tiistai 6. joulukuuta 2016

Tuntematon Sotilas

On itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäistymiseen ei liity sotaa. Mutta itsenäisyyspäivänä muistellaan talvisotaa. Tämä on hyvin kiinnostava asia ; Miksi kansallinen itsenäisyys liitetään sotatarinoiden muistamiseen? Kaikissa maissa näyttää olevan taipumus yhdistää itsenäisyys ja sodan muistelu. Valtioissa ja maissa luulisi olevan muita asioita juhlittavaksi ja muistettavaksi.

Tässä päällimmäinen syy on varmasti se, että sodat ovat kriisitilanteita.

Ja kriisitilanteet ovat siitä käteviä että ihminen harvoin osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. Ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Kriisitilanteet uhkaavat tätä itsestäänselvyyttä ja luovat arvostusta. (Vrt ; Jos perhettä on helppo laiminlyödä arjessa, avioeron ja lapsista erkaantumisen jälkeen sitä osaa arvostaa sitä minkä on menettänyt.)

Sodassa kuolleet ovat uhrautuneet ja he ovat uhreja.

Mutta uhreja mille? Tämä on oleellisempi kysymys kuin voisi ajatella. Virallisessa kielenkäytössä tässä uhrauksessa korostetaan toivetta siitä että sotaa ei tapahtuisi enää jatkossa koskaan. ; Kuitenkin käytännössä ristiriitoja näyttävät herättävän näiden viestien kanssa erikoiset teemat. Monet hyvin ällistyttävät asiat loukkaavat vaikka ne ovat täysin yhteensopivia sodan toistumattomuustoiveen kanssa.

Esimerkiksi briteissä on syntynyt kohuja siitä että jotkut ovat kantaneet valkoisia unikoita punaisten unikoiden sijaan. Syynä ei ole se että valkoisuus viittaisi äärioikeistolaiseen nationalismiin vaan siitä syystä että valkoinen unikko symbolisoi sitä että sodan uhreja muistetaan nimenomaan sen vuoksi että sotaa ei pidetä asiallisena keinona ratkaista ongelmia. Punainen unikko muistaa uhreja ja tässä ei virallisesti puhuta sodan oikeuttamisesta. Mutta samalla on selvää että kantamalla punaista unikkoa britti glorifioi sotilaita ja tekee sotilaan toimesta hyveellistä. Kuollut sotilas ei ole tässä sodan uhri vaan sankari. Näin ollen punaisessa unikossa korostetaan sitä että sotiminen on eettinen ratkaisu ja tällä varmistetaan että ihmiset ovat nimenomaan suostuvaisempia sotaan myös jatkossa.

Suomessa asiat ovat jossain määrin terveemmällä tolalla. Yhtenä syynä on Väinö Linnan "Tuntematon sotilas". Siinä sotatilaa kuvataan kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Sotilasjohto ei ollutkaan ihailtavaa eikä sotiminen pelkkää sankaritouhuilua. Hahmot ovat kiinnostavia ja epätäydellisiä. Tätä teosta moitittiinkin rajusti aluksi. Syynä oli varmasti se että se ei sopinut siihen pirtaan jossa sotilas on vain asialle uhrautuva sankari.

Tuntematon sotilas on siitä kiinnostava, että monissa maissa on tuntemattomien sotilaiden hautoja. Niissä kiinnostavaa on se, että kuolleesta ihmisestä ei tiedetä oikeastaan muuta kuin kansalaisuus ja se että hän on kuollut sodassa. Näitä ihmisiä ei voida arvoida sen kautta ovatko he olleet hyviä ihmisiä tai edes palvelualttiita tai rohkeita sotilaita. He ovat olleet sodassa tietyllä puolella ja saaneet luodista - tai jostain muusta vastaavasta.

Miksi maan puolesta on asiallista, peräti kunniallista, kuolla?

Benedict Andersonin "Imagined Communities" kertoo siitä, miten tuntemattomien sotilaiden haudat ovat vahvoja symboleita siksi että niissä on paljon aukkoja joita voi täyttää ideologisesti. Kun ei tiedetä kuolleesta mitään, synnytetään tämän päälle erilaisia kuvitteellisia tarinoita. Jotka sitten "voivat olla". Ja kunnioitus syntyy usein nimenomaan ja käytännössä vain suhteessa näihin tarinoihin.

Anderson muistuttaa että tuntemattoman sotilaan hauta on kansallinen. Ja symboli on hyvin vahva ; Jos yritettäisiin vastaavaa viestiä rakentamalla vaikkapa "tuntemattoman liberaalin hauta", se koettaisiin vahvasti ideologisena viestinä. Sellaisena joka voisi ärsyttää erityisen vahvasti konservatiiveja. Sillä jokainen tietää tämänlaisen tuntemattoman marttyyrin tarinallisen arvon. ; Toisaalta liberaalit eivät ole haluamassa tämänlaisia koska siinä arvostetaan vapautta ja elämistä eikä uhrautumista, tappamista, kuolemaa ja itsensä ikuiseksi tekemistä näiden kautta.

Kun ihminen kuolee maansa puolesta, on kiinnostavaa tietää minkä puolesta hän kuolee. Nykyään moni konservatiivi korostaa että oman maan puolesta kuoleminen on ilmiselvyys. Esimerkiksi tänne tulevat maahanmuuttajat - tai kuten moittijat usein sanovat, "matut" - ovat paenneet Syyriasta, heitä ärsytti se että miehet eivät olleet jääneet sotimaan. Heidän velvollisuutensa olisi siis osallistua sotaan vaikka he eivät olisi edes käyneet armeijaa tai saaneet aseita. Tai vaikka kaikki lähi-idän toimijat ovat moraaliltaan vähintään kyseenalaisia. Jos pitää valita taisteleeko ISISn vai Assadin puolella, on selvää että vaihtoehtoisto ei ole mitenkään kauhean ihanteellista. Velvollisuus on siis absoluuttinen. Se ei liity näissä puheissa siihen onko maan lainsäädäntö hyvää ja oikeudenmukaista. Pelkkä syntyminen tietyn maan kansalaisten sukusoluista velvoittaa hämmentävän pitkälle.

Tämänlainen normisto on jännittävä. Mutta sen voi tavallaan ymmärtää. Sotiminen on monen mielessä enemmän "pragmaattinen kuin eettinen valinta". Ja tässä näkökulmassa kansaa voidaan manipuloida ideologialla. Köyhät voidaan laittaa rintamalle kuolemaan rikkaan eliitin etuoikeuksien puolesta. Etuoikeuksien joita heillä ei ole ja joita he eivät sotimallakaan saa. Absoluuttisena velvollisuutena esitettynä tämä voi onnistua. koska mitään muita argumentteja on tarjolla melko vähän.

Nykyisessä kahtiajakautuneessa ilmapiirissä ja siihen liittyvässä poliittisesti mutta ei valtiollisesti polarisoituneessa maailmassa onkin jännittävä huomata että jos ihminen on kuolemassa kotinsa puolesta, niin tämä koti koostuu hyvin pienestä määrästä ihmisiä. Ja on omituista että koko valtakunta kontrolloi ihmistä vedoten näin pieneen fragmenttiin. Oman maan toiset kansalaiset taas ovat usein vieraita. Eikä yhteistä ole paljon, kuten internetissä liberaali-konservatiiti/oikeisto-vasemmisto/uskonto-ateismi tai mihin tahansa muuhun väittelyyn osallistuva tietää. Suuri osa kanssaveljistä on ärsyttäviä ja yhteistä on vähän. He ovat aivan yhtä vieraita ja tuntemattomia kuin ne maahan hyökkäävät. Tämänlaisesta ei saa vahvaa insentiiviä sotimiseen. (Minulla on paljon enemmän yhteistä keskuteltavaa ja kiinnostavaa yhteisoloa liberaalin australialaisen evoluutiofilosofin kuin Esson baarissa vastaan tulevan lippalakkipään kanssa.) On kätevämpää vain määritellä tästä velvollisuus. Koska jos siitä vain tekee a priori itseisarvon, sille ei tarvita välineellisiä oikeutuksia.

Itse näen että Suomen puolesta kuoleminen on tehtävä lainsäädännön vuoksi. Ennen kaikkea perustuslain vuoksi. Tässä kohden maan sosiaalijärjestelmä, koulutus ja se mitä se antaa kansalaisille on tärkeää. Sillä jos ja vain jos se antaa kansalaisille jotain niin se on arvokasta puolustaa. ; Tätä toki yritetään kiertää aforistisilla väitelauseilla että ei pidä kysyä mitä valtio tekee sinulle vaan mitä sinä voit tehdä valtiolle. Mutta tietenkin tämänlaisia a priori jotain asioita eettisiksi väittäviä iskulauseita voi odottaa valtion puolelta. Se ei ole puolueeton kehittäessään tämänlaista jargonia.
1: Itse ihmettelen hieman sitä miksi Suomen itsenäisyys on jotain itseisarvoista. Joku näkee että EU tekee Suomesta vain liittovaltion ja tämä tekisi sen että emme olisi itsenäisiä. Ajatus on hieman hämmentävä koska jos Ohio on Amerikan Yhdysvaltoje osavaltio, se on silti itsenäinen koska USA on itsenäinen. Jos Suomi todella on liittovaltio voisimme olla itsenäisessä EU:Ssa. (En tässä väitä että Suomi on EU:n liittovaltio vaan lähden siitä että kun näin ajatellaan niin oletetaan sitten että tämä pitää paikkaansa ja mietitään mitä tästä seuraa.) Toisaalta jos korostaa sitä että pienemmässä yksikössä ei olla yhtä etäisiä valtajärjestelmiin niin miksi sitten ei palata perinteiseen kaupunkivaltiolinjaan? Kaupunkivaltiotkin voisivat olla aivan itsenäisiä. Ja niissä Helsingin Herrat eivät olisi yhtä etäisiä koska joko sitä on Helsinkiläinen tai sitten Helsingin Herrat eivät ole Sinun Herrojasi. Näyttää siltä että tämä palauttaa asian etnisyyteen. Eli kansakunta on jossain määrin syntyperä- ja rotukysymys. Tämä toki sopii yhteen sen kanssa miksi tietyn kansalaisuuden omaavan sukuelimistä putkahtaminen on niin tärkeää. Ja miksi etniseltä taustaltaan erilaiset suomen kansalaiset, joiden syntyperä on vaikka somaliassa, saavat naureskelua maahanmuuttokriittisissä piireissä koska he eivät ole samanarvoisia intinkävijöitä. Toisaalta tämänlaiselle syntyperäkeskeisyydelle on toinenkin nimi; Se on melko lailla määritelmällisesti rasismia. Joten kenties kysymys ei ole tästä. Koska eihän tässä ole kysymys minkäänlaisesta rasismista.

Nähdäkseni ainakin vielä Suomi on puolustamisen arvoinen. Ja koska tämä ei ole ilmiselvyys, kaikki maat eivät ole puolustamisen arvoisia, tämä todella nimenomaan merkitsee paljon. Ja tätä kautta sodallekin voisi saada minun silmissäni oikeutuksen. Kansalainen riskeeraa elämänsä, ei täysin uhraa, elämäänsä, siksi että valtiolla on tarjota etuja juuri hänelle itselleen ja juuri hänen läheisilleen.

Tässä mielessä on erikoista huomata miten "Rajat kiinni!" -ryhmässä on vaadittu suoraa demokratiaa jossa on vaadittu sitä että olisi valtiovallasta erillinen elin joka voisi vain editoida perustuslakia. Samalla puhutaan siitä miten Suomi on ja sen pitää olla itsenäinen ja miten sitä pitää puolustaa. Tätä on aika hämmentävää katsoa. Etenkin kun ryhmässä kovasti muuten tiedostetaan että jos valtion eliitti ei kuuntele kansaa niin sitten vallankumousta ja muuta on aivan asiallista ajaa. Ja moni toivoo itärajoja auki ja Putinia suomeen. Aivan kuten Putin tarjoaisi itsenäisemmän Suomen kuin EU. Mielestäni ei. Ja siksi on hyvä miettiä näitä asioita nimenomaan näin itsenäisyyspäivänä.

Talvisota onkin järkevä asia mietittäväksi juuri tänään. On, vaikka teknisesti hävisimme sodan vaikka haimme natseilta apua. Häviön modifioiminen torjuntavoitoksi parantaa symbolista ja kuviteltua kansalaisyhteyttä. Yhteyttä jota kenties toivoisi tämän hetken yhteiskuntaan enemmänkin. Nyt, kun suurin osa ajasta kuluu siihen että pitää korostaa miten oma identiteetti nyt ei pidä sisällään monia saman maan kansalaisia joiden kanssa sitä kuitenkin joudutaan esimerkiksi käymään töissä!

6 kommenttia:

Moottor Miäs kirjoitti...

"Kansalainen riskeeraa elämänsä, ei täysin uhraa, elämäänsä, siksi että valtiolla on tarjota etuja juuri hänelle itselleen ja juuri hänen läheisilleen."

Eli jos Putin lupaa parempia etuja suomalaisille kuin mihin nyt valtiolla on varaa, on Venäjällä ihan hyväksyttävä syy hyökätä Suomeen? Ja voi ihan perustellusti olettaa että miehen sana pitää, Krimilläkin alkoi infran uusiminen anneksoinnin jälkeen.

Itse arvostan ihan suoraselkäisiä kommareita enemmän kuin demareita ja kepulaisia. Kommareilla oli moraalia tuomita Neukkulan toimet, demareita ja kepulaisia ei sivuseikat haitanneet. Kai sieltä Tehtaankadulta sai itselleen ja läheisilleen paremmat edut.

Ja talvisota hävittiin ihan yksin. Ei auttaneet natsit, ei Ruotsi eikä Britit.

Moottor Miäs kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Sulle oli jo tarjottu banaania. Mutta kommenttisi oli hyvä, joten menkööt.

Kommenttisi lähestyi asiaa suhteellisen eron kautta. Oma tekstini oli kirjoiettu jotenkin absoluuttisemmassa sävyssä. Eli siten että onko Suomella ikään kuin hyvät olot kansalaisilleen. Ilman vertailukohtia muihin maihin. Tämä luo hieman pömpöösin ja platonmaisen pohjasävyn (joka sopinee itsenäisyyspäivän mahtipontisuuteen hyvin.)*

Mutta periaatteessa elämä on juuri tuota mitä kirjoitat. Vaihtamista ja vertailua. Pidän siitä. Se tuo lisää twistiä - ja itse asiassa voimaa - siihen että mitä todella tarkoittaa se että maa on tarjoamansa oikeudet jotka on ansaittava joka päivä. Historia voidaan tuomita, se ei vain merkitse mitään. Koska nykyajan nuoret saksalaiset eivät esimerkiksi ole Hitlerin juutalaisjoukkotuhontalaisia. Enkä minäkään ole syyllinen punaisten ja valkoisten tekemiin julmiiin asioihin 1918 Suomessa. (Jotka voidaan tuomita, mutta ne eivät merkitse mitään kun arvioidaan onko Suomi puolustamisen arvoinen maa Herran Vuonna 2016.)

Mutta sanotaan näin että jos Venäjän valtio todella tarjoaisi Suomen kansalaisille paremmat olot paremmalla ihmisoikeusjärjestelmällä, kuin mitä Suomen valtio voi tarjota niin kyllä. Ei minulle maa ole mikään ikuisesti tuomittu historiaansa. Menneisyyden ansiot eivät paina, ainoastaan kyky tarjota nyt ja tulevaisuudessa parempaa.

Tosin haluaisin nähdä sen päivän kuin Venäjällä olisi nykytilanteessa varaa yhtään mihinkään. Maahan leikkii enemmän väkivaltajengiläisten pitämää bensa-asemaa kuin valtiota. Tälläiselle ei olle mitään tulevaisuutta. Kuten ei patruuna-aikaan jämähtäneelle raskaan tehtaan teollisuusmallille Suomessakaan... Että käytännössä saataisiin "kivat olot homoille" ja uskonnonvapauden romautus nykymallissa. Ei kovin miellyttävää. Toki moni "Rajat kiinni" -ryhmäläinen ottaisi mieluummin hyvin toimivat maantiet jonnekin maaseutuperukoilleen. (Järvenpäässä meinasin nauraa ääneen kun "Rajat kiinni!" -mielenosoituksessa yksi piti kylttiä jossa toivotti Putinin tervetulleeksi Suomen johtajaksi.)

Moottor Miäs kirjoitti...

Yritän olla trollaamatta tarkoituksella. Pointsit siitä, ettei ainakaan vielä ole tullut banaania.

Ymmärsin alkuun niin, että hyväksyt vieraan vallan hyväksi toimimisen jos siitä saatavat edut on riittävän suuret yksilötasolla. Tarkoitit kuitenkin ilmeisesti etuja ja oikeuksia yleisemmällä tasolla.

Ja nyt pääsenkin taas lempipuuhaani eli puuttumaan siihen miten sinun pitäisi ajatella. Eikö tällä logiikallasi toisen valtion miehittäminen olisi oikeutettua, kunhan edut ja oikeudet paranevat?

Esimerkiksi oli oikein että USA miehitti Irakin, koska Irakiin saatiin vapaat vaalit?

Korppi on oikeus kirjoitti...

Ajattelen Suomea ja sen puolustamista enemmän metafysiikan kautta; uskollinen on oltava, tuli mitä tuli. Jotta tätä katsantoa ymmärtäisi paremmin, huomautan tekeväni eron valtion ja maan välille. Ensin mainittu on byrokraattinen koneisto sopimuksineen ja eduskuntineen, eräänlainen kontrollipaneeli. Maa on kansa kulttuureineen ja maisemineen, siis se mikä muodostaa ruumiin ja sielun. Tämä on se, jolle olen viime kädessä velassa ja uskollinen, ei lauma virkamiehiä ja ministereitä.

Eduskunnan tai vaikka perustuslain voi aina vaihtaa, jos ne prakaavat. Voin kunnioittaa niitä vain, jos ne ovat sen ansainneet. Sen sijaan Suomi maana on jotain, johon olen yhteydessä tahdoin taikka en. Kansaa ei voi vaihtaa, eikä kulttuuria. Tai jos voi, ei voisi enää puhua Suomesta. Isänmaa on kuin hyvä ystävä tai perheenjäsen, joka hyväksytään karvoineen päivineen. Eikä niistä karvoista huolimatta, vaan juuri niiden vuoksi.

Maahan leikkii enemmän väkivaltajengiläisten pitämää bensa-asemaa kuin valtiota.

Tämä oli ihan muuten vaan hyvin sanottu :D

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Arvelinkin että Korppiklaanissa olisi jokin ajatus jostain Platonisen ideamaailman Suomesta. Ja että jokin sen tyylinen on hyvin yleinen. (Toinen lähestymistapa voisi olla ajatus Suomesta jonkinlaisena laajennettuna perheenä johon tunkeminen on asiatonta samoin kuin liian tuttavalliset välit. Mallia eräs nainen joka tänään kysyi minulta internetissä strategisia mittojani jalkovälistäni.)

Tottakai käsitän edut mahdollisimman laajasti. Ihmiset elävät kokonaisuuksissa eivätkä pelkästään hyvin hoidetuista teistä. Tässä kohden valtion yritys valloittaa toiset maat on hyvin vaikea. Teoriassa monesti on tehty niin että on vaikkapa hyökätty Irakiin. Enkä näe tätä toimintaa läpeensä moraalittomana. (En ole viitsinyt läpituomita näitä ylipäätään. Kantani ulkopolitiikkaan ovat usein aika laimeita koska ne eivät ole se mihin itse voin oikein vaikuttaa omilla toimillani.) Mutta toki hyökkäämisessä on sellainen puoli että ketä vastaan siinä taistellaan? Niitä pelastettaviahan siinä ammuskellaan.

Kysymys muuttuu siihen että riippuu kovasti siitä että ovatko nämä sotilaat pakkosotilaita (velvollisuus ja muu ehdoton pakote edellä sotimassa) vai ovatko he puolustamassa asioita joita itse pitävät hyvinä. Jos itse kokevat että oma kokonaisuus on heille parempi niin mikä helvetti minä olen heidän puolestaan sanomaan että "ottakaa nyt hiton teokraatit tämä meidän Darwin sydämeen tai tulee Nukea takapihalle"? (Sanoisin itse ehkä vain että "pitäkää tunkkinne ja eläkää rautakaudellanne". Jaksa pelastaa jos ei halua tulla pelastetuksi. Ja toivoisin että jokainen kristitty julistaja-käännyttäjä tekisi kanssani samoin.)

Arvot ovat siis jotain joita päätetään eikä niihinkään ole jotain objektiivista platonista viittauskohdetta. Tätä voisi pitää diplomatiafiksaationa. Ja siinä on esimerkiksi sellaisia ongelmia kuin se, että minä saan äänioikeuden demokraattisissa maissa. (Olen äänestänyt esimerkiksi Paavo Väyrystä. Miettikää! Maan parhaasta päättäminen annetaan tälläisen jantterin käsiin!!!!!)