Kodin, uskonnon ja isänmaan degeneraatio

Moni on sitä mieltä että Perinteiset Suomalaiset arvot on hylätty. Että nykyään "Koti, Uskonto ja Isänmaa" vielä merkitsevät joillekuille hyville ihmisille. Tosiasiassa tässä kohden kysymys on ainakin osittain sloganin sisältämien termien uudentaminen kuin mikään syvempi asennemuutos. Voidaan sanoa että jos kansallismielisyydellä on paha kaiku niin he ovat tehneet sen itse. Sanoja on väännelty ja turmeltu. Mutta osa ihmisistä ei ole turmeltunut mukana vain siksi että sanakolmikkoa pitäisi kunnioittaa.

Karkeasti ottaen on muistettava että Suomi pärjäsi talvisodassa varsin pian sisällissodan jälkeen. Tässä onnistuttiin yhtenäisyyden eikä hajanaisuuden kautta. Tässä mielessä jos "Koti, Uskonto ja Isänmaa" sitoivat kansan yhteen, kuten kansallismieliset osaavat kertoa, niin nämä termit olivat yhdistävä identiteettimarkkeri eikä eriyttävä identiteettimerkki.

Tällöin voidaan ajatella tilanne jossa Koti tarkoittaa sitä että jokaisella on perhe josta välittää. Koska sodassa häviäminen vaikuttaa heihinkin, on heidän puolestaan soveliasta kuolla. Olipa sitten kommunisti tai oikeistolainen. Uskonto taas oli järkevää siinä mielessä että moni ensinnäkin oli kristitty. Ja toisaalta vaikka olisi Marxistiseen tyyliin materialisti ja ateisti, niin siltikin on selvää että Neuvostoliitto tarjosi pakkoateismia. Uskonnonvapaus eli mahdollisuus valita uskonto oli tässä mielessä relevantti veto. Kolmanneksi isänmaa tarkoitti juridista aluetta jossa sitouduttiin yhteiseen perustuslakiin. Nämä muuttuisivat sodassa häviämisen seurauksena joten syy-yhteys on vahva.

Nykyään kuitenkin on yhä vahvemmin esillä se, että:
1: Kodiksi ei oikeasti kelpaa mikä tahansa. Maa periaatteessa sallii kaikenlaista. Mutta kansallismieliset kolmen sanan iskulausetta hokevat ihmiset arvottavat heteronaimisissa lasten kanssa -mallia. Kaikki muut ilmeisesti asuvat asunnoissa joilta puuttuu vastaava hyväksyttävyys. Kansallismielisten puheissa kodin ja perheen puolustaminen korostaakin nimenomaan viktoriaanisen ajan inventiota, ydinperhettä. Ja siitä poikkeaminen on arvomädätystä joka on kenties laillilsta mutta ei "oikea perhe sanan täydessä mielessä". Eikä varsinkaan sellaisessa mielessä joka mainittaisiin ylevänä ihanteena sotakontekstissa. Silloin perheeksi ei varsinkaan tunnusteta avoliitossa elävää homoparia. Tämä tarkoittaa sitä että sana on hyvin vahvasti eriyttävä ja se välittää arvomaailmankuvaa tavalla joka korostaa miten jotkut ovat ykkösluokan ja toiset kakkosluokan asukkaita.
2: Uskonto korostaa hyvin vahvasti nimenomaan kristillisyyttä. Tarjolla onkin enemmänkin "suostuttelua kristillisyyteen" kuin mahdollisuutta ja lupaa uskoa. Tämä on hyvin relevantti asia siin mielessä samat vapaudettomuus -syyt jotka voivat johtaa vastustamaan Neuvostoliittoa saisi vastustamaan sitä Suomea joka on ihanteellinen monen kansallismielisen mielessä.
3: Isänmaa on yhä vahvemmin korostanut isänmaallisuutta jonka takana on paljon erilaisia poliittisia arvoja. Yhteinen perustuslaki on tässä aika heikolla. Itse asiassa nykyään on vahva kansallismielinen klikki jonka isänmaallisuutta ja patriotismia ei voi kyseenalaistaa. Mutta joista olisi tärkeää päästä nopeasti muokkaamaan perustuslakia. Perustuslaki kun on joskus "suvakointia" ja siksi "kansan tahtoa vastaan". Kansa kun on se joka on isänmaallista ja suvakit ovat enemmänkin sen vihollisia. Isänmaa tarkoittaa hyvin oikeistolaisia arvoja. Liberalismi ja kommunismi eivät kuulu isänmaallisuuteen ja tätä kautta isänmaahan. Näin ollen tämäkin termi on vahvasti politisoitu sellaisella tavalla joka alleviivaa kysymystä "miksi hitossa liberaalivasemmistolaisten sitten pitäisi ottaa konekivääritulta jonkun oikeistolaisen arvojen ajamiseksi"? Ei ole mitään syytä kuolla jos ei ole kerran kunnolla kansalainenkaan.

Toisin sanoen kenties yhteiskunnan arvot eivät ole laajasti turmeltuneet. Kenties kansallismielisyys on turmeltunutta. Kenties tämän turmelluksen tärkein väline on propaganda. Propaganda jonka toimintamekanismi on siinä, että sen keskeisin iskulause säilyy ulkoisesssa muodossaan samalla kun sen sisältämiä termejä muutellaan. Kun niiden arvosisältö muuttuu ja mädättyy yhä häijymmäksi (puhun muutaman vuoden sisällä tapahtuneista muutoksista periaatteessa) pikku hiljaa kansallismielisten itsensä huomaamatta, voi ollakin niin että kun puhutaan "mädättäjistä" mieleen tulee ihan väärä poliittinen suuntauma..

---

Tämä nyt oli vaan tälläinen Pride-provokaatio...

Marttyyriyden ydin.

Carolyn Marvin ja David Ingle herättivät huomiota kirjallaan "Blood Sacrifice and the Nation". Tässä  korostettiin että nationalismin takana on asenne joka korostaa uhrautumista ja kuolemista maan puolesta. Ja että tämä tapahtuu hyvin erityisellä tavalla ; Nationalismi ei elä sotavoitoilla ja sankaruudella. Jopa hävityt sodat kääntyvät helposti nationalismin moottoreille. Sen sijaan kuolleet sodassa olevat oman puolen kuolleet ovat erityisen oleellisia. Sodassa kuolleet sotilaat menettävät ison osan ominaisuuksistaan ja muuttuvat osoitukseksi siitä miten kyseinen valtio on kuolemisen arvoinen.

Taustalla on asenteita jotka sitten voivat ottaa vielä epäterveemmän suunnan. Esimerkiksi jos ajatellaan islamistisia itsemurhaterroristeja, heidän ideaalinaan on vähän sama mutta pidemmälle vietynä. ; Itsemurhaterriristihan voisi monessa tapauksessa tehdä salavihkaisen pommi-iskun kuolematta itse. Mutta selvästi marttyyriyteen kannustetaan erityisin tuonpuoleisuuslupauksin. Tämä ei ole sotastrategiaa vaan sitä, että kuollut oman puolen tyyppi toimii vahvana symbolina siitä miten marttyyri oli valmis kulemaan uskonsa puolesta ja tätä kautta usko oli kuolemisen arvoinen.

Tämänlainen marttyyriasenne on tietenkin siitä erikoinen että hyvin moni länsimainen ihminen on tottunut siihen että he eivät uhraa itseään.

Buddhalaiset munkit voivat tehdä polttoitsemurhia ja islamistit terrori-iskuja. Mutta kristitty elää uhriutumisesta jonka tekevät muut kristityt. ; Länsimainen kristitty itse asiassa monin paikoin väistää konflikteja. (Olen itse asiassa kehittänyt oman häijyhkön retoriikkani alun perin juuri siksi että huomasin että se on se ainut asia joka toimii. Tietyn innokkuusrajan ylittäneet kristityt lopettavat vain jos siitä on uhkaa tai haittaa heille itselleen.)

Länsimainen kristitty on siitä erikoinen olento että hän muistaa joka paikassa kertoa siitä miten ateisteja ei kohdella länsimaissa "viimeisen viiden vuoden aikana" (tjsp.) samalla tavala kuin jossain ulkomailla. Mutta he itse voivat marttyyrioitua siitä miten kristityt kokevat jossain muualla vainoa. He itse eivät koe sitä. Mutta uhrit ovat tärkeitä - jos ei muuta niin apostolien seikkailut Roomassa on muistettava.

Onkin erikoista että marttyyrius korostuu mutta siihen ei haluta ikään kuin itse ottaa osaa. Muiden kristittyjen taistelu jossain kiinassa ikään kuin oikeuttaa fundamentalismiin valahtaneen länsimaisen pumpulissa eläneen hyvinvointikristityn vakaumuksen ja statuksen vainottuna ihmisenä jota pitää kuunnella tämän uhristatuksen vuoksi tai kautta. Vaikeuksia ei kestetä itse mutta silti otetaan ikään kuin "marttyyripisteet täysillä".

Mene tilanteen nahkoihin.

Marttyyriydessä on toinenkin puoli. Ja se näkyy hyvin kansallistunteen kohdalla. USA on ollut useissa sodissa. Ja koska se tapaa sotia oman maan ulkopuolella, se rekrytoi sankarisymboliikalla sotiin joita ei tapahdu sotilaiden omassa maassa. Näissä sodissa on tavannut käydä niin että symboleja on arvostettu. Mutta sitten kun arkkuja on alkanut tulemaan laumoittain takaisin maahan, on niihin alettu suhtautumaan muina kuin symboleina.

Merkittävää on että vaikka sodanvastaiset tyypit ovat yleensä niitä jotka korostavat omien kuolleiden lukumääriä, niin nämä takaisin tulevat kuolleet vaikuttavat tavalla joka on relevantti sen kannalta miksi mielipiteet sotien varrella muuttuvat. Kun sotilas tulee kuolleena kotiin, tätä vastaanottavat ihmiset ovat heidän perhettään. Näissä oloissa sotilaan kuolemauhri on todennäköisesti otettu vahvemmin. Kun oma sodassa silpoutunut ja kuollut poika tulee takaisin, ei tätä nähdä enää symbolisena valtion ihanuuden symbolina. Se on myös oma kuollut lapsi. Abtrakti vieras ei uhkaa marttyyrimyyttiä.

Olenkin tässä mielessä luonut yksinkertaisen ajatuskokeen jonka avulla voi punnita sitä missä mielessä omassa mielessä olevat marttyyrit ovat abstrakteja symboleja ja missä mielessä faktuaalisia symboleja.  ; Sinun on kuviteltava oma perheenjäsenesi sen kuolleen paikalle. Ja vasta jos mielipiteesi ei millään tavalla muutu, niin vain siinä tapauksessa symbolisi on edes jollain uskottavuudella aito. Muuten olet koristellut sitä jollain abstraktilla ja valheellisella fantasialla. Toisin sanoen jos korostat sotauhrauksia sinun on kuviteltava oma lapsesi tuntemattoman sotilaan hautaan. Vailla nimeä ruumismassojen mukana nimettömänä haudatuksi, edes omalla nimellä varustettua hautakiveä. Jos yhä tämämkin kohdalla kykenet tuntemaan vain arvokasta nationalistista läikyntää sydänalassa ja partioottista paatosta jalkovälissä olet todella aidosti ymmärtänyt marttyyrikuoleman symbolin.

Ilman tälläistä olet tosiasiassa sekoittamassa sen että jokin laitos velvoittaa miehet sotimaan henkensä uhalla ja sen että nämö ihmiset vapaaehtoisesti ilman velvollisuuksiakin tekisivät riemumielin saman ja olisivat valmiita kuolemaan maansa puolesta.

Yhtenäinen Suomi

Kansallismieliset korostavat puheissaan hyvin usein yhtenäistä Suomea. He esimerkiksi ovat pahoillaan siitä että maahanmuuttokeskustelu ja liberaalien ja konservatiivien väliset väännöt tuottavat kansaan hajaannusta.

Tässä kohden utopiana ja unelmana on Yhtenäinen Suomen Kansa. Kansa jolla on hyvin tietynlainen mielipiteistö. Onkin sanottava että nähdäkseni maahanmuuttokritiikin suurin ydin ei ole rasismissa tai rodussa. Vaan nimenomaan siinä että islam on ulkopuolista ja väärää kulttuuria. Sama nähdään myös liberaaleissa. Heillä on vääriä mielipiteitä joten he ovat väärää kulttuuria.

Tässä kohden onkin hyvä huomata että mielipiteiden koheesio ja samanlaisuus nähdään hyvin oleellisena. Ja tässä mielessä onkin ymmärrettävä miksi noissa piireissä on niin omituinen suhtautuminen poliittiseen korrektiuteen; Sama ihminen voi selittää että kaikkea tulee voida sanoa mutta sitten hän voi itkeskellä kun hänen pyhien arvojensa päälle "kustaan ja paskotaan" olemalla niiden kanssa erimielinen.

Taustalla on juuri se, että väärää kulttuuria edustava tuottaa säröä. Ja poliittinen korrektius on vain siellä missä on vaarallisia vääriä mielipiteitä tukevaa valtarakennetta. Näin selittyy miksi kun PS oli vähemmistö, valitettiin kuinka YLE on kauhea hallituksen komppauskone. Korostettiin että median pitää tuoda esiin myös toiset puolet jotta se olisi vapaa ja riippumaton. Mutta nyt sitten kun PS on vallassa valitetaan kun se ei ole, on noussut intoilua siitä että sen julkaisulinjan pitäisi tukea poliittista valtaa, onhan se valtion maksama media ja kaikkea.

Tässä kohden unohtuukin se, mitä yhtenäisyys vaatii. Etenkin viimeisen 10 vuoden aikana konservatiivit ovat valinneet poliittisen epäkorrektiuden välineeksi. Tämä sopii hyvin huonosti yhteen yhtenäisyyttä korostavien asioiden kanssa. Poliittinen epäkorrektius nimittäin todellakin lisää sitä mitä pidetään asiallisena vapautena. Ja tämä lisää sitä monikulttuurisuutta ja konflikteja jotka konservatiivit ymmärtävät niin hyvin pelottaviksi monikulttuurisuuden kohdalla.

Tämän hetken kansallismieliset eivät tule toimeen edes keskenään. Puheet Kansasta ja sen Yleistä Tahdosta ovatkin yhä vahvemmin utopistisia haihatteluja heidän päässään. Edes kansallismieliset eivät saa rakennettua yhtenäistä puoluetta joka puhaltaisi yhteen hiileen. Sen sijaan sitä fragmentoidutaan ties mihin.

Liberaalien kohdalla ei näytetäkään ymmärtävän sitä että jos ensin pilkataan ja haukutaan tunteilijoiksi ja leimataan kansanpettureiksi että miksi seuraavaksi nämä liberaalit eivät kuuntele, ota agumentteja vakavasti ja tule samalle puolelle kaveriksi. En tiedä miten kansallismieliset saavat toisensa kaveriksi? Vittuilemalla humalassa nakkikiuskojonossa ja vetämällä toisiaan turpaan jotta saavat parhaan kaveruuden saippuantiputtelusuihkussa? En tiedä.

Tuntematon Sotilas

On itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäistymiseen ei liity sotaa. Mutta itsenäisyyspäivänä muistellaan talvisotaa. Tämä on hyvin kiinnostava asia ; Miksi kansallinen itsenäisyys liitetään sotatarinoiden muistamiseen? Kaikissa maissa näyttää olevan taipumus yhdistää itsenäisyys ja sodan muistelu. Valtioissa ja maissa luulisi olevan muita asioita juhlittavaksi ja muistettavaksi.

Tässä päällimmäinen syy on varmasti se, että sodat ovat kriisitilanteita.

Ja kriisitilanteet ovat siitä käteviä että ihminen harvoin osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. Ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Kriisitilanteet uhkaavat tätä itsestäänselvyyttä ja luovat arvostusta. (Vrt ; Jos perhettä on helppo laiminlyödä arjessa, avioeron ja lapsista erkaantumisen jälkeen sitä osaa arvostaa sitä minkä on menettänyt.)

Sodassa kuolleet ovat uhrautuneet ja he ovat uhreja.

Mutta uhreja mille? Tämä on oleellisempi kysymys kuin voisi ajatella. Virallisessa kielenkäytössä tässä uhrauksessa korostetaan toivetta siitä että sotaa ei tapahtuisi enää jatkossa koskaan. ; Kuitenkin käytännössä ristiriitoja näyttävät herättävän näiden viestien kanssa erikoiset teemat. Monet hyvin ällistyttävät asiat loukkaavat vaikka ne ovat täysin yhteensopivia sodan toistumattomuustoiveen kanssa.

Esimerkiksi briteissä on syntynyt kohuja siitä että jotkut ovat kantaneet valkoisia unikoita punaisten unikoiden sijaan. Syynä ei ole se että valkoisuus viittaisi äärioikeistolaiseen nationalismiin vaan siitä syystä että valkoinen unikko symbolisoi sitä että sodan uhreja muistetaan nimenomaan sen vuoksi että sotaa ei pidetä asiallisena keinona ratkaista ongelmia. Punainen unikko muistaa uhreja ja tässä ei virallisesti puhuta sodan oikeuttamisesta. Mutta samalla on selvää että kantamalla punaista unikkoa britti glorifioi sotilaita ja tekee sotilaan toimesta hyveellistä. Kuollut sotilas ei ole tässä sodan uhri vaan sankari. Näin ollen punaisessa unikossa korostetaan sitä että sotiminen on eettinen ratkaisu ja tällä varmistetaan että ihmiset ovat nimenomaan suostuvaisempia sotaan myös jatkossa.

Suomessa asiat ovat jossain määrin terveemmällä tolalla. Yhtenä syynä on Väinö Linnan "Tuntematon sotilas". Siinä sotatilaa kuvataan kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Sotilasjohto ei ollutkaan ihailtavaa eikä sotiminen pelkkää sankaritouhuilua. Hahmot ovat kiinnostavia ja epätäydellisiä. Tätä teosta moitittiinkin rajusti aluksi. Syynä oli varmasti se että se ei sopinut siihen pirtaan jossa sotilas on vain asialle uhrautuva sankari.

Tuntematon sotilas on siitä kiinnostava, että monissa maissa on tuntemattomien sotilaiden hautoja. Niissä kiinnostavaa on se, että kuolleesta ihmisestä ei tiedetä oikeastaan muuta kuin kansalaisuus ja se että hän on kuollut sodassa. Näitä ihmisiä ei voida arvoida sen kautta ovatko he olleet hyviä ihmisiä tai edes palvelualttiita tai rohkeita sotilaita. He ovat olleet sodassa tietyllä puolella ja saaneet luodista - tai jostain muusta vastaavasta.

Miksi maan puolesta on asiallista, peräti kunniallista, kuolla?

Benedict Andersonin "Imagined Communities" kertoo siitä, miten tuntemattomien sotilaiden haudat ovat vahvoja symboleita siksi että niissä on paljon aukkoja joita voi täyttää ideologisesti. Kun ei tiedetä kuolleesta mitään, synnytetään tämän päälle erilaisia kuvitteellisia tarinoita. Jotka sitten "voivat olla". Ja kunnioitus syntyy usein nimenomaan ja käytännössä vain suhteessa näihin tarinoihin.

Anderson muistuttaa että tuntemattoman sotilaan hauta on kansallinen. Ja symboli on hyvin vahva ; Jos yritettäisiin vastaavaa viestiä rakentamalla vaikkapa "tuntemattoman liberaalin hauta", se koettaisiin vahvasti ideologisena viestinä. Sellaisena joka voisi ärsyttää erityisen vahvasti konservatiiveja. Sillä jokainen tietää tämänlaisen tuntemattoman marttyyrin tarinallisen arvon. ; Toisaalta liberaalit eivät ole haluamassa tämänlaisia koska siinä arvostetaan vapautta ja elämistä eikä uhrautumista, tappamista, kuolemaa ja itsensä ikuiseksi tekemistä näiden kautta.

Kun ihminen kuolee maansa puolesta, on kiinnostavaa tietää minkä puolesta hän kuolee. Nykyään moni konservatiivi korostaa että oman maan puolesta kuoleminen on ilmiselvyys. Esimerkiksi tänne tulevat maahanmuuttajat - tai kuten moittijat usein sanovat, "matut" - ovat paenneet Syyriasta, heitä ärsytti se että miehet eivät olleet jääneet sotimaan. Heidän velvollisuutensa olisi siis osallistua sotaan vaikka he eivät olisi edes käyneet armeijaa tai saaneet aseita. Tai vaikka kaikki lähi-idän toimijat ovat moraaliltaan vähintään kyseenalaisia. Jos pitää valita taisteleeko ISISn vai Assadin puolella, on selvää että vaihtoehtoisto ei ole mitenkään kauhean ihanteellista. Velvollisuus on siis absoluuttinen. Se ei liity näissä puheissa siihen onko maan lainsäädäntö hyvää ja oikeudenmukaista. Pelkkä syntyminen tietyn maan kansalaisten sukusoluista velvoittaa hämmentävän pitkälle.

Tämänlainen normisto on jännittävä. Mutta sen voi tavallaan ymmärtää. Sotiminen on monen mielessä enemmän "pragmaattinen kuin eettinen valinta". Ja tässä näkökulmassa kansaa voidaan manipuloida ideologialla. Köyhät voidaan laittaa rintamalle kuolemaan rikkaan eliitin etuoikeuksien puolesta. Etuoikeuksien joita heillä ei ole ja joita he eivät sotimallakaan saa. Absoluuttisena velvollisuutena esitettynä tämä voi onnistua. koska mitään muita argumentteja on tarjolla melko vähän.

Nykyisessä kahtiajakautuneessa ilmapiirissä ja siihen liittyvässä poliittisesti mutta ei valtiollisesti polarisoituneessa maailmassa onkin jännittävä huomata että jos ihminen on kuolemassa kotinsa puolesta, niin tämä koti koostuu hyvin pienestä määrästä ihmisiä. Ja on omituista että koko valtakunta kontrolloi ihmistä vedoten näin pieneen fragmenttiin. Oman maan toiset kansalaiset taas ovat usein vieraita. Eikä yhteistä ole paljon, kuten internetissä liberaali-konservatiiti/oikeisto-vasemmisto/uskonto-ateismi tai mihin tahansa muuhun väittelyyn osallistuva tietää. Suuri osa kanssaveljistä on ärsyttäviä ja yhteistä on vähän. He ovat aivan yhtä vieraita ja tuntemattomia kuin ne maahan hyökkäävät. Tämänlaisesta ei saa vahvaa insentiiviä sotimiseen. (Minulla on paljon enemmän yhteistä keskuteltavaa ja kiinnostavaa yhteisoloa liberaalin australialaisen evoluutiofilosofin kuin Esson baarissa vastaan tulevan lippalakkipään kanssa.) On kätevämpää vain määritellä tästä velvollisuus. Koska jos siitä vain tekee a priori itseisarvon, sille ei tarvita välineellisiä oikeutuksia.

Itse näen että Suomen puolesta kuoleminen on tehtävä lainsäädännön vuoksi. Ennen kaikkea perustuslain vuoksi. Tässä kohden maan sosiaalijärjestelmä, koulutus ja se mitä se antaa kansalaisille on tärkeää. Sillä jos ja vain jos se antaa kansalaisille jotain niin se on arvokasta puolustaa. ; Tätä toki yritetään kiertää aforistisilla väitelauseilla että ei pidä kysyä mitä valtio tekee sinulle vaan mitä sinä voit tehdä valtiolle. Mutta tietenkin tämänlaisia a priori jotain asioita eettisiksi väittäviä iskulauseita voi odottaa valtion puolelta. Se ei ole puolueeton kehittäessään tämänlaista jargonia.
1: Itse ihmettelen hieman sitä miksi Suomen itsenäisyys on jotain itseisarvoista. Joku näkee että EU tekee Suomesta vain liittovaltion ja tämä tekisi sen että emme olisi itsenäisiä. Ajatus on hieman hämmentävä koska jos Ohio on Amerikan Yhdysvaltoje osavaltio, se on silti itsenäinen koska USA on itsenäinen. Jos Suomi todella on liittovaltio voisimme olla itsenäisessä EU:Ssa. (En tässä väitä että Suomi on EU:n liittovaltio vaan lähden siitä että kun näin ajatellaan niin oletetaan sitten että tämä pitää paikkaansa ja mietitään mitä tästä seuraa.) Toisaalta jos korostaa sitä että pienemmässä yksikössä ei olla yhtä etäisiä valtajärjestelmiin niin miksi sitten ei palata perinteiseen kaupunkivaltiolinjaan? Kaupunkivaltiotkin voisivat olla aivan itsenäisiä. Ja niissä Helsingin Herrat eivät olisi yhtä etäisiä koska joko sitä on Helsinkiläinen tai sitten Helsingin Herrat eivät ole Sinun Herrojasi. Näyttää siltä että tämä palauttaa asian etnisyyteen. Eli kansakunta on jossain määrin syntyperä- ja rotukysymys. Tämä toki sopii yhteen sen kanssa miksi tietyn kansalaisuuden omaavan sukuelimistä putkahtaminen on niin tärkeää. Ja miksi etniseltä taustaltaan erilaiset suomen kansalaiset, joiden syntyperä on vaikka somaliassa, saavat naureskelua maahanmuuttokriittisissä piireissä koska he eivät ole samanarvoisia intinkävijöitä. Toisaalta tämänlaiselle syntyperäkeskeisyydelle on toinenkin nimi; Se on melko lailla määritelmällisesti rasismia. Joten kenties kysymys ei ole tästä. Koska eihän tässä ole kysymys minkäänlaisesta rasismista.

Nähdäkseni ainakin vielä Suomi on puolustamisen arvoinen. Ja koska tämä ei ole ilmiselvyys, kaikki maat eivät ole puolustamisen arvoisia, tämä todella nimenomaan merkitsee paljon. Ja tätä kautta sodallekin voisi saada minun silmissäni oikeutuksen. Kansalainen riskeeraa elämänsä, ei täysin uhraa, elämäänsä, siksi että valtiolla on tarjota etuja juuri hänelle itselleen ja juuri hänen läheisilleen.

Tässä mielessä on erikoista huomata miten "Rajat kiinni!" -ryhmässä on vaadittu suoraa demokratiaa jossa on vaadittu sitä että olisi valtiovallasta erillinen elin joka voisi vain editoida perustuslakia. Samalla puhutaan siitä miten Suomi on ja sen pitää olla itsenäinen ja miten sitä pitää puolustaa. Tätä on aika hämmentävää katsoa. Etenkin kun ryhmässä kovasti muuten tiedostetaan että jos valtion eliitti ei kuuntele kansaa niin sitten vallankumousta ja muuta on aivan asiallista ajaa. Ja moni toivoo itärajoja auki ja Putinia suomeen. Aivan kuten Putin tarjoaisi itsenäisemmän Suomen kuin EU. Mielestäni ei. Ja siksi on hyvä miettiä näitä asioita nimenomaan näin itsenäisyyspäivänä.

Talvisota onkin järkevä asia mietittäväksi juuri tänään. On, vaikka teknisesti hävisimme sodan vaikka haimme natseilta apua. Häviön modifioiminen torjuntavoitoksi parantaa symbolista ja kuviteltua kansalaisyhteyttä. Yhteyttä jota kenties toivoisi tämän hetken yhteiskuntaan enemmänkin. Nyt, kun suurin osa ajasta kuluu siihen että pitää korostaa miten oma identiteetti nyt ei pidä sisällään monia saman maan kansalaisia joiden kanssa sitä kuitenkin joudutaan esimerkiksi käymään töissä!

Pieni rant ; Pasifismiteoriasta ja yhteiskunnan puolustettavuudesta.

Kun katsotaan pasifismia, moni konservatiivi näkee että pasifistit eivät ole rehellisiä. Eli kysymys ei olisi väkivallan vastustamisesta ehdoitta. Vaan että tosiasiassa pasifisti tappaisi puolustaakseen omia rakkaitaan, perhettään ja vastaavia. Teoria voi kuulostaa häijyltä mutta nykykonservatiivikontekstissa se on suunnilleen kohteliainta mihin he pystyvät. Sillä he uskovat itse olevansa samantapaisia kostokoneita.

Teoria ei ole välttämättä tosi. Mutta otan sen nyt tässä blogauksessa kuitenkin vakavasti. Se nimittäin muuttaa pasifismin yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Jos jokainen ihminen on valmis tappamaan itselleen tärkeiden asioiden, läheistensä ja vastaavien vuoksi ja hän ei ole valmis tappamaan yhteiskunnan vuoksi se johtuu siitä että yhteiskunta ei pidä sisällään hänelle itselleen tärkeitä asioita.

Tämä voi tarkoittaa anarkismia, teoriaa siitä että yhteiskunnalla ei saa olla rakenteita. Mutta toisaalta se voi kertoa siitä, että yhteiskunnan rakenteet ovat huonot. Jos joku kieltäytyy taistelemasta Assadin tai ISIS -joukkojen puolesta tämä tuskin kertoo arvotyhjiöstä tai anarkismista, itse asiassa toiminta voidaan nähdä evidenssinä juuri päinvastaisesta.

Itsekin olen periaatteessa sitä mieltä että Suomi on yhteiskuntana sellainen että se on vielä taistelemisen arvoinen. Etenkin kun vertaa niihin vaihtoehtoihin joita de facto olisi tarjolla. Tilanne on siitä huvittava että moni konservatiivi tuntuu lietsovan maanpuolustushenkeä juuri sellaisilla strategioiolla jotka lähentävät maamme henkistä tilaa Venäjän ja muiden vastaavien maiden kanssa. Joka siis tosiasiassa totta ollessaan sanoisi että yhteiskuntarakenteemme eivät olisikaan niin puolustamisen arvoisia. Tämä toki vieraannuttaa näistä patriooteista, ei niinkään maanpuolustuksesta.

Yhteishengestä puhujat tuppaavat tuomaan esille kristillisiä arvoja. Ja jos minä sotatilanteessa olen kristillisyyden vuoksi valmis jonkun ampumaan, se koskee enemmän niitä tilanteita joissa minulle yritetään pakottaa kenttäehtoollista kuin yhtään mitään muuta. (En tapa kristittyjä mutta ihminen joka pakottaa minut ottamaan ehtoollista tai ottamaan muuhun uskonnollisuuteen osaan joutuu käyttämään tavoitteen mitenkään relevantisti saavuttaakseen keinoja joiden edessä itsepuolustus on, ei vain jotenkin eettisesti perusteltu vaan ennen kaikkea relevantti ja todennäköinen optio.)

Olen toki hieman huvittunut kun pro-kristillinen vauhkoaja tulee kertomaan että minun kannattaisi tukea hänen aatelukkiutunutta kusipäisyyttään kun vaihtoehtona olisi muslimit. Mielestäni militantin VOK -polttopullo-oikeiston ja militantin rekka-autolla päin kansanjoukkoja iskijöiden välillä on liikaa analogisuutta jotta voisin pitää niitä "aivan erilaisina asioina".

Tosin jos jokin epäanalogia olisi haettava niin se olisi siinä että militantit muslimit toisaalta kyllä todennäköisesti silpoisivat, dekapitoisivat ja toimisivat muutenkin aggroilevasti niitä kusipääkristitty-yksilöitä vastaan joihin koen syvää kostonhimoa. Ja joille nykyinen kristillinen yhteiskunta ei ole tehnyt mitään.

Joten en tiedä miten suhtautua näihin ehdotuksiin. Kenties tämä lisää maanpuolustusintoa. Mutta jos ja vain jos olen oikeasti niin mielisairas että haluan toteuttaa kostofantasioitani livenä ja omakätisesti. Toivon että en ole näin mielisairas.

Idealismi ja zen

Moni arvostaa yhteiskunnan koheesiota. Siksi ei ole tavatonta löytää sellaisat ihmistä jonka mielestä on syytä varoa Rabbeja ja Imaameja niin että heiltä voidaan ottaa nirri pois jos he alkavat vastustamaan Yhteiskuntajärjestystä. Kuitenkin juuri nämä samat Imaamit ovat vaarallisia ja tämänlaisten puheiden aiheina siksi että he ovat idealisteja joiden mielestä on asiallista tappaa ihmisiä heti kun joku vastustaa heidän mielestään Oikeaa Yhteiskuntajärjestystä.

Moni pitää minua idealistina. Kuitenkin juuri nämä ajatukset ovat äärimmilleen vietyä idealismia. Kansallinen koheesio on abstraktio ja luomus joka oikeuttaa esimerkiksi itseään puolustavat väkivallanteot. Tekee niistä soveliaita ja moraalisia. Kansallistunne liitetään patriooteilla kansallisromantiikkaan juuri siksi että tunteet ja taide ovat idealisteille tärkeitä. Tämän vuoksi ei pidä ihmetellä että taidekäsityksissään monet taidemuodot "rappiotaiteeksi" tuomitsevat tekevät tämän siksi että taiteella on heille oleellinen tehtävä. Näille ihmisille valtio ja kansallistunne on eräänlainen uskonto ilman Jumalaa. Mutta ei ilman teologiaa. Tämä ero erotta kansallistunteen patriotismista.

Tämä ei ole mielestäni kovin ZEN. Jos joku puolustautuu sotaintoaan tai tappamisoikeuttaan ja käskee minun piirtää moraalisen maiseman ja siihen kartan jota seuraan aina ja ehdoitta, niin en voi sanoa muuta kuin että kyllä minä aina voin piirtää kartan jos toisenkin, mutta ei sinulla silti olisi mitään Käsitystä.

Enkä minä tässä hymistele. Saatan hyvinkin tappaa jossain olosuhteissa. Saatan teoriassa viillellä kurkkuja niiltä jotka yrittävät tehdä vastaavaa minulle.

Saatan teoreettis-hypoteettisesti olla jopa niitä ihmisiä jotka tullessaan tilanteeseen jossa, sanotaan nyt vaikka Valko-Venäjän alueella kirjoilla olevat informaatiosotatyypit tulevat kolkuttelemaan ovieni taakse ja pelottelemaan, niin saatan käyttää hyväkseni sitä että he eivät halua julkisuutta ja puukottaa puolijulkisesti heitä rondel -tikarilla korvaan, ihan vain välittääkseni viestin. Viestin joka kuuluu suunnilleen niin että minä olen ympäröinyt maailma itseeni sidotuilla "kuolleen miehen kytkimilä" jotka aktivoiduttuaan vievät julkisuuteen asioita joita he eivät halua julkiseksi. Ihan vaan siksi että saan heidät siivoamaan läsnäolonsa jäljet jopa teosta jonka minä tein heille.

Enkä tee tätä siksi että pitäisin ihmisiä idealisteina. Enkä siksi että moraali on puolellani. Vaan siksi että olen kova paskiainen jota on ensiluokkaisen vaikeaa tappaa teräaseilla.

Maahanmuuttokriittisten sisäinen juopa

Maahanmuuttokritiikkiä on hyvin helppo katsoa yhtenä liikkeenä. Tämän vuoksi onkin yllättävää, että viime päivinä on noussut skisma MV -lehden ja Jussi Halla-ahon välille. MV -lehti moitti Halla-ahoa ankarasti. Ja kiitokseksi Halla-aho on lytännyt MV -lehden.

Olen tähän liittyen keskustellut ihmisten kanssa. Olen oppinut ainakin seuraavaa;

Onkin hyvä tiedostaa että maahanmuuttokritiikki on hajanaista. Esimerkiksi suhde Putiniin ja hyvin jakautunut. Minun on ollut yllättävää huomata että "ryssäviha" on joskus ollut kansallistunteen ytimessä mutta nykyään eletään maailmaa jossa Putinin puolustaminen on hyvin tärkeä osa sitä että on hyvä patriootti. Ryssävihaan suhtautuminen jakaakin tämän hetken äärioikeistoa. Siksi eletään maailmassa jossa Janus Putkonen on hyvissä väleissä Donetskin Kansantasavallan kanssa, toimien siellä viestintäkamreerina. Putkonen on myös saanut rahallista sponsorointia matkoillaan Ukrainaan. Putkonenhan on kuitenkin myös aktiivireserviläinen.

Toki tässä on hyvä muistaa että maahanmuuttokritiikin sisällä oleva "kansallissosialistinen suuntaus jota ei heidän paikallaollessaan saa kutsua äärioikeistolaisuudeksi" on aina nähnyt muiden maiden veljesliikkeet liittolaisina ja esikuvana. Siksi esimerkiksi Suomen vastarintaliike ottaa vankkoja vaikutteita Svenska Motstånd rörelsestä. Tämä on onnistunut vaikka perinteisestä suomalaista hurrivihaa voikin pitää varsin vahvana osana klassista kansallissosialistisen suomalaisen meininkiä.

Siksi ei ole niin ihmeellistä että Putin nähdään jonakuna joka esimerkiksi tekee homosaatiosta laitonta. Samantyylisellä asenteella tämä onnistuu...

Ankarimman kautta

Osa maahanmuuttokriittisistä ajaa kantaa jossa "suvakit" ovat erehtyneet ja että heidän silmänsä aukeavat. Tässä on ylenkatseellinen mutta sopuisa sävy. Sellainen jossa saadaan jotain lohtua siitä että lopulta suvakkikin tiedostaa miten asiat oikesti ovat. Ja jossa korostuu jopa se että on murheellista että maahanmuuttokysymys jakaa kansan.

Sitten on linjamaa jonka mielestä "suvakit" ovat väärässä ja siksi heitä pitäisi rangaista. Jopa "ankarimman kautta". Tällä on hyvin mielenkiintoinen suhde sananvapauteen ja mielipiteenvapauteen. Kun vielä muutama kuukausi sitten maahanmuuttokritiikin päälinja oli se, että vastustettiin sensuuria, poliittista korrektiutta ja vastaavia, niin nyt siitä on selvästi irtautunut linja joiden mielestä "suvakkeja" tulee rangaista vääristä mielipiteistään.

Toki joku voi miettiä sitäkin onko "ankarin rangaistus" jotain joka lähentelee uhkailua. (On selvää että "ankarin rangaistus" tuskin voi osua internetissä vittuiluun, vinoiluun tai muuhun vastaavaan kevyeeseen. On selvää että se viittaa johonkin aika kovaan. Mihin, se kannattaa juridistista syistä jättää mainitsematta silloin kun kylvää "ankarin rangaistus" -tyylisiä sanapareja.) Ja jossa lietsotaan sitä että kansa on kahtiajakautunut 1918 -henkeen ja että on tärkeää valita puolensa sodassa. Sillä on tämän huomion ja siitä nousevan teeman kanssa merkitystä kuitenkin lähinnä sävyssä.

Ehdotus uuden kansallislaulun paikaksi

Elämme Suomessa. Se on sivistysvaltio. Hyvinvointivaltio. Maa joka on kristillinen eikä koostu ISIS -terrorismista. (Tosin täytyy muistaa, että oikeasti ei saisi kutsua ISIStä ISIKseksi. Sen sijaan sitä piti kutsua sillä toisella nimellä. Mikä se oli? "douche"?)

Tämä tarkoittaa sitä, että kansallismieliset voivat olla rohkeita ja auttaa yhteisöään parhaansa mukaan. Ja tämä parhaansa mukaan. Tästä hengestä hyvänä esimerkkinä olkoot Markus Jansson; Tuo mies jonka luona Poe on aina vahvana. Onkin kieltämättä syytä miettiä sitä, minkälaisia puuhastelijoita ja kädettömiä amatöörejä maahanmuuttokeskusten polttelussa on.

Ja tietenkin hieman vaikutusvaltaisempi joukko. Sellainen joukko jonka puheita otetaan hyvin vakavasti. Sellaisella tavalla jossa kehotetaan enemmänkin kuuntelemaan. Sellainen jonka leimaaminen trollin provokaatioksi olisi punaviherkuplaan menemistä.

Tässä kontekstissa sitten on luettava MV -lehteä. Siellä kerrotaan, että "Seinäjoen VOK! Palomiehet kertoivat, että maksaa veronmaksajille noin 600€ kerta, kun he käyvät, eli 2-5 kertaa viikossa, ja kuukaudessa parhaimmillaan 20 kertaa." ... "Pakolaiskeskus Seinäjoki, 2- 5 kertaa viikossa kakarat pihalle. Lastensuojeluasia?" ... "Jos kotiisi tulisi palokunta 4 kertaa viikossa, niin olisiko lastensuojelu kimpussasi saman tien?"

Jossain menee ironiamittari rikki. Mieleni tekisi kysyä että mitä jos joku ulkopuolinen kävisi polttelemassa kotia kovin usein niin olisiko tämä syytä ottaa poliisiasiaksi. Mutta tässä unohtuisi se, että monille maahanmuuttokriitikoille polttamiset ovat vain ennaltaehkäisevää Suomen puolustamista. (Konsepti on kaduilla tuttu "ennaltaehkäisevän väkivallan" nimellä väkivaltarikoksissa.) Koska kysymys heille on kansallismielisyydestä joka vaatii hyvin uudenlaisia arvoja. Tarkalleen ottaen yhtä arvoa ja vain yhtä arvoa. Ehdotankin että uusi patrioottinen Suomi ottaa itselleen sopivan uuden kansallislaulun. Sellainen on jo sävelletty. Siinä lauletaan vain tuosta yhdestä arvosta.

PILLUMINAATTI TULLOO!

Ihmiset intoutuivat siitä miten "kukkahattukirkkoja" alkaisi tulemaan. Kauhistuneet kansallismieliset esittivät että nyt sekularisaatio ja islamisaatio syö ristit kirkoista. Kerrottiin, että kirkoista tehdään myös moskeijoita. Jotta muslimit eivät loukkaannu. Samalla selitettiin miten New World Order tulee. Koska sellainen lisää aina uskottavuutta. Kommenteista löytyi toki seasta sellaisiakin että tuo tiilestä tehty ja siksi kovin tulenarka kirkko pitäisi polttaa tämän vuoksi.

Hämmentävintä asiassa on se, että ihmiset jotka käyvät kirkoissa tietävät jotain. Itse en edes kuulu kirkkoon mutta olen silti vieraillut niissä niin kauan että tiedän että tuo leppävaaran kirkon muutos on ikivanha. Niin ikivanha että en itse asiassa ole edes koskaan nähnyt tuota kirkkoa toisen näköisenä.

Toisaalta jos on paikalla - esimerkiksi ottamassa valokuvaa - ja hieman katselee ympärilleen, ja tonkii ja selvittelee niillä keinoilla joita ihmisellä on kun hän on kirkossa paikan päällä, saa kyllä tietoa tuosta teoksesta. Ja myös internet auttaa jos on älypuhelin. Tai jos ei ole niin tarkistaa silloin kun kirjoittaa asiasta internettiin. Joistain asioista on toki vaikeaa löytää tietoja. Mutta kirkot ja niiden sisustus on hyvin harvoin tätä. Leppävaaran kirkon alttaritaulusta löytyy tietoa Espoon seurakunnan sivuilta.

Teos on ollut Leppävaarassa vuodesta 2011. Eli nelisen vuotta. Taulu on Sellon ampumatapauksen uhrejen ja omaisten muistolle. Teos ei myöskään ole Illuminatin silmä, vaan viittaa kolmiyhteiseen Jumalaan. Symboli on laajasti käytetty ja sitä näkee esimerkiksi Helsingin tuomiokirkossa. Jopa Järvenpään seurakunnan seurakuntatalossa on koristeluissa tuota Pyhän Hengen symbolia. Joten se on tullut itselleni jo lapsena tutuksi. Olen toki nähnyt itsekin "illuminati-yhteyden". Mutta samalla tavalla kuin näen että joulutortut ovat hakaristien muotoisia. Jos näin ei olisi, Turun kristillinen opisto olisi jo menetetty.

Näyttääkin siltä että "kristityt" käyvät hyvin harvoin kirkossa. Kukaan heistä, edes ne joiden asuinpaikat ovat lähellä Leppävaaran seurakuntaa, eivät nostaneet esiin tätä asiaa. Virheentarkistusta ei tehty juttua kirjoittaessa eikä sitä tarkastellen. Ja asia meni läpi koska kukaan ei tiedä mitä kirkoissa tapahtuu. Tälläisten ymmärtäjien, osaajien ja tuntijoiden ja "kristittyjen" varaan sitten pitää jättää maan tapa?

Yhteen symboliin redusoituminen

Johanna Tykkyläinen kirjoitti otsikolla "Katsopa uudelleen". Siinä käsitellään sitä että KKK -kaapuun pukeutuneen henkilön lipunheiluttelusta on tehty iso numero. "Miksi lipun heiluttelusta tehdään niin iso asia? Tuona iltana tapahtui samalla paikalla paljon vakavampia ja huolestuttavampia juttuja, jotka kertovat pahemmasta, kuin siitä, että lippua käytetään väärin." Kysymys on relevantti. Nähdäkseni KKK -kaavun kohdalla arvokeskustelua ja paheksuntaa ei tosin ole keskitytty lipun väärinkäyttöön. Se on ollut se mihin poliisi on keskittynyt. Koska asia nyt vain on rikos ja poliisin tehtävänä ei ole päättää että "laki on tyhmä joten sen noudattamista en valvo". Virkamiehen mielipiteenvapaus onkin tällä tavalla rajoitettua. Poliisi valvoo lakia eikä omia mielipiteitään. Kaikki muut taas ovat kiinnittäneet huomiota KKK -klaanin kaapuun. Joka on symboli siinä mielessä missä Suomen lippukin on symboli.

"Onko kenties helpompi puhua elottoman symbolin väärinkäytöstä kuin vihasta? Onko helpompi loukkaantua omasta puolestaan suomalaisena kuin niiden puolesta, joita KKK-asuun pukeutumisen on tarkoitus loukata?" Tykkyläiselle pitäisi vastata että on. Olen elänyt tiedostaen että ihmisiä ei ohjailla järjellä. Eikä heidän toimintansa selity järjellä. Sen sijaan tunteilulle on aina tilaa. Ja tätä tunteilua ohjataan ennen kaikkea symboleilla. Kenties on olemassa jokin Milan Kunderan mallinen aito aikuisuus ja kypsyys joka kestää symboleiden manipuloivaa voimaa. Mutta jos on, niin se on hyvin harvinaista. Massojen mielipiteitä käsitellään. Tykkyläinen on tässä varmasti kanssani huolissaan samoista seikoista ja hakee tolkkua. Minä vain olen ... no, kyynisempi kuin hän. Enkä näe kysymystä retorisena kysymyksenä joka herättää tietyn vastauksen.

"Suomessa lipusta on tullut pyhä esine, jolle on oma laki. Virallisen lipun mittasuhteista on tarkat ohjeet, kuten myös sen tangossa pitämisestä. Sitä pitää kohdella kunnioittavasti ja varovasti. Se ei saa edes koskea maahan, muuten se pitää polttaa, millä lukemattomia leiriläissukupolvia on peloteltu kautta aikojen." Rinnastus on tavallaan osuva. Mutta tosiasiassa tässä on Tykkyläisen tekstin ongelmallisin kohta. Tämän analogian rakentaminen on hänelle oleellisen tärkeä lopputekstin jälkeen. Ja tässä on tehty sellainen piilo-oletus jota voi helpostikin pitää huolestuttavana. Se nimittäin koskee Pyhän ja suojelun välistä yhteyttä.
* On toki totta että lippua kohdellaan kunnioittavasti. Ja että se tältä osin on hyvinkin perustellusti analoginen uskontojen Pyhän suojelun kanssa. Suomessa on erillistä "jumalanpilkkalainsäädäntöä".
* On pienemmässä määrin totta myös että ihmisiä on lakikirjassa "peloteltu" jopa puolella vuodella vankilaa. (Lakikirja ei toki tosiasiassa mitään pelottele, mutta se pelottelee sitä samalla tavalla kuin maahan pudonneen lipun käsittelyohje pelottelee partiolaisia. Tykkyläisen käyttämällä "pelottelun" mallilla. Jossa on jokin sisältö kuitenkin, vaikka se onkin hitusen liioitteleva, käsitteen voi ymmärtää ja jossain määrin hyväksyäkin.)
* Kuitenkin tuon Pyhä -sanan käyttämisessä on konnotaatioina se, että vain yliluonnollilsia asioita tulisi erityissuojella. Olen uskonnottomana usein tullut siihen tilanteeseen että uskonnoissa olisi jotain erityistä joka ansaitsee suojelun. Tämä on Pyhyys. Ja se on määritelty yliluonnolliseksi. Tilanne onkin tästä sitten mennyt siihen että ihmisillä ei ole "samanlaisia oikeutuksia". Ei vaikka laki teknisesti kieltää syrjinnän ja eriarvoistamisen. Sillä ihmiset tekevät kuten Juha Molari on tehnyt, eli määritellyt että Pyhä vaatii erityistä suojelua ja ihmisten Pyhyyden kokemuksia tulee suojella. Ja että ateisteille ja muille ei-yliluonnollisiin uskovilla ei ole mitään tälläistä Pyhyyttä. Ja siksi he eivät tarvitse mitään suojelua. Itse näen että ihmisille tärkeät mielipiteet loukkaavat ja ovat heille henkilökohtaisesti tärkeitä riippumatta siitä sidotaanko siihen yliluonnollista. Mutta maailma toimii kuten Molari. Tykkyläisen lausunnossa onkin konnotaatioita siihen suuntaan että lipun kunnioitus on naurettavaa koska siihen ei liity tuota yliluonnollista elementtiä. Joka on kyllä aivan käsittämättömän pelle asenne.

"Lipulle lauletaan lauluja, joiden sanoja syvemmin pohtiva niitä tuskin kykenee allekirjoittamaan. Ainakin minua Siniristilippumme-laulun sanat häiritsevät: ”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” En vanno mitään lipulle." Näkemys on toki helppoa rinnastaa vaikka siihen miten minä suhtaudun uskontunnustukseen. Jota en muuten myöskään vanno. En vaikka minua raahataankin kirkkoon ja sosiaalinen paine painostaa tähän vahvemmin ja useammin kuin Tykkyläistä on painostettu lippuvalaan.

Toki Tykkyläinen tiedostaa jotain "Ja on paaaaaljon asioita, joita haluan enemmän, kuin elää ja kuolla lipun puolesta. Lippu on symboli – vertauskuva, joka on osa sitä, mitä se symboloi." Lipun puolesta kuoleminen ja maan puolesta kuoleminen ovat hieman eri asia. Vaikka tosiasiassa "Lippulaulu" yrittää nimenomaan hämärtää näiden kahden välistä eroa. Maan puolesta kuoleminen rinnastetaan lipun puolesta kuolemiseksi. Koska juuri näin symbolit toimivat. "Tässä tapauksessa Suomea. Joku raja tulisi kuitenkin pitää näiden kahden välillä. Suomi valtiona on paljon enemmän kuin lippu. Ei maamme kärsi siitä, jos lippu leirillä vähän käväisee maassa. Maamme kärsii, kun porukka ottaa väkivallalla vastaan apua tarvitsevia ihmisiä ja heidän auttajiaan." Tämä on tietenkin hyvin totta. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa että se, että minä - vaikka jumalanpilkkapäivän kunniaksi - pilkkaisin Pyhää Henkeä, tai tekisin loukkaavia pilakuvia Jeesuksesta tai Muhammadista, tuottaisi kärsimystä maahan. Sen sijaan se että ihmisiä laitetaan vankilaan tämänlaisista tuottaa eettisen tahran.

Voin siis olla Tykkyläisen kanssa yhtä mieltä siitä että "Ei maata pilaa, että lippua heilutellaan rasistisessa mielenosoituksessa. Maata pilaa se, että yleensä on rasistinen mielenosoitus." mutta samalla en voi olla huomaamatta että yhden symbolin alle redusoidaan ihmeellisiä asioita "Jos haluaa kaiken sen hölmöilyn keskellä lippua katsoa, niin voisi kiinnittää huomionsa lipussa olevaan ristiin. Se kertoo, mistä kaikki maassamme oleva hyvä on lähtöisin. Se myös kertoo, mikä on ainoa toivo, että pahakin saataisiin fiksattua. Kristus ennen kaikkea." Nähdäkseni risti nimenomaan on symboli joka ei kerro että eläisimme jossain kristittyjen maassa jossa ateistejen pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan. Ja jos maamme olisi tämänlainen kristillinen maa - eli lipun risti konkretisoisi symbolisesti tätä kristillisyyttä nykyajassa eikä vain kristillistä historiaa -niin siinä tilanteessa ollaan hyvinkin ilmapiirissä joka palautuu siihen rasistiseen mielenosoitukseen. Ongelmana ei ole se että lipussa on risti. Ongelmana olisi se että maassa olisi kulttuuri joka vihaisi uskonnonvapautta, mielipiteenvapautta ja jossa kontrollivaltaa yllettäisiin teokraattisesti islamilaisista rosvokalifaateista oppia hakien ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Siksipä sinisen ristin poistamista - eli Suomen lipun muuttamista ranskan sotalipuksi - ovat ehdottaneet lähinnä kristityt jotka naureskelevat sille että ateistit haluavat poistaa kultuuristamme kristittyjen öyhöttämistä. Ja kristityt hyppäävät into piukealla symbolien perään, koska miksipä ei. Vain kristitty pystyy näkemään rinnastuksen relevanttina. Sillä heillä ei ole Kunderan symbolikypsyyttä ja aikuisuutta. Ei edes silloin kun ajavat pintatasolla tämänlaista symboliaikuisuutta. Mutta heidän oppinsa onkin jossain määrin "lapsiksi jälleen". Ja silloin lelu muuttuu todelliseksi. Koska, no, tämänlainen vaatii toimivaa symbolifunktiota.

---

Asian huvittavuutta voi lisätä se, että suvaitsevaisuutta korostava liberaali papisto on siirtynyt siihen että Raamattu ja kristinusko eivät ole konkreettisia tosiasioita vaan metaforia, tarinoita, eksistentiaalisia puolia avartavia vertauksia ja vastaavia. Eli kristinusko itsessään olisi yksi suuri symboli. Perinteiset fundamentalistit sentään kokevat että Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja se vaelsiko Mooses todella 40 vuotta erämaassa ja onko Araratvuorella Nooan Arkin jäänteitä merkitsevät jotain. He ovat kenties erehtyneet mutta he eivät sentään pidä kristinuskoa pelkkänä symbolina..

Eugen

Kirjoitin hikipedian eugeniikka -artikkelin kuin ilmiö käsittelisi Eugen Schaumania. Kyseessä on tietenkin "sattuma". Sillä eugeniikan nimi ei tule kenenkään nimestä, vaan kreikan sanasta εὐγενής, hyväsyntyinen. (Tosin nimi yleistyi valtavasti juuri eugeniikan kautta, joten näiden kahden välillä tosiasiassa on epäsuora yhteys.) Asiassa on kuitenkin myös jännittävä yhteys tahoon joka nykyään kannattaa rotuoppeja, ja nimenomaan Suomen kontekstissa.

Eugen Schaumanilla ja Nikolai Bobrikovilla on nimittäin jotenkin oleellisen tärkeä osa kotimaisessa patriotismissa. Kun Olli Immonen poseerasi, lehdistö kiinnitti huomiota seuraan, eli uusnatseihin. Ja olipa mukana muutakin hauskaa seuraa "Paikalla oli myös Sarastus-verkkolehteä toimittava kirjailija Timo Hännikäinen, joka piti puheen Schaumanin haudalla, sekä Espoon kaupunginvaltuutettu ja Suomen Sisu -aktiivi Teemu Lahtinen."

Minua innosti enemmän lokaatio, Eugen Schaumanin hauta. Jopa maltillisemmat perussuomalaiset pitävät tilannetta symbolisena. Muistutuksena tästä voi olla se kun Timo Soini kutsui Olli Rehniä "Brysselin Bobrikoviksi".

Tämä ällistyttää. Ymmärrän toki jos Venäjän sortokaudesta halutaan muistaa se, että se oli sortokausi. Mutta luulisi asialle parempiakin symboleita löytyvän. Itse asiassa kotimaisten natsien - ja heidän liepeillään syystä tai toisesta pyörivien - kannattaisi kenties valita symbolikseen aivan mitä tahansa muuta kuin maan harvoja  - ja ehdottomasti kuuluisimpia -  poliittisia murhaajia.

Tilannetta voisi nimittäin verrata ulkomaihin. USA:ssakin moni kannattaa etelävaltiolaismeininkiä ja on uusnatsi. Siellä on kuitenkin, noin yleisesti ottaen, ymmärretty että valtaosa alueen natseista ei halua identifioida itseään Abraham Lincolnin ampuneeseen John Wilkes Boothiin. Sillä vaikka Lincoln onkin merkittävin rasismin ja orjuuden vastustaja ja tätä kautta merkittävä symboli, olisi poliittiseen salamurhaan identifioiminen ja sen tekijän glorifiointi iso PR -tappio...

Onko Suomi kristillinen maa?

Väitelause "Suomi on kristillinen maa" on hyvin usein toistuva. Väitelause herättää vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Ja tässä prosessissa tulee helposti ohitettua se, että mitä tämä väite itse asiassa tarkoittaa. Periaatteessa väite ei tarkoita juuri mitään. Se on epämääräinen, vaikeasti kumottavissa tai puolustettavissa. Ja juuri sen vuoksi se on niin kätevä iskulause.

Näen että siinä on vähän tai ei lainkaan älyllisiä tai analyyttisiä ansioita. Ja jos lauseella ei ole oikeastaan mitään sisältöä, ei ole mitään rationaalista tapaa sanoa asiasta mitään suuntaan tai toiseen. Näin ollen ympäripyöreä lause ei ole mielekäs väitelause vaikka se tuntuisikin sellaiselta jossain tunnetasolla.

Sitä voidaan kuitenkin purkaa.

Ensinnäkin voidaan ajatella että lausumissa korostuu että vain kristillinen isänmaallisuus olisi todellista isänmaallisuutta. Muut kuin kristityt olisivat siis jotenkin vähemmän kansalaisia. Tämä asennemaailma lähestyy sitä että eläisimme uskonnollisessa teokratiassa. Tästä kuitenkin hyvin usein irtaudutaan. Itse asiassa jos maan kristillisyys otetaan tässä kulmassa niin (a) Suomi todennäköisesti nimenomaan ei ole kristillinen maa (b) mutta jos joku on sitä mieltä että Suomi on kristillinen maa, niin sitten ei voi selittää että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa ja uskonnonvapaudessa puutteita.

Harva tietenkään kannattaa tuota ylläolevaa. Sen sijaan tulkinnat ovat useimmiten mainittua laimeampia. Jos lausuma on esimerkiksi että Suomessa on valtava enemmistö kristittyjä, niin maamme voi olla kristillinen maa.
* Mutta ei välttämättä kauaa. Enemmistönäkökulma kun on altis kaikenlaisille muutoksille. Etelä-Suomessa on alueita joilla alle 50% aikuisväestöstä kuuluu kirkkoon. Asiaa mutkistaa sekin että kirkkoon ei varsinaisesti liitytä mutta siitä erotaan. Lapsi passiivisesti liitetään kirkkoon, joten kirkkoon kuulumisissa on vääristymää.
* Lisäksi tilastoissa näkyy jännittävyyttä ;  Kun Jumalan olemassaoloa mitattiin niin "Uskon Jumalaan nykyään mutta en uskonut aiemmin" oli 4,0% väestöstä (Ja ilmeisesti lähes 100% herätyskristityistä. He kertovat ateismista uskoon kääntymisestä.) "Uskon Jumalaan ja olen aina uskonut" oli 40,8%. Nämä tekevät yhteensä 44.8%. Joka on alle puolet. Toisin sanoen Suomessa alle puolet uskoo Jumalaan. (Toki puhtaasti ateisteja on 25.8% eli vähemmän.) Uskonnottomuuden suosio on ollut myös vahvasti kasvussa. Kysymys onkin tavallaan siitä että millä määrittein ja millä kysymyksin vakaumusasiat kysytään. Sitä voidaan halkoa hiusta agnostikkojen ja ateistien suhteesta, mutta selvää on että uskovaiset, etenkään "vakaumukselliset uskovaiset" eivät ole mikään enemmistö.
* Eri kysymistavat tuovat hieman eri tuloksia, erityisesti neutraalimmin uskovat heijaavat kysymyksenasetteluvalinnoilla eri suuntiin. Silti on selvää että vaikka homoavioliittoa vastustava Aito Avioliitto -kampanja oli monista "hiljaisen enemmistön" asia, on kampanja vastatuulessa koska tätä enemmistöä on ilmeisen vaikeaa saada allekirjoittamaan vetoomusta. On siis kysymys siitä että onko Suomi kristillinen maa ja jos on niin millä määrittein se sitä on nyt. Ja onko se sitä kauaa.
* Lisäongelma tässä kulmassa on siinä että mitä tämä oikeastaan oikeuttaa. Se että Suomi on kristillinen maa viittaa enemmistömielipiteeseen tällä hetkellä. Joka on demokraattista mutta sitä kuitenkin yritetään laajentaa tulevaisuuteen, jolloin se on ajatus siitä että koska kristityillä on nyt paljon suosiota niin tämän suosion tulisi olla ikuista. Jos "Suomi on kristillinen maa" on argumentti siitä miten asioiden pitäisi olla poliittisesti tai muuten niin kyseessä on petitio principii -ajatusvirhe.

Kristillisyys voi tarkoittaa myös sitä että maa toimii kristillisillä arvoilla. Tämä on hyvin mielenkiintoinen. Koska tätä helposti lähestytään siten että katsotaan kristillisiksi koettuja arvoja ja sitten sen jälkeen katsotaan vastaavatko Suomen lait niitä. Näin tietenkin helposti syntyy ajatus siitä että maa olisi jotenkin kristillinen. Tässä on kuitenkin monta ongelmaa.
* Tosiasiassa monet yleishumanistiset näkemykset ovat yhteisiä kaikille. Näin ollen jos ne kelpuutetaan kristilliseksi ne pitäisi hyväksyä myös liberaalisekulaarihumanistisiksi arvoiksi. Joten maamme olisi korkean analogisuuden vuoksi montaa asiaa. Meillä olisikin buddhalainen, liberaalihumanisti, kristillinen ja montaa muuta oleva maa. Jos Suomella on paljon arvoja joita saadaan muualtakin kuin kristinuskosta suuri analogisuustaso ei helposti merkitse mitään, koska moni muukin kulttuuri saa sen.
* Toisaalta on syytä kysyä mitä maan arvot todella ovat. Tämä voi vaikuttaa selvältä kysymykseltä mutta se ei ole. Esimerkiksi onko rikkaille tehty veronkorotus tai työttömien työhönpatistus tai muu SSS -hallituksen tekemä budjettiratkaisu jotain joka määritelee Suomen arvot? Vai onko kansalaisten yleiset kannat se joka määrittelee Suomen arvot? (Jos ensimmäistä niin ovatko ne todella kristilliset. Ja jos jälkimmäistä niin se palaa siihen petitio principii -hässäkkään.)
* Tälläisissä tilanteissa analogiaa verrataankin usein siten että katsotaan piirteitä jotka ovat kristityille ja vain kristityille oleellisia. Ja sitten vaikka liberaalit sekulaarihumanistit ottaisivat heille tyypilliset ja vain heille tyypilliset arvonsa... ja tätä tehtäisiin monenlaisille maailmankatsomuksille. Ja sitten katsottaisiin mikä olisi eniten. Tämä helposti kyseenalaistaa maamme kristillisyyden. Ihan sen vuoksi että yleisinhimillisten arvojen jälkeen kristinuskon on itse asiassa vaikeaa perustella miksi kristillinen maa olisi ehdottomasti demokratia eikä teokratia. Taivaassa ei äänestetä ja monoteismissä ollaan käytännössä väistämättä yksinvallassa, autokratiassa. Suomi on demokraattinen maa. Demokratia on myös vanhempi oppi kuin kristillisyys joten tosiasiassa jos kristityt ovat napanneet demokratian oppiinsa - mikä on kaikkea muuta kuin ilmiselvää kun nykyajan Suomen monia kristittyjä katsoo - niin kristinusko olisi napannut itselleen entisten kreikkalaisten ei-kristillisiä oppeja. (Ja niin edespäin.)
* Itse asiassa kun ajatellaan että maassamme on kristilliset arvot tilanne näyttää usein olevankin enemmän niin päin että maassamme on joitain lakeja ja tottumuksia joita pidetään hyvänä. Ja sitten näitä pidetään kristillisinä vaikka ne eivät tosiasiassa olisi mitään johon kristillinen dogmatiikka on ehdottomasti sitoutunut. ; Esimerkiksi Montesquieun vallan kolmijakoa kannatetaan laajasti. Eli lain säädäntävalta, lain valvonta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan ja sitten kaikkia koskevat samat lait. Kuitenkin taivaassa näitä hoitaa nimenomaan yksi ja sama heppu. (Joka kenties selittää sen Helvettipuolen.) Samoin sananvapaus, uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus voidaan ensinnäkin perustella muitakin kautta kuin kristinuskosta. Ja samalla sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät nouse suorina käskyinä kristillisestä doktriinista. (Jopa kymmenessä käskyssä kielletään pitämästä muita Jumalia. Jonka totteleminen on hieman erikoinen uskonnonvapaudelle, jos maa kerran todella noudattaa kristillisiä asioita.)
* On siis hyvin vaikeaa nähdä onko maamme kristillinen arvoiltaan vai ei. Ja pahempaa jos voimme, se todennäköisesti kallistuu sen suuntaan että se ei ole. Kysymys nojaa kuitenkin hyvin vahvasti siihen mitä maamme arvoiksi nähdään ja mitä kristillisiksi arvoiksi nähdään. Ja näistä kumpikaan ei ole mikään kiveen hakattu ilmiselvyys. (Esimerkiksi jo kysymys siitä onko maa konsepti jolla itse asiassa on arvoja on filosofisen debatin aihe.)

Maa voi olla perinteiden pohjalta kristitty. Tämä vetoaa menneisyyteen. Ja tämä itse asiassa on totta. Suomi on perinteiltään kristitty.
* On kuitenkin jännittävää huomata että maamme on perinteiltään tätä vanhempi. Kun Lalli kohteli maahanmuuttajaa kuten moni haluaisi maahanmuuttajaa kohdella, täällä oli ihmisiä joilla oli muita uskontoja. Näitä perinteitä ja sen uhripaikkoja ei säilytetä ja opeteta.
* Jopa maamme lähihistoria on hyvin hauras. Napoleonin Komplekseissa kuvattiin sitä miten Runebergin tuotanto on jäänyt Väinö Linnan jalkoihin. Runebergistä muistetaan leivos, ja hänen "Vänrikki Stoolin tarinoiden" henkilöt koetaan fiktiona vaikka ne perustuisivat todellisiin henkilöihin. "Suomen sota on hataraa sumua, jota ei osata edes yhdistää aikakauden vallankumoussotien ja koalitioiden yhteyteen. Se on yksinkertaisesti jotain mielenkiinnotonta puuroa, joka tapahtui liian kauan ennen aikaa, johon iltapäivälehden Mannerheim-spesiaali ulottuu." Maamme itsenäisyyspäivänäkin puhutaan itsenäistymisen sijasta talvisodasta, joka kertoo siitä miten irrallisia asiat ovat periaattessa lähihistorian hallintaa katsoen. Monille "Suomi on kristillinen maa" tavalla jossa luodaan tarina. Historian puolella moni tuntuukin lukevan historiaa kuin se olisi primaaristi jokin väline oman henkilökohtaisen identiteetin rakentamiselle. Ja tämän seurauksena muutama vetoava tarina ohittaa tiedot asiasta. Joten miten tältä kulmalta pitäisi katsoa sitä että olisi vaikka jokin suomalainen arvo tai jopa peräti velvollisuus tuntea kristinuskoa tavunkaan verran?

Lisäksi voidaan ajatella että Suomi on kristillinen institutionaalisesti. Meillä onkin kirkko joka saa verotuloja mutta joka ei ole minkäänlaisessa vastuussa opeistaan kansalaisille. Sillä on rituaalivaltaa läsnäololla maamme virallisissa juhlissa. Symbolinen näkyvyys -eli ev.lut. kirkon PR -jargonin mukaan "kirkon luonteva läsnäolo" - ja vaikutusvalta onkin selviö. Tässä mielessä maamme on kristillinen maa. Ja tässä kulmassa kristitty ja ateisti voisivat olla samaa mieltä siitä että maamme on kristillinen valtio. (Ja toisaalta jos kristitystä suomi on kristitty maa niin jos hän väittää että meillä ei ole valtionkirkkoa ja uskonnonvapaus ei täysin toteudu hän on sisäisesti ristiriitainen. Maassa ei voi olla institutionaalista kristillisyyttä jos siinä ei ole jonkinlaista virallisen uskonnon kirkkokompleksia, valtionkirkkoa.) Kuitenkin näkökulma olisi sitten eri. Moni näkee että yhden uskonnon ylivalta on ongelma joka pitää ratkaista. Ja toisen mukaan sitten jokin hyvä asia jonka pitääkin jatkua tulevaisuuteen koska se on vaikuttanut paljon tähänkin asti.

Loppuyhteenveto.

Väitteen monitulkintaisuus on hämmentävän suurta. Lause ei tarkoita mitään. Kuitenkin suurin osa merkityksistä ajautuu umpikujiin joten tällä ei ole juurikaan merkitystä. Niillä ehdoin joissa "Suomi on kristillinen valtio" on mielekäs ja tosi väitelause, sävy on helposti sellainen että olisi vaan niin maan parempi että ei olisi. Eli se viittaa enemmän ongelmaan kuin siihen että kyseessä olisi jokin argumentti kristillisyyden esittelyn puolesta. (Jona sitä taas pääasiassa käytetään.)

Itse asiassa lausumat voidaankin kartoittaa kahteen päätyyppiin. Joita ei kuvaa käsiteanayysi vaan asenne;
1: Lause on toiveajattelua ja normatiivinen. Se heijastaa itse asiassa enemmän sitä että Suomen pitäisi olla kristillinen ja kristittyjen maa kuin että maamme todella olisi sellainen että kaikki kristityt innolla selittäisivät miten lainsäädäntö ja poliitikot tukevat juuri heidän arvojaan. Mutta kaikki tietävät totuuden ; Tämän sijaan kristityt puhuvatkin hämmentävän paljon siitä miten poliitikot, media, lakialoitteet ja muut ovat harhaoppisten ateistien ja liberaalien vallan alla. Joka vihjaa siihen että he eivät usko että maamme on kristillinen, he yrittävät nimenomaan pelastaa maamme ikään kuin "takaisin kristillisyyteen jossa sen pitäisikin olla". Tämä tarkoittaa sitä että väitelause on lausujien itsejensäkin mukaan epätosi. Puolustusargumentit kristillistämiselle tulevatkin siis muualta. Tämä kulma ja sen esitykset ovat epäargumentatiivista ajanhaaskausta. Ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään.
2: Lause voi viitata uskonnon tämän hetken vallassaoloon, näkyvyyteen, rahaan ja muuhun. Tästä seuraa kuitenkin erikoinen ongelma. Sillä usein kristillisyyteen viitataan kun puolustetaan jotain uskonnon tämänetkistä privileegiota. Eli argumenttina on se, että koska on valtaa niin tämän vallan pitää jatkua. Siitä että asiat ovat jotenkin muutetaan johonkin jona sen myös pitää olla. Tämä ei ole argumentti, tämä on päättelyn kehäisyyttä jota peittää korkeintaan se että kehä on niin pieni ja pyörii niin nopeasti että harjaantumaton menee sitä katsellessa pyörryksiin. Jos asenne on tämä, keskustelu on jo päättynyt. Joten miksi vaivautua kuuntelemaan tai keskustelemaan tai neuvottelemaan dogmaatikon kanssa joka kykenee vain toistamaan ja inttämään hokemaansa? Ei miksikään! Tämä asenne on niin poteroitunut ja jumittunut että sellaiseen painiin osallistuminen on turhaa ajanhaaskausta. Ja tätä soveltavat ihmiset vievät toiselta aikaa elämästä kykenemättä antamaan prosessissa mitään takaisin.

Tämä tarkoittaa sitä että jos joku heittää iskulauseen "Suomi on kristillinen maa" hän ilmoittaa hävinneensä argumentaation ja ilmoittaa keskustelun päättyneeksi. Ja hän tekee näin riippumatta siitä tajuaako hän tehneensä niin vai ei. (Jos ei tiedosta syvää virheellisyyttä kehäpäätelmässä tai siinä että väitelause on samanaikaisesti toisaalla tosi ja epätosi toisaalla jotta argumentti toimisi, niin sen pahempi sille eitiedostajalle.)

Mäntsälän kapinasta ja "opposition napinasta"

Mäntsälä on yleensä ollut lähinnä paikka jonne joutuu jos yrittää mennä muualle. "Jos sä lähdet Lahteen, joudut Mäntsälään." Siellä tapahtui kuitenkin Mäntsälän kapina. Se alkoi Ohkolan työväentalolla ja laajeni 28 helmikuuta 1932 Mäntsälän suojeluskuntatalolle. Nelisen sataa kapinallista laajeni. Lapuan liike organisoi sille tukea. Liike oli oikeistolainen ja se vihasi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Lisäksi sitä leimasi antidemokraattisuus, eli pettymys lailliseen demokraattiseen päätäntätekoon.

Käsitellään oikeistolaista kulttuuripiiriä jonka mielestä sensuuri on kätevää. 1930 oli säädetty erityiset kommunistilait, joiden vaikutuksesta vasemmiston poliittista toimintaa tehtiin laittomaksi. Lehtiä lakkautettiin ja vankeustuomioita jaettiin. Kommunistit ja sosiaalidemokraatit olivat jotain jota pidettiin poliittisesti epäkorrekteina aina vankilatuomioihin asti.
* Tätä henkeä ei nykyään ole helppoa löytää, paitsi tietenkin siinä missä esitetään että kritiikki hallitusta vastaan on räksytystä joka pitää lopettaa. Oppositiossa aikaisemmin sananvapautta ja poliittista epäkorrektiutta ja toisinajattelijuutta korostava suuntaus  joka oman vallassaolon aikana lähettää viestiä "pulinat pois" ei itse asiassa ole sittenkään niin kaukana tuon ajan asenteista. On jännittävää miten "toisinajattelija" -termiä itseensä liittäjä puhuu nyt yhden vaalituloksen jälkeen "opposition" irrelevanttiudesta ja vähättelee kaikkea kritiikkiä kutsumalla sitä ties millä pejoratiivisilla termeillä "räksytyksestä" "kitinään". Väliä on pari viikkoa joten on selvää että sananvapaus on vain vapautta sanoa näitä "oikeita mielipiteitä". Moni nuiva ei selvästi kannatakaan sananvapautta vaan sitä että äänessä on juuri heidän omaa viestiään. Demokratiakin on jotain johon on tässä ollut ambivalentti suhde. Nyt demokraattisesti valittu hallitus on jotain jolle "marginaalista vikinä" on absurdi ja hassu asia koska sehän olisi epädemokraattista. Kun perussuomalaiset olivat oppositiossa, vastaavia viestejä ei näiltä samoilta ihmisiltä kuultu.

1930 -luvulla alkoivat "kyyditykset" joissa oli kyse vapaudenriistosta ja siirrosta toiseen maahan, Venäjälle. Marsilaisuus haluttiin kitkeä ja maastasiirtää. Tähän toki käytettiin myös vasemmistolaisten tilaisuuksien häiriköintiä ja vasemmistolaisten tilojen umpeennaulaamista ja muuta vastaavaa aktivismia.
* Asenne oli hieman samansuuntainen kuin nykyajan uusnatseilla jotka ovat halukkaita "pakkaamaan neekereiden muuttolaatikot" ja jotka ehdottavat uskonnottomille "muuttoa Pohjois-Koreaan".

Kapinan henki oli siinä että demokraattisesti valitun hallituksen olisi erottava jotta yhteiskuntarauha säilyisi. Eli on tehtävä kuten oikeisto sanoo tai. Iskulaiseena "On parempi kulkea laittomuuden kautta laillisuuteen kuin laillisuden kautta laittomuuteen."
* Liike esitti asian viittaamalla laillisuuteen ja laittomuuteen hyvinkin siinä hengessä jota Jouko Piho on sittemmin tuonut maassamme tutuksi. Ja se on kannattanut sen tyylistä suhdetta lain rikkomiseen jota Päivi Räsänen on pitänyt kristityille tärkeänä omantunnonkysymyksenä.

Kapinassa oli paljon ironisia piirteitä. Ne tiivistyvät pääasiassa presidentti Svinhufvudiin.
* Svinhufvud oli jossain määrin ironinen mies itsekin. Hän oli aikanaan ollut järjestämässä Suomeen kuningasta. Ja hän kuului niihin muutamaan vaikuttajaan jotka ajoivat kuningashanketta mutta jotka päätyivät sen kariuduttua toimimaan itse jonkin aikaa presidenttinä.
* Hän oli itse asiassa Mäntsälän kapinaan osallistuvien tahojen suosikkipresidentti. Kuitenkin hän itse korosti että hän on koko elämänsä puolustanut laillisuutta joten hän ei voi tukea kapinallisten tekemää lakia rikkomaan kannustavaa toimintaa. Hän itse asiassa aikoi soveltaa Mäntsälän kapinallisiin lakia, tarkalleen ottaen tasavallan suojelulakia. Tämä laki taas oli oikeiston säätämä ja sen tavoitteena oli olla marxilaisten kontrollointi. Siinä hengessä laki kirjoitettiin ja se mielessä se oli läpiajettu, joten tilanne oli hieman mielenkiintoinen.
* Svinhufvud oli kannattanut monarkistia mutta kun hänelle tarjottiin despootin paikkaa hän kieltäytyi. Moni demokratian kannattaja olisi voinut taipua häntä helpommin. (Rehellisesti sanoen en tiedä miten itse suhtautuisin tuonlaatuiseen tilaisuuteen.) Hän kuitenkin lähinnä vitsaili tilanteesta eduskunnassa.

Tämä tuli nyt vaan mieleeni kun nykyään eduskunnassa oikeistolaisesti sävyttynyt Kokoomus-Keskusta-Perussuomalaiset puhuvat yhteiskuntarauhasta jossa on erilaisia ukaaseja ja pulinat pois -mentalitettia. Ehkä me emme ole niin kaukana noista olosuhteista. Tosin näyttää siltä että Suomessa ei tällä hetkellä ole ketään joka taipuisi Svinhufvudin rooliin. Toki vallassaollessa ei voida puhua mistään uudesta Mäntsälän kapinasta. Jotain mänttien apinalaumailua vain...

Ristit pois!

Ehdin jo iloita siitä että tänä vuonna ei ole käyty Suvivirsikeskustelua. Valitettavasti tämä iloitseminen tarkoitti suvivirsikeskustelun uudelleenkäynnistymistä. Asiassa nousi esiin se, että jos Suvivirsi poistetaan niin sitten pitäisi poistaa risti Suomen lipustakin. Tätä kuvattiin ajatteluna. Tietääkseni klisee on kuitenkin melkoisen vanha. Se on esitetty Mauno Koiviston aikana, ellei tätäkin aiemmin. Niin Laajasalo kuin Heinimäki ovat käyttäneet vertausta. Se on niin toistettu että en kutsuisi konventiota ajatteluksi. Se on enemmänkin väkinäinen hokema. Kun spoilerit ovat nyt kertoneet loppuratkaisun, kerron alla miksi. (Dekkareissa samaa rakennetta käyttää Columbo -sarja ja siinä se toimii.)

Hienosäätö.

Argumentin ydin on tietenkin siinä että sekularismi ja uskonto otetaan mahdollisimman laajasti. Eli jos otetaan sekulaari maailma jossa uskonto otetaan pois julkisuuskuvasta niin se tarkoittaa sitä että se on otettava ihan kaikessa.

Tämä tietenkin unohtaa sen mistä hyvyyskysymyksissä on yleensä kyse. Jos minulta esimerkiksi kysytään "olisiko oikein poistaa risti suomen lipusta" niin minä kysyisin kontekstia. Tuollaisessa muodossa kysymys on typerä. Vähän kuin "onko ikkunan rikkominen pahuutta". Haluaisin tietää vähintään teon tahallisuudesta, kenties jopa siitä palveleeko ikkunan rikkominen vaikka hengen pelastamista.

Tätä ehdottomuuden teemaa kuvastaa se miten "kristinuskon laittomaksi tekeminen" on vahvasti kommentoitu asia. Statement on omituinen. On nimittäin olemassa asteita joilla uskonnollista ilmaisua on tavattu rajoittaa. Esimerkiksi Jehovan Todistajat joutuvat lain mukaan pyytämään luvan sisääntuloonsa. Uskontoa ei voi vaan mennä huutelemaan. Tämä on rajoite absoluuttiselel uskonnonvapaudelle. Se on konteksti.

Toki tämän ääriesimerkin avaamana voidaan luoda jatkumo. Esimerkiksi jos meillä on islaminusko jossa lauletaan viisi rukousta päivässä voi olla:
1: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Kaikki osallistuvat näihin yhdessä, uskonvakaumuksesta riippumatta. Tämä on teokratiaa. Uskonnon viralliseksi lauletuksi rukoukseksi määritelty teos altistetaan johonkin johon osallistutaan kaikki.
2: Ulkona minareetti joka huutaa rukoukset 5 kertaa päivässä. Ihmisille on järjestetty tila hoitaa rituaalit yhdessä. Voit poistua paikalta. Tämä on se tila jossa nyt ollaan "Suvivirren" kanssa Suomessa.
3: Ulkona on minareetti joka hoitaa rukoukset. Ne ovat esitys joka kuunnellaan. Tämä tila olisi Suomessa jos "Suvivirsi" lakkaisi olemasta yhteislaulu ja se hoidettaisiin eiyhteislaulumaisena esityksenä vaikka jossain tapahtumassa.
4: Ei ole minareetteja. Jokainen saa lukea koraania ja laulaa ääneen kadulla. Yhteistilaisuutta tästä ei järjestetä, tätä varten on erillisiä tiloja joihin voi mennä yhteislaulamaan. Suomessa on tällä hetkellä tämä tila islaminuskon kanssa. Tämä on myös se taso joka on useimpien vapaa-ajattelijoiden ja muiden vastaavine tavoitteissa.
5: Kaduilla ei saa laulaa ja ainut missä usko saa näkyä on erillisissä kirkoissa ja kodeissa.
6: Uskonto on laiton, ei voi olla kirkkoja eikä kotona saa löytyä. Tässä uskonnosta on tehty rangaistava eli siitä on tehty täysin laiton.

Vertaus auttanee ymmärtämään että yhteislaulun rajoittaminen ei tarkoita laittomaksi tekemistä, paitsi jossain hyvin irrelevantissa ja marginaalisessa mieelssä. Onhan Suomessakin tehty laittomaksi se että uskovainen tulisi minun kotiin juuri nyt laulamaan "Suvivirttä". Ja jos tätä tekee niin onhan se uskontoa joka on laitonta ja kristinuskoa. Ei nykyään pidetä ongelmana että islam olisi laiton. Ei kristitty tule moittimaan uskonnonvapauden toteutumattomuutta heidän rukouslaulujensa kohdalla vaikka sekin on taatusti kulttuuria ja että ei pitäisi siivota kaikkea näkyvistä vaan rikastaa ympäristöämme niillä. Jos Suvivirsiargumentteja käytetään koherentisti niin juuri näin heidän pitäisi tehdä. He eivät tee.

Takaisin lippuun.

Kun aiheen asteittaisuus on käsitetty, ei liene mahdotonta ottaa esille sitä että suomenlippuargumentti itse asiassa tuhoaa suurimman osan syytteistä. Itse asiassa se tekee sen kahta kautta.
1: Ensimmäinen on se, että on turhaa väittää että ateistit ajavat uskonnon totaalikieltoa kun he eivät ole kampanjoimassa Suomen lipun ristiä vastaan. On peräti huvittavaa nähdäkin se, että tämä jollain tasolla selvästi tiedostetaan suomenlippuargumentin kohdalla. Ei esitetä että jos "Suvivirsi" sensuroidaan niin sitten mennään seuraavaksi sensuroimaan risti lipusta. Slippery slope mallia "homoavioliitto johtaa polygamiaan" tai "eutanasiasta eugeniikkaan ja mummomurhiin" ei tehdä. Se esitetään aina muodossa jossa Suomen lipun ristin poistaminen on jotain josta kaikki ovat ilmiselvästi samaa mieltä. Eli olisi tabu puuttua lippuun. ; "Suvivirren" kohdalla onkin innostavaa ja hieman huvittavaa huomata miten tässä korostetaan että "kaikkea loukkaavuutta ei voi saada pois". Mutta kenties kukaan ei olekaan karsimassa kaikkea loukkaavuutta. Suvivirsi ei ole synonyymi kaikelle loukkaavuudelle, esimerkiksi kaduilla lappuja jakaville hihhuleille jotka kyllä ovat usein ärsyttäviä ja loukkaaviakin joskus. Siniristilipun muuttaminen ranskan armeijan lipuksi kääntyykin tämän huomion kohdalla siihen, miten voimme todistaa että emme halua siivota kaikkea kristillistä historiaa pois ja torjua kaikkea kristillisyyttä vain koska se ärsyttää meitä. Emme selvästi halua koska meillä on se lippu jota emme halua muuttaa. Tämä kaikki on peräti deduktiivista. (Suomen lipun risti liittyy kristinuskoon+Suomen lipun ristiä ei haluta poistaa = Kaikkea kristillisyyteen liittyvää ei olla poistamassa.)
2: Toinen asia on sitten se, että tosiasiassa lippuja on muutettu historian aikana, useinkin. Se on sopimuskysymys. (Esimerkiksi Irlannin lippu on muuttunut. Hyvin useiden maiden on.) Demokraattisessa maassa jos enemmistö päättää vaihtaa lipun niin se on oikea teko. Se lisää yhteispelihenkeä ainakin enemmän kuin ristilippu jota enemmistö vihaa. (Jos ei vihaisi tässä esimerkissämme niin eivät saisi demokraattisesti äänestettyä pois sitä. En siis väitä että enemmistö vihaisi suomen siniristilippua tällä hetkellä.) Ja jos olosuhteet ja lippuun liittyvät asenteet muuttuvat leimallisiksi niin sitten se voi ihan oikeasti olla oikea ja hyvä ratkaisu.

Valtarakenne-ero tuhoaa loputkin analogiasta.

Suvivirren ja Suomen siniristilipun erona onkin valtarakenteet. Tämä on helppoa havaita seuraavilla aivan yksinkertaisilla esimerkeillä:
1: Suomen armeijassa lippuvala ei ole kaikille kristillinen vala. Sotilasvala on maamme kiinteään historiaan osuva asia. Suomi on nuori maa eikä lippu eikä sotilasvala ole olleet kovin iäkäs keksintö. Armeija nimenomaan ei sano että olisi ristiriitaista lausua ateistinen tai maallinen sotilasvakuutus kun Suomi on kristillinen maa jonka lippu on kristitty. Ei sanota nimenomaan niin että sotilasvala on perinne ja kulttuuria jossa uskonnollista historiaa ei pidä siivota. Ei. Sen sijaan on erikseen tilaisuus jossa on uskonnollinen sotilasvala että uskonnollinen sotilasvakuutus. Ei ole lippukinaa jossa ristiä halutaan poistaa. Kenties siksi että ymmärretään että risti on historiallisista syistä eikä kansan kuvaus. Armeijassa eikä muuallakaan ei esitetä että kun lipussa on risti niin ateistit on kakkosluokan kansalaisia. Lippu yhdistää sekä sotilasvakuutuksen että sotilasvalan. Suomen lipun polttaminen vaikka mellakassa identifioituu ensi sijassa koko maan, sen politiikan, kansakunnan - ja kenties kansalaistenkin - kritiikiksi.
2: "Suvivirsi" on sen sijaan virsikirjasta löytyvä teos joka on evankelisluterilaisen kirkon omien määritelmien mukaan laulaen suoritettu rukous. Siitä on tullut symboli laajemmalle uskonnonvapauskeskustelulle. Kun puhutaan "Suvivirrestä" ei oikeasti puhuta jostain pari minuuttia kestävästä hassusta ruotsinajan historian jäännekappaleesta. Se edustaa muita asioita. "Suvivirsi" ei yhdistä vaan erottaa. Jos esimerkiksi Ressun lukion rehtori ylipuhuu mahtikäskyllään oppilaskunnan päätöksen siitä että suvivirren sijasta lauletaan suvilaulu, ja iloitsee että tässä kunnioitetaan perinteitä joka on hyvä asia. "Suvivirren" halveksunta, parodiointi ja repiminen nähdään kristinuskon vastaisuutena. (Ikonoklasmi ratkaisee yllättävän paljon siitä mitä symboli oikeasti symbolisoi.)

Suomen lippu on ristikuvioinen koska kristinusko on historiaa. "Suvivirsi" lauletaan koska nähdään että se on osa tämän hetken kansalaisten vakaumusmaailmaa ; Kristinuskon symbolista erinomaisuutta juuri Suomalaisuuteen ja siksi kaikillepakotettavuuteen vihjaa sekin että tilaisuuksissa ei rikasteta maailmaa ja yhteisöä pakkoyhteislauletulla ateistilaululla. Erona on valtarakenne sekä se miten se kohdistetaan eri vakaumuksiin. Rikkautta voisi lisätä ottamalla historiallisesti arvokkaita muslimirukouksia joihin sitten saisi ottaa osaa kun se yhteislauluksi ja yhteiskumarteluksi laitettaisiin. Tälläistä perinnettä ei edes Piispa Jolkkonen ehdota. Jos ei muuten niin sen takia että kristityt loukkaantuisivat niin sikana siitä että joutuisivat tekemään jotain jonka he väittävät muiden kohdalla olevan "no big deal".

Itse asiassa jos Suomen lipun ristiä käytettäisiin historiaan lientyneen nykytilan sijasta kuten Suvivirttä, se olisi niin repivä että todellakin, siis todellakin, suosittelisin kyseisen lipun ristin sensurointia. Tässä suhtein on jopa ällistyttävää että minulla ei oikeasti ole hirveästi mitään antipatioita Suvivirttä kohtaan. Ainoastaan Suvivirsikeskustelua ja Suvivirren puolustukseksi esitettyjen argumenttejen huonoutta kohtaan, etenkin kun ne virheiset puolustuspuheet muuttuvat kliseisiksi hokemiksi.

Ehdoton ja ehdollinen Suomen kunnioittaminen

"Helsingin Sanomien" Lontoon kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä kirjoitti pääkirjoituksen otsikolla "Viitsisikö Suomea puolustaa?" Hän aloittaa retorisilla kysymyksillä "onko jossain vaiheessa tullut sosiaalisesti hyväksyttäväksi ilmoittaa, että ei viitsisi puolustaa Suomea sodan aikana? Onko nykyään täysin normaalia kertoa, että konfliktitilanteessa pakenisi mieluummin yön selässä ulkomaille kuin lähtisi rintamalle?" Hän näkee asian tabujen näkökulmasta. "Suomessa ei ole enää paljon tabuja, ja hyvä niin. Auktoriteettiusko on rapistumassa, mikä on tervettä. Pilkkaamme vapautuneesti toisiamme ja Jumalaa, poliitikkoja ja yritysjohtajia, vähemmistöjä ja enemmistöä sekä mitä tahansa muuta liikkuvaa kohdetta. On kuitenkin yksi taho, jonka uskoin olevan kyseenalaistamisen yläpuolella. Se on Suomi, itsenäinen ja demokraattinen valtio. En tiedä teistä muista, mutta itse sävähdän joka kerta, kun joku kertoo julkisuudessa, ettei jaksaisi puolustaa isänmaata."

Itse en hyväksy tämänlaista ajattelua. Itse asiassa menen jopa niin pitkälle että maa jossa maanpuolustustabu on todella kyseenalaistamaton ilmiselvyys on maa joka ei ansaitse ainoatakaan puolustajaa. Suomen puolustus ei nimenomaan saa olla tabu. Mitä enemmän se on jokaisen oma valinta sen parempi. Ja aidossa valinnassa näkyy myös soraääniä.

Minä en nimittäin kannata sitä että pitäisi pitää jonain kyseenalaistamattomissa olevan tabuna sitä että olisi velvollisuus kuolla maan puolesta. Sen sijaan näen että valtio ansaitsee puolustamista jos ja vain jos sillä on tiettyjä attribuutteja. Suomi ja sen johtajat ansaitsevat puolustamista jos ja vain jos tietyt ehdot täyttyvät. Ja jos nämä eivät täytä niin vallankumous ja maan pahojen johtajien ampuminen päähän voi olla aivan yhtä perusteltu ratkaisu kuin se että sotatilassa teloitetaan vihollisia. (Humanistina sanon jopa että luoti päähän kuin luoti päähän, ei oman maan poliitikkojen henki ole arvokkaampi kuin kaalilta haisevien venäjän maajussienkaan.)

Toki Annamari Sipiläkin on livauttanut näitä attribuutteja, joka kertoo että tabunäkökulma on kenties väärin. Hän haluaa puolustaa "demokraattista itsenäistä Suomea". Sellainen taas jotain muuta kuin "kyseenalaistamisen ulkopuolella". Sillä jos maa ei ole demokraattinen eikä vapaa, niin ei siinä ole hirveästi mitään puolustamisen arvoistakaan. Ja minäkin olen juuri tämän vuoksi maamme puolustamisen puolella. Suomi on selvästi hyvä maa. Ja ainakin se on parempi kuin ne todennäköiset vaihtoehdot.

Toisaalta koska näen että ihmiset voivat vaatia vain omasta puolestaan, en pidä tätä yleisenä suomenpuolustusvelvollisuutena. Se vaikuttaa vain omiin päätöksiini. Olisihan sitä tietenkin helppoa vaatia jotakuta muuta uhraamaan henkensä jotta voi itse tienata jossain kaukana turvallisessa maassa kuukausipalkkaa. Tässä näkökulmin minä olenkin kysymässä aivan suoraan että mikä on Annamari Sipilän konkreettinen omakätinen uhraus ja panostus jos tulevaisuudessa Suomi kansalaisineen on konkreettisesti taistelukentällä. Hän on innolla kannustamassa nuoria miehiä lähtemään rintamalle. Hänen on varmasti helppoa, naisena ja Lontoossa olevana, ottaa kantaa siihen miten joidenkin muiden kuin hänen itsensä tulisi sotia jossain maassa jossa hän itse ei edes ole! Suoraan sanoen on hieman erikoista - ja todellakin mautonta - vähätellä sotaan menevien uhria. Kun Sipilä kirjoittaa velvollisuudesta puolustaa maata, hän korostaa että perustuslaki on täynnä kansalaisten oikeuksia. Hän korostaa että "Perustuslaki on kirjoitettu täyteen erilaisia Suomen kansalaisten oikeuksia. Ainoa perustuslain tasoinen velvollisuutemme on puolustaa omaa maatamme. Se tuskin on liikaa pyydetty." Jos joku kuolee rintamalla, niin mitenköhän hän nauttii niistä oikeuksistaan? Ainiin, niistähän nauttivat muut. Kuten Annamari Sipilä. On turhaa sanoa että olisi mitätöntä, epäsankarillista, banaalin arkista ja yksinkertaista puolustaa maataan sotimalla, haavoittumalla, kuolemalla, tai vammautumalla ja tulemalla hulluksi. "On tuskin liikaa pyydetty" on jotain jota voi antaa kuvaukseksi tälle tapahtumalle lähinnä sellaiselta joka tietää että ei itse joudu tekemään oikeuksiensa puolesta yhtikäs mitään.

---

Vaatimaton ehdotukseni on että tämänlaiset ihmiset menisivät ampumaan itseään päähän ja menemään tätä kautta muualle kiusaamasta ihmisiä. Jos on vaatimasta muita kuolemaan ties minkä tahansa oman itsensä oikeuksien etujen puolesta niin on hyvä jos tekee niin ; Senlaatuisilla kun on paljon oikeuksia ja kivaa elämää että tämä tuskin on liikaa pyydetty.

Karvaturriryssä (laukutta)

Olinpa tänään mukavasti menossa tiellä ostamaan itselleni kaupasta syömistä ns. ruokatunnille. Raahustin kohti myymälää, kun vastaani tuli ihminen jolla ei ollut kainalossaan polakkaa. Tällä tuntemattomalla arvon ihmisellä oli minulle asiaa. Hän aloitti sanomalla "Kuules karvaturri". Arvasin että minusta puhuu, koska minulla on Davy Crockett -hattu. Nimitys oli humoristisehko joten en ajatellut ottaa pahalla. Hattuni herättää säännöllisesti huomiota, ja valtaosin tämä huomio on positiivista.

Tällä kertaa kuitenkin kävi jotain jota ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Henkilö vaihtoi välittömästi aika vihaiselle ryssävihalinjalle. Sain tietää olevani venäläinen maahanmuuttaja. Suomeksi väänsi ihminen minulle, koska sitähän ne "kieltä osaamattomat mamupaskaryssät" (tjsp.) puhuvat. Viesti olisi täydellistynyt jos hän olisi kalisuttanut minulle mustanpuhuvia hampaita, joita hänellä ei edes ollut. Selvää oli että tämä työinvalidi oli alkanut yhä useammin vierailla henkisillä roskatunkioilla.

Ensiällistyksen jälkeen vastasin leppeällä savon korostuksella. Että "mittee sie ny?" Äijä hämmästyi, etenkin kun huomasi hatun hännän joka on leppoisa amerikkalaisvaikute. Ja amerikkalaiset on vähemmän maahanmuuttajia kuin venäläiset -tulevathan he kauempaa ja kaikkea.

Tiedostin että keskustelukumppanini oli tyhmä. (Mikä ääliö. Tuollaista tekisi mieli täräyttää nuijalla päähän!) En jakanut tätä oivallusta. Olisimme toki varmasti väitelleet hyvinkin pitkään, mutta onneksi emme. Tämä onnellinen sattumus käänsi ajatuksemme pois väittelystä. Tämän jälkeen hajaannuimme omiin suuntiimme. Muutoin olisin kenties kertonut hallitsemastani tiedosta enemmänkin, mutta valitettavasti minun on nyt mentävä kauppaan ostamaan tonnikalaa.

Ensin olin kuitenkin vihainen. Jälkikäteen, liian myöhään, rapiirioveluuteni saavutti jonkinlaisen esprit de l'escalier -hetken. Sellaisen jota olisi kaivannut siinä venäläisessä hetkessä kun vitsi yrittää kertoa sinua, mutta jota ei juuri silloin tapahtunut. Olin pettynyt kun vastaus tuli mieleen liian myöhään. Olisi pitänyt haukkua äijää rekkalesboksi joka tarvitsisi kunnon panon ymmärtääkseen että hänen paikkansa on hellan ja nyrkin välissä. Se olisi ollut yhtä osuva ja yhtä asenteellinen kuvaus miehelle kuin hänen ajatuksensa minusta. Mutta on kenties parempi että emme puhu hänestä enempää.

Mitä tähän enää voi sanoa?

Kaiken kaikkiaan en tiedä oliko kohtaamiseni rasistinen hyökkäys. Syynä on se, että virallisesti maahanmuuttokritiikki ei ole rasismia vaan sosiaalipoliittinen ja ideologinen kannanotto. Tämä on jopa heijastellut sitä että "maahanmuuttaja" on ollut likimain synonyymi sille mitä vanha kansa kutsui "neekeriksi". Kenties nyt, kun Venäjä ja Putin tarjoavat jännitteitä maailmanpolitiikkaan, "maahanmuuttaja" -käsite on laajentunut myös muihin imigrantteihin. Silti amerikkalainen ei ilmeisesti ole vieläkään "maahanmuuttaja".

Toisaalta kun tuota kommentoijaa katsoo, ei voi sanoa muuta kuin että hänen sisäisen koherenttiutensa vuoksi on parempi että kysymys olisi rasismista. Sillä ihmiset jotka päiväsaikaan maleksivat kaduilla ovat ihmisiä jotka eivät todennäköisesti ole mitään verotuloja valtionkassaan tuottavia yhteiskunnan tukipylväitä. Verorahoilla loisiminen joka on maahanmuuttokritiikin ytimessä ei ole siksi kovin hyvä veto tuonkaltaiselta ihmiseltä. Samoin kun tuollaisella aggressiolla pyörivän ei ole fiksua selittää miten islam tuo väkivaltaa kaduille. Joten kannustan moittijaa panostamaan siihen rasismistrategiaan.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin selvää että olipa teko rasistinen tai sosiaalipoliittinen, voidaan silti sanoa jotain. Tämänlainen aggressio ei nimittäin kohdistunut rotuun eikä sosiaalipolitiikkaan. Käyn töissä. Olen kantasuomalaisten vanhempien perheestä. Nämä eivät estäneet minua kohtaamasta tätä tilannetta. Rajoite koski pukeutumista ja ilmeisesti ulkonäköä. Kansallistunne on huono motiivi jos sillä rajoitetaan näinkin ankarasti pukeutumistyyliä ja muita vastaavia asioita. Jos maahanmuuttokritiikki tarkoittaa sitä että täytyy pukeutua tietyllä tavalla että ei vahingossakaan sekoittuisi "vääriin ihmisiin" niin alakulttuuri rajoittaa niin paljon että kenties on aivan yksi ja sama kontrolloiko itse kunkin elämää Putin vai tämänlaiset kansallistunnevammaiset sosiaalipumminatsit.

Motiivit ovat irrelevantteja jos ne kohdistetaan idioottimaisesti. Siinä onkin oikeastaan kaikki.

Vala ja vakuutus ; Kahden kerroksen sotaväkeä

"Tuskin siinä mitään filosofiaa on ollut takana. Jos se olisi ollut suunnitelmallisempi ja tehokkaampi, niin ehkä sitten" ... "Ei tällä mitään väestöräjähdystä ratkaista."
(Pentti Linkola)

Olen itse käynyt armeijassa ns. sotilasvalan. Olin valaa vannoessani ateisti. Olisin voinut helposti erota kirkosta ja välttää esimerkiksi kenttäjumalanpalvelukset ja elämäni vaivaannuttavimman tunnin jossa sotilaspastori kertoi miten "Raamattu" sallii sotimisen. Tai ei oikeastaan perustellut, joka oli se joka teki asiasta vaivaannuttavan. Jos itse kykenisi kehittämään paremman argumentin ja sitomaan sen edes jotenkin teologiaan, on hyvä kysyä miksi kyseinen ihminen opetti yhtään ketään tässä aiheessa.

Valitsin helpon tien. Uskonnollinen höpötys ei erottanut ryhmästä. Osittain siksi, että ateistina minulla oli jotain jota Pentti Linkola kutsui tuoreesti "skeptikon tragediaksi". Hän siis halusi uskoa, mutta ei voinut. Kun pääsin tästä vaiheesta läpi, minusta tulikin hyvin irrallinen agnostikko. Jumalakysymys on otettava erikseen vakaumuspuolesta. En usko enkä edes halua. Korkeintaan pyristelen sitä vastaan, että tiettyjä melko vahvoja ajatusratoja on koodautunut päähän. Koin tästä "skeptikon tragediastani" huolimatta sotilasvalan tyhjäksi. Ja se oli yksi tärkeimmistä syistä käydä se. Ei minua hävettänyt läpikäydä höpöhöpöhokemaa johon en itse usko, kun se liittyy paikkaan ja ilmiöön johon minut pakotettiin. Vakuutus olisi ollut relevantimpi lupaus. Joten olin tyytyväinen että valaan annettiin mahdollisuus.

Meidän kohdallamme asia oli sikäli onnellinen, että armeijassa järjestettiin erillinen sotilasvakuutus. Sitä kautta moni halusi kenties ihan oikeasti puolustaa Suomea aseellisesti. Osa on kokenut tämän erottelun pahaksi. Segregaatiolla on paha kaiku. Tästä esimerkin saa tuoreesta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksesta, jossa painotettiin sitä että sotilasvakuutusta tekevät eriytetään ryhmästä. Tämä on kieltämättä ongelmallista.
* Jos sotilasvalasta poistetaan uskonto, se ei toki ole ateistinen koska ei siinä kiistetä Jumalaa. Mutta poistaminen vaikuttaa kuitenkin kristittyjen mieliin. Heistä uskontoneutraalius on samaa kuin ateismi. Jos ei ole pro-uskonto, se on anti-uskonto. Tässä kulmassa on Sartren eksistentialismin mukaan järkeä. Kovin monella muulla tavalla ei. ; Aivan kuten ateismilla on merkitystä ajatuksena siitä että miten maailma eroaa Jumalaideaan nähden, on ajatus juhlasta jossa on uskontoa verrokkina joka luo merkitystä suhteessa siihen mitä tehdään.
* Jos uskonto pidetään joku joutuu vannomaan valan Jumalan nimeen. Tämä voi haitata jos Jumala on jonkun toisen uskonnon Jumala. Jos se on ainut tapa, se myös jollain tavalla vihjaa vääräuskoiset huonoiksi kansalaisiksi. Että maan kulttuuri ja tapa on yksi, ja tästä poikkeava on marginaalikansalainen, jonka arvostuksista ei tarvitse välittää.

Nähdäkseni segregaatio on hyvä tapa hoitaa asia. Toki ihmettelen hieman sitä minkä takia Jumala nähdään niin relevanttina juuri tässä sota-asiassa. Sillä kuten sotilaspastorin opetuksestakin jäi mieleen se miten ontuvaa tappamisen ja kristillisyyden yhdistäminen on hyvin helposti. Valtio ei ole uskonto ja virallisen tiedon mukaan maassamme "ei ole valtionkirkkoa", joten oikeastaan mitään perustelua uskontosävytteisellä sotilasvalalla ei ole. En ole itse hirveän tyytymätön nykyiseen tilanteeseen.

Kuitenkin on hyvä huomata että vaihtoehdollekin on tilaa.

Ensinnäkin uskonnollisen sävytyksen korostamisen takana on huolestuttava vinkki. Uskonnollisuus on muutakin kuin symboli. Se on markkeri yhteiskunnan eettisestä, taloudellisesta ja muutenkin toimivuudesta. Tarkalleen ottaen siten että uskonto määrää eniten heikoissa yhteiskunnissa. Teokratiat ovat huonoja yhteiskuntia. Suomessa kukaan ei tietysti kannata teokratiaa suoraan. Ainakaan nimeltä. Uskonnollinen sotilasvala josta selvästi segregoidaan näkyvimmästä juhlan osasta ihmisryhmä sivuun vakaumuksen vuoksi on symboli siitä että Suomi ei kenties olisikaan maa joka olisi puolustamisen arvoinen. (Asia johon en usko itse, ja jota en halua viestittääkään kenellekään.)
* Lisäksi jos mietitään uskonnonvapauskeskustelua, on hyvä huomata että nykyään oikeistolaiskristillinen ajatustapa uskonnosta tarkoittaa sitä että heillä on lupa tuputtaa sitä muille samalla kun muiden pitää olla mahdollisimman varovaisia jotta eivät loukkaa heidän arvokkaita arvojaan ja tunteitaan. Vastapuolella on siis vapaus kuunnella ja vapaus vaihtaa mielipidettä. Toki uskonnosta kertominen on positiiviseen uskonnonvapauteen liittyvä oikeus. Ja lupa väistää itseä loukkaavia asioita taas on negatiivista uskonnonvapautta. Mutta se ei ole uskonnonvapautta että positiivisella ja negatiivisella uskonnonvapaudella pelataan niin paljon että sitä vaihdetaan aina niin että se on oman ideologian tunkemiselle mahdollisimman kätevää. Toisella ei käytännössä ole samaa oikeutta kikkailuun. Ja tähän liittyen on muistettava että Suomen ajatusmaailma on nykyään hyvin suurelta osin copy-pastea jossa vaikutteet saadaan valtameren tuolta puolen. Siellä ajatus USA:sta kristillisenä maana on ajanut moneen syyhyn vihata ateismia. Ja aivan samoin Suomessa ajatus siitä että Suomi olisi kristillinen maa on sekin hyvin juurtunut ajatus. "Suvivirsi" on herättänyt niin paljon pikkumaista metelöintiä - taatusti keskustelurintaman molemmin puolin -  että sitä kautta voidaan oppia miten se monista kuuluu kulttuuriin, ja sen korvaaminen jollain muulla olisi kauheaa. Tätä kautta saadun opin kautta voin varsin hyvin kuvitella sitä mitä tapahtuisi jos sotilasvala korvattaisiin sotilasvakuutuksella jossa ei mainita Jumalaa. Voin jo kuulla siitä miten puhuttaisiin siitä että sotilasvakuutus ei ole neutraali vaan "ateistinen". Ja se että nykyinen on "kristillinen" ei ole kuitenkaan mikään syy torpata sitä. Jos tasa-arvo ei voi toteutua, voidaan kysyä miksi se on aina kristittyjen asia joka saa sanomansa läpi. Kun virallisesti meillä ei ole teokratiaa, valtionkirkkoa ja kaikki mukamas kannattavat uskonnonvapautta. Se tarjoaa tilaa tämänlaisen viestinnän esilletuomiseen. Että paras Suomalainen Sotilas on myös Kristitty, koska Suomi on Kristillinen Maa. On ykkös- ja kakkosluokan kansalaisia. Ja tärkein ryhmänjakokriteeri on uskonnollinen vakaumus.
* Kuitenkin samanaikaisesti Suomi on melkoisen hyvä maa. Ja psykologisten tutkimusten kautta on hyvä huomata että tällä on erikoinen yhteys maallistumuseen, kuten ateisteihin. Toimivat yhteiskunnat, joissa on paljon koulutettuja ihmisiä, tuppaavat kokoamaan ison joukon ateisteja. Heidän huomioimisensa on tietyssä määrin symboli siitä miten suuri määrä heitä on. Ja näin asialla on syvempikin luonne kuin pelkän teokratialeiman välttäminen. Kaikille yhteinen sotilasvakuutus ilman Jumalaa tai darwinin nimeen huutamista olisi tätä kautta viesti maan taloudellisesta tilasta.

Argumentti uskonnollisesta sotilasvalasta (aka. nykytilasta) on hyvä tiivistää johonkin. Jos pitää perustella miksi uskonnollinen sotilasvala on normi josta poikkeaminen on segregaation kautta tapahtuva marginaalille varattu poikkeustoimenpide, tiivistynee tunnelma pääosin sanaan "perinne". Argumentaation takana ei ole pääasiassa ajatus kiusaamisesta ja muusta. (Joita toki esillenostin tuossa ennen. Ne ovat viestejä mutta eivät se pääuoma jonka varassa sotilasvala normina kulkee.)
* Perinne tarkoittaa yleensä sitä että tapaa on harjoitettu kauan aikaa. Joka ei Suomen kohdalla voi missään tapauksessa olla merkittävän pitkä aika. Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Mitään tuhatvuotisia tai muuten ikiaikaisia perinteitä sotilasvalalle ei ole.
* Toisaalta perinteiden kohdalla argumentti olisi pätevä jos puhuttaisiin "elävästä perinteestä". Mutta se vaatisi sitten jo vahvempia argumentteja. Eikä selitä sitä miksi asiasta pitää nostaa skismaa. Elävä perinne joka yhdistäisi kansakunnan - jota esimerkiksi sotatilassa vaaditaan - ei nostattaisi tämänlaista pölypilveä. Nähdäkseni ihanteellinen sotilasvala olisi sellainen että siinä ei konfliktia syntyisi. Maa joka vaatii kansalaisiaan rikkomaan omaatuntoaan vastaan tai jonka sotilasvalan vannominen jakaa kansakunnan toistensa kurkkuun hyppääviksi erillisiksi klustereiksi ei aja sitä funktiota joka sillä on.

Kaiken kaikkiaan

Olen harhautunut ymmärtämään, että ateistit kelpaavat tykinruuaksi, ja he ovat myös asevelvollisia. Ja olen harhautunut ymmärtämään myös että armeijan tarkoitus on maanpuolustus eikä esimerkiksi kristillisen valtakunnan ja siihen liittyvien ideologisten symboleiden boostaamista asevoimin. On vaikeaa ymmärtää miksi sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen aikana ihmiset täytyy jakaa ryhmiin kun armeijan pääviesti on yhdistäminen. Etenkin kun armeija muutoin tekee tässä hyvää työtä arpomalla tupiin hyvinkin satunnaisotoksen ikäryhmästä. Ja siinä on sitten pakko tulla toimeen. Meidänkin tuvassa oli esimerkiksi yksi julistajahihhuli, yksi varsin avoimesti kaappihomo, yksi syöppö ja yksi runkkari. Ja minä, joka tarjosin kyllä oman osani äimistystä ja ällistystä ihmisten armeija -aikaan.

Kenties armeijan valan ja vakuutuksen muokkaaminen voisi olla perusteltua. En toki pidä tätä maailman relevanteimpana asiana. Etenkään kun se tarjosi itselleni kätevän pakotien tilanteesta. Olen yhä sitä mieltä että mitään relevanttia lupausta en ole tehnyt. Ja tämä tarkoittaa sitä että Suomi joutuu ansaitsemaan sen, että kaltaiseni nykysodankäynnin kannalta täysin irrelevantteja taitoja hankkinut puolihullu menee saamaan kuulan kalloonsa itärajalle. Nähdäkseni tällä hetkellä Suomi on hoitanut asiansa yhteiskuntana sen verran hyvin, että se sen ansaitsee. Ja Putinin ilveilyt huomioon ottaen tämä on relevantti onnistuminen ja sanon statementini ajankohtana jolloin sillä on väliä. Mutta tämä onnistuminen on silti aina onnistumista for now, toistaiseksi. Perseilyllä luottamus voidaan menettää.