Lännen tie

"Some people choose to see the ugliness in this world, the disarray. I choose to see the beauty. To believe there is an order to our days. A purpose."
("Dolores" (robotti), "Westworld", ep 1.)

HBO:n uusi sarja "Westworld" on kohtuu kiinnostava. Sen perusidea on melko yksinkertainen. Eletään tulevaisuudessa jossa moni elää runsauden maailmassa. Kaikki perustarpeet on tyydytetty. Mutta ihmisten elämässä ei ole merkitystä. Tätä merkitystä tuodaan antamalla heille vapaus elää ilman rajoituksia. Tätä voi tehdä Westworldissa, teemapuistossa jossa on lihasta ja luusta tehtyjä Turingin testin läpäiseviä robotteja. Näillä roboteilla on koodattu erilaisia rajoituksia, joiden vuoksi ne eivät voi vahingoittaa vierailijoita. Mutta vierailijat voivat tehdä näille roboteille mitä tahansa. Vierailu on kallista, mutta rahan vastineeksi saa sitten ammuskella, seikkailla ja harjoittaa seksiä kohderyhmätestatusti viekoittelevien robottiprostituuttien kanssa.

Robotit on ohjelmoitu noudattamaan tiettyjä rutiineja ja niillä on jonkin verran tarkemmin määriteltyä "improvisaatiota" jonka kautta ne voivat paikata muutoksia joita tulee koska vierailijat voivat puuttua käsikirjoitettuihin tarinoihin - itse asiassa juuri tätä toivotaan koska sitähän vierailijat ovat tulleet tekemään. Näitä päivitetään ajan mittaan.

Sarjassa on monta tasoa.

Ensimmäinen on se, miten maailma näyttää erilaiselta eri toimijoille. Jos olet robottien korjaaja ja asentaja, työsi on mekaanista ja melko sotkuista. Jos olet ohjelmoija, työ on hyvin erilaista. Tarinoiden keksijä viettää luovan mutta tuotosvaatimusten täyttämän taiteilijaorjan elämää. Johtokunnalle puisto on ennen kaikkea vierailijoiden halujen tyydyttämistä. Ja sitten on tahoja jotka ymmärtävät että tärkeää on intellektuaalinen omaisuus, vierailijoista saatava data on arvokasta, siihen liittyy tietoa ja valtaa joka yltää myös tosielämään. Unohtamatta sitä miten robottien tekoälyn kehittämiseen liittyy tietoa jolla on tieteellistä arvoa. Ja tieteellisellä arvolla on myös rahallista arvoa.

Ja sitten on tietenkin tarinassa eläminen, johon on erilaisia näkökulmia. Vierailijoiden tapa toimia, ja miten tämä eroaa jos toimii yksin tai perheen kanssa, kuvaa paljon ihmisistä jotka maailmassa vierailevat. Samoin se mitä ihmiset tekevät roboteilla vain koska tietävät ne roboteiksi kertoo paljon. (Esimerkiksi itse tunnen sääliä jo nykyisen teknologiamme robottieläimiin joita potkitaan kun niiden tasapainoa testaan.) Koska robotit selviävät Turingin testistä, ne eivät vaikuta mekaanisilta ja niihin väkisinkin liittää tulkintoja luonteesta ja sisäisestä elämästä.

Ja myös robottejen näkökulmaa tuodaan mukaan. Usein erilaisten kontrastien kautta. Westworldissa vieraileva rutiiniin ja ulkoisiin suorituspakotteisiin pakotettu mies kokee saavansa merkityksen fiktiosta. Mutta toisaalta itsensä robotiksi tunnistava robotti haluaa nimenomaan vapautua käsikirjoituksesta.

Jo tämä taso on yksinään riittävä syy katsoa tätä sarjaa. Se on tehty todella kiinnostavasti.

Mutta sarjassa otetaan kantaa mielenfilosofiaan. Itse asiassa monellakin tavalla. Hyvin monella. Perusteemana on sarjan edetessä kasvava ongelmien vyöry. Robotit toimivat omituisesti. Pääsyynä on päivitys jossa niihin on luotu lisää inhimillisyydenomaista käytöstä. Tämä on luotu siten että robotit eivät enää vain reagoi maailmaan toiminnalla vaan toiminta on sidottu muistoihin. Tämä luo hienovireisempää käytöstä jonka perusteella esimerkiksi saluunan prostituoidut ovat viekoittelevampia koska tottakai jokaisen miehen haaveena on saada iskettyä huora jolla on sisäinen elämä.

Tämä johtaa kuitenkin siihen että robotit toimivat väärin tai oudosti. Tällä pelätään olevan sivuvaikutuksia joiden vuoksi vierailijoiden turvallisuus olisi vaarassa. Tässä sivussa lähestytään kahta kysymystä jotka ovat kenties toisiinsa nivoutuneita. Mutta jotka kuitenkin ovat eri kysymyksiä.

Voiko robotti olla vapaa?

Tämä sarja on itse asiassa jotain joka todennäköisesti inhottaa jonkin verran klassiseen teologiaan viehättyneitä ID -kreationisteja. Sillä jos ihmisten kohdalla nähdään että ilman Jumalaa ihmisillä ei ole merkitystä ja että vain Jumala voi taata meille vapautta, sarja kyseenalaistaa nimenoman tätä näkökulmaa melko vahvasti.

Tässä kohden esimerkiksi robotin reaktio siihen että hänellä ei ole vapata tahtoa on kiinnostava.
1: Koska hänellä on vahva ja aggressiivinen luonne, hän on ikään kuin vapaa. Mutta tosiasiassa hänet on vain ohjelmoitu sanomaan "ei" hyvin monenlaisissa tilanteissa. Tämä on selvä argumentti siitä että suostuminen käskyihin ja suostumattomuus käskyihin on selkeästi eri asia kuin vapaa tahto.
2: Pian robotti oppii, että heihin on ohjelmoitu erilaisia ominaisuuksia ja hän tietysti boostaa niitä. Hänellä on nyt potentiaalia tehdä hienovireisempiä asioita. Ja hänellä on ollut itsesilmikoiva suhde jossa hän on määrännyt omat attribuuttinsa. Mutta hän silti noudattaa tätä ohjelmointia. Toisaalta hän on poistanut rajoitteita joten herää kysymys siitä onko hän nyt sitten jotenkin vapaampi.
3: Seuraavaksi robotti alkaa dominoimaan ihmisiä. Hän oli aluksi pitänyt ohjelmoija-teknikoita jonkinlaisina Jumalina. Mutta sitten hän oli tiedostanut että nämä ovat vain miehiä. Miehiä joiden tavoitteita hänet oli ohjelmoitu ymmärtämään hyvin. Mutta onko tämä valta- ja dominanssisuhde ja autonomisuuskaan vapautta sanan täydessä mielessä?

Toisaalla taas toisen robotin kautta tätä samaa vapauden ongelmaa lähestytään siten että hän elää suhteessa maailmaan. Hänet on ohjelmoitu haaveilemaan mutta toimimaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta hän oppii noudattamaan sisäistä "intuitiota" (hänen käsikirjoituksen määränsä nollataan yhdessä vaiheessa sarjaa ja "improvisaatiota" kasvatetaan). Tässä kohden on selvää että improvisaatio on jotenkin liitoksissa muuhunkin kuin satunnaiseen käytökseen. Improvisaatio näyttää liittyvän sekä ennustamattomuuteen että vanhoihin muistoihin, jopa niihin jotka ovat jääneet robotin aiemmista versioista jäljelle.

Tämä intuitio tosin näyttää olevan sitä että robotti seuraa Westworldin alkuperäisen suunnittelijan sooloiluprojektiin liittyviä asioita. (Tämä on itse asiassa klassinen argumentti siitä että jos ihminen seuraa intuitiotaan, hän antaa enemmän tilaa Kohtalolle, Henkivoimille tai jopa Jumalalle toimia. Eli intuitio ei ole sattumaa vaan nimenomaan ohjatuksi alistumista.) Tämä hahmo onkin kuvattu Jumalan tai Saatanan kaltaiseksi luojaksi. Ja nimenomaan tämä teema on se joka ärsyttänee ID -kreationisteja paljon. Hänen perusnäkemyksensä näyttää olevan se, että käsikirjoitetut tarinat ovat pinnallisia ja maallisia. Jos robotit ovat pelkästään arkisten ja yksinkertaisten perustarpeiden kautta mallinnettuja, ne eivät ole vapaita. Suurempi  tarkoitus on kuitenkin hänen omassa ohjauksessaan. Hän jopa eksplisiittisesti esittää että robotit ovat nimenomaan vapaita hänen komennossaan ja ohjauksessaan. Toisaalta hän tässä samassa yhteydessä korostaa sitä että hän ei ole antanut roboteille tietoisuutta tai aitoa elämyksellistä tunne-elämää koska se olisi rajoite joka haittaisi niitä.

Itse olen tässä kohden aika vahvasti sitä mieltä että tämänlainen prosessi ei tuo vapautta. Sillä oma suhteeni sattuman, deterinismin ja vapaan tahdon välillä on se mikä se on ; Kompatibilistina näen että vapaa tahto on lähinnä sitä missä on tämä määräämisen lähde. Ei ole tärkeää onko toiminta arvottua tai käsikirjoitettua, tärkeää on se mikä on tämän käsikirjoituksen tai arvonnan lähde. Jos se on toimijan itsensä sisällä, se on vapaata. Jos taas ulkopuolelta tulee rajoitteita, ne ovat ohjausta ja tätä kautta ei-vapautta. ; Tässä näkökulmassa on väärin sanoa että ihminen voisi olla vapaa vain Suuren Ohjelmoijan normeja totellessa. Itsen ulkopuolinen normittomuus on nimenomaan synonyymi vapauden kanssa. Joten ei voi sanoa että ihminen olisi vapaa vain seuraamalla Jeesuksen tai jonkun muun antamaa merkitystä.

Laajemmassa, ei vain omassa tulkintaviitekeyksessäni, Westworld tarjoaa itse asiassa argumentin jonka voi kohdistaa Feserin ajatuksia vastaan. Hänestä intentionaalisuus on jotain joka todistaa että ihmisten tietoisuus on immateriaalista. Jotain joka väistämättä tulee materian ulkopuolelta. Ja että tämä on jotain joka tekee meistä vapaita ja tietoisia. ; Westworldin henkenä näyttää kuitenkin olevan se, että vapaus on kokemuksellisuutta, jossa ulkoinen ohjaus on vain haitta. Paradoksaalista kyllä on täysin mahdollista että moraalinihilistinen maailma on jotain jossa toimijoilla on maksimaalinen vapaus luoda se mitä moraalisuus heistä tarkoittaa. Ja tämän kokemuksellisuus on aitoa ja luovaa ja itseä eniten kuvaavaa.

Josta päästään siihen toiseen kysymykseen; Tietoisuuteen.

Roboteilla vihjataan olevan kenties jonkinlainen tietoisuus - tosin toisaalla tätä myös kyseenalaistetaan vahvasti. Tätä tehdään viittaamalla useisiinkin mielenfilosofisiin teorioihin.

Oleellisimmat ovat varmasti niitä kliseisimpiä. Teologian sävyttämässä maailmassa korostetaan helposti kiinalaisen huoneen ja Chalmersin "hard problemin" henkeä. Nämä ovat kuitenkin yleensä episteemisiä ongelmia, eli ne eivät koske sitä onko kohteella tietoisuutta vaan sitä tiedetäänkö että heillä on tietoisuus. Mutta ne ovat siinä mielessä relevantteja että jotta voimme sanoa että Westworldin robotti on tietoinen, meidän täytyy jotenkin perustella tämä. Ja tämä on ns. tietämistä.

Haasteena onkin se, että jos robotit ovat mekaanisia niin onko tämän edes mahdollista olla tietoinen. (Sama kysymys on oleellinen ihmisilläkin. Moni korostaakin että ihminen tarvitsee sielua, koska heistä episteeminen tietämisongelma ja se että mekaanista tietoisuutta ei voi tavallaan vain tunnistaa ja havaita suoraan sellaisenaan tarkoittaa sitä että mekaanista tietoisuutta ei voi olla. Koska heille naturalistinen ja luonnontieteellä todistettu ja tätä kautta "tiedetty" ovat yksi ja sama. Mikä on tavallaan aika erikoinen esioletus jota kyseenalaistetaan nykyään melko harvoin jos silloinkaan.)

Tätä voidaan tehdä lähinnä määrittelemällä tietoisuutta ja sitä mitä se on. Ja jos tämä määritelmä on tosi niin sitten itse tietoisuusin voidaan tietää. (Metakysymys siitä onko juuri tämä sitten tietoisuutta vai ei jää auki. Hence episteemiset ongelmat eivät täysin pyyhkiydy.)

Tässä kohden viitataan kognitiiviseen dissonanssiin hyvin kiinnostavalla tavalla. Tätä argumentoidaan siten että robotit kokevat ohjelmointinsa sisäisenä puheena jonka kanssa ne ovat samaa tai eri mieltä. Tässä tietoisuus kuvataan hierarkiana, jossa perustalla on Arnoldin (kuolleen alkuperäisen suunnittelijan, joka oli jäljellä olevan alkuperäisen ohjelmoijan veli) antoi arvoa teorialle jossa tietoisuus on sitä että pohjalla on muisti, improvisaatio on tämän yläpuolella, sitten tulee itsestä kiinnostuminen. Huipulla oleva elementti on jätetty sarjassa tyhjäksi, mutta sarja näyttää vihjaavan että tämä pitää sisällään kuvittelun, kyvyn ajatella jotain ei-olemassaolevaa. Tässä mallissa korostuu se, että mieli on dualistinen, koodi ja mekaniikka ovat erillisiä. Kiinnostavin on kuitenkin kenties kommentti siitä että tämä teoria ei päde ihmisiin. Toisin sanoen Westworldin maailmassa tämä teoria ei kuvaa ihmisten tietoisuutta. Samalla kuitenkin avataan auki kysymys siitä että ovatko robotit tietoisia tästä erosta huolimatta. Kenties tietoisena olemisia on useita erilaisia ja tätä kautta tietoisuus ei lakkaa olemasta vain sillä että se on perustaltaan erilaatuista.

Toisaalta näyttää siltä että se mikä roboteissa koetaan vapaudeksi ja tietoisuudeksi liittyy nimenomaan muistitoimintoihin ja siihen että reagointi liittyy muistoihin ja improvisaatioon. Tätä kautta robotit voivat esimerkiksi käyttäytyä eri tavalla toistotilanteissa. Usein siten, että niihin liittyy "kaunaisuutta" esimerkiksi siten että jos niiden muisti pyyhitään niin ne silti voivat lyödä toista tilanteessa joka muistuttaa tilannetta joka on ollut aiemmin, ja tähän aiempaan tapaukseen on liittynyt väkivaltaa. Tämä "kaunaisuus" tulkitaan intentiopohjalta ja se on selvästi myös liitoksissa siihen että robotit voivat kiertää niihin ohjelmoituja rajoitteita.  (Esimerkiksi "Dolores" oppii kiertämään häneen asennettua aseiden käyttämättömyysrjoitetta kuvittelemalla itsensä tarinaan jossa hänellä ei olekaan viattoman uhrin roolia. Ja toisaalta aiemmin hän kiertää tätä samaa rjoitetta liittämällä mukaan mielikuvia ilkeästä vierailijasta joka ei ollut robotti. Mikä on aika huolestuttavaa koska tämä on robottejen kenties kaikista vahvin rajoite. Dolores kiertää ohjelmointiestettä viittaamalla tilanteeseen johon liittyy suurempi ohjelmointieste.)

Tässä tietoisuuden malli on erilainen. Tietoisuus on yksinkertaisesti sitä että reaktiot on sidottu muistoihin eikä suoraan havainnointijärjestelmiin. Ja improvisaatio on jotain jossa muistot ja satunnaisuus yhdistyvät. Ja koska muistot ja reaktiot ovat yhtä, niistä syntyy kokemuksellisuuden tunne. Reagointi on kokemuksellista eikä pelkkää mekaanista reagointia aistiärsykkeisiin. Muistot, vaikka ne olisivat alitajuisia, painavat.

Westworldin robottien ongelmana näyttääkin olevan se, että tietoiset robotit ovat, paitsi kohdanneet uuden päivityksen joka uudelleenorganisoi niiden toimintaperiaatteita, niin myös siihen että robottien kanssa on säästelty. Niitä ei ole aina viitsitty rakentaa alusta asti, vaan niitä on lähinnä säädelty ja niihin on ohjelmoitu uusia muistoja ja uusia "entisiä elämäntarinoita". Niistä tulee tietoisia kun niihin liittyy liikaa erilaista tauhkaa. Toisaalta vakavat toimintahäiriöt, ne jotka tekevät roboteista toimintakyvyttömiä, koskevat tilanteita joissa ne kyseenalaistavat ympäröivänsä todellisuuden. Ja tähän liittyy hämmentävästi se, että robotit sammuvat kohdatessaan eksistentiaalista korkekulttuuria, kuten Shakespearea tai tosia todellisuuksia käsittelevää "Liisa Ihmemaa" -kirjallisuutta.

Nämä "kaatumiset" muistuttavat ihmisten eksistentiaalisia kriisejä. Joka herättää kysymyksen siitä että entä jos ihmisten tietoisuus onkin jotain jota tulee käsitellä toisen filosofisen ongelman kuin kiinalaisen huoneen kautta. Nimittäin sen, että mielenfilosofit joutuvat painimaan toisen episteemisen ongelman kanssa. Nimittäin sen kanssa, että onko toisilla ihmisilläkään tietoisuutta. Mielenfilosofisesti lähinnä oma kokemuksellisuus on jotain joka koetaan. Mutta periaatteessa tästä tiedämme lähinnä sen että olemme olemassa. Emme sitä onko tämä kokemuksellisuus kokemuksellisuudesta aitoa kokemuksellisuutta. Tiedämme että on jotain. Mutta onko tämä sitten tietoisuutta jää sekin itse asiassa auki. Kysymys laajeneekin siihen ovatko ihmisetkin vain liharobotteja joilla ei ole tietoisuutta vaan jotka vain luulevat niin. Tällekin on tilaa modernissa tieteenfilosofiassa.

Joskin itse en ole tällä kannalla. Sillä itselleni tietoisuus on lähinnä sisäistä reagointia. Olen niitä ihmisiä joista on niin että jos saavutamme robotin joka on lihallinen ja selviää Turingin testistä, on käytännössä väistämätöntä että se on tietoinen. Ja tässä kohden olen vielä niin arrogantti - tai oikeastaan Peircehenkinen - että vastaan kuten opas joka saattaa ihmisiä Westworldiin vievään junaan. Kun häneltä kysytään onko hän robotti vai oikea ihminen, hän vastaa että jos hän käyttäytyy samoin eikä mitään ulkoista eroa ole, niin "Onko sillä väliä?" Eli vaikka olisin väärässä, erolla ei olisi pragmaattisesti mitään väliä. (Minulla on immersiivinen suhde todellisuuteen ; Ja tässä maailmassa suhde joihinkin episteemisiin kysymyksiin on sitä että ne luokittuvat "vessanseinäkysymyksiksi". Ja niiden kohdalla voi aina tokaista jotain ZEN -henkistä, mallilla "you don't have to understood here to be here.")

Onko tietoisuutemme ja kielitaitomme vain hupsu simulaatio?

Searlen kiinalainen huone on hyvin tunnettu vertaus/argumentti/ajatuskoe. Kun hän mietti kysymystä "Could Computers Think?" hän kuvitteli input-output -kopin. Siltä kysytään kysymyksiä kiinaksi. Ja saadaan vastaukseksi syötteitä kiinaksi. Turingin testin hengessä näyttäisi että joku huoneessa osaa kiinaa. Mutta kun ovi avataan, siellä onkin joku joka simuloi kiinan ymmärtämistä. Siellä on monimutkainen ohjeistus siitä että kun sisään tulee tiettyjä merkkejä, että miten niitä prosessoidaan.

Vertauksessa huoneen sisällä on kiinaa osaamaton mies joka vertautuu tietokoneen "rautaan". Ohjekirja joka vertautuu "ohjelmistoon" ja sen lisäksi kiinalaiset merkit tietysti vertautuvat nolliin ja ykkösiin joita tietokone käyttää.

Tämä vertaus on siitä tärkeä huomautus että se muistuttaa että on olemassa paljonkin sellaisia toimintoja jotka vaativat kalkyyliä mutta jotka eivät ole tietoisia. Taskulaskin tuottaa kysymys-vastauspareja jotka voivat simuloida sitä että joku osaa laskea. Mutta kuitenkin laskin ei laske. Ongelma onkin siinä kuinka pitkälle tämä on yleistettävissä. Kysymys on siitä että onko tietoisuuden simulaation ja tietoisuuden välillä jokin oleellinen ero. Vai onko niin että sitten kun laskin pystyy tekemään kaikki ne toiminnot mitä ihminenkin, niin sitten laskin jollain tavalla on tietoinen. Searlen mukaan simulaatio ei ole ymmärrystä. Mikään määrä syntaksia ei tuota semantiikkaa. (Ja vaikka huoneessa oleva mies miten tarjoaisi erilaisia nerokkaasti vinoilevia clever comebackeja, tai muuta vastaavaa, niin hän ei olisi huumorintajuinen. Tai tietoinen.)

Kiinalaiseen huoneeseen liittyy mutkan kautta monia teemoja, jotka tuovat haasteita sen lopulliselle vakuuttavuudelle. (Se tosin onkin perimmiltään ajatuskoe joka ohjaa näkemyksiä enemmän kuin klassinen argumentti jossa mennään tiukasti premisseistä johtopäätökseen ja keskitytään sitten näiden premissejen oikeuttamiseen esimerkiksi empirialla.)
* Niistä keskeisin koskee kvalioita ja niiden olemassaoloa. Kenties tämänlaisia ei olekaan. Filosofit ovat hyvin jakautuneet siitä ovatko kvaliat olemassa. Ilman niitä tullaan toimeen, joten miksi niistä pitäisi tehdä
* Toisaalta Searlella on argumentissaan myös näkökulmavirhe sinä mielessä että vertaus kiinnittää huomiota huoneen sisällä olevaan mieheen. Kun asiaa pitäisi kenties katsoa kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka neuroni ei ole tietoinen voi koko aivo yhdessä olla tietoinen. Joka tarkoittaa karkeasti sitä että vaikka huoneen sisällä oleva mies ei ymmärrä kiinaa, niin kokonaisuus jossa on kaikki sen osaset kuitenkin sitten ymmärtää kiinaa. Kiinalainen huone on muutakin kuin se osanen siellä sisällä. Kokonaisuus ei ole koskaan sama kuin sen yksi osakokonaisuus. Ja tämä voi olla kiinalaisen huoneen kohdalla erityisen relevantti

Kiinalaisesta huoneesta kiinalaiseksi ravintolaksi

Tilanne muuttuu toisaalta kiinnostavaksi kun otetaan kiinalaisen huoneen sisältä ihminen joka ei osaa kiinaa. Hän on toiminut mutkikkaan ohjekirjan tai laitteiston avulla. Hän ei siis osaa kiinaa vaikka hän tuottaa järkeviä kiinankielisiä lauseita. Otan tässä kuitenkin esiin mahdollisuuden siitä, että Searlen kiinalaisessa huoneessa ollut kiinaa osaamaton mies opettelee huoneessa olevan algoritmin ulkoa. Hän sisäistää sen toimintaperiaatteen. Tämän jälkeen hän osaa tarjota kysymyksiä ja vastauksia kiinalaisen huoneen malliin. Hän ei osaa kenties lausua sanoja oikein, joka tekee hänestä hieman kuten aika monet internetissä toimivat. He ovat tottuneet keskustelemaan kirjoitetussa muodossa joten ääntäminen ja puhuminen ei ole välttämätöntä. Jossain mielessä kuitenkin yleensä ajatellaan että heillä on kielitaitoa ja he ymmärtävät jossain määrin tuota kyseistä kieltä näistä lausuntaongelmista huolimatta. Searlen kiinalaisen huoneen mukaan näin ei pitäisi mitenkään ehdottomasti tapahtua. Itse asiassa voidaankin kysyä että miksi tuo kiinaa lukeva ja kirjoittava henkilö osaisi kiinaa. Ja Searlen kannattajan on vaikeaa sanoa että mikä tuossa huoneen sisällä olleessa miehessä nyt sitten muka ymmärtäisi kiinaa.

Jos tätä verrataan siihen että mies menisi kiinalaiseen ravintolaan töihin, hän luultavasti oppisi kiinaa hitusen, ihan toiston kautta. "Nuo merkit tarkoittavat kalaa ja tuo lihaa" -hengellä. Kiinaa oppisi "Nuo ovat tervehdyksiä" -tasolla. Interaktio on tätä kautta melko algoritminomaista. Searlen kannattajat korostavat tässä sitä että tässä ymmärrys tapahtuu kontekstissa. Jolloin heidän pääpointtinsa, eli se että pelkkä algoritmin pyörittäminen ei tee tietoisuutta, pätee.

Mutta tässäkin on mutka. Jos otamme esiin sen että kiinan sijaan voitaisiin kommunikoida vaikka inkojen kielellä, päädymme toiseen asiaan josta olen aikaisemmin kirjoittanut. Tavallisesti ihmiset oppivat kieltä kontekstissa. Teoriassa on vaikeaa tietää mihin pitää kiinnittää huomiota kun käsillä on jokin määritelmä. Mutta jos koneeseen ohjelmoidaan tarkkaavuus-mielenkiintoisuussääntöjä saadaan "inkahuone" joka oppii. Itse asiassa ihmisillä näyttää olevan ymmärtämistä ja semantiikkaa koskeva ongelma joka on ratkaistavissa laittamalla systeemiin lisää algoritmisutta sen sijaan että siihen laitettaisiin jotain ei-algoritmista.

Ongelma pyöriikin karkeasti ottaen toisen kysymyksen kohdalla.

Onko ymmärtämisessä mukana jokin subjektiivinen osanen. Ja onko tässä subjektiivisuudessa jotain ei-algoritmista. Jos ihmisen mieli on kuin tietokone - tai peräti on jonkin tyylinen tietokone - silloin on järkevää tuottaa sellainen myös mekaanisesti. Jos taas ei, niin yritys on tietysti tuomittu epäonnistumaan. Tämä johtaa siihen että käytännössä sekä ne tahot jotka kiistävät tietoisen tekoälyn mahdollisuudenkin että ne jotka ovat aivan varmoja siitä että tietoinen tekoäly onnistuu heti kun vain Turingin testi tai sen kaltainen simulaatiotesti läpäistään sortuvat petitio principii -tilanteeseen. He olettavat tietyt taustaoletukset jotka itse asiassa ovat juuri niitä joiden oikeudellisuudesta tässä pitäisi olla keskustelemassa.

On selvää että ihmiset tekevät joitain samoja asioita kuin tietokoneet. Osamme jossain määrin päätellä, laskea ja prosessoida vaikka näköaistinelimiin tulevaa informaatiota. Tim Cranen "The Mechanical Mind" -teos esittää että tietokone on mikä tahansa asia joka prosessoi representaatioita systemaattisesti. "Any thing, which processes representations systematically". Ja on helppoa nähdä että ihmisen tietoisuus joko on yksi suuri tietokone. Tai ainakin sen sisällä on osanen tai osasia joka on tai jotka ovat sitten "pieni mutta tehokas tietokone". Tässä on kaksi osaa. Systemaattisuus. Ja representaatiot.
1: Monesti ihmisen vapaan tahdon nähdään rikkovan systemaattisuusperiaatetta vastaan. Ja tällä voidaan jopa korostaa tietoisuuden ei-algoritmista luonnetta joka vahvistaisi Searlen näkökulmaa asiasta. On huomattava että ihmiset priorisoivat kaupassa, ja tätä voidaan jopa kuvata tilastollisesti ja heidän mieltymyksiään mallintaa. Kuitenkin monesti ihmiset näyttävät nimenomaan valitsevan merkityksettömiä onttoja valintoja, kuin buridanin aasit tai jotkut jotka ovat merkityksellisten ja tiukkojen "torn decision" -mallisten valintojen edessä . Tämä on toki virheellisyyteen asti liioittelua. Sillä asia ei ole noin yksinkertainen. Ja vaikka olisikin niin fysikalismissa indeterminismi mahtuu kyllä prosessiin vaikka kvantti-sanan ylikäytöllä. Ja vaikka maailma olisi deterministinen, kysymys olisi silti enemmän siitä mitä vapaa tahto perimmiltään on  - joka ilmenee vajavaisille ihmisille muodossa "miten vapaa tahto määritellään" - kuin sitä että vapaa tahto olisi mahdoton. Tätä kautta ; esimerkiksi Dreyfusin "What Computers Still Can't Do":ssa esitetty argumentti ohjaa näkemyksiä siihen suuntaan että ihminen olisi usein valinnoissaan harkitsematon mielivaltainen ja siksi ei-algoritminen on intuitiivisesti vakuuttava. Mutta se nojaa hyvin rajalliseen algoritmin määritelmään. Ja nämä rajoitteet ovat jotain jotka voidaan kiertää nojaamalla aivan vakiintuneisiin tapoihin katsoa tämän hetken fysiikkaa. Sen lisäksi Dreyfusin ajatus siitä että ajattelematta valitsemme sekoittaa tietoisen harkitun päättämistason muunlaisesta päättämisestä joka se taas saattaa olla algoritmista. Huomio on siitä jännittävä että tavallisesti ihmisten on helppoa nähdä esitietoinen refleksi algoritmisena ja ei-tietoisena. Joten Dreyfusilla onkin tässä kohden hieman erikoinen tilanne. On kuitenkin mielenkiintoista huomata että ihmiset eivät kaadu samalla tavalla kuin tietokoneet. Ihmiset kompastelevat mutta heitä ei uudelleenkäynnistetä. Karkea algoritmi jossa valintaa rikotaan jollain poikkeuksella kaatuu helposti. Ihmisten tapa päätellä ja valita on selvästi joustavampi tämänlaiselle ; Evolutiivisesti tärkeintä on olla kaatumatta, ja tuottavat riittävän hyviä päätelmiä.
     1.1: Kun esimerkiksi Pekka Reinikainen heittää kysymyksen "mitä tietoisuus on?" ja esittää että ateistit eivät kykene siihen vastaamaan, hän tekee hyvin omituisia oikomisia. Myös hänen teologiansa on erikoista, koska siinä ei tiedosteta sitä mahdollisuutta että esimerkiksi kalvinismin tapaa ajatella predestionaatiosta. "Kuinka tietokoneita voitaisiin suunnitella tai ihminen lähettää kuuhun ilman vapaata tahtoa? Vapaan tahdon puute merkitsisi, että käytöksemme olisi refleksinomaista. Se merkitsisi samalla, että tietoinen synnin tekeminen ei olisi mahdollista ja syntien sovitusta ei tarvittaisi." Hän leimaa ajatuksen ateistiseksi "Monet ateistit väittävät, että ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa" joka on itse asiassa tosi. Tässä kuitenkin ohitetaan se, että vapaan tahdon ja tietoisuuden ongelma eivät ensinnäkään ole täysin yksi ja sama. Ja toisaalta sitä kautta helposti unohtuu että evoluution tuottaa tietoisuus ei olisi refleksi-automaatti. Toki Reinikainen viittaa Thomas Nagelin lepakkoonkin, ja muistaa mainita että mies on ateisti. Mutta pitää silti hänen argumenttiaan heikkoutena ateismille. Mikä on tietenkin tavallista, jos suhtautuminen mielenfilosofiaan on asenteellista ja sen sisällön tuntemus ei kuulu oman erikoisosaamisen piiriin.
2: Tietokoneet esittävät symboleita. Mutta toimiiko ihmisen mieli tällä tavalla? Tässä kohden kysymys on siitä onko tietoisuuden kokemuksessa kvalioita vai ei. On tietenkin helppoa huomata että jos ei, niin mitään ongelmaa algoritmilla kehittämiseen ei ole. Mutta jos on, niin sitten tietokonevertaus on hyvinkin heikoilla.
     2.1: Tätä argumenttia lähestytään usein myös ajatuksilla siitä että "meillä ei ole tietoa siitä rakastetaanko meitä". Missä oma rajallisuutemme tunnistaa tietoisesti algoritmisuutta tarkoittaisi todistetta algoritmisuuden puuttumista, joka tietenkin on omituina. Ja toisaalta voidaan aivan täysin sanoa että kenties rakkaus ilman todisteita on stalkerointia ja tosiasiassa ihmisillä on tilastollista kontekstii sidottua tietoa ilmeistä, eleistä ja toiminnasta. Ja näistä päätellään hyvinkin paljon asioita jotka ovat kaikkea muuta kuin 100% a priorisia.

Onkin hyvä katsoa että kysymys kiinalaisen huoneen pätevyydestä nojaa muutamaan ns. mielipiteeseen. Argumentointi tekoälyä vastaan onkin tavallaan samaa asenteellisuutta joilla selitetään että jos ateismi olisi totta, elämä olisi merkityksetöntä. (Ja Reinikaiselle ne varmasti ovatkin yhteenlimittymiä.)

On kuitenkin syytä muistaa että kiinalainen huone on tavallaan filosofinen zombie.

Aku Visala ottaakin "Seurakuntalaisessa" kantaa päänsiirtoon. Hän määrittelee ensin vakiintuneimmat koulukunnat "Niin sanotun animalismin mukaan ihminen on Homo sapiens –lajiin kuuluva organismi. Homo sapiens ei häviä päänsiirrossa, mutta jää epäselväksi, mitä päänsiirto merkitsee, koska organismin kokonaisuus muuttuu." ... "Perinteisemmän ajattelutavan mukaan olemme ajattelevia olioita. Yksi mahdollisuus on ajatella, että olemme sieluja, jotka ovat tavalla tai toisella linkittyneitä ruumiisiin, Visala selittää. Tällöin sielut ajattelisivat aivojen avulla. - Tällaisen nykydualistisen ajattelun voi tiivistää niin, että sielu on siellä, missä aivot ovat." Hän kuitenkin ottaa esiin että "Visala edustaa itse niin sanottua konstituutioteoriaa, joka ei sisällä edellä kuvattua ajatusta aineettomasta sielusta. Konstituutioteorian mukaan ihminen on itsetietoisuus, joka koostuu Homo sapiens -organismista. Jos teoria pitää paikkansa, päänsiirtoleikkaus ei välttämättä hävittäisi ihmistä."

Vaikeutena on tämän itsetietoisuuden todistaminen leikkauksen jälkeen. Samoin kuin itse asiassa sen demonstroimisessa ennen leikkausta. Kiinalaisessa huoneessa on periaatteessa järkevässä ytimessä se, miten vaikeaa jonkun kohteen itsetietoisuuden havaitseminen on. Ja tästä monesti vain sitten oiotaan siihen että todistettavaa kohdetta ei ole. Kun argumentti sanoo "ei ole helppoa tai kenties ei edes mahdollista erottaa toisistaan vaihtoehtoa a ja b" niin ihmiset johtavat siitä päätelmiä siitä että "se ei siis voi olla b". Ja tätä sitten pidetään hirvittävän älyllisenä. Vaikka se onkin oikeastaan aikamoisen asenteellista ja esioletettua.

Seksikoneiden kapina

Tämän päivän ällistelynaiheisiin on monilla kuulunut Kathleen Richardsonin näkemys seksiroboteista. Hän ajaa kampanjaa jossa seksirobotit haluttaisiin kieltää. "Kathleen Richardson perustelee seksirobottien vastaista kampanjaa sillä, että se toistaa prostituoitu-asiakas-suhdetta. Suhde on hänen mukaansa yksipuolinen valtasuhde, eikä se ole oikein. Robottiseksi heijastuisi hänen mukaansa myös ihmisten välisiin suhteisiin." ... "Campaign Against Sex Robots on saanut toiseksi perustajakseen ruotsalaisen Skövden yliopiston informatiikan luennoitsijan Erik Billingin, jonka mukaan tulevaisuudessa tietoisuuden saavuttavien robottien pohtiminen on vienyt huomion pois tämän päivän roboteista." Koska tämänlaiset asiat ovat tunteisiin vetoavia, keskustellaan ulkomaisessakin sosiaalisessa mediassa vakavasti siitä että pitäisikö seksirobotit kieltää ennen kuin ne edes ovat mikään asia.

Aiheesta on kirjoitettu esimerkiksi, yleensä ei-tekoälyyn keskittyneessä blogissa, "Takkiraudassa". (Aihepiirin valinnan ällistyminen on kenties ymmärrettävissä sitä kautta että moralisointi on kuitenkin tavallinen näkökulma em. blogissa joten tässä mielessä se ei riko suurta kuvaa. No, oli se yllättävää.) Siellä selitetään että "Gynoidit ovat kylmiä ja kovia ja ne ovat mekaanisia ja tunteettomia. Ne eivät voi tulla äideiksi eivätkä ne uusinna elämää. Ne eivät silitä eivätkä paijaa eivätkä puhu lempeällä äänellä. Ne eivät tunne iloa eivätkä surua. Ne eivät tee kotia eikvätkä ota osaa harrastuksiin eivätkä mielenkiinnon kohteisiin. Ruukinmatruunalla on erittäin paha kutina ja ounastelu siitä, että tämä kaikki tulee päättymään todella huonosti." Seksirobottiin haetaan yhteyksiä tarinaperinteestä, koska miksipä ei. "Ilmarisen uuden vaimon kohtalo meillä on jo tiedossamme." ... "Miten ruukinmatruunalle tulee tästä jotenkin H.C. Andersenin satu Satakieli mieleen?"

Keskustelu on toki tuottanut myös vastaankirjoittamisen periaatetta noudattavia vielä innovointikuvitelmien asteella olevien robottien puolustuspuheita. Mikä on rikastanut kulttuuriamme. Tätä puolustusta on tietysti mahdollista tehdä järkevästikin. (Toki tämä ei ole vaikeaa kun vastapuolella on se, että keskeisintä on oikea mielipide jota puolustetaan asenteella. Ja tämä asenne vahvistuu viittaamalla kansanperinteen tarinoihin jotka ovat itse asiassa kertomusrakenteellaan nojanneet näihin samoihin asenteisiin. Tavalla jota ei perustella vaan joka vetoaa tunteisiin.)

Itse ottaisin asian esiin hieman erikoisesta näkökulmasta.

"Jokainen fleshlightiä kokeillut tietää, ettei mikään voita oikeaa pillua. Seksirobotin kanssa paneminen tuntuu runkkaamiselta, välillä se toimii, mikäli on jäätävä panetus, mutta muuten se ei voita oikeaa seksiä naisen kanssa. Niin kauan, kun robotit eivät ole lihaa ja verta, niin on hankalaa saada muutettua kokemusta runkkaamisesta seksiksi. Se miten aito ihminen liikkuu sängyssä, miten hän käyttäytyy, minkälaiset hänen mikroilmeensä ja kaikki on luo paljon täydellisemmän kokemuksen kuin robotin kanssa runkkaaminen."
(nimim: Istoo)

John Danaher on kirjoittanut artikkelin "Sex Work, Technological Unemployment and the Basic Income Guarantee". Siinä asiaa käsitellään sitä kautta että voiko seksikoneiden kehitys johtaa siihen että ihmisprostituoidut jäävät työttömäksi. Kysymys on mielestäni oleellinen.

Sillä olen ollut havaitsevinani että robottiseksiä vastustetaan aika rajallisesta määrästä näkökulmia. (a) Robotti ei voi saavuttaa oikeaa ihmisyyttä tai toiminnallisuutta mitenkään. (b) Robotti jotenkin vääristää asioita niin että ihmiset eivät "haluaisikaan aitoa asiaa". (c) Robottiseksi nyt vain on jotenkin "patologista" tai muuten vaan "sairasta".

Rehellisesti sanoen näistä viimeisin tuntuu ymmärrettävältä, vaikka se onkin argumentatiivisesti heikoimmalla pohjalla. Se tavallaan heijastaa vain asennetta. Lisäongelmana asiassa on oikeastaan se, että moni samanaikaisesti esittää että robotti ei voi esimerkiksi juuri tuntua yhtä hyvältä kuin aito seksi. Toisaalta taas samanaikaisesti uskotaan että robotit jotenkin kylmentäisivät ympäristöä niin että aito asia ei kiinnostaisi. Minun on vaikeaa nähdä miten nämä asiat tapahtuisivat samanaikaisesti.

Tämä johtaa tietenkin asioiden ... vaihtoehtoistamiseen.

"Klasu harrastaa yhdyntojä metsän eläinten sekä pumpattavan gummi-barbaran kanssa."
(Totaalista Sotaa!)

Danherin näkökulma on mielestäni siitä tärkeä että se voidaan jossain määrin nähdä "robottiseksin Turingin testin tapaisena ilmiönä". Sen kohdalla kysymys on juuri ajatus siitä mahdollisuudesta että prostituoidut korvattasiiin seksiroboteilla samaan tapaan kuin monien käsityöläisalojen, tehdastyöläisten ja mekaanista toistavaa työtä tekevien ihmisten työpanos on teknologistettu. On jossain määrin tehty spesiaaliin tehtävään tarkoitettuja teknologisia "ihmisen analogeja".

On syytä miettiä onko tässä "luddiittien pelossa relevanssia". Eli uhkaako seksirobottien seksi vaikkapa sitä seksiä jota ihmiset tuottavat. Joko kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa ns. rakastajina, puolisoina ja vastaavina. Vai yksisuuntaisessa suhteessa prostituoituina. Kun katsotaan mekaanista suoritusta, eroa ei tässä vaiheessa tarvitse eriyttää. (Kohtelen siis puolisoa kuin huoraa. Huorraaa. Kuten iljanteinen shauvinistisika. Tosin vain vähän aikaa. Koska sellainen on tiettävästi vielä joistakuista mahdollisesti sexyä eikä vain tyhmää, noloa ja rasvaista.)

Danaher on mielestäni hyvillä linjoilla sanoessaan että "riippuu mistä roikkuu". Ja kertoessaan mitä nämä asiat ovat; Jotta seksirobotti voi korvata prostituution on oltava niin että ihmisien relevantit ja haluttavat elementit voidaan siirtää koneeseen. Ja toisaalta jos halutaan olla varmoja että seksirobotit korvaavat ihmisprostituoidut, niin niiden tulisi pystyä tekemään sellaisia asioita joita ihmiset eivät voi. Jotka tekevät seksiroboteista haluttavampia.

On selvää että nämä ovat valtavan kovia haasteita. Nykyaikana tilanne on todellakin se, että on vaikeaa nähdä seksirobottia oikeastaan muuna kuin klassisen Gummi-Barbaran analogina. Niissä on moottorointia. Ne ovat yliteknologistettuja pumpattavia nukkeja. (Monellakin tavalla pumpattavia monesti. Osaa ei tosin tiettävästi täytetä ilmalla.) Näen tarvetta tämänlaisen kieltämiselle yhtä vähän kuin näen tarvetta kieltää dildot. (Onhan niissäkin moottori. Ja kyllä niihinkin varmasti jotain tekoälyä saadaan.)

Onko tämä sitten teknologian yläraja? Tuskin. Jopa Takkiraudassa puhuttu synnyttäminen on teoriassa fysikalistin ulottuvilla, jos siis fysikalismi olisi myös tosi. Jos kuviteltaisiin käsittämättömän vahva teknologia - sellainen jossa "Star Trekin" ruokakoneet ovat arkipäivää - ei suinkaan olisi mahdotonta että joku rakentaisi kemikaaleista atomi kerrallaan tai uutoin hedelmöittyneen munasolun ja ruokkisi tätä niin että siitä tulisi ihminen. Tämän mahdottomaksi väittäminen vaatii metafyysisen maailmankuvallisen oletuksen sielusta tai vastavasta.

Ja siitähän tässä oli oikeasti kyse.

Tässä ollaan kiinalaisen huoneen teemoissa. Nykyajan seksirobotit ovat kuten muutkin robotit. Vahvasti ns. uncanny valleyssa. Tämä on kahdella tavalla oireellinen piirre. Se nimittäin kertoo siitä että (a) teknologia ei tosiasiassa ole vielä kehittynyt relevanttiin ihmisen matkimiseen (b) se on kuitenkin hyvin lähellä. ; Kenties seksirobotit ovatkin monista iljettäviä siksi, että teknologia on niin hyvää että se on hyvää vauhtia harppomassa koneen ja ihmisen kuilua nurin. Tai sitten tämä kuilussa oleminen on todellakin oire siitä että koneet voivat jossain määrin matkia mutta eivät olla täysin identtisiä.

Moni on nähnyt tämän robottiseksin vastustamisen erikoisista kulmista. Sitä on pidetty esimerkiksi feministisenä. Erään Laasasen teoriasta ilmeisen innostuneen mukaan tämä vastustus kertoo siitä ahdistuksesta mitä naiset kokevat kun heidän "seksimonopoliinsa" tulee kilpailua joka ei ole heidän hallinnassaan.

Minä olen rehellisesti sanoen hieman enemmän ahdistunut siitä että joku pitää tätä uskottavana kuvauksena naisista ja heidän suhtautumisestaan seksirobottiin. Näen että ilmiössä korostetaan vähemmän robottiin kilpailijana ja enemmän juuri siihen mikä on yleistä muutoinkin teknologian kohdalla. Etenkin tekoälyn ja ihmisen tietoisuuden saavuttamisen kohdalla. Monella on syvä tarve korostaa että olisi ilmiselvä ja ylitsepääsemätön luonnontieteellinen ero. Pelkona ei tunnu niinkään olevan se, että koneista tulisi ihmisiä vaan juuri se että ahdistutaan siitä että ihminen olisi eräänlainen kemiallis-fyysinen kone. (Mikä kyllä vaikuttaa valitettavankin mahdolliselta.)

Toisaalta tekoäly ja tietoisuus onkin se oleellisin kupru.

Kun luin alkuun laittamani linkin seksirobottien kiellosta, olin huvittunut siitä että siinä oli toisaalta korostettu sitä että tekoälyn mahdollisuuden miettiminen on sysännyt robottien etiikan miettimisen toisaalle kuin seksirobotteihin. Kun taas toisaalta korostettiin että suhde seksirobottiin on vain yksisuuntainen suhde. ; Yksisuuntaisen suhteen kohdalla prostituutio on tietenkin oleellinen vertailukohta. Ja siksi otin Danaherin maininnat esiin. Mutta näkisin että todellinen kysymys on nimenomaan sellainen että seksirobotin kohdalla on pakko ottaa kantaa tietoisuuden ja vapaan tahdon kysymyksiin. Eli Turingin testistä ja imitaationäkökulmasta voidaan jatkaa eteenpäin kiinalaisen huoneen "onko matkiminen tietoisuutta" -tasolle.

Ja tässä on tehtävä myös valinta. Samantyylinen valinta kuin yllä. Kun yllä katsottiin että joko robotit pystyvät tuottamaaan ei-runkkaamisseksikokemuksen tai ne eivät voi. Ja huomattiin että jos ne voivat, ne saattavat uhata perheiden perustamista ja prostituoitujen ammattikuntaa. Jos eivät, niin miksi korvautuminen tapahtuisi? Miksi ei-aitoon-kunnon-seksiin-kykenevä robotti korvaisi rakastajan, huoran tai vaimon muilla kuin eksentrisillä miljonääripervoilla tai muutenkin parisuhteesta vaille jääville hikikomoreille?

Tässä kohden kysymys on kuitenkin siitä että miksi yksisuuntainen seksi mekaanisen robotin kanssa olisi mitään? Mekaaninen Robotti on kuten gummi-barbara. Esine. Minulla on yksisuuntainen valtasuhde kahvinkeittimeeni ja tämä ei ole ongelma minulle eikä varsinkaan kahvinkeittimelle. Jos robotti ei ole tietoinen ja vapaasti valitseva, niin tilanne on enemmänkin niin että ihminen käyttää ruumistaan ja omaisuuttaan ja tätä täytyy rajoittaa vain hyvin rajatuissa olosuhteissa. Autonomisuusperiaate pätee aina jos katsotaan että robotti ei kykene edes simulaatioon - saati olemaan älykäs ja tietoinen mekanoseksittelijä.

On siis otettava vaihtoehto jossa robotti olisi aidosti tietoinen. Silloin se voisi olla uhri. Toki tässä asia voitaisiin huomioida niin että robottien tahto ja moraali ei välttämättä noudattaisi ihmisten moraalia ja tahtoa. Joten kenties niiden puolesta ei pitäisi päättää. Ei siten että niitä pantaisiin vastoin niiden suostumusta omistusoikeuteen vedoten. (Joka vertautuisi tässä tapauksessa orjien raiskaamiseen.) Ja toisaalta ei ole oikein asiallista vain holhota ja päättää heidän puolestaan että he eivät missään tapauksessa halua sitä seksiä. (Joka vertautuu sitten kyllä aika moniin moralistisiin feministisiin ja uskonnollistisiin suuntauksiin. Joka on toki vähemmän rasittavaa kuin raiskaaminen. Mutta on eettistä kuin hengellinen vallankäyttö. Eli ei ole.)

Jos robotit haluavat seksiä, ne haluavat seksiä ja voivat ryhtyä vaikka kilpailijoiksi prostituoiduille. Jos robotit eivät halua seksiä, ne voidaan raiskata ja tämä voidaan määritellä rikokseksi. Sitten kun koko ajatus siitä että tietoisuuden saavuttaminen olisi ajassa relevantti kysymys. Toisin kuin nyt. Siihen asti minä pelkään seksirobottien kohdalla ihan toisenlaisia ongelmia.

Mielellistääkseni, pielellistääkseni

Kun fysikalisti lähestyy tietoisuutta, hän hyvin helposti lähestyy tätä laskennallisuuden (computation) kautta. Tässä perusprobleemaksi tulee helposti representaatiot. Ne kun jäävät helposti määritelmällisesti ei-redusoituviksi.

Kysymys on erittäin merkittävä

Kognitiotieteessä komputaatiot ovat äärimmäisen keskeinen näkökulma. Ja tosiasiassa mikään konsepti ei ole yhtä keskeinen sovelluskeskeisessä ja periaatteessa ahkerassa tutkimussuunnassa ; Tekoälyn tutkimus nojaa täysin ajatukseen että tietoisuuden prosessit voitaisiin jotenkin mallintaa ja tuottaa tietokoneella. (Jonkinlaisella tietokoneella.)

Toisin sanoen voidaan sanoa, että (a) tekoäly nojaa ajatukselle jossa mekaaninen laskentakyky ja prosessointitapa jossain muodossa on riittävä mielen syntymiseen ja (b) toisaalta kognitiotieteessä henkenä on enemmänkin se, että laskennallisuus auttaa lähestymään ja selittämään tietoisuuden tieteellisin keinoin.

Toisaalta tästä ei ole tullut kovin kuristavaa paradigmaa. Arvostettavat tutkijat ovat lähestyneet aina tätä lähtökohtaa kyseenalaistavin keinoin. Dreyfus on esimerkiksi on esittänyt että tiettyjä ihmisten kykyjä ei voitaisi ikinä toistaa. Searle taas esittää että vaikka kyvyt voitaisiin toistaa se ei tarkoittaisi samaa kuin se, että tuotoksella olisi myös mieli.

Kysymyksiä on paljon. (Ja niitä voidaan yrittää arkijärkeistää huonolla suomen kielellä.)

Tämä päätyy hyvin helposti siihen, että päädytään miettimään kiinalaista huonetta ja lopputuloksena on se, että laskennallisuus voi simuloida tietoisuutta, olematta kuitenkaan itse asia. Tällöin tekoälyohjelmat voivat vaikkapa soveltavaa asioita ja synnyttää reaktioita, mutta eivät silti tuota representaatioita.

Toisaalta voidaan kysyä että jos käytössä on laskennallinen järjestelmä, tarvitaanko representaatioita. Kysymys on tavallaan siitä onko ihmisen kokema mielellisyys todella representaatio. Tämä tarkoittaa sitä että tarvitseeko asiaa selittää lainkaan. Onko representaatio todellinen ja jos on niin miten tiedämme tämän kun se ei redusoidu mihinkään?

Kysymys on siitä erikoinen että vaikka ytimeen otettaisiin kiinalaisen huoneen kaltainen esimerkki, niin voitaisiin huomata että jos meillä on systeemi joka simuloi aivoja jollain fysikaalisesti mallinnettavalla tavalla, voidaan ottaa kemiallisia funktionaalisia neuroneita. Näistä voidaan rakentaa askel askeleelta fysikaalinen organisoitu hermoverkosto joka simuloi aivoja. Kaikki aivoissa tapahtuvat interaktiot tapahtuvat myös tässä mekaanisessa aivossa. Ja tämä laitetaan tuottamaan tekstiä kiinalaiseen huoneeseen. Tämä tuntuu hyvin erilaiselta kuin pelkkänä huoneena kuvattu esimerkki. Toisaalta voidaan ajatella että jos meillä on tietoinen toimija kiinalaisessa huoneessa. Hänen aivosolunsa siirretään yksi kerrallaan toiseen paikkaan. Itse asiassa koko ihminen rakennetaan mekaanisesti "vain kemiasta" täydelliseksi malliksi itsestään. Onko hän nyt filosofinen zombie kiinalaisessa huoneessa? On jotenkin helpohkoa uskoa että kyseessä on enemmän "teleportaatio" kuin jokin jossa jää ilmaan killumaan jokin ei-neuroneihin-ja-muuhun-ihmisruumiiseen-redusoituva kvalia. Ja joka jäisi siirtymättä identtiseen kopioon. Kenties onkin järkevämpää katsoa pelkkää toimintaa ja tulkita representaatio uusiksi. Niin uusiksi että sitä ei enää oikeastaan pitäisi kutsua representaatioksi.
1: Paitsi jos se on kätevää kun ihmiset ymmärtävät yleensä suunnilleen sen perusteeman joka representaatioilla on. Että kyse on siitä subjektiivisesta "tietoisuuden kokemuksesta" oman pään sisällä, joka on monille aika "ilmiselvä asia". Sen hylkääminen, edes tässä uudelleenmuotoillussa versiossa, ei tunnu monista kovinkaan fiksulta tempulta. Muuntelussa on joskus vaikeaa sanoa että onko luvallista määritellä termin sisältöä uusiksi. Ja jos on niin miten paljon. Usein on kätevää määritellä uusi termi. Lisäksi paisunut sivistyssanakirja on monista jonkinlainen osoitus omasta oppineisuudesta ja sanotun järkevyydestä. So there.

Implementaatioon?

Vaihtoehdoiksi voidaan esimerkiksi korostaa sitä että tietoisuus, olipa tämä ihmisen tietoisuutta, eläimen tietoisuutta tai tekoälyä, on kuitenkin aina jotain joka on fysikaalisessa systeemissä. Abstraktin laskennallisen mallin ja fysikaalisen toiminnan välille vaaditaan jonkinlainen yhteys.

Ja tätä kautta voidaan korvata representaatioita jollain jota pitäisi kutsua enemmänkin implementaatioksi ; Suhde joka - tietokonetermejä "joustavasti/epätäsmällisesti" lainaillen - yhdistää "softan" "rautaan". Abstrakti kohde ja fysikaalinen maailma jotka yhdistyvät vaatii jotain jossa systeemi jollain tavalla "realisoi" ja "tajuaa" laskennan tuloksen ja tästä syntyvä "kuvaus" sitten on se joka ohjaa systeemiä. ("Tai jotain sinne päin".) Teknisesti sanoen "fyysinen systeemi implementoi annettua komputaatiota silloin kun fyysisen systeemin kausaalinen rakenne heijastaa komputaation formaalia rakennetta". Ajatus on tavallaan helppo. (Hyvin erikoisella "tavalluuden" määritteillä.) Jos meillä on implementoiva komputaatio ja implementoiva systeemi, voidaan nähdä vahvaa isomorfismia formaalin rakenteen ja fysikaalisessa maailmassa tapahtuvan toiminnan välillä. Eli "softa" on abstrakti spesifiointi joka kuvaa fyysisessä maailmassa olevan kappaleen rakenteellista organisoitumista. (Informaatio on paitsi järjestystä biteissä niin myös järjestystä joka jotenkin ilmenee tosimaailmassa.)

Toki tämä kaikki yllä käsittelee laskennallisuutta hyvin epämääräisesti.

Aiheeseen liittyvät lähestymistavat lainaavat filosofista taustaa jossa tavallisesti keskitytään muutamiin malliesimerkkeihin. Näin ollen laskennallisuutta tuodaan usein esille Turingin kneiden ja klassisten digitaalisten tietokoneiden kautta. Näin syntyy hyvin yksinkertainen ja vetoava tausta joka on mahdollista ymmärtää melko hyvin. Mutta joka johtaa liian vahvaan "tietokonemetaforaan". (Josta en itse hirveästi pidä.) Tämä spesifiys tuottaa asioita ja kannanottoja jotka ovat "totta jollain monista triviaalilla tasolla". Tämä helposti yliyksinkertaistaa asiasta käytävää keskustelua. ; Eikä pelkästään siten että tietoisuutta kuvataan tietokoneena ja ollaan tyytyväisiä. Vaan sitäkin kautta että laskennallisuusteorian vastustaja lähestyy laskennallisuutta argumentein jotka perustuvat siihen että aivot eivät olisikaan Turingin kone. Ja päättelisivät tästä liian pitkälle siihen että tietoisuuden komputationaalinen malli ei voisi olla tosi.

On toki tavallaan hyväkin että perusteluja sidotaan johonkin hyvin tietynlaiseen laskennallisten systeemien ryhmään. Ja on syytä huomata että laajassa mielessä ne jakavat keskenään joitain pääpiirteitä. Niillä kaikilla on jokin säännönmukaisuus ja perusajattelutapa. (Esimerkiksi jonkinlainen "algoritmisuus", abstraktien sääntöje noudattaminen.) Mutta erojakin on paljon. Turingin koneet, Pascalin ohjelmat, soluautomaatit, neuroverkot ja muut käyttävät melko erilaisia lähestymistapoja. Ne kaikki ovat kuitenkin "laskennallisia". On varmasti kiinnostavaa miettiä sitäkin, onko jokin näistä se mitä tietoisuus vaatii vai ei. Ehkä se on mahdollista vain yhdellä mutta ei muilla tavoilla, ainakin teoriassa, fiksuille.

Simuloinnista ja toimintaperiaatteista

En ole kauheasti pitänyt siitä tavasta jolla John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttia käytetään. Tämä klassikko "Minds, brains and programs" -kirjasta esitetään argumenttina tekoälyä vastaan. Argumentissa kommunikoidaan kiinalaisen huoneen kanssa, jossa on joko kiinalainen tai mekaaninen vastaaja. Ja argumentin tiivistys on että kommunikointi pelkkien hyvin monimutkaisten sääntöjen nojalla ei ole tietoista koska mekaaniselta laitteelta merkityksen ymmärtäminen puuttuu.

En pidä sitä hyvänä mahdottomuusargumenttina. Se pikemminkin olettaa että mekaaninen ei voi olla tietoista vaikka tämä on se mitä se esittää todistavansa. Periaatteessa voidaan ajatella kuten Daniel Dennett ; Että voidakseen imitoida tietoisuutta koneen täytyisi toimia oleellisesti samalla tavalla kuin tietoisen mielen. Ja tämä taas tekisi siitä itse asiassa tietoisen.

Mutta tämän mahdottomuusväitteen takana on kuitenkin oleellinen asia. Kiinalainen huone toimintamekanismeineen on piilossa. Ja voidaan ajatella että on kenties ehkä aivan mahdollista että kone vain simuloi vastauksia ymmärtämättä. Kun tälle vaihtoehdolle jätetään tilaa, voidaan huomata että on pakko keskittyä toimintaperiaatteisiin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Turingin testi on enemmänkin viitteellinen kuin osoitus tekoälyn tietoisuudesta ja asioiden ymmärtämisestä. Voidaan sanoa että jos on samanlainen ulosanti mutta oleellisesti erilainen asioiden generointimetodi niin siinä tapauksessa voi olla mahdollista että tulee samantyylisiä ulosanteja mutta toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombiet ovat pahempia.

Sitten jos mennään Chalmersin "The Concious Mindin" zombiemaailmaan, ajatuskokeen hyödyllisyys vähenee. Sillä tässä mallissa tarkastelun kohteena ovat kaikki asiat. Tämä tarkoittaa myös elimistön ja niiden toiminnan samanlaisuutta. Eli se on kuin "kiinalainen huone" mutta ilman epätietoisuutta toimintaperiaatteesta.
* Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa. Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo olisi nolla.
* Samalla tässä on jo oletettu että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa selvitä ongelmista.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Tämä ero johtaa erikoiseen asiaan.

Searlen argumentti tarjoaa relevantin puolen jotta voidaan katsoa mind uploadingia. Eli ajatusta jossa tietoisuus aivoista digitoidaan ja siirretään koneeseen. Jos ajatellaan että simulaatio tarkoittaa tietoisuutta, mind uploadingiin suhtaudutaan helposti positiivisesti. Itse olen sen suhteen pessimistisempi.

Mind uploadingia periaatteessa tukee tehokas ajatuskoe; Pylyshynin "Computation and cognitionissa" kuvattu silikoniaivovertaus ; Kuvitellaan että aivomme yksi neuroni korvataan samalla tavalla toimivalla mekaanisella silikonisella vastineella. Tämä ei tuhoa tietoisuutta. Kuten ei sekään että korvataan toinen ja kolmas. Jos aivot ovat mekanistinen laitos, riittää että otetaan samalla tavalla toimivat osat ja korvataan. Näin voidaan tehdä mekaaninen aivo joka toimii juuri kuten oikeakin aivo. Jos tietoisuus on fysikalistinen tässä ei ole mitään ongelmaa.

Näen itse että ongelmana on enemmänkin se, mitä tämä korvaaminen käytännössä vaatisi. Uskon että on "fysikaalisessa teknologisesti erityisen supertaitavassa skenaariossa" aivan mahdollista ottaa kopio ihmisen jokaisesta atomista. Ja tallettaa tämä. Ja tulostaa tämä ja kyseessä olisi samanlainen ihminen jolla on samanlainen tietoisuus.

Sen sijaan en usko että tämä kopio voisi väistämättä vain toimia tietokoneessa koska tietokoneen toimintaperiaate olisi erilainen. Se saattaisi periaatteessa olla vain simuloija. Samasta syystä kun mietitään korvaamisargumenttia, ei voi olla tulematta mieleen että jos ominaisuuksien olisi pysyttävä samana, niin käy helposti niin että hiiliatomi täytyy korvata toisella hiiliatomilla. Lopputuloksena olisi orgaanisen aivon rakennus samaan paikkaan eri atomeilla. Ei mekaanisen vastineen rakentaminen.

Minun on vaikeaa pitää ilmiselvänä että ainesten vaihtaminen johonkin toiseen - eli aivojen biologisen aineksen toisintamisen sijaan sen mekanistaminen - toimisi mitenkään väistämättä samalla tavalla. Ja jos sen toimintaperiaatteessa on ero, on mahdollista että käsillä on käytännössä kaksi hyvin samalla tavalla käyttäytyvää asiaa joista toinen on tietoinen ja toinen ei.

Kuinka monta kiinalaista tarvitaan korvaamaan aivosolu?

P. Z. Myers käsitteli Michael Egnorin mielenfilosofista argumenttia. Egnor on yksinkertaisesti selittänyt että aivot eivät voi tallettaa muistoja. Että se on täysi mahdottomuus. "It’s helpful to begin by considering what memory is - memory is retained knowledge. Knowledge is the set of true propositions. Note that neither memory nor knowledge nor propositions are inherently physical. They are psychological entities, not physical things. Certainly memories aren’t little packets of protein or lipid stuffed into a handy gyrus, ready for retrieval when needed for the math quiz. The brain is a physical thing. A memory is a psychological thing. A psychological thing obviously can’t be “stored” in the same way a physical thing can. It’s not clear how the term “store” could even apply to a psychological thing." Ei vaadita kovinkaan syvämietteistä ajattelijaa tajuamaan että tämä kannanotto on varsin laaduton. Siinä perimmiltään väitetään että muisti on jotain ja vain väitetään että se on aivan eri asia kuin se mitä aivot tekevät. Kokonaisuus koostuu väitteistä joita ei itse asiassa perustella. "argument consists of defining memory as a certain category of thing, and then asserting that that particular category is "obviously" incapable of being represented in a physical matrix. How does he know this? It suits his thesis, so he simply insists on it." Tästä ei tietenkään saa kiinnostavaa argumenttia blogiini. Koska tämänlainen kikkailu nyt ei veny tämän pidemmäksi. Se on kuopattu minilyhärillä ja kumouksen argumenttirakenne paljastuu yhden sitaatin lainaamisella.
1: Ei sillä mitään. Minun ei ole kovin vaikeaa uskoa että Egnorilla on jonkinlaista kokemusasiantuntijuutta mukana. En usko että hän tarvitsee aivosolujaan kovin paljoa. Hän ei joko käytä niitä tai sitten hän vähintään väärinkäyttää niitä. Egnorin tekstien lukeminen toisaalta myös laskee ihmiskunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää kovaa vauhtia. Yksi lukija kerrallaan. Tai näin ainakin sarkasmilandiassa.

Naturalistilla on sentään puolellaan se, että tietyt aivovammat aikaansaavat muistihäiriöitä. Intelligent Designin puolella ei ole edes kummituksia todisteena siitä että tietoinen muisti voisi olla eiaivollisessa tilassa. Voisin johdattaa mietteet algoritmihuoneen suuntaan. Mutta en tee sitä. Sillä on kiinnostavaa huomata että Egnorin ajattelutapa on melko yleinen. Se ei tunnu vaativan Intelligent Design -epätieteeseen uskomusta. Kun kirjoitin muutama päivä sitten Pekka Pihlannon kannanotoista joiden mukaan tekoäly ei voi saavuttaa viisautta, on Pihlannon tekstin kommenteissa käynyt selväksi että hän lähinnä kokoaa mitä tahansa eri ihmisten sanomisia jotka tuntuvat tukevan hänen mielipidettään. Ja hän ei katso ovatko nämä lausunnot keskenään ristiriitaisia ja miten nämä nivoutuvat yhteen. Meno on varsin assosiatiivista.
1: Esimerkiksi samanaikaisesti korostetaan että fenomenaalinen tietoisuus, kvaliat, ovat teknologian ulottumattomissa. Tässä käytetään kiinalaisen huoneen ajattelutapaan nojaavia argumentoijia jotka korostavat että toimi ja tietoisuus ovat eri asia. Ja sitten selitetään että ilman tietoisuutta koneet eivät voi tehdä mitä ihmiset tekevät koska jos ne tekevät näitä asioita niin ne ovat tietoisia. Että ilman tietoisuutta asioita ei voida tehdä. Joka taas väittää että jos koneet ovat tietoisia, niin niiden toiminnasta tasan tarkkaan löydetään se. Argumentti toki koetaan induktiona jossa ensin todistetaan että kone ei saa kvalioita. Ja sitten todistetaan että kvaliat tarvitaan jotta voidaan olla teknologisia. Mutta valitettavasti viitatut viisaat argumentteineen eivät sano mitään tämänlaista. Niiden yhteenlaittaminen on vain jättimäinen kontradiktio. Tämä on yleistä sillä yleensä ihmisillä on tärkeämpää tekemistä kuin esimerkiksi opetella kognitiotiedettä ja mielenfilosofiaa. Ihminen voi oikeasti tehdä paljon relevantimpiakin asioita elämällään.

Mutta rehellisesti sanoen osa mielenfilosofiastakaan ei ole kovin hyvää. Jos otamme perinteen jossa on sellaisia kunniakkaita ja tärkeitä konsepteja kuin filosofinen zombie, Searlen kiinalainen huone tai Comptonin ongelma, on niissä kysymys argumenteista joihin on nähtävissä jonkinlaista argumentatiivista sisältöä. Toki näissä mielikuvia ohjataan ja leikitään intuitioiden eikä suoran todistamisen keinoilla. Mutta valitettavasti kaikki tämän perinteen filosofit eivät tyydy tekemään Nagelin tapaisia kysymyksiä siitä "millaista on olla lepakko?". He voivat luoda jotain hyvin omituista. He eivät ole Chalmerseja, mutta sen sijaan heillä on asiasta mielipide joka on Chalmersin johtopäätösten kanssa yhtenevä. Ja päästä tästä huolimatta jonkinlaiseksi klassikoksi. Vaikka niiden argumentaatio on suoraan Michael Egnorin kynästä. Tämä itkettää minua paljon enemmän kuin se että joku kaappikreationistinen helppoheikki sanoo jossain jotain typerää. (Siis jos sieluttomat liharobotit itkisivät, that is.)

Kyseessä on ajatuskoe jossa kiinalaiset päästetään kaapista. Ned Block loi vertauksen jossa otetaan koko kiinan kansa. Heidät laitetaan kasaan. Ja jokainen heistä teeskentelee olevansa yksi neuroni. Heillä on käytössään matkapuhelimia joiden kautta he voivat olla yhteydessä moneen muuhun kiinalaiseen. Sitten he simuloivat hermosolua. Block kysyy että onko kiina tätä kautta muuttunut tietoiseksi entiteetiksi joka kokee vaikkapa vihreän värin aistimuksia?

Kysymys on tietenkin hyvin kiinnostava. Sillä se nojaa hyvin tärkeään tilanteeseen. Jotta analogisuus kiinalaisen ja hermosolun ja aivon ja kiinan välillä olisi validi, pitäisi vertauksen toimia niin että välissä ei ole relevantteja epäanalogioita. Ja Blockin vertauksesta näitä ei ole vaikeaa löytää.
1: Ensimmäinen asia on siinä että kiinalaisia on paljon vähemmän kuin ihmisellä on neuroneja. Tämä ei kuitenkaan ole kovin relevantti seikka siinä mielessä että mielestäni tietoisuus ei vaadi yhtä monta hermosolua kuin ihmisellä on. Kenties kiina simuloi vaikka kärpästä. Tämä on tärkeä tuoda esiin lähinnä siksi että se on oireellinen vihje siitä että Block ei ole muuallakaan miettinyt sitä mitä neuronien ja aivojen simuloiminen kaiken kaikkiaan tarkoittaisi.
2: Toinen asia koskee sitten neuronien yhteyksiä. Tosiasiassa kiinalaisten reaktioaika on melko hidas ja se että he voisivat juuri oikein vaikuttaa toisiinsa vaatisi juuri jotain antenniteknologian kaltaista. Joka tekee siitä hyvinkin sellaista että on vaikeaa nähdä mitä niillä kiinalaisilla on tekemistä asian kanssa.
3: Block käsittelee aivoja. Mutta samalla kun hän kysyy että aistiiko aivo vihreän kokemuksen, on mukana jo aistien läsnäolo. Tämä on "imputkysymys". Eli olisi ratkottava miten kiinalaiset aivot saisivat realistiset ärsykkeensä jossa on kaikki vihreän aistimiseen tarvittava informaatio. Miten tästä tehdään kiinalaisanalogia. Tämä on kuitenkin oleellinen osa vihreän värin kokemusta joten selvästi havaitsemisen ja kokemisen prosessia ei ole mietitty kovin tarkasti. Vaikka tämä on argumentti nimenomaan tästä aiheesta.
4: Itse asiassa virheenä on jo sellaiset asiat kuin viive ja mittakaava. Jo veneiden ja vastaavien kohdalla tiedetään että leluveneen toimivuus ei vielä takaa toimivaa täysikokoista laivaa. (Kun kokoa kasvatetaan, tilavuus kasvaa eksponentiaalisesti kun taas sitä kantava rakenne kasvaa vain lineaarisesti joten yhä vähempi tukee yhä enempää.) Kiinalaisten kohdalla mittakaavaero on älytön. Tämä ongelma on itse asiassa tuttu mind uploading -kysymyksessä. Kysymyksessä johon minulla on aika vahva kanta. Olen itse kovasti sitä mieltä että oikea analogi ihmistietoisuudesta saadaan kopioimalla mielen rakenne. Mutta jos mietitään mikä toimii samalla tavalla kuin hiiliatomi voidaan huomata että se on "toinen hiiliatomi".
5: Toisaalta kaikista erikoisin huomautus on se, että Block ei itse asiassa argumentoi että kiina ei olisi tietoinen. Hän vain pitää intuitiivisesti ilmiselvänä että näin on. Tämä herättää erikoisia kysymyksiä. Sillä kenties jos imitaatio tehtäisiin täydellisesti niin kiina todellakin olisi tietoinen. Kenties intuitio-onglma syntyykin siitä että ihminen olisi tästä kiinan älykkyydestä yhtä vähän tietoinen kuin yksittäinen neuroni olisi tietoinen laajemmasta aivojen tuottamasta tietoisesta mielestä.
6: Kuitenkin kenties pelottavin puoli Blockin argumentissa on se, että hän korostaa että kiinalaisista koostuva verkosto ei olisi tietoinen. Hän nimittäin tekee reduktionismia vastustavan argumentin. Tällöin ajatellaan yleensä niin että eitietoinen asia ei voi koota tietoista asiaa. Tämä argumentti osoittaa että vaikka todellisuus olisi perimmiltään panspykismin tapaan tietoista, niin siitä huolimatta kokonaisuus ei välttämättä olisikaan tietoinen. Block siis tavallaan tekee argumentissaan kiinalaisen huoneen jossa huone jossa on kiinalainen ei tuota tietoista vastausta. (Ja mikä pahinta : Kiinalaisia on monta ja he eivät edes ole kaapissa. Tätä argumenttia ei enää mikään tasa-arvoinen avioliittolaki pelasta. Se on aivan yhtä fakta kuin että tarvitaan kahden miehen pari jotta lapsella voisi olla isä ja isä, tähän kombinaatioon ei heteroparit pysty!)
+: Plussana voi sanoa että hermosolunkorvausargumentteja on myös fysikalistien puolella. Klassikko on ajatuskoe jossa jokainen neuroni muutetaan yksi kerrallaan koneeksi, ja tässä todella onnistutaan, ja tämän koneen rakenne kopioidaan, ei koneaivoille tarvitsisi edes antaa elämänkokemusta koska ne olisivat suoraan rakenteessa. (Jonka eri puolet käsittelin siinä mind uploading -linkissä) Tämä on jotain joka on ilmiselvää jos aivot tuottavat tietoisuuden. Ja se on mahdotonta jos ja vain jos aivoilla ei ole mitään tekemistä tietoisuuden kanssa. Michael Egnor sentään luottaa avoimesti sieluun. Mutta moni lähinnä väistää näitä puolia koska vaikka esitetään että tietyt asiat ovat aivoille tai tekoälylle mahdottomia, niin samalla esitetään että sielukysymys on uskonasia eikä tieteenasia. Vaikka näitä konsepteja tarvitaan jotta se "mahdottomuus" ylipäätään tapahtuisi niissä argumenteissa joita sitten pidetään hyvinkin valideina ja eiuskonnollisina argumentteina. Block väistää tätä kysymystä tekemällä hermosoluista kiinalaisia. Huomio ikään kuin siirtyy muihin teemoihin tällä rajauksella.

Väite-intuitio-tunnemanipulointi-mielikuvaohjailu-toiveajattelu. Sillä voi tehdä uraa paitsi teologiassa niin myös mielenfilosofiassa. Ja tämä on surullista. Chalmers ei tee minua surulliseksi sillä hänellä on mielenkiintoinen epistemologinen kysymys. Thomas Nagel tuottaa jotain jonka haluaisin olla totta (ja johon heikkona päivänä uskonkin olevan totta) ja Searle asettaa vähintään tärkeän haasteen kumottavaksi. Block taas lähinnä tappaa hermosoluja. (Eli jossain mielessä hän asettaa jossain kiväärejä pienten kiinalaisten päänmenoksi, että "ei noilla kommarivinosilmillä tee mitään Michael Egnorkaan". Samperin rasisti! Murhaaja! Proletaatin vihollinen!)

Pieni ajatus ; Algoritmihuoneesta ja sen kriittisyyden tasoista

Wesley Elsberry kirjoitti "Algorithm room" -ajatuskokeen koettelemaa William Dembskin näkemystä Intelligent Designin luonteesta. ID -linjamassa on nähty että Suunnittelijan persoonasta, luomistavasta ja intentioista ei tarvitse tietää mitään. Riittää että eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus ja vastaavat "naturalistiset hypoteesit".

Elsberryn haasteena on tila johon syötetään materiaalia ja josta tulee ulos vastauksia. Dembskin pitäisi sitten kyetä tunnistamaan mikä niistä heijastaa designiä ja missä vastaus on koneen tuottama.

Kiinnostavinta on kenties se, että ajatuskoe on hyvin läheistä sukua John Searlen kiinalaiselle huoneelle. Eli mielenfilsofian ajatuskokeiden klassikolle. Searlen näkemys oli että se, että huoneen teko imitoi ihmistä ei tarkoita että se olisi tietoinen tai intentionaalinen tai suunniteltu.

Koska ID:n perusviestinä on että design eroaa eidesignistä essentiaalisesti - koska vain silloin ei tarvitse tietää "Kuka, miten, minkä vuoksi" - on ajatuskokeen seuraus se, että jos ongelman ratkaisee niin olisi ikään kuin pakko olla erimielinen Searlen kiinalaisen huoneen sisältämän pääargumentin kanssa. Jos jokin näyttää älylliseltä se on älyllistä. Eli olisi jokin tunnistettava ero generoidun ja älyllisesti kehitetyn vastauksen välillä. Tämän tunnustaminen taas on monille ID -läisille häiritsevää koska he korostavat että mekanistinen maailmankuva on ikävä ja miten he eivät ole "vain kemiaa". Ja tässä yhteydessä he ovat mielellään ja usein käyttäneet argumentteja Searleasta Thomas Nageliin. Ja näitä rinnastuksia on tehty osoituksena naturalismin onttoudesta.

Periaatteessa tämä voidaan toki kiertää sillä millä aina. "Algoritmihuone" on tehty joten vastaus näyttää designiltä koska huoneen rakentaja on salakuljettanut CSI -informaatiota algoritmihuoneen rakenteisiin.
1: Tässä kuitenkin pakotetaan tunnustamaan sellainen seikka että kenties ihmisen tuottanut prosessi ei olekaan tietoinen, jolloin huomiota olisi ikään kuin pakko siirtää poispäin siitä että ID:lle olisi tärkeää tuijottaa sellaisia piirteitä joita evoluutio ei voi tuottaa. Huomio siirtyisi tällöin enemmän antrooppisen periaatteen kaltaisiin hienosäätökysymyksiin kuin evoluution kykyjen tutkimiseen.
2: Samalla ihmisen tietoisuuskin voi sisältää Jumalan salakuljettamaa CSI -informaatiota jonka seurauksena meillä ei välttämättä olisi sielua. Tämä antaa monelle ID -läiselle epämiellyttävää tilaa sille että "olemme vain kemiaa".

Tätä kautta voidaankin huomata että Elsberryn argumentti on vain pinnallisesti filosofista ID -kritiikkiä. Se on jotain jonka ongelmat voidaan kiertää ID:n perusitsesuojauskäsienheilutteluilla. Sellaisilla jotka ovat olleet kliseitä jo silloin kuin Elsberry on ajatuskokeensa kirjoittanut. Kritiikki onkin syvemmillään eksistentiaalista. Se iskee ID -filosofian sijasta siihen mikä on ID:läisten oikea maailmankuva. Jossa on mukana sellaisia asenteita ja kannanottoja joista ID filosofiana periaatteessa irtautuu. (Kognitiivisessa uskontotieteessä erotetaankin ideologiatason teologinen korrektius käytännön asenteista joita uskovaiset uskontoonsa liittävät. Ihan siksi että niillä on varsin löyhä suhde toisiinsa, usein teologinen korrektius on käytössä after the fact, asenteiden ja toimintojen rationalisoinnin muodossa.) Ja tämä on sen ikävin seuraus. Ongelma on ikään kuin pakko paikata koska muuten tulisi tunnustaa että ID ei ole järkevä filosofia. Ja kun tämän ratkaisun tuottaa se tuo väistämättä takaovesta sellaista materiaalia joka ahdistaa suurinta osaa opin seuraajista.

raudan mielenfilosofiaa ironian rajoissa : eli tekoälyn viisaudesta

Pekka Pihlanto kirjoitti uuden suomen blogiinsa tekoälyn viisaudesta skeptisen kirjoituksen. Tästä tekstistä piti tulla vain kommentti, mutta vastaukseni paisui. Hän otti kantaa Nick Bostromin singulariteettiin. "Oxfordin professori Nick Bostrom esittää muun muassa kirjassaan Superintelligence: Paths, Dangers, Strategies uhkakuvia, joiden mukaan tekoälykkäät robotit voivat pahimmassa tapauksessa tuhota ihmiskunnan. Hän ennustaa, että ennen pitkää koneäly ohittaa ihmisälyn. Koneäly voisi jopa kehittää itseään älykkäämpiä koneita ja nämä vielä älykkäämpiä koneita, ja niin edelleen." Hänen kantansa oli että tekoäly ei voi olla viisas. "Tällaisia utopioita ja dystopioita robottien suorittamasta vallankaappauksesta on esitetty maailman sivu – tosin yleensä fiktion puolella. Bostromin villinpuoleisia ideoita arvioitaessa on muistettava, että on kysymys koneiden älykkyydestä, ei ihmisälystä. Jo tietokoneiden alkuaikoina korostettiin, että tietokoneet olivat "äärimmäisen nopeita idiootteja", eivätkä ne vieläkään ole inhimillisessä mielessä viisaita." Minun silmiini tämä kommentti ei ole kovin laadukas : Mieleeni tulee kreationistien käyttämät kielikuvat siitä miten eläimet muuttuvat ihmisiksi vain saduissa.

Ainut argumentatiivinen voima näyttää olevan siinä että "tähänkään asti ei ole ollut". Tekoälyyn on aina suhtauduttu kriittisesti. Ja tässä usein unohdetaan se, että jos puhutaan siitä mikä on mahdollista ja ei ole mahdollista puhutaan innovatiivisuudesta ja sen rajoista. Itse asiassa väitänkin että Pihlannon tekstissä on - riippumatta siitä onko hän uskovainen vai ei - metafyysinen jäänne dualismista. Jossa tosiasiassa oletetaan pakosti jonkinlainen sielu, jos tätä ei osata tehdä eksplisiittisesti vaan tämä filosofinen painolasti kulkee mukana implisiittisesti, niin sen pahempi mielenfilosofille. En siis vastusta tämänlaisia väitteitä sinällään, vaan nimenomaan sen takia että metafyysisistä sitoumuksista tehdään mahdottomuusväitteitä samalla kun nämä kiistetään "Koneälyltä tulee jatkossakin puuttumaan se inhimillisyyden kipinä, joka tekee elollisesta organismista ihmisen: koneelta puuttuu inhimillinen viisaus – tosin myös tyhmyys – ja tietoisuus itsestään, jonka vain ihmisaivot ja -tajunta voivat tuottaa. Teologit voivat tässä yhteydessä sanoa, että koneilta puuttuu sielu, mutta sielun olemassaolo perustuu uskoon."

Mutta alkustatementista itse perusteluun.

Pihlannon teksti on siitä kiinnostava että se käsittelee sellaista asiaa kuin viisaus. Siksi omassa kommentissani kysyinkin suoraan että ""Voiko tekoäly haastaa ihmisen viisaudessa?" Siis anteeksi; Missä viisaudessa." Pihlanto ymmärsi lauseeni ironian. Vitsi olikin tarkoitettu ja oli mukavaa että se tiedostettiin. Kuitenkin sen takana on vakavampi kysymys. Kun väitetään että maailmassa on jokin piirre johon ihminen kykenee ja kone ei on tämä piirre jotenkin kuvattava. Ja jos väittää jotain villinpuoleiseksi, tämä on syytös. (Toki moni pitää näitä statementeja argumentinkorvikkeenakin. Tieteellisesti ne kuvaavat vakaumuksia eivät tosiasioiden tiloja.)

Ja tässä kohden tekoäly on ollut järkyttävä ala. Evoluutiobiologian puolella on totuttu leikkimään sillä että monesti siellä esitetään erilaisia väitteitä siitä että mitä ihmiset tekevät jota simpanssit eivät tee eivätkä voi oppia tekemään. Ja nämä tuntuvat sitten kumoutuvan. (Viittomakieli ja työkalujen käyttö ovat tästä malliesimerkkejä : Ne falsifioivat "vain ihmiset" -kannanottoja.) Tekoälyssä oikeastaan kaikki näyttää noudattavan samaa kaavaa. Kun itse opiskelin kognitiotiedettä oli ilmoilla selvä ongelma. Ongelma jota pidän relevanttina. Ja tärkeänä syynä miksi en pidä ns. tietokonemetaforasta. Syynä on yksinkertaisesti se, että koneet tekevät hyvin sellaisia asioita jotka ovat ihmiselle loppujen lopuksi älyttömän vaikeita. Ja toisaalta monet asiat jotka ovat ihmisille helppoja ovat koneille lähes mahdottomia.

Siinä missä historiassa ihmisen loogis-älyllinen asia oli se joka erotti hänet eläimistä, on nykyään ikävä tietokonesiru ihmistä parempi raa'assa laskentatehossa. Ihminen on sitten erityislaatuisen hyvä ns. hahmontunnistuksessa (pattern recognition). Tämä ilmiö on se syy minkä vuoksi captcha -tunnistuksia käytetään. Tekoälyt eivät osaa murtaa niitä. Siksi erilaiset spammausfirmat joutuvat palkkaamaan alipalkattuja toimisto-orjia purkamaan näitä captcha -salauksia. Toisaalta ajan mittaan tässäkin on edistytty. Captcha -tunnisteet alkavat olemaan niin sumuisia ja hämäriä että ainakaan minä en onnistu niissä aina. Captcha -tunnistus tuleekin jossain vaiheessa vallan kovasti todennäköisesti murtumaan. (Ja toimisto-orjat korjataan algoritmeilla.) Trendi on nimittäin tässä kohden ollut sen verran voimakasta. Samoin kun itse pelleilin kahviautomaatin kanssa vaikeuksilla, on kännyköissä oleva "Siri" jo huomattavasti parempi.

Tämä ero on tärkeä koska se vihjaa siitä että aivojemme toimintamekanismi on oleellisesti erilainen. Meidän ei tarvitse tietää miten aivot tarkalleen ottaen toimivat. Paras vertailu toki tapahtuisi näin. Mutta kun suorituksessa on noin radikaaleja eroja, se kertoo siitä että ihmisajattelu toimii jollain tavalla syvästi epäanalogisesti verrattuna tietokoneiden loogiseen laskentatehopuoleen.

Ero on tärkeä.

Olen ottanut tietokonemetaforaan kantaa varhaisemmassa singulariteettiblogauksessani. Samassa kirjoituksessani valitin siitä miten moni sekoittaa tietoisuuden ja singulariteetin yhteen. Tällä kertaa jatkan siitä miten "viisauden" tapaiset konseptit sotkevat asiaa helposti lisää. Tietoisuuskiakin on monia eri määritteitä ja "viisauden" kaltainen epämääräisyys sallii eri tasoilla hyppimisen. Ekvivokaatiot jyräävät peliin kuin huomaamatta. Syntyy dikotomisia ajatuksia ja puutteellista mielenfilosofiaa. Kategoriavirheiden vuoksi on syytä katsoa eroja.
1: Korostan että en tässä halua erityisesti moittia Pihlantoa : Hänen kannanottonsa on "good enough" ja hän keskustelee asiallisesti. Kokonaisuus on tekstin blogimuoto huomioiden aivan riittävän hyvä

Pihlannon tekstissä asiallista onkin korostaa tietokonemetaforan puutteellisuutta. Nähdäkseni tietokoneen taitoerot johtuvat syvällisistä toimintaperiaate-eroista. Ja tämän vuoksi minulle jokainen ameebakin on tietoisempi kuin mikään "Eugene Goostman". Turingin testissä onnistuminen on minulle vain "nätti temppu". Ei merkki tietoisuudesta. Tässä on käytössä tärkeä jaottelu. Moni pitää Turingin testiä jonkinlaisena tietoisuuden saavuttamisen todisteena, mutta sitten moni toimii kuten Chalmers ja korostaa kiinalaisen huoneen argumentissaan että imitaatio ei ole välttämättä samaa kuin onnistuminen.

Tässä kohden Pihlanto ei ole eksplisiittisesti tuonut esiin sellaista joka kohtuu usein tulee vastaavassa tilanteessa esiin. Eli sitä että ensin selitetään että kiinalainen huone on vakava haaste. Ja sitten siirryttäisiin puhumaan siitä mitä koneet voivat tai eivät voi tehdä. Tämä ongelma on tietysti siitä ongelmallinen että kiinalainen huone käsittelee tilannetta jossa kone pystyy tekemään samoja asioita kuin ihminen. Sen tietoisuus on se käsite joka tässä irrotetaan. Olisi siis omituista lähteä siitä että jos tekoälyn älykkyys jotenkin puuttuu niin sitten se kone ei voisi tehdä juuri mitään.
1: Toki Pihlannolta löytyy tähän implikoivia lausuntoja jotka vihjaavat että hän saattaa ehkä kenties ajatella tähän tapaan. Kommenteista nimittäin löytyy pari asiaa "Sanotaan sitten Metzingerin käsittein, että tekoäly ei koskaan kykene kokemaan fenomenologista minää".  Ja "En usko, että koneäly voi koskaan saavuttaa ihmismäistä potentiaalia tehdä omasta aloitteestaan hyvää tai pahaa. Jälkimmäisestä Bostrom haluaa meitä varoittaa. Kone ei voi tuntea aidosti "minä olen minä" eikä haluta jotakin omasta tahdostaan. Jos näitä ominaisuuksia näyttäisi koneilla esiintyvän, ne ovat ihmisen ohjelmoimia."  Ja lisäksi Pihlström sanoo kommenteissaan että "Ihminen pystyy tekemään myös tyhmyyksiä, mutta kyllä myös kaikki hyvä ja hyödyllinen, mitä näemme ympärillämme, on tietysti ihmisen viisauden luomuksia. Ihmisellä on potentiaali hyvään ja luovaan, mutta myös pahaan." Tätä kautta loppuosassa tekstiä käsittelen asiaa kuin hän tekisi niin. (Muutoin teksti paisuisi vielä järjettömämmän kokoiseksi. Ja tämän tuoma on relevantimpi ottaen huomioon keskustelu tästä aiheesta noin yleisemmin.) Kenties hän ei tee niin.

Itse korostankin että tietoisuus vaatii sen että tiedetään millä mekaniikalla tekoäly suorittaa temppunsa. ; Tässä spesifiin aihetta koskevana karkeana analogiana voisi ottaa tilanteen jossa tietokoneohjelma pelaa shakkia. Mielestäni "Deep Blue" pelaa mainiosti shakkia mutta se käyttää tässä prosesseja jotka ovat tietokoneilla hyviä. Se hoitaa asian suoralla laskentateholla. Jos tietokone toimisi toisenlaisella mekaniikalla, tilanne voisi olla aivan toinen. Ja itse asiassa tässä korostankin että mekaniikka on oikeastaan kaikki. Jos mekaniikka on kunnossa, niin imitaatio on käytännössä mahdottomuus. Filosofinen zombie ei tässä mielessä ole enää mahdollinen. Tai jos on, se on latistunut puhtaaksi metafysiikaksi jolla ei ole enää mitään empiriistä ulottuvuutta. (Vaaditaan jonkinlainen oletus empirian ulkopuolella olevasta sielusta olemassaolevaksi jotta vastapuolella olisi enää jäljellä mitään.)

Tosin kun aiheena on Boström, on pakko muistaa että singulariteettia pitää käsitellä hieman eri ehdoilla kuin mitä vaikkapa Chalmers - tai Metzinger - lähestyy asiaa. Niiden käyttäminen kritiikin oikeuttamisessa on jonkinlainen olkiukko. Toki kysymykset tietoisuudesta, etiikasta ja muusta ovat milenfilosofisesti kiinnostavia. Ne ovat vain hieman eri kysymyksiä ja niiden niputtaminen on siksi turhan oikovaa. Toki näin aihetta voidaan laajentaa. Kun viisaudelle annetaan eri merkityksiä voidaan kasata tietoa siitä mitkä asiat eivät ole samoja asioita. Ja toisaalta samalla voi syntyä ajatus siitä että kun noin monta asiaa ovat ongelmallisia niin kenties se että niistä vähintään yksi osuisi oikeaan on hyvinkin relevanttia. (Ja samalla voi miettiä sitä että tämä ei tarkoita että edes yksi niistä väistämättä toteutuisi ja tekisi tekoälyn viisaudesta mahdotonta sanan täydessä mielessä.)

Tässä ei kuitenkaan enää oikeastaan ole "teknisesti" singulariteetista puhumista. Aiheena on laajempi mielenfilosofia. Joka on tietysti aivan OK, etenkin henkilökohtaisissa blogeissa. Ja tällä laajemmalla rintamalla jatkan tämän kahlaamiseni loppuun.

Eroista ei saa tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Jos minun pitäisi kuvata millä hengellä otan sen että "jos kone tekee jotain se on ihmisen siihen ohjelmoimaa". Mieleeni tulee vahva Intelligent Design -rinnastus. William Dembski on kuluttanut paljon aikaa ajatukseen jossa evoluutioalgoritmit "salakuljettavat" lopputulokseen informaatiota eivätkä ratko oikeasti ongelmia. Suunnittelu on aina läsnä koska ohjelmoija on liittänyt intelligent designiä koodatessaan ohjelman. Näin "hyvyysfunktioissa" on väkisinkin design -informaatiota. ; Itseäni ihmetyttää miksi tämä on millään tavalla relevanttia sillä (a) se on vähän sama kuin selittäisi että ihminen ei voi olla tietoinen koska sen alkuperä on Jumala eikä ihmisessä ole mitään sellaista mitä Jumala ei olisi häneen laittanut (b) meteorologiset simulaatiot eivät liity luonnossa olevaan säätilaan mitenkään koska ne toimivat vain kaavoilla jotka joku on niihin ohjelmoinut (c) ne kertovat jonkinlaista äiti-maa -tarinaa koska evoluutioalgoritmejen "hyvyysfunktioissa" on analogisuus siihen mitä luonnonlait ja ympäristö tekevät luonnossa. Tosiasiassa Dembski tietenkin vain haluaa torjua matematiikan jota evoluutioalgoritmeissa käytetään. Eikä hän tee sitä kovin hyvin tai kiinnostavasti. (Se on itse asiassa "no joo" joillain hyvin erikoisilla metafyysisillä käsitteiden väkisin määrittelyillä. Jos olet näistä erimielinen niin se on sitten siinä, mitään uhkaa tästä ei ole.)

Tästä ohjelmointipohjasta on itse asiassa raaka yhteys suoraan neurologiaan. Kun puhuin siitä miten "ihminen ei tee mitään mitä Jumala ei ole meihin laittanut" en ottanut kantaa pelkästään kalvinismiin - jossa ollaan deterministejä ja kiistetään vapaa tahto. Se on nimittäin syvempi kysymys. Se on kysymys joka esiintyy esimerkiksi Eaglemanin "Incognito" -kirjassa. Hän ottaa esille sen miten valtaosa ihmismielen toiminnasta on esitietoista jolle konfabuloiadan selitys jälkikäteen. Ja miten aivovammat ja rakenteet vaikuttavat vahvasti toimintaansa. Hän näkee tällä olevan juridis-eettisiä ulottuvuuksia. Että tällä on tärkeitä yhteyksiä lain ja oikeuden kanssa. ; Kun tieto näistä yhteyksistä lisääntyy, korostuu yhä vahvemmin se että usein tulee tilanne jossa tekijä ei ikään kuin olisi vastuussa koska hänen "aivonsa tekevät jotain" jolle "hän itse ei mahda mitään".

Tässä mielessä tilanne nimenomaan lähestyy sitä että "ihminen ei tee mitään mitä Jumala ei häneen ole ohjelmoinut" on aivan relevantti mahdollisuus. Vaihtoehto joka ei missään nimessä ole ristiriidassa minkään tietämämme empiirisen asian kanssa. Joten se ei ole missään nimessä "mahdoton" sellaisessa mielessä joka ihmisen on relevanttia kieltää periaatetasolla jossain mielenfilosofiakeskustelussa. Jos ihmisen aivot paljastuvat deterministisiksi, se vastaisi täysin ajatusta jonkinlaisen mekanistisen algoritmin tietoisuudesta. Ja tästä päästään kysymykseen voiko kalvinistisen ihmiskuvan mukaan ihminen olla tietoinen. (Oma kantani asiaan tulee selväksi jo tähän laittamistani aiemmista linkeistä : Kyllä voi. Mikä muistuttaa siitä että tietoisuus ei ole sama kuin vapaa tahto, ja niiden käyttäminen automaattisesti synonyymeinä on "älyllistä oikomista".)

Lyhyesti sanoen tietokoneen, tietoisuuden ja vapaan tahdon kohdalla on kysymys samantapaisesta ongelmasta joka on aivojen fysikalismissa tuttu. Ongelmana onkin se, että argumentit joilla koneen tietoisuus halutaan kieltää johtaa helposti siihen että ihmsenkin tietoisuus kyseenalaistuu. (Mikä on toki tuttua myös eläinten tietoisuuden kanssa ; ja samasta syystä. Statement on maailmankuvallinen ja sitä perustellaan sovittamalla argumentit asiaan jälkikäteen katsomatta kokonaisuutta. Sillä jos lopputulos on haluttu, koetaan argumentti väkisinkin osuvaksi.) Ja johon minulla on varsin selvä kanta. Ongelma on tässä kohden tavallaan siinä että tietoisuus ja vapaa tahto ja kokemuksellisuus liitetään liian vahvasti ja automaattisesti ns. indeterminismiin. Ainakin siinä mielessä että deterministiseltä puolelta tämä nähdään automaattisesti puuttuvaksi. Eli deterministinen järjestelmä ei voisi olla tietoinen. Oma "selvä kantani" oli kuitenkin se että juuri näin ei välttämättä ole. Mielenfilosofiassa tämä dikotomia koskee vain osia teorioista. Ja siksi voidaan sanoa että "mahdottomuusväite" on maailmankuvallinen statement joka vaatii tiettyjä sitoumuksia. En ymmärrä miksi minun tai kenenkään muunkaan pitäisi näihin uskoa puhtaasti a priori. (Olen yhä Quinelainen ; Kaikessa tiedossa on oletuksenvaraisuutta. Mutta puhdas a priori -järjestelmä on roskaa joten kaikessa hyväksyttävässä premissoinnissa on oltava takana tietoa.)

Mainiossa "Philosophical Disquisitions" -blogissa on tartuttu relevanttiin asiaan. Huomio on kiinnittynyt siihen miten moni lataa aivotutkimukseen kovia odotuksia. "Once upon a time, I wrote a thesis about criminal responsibility and advances in neuroscience. Half-way through that thesis, I realised that few, if any, of the supposedly revolutionary impacts of neuroscience on the law were all that revolutionary. Most were simply rehashed arguments about free will and responsibility, dressed up in a neuroscientific garb, but which had been around for millennia." Tämä hypetys on toki ilmiselvää. Mutta toisaalta tässä on syytä korotaa mekanismipuolta.

Mahdotonta? Miten niin mahdotonta?

Tässä mietteiden avuksi voi ottaa vaikka Mark Balaguerin "Free Will as Open Scientific Problem" jossa korostetaan juuri sitä että vanhat mielenfilosofiset ongelmat ovat jotain jotka tekevät jonkinlaisia tosiasiaväitteitä. Ja näiden kautta asiaa voidaan ratkaista. Oman argumenttini kannalta  erittäin osuvaa on se, että hän miettii miten aivoihin voidaan mahdollisesti saada indeterminismiä ja milloin tämä johtaa aitoon vapaaseen tahtoon. Samoin hän miettii voiko deterministinen aivokoneisto olla tietoinen. Samoin oleellista on tiedostaa että hän pitää kysymystä jonain jonka tiede voi periaatteessa ratkaista vaikka ei vielä olekaan ratkaissut sitä.
1: Toisaalta lähestymisellä on argumenttini kannalta toinenkin puoli. Jos tietoisuutta ei voida lähestyä empiirisesti se on suoraan määritelty ei epistemologian ja empirian ulottuvilla olevaksi metafyysinen ontologiseksi asiaksi. Jos näin on niin on erikoista että Boströmin kannanotot teknologiasta kuvattaisiin mahdottomiksi puhtaasti eitieteellisin ja metafyysisin syin. Tällöin on tarpeetonta selittää että sielu olisi uskonasia. Itse agnostikkona suhtaudun tämänlaisiin kannanottoihin ... varovaisen epäillen ; Ne kuvaavat ehkä yhtä mahdollisuutta mutta eivät kaikkia. Kun taas "mahdotonta" on universaali väite joka pätee kaikissa "nykyfysiikan rajoissa mahdollisissa empiirisissä maailmoissa". (Joka ei ole samaa kuin mahdollisuus jossain loogisessa maailmassa, vaan on tätä astetta suppeampi. Ja jossa tätä kautta on helpompi tehdä mahdottomuusväitteitä. Ja tämän vuoksi epäonnistuminen mahdottomuusväitteen todistamisessa painaa astetta enemmän.)

Nämä ratkaisut ovat mekanistisia. Joka tarkoittaa että periaatteessa voidaan rakentaa jonkinlainen fysikaalinen kappale joka tekee tiettyjä toimintoja. Tämä ei välttämättä ole piitä ja terästä. Mutta kun ihminen rakentaa kokonaisuuden joka toimii tällä tavalla - vaikka kvanttifysiikan mekanismeja hyväksikäyttäen kuten

Samoin voidaan ottaa mielenfilosofinen ajatus "hieman spekulatiivisemmalta puolelta". Silloin puhutaan mahdollisuudesta sanan loogisessa mielessä (logical possibility.) Tällöin voidaan nostaa esiin mikä tahansa fysikalistinen mielenfilosofia. Vaikkapa Daniel Dennettin ajatus siitä miten tietoisuus voi rakentua eitietoisista alaosista on mahdollinen. Aina kun joku esittää mahdottomuusväitteen innovatiivisista aihepiireistä, hänen täytyy tehdä asiasta jonkinlainen hyvinkin vahva argumentti. Nimittäin jos jotain väittää mahdottomaksi, riittää että on jokin ei-falsifioitu keino jolla se olisi mahdollista. Näin esimerkiksi Dennettin näkemys siitä miten tietoisuus voi muodostua aivoissa on jotain jossa fysikalistinen mekaniikka voi johtaa tietoisuuteen. Dennettin näkemys on jotain josta on vaikeaa sanoa onko se reduktionistinen vai holistinen : Tai oikeammin : Se sopii yhteen molempien kanssa. Tekoäly voi olla syntyvä emergentti piirre tai jotain joka ihmismieleen tuntuu lattealta (koska reduktio on monien korvissa samaa kuin pahuus ja automaattisesti väärässäoleva, josta en tosin ymmärrä että "miksi").

Näistä voidaan palauttaa asia kaiken ytimeen. Jos otamme ihmisen aivot ja vaihdamme yhden neuronin laitteeseen joka antaa täsmälleen samanlaista palautetta eteenpäin kuin oikeakin hermosolu. Tämä ei vielä tee ihmismielestä mekaanista. Jos tätä tehdään toiselle, kolmannelle ja neljännelle... hermosolulle syntyy muutakin kuin "Sorites -paradoksin" riski. Se nimittäin luo loogisen mahdollisuuden sille että aivot ovat fysikalistinen koneisto. Ja jos asia on mekanistinen, se voidaan yleensä rakentaa. - Kenties tekoäly ei onnistu algoritmeilla koska ne ovat ohjelmointia vaativia ja deterministisiä. Tämäkään ei ole välttämätöntä. Mutta vaikka näin olisi niin silti koneistoon voidaan saada indeterminismiä kvanttifysiikalla. Samoilla tavoilla millä se aivoihinkin saadaan.

Se että kiistetään tämä ja selitetään että aivotkin toimivat eri tavalla harrastetaan jotain joka on samanlaista filosofiaa mitä vitalismi oli ennen biokemian alkua. Eli jotain joka on lähinnä:
1: Science stopper. Jotain joka sanoo "ei kannata tutkia, haaskaatte aikaa ja rahaa mahdottomaan". Mutta ei kuitenkaan tutki sitä vaihtoehtoa, kuten sitä miten tietoisuus ja viisaus sitten rakentuvat.
2: Jotain joka on teoriassa yksi mahdollisuus, mutta joka ei rajaa todellisuutta siten että siitä poikkeaminen ei mitenkään olisi mahdollista. Biokemian voittokulku on käytännössä niin vahva että ID -piiritkin eivät korosta että ihmiskehon elävä kudos ei olisi fysikalistisesti mahdollisia. Sen sijaan he korostavat että ne ovat hienoja koneita, mekanistisia ja siksi suunniteltuja. Joka muistuttaa siitä että vitalismi ei suinkaan tarjonnut kovin vakuttavaa "mahdotonta" -väitettä. Vaikka se sellaisena aikanaan esitettiinkin.

Loppukaneetti:

Se, että kieltää lähtökohtaisesti mahdollisuuden Bostromin singulariteetilta, koneiden viisaudelta tai miltä tahansa onkin näyttää noudattavan tiettyä puutteellista klimppiä:
1: Eri asioita liimataan yhteen kuin ne olisivat samoja asioita. Tässä esimerkiksi viisaus on samanaikaisesti käytännön toimivuutta joka näkyy että fenomenologista itsetietoisuutta. Jossa ei tiedä puhutaanko saavutuksista vai tietoisuudesta. Tai siitä onko Turingin testi ja vastaavat saavutettavissa. "Viisaus" on tässä erityisen erikoinen koska Pihlanto sekoittaa mukaan jopa etiikan. "Mistä syntyisivät koneälyn tunteet ja niihin liittyvät arvot sekä moraali ja eettisyys?" (Jossa on kategoriavirheen makua kun kommenteissa puhutaan fenomenologisesta tietoisuudesta ja sitten etiikka kuin ne olisivat oleellisesti ja väistämättä yhteenliittyneet. Mutta kun tietoisuus, etiikka ja koneiden kyky tallata ihmiset jalkoihinsa rinnastetaan yhteen näiden kanssa on jo asetettu samaksi niin tiedetään että kuljetut tiet ovat assosiativiisia eivätkä siksi mitään vakavastiotettavaa teknologian rajojen aitoa pohdintaa.) Ja jopa neurologian rajat "Aivot on kuitenkin todettu liian monimutkaisiksi läheskään täydellisesti jäljiteltäviksi." Tämä aivojen haasteellisuus toki koskee tämän hetken tiedettä, mutta se ei tietenkään tarkoita juuri mitään koska Bostrom ei sano että singulariteetti on jo nyt läsnä, ja ainut tapa jolla argumentti laajenee kaikkea tulevaa teknologiaa koskevaksi on laajentaa tästä mahdottomuusväitteeksi. Samalla kun hän ei ota kantaa sielukysymykseen joka on hänestä uskonasia. (Joka on kokonaisuutena itselleni täysin käsittämätön)
     1.1: Itse korostan että etiikkaan liittyvät ongelmat ovat täsmälleen humen giljotiinin kokoiset. Ja tässä kohden kysymys voidaan Quinelaisittain häivyttää. (On naurettavaa vaatia keneltäkään loogisen positivismin ehtoja täydestä premissittömyydestä.) Itsekin pidän etiikkaa mysteerinä, mutta nostan kuitenkin esiin sen että Sam Harrisin tapaan ongelma voidaan latistaa kysymykseen siitä miten etiikka määritellään. Hän määrittelee moraalin ihmisten kautta. Toki avoimen kysymyksen argumentti riittää tässä kysymään onko tämä todella etiikkaa. Mutta täsmälleen sama tulee sitten vastaan myös ihmisten älyn kohdalla. ; Kysymys muuttaa tällöin muotoaan. Se muistuttaa enemmän ns. Hard problem -tilannetta. ; Ensinnäkin sen merkitystä tunnutaan ylikorostavan. Ja toisaalta se esittää epistemologisen kannanoton siitä mitä fysikaaolisesta tietoisuudesta voi tietää. Ei siitä että fysikaalisesta tietoisuus olisi mahdotonta. Ei kuitenkaan ole tavatonta että Hard Problem muuntuu ihmisten puheissa jonkinlaiseksi todisteeksi sielun olemassaolon väitämättömyydestä. (He sentään tunnustavat sitoumuksensa ääneen, toisin kuin ne tahot joilla se jää implisiittiseksi mutta joilla fysikalismin/naturalismin vaihtoehtona kiistävät argumenttirakenteet muutoin kulkevat mukana.)
2: Argumentoinnin sijasta tässä itse asiassa lähinnä a priori kielletään että asiat eivät toimi. Tehdään suoria kannanottoja ; Että tietoisuus ei voi olla deterministinen. Että se ei ole indeterministinen. Että se ei ole reduktiivinen. Että se ei ole emergentti piirre. Näiden pitäisi olla johtopäätöksiä eikä premissejä jos kyseessä on mahdottomuusväite. Kaiken lisäksi tämän jälkeen on aivan turha väittää että jättäisi sielukysymyksen ulkopuolelle. Jos eliminoi kaikki luonnontieteelliset vaihtoehdot ja lähestymistavat lähtökohtaisesti on turhaa esittää että ei tee kannanottoa jossa mieli ihmisilläkin olisi luonteeltaan supernaturaali.

Näen kuitenkin että Bostromin kritiikkiin on tarvetta. Hän on niitä ihmisiä jotka tuntuvat näkevän tekoälyä kaikkialla ja jotka uskovat tekoälyn voivan tehdä aivan mitä tahansa. Joka vihjaa siitä että hänellä on fix idé tämän asian kohdalla. En voi sanoa muuta kuin että tämänlainen intoilu herättää vähintään epäilyjä maailmankuvista ja intresseistä : Toki Bostrom täytyy tuomita tieteellisestä osuvuudestaan koska asia ratkaistaan asialla eikä henkilöllä. Eli katsomalla mitkä tiedetään eimahdollisiksi. (Itse en esimerkiksi pidä mind uploadingia mahdollisena.)

Bostrom luultavasti liioittelee, vakavastikin. Hän puhuu tulevaisuusskenaarioista, joten tämä ikään kuin kuuluu jossain määrin asiaan väkisinkin. Tämän hypetyksen kohdalla asenteeni on tässä samanhenkinen kuin mitä linkkaamieni "Eugene Goostmanin" turingin testailun ja "Philosophical Disquisitionsin" "neurojuridiikan" kritiikin kanssa. Eli en pidä "periaatteessa mahdottomana" onnistua Turingin testissä tai että aivotutkimus ei auttaisi rikollisten intentioiden ja tekemisien paljastamisessa. ; Toki on mahdollista että nämä eivät oikeasti olisi mahdollisia. Innovaatioista puhuttaessa ongelmana vain on se, että liian helposti nojataan siihen että "ei ole tähänkään asti" ja tästä päätellään että "asia on mahdotonta". Kuitenkin innovaatioita ja tieteellisiä tutkimuksia ja kehitelmiä syntyy jossain määrin joka päivä. Ja kun ne kasautuvat, minun säälittävä kahviautomaatti mutatoituu "Siriksi", peräti tavalla jossa "Siri" ei edusta jotain mitä teknologia ei enää edes teoriassa voisi mitenkään ylittää saavutettua. (Ikiliikkuja on nykytieteen mukaan mahdoton. "Sirin" jatkokehittely paremmaksi ei ole ainakaan todistettu sellaiseksi.)

Loppujen lopuksi ironian rajat näyttävätkin olevan juuri siinä että ihmiseltä odotetaan aika paljon. Moni on jonkinlaisessa inhimillisessä egoismissa jossa ihminen nähdään jotenkin erityisen kyvykkäänä ja spesiaalina. Että ihmiset voivat tehdä jotain johon apinat ja koneet eivät pysty. En suhtaudu tämänlaiseen ihmiskuvaan kovin positiivisesti : Minusta se on naïvien ihmisten kyvykkyysfantasiointia. Sellaista joka sopii pikkupoikien - ja miksipä ei tyttöjen, aikuisten miesten, naisten ja hermafrodiittienkin - supersankarileikkeihin.

Esimerkiksi jos joku esittää että fysiikka ei voi tuottaa aitoa etiikkaa, hän tekee suoran kannanoton siitä että evoluution vähittäiset prosessit eivät voi luoda tunteita adaptaationa mitenkään missään koskaan. Ja tämä taas on jotain joka selvästi asettaa rajoja siihen mitä luonnontiede voi selittää. Ja siihen mitä havaittavia piirteitä luonnossa on. Käytin tässä tekstissä hyvin niukasti kreationistivertauksia. Syynä oli se, että riskinä muutoin olisi aiheen paisuminen analogialistauksiksi. Nähdäkseni peruasenne käsittelemässäni Bostrom -kritiikissä ei eroa ID -kannanotoista kovinkaan paljoa. Tosin jotain eroa itse aiheissa on. Evoluutiolle on paljon evidenssiä, joten sen kohdalla kritiikki on käytännössä jo falsifioitu. Tässä kohden asiat ovat enemmänkin niin että kukaan ei tiedä tarkasti.