Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen kauneus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Kauneuden suhteellisuudesta
Usein rumille ihmisille sanotaan, että kauneus olisi katsojan silmässä. Ja sitten kerrotaan että tärkeintä on sisäinen kauneus. Joka sitten ei välttämättä ole katsojan silmissä. Tai sitten on. ("Kummelin" "Rumat ihmiset" -video ainakin minun silmiini demonstroi miten ulkoisen kauneuden haukkuminen on sisäisen rumuuden ilmituomista. Ja ainoat kiinnostavat ihmiset ovat ne laulussa halveksitut.)
Kuitenkin jossain määrin, tilastollisesti tarkastellen, jotkut ihmiset ovat selvästi useamman mielestä rumia kuin kauniita. (Tai toisin päin.) Joten asia ei ehkä sittenkään ole aivan niin tulkitsijakohtaista. (Vaikka "kauneus" itse asiassa voikin olla vain ihmisen lajikohtainen mieltymystapa eikä sama estetiikka enää ollenkaan sovellu esimerkiksi norsuihin.) Ja tämä tilastollinen kauneus sitten mahdollistaa esimerkiksi sellaiset hieman epäkohteliaat huumorisivut kuin "27 Pretty Girls Making Ugly Faces". Jossa opitaan ainakin se, että harittavat silmät, vino suu ja leuan kadottaminen vaikka kaulamakkaroihin lisäävät ulkonäköön rumuutta. (Ja lisäksi opitaan, että osa kuvista on kenties eri ihmisistä.)
Tästä huolimatta kauneus on myös kontekstisidonnaista. Dan Ariely on tähän liittyen kuvannut "Predictably irrational" -kirjassa miten ihmiset saadaan muuttamaan kauneuspreferenssejään. Yksi hauskimmista keinoista on ollut etsiä joku joka on melko saman näköinen kuin itse. Mutta hieman rumempi. Jos tälläisessä tilanteessa kaksi yhtä hyvän näköistä miestä asetetaan rinnakkain, naiset arvostavat enemmän sitä miestä josta on tarjottu myös "parodiaversiomies".
Mutta kenties systeemi toimii hieman toisellakin tavalla. Aina ei kannata hakeutua "itseään rumempien seuraan". (Mikä on tietysti lohdutus itselleni, jolle tämänlaiset ovat hieman hankalia. Sillä vaikka laihuutta arvostetaankin, naisissa, niin miesihanne ei yleisesti ottaen ole vielä sitä keskitysleirivanki -ihannetta. Mikä on kenties tervettä, tosin kuin laihuutta korostava naisihanne, mutta on silti itselleni pirun hankalaa.) Joskus tilanne näyttää toimivan toisin päin. Jos se verrokki sattuukin olemaan eri sukupuolta.
Tämänlaisesta ilmiöstä voi demonstroida hupaisan omakohtaisen anekdootin kautta. Olin tässä eräänä päivänä Narikkatorilla. Seurassani sattui olemaan nainen jota on kuvattu yleisesti varsin hyvän näköiseksi. Olemme lähinnä jonkinlaisia tuttuja, suhteemme ei siis ole mainittavan läheinen. Kuitenkin se, että eräät toiset naispuoliset tuttavani näkivät minut tämän naisen kanssa johti omituiseen keskusteluun jossa sävynä oli se, että he eivät olleet koskaan pitäneet minua komeana ennen kuin olivat nähneet minut tuon naisen seurassa. Oli jotenkin korostunutkin ne hyvät piirteet. En ollutkaan laiha tyyppi jolla on outo hattu, vaan tummaan asukokonaisuuteen pukeutunut pitkä ja ryhdikäs mies. He olivat oikein heränneet tähän. Sen verran että tulivat tämän minulle kertomaan. (Tarkalleen ottaen minkä? Sen minä he ovat minua aina pitäneet? Sen minä he pitävät minua nyt?)
Joko Henry Laasanen on oikeassa. Että jotenkin alitajuisesti ja automaattisesti naiset arvioivat miehien haluttavuutta jonkinlaisessa kontekstissa jossa mitataan erilaisia asioita. Ja jossa halutusta miehestä tulee haluttu koska on haluttu. Tai sitten itse olen jotenkin automaattisesti ja alitajuisesti tehnyt seurassa jotain sellaista mikä vertautuu siihen kun oikein lihava mies imee mahansa sisään. Kummassakin tapauksessa kauneus ei ole kohteessa vaan kontekstissa.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Ihan kirjaston nurkalla. (Ulkonäköpaineet ja kelpaaminen)
Olen lueskellut pätkittäin pidemmän ajan aikana kirjaa "Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä" se käsittelee 9 -luokkalaisten kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen siksi että perinteinen seksuaalisen ahdistelun näkeminen pelkän raiskausteeman kautta on liiaksikin läpikäyty. Kuitenkin seksuaalinen häirintä on ilmiönä mutkikkaampi. Kirja keskittyi vähäisempiin ja siksi yleisempiin häirinnän muotoihin. Ja siinä mietittiin myös kysymystä siitä onko poikien mahdollista kokea seksuaalista häirintää.
Eräs leimaavimmista piirteistä näytti olevan se, että seksuaalinen häirintä oli jotain joka joko on kohdistunut itseen tai sitten on kohdistunut hyvin abstraktisti jollekulle muulle. Näin ollen joko ilmiölle oltiin uhreja tai sen olemassaolo kiistettiin. Toisaalta toiminnassa voitiin nähdä jotain joka näyttää hyvinkin seksuaaliselta häirinnältä mutta tätä yleensä vähäteltiin joko leikiksi tai vitsailuksi.
Näin tekivät sekä tytöt että pojat. Poikien kohdalla selitykset näyttivät olevan sitä että pojat joko leikkivät tai sitten olivat geeniensä tahdottomia kulkuvälineitä, eli seksuaalisuus oli voima jota he eivät hallinneet. Tyttöjen kohdalla nämä strategiat epäonnistuvat. Miesten kohdalla yltiömaskuliinisuudesta ei tullut ongelmia, ja vain hissukkuus tuotti vaikeuksia. Naisten kohdalla poikkeavuus on kaksisuuntaista ; Sekä yliseksuaaliset "oikeuttivat" itseensä kohdistuvan seksuaalisen häirinnän. Ja aliseksuaaliset "poikamaiset" olivat ikään kuin luontevia silmätikkuja ja kohteita. Kuitenkin tytöt saattoivat kiusata esimerkiksi joukkoflirttailemalla. Tässä mielessä poikien tilanne on kaavamaisempi ja yllyttävämpi, eikä keskiarvoistava.
Itselleni tämänlaiset tuovat mieleen jotain jota koin itse yläasteella. Olin silloin hyvin laiha ja pieni ja ruumiinrakenteeltani feminiininen. (Nykyisin olen pitkä, laiha ja ruumiinrakenteeltani feminiininen.) Yläasteella olin murrosiässä parisen vuotta jäljessä muita. Eräänä päivänä kaverini tenttaili innoissaan (ilmeisesti itselleen hyvin uudessa aluevaltauksessa) tytöt-pojat ja tykkäämien -alueella. Hän kyseli että kenet tytöistä luokaltamme olisi kivoin. Pitkällisen tenttailun jälkeen arvoin vastaukseksi jotain. Tarkemmin sanoen tietyn henkilön. Onnistuin sitten jopa antamaan jatkouteluille melko helposti vastaukset miettimällä mitä hyviä ominaisuuksia hänellä oli.
Luonnollisesti tämänlaiset asiat muuttuvat julkisiksi. (Mistä tärkeä opetus oli se, että laajensin jo kotonani oppimaani perusepäluottamusta muuallekin. Sitten kun ensimmäinen aito ihastus iski, osasin olla siitä ihan hiljaa. Siitä ei tiennyt kukaan kaveripiirissä, kotona tai missään. Edes kyseinen henkilö ei ikinä saanut kuulla asiasta hiiskaustakaan. Tämä oli tietysti hyvin järkevää ja kaunista. Strategisesti.) Tilanteen jälkeen kohtasinkin kyseisen tytön matkallani. Olin Järvenpään kirjaston kulmilla. Kyseinen tyttö oli kaveriporukassa ja pian huomasin että olin tyttöjen ympäröimänä. Kyseinen mainitsemani tyttö sitten teki minulle julkipusun oikein mitään kyselemättä. Poistuin paikalta. (Menin pelaamaan shakkia kerhoon, siihen taloon jossa oli samassa rakennuksessa squashalli ainakin tuolloin.) Tilanne oli tuolloin nolo mutta ei nöyryyttävä.
En tiedä tänä päivänäkään että mitä siinä Kirjaston kulmilla oikein tapahtui. Oliko kyseessä esiseksuaalinen häirintä, vastaisku siitä että kaltaiseni pikkunörtikän mieltymys on pahaksi maineelle, vallanotto tilanteessa joka muuten nolostuttaisi, vai rehellinen yritys aloittaa seurustelu maailman omituisemmalla tavalla vaan siksi että yksin ei uskalla ja tarvitsee kavereiden apua asiaan.
En goddamit tiedä voidaanko tätä edes laskea ensisuudelmaksi. Teko ei kuitenkaan ollut erityisen vakava tai erityisen kiltti. Se kuitenkin nostaa esille sen, että vaikka tavallisesti pojat ajatellaan vahvoina ja tytöt heikkoina, tässä unohdetaan kaltaiseni myöhään varttuvat riisitikut sekä se, että tyttöjen määrä on massavoimaa itsessään ja tarjoaa keinovalikoimaa vallankäyttöön.
Olennaista tässä on kuitenkin se, että mukana on myös kelpaamisen ja kelpuuttamisen teemoja.
Valitsemani tyttö oli niitä joita luokkalaiset "noin yleensä" pitivät parhaimman näköisinä. Tämä nostaa esiin sen klassisen teeman jossa ulkonäkö painaa paljon. Eilisen päivän "Metro" -lehden kolumnissa kirjoitettiin siitä miten yhteiskuntamme on ulkonäkökeskeistynyt. ; Käsittelyyn nousi se, miten jo hyvin pienet tytöt ovat huolissaan painostaan. Ja että aikuisetkin laihduttavat päästäkseen kesäkuntoon. Naiskolumnisti kertoi että pojat ovat samoissa ongelmissa. Hän viittasi siihen miten poikien puhelimessakin tärkeimmät teemat olivat murrosiän muutokset, niiden normaalius, niiden aikataulu. Sekä kelpaaminen. Tässä viitattiin siihen että poikia tosiaan vaivaavat seksuaalisuus ja yksinäisyys.
Ajatukseni Metron kolumnia lukiessa oli ällistys. Sellainen joka oli miltei facepalmin paikka. En ajaisi tätä kuitenkaan suoraan ulkonäköön. Toki tiedän että pojilla on ulkonäköpaineita, joka näkyy jopa erilaisina ongelmina jotka vaativat terapiaa. Kuitenkin ensimmäinen vaikutelmani liittyi juuri siihen että tytöt voivat tosiaan viitata laihuuteen tai rintojen kasvuun. "Tytöt, Pojat ja sukupuolinen häirintä" -kirjakin kertoi siitä että tyttöjen paino ja rintojen kasvu tai kasvamattomuus ovat ulkoisia piirteitä joihin voidaan kohdistaa sukupuolista kiusaamista (kourimisesta halventavaan laudaksi nimittelyyn, joista molemmat ovat sukupuolista häirintää vaikka ovatkin erilaisia rakenteeltaan.) Pojilla tämänlaisia piirteitä on vähemmän. Kirja mainitseekin että pojilla pituuden ei ole havaittu olevan yhtä voimakkaasti vastaava kiusaamispiirre. "Kelpaaminen" onkin pojille siksi abstraktimpaa. Sitä ei voida redusoida ulkonäköpiirteisiin. Siksi onkin hyvä eriyttää ulkonäköpaineet vain yhdeksi kelpaamattomuuden luokaksi, ei joksikin yläluokaksi jota kaikki sitten jollain tavalla heijastaa.
Kenties tämän huomaaminen on vaikeaa "Metron" kirjoittajalle koska hänellä on kokemus naisena olemisesta ja naisiin kohdistuvat kriteerit koetaan koko yhteiskunnan kriteereiksi. Kenties ulkonäkökeskeisyys on kovasti pinnalla. Kenties poikia/miehiä pidetään pinnallisena ja kyvyttöminä abstraktiin tunne -elämänsä analyysiin, eli pidetän poikia/miehiä jotenkin halveksuttavampana ja pinnallisena ja eläimellisempänä olentona. Kuitenkin samalla olisi hyvä huomata että jos maskuliiniset kriteerit objektisoivat naisen, yhtä hyvin voidaan sanoa että naisten kriteerit objektisoivat miehen. Tämä mallinnus ei vain ole samanlaista (kulttuurisista tai biologisista syistä, aivan sama kun ero kuitenkin on.)
Omakohtaisesti ajatus tulee varmasti siitä että vaikka olenkin fyysisesti ollut (ja olen yhä) kaikkea muuta kuin siitä viehättävimmästä päästä, ja vaikka minulla on ollut mielikuvissani yleinen "kelpaamisongelma" se ei kuitenkaan yleensä ole kohdistunut ensisijassa ulkonäköön. Sillä yhteiskunta ja naiset eivät pidä yleensä kriteerinä "ulkoista kauneutta". Suomeksi : "Mies saa olla ruma."
Kun vanhempana teininä pahimpaan kelpaamattomuusikään kävin tuskastuneena - jälleen yhden epäonnistuneen yritelmän kanssa joita minulla riitti, ongelmani oli se että sain kokeilla mutta en jatkaa - keskustleua, esiin nousi silloin uusi tilastopohjainen tutkimus siitä miten naiset ja miehet valikoivat toisiaan. Miehet valikoivat ulkonäön kautta, mutta naiset arvostivat koulutusta, varakkuutta ja vastaavia elementtejä. Keskustelukumppani (teini-ikäinen nainen muuten) esitti että tämähän kertoo vain siitä että miehet ovat pinnallisia ja haluavat ulkonäköä kun taas naisilla on terveet kriteerit ja he arvostavat esimerkiksi älykkyyttä ja fiksuutta jotka johtavat koulutettujen valikoimiseen.
En kuitenkaan pitäisi tätä kelpaavuuden kannalta välttämättä kauhean kannustavana näkökulmana. (Vaikka se sellaisena esitettiinkin.) Sillä jos sinut torjutaan ulkonäön vuoksi, se ei latista niin paljoa koska voit aina vihoitella siitä miten toinen on pinnallinen. Mutta jos sinut torjutaan "relevantin kriteerin" vuoksi, murheenaiheeksi nouseekin se että olet sisäisesti ruma ja ihmisenä paska. (Mikä kohdallani on tosiasia, ja hyväksytty elämäni reunaehto ja sitä määrittävä realiteetti.)
Jos toinen torjuu ulkonäön vuoksi, on helppoa ulkoistaa paha olo torjujaan. "Hitto kun oli pinnallinen sovinistisika" voi esimerkiksi laudaksi kutsuttu ja torjuttu tyttö suutahtaa. (Ja syystäkin voi.) Tällöin paha voidaan muuttaa omaksi uhrikokemukseksi. Jos sen sijaan luonne ei olekaan toiselle kelpaavaa sorttia, on vika sisäinen, ja tällöin suutahtamista on vaikeaa tehdä. Jäljelle jääkin siksi nimenomaan kokonaisvaltaisempi "kelpaamattomuus" pinnallisempien kriteereiden tuottaman "riittämättömyyden" sijasta.
Tämäntapainen riipii mielen defenssimekanismit mutaan erittäin tehokkaasti. Väitän että tämä jarruttaa Kübler-Ross -mallin mukaista asian käsittelyä ja täten jarruttaa tapahtumien lopullista hyväksymistä.
Tämä varmasti näkyy myös sukupuolten eroista seksuaalisessa häirinnässä. Kouriminen on helpommin käsitettävää. Se kohdistuu "lihaan ja vain pintaan" ollen täten suoraviivaisempaa ja pinnallisempaa. Kun taas ainakin minun Kirjastonnurkka pseudoensisuudelman perusongelma oli sen sosiaalisessa luonteessa, yleisössä. Tämä muuttaa koko tilanteen hyvin erilaiseksi. Ja kun sukupuolet käyttäytyvät miten käyttäytyvät (riippumatta siitä ovatko heidät kasvatettu, kulttuuriaivopesty vai ovatko he biologisesti erilaisia, toiminta on erilaista) ovat tytöt itse asiassa tämänlaisessa toiminnassa paremmin suojassa. Tyttöjen valta on seurustelukikkailussa ja kaikessa sellaisessa jossa toisen nöyryyttäminen voidaan naamioida romantiikaksi. Romantiikka ja nolous tyttökikakilussa muistuttavatkin niin paljon toisiaan että olen niiden kohdalla yhä ihan kirjaston nurkalla.
Eräs leimaavimmista piirteistä näytti olevan se, että seksuaalinen häirintä oli jotain joka joko on kohdistunut itseen tai sitten on kohdistunut hyvin abstraktisti jollekulle muulle. Näin ollen joko ilmiölle oltiin uhreja tai sen olemassaolo kiistettiin. Toisaalta toiminnassa voitiin nähdä jotain joka näyttää hyvinkin seksuaaliselta häirinnältä mutta tätä yleensä vähäteltiin joko leikiksi tai vitsailuksi.
Näin tekivät sekä tytöt että pojat. Poikien kohdalla selitykset näyttivät olevan sitä että pojat joko leikkivät tai sitten olivat geeniensä tahdottomia kulkuvälineitä, eli seksuaalisuus oli voima jota he eivät hallinneet. Tyttöjen kohdalla nämä strategiat epäonnistuvat. Miesten kohdalla yltiömaskuliinisuudesta ei tullut ongelmia, ja vain hissukkuus tuotti vaikeuksia. Naisten kohdalla poikkeavuus on kaksisuuntaista ; Sekä yliseksuaaliset "oikeuttivat" itseensä kohdistuvan seksuaalisen häirinnän. Ja aliseksuaaliset "poikamaiset" olivat ikään kuin luontevia silmätikkuja ja kohteita. Kuitenkin tytöt saattoivat kiusata esimerkiksi joukkoflirttailemalla. Tässä mielessä poikien tilanne on kaavamaisempi ja yllyttävämpi, eikä keskiarvoistava.
Itselleni tämänlaiset tuovat mieleen jotain jota koin itse yläasteella. Olin silloin hyvin laiha ja pieni ja ruumiinrakenteeltani feminiininen. (Nykyisin olen pitkä, laiha ja ruumiinrakenteeltani feminiininen.) Yläasteella olin murrosiässä parisen vuotta jäljessä muita. Eräänä päivänä kaverini tenttaili innoissaan (ilmeisesti itselleen hyvin uudessa aluevaltauksessa) tytöt-pojat ja tykkäämien -alueella. Hän kyseli että kenet tytöistä luokaltamme olisi kivoin. Pitkällisen tenttailun jälkeen arvoin vastaukseksi jotain. Tarkemmin sanoen tietyn henkilön. Onnistuin sitten jopa antamaan jatkouteluille melko helposti vastaukset miettimällä mitä hyviä ominaisuuksia hänellä oli.
Luonnollisesti tämänlaiset asiat muuttuvat julkisiksi. (Mistä tärkeä opetus oli se, että laajensin jo kotonani oppimaani perusepäluottamusta muuallekin. Sitten kun ensimmäinen aito ihastus iski, osasin olla siitä ihan hiljaa. Siitä ei tiennyt kukaan kaveripiirissä, kotona tai missään. Edes kyseinen henkilö ei ikinä saanut kuulla asiasta hiiskaustakaan. Tämä oli tietysti hyvin järkevää ja kaunista. Strategisesti.) Tilanteen jälkeen kohtasinkin kyseisen tytön matkallani. Olin Järvenpään kirjaston kulmilla. Kyseinen tyttö oli kaveriporukassa ja pian huomasin että olin tyttöjen ympäröimänä. Kyseinen mainitsemani tyttö sitten teki minulle julkipusun oikein mitään kyselemättä. Poistuin paikalta. (Menin pelaamaan shakkia kerhoon, siihen taloon jossa oli samassa rakennuksessa squashalli ainakin tuolloin.) Tilanne oli tuolloin nolo mutta ei nöyryyttävä.
En tiedä tänä päivänäkään että mitä siinä Kirjaston kulmilla oikein tapahtui. Oliko kyseessä esiseksuaalinen häirintä, vastaisku siitä että kaltaiseni pikkunörtikän mieltymys on pahaksi maineelle, vallanotto tilanteessa joka muuten nolostuttaisi, vai rehellinen yritys aloittaa seurustelu maailman omituisemmalla tavalla vaan siksi että yksin ei uskalla ja tarvitsee kavereiden apua asiaan.
En goddamit tiedä voidaanko tätä edes laskea ensisuudelmaksi. Teko ei kuitenkaan ollut erityisen vakava tai erityisen kiltti. Se kuitenkin nostaa esille sen, että vaikka tavallisesti pojat ajatellaan vahvoina ja tytöt heikkoina, tässä unohdetaan kaltaiseni myöhään varttuvat riisitikut sekä se, että tyttöjen määrä on massavoimaa itsessään ja tarjoaa keinovalikoimaa vallankäyttöön.
Olennaista tässä on kuitenkin se, että mukana on myös kelpaamisen ja kelpuuttamisen teemoja.
Valitsemani tyttö oli niitä joita luokkalaiset "noin yleensä" pitivät parhaimman näköisinä. Tämä nostaa esiin sen klassisen teeman jossa ulkonäkö painaa paljon. Eilisen päivän "Metro" -lehden kolumnissa kirjoitettiin siitä miten yhteiskuntamme on ulkonäkökeskeistynyt. ; Käsittelyyn nousi se, miten jo hyvin pienet tytöt ovat huolissaan painostaan. Ja että aikuisetkin laihduttavat päästäkseen kesäkuntoon. Naiskolumnisti kertoi että pojat ovat samoissa ongelmissa. Hän viittasi siihen miten poikien puhelimessakin tärkeimmät teemat olivat murrosiän muutokset, niiden normaalius, niiden aikataulu. Sekä kelpaaminen. Tässä viitattiin siihen että poikia tosiaan vaivaavat seksuaalisuus ja yksinäisyys.
Ajatukseni Metron kolumnia lukiessa oli ällistys. Sellainen joka oli miltei facepalmin paikka. En ajaisi tätä kuitenkaan suoraan ulkonäköön. Toki tiedän että pojilla on ulkonäköpaineita, joka näkyy jopa erilaisina ongelmina jotka vaativat terapiaa. Kuitenkin ensimmäinen vaikutelmani liittyi juuri siihen että tytöt voivat tosiaan viitata laihuuteen tai rintojen kasvuun. "Tytöt, Pojat ja sukupuolinen häirintä" -kirjakin kertoi siitä että tyttöjen paino ja rintojen kasvu tai kasvamattomuus ovat ulkoisia piirteitä joihin voidaan kohdistaa sukupuolista kiusaamista (kourimisesta halventavaan laudaksi nimittelyyn, joista molemmat ovat sukupuolista häirintää vaikka ovatkin erilaisia rakenteeltaan.) Pojilla tämänlaisia piirteitä on vähemmän. Kirja mainitseekin että pojilla pituuden ei ole havaittu olevan yhtä voimakkaasti vastaava kiusaamispiirre. "Kelpaaminen" onkin pojille siksi abstraktimpaa. Sitä ei voida redusoida ulkonäköpiirteisiin. Siksi onkin hyvä eriyttää ulkonäköpaineet vain yhdeksi kelpaamattomuuden luokaksi, ei joksikin yläluokaksi jota kaikki sitten jollain tavalla heijastaa.
Kenties tämän huomaaminen on vaikeaa "Metron" kirjoittajalle koska hänellä on kokemus naisena olemisesta ja naisiin kohdistuvat kriteerit koetaan koko yhteiskunnan kriteereiksi. Kenties ulkonäkökeskeisyys on kovasti pinnalla. Kenties poikia/miehiä pidetään pinnallisena ja kyvyttöminä abstraktiin tunne -elämänsä analyysiin, eli pidetän poikia/miehiä jotenkin halveksuttavampana ja pinnallisena ja eläimellisempänä olentona. Kuitenkin samalla olisi hyvä huomata että jos maskuliiniset kriteerit objektisoivat naisen, yhtä hyvin voidaan sanoa että naisten kriteerit objektisoivat miehen. Tämä mallinnus ei vain ole samanlaista (kulttuurisista tai biologisista syistä, aivan sama kun ero kuitenkin on.)
Omakohtaisesti ajatus tulee varmasti siitä että vaikka olenkin fyysisesti ollut (ja olen yhä) kaikkea muuta kuin siitä viehättävimmästä päästä, ja vaikka minulla on ollut mielikuvissani yleinen "kelpaamisongelma" se ei kuitenkaan yleensä ole kohdistunut ensisijassa ulkonäköön. Sillä yhteiskunta ja naiset eivät pidä yleensä kriteerinä "ulkoista kauneutta". Suomeksi : "Mies saa olla ruma."
Kun vanhempana teininä pahimpaan kelpaamattomuusikään kävin tuskastuneena - jälleen yhden epäonnistuneen yritelmän kanssa joita minulla riitti, ongelmani oli se että sain kokeilla mutta en jatkaa - keskustleua, esiin nousi silloin uusi tilastopohjainen tutkimus siitä miten naiset ja miehet valikoivat toisiaan. Miehet valikoivat ulkonäön kautta, mutta naiset arvostivat koulutusta, varakkuutta ja vastaavia elementtejä. Keskustelukumppani (teini-ikäinen nainen muuten) esitti että tämähän kertoo vain siitä että miehet ovat pinnallisia ja haluavat ulkonäköä kun taas naisilla on terveet kriteerit ja he arvostavat esimerkiksi älykkyyttä ja fiksuutta jotka johtavat koulutettujen valikoimiseen.
En kuitenkaan pitäisi tätä kelpaavuuden kannalta välttämättä kauhean kannustavana näkökulmana. (Vaikka se sellaisena esitettiinkin.) Sillä jos sinut torjutaan ulkonäön vuoksi, se ei latista niin paljoa koska voit aina vihoitella siitä miten toinen on pinnallinen. Mutta jos sinut torjutaan "relevantin kriteerin" vuoksi, murheenaiheeksi nouseekin se että olet sisäisesti ruma ja ihmisenä paska. (Mikä kohdallani on tosiasia, ja hyväksytty elämäni reunaehto ja sitä määrittävä realiteetti.)
Jos toinen torjuu ulkonäön vuoksi, on helppoa ulkoistaa paha olo torjujaan. "Hitto kun oli pinnallinen sovinistisika" voi esimerkiksi laudaksi kutsuttu ja torjuttu tyttö suutahtaa. (Ja syystäkin voi.) Tällöin paha voidaan muuttaa omaksi uhrikokemukseksi. Jos sen sijaan luonne ei olekaan toiselle kelpaavaa sorttia, on vika sisäinen, ja tällöin suutahtamista on vaikeaa tehdä. Jäljelle jääkin siksi nimenomaan kokonaisvaltaisempi "kelpaamattomuus" pinnallisempien kriteereiden tuottaman "riittämättömyyden" sijasta.
Tämäntapainen riipii mielen defenssimekanismit mutaan erittäin tehokkaasti. Väitän että tämä jarruttaa Kübler-Ross -mallin mukaista asian käsittelyä ja täten jarruttaa tapahtumien lopullista hyväksymistä.
Tämä varmasti näkyy myös sukupuolten eroista seksuaalisessa häirinnässä. Kouriminen on helpommin käsitettävää. Se kohdistuu "lihaan ja vain pintaan" ollen täten suoraviivaisempaa ja pinnallisempaa. Kun taas ainakin minun Kirjastonnurkka pseudoensisuudelman perusongelma oli sen sosiaalisessa luonteessa, yleisössä. Tämä muuttaa koko tilanteen hyvin erilaiseksi. Ja kun sukupuolet käyttäytyvät miten käyttäytyvät (riippumatta siitä ovatko heidät kasvatettu, kulttuuriaivopesty vai ovatko he biologisesti erilaisia, toiminta on erilaista) ovat tytöt itse asiassa tämänlaisessa toiminnassa paremmin suojassa. Tyttöjen valta on seurustelukikkailussa ja kaikessa sellaisessa jossa toisen nöyryyttäminen voidaan naamioida romantiikaksi. Romantiikka ja nolous tyttökikakilussa muistuttavatkin niin paljon toisiaan että olen niiden kohdalla yhä ihan kirjaston nurkalla.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Pinnalliset
Ulkonäön pohjalta tehty puolisonvalinta on jotain, jota pidetään usein puheen tasolla pinnallisena. Kukaan ei tunnusta tekevänsä sitä, vaikka tosiasiassa se vaikuttaakin yhtenä elementtinä. Tässä mielessä olemme pinnallisia. Asialle voi toki löytää vaikka evolutiivisia syitä ; Tietyt piirteet viittaavat terveyteen ja elinvoimaan. Seksuaalivalintaan panostaminen on yksi keino varmistaa että jälkeläisten lisääntyminen onnistuu - mikä taas on ratkaisevaa pitkäjänteisemmälle omien geenien kelpoisuudelle.
Bioesteetikot katsovatkin mieltymyksiä. Mieltymystutkimuksissa on selvinnyt esimerkiksi minkälaisen takamuksen miehet kokevat viehättävänä. Sille on oikein kaavakin
"(S+C) x (B+F) / (T-V).
* S = overall shape (a ripe peach being just about right)
* C = circularity (rounder is better)
* B = bounciness (less wobble is preferred)
* F = firmness (too much push to that cushion loses points)
* T = skin texture (no cellulite, please)
* V = the ratio of one's hips to waist."
Usein miehen aktiivista roolia korostetaan, jolloin syntyy kuva siitä että miehet jahtaavat niitä ulkonäöltään tietynlaisia naisia. Mutta pelkkien kulttuurillisten arkikäsitysten ja ennakkoluulojen varaan ei kannata jäädä. Aihetta on tutkittu. "Rating attractiveness: Study finds consensus among men, not women" näyttää otsikoltaan sellaiselta, joka tukisi näkemystä että miehet ovat pinnallisia ja naiset eivät. Miehet suosivat tietynnäköisiä naisia ja naiset eivät.
Tämä kuvaisi sitä että naisilla on monipuolisempi ulkonäköskaala jonka he hyväksyvät. Eli he eivät välittäisi ulkonäöstä yhtä paljon kuin miehet. Tämä kuvaakin sitä tilannetta joka kulttuurissamme tulee vastaan ; Naiset panostavat ulkonäköön, koska se vaikuttaa runsaasti siihen miten miehet kohtelevat heitä. Miesten pinnallisuus vaikuttaa täten naisten toimintaan.
Tämä on kuitenkin pikainen päätelmä. Tutkimusta tarkemmin katsoen huomataankin jännittävä piirre "As a group, the women rating men showed some preference for thin, muscular subjects, but disagreed on how attractive many men in the study were. Some women gave high attractiveness ratings to the men other women said were not attractive at all." Toisin sanoen naiset yksilöinä ovat valikoivia. Heillä vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Yhdet naiset "erikoistuvat tykkäämään" yhdenlaisista ja toiset "erikoistuvat tykkäämään" toisenlaisista miehistä. Naiset jakavat intressinsä laajemmalle skaalalle, mutta ovatkin yhtä valikoivia kuin miehet. Sisäisen kauneuden sijasta etsitään "omantyyppistä miestä".
Bioesteetikot katsovatkin mieltymyksiä. Mieltymystutkimuksissa on selvinnyt esimerkiksi minkälaisen takamuksen miehet kokevat viehättävänä. Sille on oikein kaavakin
"(S+C) x (B+F) / (T-V).
* S = overall shape (a ripe peach being just about right)
* C = circularity (rounder is better)
* B = bounciness (less wobble is preferred)
* F = firmness (too much push to that cushion loses points)
* T = skin texture (no cellulite, please)
* V = the ratio of one's hips to waist."
Usein miehen aktiivista roolia korostetaan, jolloin syntyy kuva siitä että miehet jahtaavat niitä ulkonäöltään tietynlaisia naisia. Mutta pelkkien kulttuurillisten arkikäsitysten ja ennakkoluulojen varaan ei kannata jäädä. Aihetta on tutkittu. "Rating attractiveness: Study finds consensus among men, not women" näyttää otsikoltaan sellaiselta, joka tukisi näkemystä että miehet ovat pinnallisia ja naiset eivät. Miehet suosivat tietynnäköisiä naisia ja naiset eivät.
Tämä kuvaisi sitä että naisilla on monipuolisempi ulkonäköskaala jonka he hyväksyvät. Eli he eivät välittäisi ulkonäöstä yhtä paljon kuin miehet. Tämä kuvaakin sitä tilannetta joka kulttuurissamme tulee vastaan ; Naiset panostavat ulkonäköön, koska se vaikuttaa runsaasti siihen miten miehet kohtelevat heitä. Miesten pinnallisuus vaikuttaa täten naisten toimintaan.
Tämä on kuitenkin pikainen päätelmä. Tutkimusta tarkemmin katsoen huomataankin jännittävä piirre "As a group, the women rating men showed some preference for thin, muscular subjects, but disagreed on how attractive many men in the study were. Some women gave high attractiveness ratings to the men other women said were not attractive at all." Toisin sanoen naiset yksilöinä ovat valikoivia. Heillä vain on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Yhdet naiset "erikoistuvat tykkäämään" yhdenlaisista ja toiset "erikoistuvat tykkäämään" toisenlaisista miehistä. Naiset jakavat intressinsä laajemmalle skaalalle, mutta ovatkin yhtä valikoivia kuin miehet. Sisäisen kauneuden sijasta etsitään "omantyyppistä miestä".
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Yliseksualisoituminen
Yliseksualisoituminen on kuvaus, joka toistuvasti liitetään yhteiskuntaan. Sanontaa on vaikeaa olla kuulematta. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta. Henki on se, että "Termi on siitä mainio, että sen avulla vaivalloinen pohdinta ikuisuuskysymyksistä voidaan sivuuttaa kätevästi. Ilmauksen voima on jopa niin vahva, että se pystyy samanmielistämään vasemmistointellektuellin feministiänkyrän ja vanhoilliskristillisen viiksimiehen."Jutussa lainattiin Anna Kontulaa, joka kertoi että asiaa ei oikeastaan ole tutkittu, vaan se on vain ääneen lausuttu paheksunta siitä että ei pidä siitä että katukuvassa ja maailmassa on seksuaalisia asioita näkyvissä. "Kyseessä on arvoilmaus, ei tieteellinen termi." Vaikka yliseksualisoitumista perustellaan haitoilla, ja vedotaan lasten suojelemiseen, haitoista ei itse asiassa ole näyttöä tai tutkimusta. Näin ollen jäljelle jää vain itseriittoinen väite, jossa asia nähdään inhottavana ja että se siksi on sensuroitava. ; Usein yliseksualisoitumisen katsotaan turmelevan lapset ja vaihtavan heidän arvomaailmansa. "Romantikkojen mielestä yliseksualisoitunut yhteiskunta on korvannut rakkauden nihilistisellä irstailulla." Ensinnäkin se ei teknisesti ottaen ole nihilismiä vaan hedonismia. Ja toisekseen tästäkään muuttamistavasta ei ole mitään muuta näyttöä kuin henkilöiden "musta tuntuu inhottavalta ja pakko sen on jotenkin vaikuttaa".
Mutta tästä päästään oikeasti ihan toiseen asiaan. Nimittäin utopiaan. Utopiaan päästään kun katsotaan yliseksualisoitumisen kateusdiskurssia. Ei ole vaikeaa löytää ihmistä, jonka rakkauselämässä on mutkia ja joiden ikisinkkuus on elämäntapa. He vetoavat aika usein siihen että nykymaailma on yliseksualisoitunut ja että siksi tavallisen näköinen ei kelpaa. Sisäinen kauneus on unohdettu ja asetetaan vain kauheita ulkonäköpaineita. Nämä eivät ole välttämättä mikään todellisuudenkuvaus itsessään. Mutta se kertoo kuitenkin takana olevista asenteista.
Mainonnan ja muun näkyvän seksuaalisesti värittyneen aineiston katsotaan rakentavan utopian jota ei voida saavuttaa. Epärealistisuutta pidetään ikävänä asiana. Eskapismin kautta päästään elämästävieraantumis -asetelmiin ; Aletaan puhumaan etääntymisestä. Siinä missä nörttien katsotaan hukkaavan ulkona tehtävästä elämästä, seksuaalisten utopioiden uskotaan vieraannuttavan normaalista seksuaalisuudesta.
Tämä ajatus on helppoa niellä, kunnes huomaa että romanttiset elokuvatkin rakentavat parisuhdeutopian. Uskotaan helppoon ja ikuiseen rakkauteen, joka on luonteeltaan varsin kaukana tosielämästä. Romanttiset kirjat pursuavat lääkäreitä ja menestyneitä malleja. Kaikki luonnollisesti kauniita ja mallin mitoissa. Tavallisen ihmisen mielessä voisi tulla vieraantuminen. Tämä asettaa menestyspaineita. Kuitenkaan romanttisia elokuvia ei olla sensuroimassa.
1: Paitsi sikälimikäli niissä esiintyy seksiä, joka itse asiassa kuuluu aiheensa mukaan luontevasti aiheeseen. Tämä on etäännyttävä pyrintö, joka on selvästi eskapistinen ; Romanttisen elokuvan halutaan vajoavan vielä syvemmälle utopiaansa.
___1.1: Seksiä ei toki haluta sensuroida romanttisista elokuvista "tietyillä ehdoin". Jos se on riittävän etääntynyt aidosta seksistä. Romanttisten elokuvien seksi on kenties vielä kauempana aidosta seksistä kuin pornografisten elokuvien. Tämä onkin jo itsessään jonkinlainen saavutus.
Siksi yliseksualisoitumispyrintö voidaankin liittää olennaisesti kaikkeen muuhun vastaavaan. Sopivasti kaikkia ärsyttävä rinnastuskohta löytyy Hitchensin ateismista. Hänhän näkee että yhteiskunnassa uskonnollisuutta lykätään joka paikkaan, joten se on yliuskonnollistunut. Moni ateisti ajaakin tätä asiaa ja heitä ärsyttää uskonnon näkyminen ja se, että uskontoa pitäisi jotenkin vain pakkoarvostaa ; On vaan arvostettava uskovaisia erilaisista mielipiteistä johtumatta vaikka tämä tuppaisi lapulla ja Helvettiuhkauksella naamaan. Monia tämä ärsyttää.
Kun katsotaan julkista tilaa, niin siellä näkyy kaikkea inhottavaa joka ei miellytä. Se tavallaan kuuluu asiaan. Ärsyyntymistä ei tarvitse estää tai tulpata. Mutta tämä ei olekaan ollenkaan sama asia kuin sensurismi. Tämä tapa nimittäin lisää katukuvaan kaikenlaista. Ja moni niistä ärsyttävät. Esimerkiksi omalta kohdaltani ; Minua eivät ärsytä seksuaaliset mainokset itsessään. Mutta kaikki mainokset ärsyttävät sen verran itsessään, että seksuaaliset mainokset pääsevät ikään kuin peesissä mukaan.
Suomenlinnassa joku räävämieli oli takonut graffitimaalilla yhden kiven punaiseksi. Tämä on jo klisee.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Sisäinen kauneus pettää.
"Pian vaipuu lumen peittoon maa / Sitä ehkä valkeus lohduttaa / Sinä kaipaat rakastettavaa / kaipaat unohduksen humalaa / Joka aamu hieman julmempaa / kaipaat särjettyjen Jumalaa / Joka aamu hieman julmempaa / peläten kohta alkaa uusi päivä horisontin takaa sarastaa."
(CMX, "Kauneus pettää.")
Estetiikka (αισθητική ; aisthetike), tutkii sinänsä abstraktia käsitettä kauneudesta. Platonin mielestä kauneus on muuttumaton idea, johon kauniit asiat liittyivät. Pythagoras taas ajatteli kauneuden olevan "lukusuhteissa" ja nämä muodostivat harmonioita. (Esimerkiksi musiikissa oktaavi syntyy aina kun samanpaksuinen kieli lyhennetään puoleen tai pidennetään kaksinkertaiseksi.) David Hume puhui "maun standardista". Opin nimesi Alexander Gottlieb Baumgarten; Hänestä estetiikka tutki aistihavaintoja ja sitä, miten ne koetaan. Estetiikassa tutkitaan sitä, mitä kaunis tarkoittaa - ja päädytään sellaisiin käsitteisiin kuin harmonia, symmetria, lyyrisyys, tasapaino, värit, ajoitus, rytmi, huumori, kontrasti, sensuaalisuus ... ja yritetään selvittää subjektiivisten kokemusten sisältöä. (Joka on melko lailla sama asia kuin se, kun sikojen rehuista tutkitaan mitkä niistä ovat toisia maittavampia.)
Tällä kertaa "kauneus" tiivistyy kuitenkin lähinnä pärstäkertoimesta eli naamasta koettuun esteettisyyteen. Siitä, onko joku "Hottia tai nottia". (Tähän liittyy mielenkiintoisia näkökantoja seksuaalivalinnasta, mutta tällä kertaa aiheena ei ole tämä.)
John Keats oli runoilija, jonka mielestä kauneus=totuus. Keatsille kauneus oli myös subjektiivinen kokemus. Wald Disneyn universumi taas näyttää puhuvan siitä, kuinka kauneus=hyvyys. Vaikka esimerkiksi "Kaunotar ja Hirviö" -elokuvassa on hirviö, tämä on itse asiassa aika sympaattisen näköinen. Hän ei ole tässä yksin, vaan yleensä kuvitteellisessa kulttuurissa on tavallista kuvata epäeettiset olennot myös rumiksi. Esimerkiksi Tolkienin maailmassa örkit ovat teknisesti taitavia - mutta heidän tuotoksistaan puuttuu kauneus, ne ovat vain toimivia. Samoin kuin örkit itse ovat kammottavan rumia, joskin elinkykyisiä ja voimakkaita. Eikä tarvitse pysyä modernissa ajassa nähdäkseen tämän ilmiön: Vaikka Lusifer demoneineen onkin kristinuskon mukaan langenneita enkeleitä, enkelit kuvataan maalauksissa eteerisinä ja sopusuhtaisen kauniina, kun taas demonit kuvataan hirviömäisinä sarvipäinä.
Tämä sama kuva näkyy itse asiassa etenkin parisuhteenhakutilanteessa. Toki meille puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta - joka kyllä itse asiassa näkyy jollain tavalla. Itse olen huomannut, että parisuhteessa saa itse asiassa paljon enemmän "ehdotuksia" naisilta kuin vapaana ollessaan. Ehkä itsevarmuus tai se, että ei yritä ahdistella, vaikuttaa ryhtiin ja ulkoasuun ja käytökseen niin, että jotenkin muuttuu toivotummaksi. Mutta aivan kaikkeen ei silläkään päädytä.
Katselin tässä taas nimittäin erään vammaisen ystäväni (nainen) parinhankintaa. Jos sisäinen kauneus ratkaisisi, minä olisin vapaa ja hän pitkäaikaisessa suhteessa. Nyt toisin päin. Toki hyvällä luonteella saa helpommin treffikumppanin tulemaan toisenkin kerran. Mutta ensimmäiselle treffeille saaminen onkin sitten jo oma lukunsa. Eräät hänen nätit ystävänsä (naispuoleiset) selittivät kuinka ulkonäkö ei ole tärkeää, eikä se ratkaise mitään. Minulle tuli tästä hieman sama olo, kuin siitä kun oikein rikas sanoo että "raha ei merkitse" tai kun urbaanin legendan Maria Antoinette kysyy "Miksi he eivät syö leivoksia?" Minusta tämä väite sisältää jo sinällään implisiittisen väitteen siitä, että "jos ulkonäkö ei ratkaise, eikä onnista isonkaan yrityksen jälkeen", niin täytyy syyn olla sitten jo luonteessa. Tätä yksityiskohtaa vaan ei tunnuta muistavan siinä vaiheessa, kun sitä kuuluisaa "sisäistä kauneutta" mainostetaan. Se on toki kaunis ideaali, joka on tavoittelemisen arvoinen. Mutta että se olisi myös saavutettu ideaali.
Olen liian kyyninen uskoakseni. Ja valitettavasti tilastot näyttävät olevan puolellani. Naiset haluvat ainakin Matt Ridleyn mukaan tutkimukset näyttävät koulutetun ja varakkaamman miehen ja miehet taas katsovat ulkonäöllisiä seikkoja. Naiset haluavat miehen jolla on valtaa, rahaa, älyä tai näitä kaikkia. Miehet taas etsivät "nuoruuden merkkejä", jotka viittaavat pitkään lisääntymisikään ja lantion kaltaisia piirteitä jotka viittaavat hyvään lisääntymisterveyteen. Ei ihme että jos ei mene usko kauneuteen, niin usko ihmisiin ainakin menee, kun tämän aiheen tutkimuksiin tutustuu.
Toisaalta sitä kai pitäisi keksiä lohdun sanoja ja valaa rohkaisua. Sanoa että yleissääntö ei kiellä yksityiskohdissa joustamista. "Ei yksilöstä yleistämistä, ei yleistyksestä yksilöintiä." Mutta ei osaa.
(CMX, "Kauneus pettää.")
Estetiikka (αισθητική ; aisthetike), tutkii sinänsä abstraktia käsitettä kauneudesta. Platonin mielestä kauneus on muuttumaton idea, johon kauniit asiat liittyivät. Pythagoras taas ajatteli kauneuden olevan "lukusuhteissa" ja nämä muodostivat harmonioita. (Esimerkiksi musiikissa oktaavi syntyy aina kun samanpaksuinen kieli lyhennetään puoleen tai pidennetään kaksinkertaiseksi.) David Hume puhui "maun standardista". Opin nimesi Alexander Gottlieb Baumgarten; Hänestä estetiikka tutki aistihavaintoja ja sitä, miten ne koetaan. Estetiikassa tutkitaan sitä, mitä kaunis tarkoittaa - ja päädytään sellaisiin käsitteisiin kuin harmonia, symmetria, lyyrisyys, tasapaino, värit, ajoitus, rytmi, huumori, kontrasti, sensuaalisuus ... ja yritetään selvittää subjektiivisten kokemusten sisältöä. (Joka on melko lailla sama asia kuin se, kun sikojen rehuista tutkitaan mitkä niistä ovat toisia maittavampia.)
Tällä kertaa "kauneus" tiivistyy kuitenkin lähinnä pärstäkertoimesta eli naamasta koettuun esteettisyyteen. Siitä, onko joku "Hottia tai nottia". (Tähän liittyy mielenkiintoisia näkökantoja seksuaalivalinnasta, mutta tällä kertaa aiheena ei ole tämä.)
John Keats oli runoilija, jonka mielestä kauneus=totuus. Keatsille kauneus oli myös subjektiivinen kokemus. Wald Disneyn universumi taas näyttää puhuvan siitä, kuinka kauneus=hyvyys. Vaikka esimerkiksi "Kaunotar ja Hirviö" -elokuvassa on hirviö, tämä on itse asiassa aika sympaattisen näköinen. Hän ei ole tässä yksin, vaan yleensä kuvitteellisessa kulttuurissa on tavallista kuvata epäeettiset olennot myös rumiksi. Esimerkiksi Tolkienin maailmassa örkit ovat teknisesti taitavia - mutta heidän tuotoksistaan puuttuu kauneus, ne ovat vain toimivia. Samoin kuin örkit itse ovat kammottavan rumia, joskin elinkykyisiä ja voimakkaita. Eikä tarvitse pysyä modernissa ajassa nähdäkseen tämän ilmiön: Vaikka Lusifer demoneineen onkin kristinuskon mukaan langenneita enkeleitä, enkelit kuvataan maalauksissa eteerisinä ja sopusuhtaisen kauniina, kun taas demonit kuvataan hirviömäisinä sarvipäinä.
Tämä sama kuva näkyy itse asiassa etenkin parisuhteenhakutilanteessa. Toki meille puhutaan paljon sisäisestä kauneudesta - joka kyllä itse asiassa näkyy jollain tavalla. Itse olen huomannut, että parisuhteessa saa itse asiassa paljon enemmän "ehdotuksia" naisilta kuin vapaana ollessaan. Ehkä itsevarmuus tai se, että ei yritä ahdistella, vaikuttaa ryhtiin ja ulkoasuun ja käytökseen niin, että jotenkin muuttuu toivotummaksi. Mutta aivan kaikkeen ei silläkään päädytä.
Katselin tässä taas nimittäin erään vammaisen ystäväni (nainen) parinhankintaa. Jos sisäinen kauneus ratkaisisi, minä olisin vapaa ja hän pitkäaikaisessa suhteessa. Nyt toisin päin. Toki hyvällä luonteella saa helpommin treffikumppanin tulemaan toisenkin kerran. Mutta ensimmäiselle treffeille saaminen onkin sitten jo oma lukunsa. Eräät hänen nätit ystävänsä (naispuoleiset) selittivät kuinka ulkonäkö ei ole tärkeää, eikä se ratkaise mitään. Minulle tuli tästä hieman sama olo, kuin siitä kun oikein rikas sanoo että "raha ei merkitse" tai kun urbaanin legendan Maria Antoinette kysyy "Miksi he eivät syö leivoksia?" Minusta tämä väite sisältää jo sinällään implisiittisen väitteen siitä, että "jos ulkonäkö ei ratkaise, eikä onnista isonkaan yrityksen jälkeen", niin täytyy syyn olla sitten jo luonteessa. Tätä yksityiskohtaa vaan ei tunnuta muistavan siinä vaiheessa, kun sitä kuuluisaa "sisäistä kauneutta" mainostetaan. Se on toki kaunis ideaali, joka on tavoittelemisen arvoinen. Mutta että se olisi myös saavutettu ideaali.
Olen liian kyyninen uskoakseni. Ja valitettavasti tilastot näyttävät olevan puolellani. Naiset haluvat ainakin Matt Ridleyn mukaan tutkimukset näyttävät koulutetun ja varakkaamman miehen ja miehet taas katsovat ulkonäöllisiä seikkoja. Naiset haluavat miehen jolla on valtaa, rahaa, älyä tai näitä kaikkia. Miehet taas etsivät "nuoruuden merkkejä", jotka viittaavat pitkään lisääntymisikään ja lantion kaltaisia piirteitä jotka viittaavat hyvään lisääntymisterveyteen. Ei ihme että jos ei mene usko kauneuteen, niin usko ihmisiin ainakin menee, kun tämän aiheen tutkimuksiin tutustuu.
Toisaalta sitä kai pitäisi keksiä lohdun sanoja ja valaa rohkaisua. Sanoa että yleissääntö ei kiellä yksityiskohdissa joustamista. "Ei yksilöstä yleistämistä, ei yleistyksestä yksilöintiä." Mutta ei osaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)