David Hume on tunnettu erityisesti induktion ongelmasta. Tässä videossa puhun hieman hänen vähemmän tunnetusta asiasta joka käsittelee käsitettävyyttä ja käsittämättömyyttä "inconceivability". Osio löytyy Humen teoksesta "Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä".
Termi on mielenkiintoinen, koska se käsittelee logiikan rajoja tavalla jossa tarvitsemme käsitteen sille, että jokin asia tapahtuu vastoin odotettua luonnon toimintaa. Termi on kätevä koska se sopii hyvin Humen moniin induktion ongelmaa käsitteleviin klassikkoesimerkkeihin, kuten siihen miten aavikolla elänyt prinssi löytää kiinteää vettä eli jäätä. Että ihmeitä joihin Humella myös oli omaa sanottavaansa. Termi on hyvin "yliluonnollisneutraali". Jopa niin että se on neutraalimpi tapa kuvata asiaa kuin sanoa ääneen että "yliluonnollisuusneutraali".
Termin ytimessä on (1) kausaatio ja (2) sellainen asia kuin loogikkojen kannattama väistämättömyys.
Humen mukaan on aivan täysin käsitettävää jos joku sanoo että puut yht'äkkiä alkaisivat kukkimaan keskellä talvea ja lopettaisivat kukkimisensa keväällä. Humen mukaan mikään looginen deduktio ei sellaisenaan todista, että tämä vaihtoehto olisi looginen ristiriita tai muuten mahdoton. Logiikan kannalta lause jossa puu kukkii keväällä on yhtä looginen kuin lause jossa puu kukkii talvella.
Nykyään, kasvihuoneiden ja ilmastonmuutoksen aikana voimme nähdä lausumaa hieman eri tavalla kuin Hume aikanaan, joka voi tylsyttää hänen pointtiaan vaikka se tavallaan vahvistaa sitä. On selvää että Hume puhuu tässä a priori -vetoisesta logiikasta jossa on premissejä ja johtopäätöksiä. Tämä on se näkökulma, ei se että "kaikki oikeasti on mahdollista". Hume kysyy retorisen kysymyksen siitä että onko mitään joka olisi käsitettävämpää - loogisessa mielessä - kuin se että puut kukkisivat talvella ja kuihtuisivat keväisin. Kysymys on tehokas juuri siksi että se sotii kaikkia odotuksiamme vastaan samalla kun se ei sisällä loogisessa mielessä mitään virhettä.
Puun kukkimisen talvella pystyy silti visualisoimaan mielikuvituksessa hyvin. Tässä mielessä haasteeksi tulee tietenkin se, että jossain mielessä se että luonto tekee jotain, sitoutuu ihmisen odotuksiin ja kuvittelukykyyn. Jossain määrin haasteeksi tulee se, onko ihmisen mielikuvituksen raja sama kuin luonnon raja. Ja miten suhtautua siihen että puut Humen eläessä tuppasivat kukkimaan keväsin ja pudottavat lehtensä syksyisin ja ovat paljaana talvisin.
Puun kukkiminen talvella ei ole ristiriita samalla tavalla kuin väite jossa puu kukkisi ja ei-kukkisi samanaikaisesti talvella. Kun Humen kana saa joka päivä siemeniä mutta yhtenä päivänä kirveestä, ajatus maanviljelijän ja ruokinnan välisestä kausaatiosta on Humen kanan odotus maailmasta. Kana ei ehkä kykene kuvittelemaan tai ainakaan odottamaan kirvestä.
Tässä mielessä Humen lausunnosta saa tiivistettyä sellaisen pienen asian että puhdas deduktiivinen logiikka jossa mietitään premissien kautta ja odotetaan ristiriitaa ei sellaisenaan riitä kuvaamaan empiiristä maailmaa kovin hyvin.
Mutta Hume puhuu tästä kaikesta teoksessa joka puhuu kausaatiosta ja välttämättömyydestä. Ja tässä kontekstissa se on herättänyt vastustustakin. Humella on ajatus että luonnossa ei ole välttämättömyyttä. Tämän ajatuksen sisällä hyvin monet asiat ovat mahdollisia. Jopa niin paljon että syntyy outoja ongelmia kun puhutaan vaikka siitä miten suurella vastustuksella Hume suhtautui ihmeisiin. Joita hän ei selvästi pitänyt mahdottomana vaan epätodennäköisenä, joten tässä keskutelussa tämä on varmaan aika tärkeä pikkuasia mainita.
Käsittämättömyyden ja mahdollisuuden välinen yhteys on epistemologeille kiinnotava aihe. Siksi tähän onkin tarttunut esimerkiksi Mary Shepperd esseessään "An essay upon the relation of cause and effect".
Mary Shepperd lähti siitä että jos ajattelemme että meillä on premissi siitä että luonnossa ei ole välttämättömyyksiä, voimme ajatella että tästä premissistä johdettu seuraus johtaa siihen että talvella kukkiva puu on käsitettävä, syntyy tällä Hume-tulkinnalla argumentti jossa on tavallaan ilmiselvää että kaikenlainen on mahdollista.
Shepperd lähti siitä että kenties sitä voitaisiinkin lähteä siitä että murretaan mielikuvituksen ja mahdollisuuden välistä yhteyttä. Ja tätä kautta päädytään siihen että itse asiassa talvella kukkiva puu on maksimaalisen käsittämätön. Shepperd näkee asiaa niin että jos sanoo että lähes kaikki asiat ovat mahdollisia sanoo että todellisuus ei tosiasiassa mitenkään kiellä juuri mitään asioita, kuten puiden kukkimista talvella. Shepperd taas itse näkee että kausaatio on rajoittava voima joka sellaisenaan luo sääntöjä.
Rajusti karkeistaen Shepperd näki että Humen ajatus talvella kukkivista puista voi toimia vain ihmisellä joka ei tiedä mitään puista. Ja tällöin vastaan tulee jo kysymys siitä että miten ihminen voi edes tietää koko konseptia puu jos hän tietää niistä noin vähän. Toisin sanoen jotta meillä voi olla määritelmä meillä täytyy olla määritelmäsisältö. Ja tässä mukaan tulee tieto. Tieto esimerkiksi siitä minkälaista funktiota kukat ja lehdet ajavat. (Mikä tavallaan näkyy siinä että jos haluamme talvella kukkivan puun mahdolliseksi, turvaudumme juuri sellaisiin esimerkkeihin josta mainitsin aikaisemmin, että ilmastonmuutoksen aikana moni asia muuttuu.)
Tässä mielessä talvella kukkiva puu on samantyylistä fantasiaa kuin Tolkienin kävelevät puut, entit. Voimme kuvitella niitä. Mutta tämän hyväksyminen vaatii ajatuksen fantasiakontekstista ja siitä että immersoidumme maailmaan, joka usein vaatii sitä että meillä on jonkinlainen ns. suspension of disbelief. Torjumme epäuskon ja epäilyn ajatuksia ja heittäydymme leikkiin jossa asia ikään kuin on totta. Mielikuvituksemme rajat eivät ole samat kuin maailman rajat.
Ayn Randin "Atlas Shrugged" on outo kirja.
Sen tarkoituksena on selvästi kertoa mitä objektivismi on. Mutta sitten kirja ei oikein onnistu tässä. Filosofisesti se selvästi nostaa esiin tiettyjä teemoja ja väitelauseita kuten "katso nro 1. perään" eli jokainen pelaa asioita omasta puolestaan, egoistisesti. Egoistisuus on hyve eikä ongelma. Mutta se ei itse asiassa onnistu luomaan koherenttia tai esilletuotavaa filosofiaa. Näin se eroaa esimerkiksi monista Sartren näytelmistä jotka ovat fantasiaa mutta rakennettu siten että ne kuvaavat Sartren ajattelua. Niin että tiedämme mitä hän ajaa ja mitä ei, koherentisti. Atlas Shruggedin akateemiset analyysit tuppaavat juuttumaan ajatuksiin jännitteistä. Joita ilkeämpi voisi kutsua ristiriidoiksi.
Ja ironista kyllä. Ehkä sen suurimmat ongelmat perustuvat sen loogisimpaan ja parhaimpaan osaan ja miten tämä ei sovi yhteen Randin muun toiminnan kanssa. Tämä nousee esiin erityisesti siihen miten kirja pistää pystyyn valtavan monologin joka yrittää filosofioida Objektivismin sisällön. Koska Randt taisi itsekin ymmärtää että hän ei tehnyt tässä hyvää työtä.
Fiksu osuus on että "ristiriitoja ei ole ja kun ajattelet että törmäät ristiriitaan, tarkista premissisi, jokin niistä on väärässä".
Jossain määrin on selvää että käyttämällä kahden tyyppisiä hahmoja, Ayn Rand yrittää esittää että ristiriidat ovat näennäisiä. Että kun kaikki pitävät huolta ykkösestä he kaikki yhdessä kollektiivisesti ovat John Galt.
Toki kirjan suurimmat outoudet eivät välttämättä ole ristiriitoja vaan asenteellisia outouksia.
1: Nykyisessä Mary Sue-kriittisessä oikeistossakin on helppoa tajuta että hyvää tarinankerrontaa ei ole se, että Randt omistaa kokonaisen kappaleen sille että hän kertoo miten mahtava ja siisti Francisco D'Anconia on.
2: John Galtin kuuluisa puhe on 80 sivua pitkä. Puhdasta monologia.
3: John Galt keksii ilmaista enegiaa tuottavan laitteen joka on suoraan ristiriidassa termodynamiikan toisen pääsäännön kanssa.
4: Ragnar Danneskjöld, joka on piraatti joka työskentelee rikkaille ihmisille. Jotka ovat kirjan hyviä ihmisiä. Hänellä on kaikki aseet ja armeija mutta silti teos ei anna edes lauseen verran huolta sille että jos Ragnar vaan tekisi rikkaista orjiaan. Rikkaat eivät edes mainitse tätä mahdollisuutta. Mikä on erikoista koska me muistamme miten mafia lähti yksityisistä turvallisuuspalveluista ja Shogunin ja keisareiden tilanne samuraiden sotilasluokan vallan alla ovat vakiintunutta historiaa.
5: Paha kommunistinen Amerikan hallitus on samanaikaisesti kaikkivoiva ja kyvytön, riippuen mitä Rand tarvitsee sen olevan kunakin hetkenä.
6: Teoksessa köyhien asema ja työläisen kuolemanriski työtapaturmista saa hyvin erilaisia näkökulmia riippuen keneen Randt on halunnut meidän pitävän. Ristiriitoja ei loogisessa mielessä ratkaista, vaan tilanne ratkaistaan vain sillä että samastumme yhteen näkökulmaan mutta emme toiseen juuri sillä hetkellä.
7: Dagny Taggart, päähenkilö, pyörittää rautatieyhtiltä ja on rakentamassa insinöörien avulla siltaa. Hank Rearden, teräsmagnaatti joka ei koskaan käynyt edes collegea, soittaa hänelle jaselittää ttä hän oli suunnitellut paremman sillan ja Dagny Taggard vain hyväksyy asian sanan tasolla ja sitten se silta toimii ilman mitään ongelmnia.
Näiden perusteella Atlas Shrugged on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se on kaunokirjallinen teos joka kiinnostaa tietynlaisia oikeistolaisia kavereita jotka ajattelevat olevansa erittäin objektiivisia ja tolkullisia. Mutta sitten samalla ainoa taho joka todistaa että yksilökeskeinen ahneus jossa rikkaiden etuoikeuksien puolustaminen johtaa toimivaan yhteiskuntaan on fantasiakirja. Joka kehuu Mary-Sue porhojaan maailmassa joka ei selvästi noudata normaalin maailman periaatteita, kuten fysiikkaa.
Objektivismi tuntuu sopivan hyvin niihin oikeistolaisiin ajattelijoihin jotka fantasioivat maailman muuttamisesta ja jotka vihaavat kirjatietoa ja akateemisia taitoja. Niitä jotka selittävät että modernit insinöörit luovat heikkoja teitä verrattuna Roomaan jossa mukamas ei ollut Vitruviuksia ja muita taitavia insinöörejä. He eivät mieti sitä että moderni markkinataloous itse asiassa tekee laskemia joiden mukaan Hardianuksen sillan odotettavissa oleva käyttöikä ei ole rationaalinen. (Miksi tuhlata resursseja johonkin joka kestää tuhansia vuosia kun sillan voi rakentaa nopeasti ja halvalla?)
Heillä on utopia-fantasia. He näkevät todellisuuden rajoittavana. He näkevät että kun asia kirjataan firman visioihin niin sitten se vaan tahdonvoimalla pistetään tapahtumaan. Mielikuvituksen tömähtäminen maailman reunoihin ei voisi tietenkään saada Ayn Randtia itseään voimakkaampia esimerkkejä. Randt itse tuli melko varakkaaksi Atlas Shrugged -kirjallaan. Mutta hän ei osannut käsitellä varojaan ja menestystään pitkäjänteisesti ja siksi hän elikin vanhuutensa sosiaalihuollon varassa. Sopiva loppu utoopikolle joka näki että kyvykkyys johtaa varakkuuteen. Ainoa asia joka saattaa hänen näkemystään vahvistaa on se että hänen kirjansa on huonoa proosaa ja vielä huonompaa filosofiaa.
Olitpa epistemologisesti sitten Hume tai Shepperd, Randtin Atlas Shrugged ei oikein käy järkeen. On kuin se kuuluisi vanhaan loogista positivismia edeltävään maailmaan, kenties jopa perinteiseen keskiaikaiselta maittavaan kristillis-teologiseen maailmana jossa filosofi nojatuolista päättelee a priori miten maailma toimii. Randtin maailma leikkii toimivansa modernissa luonnontieteen ja teknologian maailmassa. Mutta se tekee sen esitieteellisessä rationalismin asenteessa. Tekemättä rationalistien vaatimaa ajattelutyötä.
Randin projekti "ristiriidattomuudesta" muistuttaa tieteen vallankumousta edeltävää skolastiikkaa joka oli laajasti oppi siitä miten ristiriidat pitää selittää näennäiseksi. Rand ei sovi aikaan jossa looginen positivismi on keksitty. Vielä vähemmän se sopii aikaan jolloin loogisen positivismin filosofiset ongelmat on laajasti tunnettuja.
Ei ihme että "self made man" on oikeistolaisuuden ytimessä. Juuri sillä tavalla jossa ajatellaan että markkinatalous takaa kyvykkäimpien menestyksen. Ja sitten käytännössä nuoret biljonäärit ovat silti perineet omaisuutensa eivätkä nousseet ryysyistä rikkauteen ja heidän kohdalla puhutaan vain "omista rahoista" joka tarkoittaa "ei valtion rahoja". (Paitsi ehkä yritystukia, joita ei lasketa.) Randin teosta fiksuna voi pitää vain se joka unohtaa kaiken mitä filosofia ja tiede on keksinyt siitä miten tietoa pumpataan maailmasta. Ja otetaan vain ajatus kehityksestä, mahdollisuuksista ja muista. Jotka pistetään tieteen hienojen saavutusten harteille. On kuin sitä tehtäisiin oikotie menestykseen ilman työtä. (Ei ihme että "äly-kyky -ihanne yhdessä tiettyjen sukujen omaisuuden kertymisen kanssa on johtanut siihen, että moni libertaari on hypännyt rasistiseen äärioikeistoon puhumaan älykkyysosamäärätilastoista. Koska se on ainoa tapa jolla "jännite ei ole ristiriita".)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti