Elokuvat ja seksuaaliväkivalta

Olen tiedostanut saman minkä suurin osa ihmisistä ; Viihteessä käytetään tehokeinona paljon niin seksiä kuin väkivaltaakin. Tässä kohden olen itse ihmetellyt sitä miten väkivaltaa on paljon enemmän kuin seksiä. Ja lisäksi olen lokeroinut mielessäni seksin ja väkivallan "toisistaan erikseen".

Olen toisaalta ollut myös hyvin turtunut etenkin väkivaltaan. Viihde on täynnä "mies ampuu miehen", "mies puukottaa miestä" ja "mies hakkaa miestä" -tyylistä väkivaltaa. Jossa motiivina on itsepuolustus tai taistelu. ; Näiden kohdalla on vähän se, että toisaalta idealisoitu ja epätosi fantasiaväkivalta ei ole usein raakaa mutta sen saattaa pelätä "vieraannuttavan todellisuudesta" lietsoen esimerkiksi patrioottien soturimyyttiä ja luo ajatusta siitä että vaikkapa asian puolesta kuoleminen ei olekaan niin kovin kauhea asia. Toisaalta raaka väkivalta on jotain joka on kauhistuttavaa ja jossain mielessä korostaa sitä mitä väkivalta on oikeasti. Toisaalta näissä on pelkona sitä että tässä lietsotaan ja mässäillään. Että tämä ei olekaan kasvattavaa vaan julmuuteen totuttavaa kuvastoa.

Nuorena olin tässä suhteessa immersiivisempi ja jossain mielessä inhimillisempi ; Jossain määrin tämä on johtanut siihen että ennen koin elokuvia ja tähän liittyi voimakkaampi "jos se onkin totta" -kokemus. Näin aikuisena sitä näkee asioita helpommin "se on vain elokuvaa" -hengessä ja tämä tiedostaminen tavallaan rikkoo jotain. Olen turtunut väkivaltaan, sitä on tullut nähtyä. Joten tässä tavallaan päästään siihen että jos kovin moni on kuten minä, niin miksi väkivaltaa käytetään? Siksi että sen uskotaan toimivan. Vai siksi että sitä itse asiassa rankennetaan eli efektiä saataisiin sillä että väkivallalla hekumoidaan enemmän ja haetaan yhä kauheampia tapoja harjoittaa väkivaltaa.

Ja tästä päästään tavallaan siihen pääasiaan.

Minulla oli tavallaan hyvin stimuloiva keskustelu elokuvissa olevista raiskauskohtauksista. Itselleni raiskauskohtaukset olivat hyvin vahvasti lokeroituneet nimenomaan yleiseen väkivallan teemaan. Tämä on tietenkin siitä erikoista, että tässä on esillä viihteessä käytetty seksin ja väkivallan yhteys.

Raiskaushan on lisäksi jotain johon voidaan liittää paljon erilaisia merkityksiä. Raiskauksessa ihana asia, kuten seksuaalisuus tai ihan puhdas hedonistinen naiminen, otetaan ja murjotaan pilalle. Siinä puututaan autonomiaan, tehdään väkivaltaa ja isketään kaikkiin niihin merkityksiin joita ihminen liittää seksuaalisuuteen. Lisäksi raiskauteen liittyy raskauden mahdollisuus sellaisella tavalla jota miehen voi olla vaikeaa ymmärtää. Tai joka ei välttämättä mene edes herkkätunteisimman miehen kokemuksellisuuteen mitenkään täysin.

Tässä mielessä monelle naiselle raiskauskohtaus onkin varmasti ja taatusti enemmän kuin "yksi väkivallan muoto". Siinä on heille jotain spesiaalia joka ylittää muun väkivallan. ; Tässä mielessä naiselle yleisimmän raiskaustyypin (mies raiskaa naisen) katsominen saattaakin rinnastua johonkin sellaiseen jota itse joudun hakemaan jostain Lars von Trierin "Antikristuksesta" ; Trier on elokuvaan laittanut kohtauksen jossa nainen murskaa miehen kivekset ja raiskaa miehen tämän jälkeen. Minulle tässä kastraatiossa oli kysymys "jostain enemmästä kuin väkivallasta". Vaikka jossain teknisessä mielessä tämä on tietenkin aivan oikeaoppisesti yksi väkivallan alakategoria. Väkivalta on laajempi kategoria kuin kastraatio. Mutta kastraatiossa on jotain aivan erityisiä merkityksiä joita ei löydä väkivallan muista alatyypeistä. (Hieman kuten jokainen eläinyksilö on uniikki vaikka ne luokittuvat johonkin lajiin. Ja useilla eläinlajeilla on piirteitä joita ei löydä muista eläinlajeista.)

Elokuvien raiskaus-sukupuolikontekstit.

Näitä raiskauskohtauksia on melko monessa elokuvassa. Ne eivät ole yhtä yleisiä kuin muu väkivalta. Mutta ne ovat hyvin yleisiä. Tässä kohden otan tarkastelunäkökulmaksi raiskaajan ja raiskatun sukupuolen. En määrittele tässä ryhmäseksiin liittyviä asioita (osittain siksi että teksti on jo nyt hämmentävä ja pitkä, ja toisaalta mieleeni ei tullut esimerkiksi aseteltavaa raiskauskohtausta joka viitteistäisi sitä mitä niistä sitten haluaisin sanoa.)

Mies raiskaa naisen / Nainen joutuu miehen raiskaamaksi.

Ja niitä löytyy yllättävän "kevytmaineisissakin" elokuvissa. Katsoimme lukiossa 1986 tehdyn elokuvan "Luolakarhun klaani" ("The Clan of the Cave Bear"). Siinä tapahtuu raiskaus. Kohtaus on toki hyvin erilainen verrattuna Auelin kirjaan. Ja se on tätä tavallaan melko huolestuttavassa valossa. Kun itse kirjassa negatiivisesti kuvatusta raiskauksesta seuraa raskaus, elokuvassa on luotu erillinen hahmo joka sitten  yritetään keventää jonkinlaiseksi romanttiseksi partneriksi. Kuitenkaan raiskausta ei ole muutettu rakasteluksi. Elokuvakäsikirjoittajan kynä ja kuvaustapa ja asenteet yrittävät kuitenkin jotenkin luoda kuvan siitä että tämä raiskaus olisi muka enemmän jotain "yllätysseksin harrastamista". Tämä on tehty melko vetoavasti sillä 1990 -luvun teiniluokassa kuului hihittelyä. Historianopettajamme elokuvanjälkeinen lausunto siitä että teknisesti kohtaus oli raiskaus oli tässä mielessä tärkeä ja opettavainen ; Hän peräti kysyi että keiden mielestä raiskaus on jotenkin hauska tai koominen asia. Kukaan ei nostanut kättään. Vähintään joku oli kuitenkin hihitellyt, kuten itse kunkin korvat olivat voineet rekisteröidä.

Vastaavaa toki toistuu muissakin elokuvissa. Ja monesti raiskauksilla mässäillään eikä kevennetä. Näissä kohden on joskus vaikeaa ymmärtää miksi niitä tehdään ; Onko raiskaus niin erityislaatuinen että sillä alleviivataan raiskaajan sadistisuutta ja luodaan tunneyhteyttä? Vai onko tämänlainen oikeasti jonkinlaista sadistista väkivaltapornoa tai siihen verrattavissa olevaa aineistoa. (Nähdäkseni elokuvat ovat totta ja jos katsoo näyteltyä väkivaltapornoa jotta ei oikeasti harrastaisi väkivaltapornoa niin sitten tämä vähintään täytyisi tunnustaa itselleen ja kenties ääneenkin. Tunnustaa että tämä on patologista.)

Tässä kohden on selvää että pelkkä kohtausten lukumäärä on kiinnostava; Toisaalta se voi heijastella sitä asiaa että raiskauksissa rikos on tilastollisesti usein sellainen että nimenomaan miehet raiskaavat naisia. Elokuvat tässä mielessä kuvaavat sitä mitä maailma on. Mutta samalla joku saattaa nähdä että tämä itse asiassa ylläpitää tai kenties jopa rakentaa jonkinlaista raiskauskulttuuria. Jossa vahvistetaan assosiaatiota miehen ja raiskaamisen välillä ja johon liittyy joko ajatukseen tottumisen tai lietsomisen tunnelmaa. (Vaikka tietenkään suurin osa miehistä ei raiskaa juuri kenenkään mielestä.)

Nainen raiskaa miehen/Mies joutuu naisen raiskaamaksi

Monesti raiskauskohtaukset tuovat mieleen väkivaltaisen elokuvan. Näin usein onkin. Usein raiskattava nainen voi olla pelastettava uhri, passiivinen ja avuton. Jonka miessankari sitten pelastaa viime hetkellä. Jopa hyvin vanhakantaisissa elokuvissa joku Jean-Paul Belmondon näyttelemä sankari tulee paikalle heti kunhan paha veitsellä leikkivä on leikitellyt niin että elokuvan katsoja on päässyt odottamaan tissien vilahtamista. Raiskaajille tapaa käydä huonosti.

Tässä mielessä edellämainitsemani "Luolakarhun klaani" olikin hyvin poikkeuksellinen elokuva. Sillä siinä toistuu asenne ja teema joka on hyvin vahva raiskaushenkisissä ei-väkivaltaisissa elokuvissa. Romanttisissa komedioissa raiskatuksi tuleva mies on itse asiassa klisee. Sitä katsoo jotain sellaisia elokuvia kuin "Kuokkavieraat" ("Wedding Crashers") ja vastaavat, voi huomata että on hyvin tavallista että nukkuvan miehen luo tunkeutuminen, tämän sitominen ja ilman lupaa yhtyminen nähdään lähinnä romanttiseksi tempuksi josta seuraa romanttisen komedian erikoinen "pääpalkinto", pysyvä tai potentiaalisesti pysyvä rakkausparisuhde ja perhe-elämä.

Jokainen mies on nähnyt näitä eikä niistä pahastuta. Kuvaamistavalla saa tehtyä paljon. Uskoisin että jos kuvasto ja kuvaustapa olisi toisenlainen, moni  voisikin järkyttyä. Tässä on tietenkin taustalla sellainen erikoinen harhaluulo että kaikki miehet haluavat koko ajan seksiä. Tai että he haluavat seksiä kenen tahansa kanssa. Moni nainen näkee näissä kohtauksissa jotain vapautunutta, että naisen seksuaalisuus voi olla sellainen että he rikkovat normeja. Ja näin hekään eivät kiinnitä huomiota siihen pikkuasiaan että teknisesti nainen voi olla aktiivisesti seksuaalinen ja haluava olento ilman että raiskaa ketään prosessissa. (Tämän uskallan sanoa ihan omakohtaisten kokemusten kautta.) Näissä elokuvissa autonomia ja vallankäyttö sekoittuvat ja elokuvan kuvaamistapa helpottaa tämän kategoriavirheen tekemistä.
1: Itselleni, näin sadomasokismin jonkinlaisena ystävänä tämä ero on kuitenkin aika selvä. Minulle on aika oleellista se kuka minut mihinkin milloinkin sitoo. Ja jos ero on jollekulle jossain vaikeasti kuviteltavissa olevassa vaihtoehtoisessa maailmassa vaikeaa ja hän tämän pohjalta lähtee leikkimään vapautunutta niin oikeuslaitos kyllä osaa selittää käsite-eroja myös vaihtoehtotodellisuustasoa vaativan typerille.

Tässä mielessä ei kuitenkaan ole ihmeteltävää miten elämme maailmassa jossa on niin että jos jossain joku naisopettaja harrastaa seksiä alaikäisen oppilaan kanssa, selitetään heti jossain provokatiivisessa nettimeemissä siitä miten lapsen ei pitäisi haastaa oikeuteen vaan olla tyytyväinen. Ja toisaalta miten aika yleisesti esiintyy lausuntoja joiden mukaan miestä ei edes voisi raiskata koska miehen tulee haluta jotta hänellä seisoo.

Mies raiskaa miehen/Mies joutuu miehen raiskaamaksi.

Näitä kohtauksia on hyvin hyvin vähän. Tarantinon "Pulp Fiction" on ainut elokuva joka minulle tulee tässä mieleen. (Monessa muussa kategoriassa on helppo keksiä moniakin vaihtoehtoja. Ongelma on että minkä niistä valitsee, voi katsoa "mistä syntyy paras tarina". Tässä tätä vaihtoehtoa ei ole.) Edes tässä kohtausta ei näytetä loppuun. Raiskausta ei näytetä ja tähän saattaa syntyä jopa komediallinen vivahde ; Tässä kohden klassisin esimerkki on "Syvä joki" ("Deliverance"), elokuva jota en ole itse nähnyt. Siinä on ilmeisesti varsin tarkkaan kuvattu raiskauskohtaus jota pidetään erityisen rankkana katsottavana. Kohtaukseen liittyy kohu. (Tarantinon mainittu kohtaus ei käsittääkseni nostattanut juuri mitään missään.)

Jossain mielessä on erikoista että tämänlaisia kohtauksia on niin vähän. Tässä kohden joku voisi viitata erilaisiin yli- ja aliedustuksiin ja monipuolistaa sitä miten raiskauksia kuvataan. Toisaalta olen melko varma että tämä näkökulma saataisiin varsin helposti lietsomaan homovastaisuutta ; Nämä kohtaukset napsahtavat sen verran vahvasti siihen maailmaan jossa "huolissaan olevat heteromiehet" ovat ahdistuneita siitä että joku "homo raiskaa heidät saunassa" (niin kuin tälläisiä oikeasti tapahtuisi jossain edes mainittavia lukumääriä) tai joita ahdistaa se, että joku homo saunassa katsoo heidän takamustaan.
1: "You wish" sanoisi tähän joku vähän täräkämpi homoseksuelli. Onkin jännittävää miten homomiehen katseen ahdistavuutta ja imartelevuutta ei osata kontekstoida siihen miten joku nainen kokee jonkun miehen vastaavat himon sävytttämät katseet. Eihän jokainen heteronainen halua seksiä jokaisen heteromiehen kanssa aivan kuten jokainen heteromies ei halua seksiä jokaisen heteronaisen kanssa. Tässä on mielestäni jotain jota pitää hakea jostain.

Nainen raiskaa naisen/Nainen joutuu naisen raiskaamaksi

Mieleeni ei tule mitään. Google tarjoaa pornoa. Tämä on mielestäni erikoista. Ilmeisesti naiseen tai naiseuteen ei liitetä mielikuvia joita sitten putkahtaisi mieleen fantasiaa kirjoittaville. Kenties tosimaailman väkivaltarakenne heijastuu tässä siten että ei ole mitään mieleentulevaa kuvattavaa todellisuutta.

Valtavuutta

"Helsingin Sanomissa" oli haastateltu pornografiaa tutkivaa Susanna Paasosta Hän oli aloittanut uransa tutkimalla saamaansa spam -postia. Aiheen tutkimattomuus oli ollut ällistyttävää. "Se oli 1990-luvulla netin suosituinta sisältöä ja yksi harvoista, josta kuluttajat silloin maksoivat verkossa. Silti aihetta välteltiin tiedemaailmassa. Siitä oli olemassa kansainvälisesti vain muutama tutkimus." Hän esittelee pornografialle erikoisen ulottuvuuden. Kielen. "Huomasin, että kielen avulla tuotetaan liioittelua kuviin, joissa ei ole mitään kovin dramaattista. Miehen elintä kutsuttiin valtavaksi ja kolossaaliseksi ja naisia pikkuruisiksi. Liioittelusta ja näyttävyydestähän pornossa on kyse." Eli "rivous" syntyy kuvien sisällön sijaan sillä miten sitä mainostetaan tai kutsutaan. Sama korostuu myös suorituksissa : "...tietyt asennot eivät ole suosittuja siksi, että seksi tuntuisi niissä erityisen hyvältä vaan siksi, että asento on näyttävin."

Olen itsekin nähnyt pornografialla hyvin läheisen suhteen komediaan. Sillä molemmissa näytellään korostetusti. Tragedia ja muut vastaavat lajityypit luottavat usein hienovaraiseen näyttelemiseen. Mutta pornografiassa ja komediassa eleet, liikkuminen ja tapahtumat ovat liioiteltuja. Samaa tietenkin korostaa sekin että pornon käsikirjoitus on hyvin pinnallista ja sex ex machinoiden täyttämää. Esimerkiksi pornoelokuvassa vieraissa käyminen voi olla piiloteltava nolo asia. Mutta sitten kun petetty saa asiasta tietää, tilanne ratkeaakin kolmen kimpalla.(Tämä ei ole tragediaa eikä realismia ainakaan.)  Näin ollen kykenen tunnistamaan Paasosen tekstistä paljon omia huomioitani ; Porno liioittelee mutta ei usein ole hauskaa vaan tylsää. Näin ollen pornografia on karkeasti sanoen ilveilyä, jopa ihme ilveilyä.

Samoin pornoa koskeva arvokeskustelu ei ole yllättävää. "Kärjistäen pornon rintamalinjat voi vetää näin: Vastustajien mielestä porno on naisiin kohdistuva väkivallan muoto. Puolustajien mukaan kyse on fantasiasta, itseilmaisusta ja sananvapaudesta." Kiinnostavaa on kuitenkin ajatella sitä että yhteiskunnan pornoistuminen ei ole kovinkaan ilmiselvää. "...keskustelussa sekoitetaan usein seksin näkyvyys ja seksismi. Vaikka seksiä on esillä enemmän kuin aikaisemmin, perinteinen seksismi on Paasosen mukaan vähentynyt." Nykyään kauhistellaan miten pornoa on parin klikkauksen päässä. Mutta sitten toisaalta "Vielä 1970-luvulla perhelehti Hymyn kannessa poseerasi yläosattomia naisia, ja 80-luvulla nuortenlehden fanijulisteessa Samantha Fox oli tissit paljaana. Tyttökalenteri toimiston seinällä oli tavallista, ja televisiosta tuli parhaaseen katseluaikaan Benny Hillin huumorisarja, jonka sketsissä päähenkilö ampui nalkuttavan vaimonsa saadakseen syliinsä niukkapukeisia nuoria sisäkköjä", Paasonen sanoo. "Enää seksismi ei ole yhtä hyväksyttyä.""

Hankaluuksia kuitenkin tulee mieleeni, jostain muualta. Perimmiltään siitä että
Genre on kuitenkin hyvin hajanainen. "Porno on populaarikulttuurin lajityypeistä hajanaisin ja sisältää valtavasti alalajeja." Tässä ongelma tiivistyy siihen että miten tunnistetaan porno josta puhutaan. Asia ei ole mitätön. Esimerkiksi minun nuoruudessani pidettiin historiasta kiinnostuneille sopivana kertomakirjallisuutena Untinen-Auelin kivikausiromaaneita. Niiden kieli on kuitenkin tönkköä, kirjasarjan mary sue -sankaritar kohtaa hyvinkin tyypiteltyjä ja tyyliteltyjä tilanteita ja kirjasarjaa on taatusti käytetty masturbatorisena apuna. Voidaan aivan oikeasti kysyä että onko porno tietyn tyylistä siksi että jos sillä nähdään jotain muita ansioita niin sitten se luokitellaan johonkin muuhun genreen. Esimerkiksi pornoelokuvista tuttuja tapahtumia sisälläpitävä Lars von Trierin "Nymph()maniac" voisi jostakusta olla pornografinen mutta suuri osa elokuvia seuraavista pitää sitä taide-elokuvana. (Minulle se on vääristyneen mielen tuottama taide-elokuva. Enkä tiedä onko vääristynyt mieli kiinnostava ja tarpeellinen lisäkriteeri vai ei.)

Jossain mielessä pornografia voidaan tiivistää joksikin "josta tiedetään kun nähdään". Ja tätä voidaan lähestyä kahta kautta. Ja nämä keinot ovat itse asiassa keskenään päinvastaisia.
1: Jos asiaa lähestytään fenomenologisesti tai kokemuskeskeisesti, pornografia tiivistyy suurin piirtein siihen että pornografia on jotain johon menettää kiinnostuksensa sen jälkeen kun on lauennut. Jos pornografian tehtävänä ja tarkoituksena on kiihottaa, tämä on hyvä tapa lähestyä sitä mikä on "onnistunutta pornoa".
2: Jos asiaa taas lähestytään muutoin, esimerkiksi analyyttisesti, niin voidaan ajatella että hajanaisena genrenä pornoa pitää kenties lähestyä samalla tavalla kuin kauhugenreä. Kauhua on ollut vaikeaa määritellä. Ja tässä hedelmälliseksi lähestymistavaksi on nähty kauhuksi nähtyjen toistuvien piirteiden luokittelu. On syntynyt "ostoslistametodi" jossa kauhua on se, että lainaa esteettisiä piirteitä, goottilaisia symboleita, tietynlaisia tapahtumapaikkoja ja aikoja, hirviöitä, säikyttelyefektejä ja vastaavia. Kun niitä lainaa riittävästi, syntyy kauhua. Pornon kohdalla listalle voikin päätyä vaikkapa airbrushattu kuvamaailma, tietynlaiset väriskaalan muuttelut. (Joku BDSM -dominaporno vaatii erilaisen värikäsittelyn kuin softcore mutta näitä ei ole kovin älyttömästi.) Samoin huvittavista kliseistä kuten "nainen saa orgasmin kun mies laukeaa hänen rinnoilleen" yhdessä näytettyihin laukeamisiin (joita klassiset elokuvat ja todellisuus käyttävät harvoin. Harva sitä vetää kiivaan panon jälkeen ulos vain voidakseen laueta päivänvalossa iholle). Pornon "ostoslistasta" syntyy helposti melkoisen koominen, absurdi tai surreaali.

Pölypäät : Eli skientismin naurettavuudesta

ISON -komeetta on ollut hieman kuten elämä. Siltä odotettiin suuria, sitten sen pelättiin hajonneen auringon ohituksessa ja sitten ollaan varovaisesti sillä kannalla että siitä on ehkä jotain pientä jäljellä. Tämä mediamyllytys on tehnyt komeetasta suositun. Ja tämä ei miellytä kaikkia. "Ilta-Sanomien" ISON -uutisen kommenttipuoli kertoo, mistä on kysymys. "Kyllä ihmisiä jaksaa kiinnostaa yksi kivimurikka, joita nyt sinkoilee avaruudessa sinne tänne lukematon määrä. Ihan naurattaa miten tähtitieteilijät ovat innoissaan. Luulevatko he saavansa siitä selville miten ja milloin kaikki on alkanut ja mikä on elämän tarkoitus?"

Tämäntapainen asennoituminen on varsin tavallista tiedehalveksuntaa.
* Se korostaa enemmän sitä, että tiede ei käsittele aidosti tärkeitä kysymyksiä. Tärkeys määritellään vastaukseksi kahteen selvään kysymykseen. On erikoista ylipäätään väittää että tärkeät asiat olisivat pakosti vastaus näihin kysymyksiin.
* Taustavaikuttimeksi asetetaan sitten uskonto jonka jostain syystä väitetään ratkaisevan nämä aidosti tärkeät kysymykset, vaikka mitään perusteltua syytä tälle ei olekaan. Tosiasiassa uskonto ei koskaan ole selittänyt miten se, että olemme koneita tuo meille arvoa. Päinvastoin, intelligent design tekee meistä koneita. Nähdäkseni eksistentiaalisesti koneen voi rikkoa mutta eläimen tappaminen on tätä vakavampi aktio.
* Se korostaa että harvinaisuus olisi jotenkin tärkeämpi asia kuin yleinen. Toki minäkin voisin korostaa, että niitä ihmeparanemiskertomuksia on niin netti pullollaan, että ihmettelen miksi jotakuta jaksaa kiinnostaa levitellä niitä facebookissa. Että jos niitä tapahtuu vain kerran tuhannessa vuodessa niin sitten. Tämä muistuttaa myös siitä, että tosiasiassa hyvin monesti vasta jos asia on riittävän yleinen, sitä ylipäätään kannattaa tutkia ilmiönä.
* Lisäksi tässä hämmästyttää se, että tavallisesti kristinusko ja muut uskonnot ovat korostaneet, että luontoon tutustuminen olisi Jumalan kädenjälkeen tutustumista. Tässä lausunnossa tarkkaan katsominen poistaa mysteerin. Tämä nähdäkseni heijastelee hyvin aikamme muutoksia. Siinä missä klassisesti on ajateltu monistisesti että järki tuottaa säännönmukaisuuksia, ollaan siirrytty ylenmääräistä dualistisuutta harjoittavaan malliin jossa asiat ovat joko naturaalisesti tai supernaturaalisesti selitettyjä.

Oman näkemyksen pikaesilletuomisen jälkeen on kuitenkin valaisevaa peilata ihmisten tiedeasenteita ja asettaa niille jonkinlaisia viitekehyksiä.

Lausunto sai kohtuullisen paljon kommentteja. Niistä löytyy monia hyvin erilaisia lähestymistapoja. Ne kaikki ovat hyviä. Ja niitä kaikkia yhdistää se piirre, että ne moittivat tämänlaista ignoranttia asennoitumista. Itse asiassa voidaan sanoa että "hyvän" minimimääritelmä on tästä lähtien se, että tämänlaisia laukova ihminen ei saa kannatusta ja komppausta ideoilleen. Kenties hän jossain vaiheessa oppii ymmärtämään, että hänen ei pidä hävetä mielipiteidensä esittämistä vaan itseään. Mitä useampi sanoo jotain sen tapaista että "Naura vain. Minä nauran tuollaiselle turhanpäiväiselle pessimismille. Taivaankappaleita tutkimalla voidaan todellakin saada selville tietoa maailman synnystä, mutta tämä komeetta kiinnostaa varmasti myös sen vuoksi, että kyseessä on erittäin vaikuttava luonnonilmiö. Jos sinä et siitä innostu, niin se ei varmaankaan kiinnosta ketään. Tämä kiinnostaa moniakin. Elämän tarkoitus muuten on olla kiinnostunut asioista. Kiinnostavat ihmiset ovat kiinnostavia. Välinpitämättömät taas todella tylsiä." sitä parempi paikka maailma on inhimillisten ihmisten elää ja olla.

On toki hyvä tunnustaa, että komeettojen tarkastelussa on pieni annos maailmanlopun sävyjä. Ja tässä on oltava olla hieman hurtilla asenteella. Komeetan ratojen ennustaminen ei tarkoita samaa kuin kyky estää tuho. Siksi tähtitiede voi tuottaa syviä "Kassandran kriisejä" sillä tavalla mitä Lars von Trier kuvasi "Melancholia" -elokuvassa. Osa näkee että tuholle ei voida tehdä mitään, mutta tieto tästä voi olla hyvä viimeisten päivien suunnittelun kannalta. Osa näkee että on kenties minimaalinen mahdollisuus tehdä jotain jos tiedetään asiasta, ilman tietoa ei ole edes tätä. Osa on sitten vaikeatulkintaisempia, kuten maailmanlopun tunnelmissa oleva lausunto : "On se kuulkaas sellaista, että noita kokkareita lentelee tuolla tämän tästä. Kyllä tässä tuuria on ollut kun vähän aikaan ei ole tellus ottanut pahempaa osumaa. Hyvä kuitenkin, että meillä on niitä heeboja, jotka jaksavat tuijotella taivaalle öiseen aikaan teleskoopit tanassa. Saadaan sitten vähän etukäteen vihiä, jos osumaa olisi tulossa. Ehditään laittaa kypärät sitten päähän. Kyllä jämpti on niin."

Mutta siitä huolimatta on hyvä muistaa että komeetta on estettinen. Ja itse muistan, että edellinen kunnon kokoinen komeetta, Hale-Bopp, oli miellyttävää katsottavaa. Ei voi sanoa että näitä maahan näkyviä komeettoja olisi kovin usein. Uskovaiset kehottavat ihailemaan kedon kukkiakin, ja niitäkin on sentään miljoonia ja ne tulevat esiin joka vuosi. "Kyllä minua ainakin kiinnostaa, että nähdäänkö tämä komeetta silmin maasta." Ja jos ihminen kiinnostuu harrastelijateatterista, kahvikuppien maalaamisesta, kalastuksesta, kukkien tuijottamisesta tai ateistipaskiaisten käännytysjulistamisesta internetissä, niin niihin on liitetty yleensä kohteliaisuussäännöt. Skientisteillä näitä sääntöjä ei jostain syystä ole suojanaan. "Entä kerrotko mistä ilmiöstä tai harrastuksesta sinä innostut, ja mitä luulet saavasi siitä irti, niin saavat mahdollisesti muutkin nauraa." Onkin hyvä muistaa, että miksi esimerkiksi minua on helppo pitää vihaisena. Siksi, että perusoletukseni kontaktista ihmisten kanssa on osin muotoutunut siitä, että tämänlaisia halveksivalla horse laugh -asenteella pyöriviä ihmisiin törmää toistuvasti. "Mitäs huvittavaa siinä on jos jotakuta kiinnostaa tutkia maailmankaikkeuden toimintaa? Tekisi ihan hyvää kaikille nykypäivän lampaille, jotka ottaa elämäntehtäväkseen ruikuttaa."

Tällä on suurta inhimillistä arvoa, joka ei ole ollenkaan irrallaan esimerkiksi yhteiskunnan toimivuudesta ; Tiede edistää asioita, ja kiinnostus on usein myös yllättävillä tavoilla hyödyllistä. "Ihmisen yksi oleellinen luonteen ominaisuus on uteliaisuus ja tästä johtuen asioiden tutkiminen ja tarkastelu. Juuri tämä on johtanut ihmiskunnan kehitykseen. Nyt sinun on helppo nauraa tutkijoiden mielenkiinnolle, mutta ilman näitä ihmisiä jotka ovat kaikista asioista uteliaita ja jotka tekevät uusia havaintoja ja keksintöjä, istuisit viluisena ja aliravittuna karhuntaljassasi ja värisisit kylmästä jossain luolassa. Eikä sinua varmaankaan silloin naurattaisi mikään. On täysin järjetöntä nauraa tutkijoille ja tiedemiehille, joiden ansiosta koko ihmiskunta tuhansien vuosien kuluessa on kehittynyt nykyiselleen."

Lisäksi on syytä muistaa, että tieteellisesti komeetta ei ole kiinnostava esteettisesti. Se on tutkimuskohde, josta saadaan tietoa jota ei aikaisemmin ole ollut. Ja tätä kautta voidaan jopa testata hypoteeseja. Jos ei ihan universumin alkuun mennäkään, niin aurinkokunnan alkuun edes. Komeetta voi tarjota tieteellisesti kiinnostavaa tietoa joka yltää pitkälle yksittäisen komeetan ominaisuuksia pidemmälle. "Ihmiskuntaa kiinnostaa oman aurinkokuntamme syntyhistoria. Siihen lisävalaistusta voi tuoda aina kaukainen kappale, joka tänne yllättäen "purjehtii". Kyllä näytelmä on varmastikin myös ilmiönä mielenkiintoinen kulkeehan komeetta hyvin läheltä aurinkoa, mikä antaa lisämaustetta kokkaukselle. Mistä muuten tiedät, että kysymyksessä on kivenmurikka, ennen kuin tutkit asiaa? Tavallisesti komeetat ovat pääosin jäätä. Jos komeetta säilyy pääosin ehjänä, se voi olla muutakin materiaa kuin vettä." Esimerkiksi "Tieteen Kuvalehdessä" kerrottiin miten ISON kiinnostaa koska komeetan pyrstön käyttäytymiseen liittyy tällä hetkellä pieniä tieteellisiä auki olevia kysymyksiä. Magneettimyrskyjen ja plasmavirtausten vaikutuksista on erilaisia teorioita joita voidaan yrittää koetella ja selvittää mikä niistä on osuvin. Kysymys ei siis ole pelkästään siitä että komeetta olisi tutkimuskohde, vaan myös siitä että komeetan häntä on tavallaan "mittari". Kysymys on siitä miten asiat liittyvät yhteen. On turhaa luulla että kysymys on pelkästään tästä yhdestä ja tietystä komeetasta. "Ensinnäkin mitä tuon murikan koostumus ei ole tarkalleen tiedossa siksi se myös kiinnostaa tutkijoita. Tuo murikka voi kantaa mukanaan jotain todella mielenkiintoista. Ehkäpä jopa jotakin sellaista josta voi kehittyyä niin älykästä elämää joka osaa etsiä vastauksia mistä tulevat, missä elävät ja minne ovat menossa. Toki joukossa saattaa ola myös niitä yksilöitä joiden älyllinen kapasiteetti ei riitä ymmärtämään miksi näillä asioilla on merkitystä."

Tiede on "kivenmurikoiden", esimerkiksi planeettojen, tutkimuksellaan vaikuttanut laajasti maailmankuviin ja iskenyt jopa teologiaan asti. Elämän tarkoitusta hengelliseltäkään pohjalta lähestyvä ei voi ohittaa tältä osin tiedettä. Sillä vaikka kuinka selitetään että tiede ei voi käsitellä uskonasioita, niin silti on kuten Ilkka Pyysiäinen on esittänyt ; Valtaosa modernista uskonnosta on dogmiensa, maailmankuviensa ja tulkintojensa kohdalla joutunut reagoimaan tieteeseen. Koska uskonto jäsentää maailmaa esittäen väitelauseita tai skenaarioita jotka koskevat maailmaa, sen luonnetta ja ihmispsykologiaa. "Eiköhän tämä ole sitä niinsanottua tieteellistä kiinnostusta. Voidaan esimerkiksi testailla erilaisia hypoteeseja. Näistä ehkä klassisin esimerkki on Einsteinin teorian varmistus auringonpimennyksen aikana. Kyllähän niitä auringonpimennyksiäkin on ties kuinka paljon, mutta ei kuitenkaan niin usein että tälläinen testailu ei olisi kiinnostavaa tai tärkeää. Samoin on tutkittu venuksen ylikulkua ja tätä kautta on saatu selville luonnonvakioiden sisällöstä. Tosin tieteellä on myös vaikutuksia tulkintoihin ; Tilanne on täysin verrattavissa Galilein tilanteeseen jossa aiheena oli aurinkokeskisen maailmankuvan testaaminen. Tällä oli jopa teologisia implikaatioita ja esimerkiksi itse Luther oli näiden teologisten seikkojen vuoksi kovasti aurinkokeskisyyttä vastaan.Näissä kohden onkin aina sellainen olo, että olisiko vihastumisen syy sittenkin se, että tämä osuu jotenkin arkaan paikkaan? Onhan evoluutiokin arka paikka monille uskovaisille nykyaikanakin.Kiinnostavaa onkin, että luonnonvakioiden selvittely higgsin hiukkasesta "pölypallojen" tutkimiseen on liitoksissa antrooppisen periaatteen ymmärtämiseenkin, esimerkiksi todennäköisyysarvioihin. Jolla taas käsitellään universumin synnyn kaltaisia konsepteja. Uskonnot ovat halanneet tässä mysteeriä."

Nothing is too good for you

YLE lähetti muutama päivä sitten Lars von Trierin "Melancholia" -elokuvan. Se on elokuva, joka on taiteellisesti ansiokas, kiinnostava ja paikoitellen tappavan tylsistyttävä. Syynä on se, että elokuva on aihettaan. Se on melankolinen kaikilla tasoillaan. Se on pinnallisesti katsoen elokuva jossa sininen planeetta nimeltä "Melancholia" uhkaa törmätä maahan ja törmääkin lopuksi. Se on myös elokuva masennuksesta.

Voisin lähestyä elokuvaa kasaamalla suuren kasan symboleita tai tarinanpätkiä. Elokuvaa voisi vaikka kuvata alkukohtauksen kautta, jossa liian suuri ja hieno limusiini ei mahdu risteyksestä ja tämän vuoksi ihmiset myöhästyvät häistään. Voisin käsitellä sitä miten eurooppalaisten maailmanloppu on maailmanloppu kun taas Amerikkalaisten maailmanloppu on jotain joka on vain ohimenevä uhka joka räjäytetään sankarillisesti avaruusteknologialla syrjään. Ja korostaa, että eurooppalainen fenomenologia korostaa lopun vääjäämättömyyttä kun taas amerikkalaisessa asennemaailmassa tappio on ikään kuin riittämätöntä yrittämistä. Voisin lähestyä elokuvaa sitä kautta, miten se viittaa itseensä, esimerkiksi miten yhdessä kohtauksessa kysytään montako reikää on golfkentässä, saadaan vastaukseksi 18 ja sitten kuitenkin eräässä kohtauksessa ollaan raesateessa 19 reiällä.

Mutta lähestyn elokuvaa trendien ja suurien linjojen kautta.

On oleellista tajuta, että von Trier itse asiassa käsittelee melankoliaa suruna eikä masennuksena. Masennus on vain pinnallistasoinen aihe. Moni ajattelee, että tämä on elokuva masennuksesta ja heille jää huomaamatta se, että elokuva itse asiassa käy alusta loppuun asti läpi Kübler-Rossin viittä surun vaihetta järjestyksessä. Ensin ollaan menossa häihin ja sävy on denial, kiisto. Sitten ollaan vihaisia. Pian päästään siihen, onko morsian iloinen kun häät ovat kalliita ja talokin ollaan saamassa. On ikään kuin velvollisuus osallistua kaupankäyntiin. Sitten ajaudutaan depressioon jota kestää elokuvassa melko pitkään. Loppukohtauksesssa saavutetaan hyväksyntä.

Toinen trendi on se, että elokuvassa Justinen ympäristö läpikäy valtavan muutoksen. Elokuvan alussa hänellä on amerikkalainen aksentti, hän ajaa limusiinilla suureellisiin miljonäärijuhliin. Sittemmin hän alkaa elämään lähemmäs eurooppalaista elämää. Myös puhettapa muuttuu eurooppalaiseksi prosessissa. Lopulta hän ajautuu jonkinlaiseksi natiiviksi tai jopa askeetikoksi. Tässä sivussa ihmismäärä sekä infrastruktuuri vähenevät. Alun isosta hääseurueesta päästään lopun kahteen naiseen ja yhteen poikaan jotka ovat puolivalmiissa risumajassa.

Kolmas linja on sitten mytologinen. Lars von Trier pistää Justinen muuttumaan jumalattaresta toiseksi. Aluksi hän on Diana. Lopuksi hän on Kassandra. Jos joku ihmettelee miksi masentunut Justine ei syö lääkkeitä vaan kylpee, syynä on se, että Diana oli jumala joka suojeli neitsyyttään mutta peseytyessään ajoi miehiä kiusaukseen. Diana on toiveikas lupaus ilman täyttymystä. Kassandra taas oli jumalatar jolla oli valta nähdä tulevaisuuteen, mutta ei kykyä korjata tai muuttaa sitä.

Clairen hahmo on tärkeä, sillä hän on ikään kuin Justinea sivusta seuraava ja tätä tukeva hahmo. Hänen roolinsa on angst. Hän ei välttele totuutta, mutta ahdistuu siitä että se ei ole hallittavissa. Hän on maailmaan heitetty, eikä osaa elää illuusiossa.

Minusta koko elokuva on sitä että nämä kolme nivotaan yhteen.

Dianan hahmoa rinnastetaan Amerikkalaiseen Art Directoriin. Hän antaa lupausta tyydytyksestä, utopian. Mutta ei kuitenkaan anna lopullista tyytymistä. Hän kuvastaakin bargainingin loppuvaiheessa saamaansa mainosprojektia rajuin sanoin. Hän kuvaa sitä joksikin jolla pitäisi myydä jotain oikeasti surkeaa, mielellään siten että halu ei lakkaa koskaan. Lupaus tyydytyksestä ilman tyydytystä toistuvatkin tässä vaiheessa hyvin monella tavoin. (Myös seksissä, kun Diana ei anna edes häävuoteessa, vaikka on aiemmin flirttaillut ja lupaillut ja kiihottanut aiheesta.) Ja kun pettymys halun toteutumisen utooppisuudesta tulee, on vastaus raju. "Mitä oikein odotit?" -kysymyksen hengessä.

Kassandra taas liitetään sinänsä toteen huomioon siitä että masentuneilla ihmisillä on paras kyky arvioida kykyjään realistisesti. Mielenterveet ihmiset sen sijaan elävät harhassa. Normaali ihminen on Lake Wobegon efektin vaikutuksesta kyvyistään liikavarma. Tämä vertautuu elokuvassa Diana-Justinen luomaksi illuusioksi. Tässä elokuvassa tosin mennään vielä pidemmälle. Tässä masentunut ei ole vain itseään realistisesti näkevä, vaan heillä on ikään kuin laajempi kyky nähdä kaikkien todellisuutta koskevien illuusioiden läpi. Näin Kassandra -Justine näkeekin maailmanlopun tulevan jo siinä vaiheessa kun muut puhuvat ohilennon mahdollisuudesta. Samoin hän kertoo vain tietävänsä, että vain maassa on elämää, ei missään muualla avaruudessa tai sen ulkopuolella. Eikä maassakaan enää kauaa.

Tässä mielessä surun läpikäyminen voidaan nähdä jonkinlaiseksi edistymiseksi ja kypsyysprojektiksi. Ja tämä johtaa varsin epämuodikkaisiin näkemyksiin. Askeesi, utopiattomuus ja tieto liitetään viisauteen tavalla josta suurin osa ihmisistä valitsee vain osan. Oikein kukaan ei halua ottaa koko settiä ; Toivosta luopuminen läpitunkee suuren osan kulttuuria (joko tuonpuoleisen tai utooppis-vallankumouksellisen tulevaisuuden muodossa), ja tämä halun tyydyttymisen toive sekoitetaan viisaudeksi ja hyväksi elämäksi. Kypsälle ihmiselle se on sen sijaan moitittavaa ja tyhjänpäiväistä, illuusiota, johon vähemmän kypsyneet ihmiset tarvitsevat ikään kuin kävelykeppinä matkalla terveempiä ja viisaampia elämisen tapoja.

Elokuvan maailmanloppukin näyttäytyy tässä mielenkiintoisena. Siinä missä moni kokee maailmanlopun surullisena asiana, "Melancholia" näkee maailmanlopun surun loppumisena. On saavutettu acceptance. Ei ole enää utopioita eikä näkyjä joiden edessä ollaan voimattomia.

---

Otsikon lausuma on suoraan elokuvasta. Se pitää sisällään kaksoismerkityksen. Puhuttuna se voidaan nähdä maksimiutopiaa tarjoavan mainoslauseen muodossa "Nothing is too good for you" (~ karkeasti "mikään ei ole riittävän hyvä sinulle"). Se voi olla myös ""Nothing" is too good for you" (~enemmänkin "tyhjäkin on sinulle liikaa").

AntiKristiina

Lars von Trierin elokuva "Antichrist" on tulkittu erittäin naisvastaiseksi elokuvaksi. Kuitenkin tässä kohden mukaan on nostettu erilaisia kääntökeinoja. Tässä on helposti löydettävissä kaksi esimerkkiä:
1: "Olemisen porteilla" -blogissa mainittu tulkinnan kääntäminen. Kyseessä olisi kielto. Hän nostaa esiin esimerkiksi Kafkan "oikeusjuttu" -novellin, jossa henkilö tuomitaan eikä hän ole tietoinen mitä hän on tehnyt, onko hän tehnyt mitään ja mistä häntä syytetään. Tuomio tulee ja oudolta tuntuu. Lukijalle tulee olo siitä että "Paha voittaa". Mikä ei tarkoita sitä että paha tulkittaisiin hyväksi.
2: Kuittisen mukaan elokuvassa käännetään roolit ylösalaisin: "Mies käyttää verbaalista määrittelyn, alaskatsomisen ja lapsen asemaan saattamisen valtaa - nainen taas valitsee suoran fyysisen, ruhjovan ja vangitsevan vallan tien."

Itse en ole elokuvaa nähnyt, joten en käytä näitä perusteluja kuin esimerkkeinä, mahdollisuuksina. Nimittäin esimerkkeinä siitä, mitä "pinnallinen" ja "syvällinen" voidaan yhdellä tavalla jaotella, kun katsotaan elokuvia. (Käytän tässä yhteydessä lainausmerkkejä tarkoitushakuisesti.)

"Pinnallinen" elokuva ikään kuin toisintaa, se ei yllätä. Tätä ideaa edustavat muun muassa vanhat lännenelokuvat, joissa pahalla länkkärillä oli musta hattu ja hyvällä valkoinen. Roolit olivat selvät ja lopuksi hyvät voittivat. Tätä kautta "syvällinen" elokuva olisi sellainen jossa
1: Hyvällä olisikin musta hattu, joka vertautuu Kuittisen esimerkkiin, jossa naisen ja miehen roolit oli vaihdettu elokuvassa.
2: Tai sitten hyvä länkkäri häviäisi, joka rinnastuisi "kiellon ilmaisuna", jossa "näytetään todellisuus sen negatiivisuudessaan, epätotuudessan." ja "Dialektisen siirron, kiellon, avulla voidaan tämä negatiivinen kuva todellisuudesta osoittaa sisältävän vastakohtansa, sen miten asioiden pitäisi olla." Näin voitaisiin silti tehdä, eikä olisi järkevää väittää että elokuva "murtaa moraalin nurinperin".

Näitä suorasukaisia tulkintoja voidaan kuitenkin tehdä melko helposti. Ja silloin syvällinenkin sanoma saattaa kääntyä ympäri. Tästä voidaan ottaa eräs tietämäni ahkera elokuvien tulkitsija, joka katsoessamme elokuvaa (jonka nimen olen unohtanut), jossa kuvattiin sukellusveneellä sotivia sotilaita käsitelevää elokuvaa, paheksui sitä että sotilaat eivät olleet puhtoisia vaan kiroilivat ja käyttäytyivät asiattomaksi. Myös sukellusveneen suljettu ympäristö sotki miesten mieliä. Elokuva ei ihannoinut raakaa väkivaltaa. Se ei edes kannustanut juopotteluun ja kiroiluun ja seksipuheisiin. Pinnallisella tulkinnalla nämä "merten sankarit" kuitenkin kannustaisivat juuri näihin. Vaikka elokuva ainakin minun mielestäni ei ihannoinut sotilaiden toimia eikä sotaa - toisin kuin jos elokuvassa kansipojat olisivat olleet siloiteltuja ja kannen alla jutelleet sivistyneitä vaikka Hegelistä. Itse asiassa elokuvan "huonosti käyttäytyvät miehet" olivatkin sotaa vastustava voima. Se näytti että se ei ole mitään "ihannetta" jossa "urheat ja hyveelliset sankarit" "puolustavat ja pelastavat". Päin vastoin, elokuvan sanoma oli enemmänkin se, että "sotaa ei selvin päin ja tervein mielin jaksa".

Jos elokuvan sanoman tulkitsi olevan "heittäkää hyvät tavat romukoppaan ja kiroilkaa niin olette kovia", niin tulkinnan syynä on se, että tarinaa osaa katsoa vain normaalin läpi. Silloin käy ikään kuin niin että "hyvän länkkärin musta hattu" tai "pahan länkkärin voitto" ymmärretään vain "pinnallisen" perustuotannon kautta. Tällöin jos elokuvassa on ollut "syvällinen lähestymistapa", tämä katsantokanta estää näkemästä kyseistä elokuvaa muulla tavalla.

Oma kannanottoni näille ihmisille on se, että he menettävät "yksisilmäisyydessään" mahdollisuuden käsitellä mitään muita kuin "pinnallisia" elokuvia. Heidän on siis turha esittää kaipaavansa "syvällistä käsittelyä": Kun he törmäävät siihen he eivät tunnista sitä, joten sen merkitys heille on sama kuin timanttikaulapanta labradorinnoutajalle.

Tämä ei tietenkään välttämättä ole mikään huono asia : Joillekin tarina on niinkuin se kirjoitetaan ja juonenkäänne on sama kuin koko tarina. Ei sitä aina tarvitsekaan mitään syvempiä merkityksiä kaivella.

Mutta elokuvakritiikissä tilanne on toinen. Se on kuin kaupassa: Sitä voi maksaa kassalla osaamatta laskea, eikä yleensä tule väärin takaisin. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään kannanottoja siitä, toimiiko kassaneiti laskuissaan oikein, on syytä osata laskea.