Voltaire kehotti kiinnittämään huomiota niihin asioihin ja ihmisiin joita ei saa moittia. Tämä on hyvin viisas ajatus. Sillä usein ihmiset puhuvat pehmeitä ja muotoilevat viestiään siten, että totuutta muunnellaan. Tässä syntyy maailma jossa tärkeitä asioita ovat ne joista haastateltu kieltäytyy puhumasta ja erilaisissa käsienheilutteluissa totuus tulee aina "mutan" jälkeen. On kätevää tiedostaa mitä "en ole rasisti, mutta" -aloite tarkoittaa. On kätevää huomata, että esimerkiksi Sipilän toiminnan selittämisen kannalta tärkeimmät arvot ovat vahvasti niitä joita hän välttelee. (Perhe, henkilökohtainen talous ja lestadiolaisuus sekä edellä mainittujen erilaiset kombinaatiot.)
Tässä mielessä voidaan ottaa Schmittin ajatus poliittisesta vihollisuudesta. Jossa poliittinen vihollinen saattaa saada aikaan jonkinlaisen säälireaktionkin, mutta heidät ollaan valmiita uhraamaan. Ja jossa voidaan välttää hyökkäämistä omia "poliittisia kavereita" kohtaan vaikka muuten oltaisiin kovasti selittämässä, että heillä ei ole mitään tekemistä niiden omien juttujen kanssa.
Itsenäisyyspäivään liittyen voin ottaa kaksi asiaa jotka liittäisin suoraan tähän ; Ensimmäiseksi viittaan uutiseen jossa perussuomalainen kansanedustaja Ari Jalonen on vaatinut 612 soihtukulkueen tutkimista. Syynä on se, että tämä kansallissosialismia puolustanut kulkue oli suorittanut vandalistisia temppuja Hietaniemen hautausmaalla. ; Jos perussuomalaisissa on totuttu väistelyyn joissa irtaudutaan natseista lähinnä sanoissa - on kiistetty se että ollaan natseja ja ollaan kenties painostettuna Timo Hännikäisen "ei kiinnosta onko kulkueessa natseja" asenteellisia - tämä on niitä asioita jotka todella konkreettisesti näyttävät että perussuomalaiset eivät kaikki ole natseja.
Toisaalta taas voidaan ottaa uutinen joka velloi ja muutti muotoaan pitkin iltaa. Kansallissosialistien mielenosoituksen sisällä oli ollut kähinää ja aluksi tiedotettiin että kyseessä olisi ollut natsien sisäiset kähinät. Mutta illan jatkuttua uutinen päivittyi siihen että kähinöijät olivatkin antifasisti vs. fasistit -linjalla. Samuli Suonpää on blogannut siitä mielestäni näppärästi. "Kun ensin uutisoitiin poliisin ottaneen kiinni kaksi natsimielenosoittajaa, Twitter täyttyi naureskelusta ja vahingonilosta. Natsit tapelkoot
keskenään. Myöhemmin uutista korjattiin, kun kävi ilmi, että kyse olikin natsien vastustajasta, joka oli päättänyt syöksyä keskelle poliisin vahtimaa natsimielenosoitusta vähän epäjärjestystä aiheuttamaan." ... "Ääni Twitter-kuplassani muuttui nopeasti. Nyt väkivalta olikin hieno ja ihannoitava asia: ”Natseja turpaan!” Väkivalta oli jälleen osoitus rohkeudesta."
Suonpää edustaa liberaalia kristillisyyttä jossa ei hyväksytä väkivaltaa edes natseja kohtaan. Hänellä sympatiaa tulee myös natsille joka oli vieläpä poliisin maijassa hakattu kun antifasisti oli käyttänyt tilaisuutta - tilaisuutta joka kenties syntyi siitä että häntä luultiin natsiksi eli aatetoveriksi - hyväksi ja hakannut sidotun lajitoverinsa. (Ja henkilön jonka suhde väkivaltaan on hyvinkin samanlainen ja näin tekee heistä hyvin samanlaisia ihmisiä.) Suonpään tekstissä nousee esiin myös Saku Timonen. Tai se miten Saku Timosen poliittinen vihollisuus on muotoutunut. ”En minä tuotakaan väkivallantekoa hyväksy, sen enempää kuin mitään muutakaan väkivaltaa, mutta ainakin tämä mies yritti vastustaa natseja.” En ole lukenut pahempaa asenneroskaa sitten Päivi Räsäsen Pride-provokaation!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti