perjantai 29. huhtikuuta 2016

Uskonnonvapaus vai uskovaisenvapaus?

Kreationismi on hauskaa seurattavaa. Se ei ole enää nykyisin kovinkaan relevanttia seuratavaa. Mutta siihen liittyy kuitenkin tärkeitä teemoja. Ken Ham on esimerkiksi perustanut Nooan arkki -teemaisen puiston joka on opettavainen, jos pitää nuoren maan kreationismia tieteenä. Paikka on hankkinut rahoitustaan verovaroin. Se kuitenkin samalla haluaisi palkata sinne töihin vain ihmisiä jotka uskovat että maa on alle 6000 vuotta vanha. Tähän liittyy juridisia ongelmia. Sillä verovaroin rahoitetut paikat eivät saa valita työntekijöitä uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Tähän liittyen keinona on ollut se, että Arkkipuistoon palkataan ihmisiä mutkan kautta ; Työntekijät haetaan sellaist kautta että he ovat jo sinne päästäkseen läpikäyneet uskonnollisen vakaumuksen tenttaamisen. Joka on sillä kohden laillista, koska se paikka ei hanki rahoitustaan verovaroin. Arkkipuisto on tuottanut ongelmia myös sitä kautta että Amerikoissa koulujen tulee olla uskonnollisesti neutraaleja. Ja tämä on perustuslaissa. Näin ollen kysymys ei ole siitä mikä on kenenkin mielestä reilua vaan siitä keidän Amerikan kansalaisten on noudatettava perustuslakia. Kreationismin opetus (julkisissa)kouluissa on kielletty koska se on lakituvassa tuomittu uskonnoksi. Mutta samalla Arkkipuistossa vieraillaan luokkaretkillä (julkiset koulut tekevät). Joka taas on perustuslain vastaista, joskin siitä on vaikeampaa jäädä kiinni.

Suomen suuntaan tilanne tietenkin näyttää erikoiselta. Sillä meillä on koulussa uskonnonopetusta. Itse asiassa siinä määrin perustuslailla suojattuna, että meillä ei saada "Suvivirttä" pois yhteislaulutilanteista. Luokkaretkillä voidaan käväistä kirkossakin. Tämä näkyy myös lukio-opintojen kohdalla ; Koulutussysteemi muuttuu sellaiseksi, että pian meillä on koulutusjärjestelmä jossa ei ole lukiossa pakko käydä yhtään ainutta kurssia biologiaa. Mutta yksi pakollinen uskonnonkurssi kuitenkin on. Biologiaa ei ole perustuslailla suojattu samalla tavalla. Ja tämä tietysti ilahduttaa kreationistia. Sillä hänen tai hänen lapsensa ei ole pakko opetella pahaa evoluutioteoriaa. Mutta uskontoa tai elämänkatsomustieto on kuitenkin pakotettua vaikka olisi mikä igteisti jonka mielestä uskonto ei ole relevanttia edes sille tasolle että olisi tärkeää identifioitua ateistiksi.

Näiden kahden välisen eron ymmärtäminen on tärkeää. Ei siksi että maan asenteet olisivat erilaisia. Tosiasia on että modernit ateistit hakevat argumenttinsa ja asenteensa Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin tapaisilta ihmisiltä. Joiden keskustelukulttuuri on sovittautunut Amerikan malliin. Samoin Suomen konservatiivit hakevat argumenttinsa pääasiassa "rapakon tuolta puolen". Esimerkiksi Pekka Reinikaisen "Unohdettu Genesis" on napattu ilman merkittävää omaa luovuutta ulkomaisesta keskustelusta. Ja jos tutustuu Tapio Puolimatkaan ja hänen tuotantoonsa, voi huomata että hänen sanomisissaan ei ole hänen omia kehittämiään argumentteja. Hän sen sijaan hyvin tiivistää näkemyksiä jotka kiertävät Amerikkalaisten fundamentalistien parissa. Hän on toki hyvin perillä tästä kiertelystä ja osaa tiivistää näitä käytettyjä teemoja hyvin. Ja sellaistakin tarvitaan.

Tärkeää onkin se, että näissä eroissa korostuu hyvin vahvasti se, mitä uskonnonvapaus ylipäätään tarkoittaa. Ja tämä tiivistyy siihen että on kenties oleellista katsoa sekularismia.

Sekularismi ; Yhteiskunnallisen uskonnonvapauden idea


Sekularismissa on kysymys uskonnon inklusiivisuudesta. Jos mietitään miksi kannatetaan maailmaa jossa uskonto näkyy vähän julkisessa elämässä ja miksi politiikkaa ei haluta tehtävän uskonnollisin argumentein on ymmärrettävä se, miten uskonnonvapaudellinen yhteiskunta eroaa teokratioista. Ja se eroaa tässä teokratioista tavalla joka varmasti on näkemyksenä melkolailla jaettu. Eli tiukin oikeistofundamentalistikonservatiivikristittykin ymmärtää perustan. Ja hyväksyykin sen mitä luultavimmin.

Näkemys on yksinkertaisesti siinä että oikeusvaltioissa on velvollisuus kohdella kansalaisia puolueettomasti. Lainsäätäjien, tuomareiden ja virkamiesten tulee pitää samanlaisia järjestelmiä ihmisten uskonnollisista vakaumuksista huolimatta. Murhasta tuomitaan samalla tavalla olipa tekijä kristitty tai islaminuskoinen tai ateisti. Ei tuomita ja rangaista ideologioita vaan yksittäisiä tekoja ja niitä tehneitä ihmisiä. Ideologian vainoamista ei siis harrasteta edes silloin kun tuomitaan lauma ideologisesti motivoituneita terroristeja. Terroristien tuomiot tulevat siitä että he tekevät rikoksia ja tukevat rikoksia tavoilla jotka nekin luokitellaan rikoksiksi. Ja jos tästä syntyy yliedustus tämän ideologian kannattajista, niin sitten syntyy.

Uskonnonvapaus tarkoittaa siis sitä että juutalainen ei saa kevyempiä tuomioita jos hän kivittää ihmisiä vaikka hänen uskontonsa niin käskee. Ja jos poliitikko menee kristillisen vakaumuksensa mukaan sanomaan että murhasta tuomittu tulee vapauttaa vaikka kuolemantuomiosta siksi että hän on kääntynyt kristityksi, tätä ei saa tehdä. (Ei vaikka kuolemantuomio nähtäisiin ylipäätään huonona asiana.) Tälläisten aloitteiden ajaminen on siis yksiselitteisesti pois demokraattisesta oikeusvaltiosta ja kohti teokratiaa.

On selvää että tämä inklusiivinen ideaali on liberaali. Se kannattaa moniarvoisuutta. Uskonnonvapaus on tässä määritelmällisesti moniarvoisuutta. Tämä voi tietysti herättää mielipiteitä "suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta". Mutta tässä on tietysti menty siihen että luodaan ristiriitaa sinne missä sitä ei ole. ; Liberalismista ja moniarvoisuudesta tehdään olkiukko.

Tämä liberaali perusta toki tarkoittaa sitä että jos et hyväksy ajatusta siitä että yhteiskunnan tulee kohdella ihmisiä samalla tavalla heidän vakaumuksestaan riippumatta, niin sitten sinulla ei ole hirveästi syytä ajaa sekularismia.

Toki tässä on erikoisia sivujuonteita.

Ongelmana on se, että sekulaarissa yhteisössä lähes kaikesta yritetään tehdä uskontoa. Evoluutioteorian uskonnollistaminen on tästä hauska esimerkki. Koska USA on hyvin vahvasti ja laajasti tämän yllämainitsemani periaatteen mukainen, siellä kannattaa yrittää tehdä evoluutioteoriasta uskontoa. Koska sen jälkeen sitä ei saa opettaa koulussa. Sekularismin riskinä onkin juuri se, että aiheet menevät siihen että niitä yritetään muokata uskonnoiksi. Toisaalta sitä voi nähdä että uskontoa helposti naamioidaan ei-uskonnolliseksi. Esimerkiksi yrittämällä luoda kreationismin kaltaisia ilmiöitä joiden perusteesinä on että Jeesustelu ei ole uskontoa vaan luonnontiedettä.

Se onkin syy miksi en itse ole juuri ollenkaan sekularisti. Näen että oikeusvaltiossa ja demokratiassa kaikki asiat ovat debatoitavissa. Myös nämä uskonnonasiat. Jos runsas enemmistö ajaa jonkin mielipiteen läpi niin sitten ajaa. Vaikka tämä olisi sitten kreationismin opettaminen peruskoulussa pakollisena kouluaineena. (Mitä kukaan ei tiettävästi aja. Mutta joka olisi minusta aika kammottavan epämiellyttävä seuraus juuri minun itseni kannalta.) Tässä on tietenkin mukana riski siihen että oikeusvaltio mutatoituu täysveriseksi teokratiaksi.

Voidaankin miettiä sitä että jos puhutaan maallisista perusteista, niin niiden takana on illuusio siitä että nämä periaatteet olisivat jaettuja. Tai jaetumpia kuin uskonnolliset asiat. Toki monet fysikaaliset ilmiöt ovat sellaisia että niistä ei olla oikein mitenkään erimielisiä. Ja jossain määrin kyse onkin siitä että naturalisti on ihminen joka luottaa tieteen periaatteisiin joihin kaikki uskovat. Ja muut sitten esittävät että tämän lisäksi olisi jotain muunlaisia periaatteita, jotka sitten eivät ole tietenkään jaettuja.

Kuitenkin aika harvoin poliittista keskustelua tehdään tälläisten jaettujen tosiasioiden pohjalta. Tämä näkyy hyvin vaikka aborttikysymyksessä. Moni katsoo että ihmisyys alkaa hedelmöityksessä. Itse taas näen että ihmisyys vaatii riittävän mutkikasta neurologiaa, joka mahdollistaa kärsimyksen. Ja näin ollen minä olen vaatimassa abortille lähinnä nykymallia hitusen tiukempaa aikavaatimusta kun taas jotkut haluavat kieltää sen kokonaan. Erimielisyys ei ole siinä että milloin siittiö puhkaisee munasolun solukalvon. Eikä siitä milloin sikiöltä voidaan löytyä neuronitoimintaa. Erimielisyys on jossain aivan muussa. Vastaavaa tapahtuu käytännössä kaikessa poliittisessa keskustelussa.

Tässä kohden väitänkin että sekularismi on sitä että poliitikkoja pidetään byrokraatteina. (Juristit ovat toki byrokraatteja. He opettelevat tosiasioiden sijasta systematisoitua byrokratiaa. Ihan sen vuoksi että ihmisiä kohdeltaisiin samojen periaatteiden mukaan.) Ja itse asiassa kaikkia julkisessa tilassa toimivia pidetään byrokraatteina. Itse ainakin näen että en halua olla byrokraatti yhtään useammin kuin haluan. Ja tästä seuraa se, että kannatan yksilöiden uskovaisenvapautta enemmän kuin sekulaarien ajamaa mahdollisimman laajalle levitettyä yhteiskunnallista uskonnonvapautta. Tämä toki tarkoittaa sitä että mitään suojelua vaikka jumalanpilkasta ei tarvita. Uskovaisella on lupa sanoa mitä sanoo, vaikka poliittisessa keskustelussa. Ja sitten häntä saadaan pilkata ja sanoa että kuinka omasta mielestä hölmö ja naurettava tämä esitys on. Olen toki tuonut tätä asiaa esille kun aiemmin kirjoitin Tahdon-kampanjasta ja homojen avioliitosta.

1 kommentti:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Tarkemmin ajateltuna olen tullut tulokseen, että uskonnonvapaudesta voitaisiin säilyttää se osa, joka mahdollistaa yksilönvapauden; valitse oma lahkosi. Sen sijaan valtiollisella tasolla tulisi tunnustaa vain yhden uskonnon asema ja kiinnittää sen ideat instituutioihin. Tunnustukseston uskonnonopetus, pah sanon minä. Tunnustuksellisuutta pitkälti toteutettiinkin, mutta sitten ruvettiin lipsumaan.

Minun teokratiassani turpaan saisivat niin ateistit kuin kreationistit. Tai vähintään mokomat tietäisivät paikkansa, kenties polttorovioista voitaneen pidättäytyä.

Yksi kansa, yksi uskonto.