keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Haarniskaleikkiä

Vierailin eilen Turussa. Tässä yhteydessä kävin tietenkin myös Turun linnassa. Siellä on erikseen osio toiminnalle jota periaatteessa voin tehdä kotonanikin. tein kuitenkin. ; Eli pukeuduin haarniskoihin. Esimerkiksi kuvassa oleva barbute oli ihan funktionaalinenkin. Ja sen kanssa huomasi selvästi miksi se oli suosittu kypärämalli. Sen kanssa näkee huomattavasti paremmin kuin omassa bascinetissani. Se suojaa hyvin. Paitsi että kun olen tottunut bascinettiini niin se tuntui hyvinkin naamasta tarpeettomankin avoimelta.
Kokeiltavana oli myös ns. close helmet. Siinä on visiiri. Visiiri tietenkin suojaa naamaa hyvin. Sallet on toisaalta malli jossa yleensä näkee paremmin kuin bascinetissa. Sillä niissä silmänraot ovat lähempänä kasvoja. Ja tämä määrää näkyvyydestä yllättävän paljon. Paitsi Turun linnassa. En ymmärrä miten on mahdollista että sillä näkee vielä vähemmän kuin bascinnetissa. Tuossa kypärässä näkyvyys oli niin huono että suoraan sanoen ihmettelin miksi siihen on enää vaivauduttu lainkaan laittamaan mitään reikiä.

Tämä muistuttaa siitä että kenties nämä museoissa joskus nähtävät kokeiluasiat eivät anna ihmisille aivan oikeaa viestiä. Niitä kokeilemalla tosin näyttää hyvältä peilin edessä ja selfieissä joten kenties tämä ongelma ei ole kovin tärkeä.

4 kommenttia:

Pantalone kirjoitti...

Jonkun toisen kypärä onkin kimurantti, koska ne tehdään mittojen mukaan. Jostain olen saanut käsityksen, että visiiri oli alhaalla vain nuolisateessa. Itse pidän enemmän siitä saksalaisesta goottimallista, jossa leuka/kaulasuoja on rintapanssarin kiinteä osa.

Pantalone kirjoitti...

Jonkun toisen kypärä onkin kimurantti, koska ne tehdään mittojen mukaan. Jostain olen saanut käsityksen, että visiiri oli alhaalla vain nuolisateessa. Itse pidän enemmän siitä saksalaisesta goottimallista, jossa leuka/kaulasuoja on rintapanssarin kiinteä osa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Riippuu aika paljon kypärästä että onko se alhaalla vain nuolisateessa.

Esimerkiksi jos katsotaan bascinetia, selitys on uskottava. Pitkänomainen kypärämallille tyypillinen nokkamuoto on hyvä energian sivuuntyöntäjä. Toisaalta tämä sama mallitus pakottaa siihen että silmänraot ovat hyvin kaukana naamasta. Joka kaventaa näkökenttää olemattomiin.

Toisaalta olen nähnyt visiirillisiä sallet -mallisia kypäröitä joissa näkökenttä on todella hieno. Eikä siinä tarvitse visiiriä erikseen nostaa.

Ja jos mietitään niitä bascinnettejakin niin Fiore dei Liberin aineistossa on tekniikoita jotka perustuvat siihen että vihollisen visiiri nostetaan toisella kädellä tieltä. Ja mallina on juuri bascinet. Ja miekkailuetäisyydessä ei olla nuolisateessa ainakaan. Joten epäilen että tuo mainittu seikkakin on vain osatotuus.

Pantalone kirjoitti...

Nyt vähän asiaa ajatelleena alkaa ajatus "nuolisateesta" tuntua hieman omituiselta. Eivät nuolet mikään tykistö ole. Niillä on varsin vaikea pehmittää vastustajan asemia, koska niitä vastaan on helppo suojautua. Nuolisateen jäljiltä voi myös näppärästi kasvattaa omaa ammusvarastoaan keräämällä talteen summamutikassa ammutut nuolet. Nuolisade taitaa olla lähinnä hollywoodia. Jos sotilaskäyttöön tarkoitetun nuolen hinta halvimmillaan olisi vaikka 5e, niin kuka niitä viitsisi räiskiä ilmoille huvin vuoksi kymmeniä tai satoja? Luulen nuolia ammutun vain tähdättyinä laukauksina.
Sodissa ritarit (luulen taas) aniharvoin kohtasivat toisiaan. Arvaisin, että taistelut ovat olleet sellaisia hightech-NHL-ammattilaiset teurastavat harrastelijaluistelijoita rallyja. Ritareilla on ollut omat vitjansa, jotka ajavat niille saalista, ja ritarin tehtävänä on ollut mäjäyttää miekalla jotain onnetonta heinäkenkää, jota ritarin apumiehet härkkivät kahdelta tai kolmelta suunnalta.