Näytetään tekstit, joissa on tunniste jousen historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jousen historia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 30. tammikuuta 2015
Pikaisia tökkäyksiä pikajousiammunnasta
Lars Andersenin jousella ampumisen taitoa kuvaavasta videosta on tullut nettihitti. Itse asiassa sellaisella volyymilla että jopa Helsingin Sanomat uutisoi siihen liittyen. En ole missään nimessä ampuja, mutta uskallan kuitenkin kommentoida asiaan jonkin verran. Olen hieman provokatiivinen, mutta en kuitenkaan itse asiassa suhtaudu tämänlaiseen toimintaan negatiivisesti.
Andersen ampuu niin tarkasti ja nopeasti, että ainakin minun ensimmäinen ajatukseni oli se, että kenties olen ymmärtänyt jotain väärin. Kenties pian jostain tulisi tummapukuisia miehiä jotka kutsuisivat häntä "Mr. Andersoniksi". Sillä temput olivat juuri sellaisella tasolla hienoja että on aivan uskottavaa että takana on valtava määrä trikkikuvausta, iso määrä otoksia joista parhaat onnistumiset on otettu itse suoritukseen sekä tietysti tärkeintä itsepuolustuksellista taitoa jonka tarjoaa Photoshopin voima.
Epäilyksen tärkeimmät syyt olivat siinä että tekniikat kuvataan sekä erityisen nopeina että tarkkoina. Joka ihmetyttää lähinnä sitä kautta että minkä vuoksi olympia-ampujat sitten käyttävät niitä tästä poikkeavia tekniikoita. Syy on tietysti siinä että tarkkuusammunnassa on aivan erilaiset vaatimukset. Ja niissä ei voi ottaa useampia otoksia.
Lars Andersen ei kuitenkaan ole, ainakaan suurimmaksi osaksi, huijausta. Nuolen halki ampuminen on tietenkin jotain johon voi suhtautua Myytinmurtajien hengessä. Mutta nuolen ampuminen ilmasta on tietyllä tavalla mahdollista. (Ainakin jos sallitaan useampia ottoja.) Kuitenkin samalla myös Helsingin Sanomiin aiheesta myöhemmin haastateltu asiantuntija on hyvin vakaalla pohjalla kritiikissään. (Tosin nuoliviinikysymyksessä uskon hänen ylitulkinneen Andersenia. Andersen puhuu hollywood -tyylisestä selässä pidettävästä kotelosta ja suosii nuolien pitämistä kädessä. Jotka ovat tosin olleet historiallisesti käytössä, mutta ne eivät ole nopeita. Mutta uskoisin että jopa Andersen myöntää että sivussa pidettävät nuoliviinit ovat olleet tärkeitä esineitä.) Eikä Andersenin tyyli ole teknisesti ottaen mitenkään uusi - siis siinä mielessä missä hän viittaa historiaan kuten kuviin. (Tosin video painottaa nopeuskysymyksessä näitä paremmin perusteltuja kohtia. Kuitenkin kun hän ampuu, mukana on koko mekaniikka. Myös se jota ei lausuta ääneen. Ja joilla on valtavasti vaikutusta niihin numeroihin joita videossa sitten esitetään.) Videon viraalisuus on tietenkin johtanut siihen että asiallisia kritiikkejä aiheesta on tehty paljonkin.
On kuitenkin syytä tiedostaa että Andersenin sinänsä upeat suoritukset menevät hyvin tiettyyn kategoriaan. Ne ovat nopeusammuntaa ("speed shooting") eivätkä tarkkuusammuntaa ("olympic archery"/"sharpshooting") tai jousen käyttämistä sota-aseena ("military archery"). Ero on monella tavalla tärkeä. Ja sitä kautta uskallan heittää pari nopeaa kohtaa asiasta;
1: Ensimmäinen asia on se missä ei tarvitse moittia Andersenia lainkaan. Hän tekee asioita helpon näköisesti (ja kenties jopa hieman typerällä ilmeellä). Mutta tämän ei pidä hämätä. Kyseessä on oikeasti vaikea taito. Joka tarkoittaa sitä että se vaatii paljon harjoittelua. Se voi siis sopia ammattimaisille metsästäjille tai sotilaille. Tämä rajoittaa sen sotilaskäyttöä jonkin verran.
2: Toinen asia koskee sitten jousen ja ammuntatekniikan kohdalla tehtyä huomiota. Andersen keskittyy ampumaan nopeasti. Hän ampuu hyvin kevyellä jousella ja selvästi voi huomata, että hänen jännittämistapansa on sellainen että hän ei jännitä jousta hirveän pitkää matkaa. Itse asiassa kaikki mitä hän tekee on äärimmäisen hyvin perusteltua ja loppuun asti hiottua. Nopeuden kannalta. Joka on johtanut siihen että jousen iskuvoimasta on isketty pois kaikki mahdollinen. ; Ilkeämpimielinen voisi jopa sanoa että Andersen on hyvin luova siinä mielessä että hän ampuu jousella hyvin innovatiivisella tekniikalla jossa osansa on annettu myös sille että määritellään uusiksi niin se mikä lasketaan jouseksi kuin se mikä määritellään ampumiseksi.
3: Kolmas asia koskee kohtausta jossa ammutaan nukkeihin joilla on päällä rengashaarniskaa. (a) Ensimmäinen asia on se, että luultavasti kyseessä on ns. historianelävöittämiseen tarkoitettu rengaspanssari jonka renkaita ei ole niitattu. Niistä ampuu kohtuu helposti läpi. Ja siksi niiden kaltaisia ei käytetty historiallisina aikoina. Nykyisin moni ostaa niitä koska se on hirveän paljon halvempaa kuin ostaa niitattu. Ulkonäkö ja paino ja muut asiat ovat hyvinkin samanlaisia. (b) Toisaalta nuolien kanssa toimiessa rengaspanssari ei ole se suurin ongelma. Suurin ongelma on rengaspanssarin ja gambesonin yhdistelmä. Eli jotain jota tässä testiammunnassa ei näytetty. Gambesonin kohdalla on tosin huomattava, Mr. Andersenin eduksu, huomautettava että ristiretkien alkupuolella eurooppalaiset ritarit herättivät hämmästystä. Sillä pienempipaunaisilla jousilla ammutut nuolet eivät lävistäneet panssarointeja ja ritarit näyttivät siileiltä, kuolematta. Pienempipaunaisilla jousilla on siis konkreettiset haittansa, joita on kohdattu historiallisina aikoina. Jolloin asia ei toimi mutta perustuu historiaan, samanaikaisesti.
Itse tosin ajattelen että jos haluaa kikkailla nopeilla mutta eitappavilla esineillä, on syytä aloittaa veitsenheittely. Mutta tämä on enemmän esteettinen tyyliä koskeva lausunto. Ja muistutus siitä että veitsenheitossakin on yrityksiä luoda "joustavuudella" sotilaallisuutta. Kuitenkin samanaikaisesti veitsenheittoon ei saa sen tyylistä impaktia että se olisi kovin luotettavasti letaali. Veitsenheitto on taistelussa häiriöntuoja, ei mikään varsinainen ihmisen tappamisen väline. Samassa mielessä se että olet tiiviisti purkitettu ritari joka ammutaan siiliksi luonnollisesti häiriintyy. Veitsenheitto on luonteva vertaus koska siinäkin on hiottu tyylisuuntia joita mainostetaan hyvin samalla tavalla kuin Andersen.
perjantai 26. joulukuuta 2014
Suomupanssarin liioitellusta erinomaisuudesta
Roolipeleissä suomupanssari (scale mail), pienistä limittäisistä kalansuomutyylisistä osista koottu panssari, nähdään usein paremmaksi suojaksi kuin ketjupanssari. (Tästä on jopa versio "coin mail" joka on tehty rei'itetyistä kolikoista. Ajatus tämänlaisesta kieltämättä viehättää minua jonkin verran.) Syy tähän on varmasti arkijärjen mukainen. Suomupanssarissa on enemmän metallia. Siinä on suurempia tasaisia pintoja. Näin sen voisi ajatella olevan välimuoto täyden levypanssarin ja ketjupanssarin välillä.
Tämänlaatuinen panssarimalli on todella ollut olemassa. (Mikä ei roolipelipanssareiden kohdalla ole ilmiselviö.) Sitä ei kuitenkaan ole käytetty kovin yleisesti. Tämä on hieman yllättävää sillä sellainen on periaatteessa helppo tehdä. Koska levyt ovat suurempia kuin ketjunpalaset niitä on helpompi koota. Nykyään levypanssarin voisi periaatteessa rakentaa ostamalla metallilevyä kaupasta ja leikkaamalla levysaksilla pieniä levyjä jotka sitten rei-ittäisi ja kiinnittäisi vaikka puseron päälle tai yhteen nahkahihnoilla. Tekeminen ei ole menneinäkään aikoina ollut hirvittävän haasteellista. Se on kenties nopein, yksinkertaisin ja vähiten erikoissovittelua vaativa panssarin tekeminen. (Modernina aikana jopa nahkatyöt vievät enemmän aikaa.)
Ja kun jokin on samanaikaisesti periaatteessa helppoa mutta vähän käytettyä, siihen on jokin syy. Suomupanssarin kohdalla syy on se, että se toimii vain tavallaan. (Jos mietitään sitä miten suomupanssari tulee tehdä on tietenkin ensin unohdettava joskus nähtävä versio jossa levyt ovat kankaan tai nahan päällä vierekkäin. Mikä on aivan järjetön. Sillä impaktissa levy painuu johonkin suuntaan ja jos levyt ovat vain vierekkäin tämä muuttaa levyn itse asiassa luiskaksi jota pitkin pisto tai viilto voi kulkea suoraan siihen rakoon näiden levyjen välissä. Eli kannat haarniskanreikiä ja muu panssarointi on sitä varten että itseen kohdistuva isku siirretään näihin reikiin. Nerokasta. Jos hakee kuolemaa. Oletan tässä että suomupanssari on tehty oikein, eli levyt ovat limittäin kuin kattotiilet.) Suomupanssarissa suomut ovat usein siten että ylempi kerros menee hieman alemman kerroksen päälle. Näin ylhäältä tai vaakatasosta tuleva isku kilpistyy tehokkaasti. Suomut tukevat toisiaan ja isku liukuu helposti suomukerroksesta toiselle alaspäin. Ongelmana onkin se, että tällä rakenteella on hyvin vaikeaa rakentaa tehokasta suojaa alhaalta ylöspäin kohdistuviin viiltoihin tai pistoihin. Levyt ikään kuin mielellään johtavat levyjen väliseen rakoon. Nämä menevät melko kevyesti läpi. Tämän takia on järkevää rakentaa rengaspanssari. Siinä ei ole tämänlaista ongelmaa.
Suomupanssarilla onkin käytännössä muutamia järkeviä tapoja joilla sitä voi käyttää. Ehkä tärkein asia on se, että sitä voi käyttää "kerrospukeutumisessa". Eli jos alla on ketjupanssari voi olla mielekästä pitää tämän päällä suomupanssaria. Se on helppo tehdä ja siksi halvempi kuin "umpimetallikuori", levypanssari. Ja jos soturi ajattelee joutuvansa nuolisateeseen, suomupanssari on järkevä koska ne yleensä tulevat joko yläviistosta tai suoraan päin. Toisaalta jos soturilla on muutoin rahapulaa, on syytä muistaa että on kallista rakentaa itselle sopiva metallihaarniska jonka nivelkohdat ovat samanaikaisesti suojaavia että mahdollistavat liikkumisen. Siksi jotkut osat, kuten hartiat ja muut vastaavat voi olla taloudellisesti järkevää rakentaa suomuista. Ne suojaavat kohtuu hyvin joltain ja samalla tietysti pitävät kokonaisuuden kasassa niin että toisiinsa liittyvät osat eivät ole erillisiä kappaleita vaan ne ovat yhdessä yhtä ja samaa esinettä.
Tämänlaatuinen panssarimalli on todella ollut olemassa. (Mikä ei roolipelipanssareiden kohdalla ole ilmiselviö.) Sitä ei kuitenkaan ole käytetty kovin yleisesti. Tämä on hieman yllättävää sillä sellainen on periaatteessa helppo tehdä. Koska levyt ovat suurempia kuin ketjunpalaset niitä on helpompi koota. Nykyään levypanssarin voisi periaatteessa rakentaa ostamalla metallilevyä kaupasta ja leikkaamalla levysaksilla pieniä levyjä jotka sitten rei-ittäisi ja kiinnittäisi vaikka puseron päälle tai yhteen nahkahihnoilla. Tekeminen ei ole menneinäkään aikoina ollut hirvittävän haasteellista. Se on kenties nopein, yksinkertaisin ja vähiten erikoissovittelua vaativa panssarin tekeminen. (Modernina aikana jopa nahkatyöt vievät enemmän aikaa.)
Ja kun jokin on samanaikaisesti periaatteessa helppoa mutta vähän käytettyä, siihen on jokin syy. Suomupanssarin kohdalla syy on se, että se toimii vain tavallaan. (Jos mietitään sitä miten suomupanssari tulee tehdä on tietenkin ensin unohdettava joskus nähtävä versio jossa levyt ovat kankaan tai nahan päällä vierekkäin. Mikä on aivan järjetön. Sillä impaktissa levy painuu johonkin suuntaan ja jos levyt ovat vain vierekkäin tämä muuttaa levyn itse asiassa luiskaksi jota pitkin pisto tai viilto voi kulkea suoraan siihen rakoon näiden levyjen välissä. Eli kannat haarniskanreikiä ja muu panssarointi on sitä varten että itseen kohdistuva isku siirretään näihin reikiin. Nerokasta. Jos hakee kuolemaa. Oletan tässä että suomupanssari on tehty oikein, eli levyt ovat limittäin kuin kattotiilet.) Suomupanssarissa suomut ovat usein siten että ylempi kerros menee hieman alemman kerroksen päälle. Näin ylhäältä tai vaakatasosta tuleva isku kilpistyy tehokkaasti. Suomut tukevat toisiaan ja isku liukuu helposti suomukerroksesta toiselle alaspäin. Ongelmana onkin se, että tällä rakenteella on hyvin vaikeaa rakentaa tehokasta suojaa alhaalta ylöspäin kohdistuviin viiltoihin tai pistoihin. Levyt ikään kuin mielellään johtavat levyjen väliseen rakoon. Nämä menevät melko kevyesti läpi. Tämän takia on järkevää rakentaa rengaspanssari. Siinä ei ole tämänlaista ongelmaa.
Suomupanssarilla onkin käytännössä muutamia järkeviä tapoja joilla sitä voi käyttää. Ehkä tärkein asia on se, että sitä voi käyttää "kerrospukeutumisessa". Eli jos alla on ketjupanssari voi olla mielekästä pitää tämän päällä suomupanssaria. Se on helppo tehdä ja siksi halvempi kuin "umpimetallikuori", levypanssari. Ja jos soturi ajattelee joutuvansa nuolisateeseen, suomupanssari on järkevä koska ne yleensä tulevat joko yläviistosta tai suoraan päin. Toisaalta jos soturilla on muutoin rahapulaa, on syytä muistaa että on kallista rakentaa itselle sopiva metallihaarniska jonka nivelkohdat ovat samanaikaisesti suojaavia että mahdollistavat liikkumisen. Siksi jotkut osat, kuten hartiat ja muut vastaavat voi olla taloudellisesti järkevää rakentaa suomuista. Ne suojaavat kohtuu hyvin joltain ja samalla tietysti pitävät kokonaisuuden kasassa niin että toisiinsa liittyvät osat eivät ole erillisiä kappaleita vaan ne ovat yhdessä yhtä ja samaa esinettä.
lauantai 23. elokuuta 2014
Instant kolme viisasta apinaa
 |
| Kirjoittaja demonstroi länsimaista sanontaa "Hiljainen voi vaikuttaa tyhmältä, mutta suun aukaiseminen poistaa viimeisenkin epäilyksen." |
Japanilaiset olisivat saattaneet arvostaa ketä tahansa eurooppalaista joka pitää bascinet -kypärää. Itselläni onkin juuri tämänlaatuinen hyvin klassinen pääsuoja. Ja kypärät hyvin usein vaativat toppausta niin että kuuleminen vaikeutuu hyvin vahvasti. Mutta bascinet on siitä kenkku, että sen silmikko on hyvin kapea. Ja se on itse asiassa hyvin kaukana silmistä. Monissa muissa kypärämalleissa silmikon rako ei ole ehkä kauempana, mutta se on kuitenkin hyvin lähellä silmiä. Joten ne rajoittavat näkökenttää yllättävän vähän. Bascinet -kypärän pitäminen sen sijaan rajoittaa näkökenttää käsittämättömän paljon. Siinä on vain kapea rako ja maskissa olevat raot tai reiät, joiden kautta saa pienen aavistuksen ympäristössä. Sellaisen kanssa taisteleminen on todella vaikeaa.
Mikä tavallaan on se huomio josta olen blogaamassa nyt.
Jos mietimme bascinet -kypärää, voimme huomata että se on kehittynyt cervelliere -kypärästä. Siihen on vain laitettu visiiri ja tämän lisäksi kypärää on muotoiltu siten, että siinä on taaksepäin "suippoa kärkeä". Bascinet - kypärätyyppi syntyi 1300 -luvun alkupuolella, ja sen kehittymisessä on ilmeisesti otettu vaikutteita muslimien käyttämistä kypäristä.
Aluksi kypärään kuului visiiri joka oli joko täysin irrotettavaa mallia tai sitten siinä oli luukku josta visiirin voi nostaa. Ja niissä ei käytetty kiinnitysmenetelmiä. Siinä oli myös erilliset kiinnitystapit aventailille, eli rengaspanssarista tehdylle "verholle" jonka saa laskeutumaan suojaamaan kaulaa ja hartioita. (Jotkut aventail -tyypit suojaavat myös kasvoja mutta bascinetissa tätä puolta hoitaa visiiri.)
 |
| Myöhäisaikojen bascinet jossa visiiri kiinnittyy ja jossa on melko isot reiät. |
Mutta näkisin että tämä kypärän kehittyminen ei itse asiassa ole pelkästään sitä että kypärät muuttuivat paremmiksi. Uskoisin nimittäin että jos asia olisi näin, bascinet olisi osattu hioa paremmaksi melko helposti. Itse asiassa kypärässä on sen tyylisiä ratkaisuja, että on hieman omituista miksi sitä on tehty. Jos kypärässä on paljon ilmiselvästi tyhmiä ratkaisuja ja se tekee instant kolmeksi viisaaksi apinaksi kerralla, niin miksi kukaan olisi halunnut käyttää niitä? Ennen kaikkea miksi sitä olisi käytetty niin kauan? Luultavasti siksi että kypärä ei olekaan tyhmä.
Tähän liittyen minulla on teoria.
Teoria siitä miksi juuri bascinet -kypärät olivat melko suosittuja ja miksi niitä käytettiin niin kauan. ; Toki asiaa on mietitty omasta kannasta poikkeavallakin tavalla. Jos katsotaan vaikka minun kypäräni muotoilua, osa näkee siinä kuonoa ja muuta vastaavaa pelottavaa. Siannaamakypärä on saattanut kenties olla jonkinlainen pelotteluväline. Tällä teorialla on kannattajansa ja puolensa. Mutta näkisin että kuonolla on ihan toinen funktio. Ja tämä toinen funktio on se minun teoriani.
Jos katsotaan bascinetia, siinä on edessä kuono joka ohjaa edestä tulevia impakteja sivulle. Sen silmänraot ovat kaukana ja itse asiassa silmänraon kohdalla on usein jonkinlainen harjanne, joka oikein erikseen nostaa rakoa kauemmas. Nämä harjanteet siirtävät impaktia siten että silmänreikiin on mahdollisimman vaikeaa osua. Pitää osua täsmälleen oikein tai muuten impakti siirtyy syrjään. Sama täsmällisyys on vielä vahvempi visiirin kohdalla.
Itse näen että visiirin pääasiallisena tehtävänä ei ole aluksi ollut olla mitään joka on ollut koko ajan käytössä. Normaalisti vakiintunut tähän verrattu kypärämalli on nähtävissä pelkkänä avonaamaisena kypäränä. Visiiri on alun perin ollut luultavasti upgrade jota on käytetty vähän aikaa. Nimittäin silloin kun ollaan joukossa jota ammutaan kauempaa nuolilla. Silloin ei olla lähitaistelussa. Kaikki mitä pitää nähdä on se, onko vihollinen jo liian lähellä. Ja sen verran kypärästä kyllä näkee. Muotoilu joka siirtää iskuja syrjään on kätevä juuri nuolia ajatellen, koska nuolet ovat perimmiltään pistäviä. Niiden syrjään siirtäminen onnistuu kohtuullisen hyvin (verrattuna siihen miten kovaa nuolet oikeasti tulevat). Nuolet on siis haluttu siirtää syrjään (ei pysäyttää). Ja tähän kypärä on ollut hyvä. Sitten varsinaisessa taistelussa visiiri on joko avattu (saranamalli) tai heitetty kokonaan pois (irrotettava malli). Sen vuoksi Fioren kuvassakin on esillä avonaamainen kypärä samassa kuvassa kun vastapuolella on nostettava visiiri.
Myöhemmät versiot sitten vain ovat mukaelmia joissa on haluttu käyttää visiiriä myös lähitaistelussa. Ja niiden kohdalla on sitten tehty kompromisseja. Isoreikäinen verkko ei suojaa nuolilta yhtä vastaansanomattomasti kuin esimerkiksi minun käytössäni oleva varsin umpinainen versio. Väittäisin että nuolimyrskyteoria on siitä hyvä että sen mukaan kypärässä olisi sen vallitsevat ja selvimmät piirteet, ja syyt eivät olisi esteettisiä tai erilaisia selityksiä siitä miten ihmiset olisivat olleet erityisen tyhmiä. Aikana jolloin kypärät ns. "eivät olleet hirvittävän edullisia" on uskottavaa että niiden muotoilua oli mietitty hyvinkin pitkälle. Kuten tietysti myös keinoja kiertää tämä asia.
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Tehty Särjettäväksi ; Eli miten rukouskirjoja voidaan kohdella
Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten kirjoja voidaan uusiokäyttää vaikka miekankahvoina. Olen myös kertonut miten ikonoklasmi on tärkeä suvaitsevaisuustesti. Ja skientologia.
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin ottaa esille hieman harrastusmaisemman lähtökohdan. Kysymys on tavallaan autenttisuuden ja detaljien määrästä. Ja tässä kohden voidaan nähdä miten "Raamatun" repiminen siilteiksi voi olla käsittämättömän hienostunut aktio.
Eräs historian elävöittäjä on varsin detaljeihin paneutunut tyyppi. (He usein ovat.) Hän on valmistanut monenlaisia keskiaikaisia varusteita ja tarvikkeita. Tällä kerralla otan esille miten hän on valmistanut jalkajousen nuolen (vasaman). Tai tarkalleen ottaen vasaman sulituksen. Hän tiesi, että keskiaikana sotaan kuului usein kaikenlainen ryöstely. Tähän liittyen hän tiesi että kirkoista ryöstettiin melko usein monenlaisia asioita.
Hän tiesi myös jotain joka ei tule kovin helposti mieleen. Nimittäin sen, että vaikka ajattelemme että Eurooppa oli kristillinen alue, olemme vain puoliksi oikeassa ; Kristityt toki korostavat mielellään että Eurooppalainen Kulttuuri ja sen arvopohja ovat 100% kristilliset. Ja että siksi meillä on tiedettä ja kulttuuria. Että nämä kaikki olemme velkaa kristinuskolle. Tosimaailma on tietysti harmaasävyisempi.
Teknisesti kristittyjen maiden ihmiset sotivat toisten kristittyjen maiden ihmisten kanssa. Ja tässä välissä ryöstettiin myös kirkkojen omaisuutta. Tiedetään että usein pergamenttia tarvittiin monenlaisiin asioihin. Ja siksi moni hieno rukouskirja leikattiin pienemmäksi ja käytettiin esimerkiksi jalkajousen vasamiin.
No, tämä mainitsemani historian elävöittäjä sitten opetteli valmistamaan pergamenttia itse. Teki siitä sivuja, joita hän kuvitti keskiaikaisilla kirjoitustyyleillä. Kuvitti ja laittoi jopa kultausta. Teki niistä oikein hienoja, kuten kuuluukin. Sitten hän leikkasi syntyneet rukouskirjan sivut palasiksi ja teki näistä vasamansulkia. Valmiista vasamista näkyy kirjaimia ja palasia kuvista. Tätä on jo hyvin vaikeaa nähdä jumalanpilkkana.
Siitä huolimatta, jostain syystä, tämän jälkeen minun tekisi mieli saada vapaa pääsy Gideonien ilmaisraamattuvarastoon. (Kenties siksi, että kristinuskolla nykyajassa on nimenomaan vahva ote perinteisiin ja kulttuuriin, mutta vain pieni ote sivistykseen. Mutta tämä ei tietysti ole kovin autenttista keskiaikaa. No, eivät ole ohutpaperiset ilmaisraamatutkaan.)
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin ottaa esille hieman harrastusmaisemman lähtökohdan. Kysymys on tavallaan autenttisuuden ja detaljien määrästä. Ja tässä kohden voidaan nähdä miten "Raamatun" repiminen siilteiksi voi olla käsittämättömän hienostunut aktio.
Eräs historian elävöittäjä on varsin detaljeihin paneutunut tyyppi. (He usein ovat.) Hän on valmistanut monenlaisia keskiaikaisia varusteita ja tarvikkeita. Tällä kerralla otan esille miten hän on valmistanut jalkajousen nuolen (vasaman). Tai tarkalleen ottaen vasaman sulituksen. Hän tiesi, että keskiaikana sotaan kuului usein kaikenlainen ryöstely. Tähän liittyen hän tiesi että kirkoista ryöstettiin melko usein monenlaisia asioita.
Hän tiesi myös jotain joka ei tule kovin helposti mieleen. Nimittäin sen, että vaikka ajattelemme että Eurooppa oli kristillinen alue, olemme vain puoliksi oikeassa ; Kristityt toki korostavat mielellään että Eurooppalainen Kulttuuri ja sen arvopohja ovat 100% kristilliset. Ja että siksi meillä on tiedettä ja kulttuuria. Että nämä kaikki olemme velkaa kristinuskolle. Tosimaailma on tietysti harmaasävyisempi.
Teknisesti kristittyjen maiden ihmiset sotivat toisten kristittyjen maiden ihmisten kanssa. Ja tässä välissä ryöstettiin myös kirkkojen omaisuutta. Tiedetään että usein pergamenttia tarvittiin monenlaisiin asioihin. Ja siksi moni hieno rukouskirja leikattiin pienemmäksi ja käytettiin esimerkiksi jalkajousen vasamiin.
No, tämä mainitsemani historian elävöittäjä sitten opetteli valmistamaan pergamenttia itse. Teki siitä sivuja, joita hän kuvitti keskiaikaisilla kirjoitustyyleillä. Kuvitti ja laittoi jopa kultausta. Teki niistä oikein hienoja, kuten kuuluukin. Sitten hän leikkasi syntyneet rukouskirjan sivut palasiksi ja teki näistä vasamansulkia. Valmiista vasamista näkyy kirjaimia ja palasia kuvista. Tätä on jo hyvin vaikeaa nähdä jumalanpilkkana.
Siitä huolimatta, jostain syystä, tämän jälkeen minun tekisi mieli saada vapaa pääsy Gideonien ilmaisraamattuvarastoon. (Kenties siksi, että kristinuskolla nykyajassa on nimenomaan vahva ote perinteisiin ja kulttuuriin, mutta vain pieni ote sivistykseen. Mutta tämä ei tietysti ole kovin autenttista keskiaikaa. No, eivät ole ohutpaperiset ilmaisraamatutkaan.)
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Vanhan taistelutaidon esiinkaivuu.
Eurooppalaisessa miekkailussa olennaista on se, että se on "kuollut perinne". Siinä missä esimerkiksi Karatella on katkeamaton perinne, jota opetetaan opettajalta oppilaille, ja se on tätä kautta muodoiltaan melko pysyvä, eurooppalaista miekkailua rekonstruoidaan. Tätä kautta jotkin asiat voivat myös muuttua ajan kanssa.
Tässä on tietysti olennaista tietää jotain siitä, miten tuota perinnettä esillekaivetaan. Olisihan periaatteessa ihan mahdollista että joku keksii että ritareissa on karismaa, jolla voidaan myydä omakeksimiä liikkeitä. Guy Windsor itse on korostanut sitä miten "I don't make this shit out". Tämä on toki muutakin kuin myyntiargumentti.
Itse asiassa apuja tulee monestakin suunnasta.
Ehkä selvin asia ovat vanhat manuaalit. Niissähän on kuvia yhdistettynä tekstiin ja niissä kuvataan liikesarjoja ja yksittäisiä tekniikoita. Tämä onkin hyvin ymmärrettävä tapa. Ja tiedetään että jos kuvat ja jonkun opettajan toimet eivät sopisi yhteen, olisi hän keksinyt jutut päästään. Siksi meillekin näytetään yllättävän usein referenssit suoraan Fiore dei Liberin "Flos Duellatorumiin", josta yksi "tiedeyhteisön skannauksista tehty uusintapainos" jököttää miekkailukoulussa omalla kunniapaikallaan, valmiina vaikka minunkin selattavaksi. (Ja Guy suostuu tekemään vakavatasoista opetustyötä vain tästä kirjasta, koska hän osaa siihen tarvittavaa kieltä ja on keskittynyt siihen riittävän kauan.) Mutta tämä ei ole kaikki.
Tekniikoista saadaan tietoa myös keskiajalla kuolleista ruumiista. Ruumiit kertovat kieltä kahdella tavalla:
1: Ensinnäkin taisteluvälineiden käyttö on fyysistä ja raskasta ja jättää jälkiä ruumiiseen. Esimerkiksi englantilaisten jousimiesten käsivarsien luut olivat muuntuneet tietynlaisiksi, koska he jännittivät jatkuvasti raskasta pitkää jousta. Tämä kertoo siitä mitä he ovat tehneet ja mitkä luut ovat rasittuneet ja kuluneet.
2: Toisaalta myös kuolleet ruumiit vammoineen kertovat omaa kieltään. Luoti jättää erilaisen jäljen kuin nuoli tai kirveenterä. Tätä kautta tiedetään millä on lyöty ja minnekin. Tästä saadaan tietoa.
Myös löydetyt aseet kertovat asioita. Tässäkin on kaksi osaa:
1: (Etenkin ehjien) esineiden muoto kertoo käyttötavasta. Piikkimäisellä ja pyöreällä miekanterällä tuskin on viillelty kovin paljoa. (Vaikka elokuvantekijät eivät tätä näytä ymmärtävän.) Samoin kaikilla muillakin aseilla on erilaisia muoto -osia jotka tukevat jotain käyttöä ja ovat huonoja jossain muussa.
2: Myös kulumat, reiät ja halkeamat kertovat asioita. Esimerkiksi kilvissä voi olla keihäänpistojen torjunnasta jääneitä lommoja, jotka näyttävät erilaiselta kuin jos niitä olisi viilletty miekalla tai murjottu kirveellä. Samoin miekanterään jää erilaisia lovia ja nittejä sitä mukaa miten ne kohtaavat vihollisen aseita. Esimerkiksi miekkailun harrastajaa voi varsin paljonkin kiinnostaa onko keskiaikaisen soturin aseessa lovia terässä vai lappeella, ja ovatko ne kärkiosassa vai kahvan lähellä. Tämä kertoo jotain olennaista erilaisista hyökkäämis- ja puolustamistavoista.
Samoin tietoa löytyy muista asiakirjoista. Esimerkiksi miekan lappeella lyömisestä tiedetään sen takia että se oli juridisesti tärkeä asia. Esimerkiksi monissa maissa oli niin että jos joku tappoi toisen, hän lähti maanpakoon. Ja hänen perheensä kirjoitti kirjeen kuninkaalle. Tässä selitettiin miksi murha oli virhetulkinta. Jos kuningas armahti, pakolainen saattoi palata kotiin. Näitä aneluita on säilynyt melko paljon, ja yksi toistuva selitys on ollut että toinen on lyönyt miekan lappeella. Tämä on ehkä hieman makaaberia ajankuvaa, mutta se on siihen aikaan ollut vain "miehistä leikkiä". (Onhan Leckühnerin messer -opissakin kerrottu siitä miten vastustajaa voi läimäyttää lappeella jos tätä ei halua tappaa.) Tätä kautta jos jotakuta on lyöty miekan lappeella ja tämä on saanut aivotärähdyksen ja kuollut, kyseessä ei ollut murha vaan "miehisessä harmittomassa huvittelussa ja leikissä käynut valitettava tapaturma".
1: Tähän liittyy myös toinen outo yksityiskohta. Universaalisti, kulttuurista riippumatta, miekkojen kahvat ovat aina hieman soikeita. Syy on se, että näin se istuu mukavasti käteen. Siksi jopa halpiskaupasta ostetut bokkenitkin ovat kahvaosalta soikeita. Myös eurooppalaisissa pitkissä miekoissa soikea kahva on tavallinen. On kuitenkin löydetty myös sellaisia miekkoja joiden kahva on pyöreä. Tämänkaltaiset miekat tehtiin sillä silmällä että niitä voitiin käyttää myös kisailuun jossa lyödään lappeella. Tämä ei ole niin outoa, kun muistaa että herrasmiehellä oli usein koreileva ja epäkäytännöllinen miekka sitä varten että voi kaupungilla käyskennellä ja näyttää miten rikas ja hienostunut herra on. Näillä voitiin toki lyödä ihmistä halki, mutta sotaan ja taisteluun otettiin kuitenkin "kunnon karskit ja koruttomat" miekat, joita kehtasi vähän tahalleen lommouttaakin.
Tietenkin tässä tulee uutta tietoa. Näin käy kun ei opetella pelkkää perinteen toisentamista vaan juttua joudutaan hakemaan kunnioitettavan ja perinteitä kunnioitettavan sensein sijasta kilvensirpaleista ja tomuisista luista.
Harrastajan kannalta on tietysti kätevää, että tätä kaikkea kaivelutyötä ei tarvitse tehdä itse. Ajattelu ja kaivelutyö on ulkoistettu, ja sen parissa tehdään työtä ihan "akateemisessakin maailmassa", esimerkiksi historiantutkimuksessa.
Tässä on tietysti olennaista tietää jotain siitä, miten tuota perinnettä esillekaivetaan. Olisihan periaatteessa ihan mahdollista että joku keksii että ritareissa on karismaa, jolla voidaan myydä omakeksimiä liikkeitä. Guy Windsor itse on korostanut sitä miten "I don't make this shit out". Tämä on toki muutakin kuin myyntiargumentti.
Itse asiassa apuja tulee monestakin suunnasta.
Ehkä selvin asia ovat vanhat manuaalit. Niissähän on kuvia yhdistettynä tekstiin ja niissä kuvataan liikesarjoja ja yksittäisiä tekniikoita. Tämä onkin hyvin ymmärrettävä tapa. Ja tiedetään että jos kuvat ja jonkun opettajan toimet eivät sopisi yhteen, olisi hän keksinyt jutut päästään. Siksi meillekin näytetään yllättävän usein referenssit suoraan Fiore dei Liberin "Flos Duellatorumiin", josta yksi "tiedeyhteisön skannauksista tehty uusintapainos" jököttää miekkailukoulussa omalla kunniapaikallaan, valmiina vaikka minunkin selattavaksi. (Ja Guy suostuu tekemään vakavatasoista opetustyötä vain tästä kirjasta, koska hän osaa siihen tarvittavaa kieltä ja on keskittynyt siihen riittävän kauan.) Mutta tämä ei ole kaikki.
Tekniikoista saadaan tietoa myös keskiajalla kuolleista ruumiista. Ruumiit kertovat kieltä kahdella tavalla:
1: Ensinnäkin taisteluvälineiden käyttö on fyysistä ja raskasta ja jättää jälkiä ruumiiseen. Esimerkiksi englantilaisten jousimiesten käsivarsien luut olivat muuntuneet tietynlaisiksi, koska he jännittivät jatkuvasti raskasta pitkää jousta. Tämä kertoo siitä mitä he ovat tehneet ja mitkä luut ovat rasittuneet ja kuluneet.
2: Toisaalta myös kuolleet ruumiit vammoineen kertovat omaa kieltään. Luoti jättää erilaisen jäljen kuin nuoli tai kirveenterä. Tätä kautta tiedetään millä on lyöty ja minnekin. Tästä saadaan tietoa.
Myös löydetyt aseet kertovat asioita. Tässäkin on kaksi osaa:
1: (Etenkin ehjien) esineiden muoto kertoo käyttötavasta. Piikkimäisellä ja pyöreällä miekanterällä tuskin on viillelty kovin paljoa. (Vaikka elokuvantekijät eivät tätä näytä ymmärtävän.) Samoin kaikilla muillakin aseilla on erilaisia muoto -osia jotka tukevat jotain käyttöä ja ovat huonoja jossain muussa.
2: Myös kulumat, reiät ja halkeamat kertovat asioita. Esimerkiksi kilvissä voi olla keihäänpistojen torjunnasta jääneitä lommoja, jotka näyttävät erilaiselta kuin jos niitä olisi viilletty miekalla tai murjottu kirveellä. Samoin miekanterään jää erilaisia lovia ja nittejä sitä mukaa miten ne kohtaavat vihollisen aseita. Esimerkiksi miekkailun harrastajaa voi varsin paljonkin kiinnostaa onko keskiaikaisen soturin aseessa lovia terässä vai lappeella, ja ovatko ne kärkiosassa vai kahvan lähellä. Tämä kertoo jotain olennaista erilaisista hyökkäämis- ja puolustamistavoista.
Samoin tietoa löytyy muista asiakirjoista. Esimerkiksi miekan lappeella lyömisestä tiedetään sen takia että se oli juridisesti tärkeä asia. Esimerkiksi monissa maissa oli niin että jos joku tappoi toisen, hän lähti maanpakoon. Ja hänen perheensä kirjoitti kirjeen kuninkaalle. Tässä selitettiin miksi murha oli virhetulkinta. Jos kuningas armahti, pakolainen saattoi palata kotiin. Näitä aneluita on säilynyt melko paljon, ja yksi toistuva selitys on ollut että toinen on lyönyt miekan lappeella. Tämä on ehkä hieman makaaberia ajankuvaa, mutta se on siihen aikaan ollut vain "miehistä leikkiä". (Onhan Leckühnerin messer -opissakin kerrottu siitä miten vastustajaa voi läimäyttää lappeella jos tätä ei halua tappaa.) Tätä kautta jos jotakuta on lyöty miekan lappeella ja tämä on saanut aivotärähdyksen ja kuollut, kyseessä ei ollut murha vaan "miehisessä harmittomassa huvittelussa ja leikissä käynut valitettava tapaturma".
1: Tähän liittyy myös toinen outo yksityiskohta. Universaalisti, kulttuurista riippumatta, miekkojen kahvat ovat aina hieman soikeita. Syy on se, että näin se istuu mukavasti käteen. Siksi jopa halpiskaupasta ostetut bokkenitkin ovat kahvaosalta soikeita. Myös eurooppalaisissa pitkissä miekoissa soikea kahva on tavallinen. On kuitenkin löydetty myös sellaisia miekkoja joiden kahva on pyöreä. Tämänkaltaiset miekat tehtiin sillä silmällä että niitä voitiin käyttää myös kisailuun jossa lyödään lappeella. Tämä ei ole niin outoa, kun muistaa että herrasmiehellä oli usein koreileva ja epäkäytännöllinen miekka sitä varten että voi kaupungilla käyskennellä ja näyttää miten rikas ja hienostunut herra on. Näillä voitiin toki lyödä ihmistä halki, mutta sotaan ja taisteluun otettiin kuitenkin "kunnon karskit ja koruttomat" miekat, joita kehtasi vähän tahalleen lommouttaakin.
Tietenkin tässä tulee uutta tietoa. Näin käy kun ei opetella pelkkää perinteen toisentamista vaan juttua joudutaan hakemaan kunnioitettavan ja perinteitä kunnioitettavan sensein sijasta kilvensirpaleista ja tomuisista luista.
Harrastajan kannalta on tietysti kätevää, että tätä kaikkea kaivelutyötä ei tarvitse tehdä itse. Ajattelu ja kaivelutyö on ulkoistettu, ja sen parissa tehdään työtä ihan "akateemisessakin maailmassa", esimerkiksi historiantutkimuksessa.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Pitkästäjousesta.
Usein keskiajasta tulee mieleen ritarit ja ratsut sekä miekat. Kuitenkin pitkäjousi hallitsi keskiaikaista sodankäyntiä vahvasti. Etenkin englanti käytti sitä taisteluissa menestyksekkäästi.
Britit taivuttavat mutta eivät taitu.
(Tietenkin myös lyhyempiä ja useasta materiaalista tehtyjä jousia käytettiin.) Etenkin satavuotisessa sodassa se oli Englannille valtavan merkittävä ase.
1: Tehot olivat huomattavat. Vuonna 1346 englantilaiset jousimiehet onnistuivat yhdessä taistelussa kaatamaan 11 prinssiä, 1 200 ritaria, 30 000 normaalia rivimiestä. Britit menettivät vain 100 miestä. Taistelun alussa voimasuhteet olivat 20 000 englantilaista vastaan 60 000 ranskalaista. TÄMÄ on hyvä osoitus siitä miten tehokkaasta aseesta oli kysymys.
Yhtenä syynä oli ampumanopeus. Pitkällä jousella kokenut ampuja voi ampua noin viiden sekunnin välein. Esimerkiksi jalkajousella latausajat olivat pidempiä. Ja nuoli oli tehokas: 200 metrin etäisyydeltä ammuttaessa nuoli lävistää tuuman verran tammilevyä. Täyshaarniskankin läpi nuoli kykeni menemään vielä noin sadan metrin päästä.
Englantilaisten jousi tuli luultavasti Walesista ja levisi sieltä Englantiin. Ainakin Edward I oli nähnyt sen käyttöä 1280 kun hän valloitti Walesin. Myöhemmin kuninkaat rohkaisivat jousenkäyttöön sponsoroimalla ampumakilpailuja, joissa oli hyvät palkinnot. Näin taitavia jousiampujia motivoitiin harjoittelemaan. Samoin urheilulajit kiellettiin. Sunnuntaisin ei saanut harjoittaa muuta urheilua kuin jousiammuntaa.
Jousista ja niiden rakentamisesta.
Pitkä jousi on noin kuusi jalkaa pitkä ja se on perinteisesti tehty marjakuusesta. (Tämän vuoksi marjakuusi koki suuren kannanalennuksen, kun englantilaiset saalistivat niitä jousimateriaaliksi. Sen jälkeen käytettiin muitakin puulajeja.) Nuolet olivat uleensä noin kolmen jalan mittaisia. Tammi, saarni ja koivu olivat yleisiä nuolimateriaaleja.
Yleisin pitkän housen malli on yksinkertainen jousi joka on tehty yhdestä puunpalasta. Ideana on se, että ydinpuu on ulkopuolella ja tuoreempi puuaines on takanapäin. Syynä on se, että ydinpuu on kovempaa ja kestävämpää, mutta tuore puuaines kestää puristusta ja muodon muuttamista. Joissain puissa, kuten mulperipuissa, joita käytettiin jousimateriaalina parhemman puutteessa, olivat puuainekseltaan sellaisia että vain ydinpuun käytössä "oli järkeä".
Jännitteenkesto jousessa on itse asiassa todella tärkeä asia. Ja se on yksi syy siihen miksi pitkäjousi on niin pitkä : Kun jousella jännitetään, syntyy kahdenlaisia jännitteitä. Kun se kaareutuu, jousen sisäpuoli puristuu ja ulkopuoli venyy. Kun jännettä vedetään, jänne taivuttaa jousen kaarta. Sen on taivuttava niin paljon että suorana pidettävästä jousikädestä jänne saadaan korvan lähellä olevalle jännekädelle. Kun puu taipuu, ulkopuoli venyy ja sisäpuoli puristuu. Pehmyt puu kestää puristumista ja kun jousi on pitkä, siihen saadaan hyvä voimananto nuoleen. Eikä jännite -ero jousen kaaren ulkoreunan ja sisäreunan välillä kasva niin isoksi että koko komeus katkeaisi.
1: Siksi lyhyemmät jouset pitää tehdä eri tavalla kuin pitkä jousi, koska sen pitää kestää tätä taivuttamista ja puristamista enemmän. Se menee muutoin poikki. Pitkäjousi voidaan tehdä yhdestä puusta. Lyhyessä jousessa on tavallisesti jokin sitkistävä, vetämistä kestävä aines, kuten kuituosa, ulkopuolella. Sisäpuolella on jotain puristusta kestävää, kuten sarvea tai luuta.
___1.1: Pitkäjousi oli halvempi ja helpompi tehdä juuri sen vuoksi että se voidaan tehdä yhdestä puusta. Mutta lyhyttä jousta voi käyttää hevosen selästä. Tietenkin jousenteko on kaikissa muodoissaan vaativa taito.
Jos jousesta halutaan sellainen että se ei murru, on mukana eri elementtejä. Katkeamattomuutta saadaankin kolmea kautta:
1: Tehdään vähemmän voimakas jousi.
2: Valitaan elastisempia puulajeja tai materiaaleja jotka muuten kestävät vetämistä ja puristamista paremmin.
3: Tehdään jousesta pidempi, jolloin jännite jakautuu pidemmälle matkalle. Tehoja ei tällöin tarvitse pienentää eikä puuainesta valikoida.
Materiaalien yhdistämisestä:
Komposiittijousi, jota esimerkiksi Tsingis -kaanin joukot käyttivät, olikin itse asiassa lyhyt jousi jota tarvittiin koska joukot kulkivat hevosilla. Kun ulkoreunassa oli jännettä, keskellä puuta ja sisäpinnassa sarvea saatiin jousesta sellainen että siihen saatiin isompia jännitteitä ilman että se murtuu. Samankokoinen ja samantehoinen jousi muutoin valmistettuna olisi katkennut. Ja niin pitkä jousi joka olisi yhtä voimakas taas olisi niin pitkä että sen käyttö hevosen selästä ei olisi sujunut kunnolla.
Puuta voidaan käyttää myös laminoimiseen. Silloin toisiinsa kiinitetään erilaisia puita. Eri puulajit kun kestävät eri asioita. Ulos voidaan laittaa jotain taipuisaa ja jännitettä kestävää. Hikkori tai bambu toimivat hyvin jousen ulkoreunalla koska ne kestävät vetämistä. Sisäpuolelle voidaan laittaa vaikkapa sitruunapuuta joka kestää puristamista. Japanissa käytettiin tätä lähestymistapaa. Siellä tehdyt kuuluisat yumi -jouset onkin tehty yhdistämällä bambua ja kovapuisia säleitä. Puusäleet estävät väärään suuntaan taipumisen eli tekee jousesta kestävän ja vakaan. Ja kokonaisuutena rakenne kestää ulkoreunaltaan venyttämistä ja sisäreunalta kasaanpainumista.
Kirjoittaja on luultavasti suomen huonoimpia jousiampujia. Osuu ladon seinään viiden metrin päästä, jos ladon seinä on auliilla ja nuolta päin syöksyvällä tuulella. Puuseppänäkin hän on melko onneton. Aihe on kirjoitettu sekä mielenkiinnosta että osittain nöyryysharjoitteena.
Britit taivuttavat mutta eivät taitu.
(Tietenkin myös lyhyempiä ja useasta materiaalista tehtyjä jousia käytettiin.) Etenkin satavuotisessa sodassa se oli Englannille valtavan merkittävä ase.
1: Tehot olivat huomattavat. Vuonna 1346 englantilaiset jousimiehet onnistuivat yhdessä taistelussa kaatamaan 11 prinssiä, 1 200 ritaria, 30 000 normaalia rivimiestä. Britit menettivät vain 100 miestä. Taistelun alussa voimasuhteet olivat 20 000 englantilaista vastaan 60 000 ranskalaista. TÄMÄ on hyvä osoitus siitä miten tehokkaasta aseesta oli kysymys.
Yhtenä syynä oli ampumanopeus. Pitkällä jousella kokenut ampuja voi ampua noin viiden sekunnin välein. Esimerkiksi jalkajousella latausajat olivat pidempiä. Ja nuoli oli tehokas: 200 metrin etäisyydeltä ammuttaessa nuoli lävistää tuuman verran tammilevyä. Täyshaarniskankin läpi nuoli kykeni menemään vielä noin sadan metrin päästä.
Englantilaisten jousi tuli luultavasti Walesista ja levisi sieltä Englantiin. Ainakin Edward I oli nähnyt sen käyttöä 1280 kun hän valloitti Walesin. Myöhemmin kuninkaat rohkaisivat jousenkäyttöön sponsoroimalla ampumakilpailuja, joissa oli hyvät palkinnot. Näin taitavia jousiampujia motivoitiin harjoittelemaan. Samoin urheilulajit kiellettiin. Sunnuntaisin ei saanut harjoittaa muuta urheilua kuin jousiammuntaa.
Jousista ja niiden rakentamisesta.
Pitkä jousi on noin kuusi jalkaa pitkä ja se on perinteisesti tehty marjakuusesta. (Tämän vuoksi marjakuusi koki suuren kannanalennuksen, kun englantilaiset saalistivat niitä jousimateriaaliksi. Sen jälkeen käytettiin muitakin puulajeja.) Nuolet olivat uleensä noin kolmen jalan mittaisia. Tammi, saarni ja koivu olivat yleisiä nuolimateriaaleja.
Yleisin pitkän housen malli on yksinkertainen jousi joka on tehty yhdestä puunpalasta. Ideana on se, että ydinpuu on ulkopuolella ja tuoreempi puuaines on takanapäin. Syynä on se, että ydinpuu on kovempaa ja kestävämpää, mutta tuore puuaines kestää puristusta ja muodon muuttamista. Joissain puissa, kuten mulperipuissa, joita käytettiin jousimateriaalina parhemman puutteessa, olivat puuainekseltaan sellaisia että vain ydinpuun käytössä "oli järkeä".
Jännitteenkesto jousessa on itse asiassa todella tärkeä asia. Ja se on yksi syy siihen miksi pitkäjousi on niin pitkä : Kun jousella jännitetään, syntyy kahdenlaisia jännitteitä. Kun se kaareutuu, jousen sisäpuoli puristuu ja ulkopuoli venyy. Kun jännettä vedetään, jänne taivuttaa jousen kaarta. Sen on taivuttava niin paljon että suorana pidettävästä jousikädestä jänne saadaan korvan lähellä olevalle jännekädelle. Kun puu taipuu, ulkopuoli venyy ja sisäpuoli puristuu. Pehmyt puu kestää puristumista ja kun jousi on pitkä, siihen saadaan hyvä voimananto nuoleen. Eikä jännite -ero jousen kaaren ulkoreunan ja sisäreunan välillä kasva niin isoksi että koko komeus katkeaisi.
1: Siksi lyhyemmät jouset pitää tehdä eri tavalla kuin pitkä jousi, koska sen pitää kestää tätä taivuttamista ja puristamista enemmän. Se menee muutoin poikki. Pitkäjousi voidaan tehdä yhdestä puusta. Lyhyessä jousessa on tavallisesti jokin sitkistävä, vetämistä kestävä aines, kuten kuituosa, ulkopuolella. Sisäpuolella on jotain puristusta kestävää, kuten sarvea tai luuta.
___1.1: Pitkäjousi oli halvempi ja helpompi tehdä juuri sen vuoksi että se voidaan tehdä yhdestä puusta. Mutta lyhyttä jousta voi käyttää hevosen selästä. Tietenkin jousenteko on kaikissa muodoissaan vaativa taito.
Jos jousesta halutaan sellainen että se ei murru, on mukana eri elementtejä. Katkeamattomuutta saadaankin kolmea kautta:
1: Tehdään vähemmän voimakas jousi.
2: Valitaan elastisempia puulajeja tai materiaaleja jotka muuten kestävät vetämistä ja puristamista paremmin.
3: Tehdään jousesta pidempi, jolloin jännite jakautuu pidemmälle matkalle. Tehoja ei tällöin tarvitse pienentää eikä puuainesta valikoida.
Materiaalien yhdistämisestä:
Komposiittijousi, jota esimerkiksi Tsingis -kaanin joukot käyttivät, olikin itse asiassa lyhyt jousi jota tarvittiin koska joukot kulkivat hevosilla. Kun ulkoreunassa oli jännettä, keskellä puuta ja sisäpinnassa sarvea saatiin jousesta sellainen että siihen saatiin isompia jännitteitä ilman että se murtuu. Samankokoinen ja samantehoinen jousi muutoin valmistettuna olisi katkennut. Ja niin pitkä jousi joka olisi yhtä voimakas taas olisi niin pitkä että sen käyttö hevosen selästä ei olisi sujunut kunnolla.
Puuta voidaan käyttää myös laminoimiseen. Silloin toisiinsa kiinitetään erilaisia puita. Eri puulajit kun kestävät eri asioita. Ulos voidaan laittaa jotain taipuisaa ja jännitettä kestävää. Hikkori tai bambu toimivat hyvin jousen ulkoreunalla koska ne kestävät vetämistä. Sisäpuolelle voidaan laittaa vaikkapa sitruunapuuta joka kestää puristamista. Japanissa käytettiin tätä lähestymistapaa. Siellä tehdyt kuuluisat yumi -jouset onkin tehty yhdistämällä bambua ja kovapuisia säleitä. Puusäleet estävät väärään suuntaan taipumisen eli tekee jousesta kestävän ja vakaan. Ja kokonaisuutena rakenne kestää ulkoreunaltaan venyttämistä ja sisäreunalta kasaanpainumista.
Kirjoittaja on luultavasti suomen huonoimpia jousiampujia. Osuu ladon seinään viiden metrin päästä, jos ladon seinä on auliilla ja nuolta päin syöksyvällä tuulella. Puuseppänäkin hän on melko onneton. Aihe on kirjoitettu sekä mielenkiinnosta että osittain nöyryysharjoitteena.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
✌
Ihmisillä on ollut kautta historian erilaisia sovittuja tervehdyksiä. Niistä tulee myös helposti tavaramerkkejä. Esimerkiksi jokainen muistanee Adolf Hitlerin tutuksi tekemän natsitervehdyksen, joka muistuttaa kovasti lastenleikin "kivi-paperi-sakset" paperia. (Hitlerin oma tapa tervehtiä oli hieman erilainen kuin muilla. Ehkä siksi että hän oli johtaja. Ehkä siksi että hän nukkui sodassa alapedissä.) Hitleriä vastassa oli Winston Churchill. Hänen voitonmerkkinsä (✌) taas muistuttaa saman pelin saksia. (Tässä tuskin kuitenkaan on syy siihen miksi toisessa maailmansodassa kävi kuten kävi.)
Itsekin käytän melko paljon tuota Churchillin käsimerkkiä. Natsitervehdystä harvemmin. (On mukavaa olla voittajien puolella.)
Syyni käyttää sitä ovat moninaiset. Korostan monitulkinnallisuutta sillä että näytän sitä usein "molemmilta puolilta", eli siten että samassa liikkeessä on sekä käsi että kämmenselkäpuoli tervehdittävää kohti.
Perinteisestihän tätä merkkiä käytetään, paitsi valokuvissa toisen takana pupunkorvina suku- tai koulukuvissa, myös voitonmerkkinä. Esimerkiksi U.S.A:n presidentti Richard Nixon käytti tätä käsimerkkiä siten. Hipit taas käyttivät sitä "peace" -merkkinä, symboloimaan rauhaa. (Ero lienee pieni. Hipeille rauhan saaminen on voitto. Toisaalta voittajilla on usein rauha. Tosin häviäjillekin koittaa usein rauha, kun sota tai peli loppuu toisen voittoon.) Kun merkkiä näytetään päin siinä nähdään jopa loukkaavia sävyjä : Itse asiassa Churchill itse käänsi näyttämänsä käsimerkit: Ensin hän näytti sitä taivutetut sormet katsojia kohden, mutta kun se vertautui miltei keskisormen näyttämiseksi joillekin, hän käänsi kämmenselän yleisöä kohti.
Ehkä vahvin syyni käyttää sormimerkkiä on tietysti kansanperinne. Se on sitä aineistoa, jonne päätyy kun jokin asia on (1) on ollut joko totta (2) on ollut riittävän kauan urbaani legenda ja jossain vaiheessa on vain unohdettu että se on vain legenda ja tarina.
Kansanperinne luulee/tietää, että että ranskalaiset ritarit pelkäsivät brittiläisiä pitkällä jousella ampujia. Tämä ei ole mikään ihme, koska pitkäjousi on tehokas ase. Ja englannissahan ampujia koulutettiin jopa kymmenen vuotta. 1363 englanti jopa kielsi muut urheilulajit, Edward III kun ymmärsi että ampujia tarvitaan. Tästä siis syntyi pelko ranskalaisille, ja siksi kiinni jääneiltä brittiampujilta leikattiin etu ja keskisormi pois. Näin hän ei voinut jännittää jousta, britithän pitivät nuolta etu ja keskisormella kiinni ja samoilla sormilla he jännittivät jousen. Tästä brittijousimiehet keksivät "tervehdyksen vihollisille". He näyttivät V -merkkiä, he näyttivät että sormet olivat tallella.
Tätä kautta tervehdykseni on samalla tervehdystä, rauhaa, tapaamisesta syntyvää voitonriemua. Että sitä että toinen otetaan "aasinkorvilla" ja muistetaan tämän huonotkin puolet. (Mitä ei pidä tulkita positiviisia heikentävänä, vaan yleisinhimillisyytenä. Niellään karvoineen.) Ja sitä että "olen elossa ja potkin."
Tämä voi tietysti joskus tuottaa ongelmia, koska kommunikaatio perustuu aina mielivaltaiseen sopimukseen, ja merkitykset voivat myös muuttua. "Onneksi setä jaksaa aina selittää."
Itsekin käytän melko paljon tuota Churchillin käsimerkkiä. Natsitervehdystä harvemmin. (On mukavaa olla voittajien puolella.)
Syyni käyttää sitä ovat moninaiset. Korostan monitulkinnallisuutta sillä että näytän sitä usein "molemmilta puolilta", eli siten että samassa liikkeessä on sekä käsi että kämmenselkäpuoli tervehdittävää kohti.
Perinteisestihän tätä merkkiä käytetään, paitsi valokuvissa toisen takana pupunkorvina suku- tai koulukuvissa, myös voitonmerkkinä. Esimerkiksi U.S.A:n presidentti Richard Nixon käytti tätä käsimerkkiä siten. Hipit taas käyttivät sitä "peace" -merkkinä, symboloimaan rauhaa. (Ero lienee pieni. Hipeille rauhan saaminen on voitto. Toisaalta voittajilla on usein rauha. Tosin häviäjillekin koittaa usein rauha, kun sota tai peli loppuu toisen voittoon.) Kun merkkiä näytetään päin siinä nähdään jopa loukkaavia sävyjä : Itse asiassa Churchill itse käänsi näyttämänsä käsimerkit: Ensin hän näytti sitä taivutetut sormet katsojia kohden, mutta kun se vertautui miltei keskisormen näyttämiseksi joillekin, hän käänsi kämmenselän yleisöä kohti.
Ehkä vahvin syyni käyttää sormimerkkiä on tietysti kansanperinne. Se on sitä aineistoa, jonne päätyy kun jokin asia on (1) on ollut joko totta (2) on ollut riittävän kauan urbaani legenda ja jossain vaiheessa on vain unohdettu että se on vain legenda ja tarina.
Kansanperinne luulee/tietää, että että ranskalaiset ritarit pelkäsivät brittiläisiä pitkällä jousella ampujia. Tämä ei ole mikään ihme, koska pitkäjousi on tehokas ase. Ja englannissahan ampujia koulutettiin jopa kymmenen vuotta. 1363 englanti jopa kielsi muut urheilulajit, Edward III kun ymmärsi että ampujia tarvitaan. Tästä siis syntyi pelko ranskalaisille, ja siksi kiinni jääneiltä brittiampujilta leikattiin etu ja keskisormi pois. Näin hän ei voinut jännittää jousta, britithän pitivät nuolta etu ja keskisormella kiinni ja samoilla sormilla he jännittivät jousen. Tästä brittijousimiehet keksivät "tervehdyksen vihollisille". He näyttivät V -merkkiä, he näyttivät että sormet olivat tallella.
Tätä kautta tervehdykseni on samalla tervehdystä, rauhaa, tapaamisesta syntyvää voitonriemua. Että sitä että toinen otetaan "aasinkorvilla" ja muistetaan tämän huonotkin puolet. (Mitä ei pidä tulkita positiviisia heikentävänä, vaan yleisinhimillisyytenä. Niellään karvoineen.) Ja sitä että "olen elossa ja potkin."
Tämä voi tietysti joskus tuottaa ongelmia, koska kommunikaatio perustuu aina mielivaltaiseen sopimukseen, ja merkitykset voivat myös muuttua. "Onneksi setä jaksaa aina selittää."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)