Kyllä mullakin olisi isompi, mutta kun se nakertelija...

"Pekka Töpöhäntä" on lastenkirjallisuuden klassikko. Sen päähenkilönä on Pekka Töpöhäntä. Hän on töpöhäntäinen kissa jonka hännän oli purrut poikki rotta. Tämä tosiasia muistetaan kertoa käytännössä jokaisessa kirjassa. Lyhyt häntä kuvataan häpeällisenä asiana.

Uskallan kyseenalaistaa tämän virallisen totuuden. Syynä on genetiikka. Sarjan edetessä Pekka Töpöhäntä nimittäin saa poikasia Maija Maitoparran kanssa. Ja kun jälkikasvua katsotaan niin Mailla ei ole häntää, Muhilla on keskipitkä häntä ja Murrella pitkä häntä. Tämä tarkoittaa sitä että joko rotan irtipurema häntä on jonkin omintakeisen lamarkistisen prosessin vuoksi jonkinlainen äärimmäinen epigeneettinen ominaisuus. Tai sitten maailma toimii klassisemmalla darwinismilla ja Pekka Töpöhäntä on yksinkertaisesti keksinyt tekosyyn nololle piirteelleen. Tieteen mukaan jälkimmäinen on todennäköisempää joten voimme katsoa Pekka Töpöhäntää suoraan silmiin ja kysyä että "mikä rotta on käynyt Maija Maitoparrassa"?

Asia huvittaa sillä etenkin Pekka Töpöhännästä tehdyissä piirroselokuvissa on tässä häntäasiassa leikitelty ns. freudilaishenkisellä symboliikalla. Pitkällä hännällä korskeillaan kuin se olisi penis. Ja tämän jälkeen on vaikeaa olla kovin ilkeämielinen Töpöhännälle. Monella meistä on asiat niin, että voi ikään kuin samastua tilanteeseen. Tai ainakin ystäväni tietää kertoa näin. Että käytössä kulumiseen viittaa mielellään.

Miten Hitlerin näköinen kissa selitetään?

Jos kylään syntyy Hitlerin näköinen kissa, se on taatusti samantapainen merkki kuin se, että aamupalaksi tarkoitettuun paahtoleipään palavatkin Jeesuksen kasvot. Sen on oltava merkki. Se on merkki siitä että human intrest -journalisteilla on helppo työ hankkia hieman ylimääräistä rahaa ja mediajulkisuutta pienellä tai olemattomalla työpanoksella.

Ja luonnollisesti skientistien pitää selittää miten syntyy Hitlerin näköinen kissa. Tähän haasteeseen ajattelinkin tarttua. Sillä aikamme syvin mysteeri tarvitsee selvityksen. Eikä ole selvitysti ilman selvittäjää.

Kissojen värityksestä on olemassa tutkimusta. Ja klassisesti värit selitetään geenien kautta. Jokainen koululainen tietää että tumma väri dominoi vaaleaa väriä joka jää resessiiviseksi - eli juuri toisin päin kuin natseilla. Ja että väri on tätä kautta geneettistä. Mutta Hitlerkissan kohdalla tämä ei itse asiassa ole oleellinen tieto.

Sen sijaan on syytä katsoa Richard Robinsonin "Mosaicism" -tutkimusta. Sillä kuten kissanjalostajat tietävät, värillinen kissa ei ole rotu. Hitler, joka itse oli kovasti rotuoppien ystävä, voisi järkyttyä että häntä muistuttava kissa on itse asiassa jotain joka ei ole ollenkaan kissarotu klassisessa mielessä. Siis vaikka laikukkaat kissat tunnetaan nimellä kuten calico cat, sille ei ole myönnetty kissarodun asemaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään sellainen josta Hitlerin nykyseuraajat kommentoivat tunnettuun tyyliinsä silloin kun ihmisrotujen luokittelun relevanssia mitätöidään ja selitetään että rotu on ilmiönä enemmän kulttuurinen konstuktio kuin biologinen asia. Tällä kertaa juutalaiset eivät ole salajuonensa kanssa takana. Syynä on laikukkuuden syntymekanismi. Mekanismi jonka voi lukea vaikka suuren tutkijaryhmän tekemästä tutkimuksesta "Patterns of molecular genetic variation among cat breeds." vuodelta 2007. Tunnetusti jalkoväliasioista kiinnostuneet ranskalaiset ovat nimenneet kissatyypin nimellä chatte d'Espagne, eli espanjalainen naaraskissa. (Joka kyllä minun korviini kuulostaa pornoelokuvan nimeltä. Mutta toisaalta, niin kuulostaa ranskalaisten kiroilukin.) Tähän on syy. Suurin osa laikukkaista kissoista on naaraita. Ja jos ominaisuus jotenkin putkahtaa uroksiin, ne ovat yleensä steriilejä.

Syy on se, että hedelmöittymisen jälkeen solu ryhtyy jakautumaan. Ja melko pian alkionkehityksessä käy niin että toinen X -kromosomi sammuu solussa. Se tiivistyy ns. Barrin kappaleeksi jota kyseinen solu ei käytä. Tämän efekti on satunnainen. Ja kun tämä Barrin kappaleeksi puristuminen on tapahtunut, niin kaikki tästä kyseisestä solusta myöhemmin jakautuvat solut eivät uudelleenarvo mitään. Eli toisin sanoen sen läheiset solutkin muuttuvat samanlaisiksi. Tämä on jotain joka tapahtuu joka ikisellä naisella ja naaraksella. Mutta kirjavien kissojen (toisin kuin kolipäiden koirien) kohdalla syynä on se, että kissojen turkin väriä määrääviä geenejä on X -kromosomissa. ; Kirjavien kissojen kohdalla jännittävää onkin huomata miten saman kissapentueen jäsenet näyttävät usein samoja värejä. Mutta laikut ovat hyvinkin eri muotoisia. Jos kissat olisivat identtisiä kaksosia, niin tämä sama tapahtuisi niidenkin kohdalla. Niillä olisi samat värit mutta laikuissa erilaiset muodot ja kohdat.

Luonnollisesti kirjavuutta ei tässä muodossa oikein voi jalostaa rotuominaisuudeksikaan, koska samanväristenkin kirjavien kissojen jälkeläisissä voidaan jakaa X -kromosomi joka koodaa samaa väriä kahteen kertaan. Kirjavuus vaatii variaatiota ja peräti sellaista variaatiota jota on vaikeaa toistaa. Rotu joka koostuisi vain naaraista olisi sekin tietysti haastava rotu.

Toisin sanoen Hitler voisi pahastua siitä että häntä inkarnoidaan naiseen. Hitlerkissa onkin selkeästi feminiininen. Mutta sitten toisaalta voimme muistaa sen minkä "Kwai joen silta" meille opettaa vihellyksessään. Tai opettaisi jos sirkusvihellykseksi opittu laulu olisi jätetty sensuroimatta. Vihellyshän perustui sotilaiden oikeasti käyttämään lauluun jonka sanoma oli se, että Hitlerillä on vain yksi kives. Elokuvan ohjaaja ajatteli että tämä olisi hieman liian provokatiivista laulettuna, ja siksi kappale vain vihellettiin. Kenties lyriikatkin rusentuivat Barrin kappaleeksi. (Hitlerin kiveskysymys on tiettävästi urbaani legenda jonka todennäköisyyttä ei ole varmistettu. Mutta kyllä tuo vitsi kuuluu tuohon paikkaan.)

Ai halusit että miettisin miten todennäköistä olisi että syntyisi laikukas kissa jonka laikut ovat Hitlerin muodossa. Tässä mielessä kysymys on tavallaan turha. Tarkemmin ajatellen se on jopa typerä. Kaikki kirjavien kissojen värikombinaatiot ovat harvinaisia ja keskenään samanarvoisia siinä mielessä että niiden permutaatiot ovat todennäköisyyksiltään samanarvoisia. Se, että ilmiö selitetään tarvitsee vain sen että selittää miten kombinaatio ei ole ollenkaan omituinen. Ja itse asiassa. Kun kirjavia kissoja on hirveän monta, niin Hitlerkissan nouseminen on suorastaan väistämätöntä. Viimeinenkin selittämättömyys purkautuu kun pöytään isketään tunnettu vertaus. Kolmogorovin mukaan apina kirjoittaa koko Shakespearen tuotannon jos sille annetaan kirjoituskone, jotain jolle kirjoittaa, riittävästi aikaa - ja ilmeisesti myös taiteilutukirahaa. Meillä ei siis ole mitään pelättävää.

Evoluutio ja sen "kelpoisuus ei voi selittää" -puolet

"Helsingin Sanomien" tiedeuutisissa oli otsikko joka sai kulmakarvani nousemaan. Otsikko "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" herättää tiettyjä mielikuvia jotka johtavat kohti kreationismia. Myös alaotsikko jatkoi samalla teemalla "Akatemiaprofessori Juha Merilä on yksi Euroopan merkittävimmistä evoluutiobiologeista". Kun evoluutiota epäillään ja arvosanaa korostetaan, voi syntyä vain yhdenlainen odotus. Pettymys. Ajatus huonosta tiedejournalismista. Ajatus siitä miten netti täyttyy kreationistisesta roskasta. Ja monia muita ennakkokäsityksiä.

Jotka sitten tässä uutisessa ovat aivan vääriä. Juttu pitää sisällään aivan hyvää tiedeasiaa. "Merilä ottaa esimerkiksi Uudessa-Seelannissa elävän hopealokin, jonka yhdestä populaatiosta hänellä on tarkat tiedot 1960-luvulta lähtien. Havainnot osoittavat kiistatta, että linnut ovat pienentyneet selvästi 50 vuoden aikana. Siis ilmiselvää evolutiivista sopeutumista lämpenevään ilmastoon? Ei, vastaa Merilä. Tutkimuksissa havaittiin, että koon pienenemisen takana eivät olleet perinnölliset muutokset. Oikea selitys on raadollisempi. "Hopealokit kärsivät. Niillä on liian vähän ravintoa, joten ne jäävät kitukasvuisiksi."" Tämä on hyvä muistutus kaikille niille joiden mielestä kelpoisimpien lisääntyminen on tautologista ja kehäpäätelmäistä. Sillä tämänkaltaiset ilmiöt muistuttavat että usein evoluution kohdalla ongelmat ovat tarkkuudessa. Pelkkä kelpoisuus ei riitä ; "Evoluutio edellyttää geneettistä muutosta populaatiossa." Tämä on tärkeä asia ja tuttua jokaiselle jalostajalle. Genotyypin ja fenotyypin eroa ja heritabiliteettia käsitellään ja huomioidaan sen parissa paljon. Ja tässä mielessä huomautus on "ihan perusbiologiaa" joka on kyllä jo lukiostakin tuttua.

Tämänlaiset asiat ovat kiinnostavia. Jopa lisää kaipaisin.

Merilän kohdalla olisin tosin kaivannut enemmän puhetta neutraaliteoriasta. Se kun korostaisi että genetiikan saaminen mukaan ei ole samaa kuin väistämätön todiste adaptaatiosta. Neutraaliteoriassa korostetaan geneettistä ajautumista. Ja siinä muutokset eivät ole adaptiivisia vaikka ne ovat perinnöllisiä. Yleistyminen ei ole sama kuin todiste geenin hyödystä.

Ja toisaalta esille voisi nostaa sen että geeni-adaptiivisuus -fiksaation lisäksi olisi katsottava epigenetiikkaa. Epigeneettisessä periytymisessä kysymys ei ole geeneistä vaan siitä miten geenejä ohjaillaan. Esimerkiksi asetyloituneet histonit siirtyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tämä on tietyssä määrin hankittujen ominaisuuksien siirtämistä jälkipolvien fenotyyppiin. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin "lamarcismia joka tuottaa variaatiota muutaman sukupolven verran".
1: Sillä koska kyseessä on enemmänkin geenien "avaaminen" ja "sulkeminen" eivät nämä ominaisuudet kasaudu. Näin hankitut ominaisuudet periytyvät mutta eivät muuntele ja kasva. Sillä kun geeni on avattu se on avattu ja kun se on lukittu se on lukittu. Voit avata lukitun ja lukita avatun, mutta et voi lisä-avata niitä loputtomiin. Uutta epigeneettisessä säätelyssä ei siis olekaan Lamarkismin uusi paluu ja selitys eliökunnan historian kehityspolkujen selittämisessä vaan enemmänkin se, että organismia ei määrittele ainoastaan sen DNA vaan myös epigeneettisellä säätelyllä on vaikututusta ja tämä voi joskus periytyä seuraavalle sukupolvelle.
2: Useammin kyse on vielä lyhyemmästä vaikutusajasta ; Yhden organismin geenien toiminta muuttuu ympäristön vaikutuksesta sen elämän aikana. Kysymys ei ole aina edes yhdelle seuraavalle sukupolvelle siirtymisestä. Muutokset eivät kuitenkaan aiheuta lopullisia muutoksia lajin geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen jälkipolville pidemmällä aikaskaalalla selittyykin geneettisten adaptaatioiden kautta.
3: Ja tässä kohden tietysti voidaan mennä siihen että jos epigeneettinen taipumus tuottaa kyvyn varioida nopeasti vaihtuvissa ympäristöissä ja "kalibroida" jälkeläisiä, niin epigenetiikka on enemmänkin periytynyt hyöty kuin jokin joka ohjaisi evoluutiota lamarckin hengessä isoissa linjoissa.

Mutta täsmennyksistä viis. Sillä Merilän kirjoitus tuottaa myös yksinkertaisen sovelluksen. Sellaisen joka on hyvin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Jos siis pitää internetin keskustelupalstoja käytännöllisinä ja siellä pätemistä hyödyllisenä.

Ympäristön ominaisuudet

Ottaakseni tästä esille yhden aiheen jonka kohdalla nousee esille sitä miten Merilän ohjetta voi soveltaa. Jos otamme esille älykkyyden. (Tässä nyt vain sen suppean IQ -testien mittaaman älykkyyden. Joka hieman erikoista kyllä tiivistyy älykkyydeksi jota IQ -testit mittaavat. Tämä on niin tätä.)

Älykkyys on aihe josta "internetin pinnallisilla foorumeilla" läpikäydään pääasiassa nature-nurture -vääntöä. Ja tässä henkenä on se, että nature on vain ja ainoastaan geenejä. Ja nurture on vain ja ainostaan kulttuuria. (Ja tietenkin näissä debateissa vain yksi syy ja yksi aiheuttaja hyväksytään.) Nähdäkseni puhdas genetiikka on tässä melko heikoilla koska Flynnin efekti on niin voimakas että sitä olisi hyvin vaikeaa selittää evoluutiolla. Ihmisten älykkyysosamäärä on yksinkertaisesti noussut. Tosiasiassa tämä on keskiarvoja koskeva trendi. Ja siihen voidaan vaikuttaa montaakin eri kautta. Ja tästä on varsin helppo löytää esimerkkejä jotka eivät ole "suoraan geenejä" eivätkä "suoraa kulttuuria".
1: Älykkyyttä on nostanut se mitä on syöty. Tässä yhtenä merkittävänä elementtinä on ollut jodin saatavuus. Discover -lehdessä oli artikkeli siitä miten jodin puutostaudissa älykkyysosamäärä romahtaa. Ja miten se on aikaisemmin ollut yleinen, kunnes jodia alettiin lisäämään suolaan. "The economists found that in the lowest-iodine areas-the bottom quarter of the study population-the introduction of iodized salt had stark effects. Men from these regions born in 1924 or later were significantly more likely to get into the Air Force and had an average IQ that was 15 points higher than their predecessors. Nationwide, that averages out to a 3.5-point rise in IQ because of iodization." Jodikysymys on nykyäänkin merkittävä ; Henkisen vajauksen ennaltaehkäistä jodilla on yllättävän helppoa ja silti sen kanssa on edelleen ongelmia.
2: Älykkyyttä on nostanut se, mitä ei ole syöty. Tässä esille voidaan nostaa lyijy. Se aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia ja se on ennen ollut yleinen. Siitä on tehty vesiputkia ja sitä on käytetty ruuansäilytysastioissa. Jopa viini on maustunut mukavasti lyijyssä. Nykyisin lyijyä vältetään sen tiedettyjen seurausten vuoksi.

On selvää että jos tämä älykkyysbonus on jotain jonka voi syödä, se ei ole geneettistä. On selvää että voimakkaan ja nopean Flynnin efektin takana on ainakin jokin tai joitain voimia jotka ovat muuta kuin geneettisiä. Silti tämä ei toki tarkoita että nämä vaatisivat Jumalaa. Eikä se tietysti tarkoita myöskään sitä, että älykkäisiin ihmisiin ei kohdistuisi valintapainetta.
* Kuten se ei tarkoita sitäkään että kasvatuksella ei voida ohjata aivoja kohti tietynlaisten ongelmien parempaa ratkaisukykyä.
* Ja jos esimerkiksi miettii "rotujen älykkyyttä" ja saa kartan joka jakautuu leveys ja pituuspiireihin, ja jossa päiväntasaajalla on tyhmempiä ihmisiä kuin napa-alueilla voi aivan hyvin kysyä että ovatko nämäkin jotain jotka kertovat että nimenomaan maantiede on se muutoksen tekijä, ei siis perimä tai kulttuuri, vaikuttaisivat asiaan.

Eugeniikan kasvot

"Suomessa säädettiin vuonna 1935 laki, jonka mukaan vajaamielisiä ja mielisairaita voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Vuonna 1950 säädetyn lain mukaan naisen oli halutessaan mahdollista keskeyttää raskaus, mikäli hänen itsensä tai lapsen isän vaikea perinnöllinen mieli- tai ruumiillinen sairaus periytyisi myös lapselle. Vuoden 1970 jälkeen sterilointi on ollut mahdollista vain asianomaisen pyynnöstä, tai hänen laillisen edustajansa hakemuksesta jos henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloimisen merkityksen. Vuoden 1929 avioliittolain mukaan itsesyntyinen epilepsia oli esteenä avio­liitolle, paitsi jos tasavallan presidentti myönsi luvan. Kaksi synnynnäisesti kuuromykkää ei saanut mennä avio­liittoon keskenään. Nämä rajoitukset olivat voimassa vuoteen 1969 saakka. Nykyään mikään perinnöllinen sairaus ei ole avioeste."
(Wikipedia, "Eugeniikka")

Lauri "Tahko" Pihkala tuo monelle varmasti mieleen urheilun. Hän on mies, joka on luonut meille pesäpallon. Ja hänen ansiostaan minun syntymäpäiväni ovat aina loma-aikaan ; Hän toi meille hiihtoloman.

Hannu Lauerman "hyvän kääntöpuoli" korostaa hänestä toista puolta. Sitä, että hän kannatti eugeniikkaa. Esimerkiksi s. 175 Lauerma mainitsee "Lauri "Tahko" Pihkala (1888-1981), suomalaisista urheiluvaikuttajista kaikkien aikojen merkittävimpiä, pesäpallon ja koulujen hiihtolomien ideoija, oli huolissaan "sakkakerroksen ylivoimaisesta hedelmällisyydestä". Ajateltiin että sen vuoksi vankilat ja mielisairaalat täyttyisivät." Pihkalan veli Matti veti asiat vielä pahemmaksi - hän kun "kannatti suorasanaisesti pakkosterilointeja, eikä hän rajannut kohteita köyhiin ja vammaisiin, vaan katsoi että "elostelijat ja tärkkikauluksiset keppiherrat on puhdistettava suomalaista rotua pilaamasta"."

Myös wikipedia muistuttaa tästä puolesta "Poliittisilta mielipiteiltään Tahko Pihkala oli nykynäkemyksen mukaan äärioikeistolainen, joka tunsi vetoa muun muassa sosiaalidarwinismiin, eugeniikkaan ja rodunjalostukseen. Olennainen osa Pihkalan liikuntaideologiaa oli ajatus voimakkaan suomalaisen soturirodun luomisesta. Pesäpallon kehittäminen oli osaltaan sotilaskoulutuksen luontaista tukemista."

En ota tätä esille pilkatakseni. Otan tämän vastaan sitä kautta, että nykyaikana eugeniikka yhdistetään erityisesti "evolutionismiin" ja "ateismiin". Hyvin monen mielikuvissa eugeniikka on seurausta sydämettömyydestä johon päädytään kun Yhteiset Perinteiset Arvot unohdetaan. Tässä kuitenkin unohtuu se, että tosiasiassa eugeniikka on parhaimmillaankin soveltavaa evoluutiota, ihmisten jalostusta. Ja tämä tekee siihen tietyn yhteiskunnallisen kulman. Nimittäin sen, että eugeniikka on perustaltaan etatistista ja utilitaristista ; sen sijaan evoluutiomekanismeilla on tässä kohden pelkästään välineen rooli. Sen vuoksi on oleellista huomata, että oikeistolainen kansallistunne vetosi Pihkalaan, ja tämän yhteys eugeniikan kaltaisiin näkökulmiin ei siis ole sattumaa.

Itse asiassa nykyaikana eugeenisia helmiä ei tarvitse etsiä kaukaa. Oikeistolaisilla ja konservatiivisilla vaikutteilla on tähän yhä tänäkin päivänä jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi "Jaskan Pauhantaa" -blogi sivaltaa muistutuksen "Etenkin koulutetuilla eli keskimäärin fiksummilla naisilla lapsiluku jää alhaisemmaksi, mikä merkitsee väestön geneettistä itsemurhaa." Takkiraudassa nostetaan esiin täsmälleen samaa ja esittää selitykseksi "Eikö jokaisen elollisen organismin halu ole lisääntyä ja täyttää maa? Eikö se ole syväkoodattu meidän geeneihimme? On - mutta älykkyys merkitsee suurempaa vapausastetta ja suurempaa kykyä ajatella järjellään tunteittensa sijaan." Takkiraudassa myös rotujen älykkyyserot ovat toistuvasti esillä. Hän sitoo rodut geneettiseen älykkyytteen ja tämän leveysasteisiin "On selvää, että älykkyys on suurimmaksi osaksi genetiikkaa, mutta siihen vaikuttavat myös ympäristötekijät. Ja ruukinmatruuna on jo melko varma veikkaamaan, että älykkyyteen liittyy hyvin vahva epigeneettinen komponentti." Ja kun käyttää googlea ja hakee rodun ja älykkyyden välistä suhdetta, päätyy "hommafoorumille". Ei suinkaan "ateistien allianssiin", tai "evonkelistojen naturalismipalstalle". Samassa paikassa moni korostaa että homoseksuaalisuus on luonnotonta ja että kristillinen kulttuuri on hyvä asia. ; Tämä muistuttaa siitä, että eugeniikka ei ollut nihilistiateistien vaan kristillisen oikeiston suosima asia. Tämä asettaa tietyn huvittuneisuuden siihen intoon jolla natsikorttia heilutellaan liberaaleihin ateisteihin fundamentalistisen oikeiston, etatistista kristillistä kulttuuria kannattavien, kristittyjen pseudotieteilijöiden ... puolella.

Jos meidän tulee etsiä eugeniikalle kasvoja, saamme siihen kristityn siveysintoilija Kelloggin, länsimaisen valkoihoisen rodun ihannetta ajavan Tarzanista tarinoivan Bourroughsin ja suomalaisen punaposkisen pesäpalloilija Pihkalan. Ideologinen kytkös pätee yhä. Ja samoin huolipuheet geenien rappeutumisesta ovat täsmälleen samoja joilla eugeniikkaa aikanaaan oikeutettiin.

Ja ei. Tästä ei seuraa sitä, mitä te luulette. Sillä kun oikeasti katsotaan ketkä erityisesti heiluttavat eugeniikkakorttia demonisoivin sävyin nykyään. Niin tahoksi nousee juuri samat tahot. Moni kristitty perussuomalainen inhoaa "kansalliset arvot unohtaneita liberaaleja", jotka ateismissa ja nihilismissään voivat tehdä mitä vain maan omille kansalaisille. "Takkirauta" -blogin kirjoittaja vihaa eutanasiaa koska se on hänestä portti eugeniikkaan. "Eutanasian jäljet todella pelottavat, ja se on kaikki tapahtunut jo yhden kerran. Jos joku nillittää jotain kaltevan pinnan argumentista, niin todettakoon, että se on täysin validi argumentti silloin, kun syy-seurausjatkumo on ilmeinen. Eutanasia käy käsi kädessä eugeniikan kanssa, ja se on eugeniikan ruma kaksoisveli. Ensimmäisenä eugeniikasta pohtivat valistusfilosofit, ja 1800-luvulla eutanasialiike oli Euroopassa valtavirta-ajattelua, mutta vasta Kolmas valtakunta todella meni sanoista tekoihin."

Onkin aivan väärin syyttää vaikka hommafoorumilaisia rodunjalostuksesta tai eugeenisista projekteista. He vihaavat eugeniikkaa syvästi. Vaikka vihan kohde ei ehkä ole oikein kohdistettu, ja tulkinnat eugeniikan taustasta ovat pahimmillaan pseudohistoriaa, tämä ilmiön demonisointi kertoo kaiken oleellisen. Sen, että asiaa ei olla kannattamassa.

Suuntaus ei ole rasistinen siinä sävyissä. Itse asiassa voidaan huomata että kaikki puheet jotka sävyttyvät eugeniikankaltaisuudella ovat itse asiassa jotain aivan muuta. Eugeniikassa kauhistellaan eniten ns. negatiivista eutanasiaa. Eli murhia ja pakkosterilointeja. Vähemmälle kauhistelulle on jäänyt positiivinen eugeniikka jossa yritetään enemmänkin kannustaa tiettyjä ihmisiä lisääntymään. Ja itse asiassa esimerkiksi "Jaskan Pauhanta" -blogi on siitä mainio esimerkki, että tässä blogissa ei edes sanota että positiviista eugeniikkaakaan tulisi harrastaa. Se tuottaa lähinnä huomioita.

Toki joku voisi sanoa että slippery slope olisi pätevä argumentti jos syyseuraus -yhteys on selvä ja väistämätön. Ja selittää, että yhteys on pätevä koska asia on jo kokeiltu ja nähty. Näin ei tietysti ole. Esimerkiksi itse korostan että eutanasia on individuaalista, se muuttuu eugeniikaksi jos ja vain jos yhteiskunnassa on etatistiset arvot, joissa keskusjohtoisesti ajatellaan "kansan parasta" ja tätä utiliteettia sitten lähdetään tavoittelemaan kannustuksin. Näin ollen eutanasian ja mummojen kansanmurhan välillä on täsmälleen sama kuilu joka estää perusoikeistokonservatiivia muuttumasta rotua jalostavaksi kansanmurhaajaksi. Kuilu on ylitettävissä, tämän historia näyttää. Mutta tosiasiassa kuilu on niin suuri, että minun on hyvin vaikea kuvitella että vaikkapa hommafoorum olisi oikeasti jokin holokaustisen kansanmusiikkijuhlaa suunnitteleva murhanhimotaho. Evoluutioteorian kannattajana olen tottunut että humanisti-liberaalipuolelta tulee helposti "jäljet pelottavat - siis slippery slope on perusteltu" -asenteista materiaalia. Ja tiedostan että yhteys on roskaa. Ja kykenen soveltamaan tätä huomiota perussuomalaisiin, siitä huolimatta että taho ei itseäni ns. "niin hirveästi miellytä". (Olisi toki miellyttävää jos he osaisivat palauttaa palveluksen ja tiedostaa mikä onkaan evoluution kannattamisen tai eutanasian kannattamisen epäyhteys eugeenisiin projekteihin.)

Utilitarismi iskee aika tehokkaasti yksilöihin, jopa silloin kun siitä on hyvin suuria kansanterveydellisiä hyötyjä. Jossain määrin jo positiivinen eugeniikkakin korostaa tätä puolta ; Jos koulutettu ihminen tiedostaa että ei halua lapsia ja tekee tälläisen päätöksen - kuten esimerkiksi meillä on tehty - yhteiskunnallinen utilitarismi voi korostaa että jatkossa tarvitaan veronmaksajia ja työntekijöitä. Tarve on kuitenkin yhteiskunnan eikä minun tarve. Itse asiassa yhteiskunta joka ajaa positiivista eugeniikkaa eräässä mielessä yrittää rangaista ja orjuuttaa yksilöitä omien etujensa vuoksi.
1: Tämä huomio on toki Suomen kannalta hieman ikävä, että maamme on arvoissaan ja tavoissaan nimenomaan hyvin etatistinen ja utilitarismi on strategiana meillä oleellisessa osassa yhteiskuntasuunnittelua. Ajamme "yhtenäisyyttä" ja tämän rinnastaminen "sosiaalisuuteen" on niin vahvaa että maallistuneen maamme "kansankirkko" onnistuu kellumaan lähes pelkästään tämän yhden asenteen varassa. Tässä mielessä suomi on eutanasian kannalta pahempi maa kuin belgia. Belgia, jonka eutanasiaan liittyviä riskejä on kieltämättä törkeästi, tarkoitushakuisesti ja valehtelua välttämättä, liioiteltu, on kenties huono vertailukohta siinä mielessä, että suomalainen kulttuuri on hyvin vahvasti "oman kansan murhaajamaa". Jos islam hyökkää vihollisia kohtaan ja katolinen kirkko on tehnyt uskonsotia, on protestanttisten uskontojen riesana olleet noitavainot joissa vainon kohteena ovat olleet oman yhteisön jäsenet. Tasapäistämisen henki on maassamme varsin väkevä. Siinä missä muissa kulttuureissa vääränlaiset kenties hakataan-kunniamurhataan, suomalainen kulttuuri piinaa ihmiset sosiaalisella eristämisellä ja kiusaamisella hirteen, itsemurhaan. (Jonka yhdeksi erikoistapaukseksi voidaan asettaa myös eutanasia.)

Luonnollisesti ymmärrän että jalostus onnistuu jos on genetiikka. Ja ymmärrän että älykkyydessä ja muissa ominaisuuksissa on eroja jotka ovat ainakin osittain geneettisiä. Ja tiedostan että eugeniikkaprojekti olisi mahdollista tehdä - se tosin täytyisi tehdä hyvin eri tavalla kuin miten se aikanaan toteutettiin ; Se, mitä tein omaa päättötyötäni (tuotantoeläinjalostus) tehdessäni opetti sen että eugeniikkaprojektissa ei ollut jalostusteknisesti oikein mitään järkeä. Se oli tehotonta puuhastelua jossa edistyminen oli minimaalisen hidasta suhteessa siihen panostettuihin resursseihin.

Mutta toisella tavoin toteutettuna ihmisten jalostus olisi hyvinkin mahdollista. Se, että näin voidaan tehdä ei tee siitä sen enempää oikein kuin siitä että ihminen voi haastaa riitaa tai räjäyttää ydinpommin on seurauksena että nämä teot olisivat oikein. Lähtisin tälläiseen projektiin vasta jos kannattaisin hyvin vahvaa etatismia ja utilitarismia. Olen "liian vähän kommunistinen tai monokulttuurinen" luottaakseni minkäänlaiseen yhtenäiskulttuuriin tai keskusjohtoisuuteen tämänkaltaisessa asiassa jossa vaaditaan katsetta tulevaisuuteen. (Esimerkiksi jo termi "älykkyys" ja sen sitominen "kansalliseen rappioon" vihjaa siihen että ominaisuuksia katsotaan evolutiivisesti katsoen melko tarkoitushakuisesti ja monomaanisesti.) Identiteetin käyttö tässä vaikka kansallistunteen ja sukuperimän kautta ovat lähinnä manipulatiivisia silmänkääntötemppuja joilla tätä yritetään toteuttaa ilman että kukaan kiinnittäisi siihen huomiota. (Kukaan minua tyhmempi ei ole oikeutettu minun johtamiseeni minkäänlaisessa käskytyksessä. Ja jokainen minua viisaampi on minulle korkeintaan potentiaalinen nenästä vetäjä ja siksi epäilyttävä.)

Mittakaavavirhe : Eli mitä "hankkiminen", "ominaisuus" ja "periytyminen" tarkoittavat

"Helsingin Sanomat" uutisoi tiedeuutisissaan siitä miten pelot siirtyvät sukupolvelta toiselle. "Eläinkokeissa todettiin, että traumaattinen tapahtuma saattaa vaikuttaa siittiöiden DNA:han ja muuttaa myöhempien sukupolvien aivoja ja käyttäytymistä. Tutkijoiden mukaan tuloksilla on merkitystä fobioiden ja ahdistuksen ymmärtämisessä." Tämä johti siihen, että ihmiset innostuivat. Hyvin usea katsoi että tässä on lamarckismin paluu. Aktiviisimmat esittivät että tämä oli viimeinen naula darwinismin arkkuun. Että evoluutio korvattasiin ja tilalle tulisikin lamarckismi.

Ja minä olisin innoissani ajatuksesta "Animuksesta" jonka avulla voisi sukeltaa "geneettiseen muistiin" ja seikkailla esi-isiemme historian ja jonkin bleeding effectin avulla imaista sisään esi-isien pelot ja salamurhataidot. (Ja pahat kielet kertovat näin jo tapahtuneen.) Niin nähdäkseni tässä kohden vikana on mittakaava. Mutta jos kysymys menee lamarckismiin, ja kysymys on "oliko Lamarck sittenkin oikeassa?" vastaus on melko ehdoton ei.

Niille, jotka eivät hanki tiedeosaamistaan lukemalla "Seiska" -lehteä - missä ei itsessään ole vikaa, hankinhan minäkin kaiken tietoni muinaisesta historiasta eroottisen julkaisun kustantamasta, vuonna 1979 ilmestyneestä "Caligula" -elokuvasta - ovat kuulleet epigenetiikasta. Sen sijaan olen kyllä pahoillani. Sillä epigenetiikkaan liittyvissä väitteissä ei ollut tavanomainen kreationistimiehitys. Mielestäni on - jos ei hyväksyttävää, niin ainakin ymmärrettävää - että joku uskonnollinen vakaumus tai ideologinen fiksaatio tai psykiatrinen mentaalihygienian puutteen aikaansaama pakkomielle tuottaa sivutuotteenaan vouhkaamista ja väärinkäsityksiä. Mutta jos ei ole niitä ihmisiä joiden suuhun merenneidot uivat kuolemaan kertoen kuollessaan maagisen todellisuuden ihmeitä, vastaava aikaansaa vain pahaa mieltä ja turhautumista. Se, että muuten aivan järkevät ihmiset lähtevät vastaavalle tielle kertoo hankitusta tyhmyydestä jonka ei kyllä taatusti toivo periytyvän.

Epigenetiikka on suhteellisen uusi tutkimusala, mutta siinä ei itse asiassa ole mitään hirvittävän mullistavaa tai uutta. Itse kuulin varhaisia versioita - en tosin epigenetiikan nimellä - jo 1990 -luvun puolella. Silloin aiheena olivat havainnot joissa nälänhätää kokeneiden vanhempien jälkeläisissä havaittiin muutoksia. Epigenetiikan kohdalla ongelmana onkin se, että lamarckismista intoutunut ei oikein näe mittakaavaa ja suuruusluokkaa.

Epigenetiikka ei tarkoita sitä, että intentio ohjelmoisi uusia geenejä tai hioisi niitä. Ne ovat enemmänkin järjestelmä, joka kytkee geenejä päälle ja pois. Epigenetiikan mekaniikkakin on kaikkea muuta kuin mysteeri - saati homeopaattiseen muistiin tai yhteistietoon nojaava Animusjärjestelmä. Toiminta  perustuu epigeneettisinä markkereina toimiviin molekyyleihin. Ne kiinnittyvät DNA:han ja ohjaavat solua joko käyttämään tiettyä geeniä tai olemaan käyttämättä sitä. Yleisin epigeneettinen markkeri on metyyliryhmä (CH3) joka toimii metylaatioksi kutsutulla prosessilla. Se estää geenejä päälle kytkeviä proteiineja kiinnittymästä DNA:han jolloin mainittu tietty geeni on koko ajan kytkettynä pois päältä.

Tämä tarkoittaa sitä, että epigenetiikka ei selitä ominaisuuksien syntyä. Ja se prosessina enemmänkin luo joustavuutta kuin uutta. Geeni pysyy homeostaasissa paremmin kalibroitumalla vanhempien kautta. Näin ollen epigenetiikka ei mullista tai muuta evoluutiota. Peter Portin kirjoitti aiheesta "Tieteessä tapahtuu" -lehteen. Hänen viestinsä oli sama. "Mieluummin kuin hankituista ominaisuuksista, on tässä yhteydessä kuitenkin oikeampaa puhua hankituista tiloista (acquired states). Puheena ovat siis ympäristön aiheuttamat perinnölliset geenien toiminnan säätelyn tilat. Korostettakoon, että kyse ei näin ollen ole geenien rakenteen muutoksista, mutaatioista, vaan geenien toiminnan muutoksista." ... "darvinistisen evoluutioteorian ydin, valinnan periaate, ei tule ainakaan keskeisiltä osiltaan mullistumaan. Kelpoisimmat saavat edelleen eniten jälkeläisiä, minkä seurauksena - luonnonvalinnan perusteoreeman mukaan - populaation keskimääräinen kelpoisuus kasvaa niin kauan kuin populaatiossa esiintyy kelpoisuuden muuntelua (Fisher, 1958). Uuden tiedon valossa kelpoisuutta ja sen muuntelua määrääviin tekijöihin on kylläkin lisättävä epigeneettinen muuntelu."

Tämä muistuttaakin siitä, että lamarckismi ei oikeastaan ole kovin osuva paikka asettaa koko epigenetiikan ajatusta. Lamarck kun nosti intention oleelliseen osaan ja näki harjoittelun ominaisuuksien synnyn syynä. Nyt tuntemamme epigenetiikka on sitten itse asiassa lähempänä Lysenkon ajatuksia. Neuvostoliiton aikana evoluutio oli nimittäin kapitalistista sabotaasia, joten tilalle otettiin karaistumisteoria. Lysenkon oppien mukaisesti esimerkiksi viljaa liotettiin kylmässä, jotta tulevat jälkikasvut karaistuisivat. Tämä ei toiminut kovin suurissa mittasuhteissa. Epigenetiikan menestys ei kuitenkaan juuri koskaan tuo esiin kannanottoja Lysenkon puolesta. Väljähtäneistä paradigmoista valitaan aina Lamarckin versio.

Lamarkismin esittäminen  nostetaan tässä esiin vahvasti juuri sen vuoksi, että lamarkismissa nähdään olevan tahdon valta geenien yli. Näin se olisi evoluutiopsykologiaa vastaan. Tämä taas on mannermaisen filosofian kannattajille iso asia : Heidän oppinsahan on se, että kaikki on valintaa. Intressit antavat rajoitteita ja kutsuvat niitä genetiikasta. Evoluutiopsykologiaa moititaan näissä piireissä hyvinkin tiukasti. Tämä on ymmärrettävää. Onhan esimerkiksi Sartren ideana se, että jokainen valitsee itsensä. Eli jos on syntyjään pelkuri, voi päättää olla rohkea. Lamarkismi nähdään keinona jolla valinta (eksistenssi) nousee luonnonvalinnan (essenssin) yli. Siksi esimerkiksi pelon synty genetiikalla on monille inhottava ja kiusallinen väite. Valitettavasti epigenetiikka ei tältä pelasta. Sillä epigenetiikka käsittelee geenejä eikä se tuo esiin mitään sellaista jota ei voisi ilmituoda geeneillä. Näin ollen esimerkiksi mainittu pelokkuuden siirtyminen viittaa siihen että peloilla on geneettistä korrelointia joka on suuruudeltaan nollaa suurempi.

On, mainitsesmastani syystä ja muutenkin, toki ymmärrettävää, että hyvämaineinen ja tieteellisenä ajattelijana ansioitunut herrasmies Lamarck halutaan nostaa esille - etenkin jos ollaan pahaa liberaalia evoluutiota debunkkaamassa. Lysenkolla taas on lähinnä negatiivista taakkaa sekä tutkijana että ihmisenä. On tavallaan ikävää, että Lysenko oli kaikesta huolimatta astetta lähempänä totuutta. Tämä kenties muistuttaa siitä, että tiede ei ole sama kuin tutkijan persoonallisusuhäiriöt.