainen uskonto luo valtiosta itsensä näköisen - ovat pahastuneita siitä että uskonto on poliittista. He todellakin haluavat nähdä uskonnon näissä aiheissa hyvinkin sekulaaristi. Ja tässä mielessä Suonpäällä on hyvä oivallus. (Ja tämä blogaus oli tavallaan ujutus.)

Uskonnonvapaus vai uskovaisenvapaus?

Kreationismi on hauskaa seurattavaa. Se ei ole enää nykyisin kovinkaan relevanttia seuratavaa. Mutta siihen liittyy kuitenkin tärkeitä teemoja. Ken Ham on esimerkiksi perustanut Nooan arkki -teemaisen puiston joka on opettavainen, jos pitää nuoren maan kreationismia tieteenä. Paikka on hankkinut rahoitustaan verovaroin. Se kuitenkin samalla haluaisi palkata sinne töihin vain ihmisiä jotka uskovat että maa on alle 6000 vuotta vanha. Tähän liittyy juridisia ongelmia. Sillä verovaroin rahoitetut paikat eivät saa valita työntekijöitä uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Tähän liittyen keinona on ollut se, että Arkkipuistoon palkataan ihmisiä mutkan kautta ; Työntekijät haetaan sellaist kautta että he ovat jo sinne päästäkseen läpikäyneet uskonnollisen vakaumuksen tenttaamisen. Joka on sillä kohden laillista, koska se paikka ei hanki rahoitustaan verovaroin. Arkkipuisto on tuottanut ongelmia myös sitä kautta että Amerikoissa koulujen tulee olla uskonnollisesti neutraaleja. Ja tämä on perustuslaissa. Näin ollen kysymys ei ole siitä mikä on kenenkin mielestä reilua vaan siitä keidän Amerikan kansalaisten on noudatettava perustuslakia. Kreationismin opetus (julkisissa)kouluissa on kielletty koska se on lakituvassa tuomittu uskonnoksi. Mutta samalla Arkkipuistossa vieraillaan luokkaretkillä (julkiset koulut tekevät). Joka taas on perustuslain vastaista, joskin siitä on vaikeampaa jäädä kiinni.

Suomen suuntaan tilanne tietenkin näyttää erikoiselta. Sillä meillä on koulussa uskonnonopetusta. Itse asiassa siinä määrin perustuslailla suojattuna, että meillä ei saada "Suvivirttä" pois yhteislaulutilanteista. Luokkaretkillä voidaan käväistä kirkossakin. Tämä näkyy myös lukio-opintojen kohdalla ; Koulutussysteemi muuttuu sellaiseksi, että pian meillä on koulutusjärjestelmä jossa ei ole lukiossa pakko käydä yhtään ainutta kurssia biologiaa. Mutta yksi pakollinen uskonnonkurssi kuitenkin on. Biologiaa ei ole perustuslailla suojattu samalla tavalla. Ja tämä tietysti ilahduttaa kreationistia. Sillä hänen tai hänen lapsensa ei ole pakko opetella pahaa evoluutioteoriaa. Mutta uskontoa tai elämänkatsomustieto on kuitenkin pakotettua vaikka olisi mikä igteisti jonka mielestä uskonto ei ole relevanttia edes sille tasolle että olisi tärkeää identifioitua ateistiksi.

Näiden kahden välisen eron ymmärtäminen on tärkeää. Ei siksi että maan asenteet olisivat erilaisia. Tosiasia on että modernit ateistit hakevat argumenttinsa ja asenteensa Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin tapaisilta ihmisiltä. Joiden keskustelukulttuuri on sovittautunut Amerikan malliin. Samoin Suomen konservatiivit hakevat argumenttinsa pääasiassa "rapakon tuolta puolen". Esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" on napattu ilman merkittävää omaa luovuutta ulkomaisesta keskustelusta. Ja jos tutustuu Tapio Puolimatkaan ja hänen tuotantoonsa, voi huomata että hänen sanomisissaan ei ole hänen omia kehittämiään argumentteja. Hän sen sijaan hyvin tiivistää näkemyksiä jotka kiertävät Amerikkalaisten fundamentalistien parissa. Hän on toki hyvin perillä tästä kiertelystä ja osaa tiivistää näitä käytettyjä teemoja hyvin. Ja sellaistakin tarvitaan.

Tärkeää onkin se, että näissä eroissa korostuu hyvin vahvasti se, mitä uskonnonvapaus ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä tiivistyy siihen että on kenties oleellista katsoa sekularismia.

Sekularismi ; Yhteiskunnallisen uskonnonvapauden idea

Sekularismissa on kysymys uskonnon inklusiivisuudesta. Jos mietitään miksi kannatetaan maailmaa jossa uskonto näkyy vähän julkisessa elämässä ja miksi politiikkaa ei haluta tehtävän uskonnollisin argumentein on ymmärrettävä se, miten uskonnonvapaudellinen yhteiskunta eroaa teokratioista. Ja se eroaa tässä teokratioista tavalla joka varmasti on näkemyksenä melkolailla jaettu. Eli tiukin oikeistofundamentalistikonservatiivikristittykin ymmärtää perustan. Ja hyväksyykin sen mitä luultavimmin.

Näkemys on yksinkertaisesti siinä että oikeusvaltioissa on velvollisuus kohdella kansalaisia puolueettomasti. Lainsäätäjien, tuomareiden ja virkamiesten tulee pitää samanlaisia järjestelmiä ihmisten uskonnollisista vakaumuksista huolimatta. Murhasta tuomitaan samalla tavalla olipa tekijä kristitty tai islaminuskoinen tai ateisti. Ei tuomita ja rangaista ideologioita vaan yksittäisiä tekoja ja niitä tehneitä ihmisiä. Ideologian vainoamista ei siis harrasteta edes silloin kun tuomitaan lauma ideologisesti motivoituneita terroristeja. Terroristien tuomiot tulevat siitä että he tekevät rikoksia ja tukevat rikoksia tavoilla jotka nekin luokitellaan rikoksiksi. Ja jos tästä syntyy yliedustus tämän ideologian kannattajista, niin sitten syntyy.

Uskonnonvapaus tarkoittaa siis sitä että juutalainen ei saa kevyempiä tuomioita jos hän kivittää ihmisiä vaikka hänen uskontonsa niin käskee. Ja jos poliitikko menee kristillisen vakaumuksensa mukaan sanomaan että murhasta tuomittu tulee vapauttaa vaikka kuolemantuomiosta siksi että hän on kääntynyt kristityksi, tätä ei saa tehdä. (Ei vaikka kuolemantuomio nähtäisiin ylipäätään huonona asiana.) Tälläisten aloitteiden ajaminen on siis yksiselitteisesti pois demokraattisesta oikeusvaltiosta ja kohti teokratiaa.

On selvää että tämä inklusiivinen ideaali on liberaali. Se kannattaa moniarvoisuutta. Uskonnonvapaus on tässä määritelmällisesti moniarvoisuutta. Tämä voi tietysti herättää mielipiteitä "suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta". Mutta tässä on tietysti menty siihen että luodaan ristiriitaa sinne missä sitä ei ole. ; Liberalismista ja moniarvoisuudesta tehdään olkiukko.

Tämä liberaali perusta toki tarkoittaa sitä että jos et hyväksy ajatusta siitä että yhteiskunnan tulee kohdella ihmisiä samalla tavalla heidän vakaumuksestaan riippumatta, niin sitten sinulla ei ole hirveästi syytä ajaa sekularismia.

Toki tässä on erikoisia sivujuonteita.

Ongelmana on se, että sekulaarissa yhteisössä lähes kaikesta yritetään tehdä uskontoa. Evoluutioteorian uskonnollistaminen on tästä hauska esimerkki. Koska USA on hyvin vahvasti ja laajasti tämän yllämainitsemani periaatteen mukainen, siellä kannattaa yrittää tehdä evoluutioteoriasta uskontoa. Koska sen jälkeen sitä ei saa opettaa koulussa. Sekularismin riskinä onkin juuri se, että aiheet menevät siihen että niitä yritetään muokata uskonnoiksi. Toisaalta sitä voi nähdä että uskontoa helposti naamioidaan ei-uskonnolliseksi. Esimerkiksi yrittämällä luoda kreationismin kaltaisia ilmiöitä joiden perusteesinä on että Jeesustelu ei ole uskontoa vaan luonnontiedettä.

Se onkin syy miksi en itse ole juuri ollenkaan sekularisti. Näen että oikeusvaltiossa ja demokratiassa kaikki asiat ovat debatoitavissa. Myös nämä uskonnonasiat. Jos runsas enemmistö ajaa jonkin mielipiteen läpi niin sitten ajaa. Vaikka tämä olisi sitten kreationismin opettaminen peruskoulussa pakollisena kouluaineena. (Mitä kukaan ei tiettävästi aja. Mutta joka olisi minusta aika kammottavan epämiellyttävä seuraus juuri minun itseni kannalta.) Tässä on tietenkin mukana riski siihen että oikeusvaltio mutatoituu täysveriseksi teokratiaksi.

Voidaankin miettiä sitä että jos puhutaan maallisista perusteista, niin niiden takana on illuusio siitä että nämä periaatteet olisivat jaettuja. Tai jaetumpia kuin uskonnolliset asiat. Toki monet fysikaaliset ilmiöt ovat sellaisia että niistä ei olla oikein mitenkään erimielisiä. Ja jossain määrin kyse onkin siitä että naturalisti on ihminen joka luottaa tieteen periaatteisiin joihin kaikki uskovat. Ja muut sitten esittävät että tämän lisäksi olisi jotain muunlaisia periaatteita, jotka sitten eivät ole tietenkään jaettuja.

Kuitenkin aika harvoin poliittista keskustelua tehdään tälläisten jaettujen tosiasioiden pohjalta. Tämä näkyy hyvin vaikka aborttikysymyksessä. Moni katsoo että ihmisyys alkaa hedelmöityksessä. Itse taas näen että ihmisyys vaatii riittävän mutkikasta neurologiaa, joka mahdollistaa kärsimyksen. Ja näin ollen minä olen vaatimassa abortille lähinnä nykymallia hitusen tiukempaa aikavaatimusta kun taas jotkut haluavat kieltää sen kokonaan. Erimielisyys ei ole siinä että milloin siittiö puhkaisee munasolun solukalvon. Eikä siitä milloin sikiöltä voidaan löytyä neuronitoimintaa. Erimielisyys on jossain aivan muussa. Vastaavaa tapahtuu käytännössä kaikessa poliittisessa keskustelussa.

Tässä kohden väitänkin että sekularismi on sitä että poliitikkoja pidetään byrokraatteina. (Juristit ovat toki byrokraatteja. He opettelevat tosiasioiden sijasta systematisoitua byrokratiaa. Ihan sen vuoksi että ihmisiä kohdeltaisiin samojen periaatteiden mukaan.) Ja itse asiassa kaikkia julkisessa tilassa toimivia pidetään byrokraatteina. Itse ainakin näen että en halua olla byrokraatti yhtään useammin kuin haluan. Ja tästä seuraa se, että kannatan yksilöiden uskovaisenvapautta enemmän kuin sekulaarien ajamaa mahdollisimman laajalle levitettyä yhteiskunnallista uskonnonvapautta. Tämä toki tarkoittaa sitä että mitään suojelua vaikka jumalanpilkasta ei tarvita. Uskovaisella on lupa sanoa mitä sanoo, vaikka poliittisessa keskustelussa. Ja sitten häntä saadaan pilkata ja sanoa että kuinka omasta mielestä hölmö ja naurettava tämä esitys on. Olen toki tuonut tätä asiaa esille kun aiemmin kirjoitin Tahdon-kampanjasta ja homojen avioliitosta.

Suojeluksessanne?

Kari Mäkisen puheet ovat johtaneet kirkostaeroamisiin. Arkkipiispan puheissa monia ärsyttää etenkin hänen maahanmuuttokantansa. Nyt puheita on noussut etenkin siinä että hän piilottelisi turvapaikansaajia, kenties jopa kielteisen turvapaikkastatuksen saaneita.

Tässä on noussut esiin kantoja joissa korostuu että Mäkinen kummuttaa kassaa yhteisistä varoista. Liberaalimmat kristityt ovat korostaneet että kirkon tehtävänä ei ole tukea varauksettomasti vallitsevaa politiikkaa. Tämä on toki sinällään aivan tosi huomio. (Ja tuo mieleen esimerkiksi kreationistien kampanjat joissa vedotaan siihen että yhteiskunta pitää yllä yliopistoja ja sen vuoksi esimerkiksi arki-ihmisten prosenttiuskot luomiseen olisivat syy moittia yliopistoa ja sen tekemää tutkimusta siitä että ne eivät huomioi rahoittajiaan.)

Olen tosin hieman ihmeissäni siitä miten kirkko onkin samalla poliittinen toimija jonka lausunnot ovat tärkeitä ja kuuluvat yhteiseen tilaan. Että se on samalla epäpoliittinen. Mutta olen tottunut tähän tilanteeseen muutoinkin. En arvosta sitä mutta olen ymmärtänyt että tämä ei ole ongelma vaan olotila.
1: Olen toki tässä asennelimbossa hieman itsekin. Olen pitänyt hyvin omituisena että julkisessa tilassa on aika paljon keskustelua siitä mikä on oikea ja väärä syy erota kirkosta. Keskustelun taustalle kun voidaan nähdä uskonnonvapauslaki joka ei juuri mitään ehtojenasetteluvaltaa anna muille kuin uskonnosta eroajalle itselleen. Samalla olen tosin hieman pettynyt siitä että muistan ajan jolloin kirkostaeroamispiikit tehtiin ns. "minusta hyvin syin". Eli niin että kirkosta eroaminen ajoi laajasti niitä arvoja joita itsekin arvostin. Nyt minulla on tämänlaatuinen ilo vähemmän elämässä. Toki kirkostaeropiikki on yhä a good start. Mutta hyvä alku ei riitä pitkälle, saati riemuilun maaliin. Joudunkin nykyään hankkimaan erektioni vaivalloisemmin.

Kun aiheena oli niinkin tiukka väite kuin piilottelu ja suojelu, halusin tietenkin löytää lähteen lausunnolle. Mutta en löytänyt haastattelua, jossa arkkipiispa lupaisi kirkon suojelevan tai peräti piilottelevan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Sen sijaan löytyi esimerkiksi "MTV3":n pääsiäishaastattelun lopussa tilanne jossa Mäkiseltä kysytään että "Onko kirkko varautunut näihin paperittomiin turvapaikanhakijoihin, jotka pakenevat ja hakevat ehkä turvaa kirkosta?" Mäkinen vastaa: "Kun ihminen on tilanteessa, että hakee turvaa, kirkon ovet eivät ole kiinni. Tähän on varauduttu ja tästä on keskusteltu. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset otetaan vakavasti, mutta me emme piilottele ihmisiä, mutta emme myöskään aja ihmisiä pois." Sisältö on siis hyvinkin erilainen kuin mitä siitä on sanottu.

"Yksityisasia"

"Reality check: Islaminuskoiseen ihmiseen ei kiinnitetä mitään huomiota silloin, kun uskonto on hänen yksityisasiansa ja Suomessa on normi, että uskonto on yksityisasia."
("Takkirauta", "No koska heidän viiteryhmänsä tekee sen ihan itse")

Alkuun ottamani lainaus on "Takkirauta" -blogin tekstistä jonka teesinä oli että islaminuskoisia kohdellaan ikävämmin sen vuoksi, että he eivät ymmärrä että uskonto on yksityisasia. Esimerkiksi julkisesti käytetyt kaavut ja muu pukeutuminen on jotain jossa uskonnosta tehdään poliittista. Ja ihmisiä ärsyttää tämä. Joten islaminuskoiset tekevät sen ihan itse.

Jollain hyvin erikoisella tavalla toi lausunto on totta. Jollain hyvin abstraktilla ja ei-todellisuudessa-näkyvällä tavalla Suomessa kunnioitetaan uskonnonvapautta kuin se olisi yksityisasia. Tosin tässä on ongelmana se, että tosiasiassa tämä koskee lähinnä sitä, että kaikki kristillisyydestä poikkeava julkinen signalointi otetaan helposti vainoamisen kohteeksi.

Julkikristillinen sen sijaan saa - ja itse asiassa täytyykin olla. Jos katsotaan asiaa tarkemmin voidaan huomata että näkemys jossa uskonto on yksityisasia tunnetaan nimellä sekularismi. Ja tämä on uusateismin pääteema. Itse asiassa uusateismin voikin erottaa "vanhasta ateismista" siinä että uusateistit eivät odota että uskonnot joskus katoaisivat. Sen sijaan esimerkiksi Dawkins puhuu "Jumalharha" -kirjassaan ja muutenkin paljon "kissojen paimentamisesta" eli siitä, miten ateistit ovat liike jonka jäsenten pitää pitää ääntä julkisuudessa jotta he saavat määräänsä suhteutettuna saman verran vaikutusvaltaa kuin muutkin sen kokoiset vähemmistöt. Tämä näkemys on herättänyt kovasti inhoa. Ja esimerkiksi kun julkista tilaa halutaan riisua risteistä ja vastaavista tätä kohtan käytetään yleisesti ja toistuvasti käsitettä "militantti ateismi". Jo tämä yksinään viittaa siihen että uskontoa ei yleisesti nähdä yksityisasiaksi. Sillä tässä näkemyksessä sekularismi ei olisi kauhistuttava ongelma vaan normi josta poikkeaminen olisi kammottavaa.

Antisekulaari yhteiskuntamme.

Meillä nimenomaan harrastetaan uskontoa aivan julkisesti. Tämä näkyy vahvasti uskonnon ja politiikan suhteissa.
* Esimerkiksi vähän aikaa sitten Mika Niikko kertoi, että "Ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta." Olen toki luullut että demokraattisessa maassa poliitikot saavat valtansa äänestäjiltä. Ja lisäksi olen luullut että Jumala on hyvä ja viisas ja siksi mandatoisi hyvin varovaisesti valtaan sellaisia ihmisiä joiden mielestä käsilaukkuvarkaus on erittäin heteroa. Ja joiden mielestä ajatus siitä että ajetaan autolla suojatietä ylittävien päältä on aivan tehtävissä oleva teko.
* Samoin Laura Huhtasaaren evoluutiokysymykset ovat olleet esillä. Ja kun Huhtasaarta on vastustettu sekulaarein syin - eli siitä että hän sekoittaa omaa uskonnollista vakaumustaan tekemäänsä politiikkaan - on moni sanonut että uskonnon ja politiikan yhdistäminen on aivan luvallista ja mahdollista. Toki tämä herättää ensi sijassa ihmetystä siitä, että miten kulttuurirelativismi tunkee itseään joka paikkaan kun ensin kuullaan Luce Irigarayn näkemyksiä siitä että suhteellisuusteoria on sukupuolettunut yhtälö. Ja sitten kuullaan siitä miten luonnontieteellinen evoluutioteoriakysymsy on maailmankuvallinen ja siksi kristityt tarvitsevat erilaiset luonnontieteet. Mutta tämän lisäksi se näyttää että uskonto ei ole yksityisasia.

Toki on syytä huomata, että tässä ei ole kaikki. Jos nimittäin aletaan puhumaan "poliittisesti korrekteista joululauluista" voidaan ihmetellä että miksi "Virsi 571" (aka. "Suvivirsi") ja "Virsi 21" (aka. "Enkeli Taivaan") herättävät vuodesta toiseen keskustelua. Syynä on se, että niitä lauletaan koulujen päättäjäisjuhlissa. Tämä viittaa siihen että kristillistä symboliikkaa heilutellaan avoimesti.

Tämä on saanut usein hyvin koomisia sävyjä siinä mielessä että keskustelua ylipäätään käydään. Sen lisäksi koomista on se, että laulun laulamista puolustavat ovat usein korostamassa sitä että laulun kieltäminen olisi jotain hyvin syvää kristillisyyden sensuroimista. Näin siitä huolimatta että joka ikinen kevät ja joka ikinen syksy kouluissa on erikseen tilaisuuksia joissa kristityt menevät yhdessä koulun kanssa kirkkoon. Ateistit jäävät tekemään muita puhdetöitä. Ja näissä tilaisuuksissa sitä voitaisisiin yhteislaulaa vaikka koko tunti pelkkää "Suvivirttä" ja "Enkeli Taivaata". Selvästi kouluissa sallitaankin uskonnon harrastaminen. Samoin kukaan ei estä omalla ajallaan menemästä kirkkoon laulamaan vaikka mitä virsiä. Vaikka joka päivä. Myös kaduilla saa laulaa yksinään virsiä. Yleensä keskustelu johtuu siitä että kun juhlissa on paikalla ateisteja, onko soveliasta laulaa laulua joka ärsyttää heitä. Ja ennen kaikkea onko soveliasta osallistuttaa heidät mukaan.

Toisaalta uskonnonopettaja ja "Oljenkortta veistämässä" -blogin pitäjä on minulle esittänyt että uskonto on niin yleisinhimillistä että jokaisella ihmisellä on velvollisuus ottaa kantaa siihen avoimesti. Eli olisi ikään kuin pakko kertoa olevansa ateisti tai kristitty tai mitä muuta sitten onkin, kysyttäessä.  Tämä on tietenkin siitä mielenkiintoinen kysymys että tosiasiassa nykyinen uskonnonvapauslaki erikseen sanoo, että jokaisella on oikeus olla paljastamatta tämänlaisia asioita. Mitään tälläistä tilivelvollisuutta ei siis lain mukaan ole. Mutta hyvin moni ihminen on kuitenkin sitä mieltä että uskonto ei ole yksityisasia vaan tälläisiin julkisiin tiedusteluihin on velvollisuus ottaa kantaa vaikka laki sitten määräisikin toisin. Laki ja etiikka eivät olekaan ihan sama asia. Silti tämä viittaa vahvasti siihen, että mitään oikeaa "yksityisyyttä" tässä aiheessa ei ole.

Jos olisin maahanmuuttokriittinen uuskonservatiivi, jota en jumalattoman kiitos ole, esittäisin että "miksi ateistit ovat vihaisia ja kiusaavat uskovaisia - no kun ne kristityt tekevät sen itse". Sen sijaan huomautan että tälläiset sloganit kertovat siitä että niiden heittelijän ei kenties ei kannata intoutua omiin itse itseään superälykkääksi ihannoiviin omahyväisiin kuvitelmiin. Huomautan, että tosiasiassa tämä ei tarkoita että uskonnonvapautta ei olisi. Sillä monesti sekularismiin verrattavissa olevat asiat ovat hyvinkin torjuvia ja sensuristisia. Jos mietitään vaikka seksuaalista moralismia, on siinä usein vahva julkisesta elämästä siivoamisen sävy. Tiettyjä seksuaalisuuden tapoja voidaan sallia "omassa kotona". Homoseksuaalitkin ovat tällöin OK kunhan ovat kaapissa. ; Vertauksen kautta voisikin sanoa että se, että uskonto on julkisessa elämässä ei vielä tarkoita että uskonnonvapaus ei toteudu. Sen sijaan jos kaikkia ei kohdella samoilla säännöillä, systeemi muuttuu aivan oleellisesti.

Eikä antisekularismin ehdot ole samoja kaikille.

Ja tässä aivan aikuistenkin on syytä nousta kunnioituksesta seisomaan. Kun yhteislauletaan, ei kysytä että haluaako laulaa vai ei. Sen sijaan hoputetaan seisomaan kesken virrenveisuun. Tästä ei järkytytä. Vaan tätä seisomista vaaditaan. Siitä huolimatta että "uskonto on yksityisasia". Sen sijaan Veikko Huuska pahastui kun lapsi ei ollut päässyt joulukirkkoon koska hän oli unohtanut lupalapun. Paheksunta muuttui muotoon jossa ennen haluttiin että ei olisi pakko mennä kirkkoon mutta kohta sinne ei enää saa mennä. Koska tämänlaiseen muotoon asiat on asiallista muotoilla ilman että on militantti kristitty tai että saa kuulla olevansa raivokristillinen. Tämä on siitä mielenkiintoinen kysymys, että nykyään koulun kirkko on pakollista toimintaa. Sieltä pääsee pois vain erityisluvalla. Paitsi jos vanhempasi ovat ateisteja jolloin osallistut vapaaehtoiseen toimintaan. Tällöin kirkkoon tarvitaan erityinen lupalappu.

Toisin sanoen tässä lupalappukatastrofissa on kysymys siitä miten suomen koulutusjärjestelmä käsittelee lasten uskonnonvapautta. Tarkalleen ottaen siten, että heillä ei ole sellaista. Tämä on tuttua jokaiselle ateistille joka on väkisin joutunut menemään kirkkoihin ja ev.lut -kristilliseen kouluopetukseen vanhempiensa vakaumuksen vuoksi. Tätä temppua perustellaan sillä että vanhempien vakaumusta on vain kutsuttu "lapsen omaksi vakaumukseksi". Ja tässä korostetaan vanhempien kasvatusvastuuta ja kasvatusvaltaa. Eli kristillisyyttä saa tuputtaa lapselle miten paljon haluaakin, aivan kuten jos lasta sattuu kouluttamaan vegetaristi. Tämä ei ole koskaan ongelma. Mutta heti jos tilanne menee niin päin, että ateistien vakaumus estää kristilliseen toimintaan osallistumista nousee hirveä äläkkä.

Mielestänikin se että lapsi ei pääse kirkkoon johon haluaa on kauheaa. Mutta syyllisenä ei ole ateismin militanttius vaan se, että lasten uskonnonvapaus ohitetaan. Lapsi joka ei pääse kirkkoon on täsmälleen yhtä kauhea tilanne kuin pakkokirkotettu ateistilapsi. (Onneksi tämä etäännyttää kirkosta ja moni onkin eronnut heti kun on voinut ihan siksi että kun minkä ikäinen tahansa ihmienn pakotetaan johonkin rituaaliroskaan niin herättäähän se vastenmielisyyttä. Uskonnonopetus ja seurakuntatyöntekijöiden valtansa väärinkäytöt ovatkin tulleet minulle usein vastaan ateistejen taustakertomuksissa. Lapsille ei kannata vittuilla koska he eroavat kirkosta.)

Tässä yhteydessä onkin syytä huomata että "raivoateistien kielto" ja muut vastaavat käsitteet esiintyvät keskustelupuheenvuoroissa. Eikä mietitä että tosielämä tuntee sen että "lapsen omaa vakaumusta" lähestytään vaikka siten että koulussa vieraillaan moskeijassa jonne kristitty vanhempi ei halua lapsensa menevän. Ja jos lapsi menee ja valehtelee saaneensa lupalapun niin opettajaa ei tässä tilanteessa katsota hyvällä.

"Espoon seurakunnan" Dr.Evil kertoo kysy-vastaa -palvelussaan siitä miten koulun uskonnonopetus menee. Ja tässä korostuu se, että "Asia on tosiaan niin, että kirkkoon kuuluvaa ei saa elämänkatsomusopetukseen, jos heille järjestetään koulussa oman uskonnon mukaista opetusta. Jos tilanne on se, että haluatte välttämättä lapsen osallistuvan elämänkatsomustiedon opetukseen, on todennäköisesti ainoa keino erottaa lapsi kirkosta." Tämän lisäksi sivu korostaa että "On myös huomattava, että uskonnonopetuksesta määrää valtio, ei kirkko:" ja mukana on liite siihen miten valtio tosiasiassa todellakin määrää asiasta. Joten on tarpeetonta puhua siitä miten kirkossa on tai ei ole liberaaleja ja erilaisia suuntauskia joista osa on suopea uskonnonvapaudelle. Koska tästä asiasta ja monista muistakin asioista päättää kirkon sijasta (1) laki ja (2) Sen jälkeen maanitellaan. "Ennen kuin päädytte niinkin radikaaliin ratkaisuun, että tämän vuoksi erotatte lapsenne kirkosta, kehottaisin miettimään vielä muutamaa asiaa:" Mukana on esimerkiksi sitä, että mitä kasteen ottaminen sitten nyt tarkoittaakin. "Eikö lapsenne kuuluminen kirkkoon ole jo osoitus siitä, että olette päättäneet kasvattaa hänet evankelis-luterilaisen uskonnon mukaisesti? Kasteenhan ja lapsen liittämisen kirkkoon edellytys on se, että vanhemmat ja kummit kasvattavat lapsen kristillisesti." Tämä väite on mielenkiintoista yhdistää kaikkeen siihen muuhun mitä kasteesta väitetään. Papit, kuten Piispa Häkkinen ja pastori Repo väittävät että lapsen kastamatta jättäminen on heitteellejättö. Kasteella on pelastukseen liittyvä merkitys. Nyt tätä selvästi halutaan laajentaa muihinkin kysymyksiin. Näyttääkin että kaste tarkoittaa eri konteksteissa hyvin eri asioita. Josta seuraa se, että kun kastat lapsesi huomaat että aina tulee niitä lisäehtoja ja lisäehdon lisäehtoja. Joiden taustalla on se, että kaste merkitseekin jotain ihan muuta kuin sitä "millä ehdoin asiaan suostuttiin".

Maanittelu on mielenkiintoinen koska koulujen käytännöissä harrastetaan yhä sitä, että vaikka ateistivanhemmat haluavat lapsensa ET -opetukseen niin heille kastamatta jättäminen ei olekaan kannanotto. Sen sijaan yritetään selittää että ET -ryhmää ei toteudu. Ja tehdään parhaansa mukaan niin että ET -ryhmä ei todellakaan toteudu. Ja tämän jälkeen lapset menevät sitten joulukirkkoonkin halusivat tai eivät.

Jos mietitään vaikkapa sitä miten Esa Turkulaiselle kävi Ressun lukiossa, voidaan huomata että kun yli 18 -vuotiaista ihmisistä koostuva ryhmä äänestää ja enemmistö on sitä mieltä että kirkossa lakittaminen on heille vaivaannuttavaa uskonnonvapaussyin, niin tämä voidaan vain ohittaa kristillisellä mahtikäskyllä.

Koska sitä tarkoittaa "uskonnonvapaus" Suomessa. Sitä, että jos minä kieltäydyn menemästä kirkkoon tai hengelliseen juhlaan johon minua pyydetään, niin "ei" kohtaa helposti inttämistä. Sitä että selitetään miten kirkko on vain talo ja miten asialla ei olisi minulle merkitystä. Ja tätä täytyy selventää "Did I Stutter" -meiningillä. Selvästi uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "sähän tulet". Inttämistä jatketaan kunnes ihan vapaasti antaa "oikean vastauksen".

Eli

Kun perussuomalainen Ari Jalonen ehdottaa että tiet päällystettäisiin muslimien kiusaksi siannahalla, on selvää että tiettyihin uskontoihin halutaan kohdistaa painetta joka ei ole ainakaan sitä että uskonto on "yksityisasia" Se ei ole myöskään "uskonnonvapautta".

Oleellista on toki sekin, että moni kristitty paheksuu tätä. Mutta vain hyvin harva tekee tätä siinä teemoin että he antaisivat periksi sille että uskonnon tulisi olla "yksityisasia". Useampi toki menee siihen suuntaan että olisi julkinen uskonto josta saa olla sitä mieltä mitä haluaa.

Kuitenkin samalla on selvää että kun kansankirkko tai koulu pistää päälle laululeikkiä ja uskonpalvontarituaalia, niin ateisti joutuu "ikään kuin uimaan sianlihassa". Ja ainut kysymys joka tässä esitetään on aina ja poikkeuksetta "mitä haittaa". Syynä on todennäköisesti se, että vaikka aina kaikkialla todetaankin, että "ateismi on uskonto" niin sille ei myönnetä samalla tavalla tilaa moraalisiin kannanottoihin ja tabuihin kuin muille uskonnoille. Kun ateistista jokin asia on hyvää tai huonoa, sitä haastetaan moraalityhjiöinnillä ja sillä että ateistille ei mikään voi olla aidosti hyvää eikä heillä siksi saa olla tabuja. Josta seuraa se, että uskonto ei ole yksityisasia. Ja uskonto ei ole vapaata. Ja uskovaiset tulevat ulkopuolelta päättämään ateistin puolesta mitä hän saa ja ei saa pitää tärkeänä. Ja mitä mielipiteitä hänellä on ja millä ehdoin. Ja onko esimerkiksi kirkossakäynti tai virsilaulu hänelle iso vai pieni asia. Ja onko se triviaalia ja harmitonta. (Mikä kertoo että tosiasiassa edes mielipidetasolle ei anneta mielellään mitään vapauksia. Se mikä on vapautta on sitä mihin ei voida edes teoriassa puuttua.)

Toki esimerkiksi Jehovan Todistajien verilettujensyönti koetaan liikkeen ulkopuolisesta pikkumaisena. Mutta silti näitä pikkumaisuuksia tavataan kunnioittaa. Paitsi tietysti kun kyseessä ovat ateistit, joita ei puolusteta. Heidän on pakko laulaa ja olla läsnä. On pakko nousta seisomaan. Koska kristinusko on kaikkien asia ja muuten uskonnonvapaus on ihan oman mielipiteen ja maailmankuvan kysymys. Kunhan ei mainosta sitä kadulla ja suututa kristittyjä. Koska kristittyjen suututtaminen on sitä että "tekee sen ihan itse".

Kun "Seurakuntalainen" kuvaa sitä miten maahanmuuttajat kääntyvät innolla kristinuskoon, ja miten erityisen suosittua kristinusko on heidän keskuudessaan. Tästä esiin nousee hauska ajatus. Eikä vain se, että ISIS -terroristi tuskin tekisi näin, toisin kuin islamilaisen ISIS -fundamentalismin uhri, jolle pettymys voisi olla odotettavissa. "uskoontulojen taustalla vaikuttaa pettymys ja hämmennys islamiin yhdistyvästä väkivallasta sekä heidän saamansa kuva kristinuskosta ja kristityistä." Mutta siinä on toinenkin puoli. Kun "Yksi turvapaikanhakija esimerkiksi sanoi: ”En tiennytkään, että kristinusko on rakkauden uskonto”." Niin en kyllä tiedä minäkään.

"Ei pakolla"

Nyt, kun kouluissa aletaan viettämään pikkujouluaikaa, voidaan odottaa että "kantelupukki kaakattaa". Eli koulujen uskonnonvapausasioista tulee tavallista enemmän puhetta. Syynä on tietenkin se, että lapsia voidaan esimerkiksi vahingossa tai "vahingossa" viedä jumalanpalveluksiin. Ja vastaavia. Jouluun liitetään melko paljon uskonnollisia rituaaleja joten tämä on jokseenkin väistämätöntä.

Nykyään suurimmassa määrin asiat ovat kunnossa. Jos vanhemmat muistavat ilmoittaa asiasta, ei tule ylilyöntejä. Kirkkokin mielellään korostaa sitä, että ketään ei väkisin. Toki samaan yhteyteen mielellään kerrotaan siitä, että kristityt kokevat loukkaavana jos uskonnonharjoittaminen oman kodin ulkopuolella kielletään. Tässä on usein taustalla jännittävä implikaatio siitä että vain koulun joulujuhlassa voisi laulaa. Ei esimerkiksi yksinään kadulla. Monissa paikoissa on lisäksi vahva ja hyvin voiva ev.lut.kirkko ja jos arvostaa joulun kristillis-hengellistä luonnetta voi perheensä kanssa mennä niihin vaikka ihan laulamaan ehdottoman 100% kristillisiä yhteislauluja. Kirkon joulutapahtumiin osallistumalla - ja vaikka köyhien eteen tehtyjä kristillisiä kokoontumisia rakentamaan menemällä - jokainen varmasti saa harjoittaa kristillistä vakaumustaan ilman että tarvitsee pakottaa ketään eriuskoista nousemaan tämän oman uskonnon edessä erikseen ja maanitellen johonkin palvonta-kunnioitusmenoihin.

Heillä on tähän liittyen usein ajatus siitä että yhteislaulun läsnäolo ei ole pakottava. Tämä on toki siitä erikoinen asia, että suu kenties on tahdonalainen mutta korvat eivät. Mutta henkenä on että laulu on läsnä ja sitten saa valita laulaako vai ei. Tätä ei koeta pakottavana.

Tilanteet eivät kuitenkaan aina ole kovin yksiselitteisiä. Esimerkiksi tänään keskustelua herätti se, miten koulun joulujuhlissa oli ei-uskonnollisten läsnäollessa laulettu "Enkeli taivaan" (aka. "Virsi 21") ja kolmannessa säkeistössä kaikki seisoivat. Tilanteeseen oli tullut jopa särmää kun opettaja oli joutunut maanittelemaan useita kertoja ihmisiä seisomaan. Toisin sanoen yhteislaulamisen lisäksi piti osoittaa kunnioitusta seisten ja suostumattomuutta ei katsottu kovin hyvin.

Itse näkisin että kristillisien laulujen yhteydessä seisten kunnioituksen osoittaminen on vähän kuin vieraan maan lippu ja sen kansallislaulu. Siihen osallistuminen ei kuulu kuin maan kansalaisille.

Itse olisin jättänyt suostuttelun pois. Opettaja joka ei yhdellä tai korkeintaan kahdella pyynnöllä saa ihmisiä nousemaan tekee tarpeetonta numeroa tilanteelle. Ja se mikä on aikaisemmin ollut vain osallistumattomuutta muuttaa luonnettaan ; Se että joku ei laula mukana vakaumuksensa vuoksi muuttuu auktoriteettien kisaamiseksi jossa sävynä on se että "joko laulat mukana seisten tai loukkaat". Toki tämä suostuttelu muistuttaa sitä mitä kristityt enimmäkseen tekevät. Silosanojen kohdalla vieraita vakaumuksia kunnioitetaan teoriassa.

Käytännössä vaikka ateistille sanotaan että "ei pakoteta ketään osallistumaan". Mutta sitten jos sanoo "ei" on seurauksena suostuttelua. "Mutkun" ja "etkönytkuitenkin" ovat niitä linjoja joita tällä jatketaan. Ja jos kaiken tämän jälkeen sanot "ein" olet törkimys joka ei kunnioita kulttuuria ja uskovaisia ihmisiä ja teet tilanteesta hankalan ja loukkaavan. Ja kun maanittelua on taustalla niin kenties juuri näin käykin. "Vapaaehtoisuus" onkin monesti minun silmissäni käytännössä lähinnä vitsi. Ja melko huono sellainen. ; Jos seksin kanssa harrastaa vastaavaa tilannetta kutsutaan joko raiskaukseksi tai seksiin painostamiseksi. Uskonnonkin kanssa se tuntuu pahalta.

Maltillisin uskonnoton voisi toki nousta seisomaan ja valittaa asiasta jälkikäteen. Mielestäni hyvät tavat eivät kuitenkaan ole argumentti seisomattomuutta vastaan koska jo maanittelu itsessään on epäkunnioittavaa. Tosiasia on, että uskonnonvapauslaissa on pykälä 11. Ja siinä sanotaan että "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen." Jos vaatii että lauletaan ja leikitään mukana ja valitetaan vasta jälkikäteen unohtaa että tuossa oletetaan että olisi OK ensin vaatia tuollaiseen omaa vakaumusta rikkovaan aktioon. "Saa olla laulamatta" ja "ketään ei pakoteta osallistumaan" ovat sen jälkeen automaattista ja täyttä pötypuhetta. (Tosiasiassa kirkkoa ja etenkään suurinta osaa näistä aktivoijakristityistä joku ateistien uskonnonvapaus ei kiinnosta. Heille uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että he eivät halua edes kuulla mitään heitä loukkaavaa mutta samalla he itse saavat oikein luvan kanssa kaikille tunkea niitä omia juttujaan. Mikä kertoo siitä miten egoismiin kietoutunut koko ajatussuuntaus itse asiassa noin suurimmissa määrin on. Itsellänikin on valtava ego mutta en sentään kuvittele että se manifestoituu näin epäsymmetrisesti.)

On syytä muistaa että koulu on virallinen eikä uskonnollinen laitos. Ateistikin joutuu käymään koulua samassa määrin kuin kristittykin. Tätä kautta voidaan sanoa että kristityt monesti erehtyvät jo siinä mitä koulun joulujuhlassa oikeastaan juhlitaan ; lukukauden päättymistä ja loman alkamista. Tässä näkemyksessä painopiste ei ole uskonnossa ja tällöin juhlasta voidaan ilman suurempia tuskia riisua tunnustuksellisuus. Toinen pohtimisen arvoinen asia on juhlan yhteisöllisyys. Se, että koko koulu yhdessä tekee jotain tarkoittaa sitä että tilaisuutta ei saa järjestää eksklusiiviseen muotoon. Eli käytännössä joulujuhlaa ei voi rakentaa "vain kristityille" -kaavalla. Jos koulu on yhteisö juhlan joka ikinen yhteistoiminta koskee koko koulun oppilaita ja heidän perheitään joissa on myös aikuisia ihmisiä. Jos kaikkien osallistuminen koetaan tärkeäksi, lienee viisasta juhlallisuuksissa korostaa arvoja jotka kaikki voivat allekirjoittaa. Käytännössä tämä tarkoittaa tunnustuksellisuudesta luopumista. Joka helposti tarkoittaa sitä että suurin yhdistävä tekijä on joulupukki tai vastaavaa. Toki on syytä muistaa että jos kristillinen juhla kuitenkin väritetään niin on sen jälkeen turhaa teeskennellä että koulu pitää vakaumuksia ja ihmisiä samanarvoisina. Eksklusiivisuus määrittelee suoraan että kaikkia ei arvoteta samalla tavalla. Inklusiivinen juhla johon kaikki saavat tulla ja jossa yhden uskonnon eteen Dawkinsfanikin nousee seisomaan. Vaikka kristitty itse ei osoita mitään rituaaliseisomaannousuja yhdellekään ateismiasialle.

Anarkisteja ja syndikaatteja

"Assassin's Creed:Syndicate" -pelin taustafilosofiaa on moitittu siitä, että siinä yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia korjataan individualistisesti tappamalla ihmisiä. Esimerkiksi jos mietitään sitä miksi siihen aikaan oli lapsityövoimaa, olisi korjattava niitä ongelmia joiden vuoksi vanhemmilla ei ollut varaa pitää lapsia kotona leikkimässä (eli "ei tuottavina osina yhteiskuntaa") tai koulussa (eli "investointina tulevaisuuden yhteiskunnalle").

Jos puhutaan teollistumisesta ja markkinatalouden noususta, on selvää että puhutaan yhteiskunnasta joka erosi aikaisemmista. Max Weberin tapa luokitella yhteiskuntia voi olla tässä mielessä hyödyllinen muistettava. ; Jos varhaisemmissa yhteiskunnissa oli johdossa esimerkiksi karismaattinen johtaja, tämän johtajan tappaminen voi oikeasti muuttaa järjestelmää. Jos koko yhteiskunta on yhden yksilön käsissä, ja valta siirtyy ihmiseltä toiselle, voi yksinvaltiudessa olla - ainakin teoriassa - mahdollista korjata nopeasti monia asioita. Mutta yhteiskunta joka on irtautunut tästä ja on muuttunut teolliseksi ja abstraktien ei-yksilöön sidottujen markkinavoimien ohjaamaksi, ei yksilöiden tappaminen tietenkään ole ollenkaan samanlainen ratkaisu.

Onkin syytä iskeä systeemiin. Ja tämä unohtuu helposti. "Assassin's Creed:Syndicate" ohittaakin sen, että tosiasiassa lapsityöläisistä päästiin eroon sillä että koottiin arvokeskustelua ja ihmisryhmiä asettamaan säätelyitä. Kun palkkaa ja työolosuhteita pakotettiin lain mukaan tietynlaiseksi, systeemi rakentui sellaiseksi että nämä ehdot oli otettu huomioon. (Toki on syytä huomata että toisaalta tämä kyky tehdä näitä muutoksia johtui osittain siitä että oli infrastruktuuria. Joka taas oli olemassa juuri siksi että oli ollut lapsityöläisiä ja ihmisiä töissä de facto orjina.) Kommunismissa ei ole ollut valtavasti voitonaskelia, mutta kommunistisen ajattelutavan teho ja valta tältä osin onkin tässä. Ammattiliitot ja niihin verrattavat systeemit ovat oikeasti muuttaneet maailmaa.

Itsenäisyyspäivän jälkeen ei oikeastaan voi olla miettimättä tämänlaisia. Sillä siihen on liittynyt myös anarkistista liikehdintää. Ja tämä ei ole läpeensä hyvää. Anarkistejen monissa toimissa ei ole ollut muuta hyvää kuin se, että he ovat olleet antifasisteja. Tässä yhteydessä olen ollut jopa hieman hämmästynyt siitä, miten monet ihmiset jotka esittävät yleensä noin muuten että väkivalta ei ole ratkaisu koska se luo lisää väkivaltaa. Samalla kuitenkin he vähättelevät pullojen heittelyä sen takia, että he tekevät jotain natseja vastaan.
1: Tähän liittyy usein retorinen kysymys ; Mitä sinä sanot lapsenlapsillesi kun he kysyvät mitä teit äärioikeiston taltuttamiseksi. Mitä siihen voi sanoa? "Vittuilin heille internetissä". Internetissä vittuilu on tietenkin onttoa. Paitsi tietysti jos miettii sitä miten kovasti äärioikeiston nousu on itse asiassa masinoitu siinä samaisessa internetissä.

Anarkismi ei tietenkään ole suoraan paljon puhuttua "arvotyhjiötä". Mutta se on käytännössä niin lähellä sitä kuin ihminen pystyy. Negatiivisessa kulmassaan heillä ei ole muuta kuin asioiden särkemistä. Ja jopa heidän hyveellisyytensä ovat siinä että he ovat anti-jotain. Sen sijaan että tekisivät itse jotain. Tämä on ollut yksi syy siihen miksi olen hyvin vastahankainen niin natsistisia kuin antifasistisiakin järjestöjä kohtaan. Ne molemmat ovat hyvin vastenmielisiä ilmiöitä jotka jollain tavalla ansaitsevat toisensa. (Ongelma onkin siinä, että kaikki ihmiset eivät ole joko natsistisia tai antifasisteja.)

Tässä mielessä voi olla hauskaa viitata "Takkirauta" -blogin anarkosyndikalismitekstiin. Jossa on se, mikä on muistettu laittaa "AC:Syndikaten" nimeen mutta ei sisältöön. "Anarkosyndikalismi ei tähtää kaaokseen ja kaikkien sotaan kaikkia vastaan, vaan se on ensisijaisesti anti-etatistinen ideologia. Anarkosyndikalismin kantava voima on osuustoiminta. Anarkosyndikalismi on ei-sosialistisen työväenliikkeen haara, jonka tavoitteena on työntekijöiden itsehallinto. "Syndicalisme" on ranskankielinen sana, joka merkitsee ammattiyhdistysliikettä, tästä termi "syndikaatti"." Tämä lähestymistapa on hyvä muistaa koska se osoittaa, että anarkismi ei ole määritelmällisesti nihilismiä ja arvotyhjiötä ja kaaosta. Toisin sanoen anarkistien ei välttämättä tarvitsisi olla sellaisia. Ja tätä kautta siinä on jotain joka viehättää itseäni jonkin verran.

Tosin olisin huvittunut jos Takkirauta tiedostaisi mitä Dawkins -linjaman uusateismin argvotyhjiöhuutelulle tapahtuu tässä yhteydessä. Uusateistit eivät nimittäin aja uskonnotonta yhteiskuntaa vaan he ovat kuuluisasti sekulaareja. Sekularismi taas on nimenomaan anti-etatistista ; se vastustaa keskusjohdettua ylhäältä ohjattua kirkkoa. Ja sen seurauksena on tietenkin se, että syntyy erilaisia heimoja ja vastaavia jotka ovat keskenään erilaisia. Tämä on sitä joka Takkiraudan blogissa tulkitaan monikulttuuriseksi=relativismiksi=nihilismiksi frakki päällä=arvotyhjiöksi. Uskontojen keskusvaltaisuus on hyvin vahvasti vastustettuna. Ja itse asiassa jos mietitään miksi meillä uusateistit kritisoivat erityisesti de jure kansankirkkoa de facto valtionkirkkoa, niin syy on tässä. Dawkinsin "Jumalharhassa" on itse asiassa vertaus kissojen paimentamisesta. Johon Takkirauta viittaa puhuessaan siitä miten IT -piirit voisivat innostua. Koska "IWW:n edustama anarkosyndikalismi saattaa hyvinkin vedota IT-nörtteihin. Ala on ollut tähän mennessä hyvin heikosti organisoitunutta, ja työnantajilla on ollut lähes täydellinen mielivalta alalla. Toisaalta nörtit ovat pääsääntöisesti sangen älykkäitä sekä hyvin itsenäisiä ja pakkovaltakriittisiä, ja tähän saakka ovat nopeasti löytäneet uusia töitä jos ja kun onnenpyörä on pyörähtänyt YT-neuvotteluissa. Mutta alalla pitkään toimineet sanovat, että "ala on hapantunut" ja että ulkomainen halpatyökilpailu on syönyt alaa pahasti. Perinteinen ammattiyhdistystoiminta ei ole juurikaan vedonnut IT-väkeen, mutta IWW:n edustama liike saattaa heihin hyvinkin vedota." Uusateistit ovat onnistuneet tässä. Ja uskallankin raapia hyvin monta yhtäläisyysmerkkiä nolliin synonyymisaatioketjussa.

En itse ole sekularisti. Olen oikeastaan anti-sekularisti. Mutta jos pitää anarkosyndikatismin toteuttamisesta, kannattaa kenties miettiä miten ihmeessä "kissoista on paimennettu" ideologiaklimppi joka on ideologisesti hyvin hajanainen mutta kuitenkin toimissaan hyvin yhtenäinen, jopa häiritsevän heimohenkinen. Onhan itseorganosoitu järjestö tehokas ja näppärä. Ammattiliitot, ongelmallisten lapsityönteon olosuhteet Yhdistyneiden Kuningaskuntien tehtaissa ja mafia ovat menestyneet tuolla logiikalla. Toki ymmärrän että se ei ole yhtä hauskaa kuin olla osa organisoitumatonta pettynyttä lössiä joka ihan indiivitasolla tinttaa turpaan tai heittelee pyörätelineitä lasin läpi. Mutta valitettavasti maailma ei muutu pahoja tehtailijoita tappamalla. Paitsi videopeleissä.

Tragediahierarkia

Your mother was a hamster
and your father smelt
of elderberries!

Sosiaalinen media synnyttää nopeasti trendejä, megatrendejä ja antitrendejä. Tämä on tärkeää, sillä sosiaalisen median yksi tärkeimmistä funktioista on näyttää, miten hyvä ihminen sosiaaliseen mediaan postaava itse on.

Tähän liittyen voin näyttää ohessa oman osallistumiseni tämänlaiseen muoti-ilmiöön. Facebook liitti yhden klikin ominaisuuden, jonka avulla voi muuttaa profiilikuvansa väliaikaisesti Ranskan lipun trikolorin väreihin. Ominaisuus oli varmasti opittu menneisyydestä ; Profiilikuvien modifiointi on tärkeä osa "ottaa osaa" ties mihin.

Luonnollisesti tästä syntyi antiteesi. Tiedostamisen eräs tärkeimpiä, mutta implisiittisiä, ominaisuuksia näyttää olevan elitismi. Tiedostavan täytyy jotenkin olla muita parempia. Tämä on tietenkin sinänsä kannatettava asia, että minäkin aivan oikeasti arvostan sitä, että asioita järjestetään tiedolla ja osaamisella. Olen siinä mielessä meritokraatti että elitismi ei ole minusta lähtökohtaisesti epäeettistä, huonoa tai edes epätoivottavaa. ; Koska facebook teki kampanjaan osaaottamisesta liian helppoa, se ei tietenkään voinut olla tiedostavaa. Liian helppo on vain kritiikitöntä muodin seuraamista. Tai näin ainakin käy helposti jos hipsteriltä kysytään.

Tähän trikoloriin otettiinkin paljon kantaa.

Sen nähtiin olevan jotain muutakin kuin kannanotto Pariisissa kuolleiden puolesta. Sen ei toki nähty olevan kaikkia islaminuskoisia vastaan. Vaan sen sijaan se nähtiin priorisointiharhana jossa toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tämä ajatus on itse asiassa mielestäni onnistuneesti tiivistetty tragediakarttaan. Tietyillä alueilla tapahtuneet iskut nähdään relevantteina ja toisia ei.

Esimerkiksi Vesa Linja-aho otti asiaan kantaa "... pari viikkoa sitten ISIS murhasi 200 venäläistä lentokoneeseen niin siitä ei tullut vastaavaa solidaarisuusryöppyä. Miksi? Johtuiko tekotavasta vai uhrien kansallisuudesta vai siitä että rivilänsimaalainen voi kuvitella itsensä istumaan pariisilaiseen kahvilaan muttei venäläiseen lentokoneeseen?" Ja Martti Muukkonen totesi, että "Löytyykö täältä jotain sellaista applikaatiota, joka laittaisi profiilikuvan päälle Libanonin lipun Beirutin iskun muistoksi?" Molemmat edustavat varmasti jonkinlaista arvostettua tiedostavaistoa. (En käytä sellaisia termejä kuten "suvakki" tai "vihakki". Ne kun ovat banaaleja mutta eivät hirveän hauskoja.)

Suuressa mittakaavassa nämä huomiot ovat tosia. On ilmiselvää että pelkästään ISIS on iskenyt moneen paikkaan ja niiden kohdalla ei ole tehty samaa. Länsimaisuus uhreissa nostaa aina näkyvyyttä. Toisaalta Suomessa uutisoidaan eniten jos uhreina on Suomalaisia. (Jopa omissa suomalaisissa nettitutuissa oli niitä jotka klikkasivat itsensä olevansa "safe". Eli olleensa kaupungissa mutta olevansa nyt elossa. Ja tämänlaisen tiedottaminen on järkevää Suomessa, joten painottumiselle voi olla muitakin syitä kuin abstrakti ihmisarvon kunnioittaminen koko ihmiskunnan jokaisessa yksilössä.)

Minä en edes tiennyt koko Libanonin iskusta ennen kuin tuli muodiksi, että siitä tehtiin Ranskan terrori-iskuihin verrattava kohde. Joten kenties Ranskan terrori-isku toikin Libanonissa tapahtuneelle näkyvyyttä. Ja koko Libanon -asiasta tiedetään ylipäätään lähinnä tätä kautta. Selvästi ei ole muodikasta ääneen tunnustaa, että montaako ihmistä joku toinen vertaa. Ei ole ollut kohteliasta diplomaattisesti keskustalla esimerkiksi siitä, montaako venäläistä sotilasta yksi suomalainen sotilas vastaa. Tai montaako valkoihoista hukkunutta turistia tarvitaan että tsunamikatastrofista tulee ilmiö jota muistellaan kaikenmaailman kriisejä kertaavissa ohjelmissa. (Vai riittääkö Aki Sirkesalo.) Virallisesti ihmiset yleensä arvostavat ihmisarvoa abstraktiona, mutta käytännössä asiat eivät ole näin yksiselitteisiä.

Monitulkintaisuusongelma

Mutta toisaalta syynä voi olla se, että symboli tosiasiassa harvoin symbolisoi vain yhtä asiaa. Ja liput ovat siitä ikäviä, että kansallissymboleihin ladataan järkyttävän paljon erilaisia viestejä. Vesa Linja-aho otti tähän kantaa selittämällä, että "Ranskan lipun värit solidaarisuudenosoitukseksi uhreille. Idea oli suora kopio kivasta sateenkaarikampanjasta keväältä ja tulipa itsekin tuota nappulaa painettua. Siinä missä sateenkaarilippu symboloi positiivisia asioita, valtion lipun käyttö ei ole noin suoraviivaista. Joillekin lippu symboloi Ranskan valtion harjoittamaa siirtomaasortoa ja sodankäyntiä."

Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen lippu. Käytännössä se on Suomen symboli. Sitä voisi pitää myös kansallismielisyyden symbolina. Tämä ei vielä tarkoittaisi mitään negatiivista. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa pitämään Suomen lippua profiilissaan, käy helposti niin, että sinut tulkitaan sen sijaan natsiksi. Sillä jostain syystä uusnatsit ovat pitäneet niin heimohenkisesti Suomen valtioon liittyviä symboleita tunnuksenaan, että mielikuvat värittyvät tätä kautta.

Libanonin lippu on esimerkiksi siitä tulenarka, että sitä ei ehkä kannata läimiä mihinkään että ei esittäisi vahingossa symbolina jolla tuetaan hirmuhallitsija Assadia. (Jokainen joka esittää että Lähi-idän tilanne on niin yksinkertainen, että sen kuin vaan vastustaa ISISiä, niin ei voi olla kovin väärässä, ei selvästi ole kovin tietoinen kokonaiskuvasta.)

Samoin Venäjän lipun välttelyssä voi olla kysymys siitä, että esimerkiksi Venäjän toimet Ukrainassa - tai Putinin toimet oikein missään - eivät miellytä monia. Ja tämänlaiset ulkopoliittiset ja johtajiin liittyvät teemat liittyvät helposti nimenomaan maan lippuun. (Etenkin jos maalla on maine, jonka mukaan maan johtaja johtaa maata autoritaarisesti.) Näin ollen voi syntyä antipatioita jotka vaikuttavat epäsuorasti lipun välttelyyn. Toki tässä helposti käy niinkin että maan symboli alkaa symbolisoimaan koko kansaa ja tämä voi aivan oikeasti vähentää sympatiaa venäläisiä kohtaan.

En itse näe asiaa aivan noin suoraviivaisesti. Sillä yleensä symbolin tarkoituksella on vakiintuneita tulkintakenttiä. Monitulkintaisuus ei tarkoita samaa kuin viestin katoaminen. Tämä näkyy jopa siinä miten tätä trikolorimeemiä on kritisoitu ; Ei ole sanottu että jos klikkaat meemiä niin sitten olet oikeasti tarkoittanut että tuet vaikka Ranskan sotimista. Vaan on vihjattu että sinut voidaan ymmärtää väärin. En suhtaudu tähän hirveän vakavasti.

Toki ymmärrän että etenkin kirkollisten tahojen antipatiat trikoloria kohtaan voivat johtua muustakin. Ranska on sekulaari maa, ja ranskassa kannatetaan laïcité -näkemystä joka on sekulaari sellaisella tasolla että Suomessa jopa vapaa-ajattelijoilla on usein laïcité -henkisiä tavoitteita mutta lievemmällä tasolla kuin miten niitä toteutetaan Ranskassa. Sekularismia dissaavat ihmiset eivät tietenkään mielellään halua ottaa käyttöön trikoloria jonka alkuperäisiin merkityssisältöihin on ladattu laïcitén henkeä - ja jopa Ranskan vallankumouksen asenteita ja ajatuksia, joita sellaisinaan ei nykyään taida kannattaa kukaan terve. Tämä sekulaarihenkisyys on siitä hankala että osalle ateisteista se on todella ollut yksi tärkeä lisäsyy ottaa tämä Ranskan trikolori käyttöön.

Ja monitulkintaisuus voi olla osasyynä siihen miksi erityisesti tiedostavaiset kristityt ovat mielellään derailanneet tälläistä väärän ideologian läpitunkemaa symboliikkaa pois. Tämä on toki siitä ironista, että siinäkin alkaa olemaan se henki että jos katsotaan saman suuruusluokan terrori-iskuja niin tässäkin toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. ; Oma kantani on se, että jokainen pitäkööt niitä symboleja joita haluaa. Jos ei pidä siitä trikolorista, niin ei ota sitä käyttöön. Jos pitää Libanonin lipusta, niin harvapa sitä facebookin klikkiapuvälineen apua on aidosti tarvinnut niihin "sateenkaarimeemeihinkään". Että menee ja tekee niin sitten saa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa.

Tämä "antaa mennä vaan" -asenne johtuu suoraan sanoen siitä, että siinä vaiheessa kun tämänlaista arvokeskustelua aletaan käymään on selvästi törmätty tilanteeseen jossa symbolit painavat asiaa enemmän. Libanonissa on kuollut ihmisiä. Venäjällä on kuollut ihmisiä. Ranskassa on kuollut ihmisiä. Ja ihmiset puhuvat symboleiden käytöstä jotka viittaavat eri asioihin. Jos viestinä on aidosti osoittaa myötätuntoa ja tukea kuolleille, ja tavoitteena on kunnioittaa uhreja, ei tämänlaiseen metatasolla käytävään vaahtoon edes pidä mennä. ; Kuten Milan Kundera sanoi : "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita. Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." No, sosiaalinen media ei ole koskaan ollut kovin kypsää tai aikuista. Kyllä tälläinen arvokeskustelupahastuminen mahtuu kissavideoiden lomaan. Olisi vain hurjan typerää olettaa että tämä vaikuttaisi tai muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan. Paitsi tietysti siihen että saa osoittaa oman tiedostavaisuutensa olemalla jotenkin fiksumpi kuin joku muu. (Mikä tuntuu aina pirun kivalta hänelle itselleen.)

---

Itse en vaihtanut profiilikuvaani mitään Libanonin lippua tai Venäjän lippua, sillä jokainenhan sen tietää, että vaakaraidat lihottavat ja pystyraidat hoikistavat! Prioriteetit kuntoon, ihmiset! Käyttäkää symbolejanne tärkeiden ja oleellisien asioiden kautta! Vaakaraitaa käyttävät vain anoreksiaansa piilottelevat!