Kaksoisstandardisen rykmentin oppi

Uskonnonvapaus on viime vuosien aikana ollut se aihe joka on ollut kenties vahviten uskontokeskustelun ytimessä. Tuoreessa "Seurakuntalaisessa" esimerkiksi Ville Auvinen esitti että Lutherin kahden regimentin oppi ei ole identtinen sekularismin kanssa. "Jumala ja hänen tahtonsa ovat molempien regimenttien yläpuolella, niin hengellisen kuin maallisen. Siksi tarvitaan sellaisia päättäjiä, jotka elävät ja toimivat aralla tunnolla Jumalan edessä." Hänestä sekularismi olisi uskonnonvapauden vastainen koska "Olisi aika kohtuutonta vaatia, että kristillisen uskon omaava päättäjä ei saisi harkinnassaan ja päätöksenteossaan noudattaa omaa arvomaailmaansa, vaan hänen pitäisi pystyä toimimaan uskonnottomana. Naturalistinen ateisti saisi kuitenkin toimia naturalistisen maailmankuvansa mukaan, liberalisti avoimen liberaalisti ja marksilainen saisi vapaasti esittää marksilaisia näkemyksiään ja perustella niillä ratkaisujaan."

Asia vain ei ole näin yksioikoinen. Nähdäkseni uskovaisilla on tässä kohden ollut ilmoilla hyvin vahva kaksoisstandardi. Uskovaiset korostavat, aivan ymmärrettävästä, esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistusta jossa jokaisella on oikeus puhua uskostaan. Tämä ei tietenkään tarkoita teokraattista valtaa käyttää uskonnollisia perusteluja ideologisessa mielivallassa politiikassa. Eikä tätä tietenkään oikein kukaan kristitty haluakaan. - Tosin joskus näyttää siltä että teokratiaa vastustetaan lähinnä nimessä. Ateisteja ollaan halukkaita kehottamaan-lähettämään Pohjois Koreaan mielipiteensä vuoksi koska maassa pitää elää maan tavan mukaan tai mennä maasta pois.

"Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" vs. provokatiivisuus oikeuttaa kostamisen

Oma kantani on melko lähellä Auvisen ajatusta. En kannata sekularismia ainakaan sanan kovin vahvassa kulmassa. Sen sijaan kannatan sellaista ajatusta että kaikkea saa esittää omasta kannastaan, mutta mitään ei ole pakko arvostaa ja kaikessa on koko ajan vallalla mahdollisuus asettaa verbaalisia vastaiskuja.

Valitettavasti Auvinen on väärässä väittäessään että "naturalistiset ateistit saavat". Sillä jumalanpilkkalaki takaa että eivät saa. Tähän voidaan liittää Helsingin Sanomissa ollut Jani Kaaron kolumni. "Sananvapaudella on tänä päivänä monia uhkaajia, mutta mielestäni tämä loukkaantumisen kulttuuri on yksi pahimpia. Se rajoittaa sananvapautta kahdella ilmeisellä tavalla. Kuvitellaanpa, että käytän sananvapauttani sen täydessä mitassa, ja argumenttini loukkaavat jotakin ryhmää. Tämä ryhmä hyökkää kimppuuni loukattuine tunteineen, ei argumentteineen. Keskustelu kiertyy loukattujen tunteiden ympärille. Se on täynnä paheksuntaa ja vaatimuksia anteeksipyynnöstä. Koska argumentit jäävät sivuosaan, hulabaloo ei edistä hedelmällistä keskustelua millään tavalla."

Tähän on sitten reagoitu. Siihen on saatu kommentoija "Minun on vaikea nähdä, miten Charlie Hebdo on pyrkinyt keskusteluun ivansa kohteiden kanssa. Päätavoitteena on ollut vastustajalle nauraminen yhdessä samanmielisten kanssa. Vahvistaa omaa heimotunnetta. Myöskään Muhammedin piirtäminen koirana ei ole keskustelunavaus sen enempää tavallisten, rauhallisten Pohjoismaissa asuvien muslimien kuin militanttien islamistienkaan kanssa. Sen ainoa viesti heille oli, että piirtäjä piti islamin profeettaa koiran arvoisena. Keskustele nyt sitten näistä lähtökohdista! Kirjoittaja arvostelee poliittisen ottamista henkilökohtaiseksi, koska tuolloin politiikan kritiikkikin muuttuu henkilökohtaiseksi ja ruokkii loukkaantumisen tunnetta. Kun liikutaan uskonnon alueella, niin tätä ei voi välttää. Uskova määrittää itsensä ensijaisesti muslimiksi ( tai kristityksi, juutalaiseksi yms) ja toissijaisesti joksikin muuksi. Tällöin uskonnon pilkka on tämän henkilön oman syvimmän identiteetin, persoonan, pilkkaa. Tämä ei merkitse, ettei uskontoja saa arvostella tai kyseenalaistaa. Se on kuitenkin tehtävä,varsinkin herkässä ja tulenarassa tilanteessa, aidosti keskustellen ja argumentoiden, ei rienaten."

Valitettavasti tämä identiteettiteoria ei toimi ateisteille tai uskonnottomille. Arvokeskustelussa kun tuntuu vallitsevan sellainen ajatus että kaikki täytyy läpikattaa objektiivisella moraalilla ja metaeettisellä kannanotolla jossa ateistilla on joko arvotyhjiö tai peräti epäeettinen maailmankuva. Tätä ei pidetä rajoittavana koska monen ihmisen positiivisen uskonnovapauden kuvaus tarkoittaa juuri sitä että saadaan kertoa että oma vakaumus sanoo että ateisti ei saa ottaa kantaa arvokeskusteluun olematta naurettava pelle. Jos ateistilla on mielipide, tätä leimataan naturalismiksi ja seuraava asia on että "ilman Jumalaa et voi sanoa mitään moraalista olematta sisäsesti ristiriitainen" ja keskustelu loppuu tähän liittyvään öyhötykseen. Tai sitten tila medikalisoidaan virallisen ortodoksikirkon tapaan siten että ateismi on mielenterveyden häiriö..

Onkin hyvin mielenkiintoista miten identiteetin pilkkaaminen ohitetaan ateistien kohdalla usein ja toistuvasti. Provokatiivisuus nousee tässä vahvasti esille, ja hyvin erikoisella tavalla. Jos ateisti loukkaantuu vaikka suvivirrestä ja hän haluaa pysyä niistä erossa, häntä haukutaan sensuristiksi joka on "militantti". Sekularismi on myrkkysana. Ja jopa maltilliset uskovaiset nostavat esiin "suvaitsemattumuuden suvaitsemisen". Jossa korostetaan että he eivät ole fundamentalistien kanssa samaa mieltä mutta mielipidekirjo ja jopa räväkät ja täräkät mielipiteet ja niiden muotoilut täytyy sallia ja mahdollistaa. Uskonnonvapaus, sananvapaus, YK.

Mutta mitä tapahtuu välittömästi kun uskovaisille epämieluisa ja ärsyttävä mielipide nousee esille? Silloin väkivallan oikeutuspuheeseen nousee "sitä saa mitä tilaa" -periaate. Jossa korostuu äärimmäinen sensurismi. Pitää miettiä varpaisillaan miten ilmaisee pitävänsä evoluutiosta. Kuten eräs kreationisti minulle asian muotoili henkilökohtaisessa sähköpostissa ; "Voisitte olla ajamassa sitä, että lapsille ja nuorille ei enää koulussa syötettäisi teorioita, jotka saavat heidät epäilemään Jumalan olemassaoloa ja elämään elämää harhassa, joka johtaa monet ikuiseen kuolemaan. Ajattelisitte heitä edes senverran, että pitäisitte suunne kiinni, vaikka itse evoon uskoisittekin." Selvästi tässä ei ole kysymys muotoilusta vaan mielipiteestä. Ja tämän oikeuttajia ei tarvitse kaukaa hakea.

Kuten muistamme, Pride -kulkueen - eli kulkueen joka ei ole kammottava satiirinen pilakuva - on jotain jota kaasutettiin ja tämän jälkeen Asmo Maanselkä on esittänyt että kaasutus oli odotettavissa koska pride oli myös provokaatio. Samalla linjalla oltiin kristittyjen parissa muutoinkin. Itse asiassa kristittyjen joukosta löytyy yllättävän suuri osio ihmisiä joista kolmas maailmansota on asia jota kannattaa hakemalla hakea koska eskatologia. "“This confrontation is willed by God, who wants to use this conflict to erase his people’s enemies before a New Age begins" "Telegraph" tosin muistuttaa että kristityt eivät ole tässä yksin ; kolmasosa muslimeista ymmärtää uskonnon nimessä tappamisen.

Kaksoisstandardi rakentuu.

Suomessa tuntuukin olevan vallalla aatesuuntaus jossa Teemu Laajasalo saa huumorimiehen maineella hokea "ateistit ovat fundamentalisteja" -tyylisiä iskulauseita televisiossa välittämättä mitään siitä missä sävyssä hän asioita ilmaisee. Kirkolla on myös kirkollisten sisällä oikein kehuttu ateisteja "tasa-ajattelijoiksi" toistuvasti haukkuva "kirkkovene" -ryhmä. Tämä ei ole provokaatiota vaan korkeintaan suvaitsemattomuuden suvaitsemista.

Siksi on niin että Oinonen voi käyttää koira-allegoriaa ilman että tämä on provokatiivista. Hän saa sanoa että homojen avioliiton kannattaminen on eläimiinsekaantumiseen rinnastettavaa. Vaikka homous onkin monille hyvin keskeinen osa identiteettiä. (Erikoista on että mitä enemmän homouden muoti-ilmiöyden, homoelämäntavan ja homosaation tyylisiä ajatteluja ajaa sitä vahvemmin tunnustaa että homoseksuaalisuus on ideologiaan rinnastettava. Monien kristittyjen homovastustajien maailmassa siis identiteetin keskeisyys on hyvinkin oleellinen asia.) Samoin kun Päivi Räsänen oli Hyvinkään ammuskelun kohdalla selittämässä siitä miten uskonnottomuus hänestä aikaansaa sydämettömyyttä, hän ei iskenyt ihmisen identiteettiä vastaan provokatiivisesti vaan esitti vain keskustelevan mielipiteensä, mukavan vihjailevasti luonnolliseti. Joka oli "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Mutta sitten jos bussiin laitetaan mainos joka sanoo vain "Jumalaa ei todennäköisesti ole" niin tästä loukkaannutaan aivan käsittämättömän vahvasti ja pitkään ja tätä pidetään liian pitkälle menevänä. Tai jos kerran vaihdetaan raamattuja pornolehtiin, niin tästä jaksetaan puhua vuosia. Puhumattakaan Raamatun pudottamisesta lattialle "Uutisvuodossa". Tämä on sellaista ihanaa provokatiivisuutta jota halutaan kostaa. Jostain syystä esimerkiksi "Nightwishin" yhteistyö Richard Dawkinsin kanssa oikeuttaa levyjen tuhoamiseen ja muuhun vastaavaan. Eikä Auvinen tai kukaan muukaan kristitty "Seurakuntalaisessa" paheksu sitä miten ateistien identiteetti on heille tärkeä ja sitä pitäisi kunnioittaa. Vain Raamatun heittäminen lattialle merkitsee, koska tosiasiassa kristittyä ei kiinnosta "identiteetti" vaan kristittyjen kaikenkattava koulaitoksen ja armeijan ja poliittisen päätöksenteon läpitunkeva täydellinen ja rajoittamaton ja ehdoton oikeus vittuilla ilman että heille itselleen vittuillaan. Omantunnonvapaus joka tarkoittaa lupaa sanoa mitä vain kenelle vain yhdistettynä oikeuteen provosoitua ja tähän vedoten sensuroida ja latistaa-tallata muita.

"Napoleonin Komplekseissa" onkin hauska ajatuskoe jossa vakioituneet kristillisten aktiivien strategiat otetaan käyttöön ja suunnataan fundamentalisteihin itseensä. Fundamentalistit kokisivat tätä tenttaamisena, savustamisena ja painostamisena. Jotain jossa vihataan ja kiusataan. Kun nämä ihmiset tekevät vastaavaa muille, heitä ei moitita. Jopa kristilliset liberaalit tuntuvat päin vastoin korostavan "suvaitsemattomuuden suvaitsemista" jossa kirkon moniäänisyys on rikkaus ja jossa fundamentalisteilla on lupa sanoa mielipiteensä. Ja että näitä fundamentalisteja tulee sitten kohdella kunnioittavasti. Joka ei vaadi sietämistä vaan sitä että pitäisi mielenkiinnolla ja rakentavuudella vastata heille. Eli noudattaa niitä hyviä tapoja jotka eivät ole heille itselleen mieluisia. Ja johon heitä ei edes vaadita.

Trollaajia ja lynkkaajia.

Se, mikä tässä kaikessa kiinnostaa onkin se, että sen voisi tiivistää trollikeskustelun ytimeen. Marko Forss oli tuoreessa iltalehdessä trolliasian vuoksi. "Hän kertoi syyksi ajanvietteen. Mies suhtautui yhteydenottooni asiallisesti ja ymmärsi itsekin menneensä liian pitkälle. Tapauksessa ei ole Forssin mukaan syytä epäillä rikosta, sillä videot oli poimittu netistä ja kuvat olivat lavastettuja." Kommenteista löytyy sitten miellyttiviä ajatuksia, kuten "Kerro nyt vaan tyypin nimi niin saa mitä tilasi." Asenne on kuin suoraan "provokaatio-argumentista".

Olisikin syytä ymmärtää että jokainen "provokatiivisuuspuheen" käyttäjä on itse asiassa tuttu internetin maailmasta. Siellä on kaikenlaisia lynkkaajia. Sellaisia jotka melko pienin perustein lähtevät liian pitkälle. Nähdäkseni kirkon edustajat ovat yleisesti ottaen olleet tässä järkeviä. He ovat korostaneet esimerkiksi pedofiilien kohdalla sitä että rikos on kammottava mutta pedofiilin lynkkaaminen jonkun epämääräisen nettisyytöksen vuoksi on asiatonta. On korostettu malttia ja sitä että syntiselle kuuluu armo ja että pedofiilin rankaisu kuuluu poliisille eikä oikeuden omaan käteen ottamiselle. Esivallan kunnioitus on kuulunut regimenttioppiin tältä osin oleellisesti. Itse dissaan pedofiileja sen verran paljon, mutta ymmärrän miksi lynkkamismentaliteetista ei pidetä. Sitä vaan jotenkin toivoisi, että ateistien mielipiteenilmauksilla olisi vahvempi oikeus ja pienempi pelko lynkkaamisesta.

Mutta kirkko huolehtii syntisestä ja lynkkausmentaliteetista muualla. Ateistien tulisi huolehtia tekstinsä "provokatiivisuudesta", koska se ei ole keskustelua. Toisin kuin se, että sanoo jotain "jonka ainoa viesti heille oli, että piirtäjä pitää kristinuskon Jumalaa ainoana moraalin lähteenä" Se, että tätä pitää arvottomana ei kuitenkaan ole samanlainen statement. Vaikka molemmat ovat dogmaattisia eiedistyviä ja eikeskusteltavia lähtokohtia maailmankuvalle. Maailmankuvan kyseenalaistamattomia premissejä joita haltuaan huutaa mutta joiden kyseenalaistamisesta ei pidetä. (Mutta toisten tulee sietää ja suvaita suvaitsemattomia kun toisen taas pitää miettiä miten voivat provosoida ansaitun kostoiskun jossa heidät tapetaan tai ainakin kaasutetaan julkisessa kulkueessa.)
 
Mutta näin ei käy. Jopa "Raamattujen vaihtamisesta pornoon" -tempauksesta on muistettava se, että tämä symbolinen teko poiki tappouhkauksia tempauksen järjestäjille. Ja kaikki silti muistavat tapaukesta vain sen että miten kauheita militantteja ateistit olivat kun vaihtoivat Raamattuja pornolehtiin. Tappouhkaukset taas ohitetaan, niitä ei ole pidetty edes muistamisen arvoisina asioina. Tämä kaikki tiivistää sen, miten kristinuskossa on tällä hetkellä YK:hon vedottu oikeus julistaa kaduilla ja turuilla ja vittuilla mediassa ääriprovokatiivisesti. Ateisteilla on jumalanpilkkalakia ja arvon tappouhkaus-lynkkausmentaliteettiheimolaisia. Ja jos vääräoppisia vastaan isketään vaikka kaasuaseen kanssa, niin asia kuitataan sitä kautta että "mitäs provosoit niihiihii". Samalla joku ääliö kirjoittaa näkyvään kristillieen lehteen siitä miten ateisti-naturalistit saavat vedota omaan maailmankuvaansa mutta kristitty eivät. Helvetin hienoa. Loistavasti vedetty. Tässä kaikessa kunnioitus oikein kohisten kasvaa.

On nimittäin hyvin rakentavaa kuulla siitä miten mielipiteiden tulee olla vapaita, kun samalla koko ajatuksen henkenä on se että ateistien ja muiden kansalaisten mielipide sekularismiin tulisi valita "Seurakuntalais" -lehteen kirjoittavan kirkkohihhulin käskystä ja määräyksestä. Valitan. Jumalanpilkkalaki ja "provokatiivisten mielipiteiden hienotunteinen sensurointi" on sekularistinen uskontosensuristinen lausunto, juuri siksi uskonnonilmausasioita halutaan rajoittaa koulussa ; Uskovaiset kun hyvin usein esittävät provokatiivisia näkemyksiä ja mielipiteitä maailmankuvansa kautta ja tätä halutaan rajoittaa. Että oltaisiin hienotunteisia sen sijaan että tungettaisiin vastenmielisiä mielipiteitä ja lausuntoja toisen korvista väkisin sisään. Tämä sekulaarius sitten vain on jotain jota kannatetaan kristinuskolle. Tasapuolista teeskentelevässä maassa ei kuitenkaan voi olla niin että yksi saa sanoa mielipiteensä ja toinen ei. Joko sekulaari tai provokatiivimaailma tuleekin toteuttaa. Ei niin että kikkaillaan sen mukaan mikä itselle sattuu sopimaan. Sillä silloin syntyy välttämättä ja väistämättä kulttuuri jossa yhtä tyyppiä hakataan ilman että hän saa puolustautua.
1: Eli sellainen jossa elämme nyt. Nytkän kristityt saavat sanoa mediassa mitä tahansa moraalittomuusihmisvihasyytöksiä, eläimiinsekaantumisrinnastuksia ja kaasuiskujen rakastamisia menettämättä poliittista valta-asemaansa. Mutta jossa bussiin laitettu mielipidejuliste on niin repivä että siitä täytyy vuosia raivota ja syyttää plakaatin levittäjää militantiksi sarjatulella.

Itse tosin sanon tähän kaikkeen vain sen, että sitten kun kristityt sisäisesti ovat ensin valinneet linjan ja kontrolloivat sen tämän niin että ainuttakaan lipeämistä ei tule ilman että tätä vastaan hyökätään kristittyjen omista riveistä vahvasti ja ankarasti. Eli luovat maailman jossa joko "suvaitaan suvaitsemattomuutta" jossa on nollatoleranssi "provokaatio-oikeutus -argumenteille" tai jossa sitten suojellaan identiteettiä ja tunteita ja sensuroidaan suvivirttä myöten loukkaava aineisto koulusta ja katukuvasta. Kun he ovat tehneet tämän, niin sitten he voivat vaatia samaa muilta. Tätä ennen en kunnioita tai arvosta kristinuskoa tai islamia. Sen sijaan siedän näiden oppien halveksuttavia ihmisiä ja annan heidän pitää typerät mielipiteensä. Kritisoin ärsyttävin verpaaliripuloinnein jos ja kun keittää yli. Ja satirisoin pyhiä vakaumuksia yhtä innolla kuin jotkut selittävät että ilman Jumalaa ihminen on vain eläin, arvotyhjiössä elävä vihainen nihilisti ja eugeniikkaa moraalilakinaan pitävä natsi. (Ja muita sisäisesti ristiriitaisia oksymoronikonsepteja.) Sillä tämä on linja jota itse kykenen noudattamaan myös vastapuolen kanssa. Metsä-vastaa -maailmankuva ei kenties ole kaunis. Mutta se on sentään reilu ja tasapuolinen. Joten se on parempi kuin yksikään tietämäni kristitty missään maassamme tällä hetkellä näyttää kykenevän.

Päällikkö Chutzpahpah on puhunut

Keskisuomalaisessa otettiin esille kristillistä rakkaudellista maailmankuvaa. Kuten tietysti pian monessa muussakin lehdessä. Asiaa seurasi käänteitä joiden etenemistä saattoi seurata vaikka koko pitkän päivän. Juhani Starczewski otti kantaa Eero Heinäluoman puolison kuolemaan. Tarjonta on sitä mitä vain voi odottaa kun kristillisdemokraatti ottaa lähtökohdakseen sen että "ollaanpa kerrankin ihan realisteja". Kuoleman syy oli se, että Heinäluoma oli antanut positiivisia kannanottoja Kari Mäkiselle joka taas oli esittänyt tukea homoseksuaaleille avioliittokysymyksessä.

Jos aiheena on se, että joku uskoo Jumalaan joka kostaa Kari Mäkisen synnit Eero Heinäluoman tukilausunnon kautta sivulliselle vaimolle, puhutaan niin monen mutkan tapaa tapahtuvista rankaisuista että ihmetyttää. Ja siksi on syytä lähestyä asiaa kultaisen säännön kautta. Starczewski on itse muistuttanut keskustelussa että "Neuvoisin olemaan antamatta väärää todistusta minusta. Kannattaa muistaa, että useampi kunnian- ja törkeä kunnianloukkaus on jo asianajajallani prosessissa. 9.Käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."" Siksi käsittelen häntä rehellisesti ja faktuaalisesti kertoen mietteeni tästä ihmisestä ja hänen eettisyydestään.

Lausunto tuntuu sellaiselta että voisi uskoa että se on vääristelyä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun uskovaisia väärinymmärretään. Siksi on syytä tiedostaa että Starczewski jopa varmistaa kun asiaa erikseen tarkistuskysytään että "Raamatun vastainen toiminta ei varmasti ole ollut heille (Mäkiselle ja Heinäluomalle) siunaukseksi. Kaikella on syy-seuraussuhteensa, ja eihän se siunaus ole, jos puoliso sairastuu ja kuolee." ... "En ole lääkäri, eikä minulla ole muutenkaan valtuuksia arvioida, mikä oli puolison terveydentila ennen kuin Heinäluoma antoi MTV:lle myönteisen homolausunnon. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, kaikella on syy-seuraussuhteensa ja niin voi olla tässäkin tapauksessa. Kirjoituksessani toin vain esiin sen, mitä Raamattu sanoo homoudesta ja johtajien toiminnasta sekä esikuvana olemisesta." ... "Uskon, että Jumala noteeraa tekemisemme ja sanomisemme ennemmin tai myöhemmin. Uskovien vastuulla on kertoa tämä heille, jotka eivät sitä ymmärrä tai halua ymmärtää. Kun minä Jeesukseen ja Hänen sanaansa uskovana kerron asian Raamatun näkökulmasta, niin vastuu siirtyy myös toiselle osapuolelle." Tästä kolmeen kertaan myöntämisestä voi tietenkin seurata vain yksi asia.

Se, että asiat ovat väärin ymmärrettyjä. "Ensinnäkin vilpitön osanottoni Vaimonne poismenon johdosta. Toiseksi pahoitteluni siitä, että sanomalehti Keskisuomalaisen nettikeskustelussa, joka käsitteli suru-uutista, jossa esitin osanottoni, keskustelu pahoitteluni jälkeen ei ollut korrektia uutiseen ja tilanteeseen liittyen. Herra, opeta meitä tahtoosi tyytymään silloinkin, kun se kipeimmin koskee." Se mitä asiasta voidaan diskurssianalyyttisesti tai retorisesti sanoa, on se että teksti syyttää keskustelua, ja oma osuus tässä keskustelussa ja kommentoinnissa häivytetään olemattomiin. On kuin hän pahoittelisi sitä että muut ihmiset ovat puhuneet noloja ja epämiellyttäviä asioita paitsi hän itse. Kaavamainen nonpoligy jota kuitenkin käytettäneen osoituksena siitä että kristityt pyytävät anteeksi.

Mikään ei tietenkään yllätä. Sillä herralla on varsin mielenkiintoinen tausta. Hän hyökkää mutta on uhri. Hän haluaa sanoa mielipiteensä mutta on enemmän kuin innokas sensuroimaan niitä joilla on hänestä väärä mielipide. Starczewski on niitä ihmisiä jotka kirjoittavat ahkerasti paikallislehtien mielipidepalstoille. Joku saattaa muistaa hänet mediakohinaa saadusta tempauksesta joka koski Jyväskylän Lutakkoon rakennettuun hotelliin laitettavia Raamattuja. Hän on toki luomassa myös Israel-marsseja. Ja kiinnostunut muun muassa mikrosiruasiasta.

Miehen sekaisuusasteen voi mitoittaa käyttämällä mittarina terveen ihmisen sijasta jotain melkoisen sekapäistä.
1: Kristillisdemokraattien ensiviesti asiaan oli se, että Asmo "pride-provokaatio" Maanselkä on luokitellut tapahtuneen "Puoluejohto irtisanoutuu näistä mielipiteistä, eihän niissä ollut mitään tolkkua." Kun jokin on liian tolkutonta Maanselälle, minä otan asian jo vakavasti. Sillä Maanselällä on syvä kokemusasiantuntevuus aihepiirissä.
2: Starczewski näyttääkin kuuluvan siihen joukkoon joka on liian sekopäistä pysyäkseen kristillisdemokraateissa. Mikä tarkoittaa sitä että hän kuuluu samaan luokkaan Jouko Pihon kanssa. Tosin sillä erolla että Jouko Piho on paranoijastaan huolimatta humaani veikko jonka asennetta monessa paikoin ihailen. Starczewski on vähän kuin Pihoon olisi jotenkin iskenyt psykopatia ja tämän lisäksi sukunimen kautta olisi tarttunut chutzpah (חֻצְפָּה).
     1.1: Chutzpah on hyvin omituinen juutalainen konsepti. Se edustaa röyhkeää rohkeutta jota pidetään jotenkin erikoisesti tavoiteltavana ja hyveellisenä. Malliesimerkiksi asenteen noudattamisesta kuvataan usein murhaajaa joka ensin tappaa vanhempansa ja tämän jälkeen vaatii itselleen armeliaampaa tuomiota vedoten siihen että hän on orpo.

On suoraan sanoen ymmärrettävää jos tämä mies itse olisi Jumalan kosto synneistämme. Eihän se nyt siunauskaan ole että tuollainen vittupää on eduskunnassa päättämässä yhtään mistään. Tämänlainen tilanne on mielenkiintoinen. Sillä perinteisesti kristitty on Jeesuksen seuraaja. Ja hänen pitäisi heijastaa Jeesuksen ominaisuuksia. Hänen pitää kysyä itseltään että mitä Jeesus tekisi samassa tilanteessa. Jos Starczewskiä pitää siis pitää jotenkin onnistuneena kristittynä niin on huomattava hänen näkyvimmät attribuuttinsa : (a) jossa huonot käytöstavat yltävät moukkamaisuuteen (b) moraalinen toiminta on kaikille melko ilmiselvästi ilkeyttä ja (c) käsitykset maailman syyseuraussuhteista ovat pelastusteologisuudessaan sekopäisen tyhmiä voidaan tulkita että pahiten raivossaan kuolaavat ja muutenkin pimahtaneimmat ateistit ovat oikeassa. Tietty määrä pahuutta, tyhmyyttä ja moukkamaisuutta onnistuu vain kiihkouskovaisuudella. Itse toki uskon että he ovat väärässä. Eli Starczewski on huono kristitty ja vielä huonompi ihminen. (Empiirinen kokemus vihjaa että kristityillä on muita löyhemmät standardit, se on varmaan sitä Jumalan armoa etenkin itselle. Starczewskillä on vielä oleellisesti löyhemmät standardit, joihin on sitten vaikeaa liittää mitään armon tematiikkaa.)

En kuitenkaan ole pettynyt siihen että hänellä on uskonnonvapaus ja sananvapaus tuoda ilmi mielipiteensä. Olivatpa ne miten moukkamaisia ja miten epäsopivaan aikaan lauottuja tahansa. Ja itse asiassa Starczewskiä, kuten kenties minuakin, kuvaa se että juuri mikään ei ole tehokkaampi paljastamaan herran järjellis-esteettis-eettisiä ulottuvuuksia kuin se että päästää hänet muutamaksi sekunniksi ääneen. Lausunto loukkaa ja provosoi. Se on vähän kuin eitarkoitettua satiiria. Ei siitä pidä ampua, vaan sen sijaan sille pitää antaa julkisuutta jotta mahdollisimman moni pääsee sanomaan tähän mielipiteeseen omansa päälle. (Kuten olen tässä tehnyt. Tavalla joka ei toki yllä Starczewskin harjaantuneen moukkamaisuuden tasolle vaikka yritykseni olikin kohtuullinen.) Ja kun kaikki tekevät tätä, niin kaikilla on sananvapaus. ~ Ja kenties toteutuu edes hetken se että Jumalan hyvyys lankeaa päällemme. Se ilmenee siunauksin. Siunaukset näkyvät esimerkiksi sellaisissa kauniissa ja eteerisissä hetkissä jolloin Starczewksi on yllättynyt ja surullinen. Sellaisina sitä miltei kokee olevansa kosketuksissa transsendenttiin hyvyyteen. Tätä kokemusta makustellessa voi samalla kasvaa terveeseen uskontojen ymmärtämiseen. Jotain tämänlaista ne uskovaiset varmasti kokevat kun puhuvat karmasta tai Helvetin oikeutetuista ikirangaistuksista.

Älkää ampuko vitsintuojaa!

"Charlie Hebdo" -satiirilehteen isku nosti hyvin vahvasti esiin sananvapauden. Lehti oli varsin räävitön laaduttoman huumorin lähde. Mutta siihen iskeminen on nähty nimenomaan iskuna länsimaisia arvoja vastaan. Stubb näki tämän "muistutuksena sananvapauden tärkeydestä". Presidenttimme esitti asiasta viralliset surunvalittelut  "Presidentti Niinistö esitti osanottonsa omasta ja Suomen kansan puolesta uhrien omaisille ja läheisille sekä koko Ranskan kansalle. ”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi surunvalitteluissaan." Tämä tiivistää taatusti yleisimmän kannan asiaan.

Jossain mielessä tämä on tietenkin huolestuttavaa länsimaisille arvoille. Että sen symboliksi kelpaa jokin sellainen joka rinnastuu suomessa lähinnä "Myrkky" -lehteen. Tai enemmän."Charlie Hebdo" -lehti itse asiassa sisältääkin materiaalia joka olisi kiellettyä Suomessa. Siksi sitä ei ole tuotu Suomeen myyntiin. Saati käännetty. ; Lehti onkin siitä erikoinen että se on samanaikaisesti äärimmäisen vasemmistolainen että sisältää materiaalia jota lievemmästä Halla-aho on jo saanut tuomion uskonrauhan häirinnästä.

Lehdessä on ollut tuutin täydeltä huumoria joka miellettäisiin kulttuurissamme erittäin huonoksi mauksi. Ja juuri tämä huumorin banaalius onkin taatusti syynä iskuun. (Eikä esimerkiksi se, että lehden nimi olisi vahingossa luettu väärin "Charlien Hebrew", kun arabialaisilla ei ole teksteissään aakkosia vaan ihme kiekuroita niin voisi liika Koraanin lukeminen aikaansaada lukihäiriöitä..) Mutta tämän näkökulman korostaminen on ymmärrettävissä. Itse asiassa juuri tämän vuoksi. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten jumalanpilkkaan reagoiminen on tärkeä testi. Provokaatio kun kertoo siitä miten tuon ideologian parissa suhtaudutaan asioihin kun niihin loukkaannutaan. Siksi näen että kyseessä on juuri sananvapausasia.

Suomi onkin siitä jännittävä että täällä isku on herättänyt keskustelua ilmaisusta ja uskonrauhasta. Ranskassa kritiikin kulttuuri on erilaista kuin täällä. Siksi muutamat tuohtuivat kun Marko Forss kuvasi deskriptiivisesti tämän hetken lainsäädäntöä. Se nähtiin liiaksi iskun tekijöitä puoltavaksi. Minun on vaikeaa nähdä hänen tekstiään tässä valossa. Mutta hän viittasi lainsäädäntöön joka on meillä tiukempi. Ja tämä on näkynyt monenlaisissa lausumissa Kuitenkin jännite on johtanut siihen että Forssin kanta ei edusta mitään harvinaista genreä. Itse asiassa monella on paljon vahvempia kantoja. Sellaisia joissa katsotaan sellaista kuin Pyhän loukkaaminen. Pyhää pitää puolustaa. Ja Suomessa tätä on tehty melko voimakkaasti.

Kiusaamisvertaus

Kun Pyhää puolustetaan on hyvä huomata että meillä on lainsäädäntö. Se määrää toimiamme. Ja usein totumme lakiin ja siitä tulee ilmapiiri. Suomessa jumalanpilkkaa koskevat säädökset luovat turvasatamia joissa ollaan yllättävän laajasti pilkalta suojassa. Kun joku sitten ylittää nämä rajat syntyy helposti mielikuva kiusaamisesta.

Mielikuva on ymmärrettävä. Kyllähän koulun pihalla tönitään mutta kiusaaja voi olla myös ilkeäkielinen. Pilkkahuudot ovat kiusaamista ja seuraukset tästä ovat sosiaalisia ja kovia. Joku voisi selittää että Voltairen älykkyys teki hänen uskonpilkastaan jotain muuta kuin kiusaamista. Mutta tämä ei toimi kovin hyvin "Charlie Hebdo" -lehden kohdalla. Sillä se ei ole missään nimessä tasokas lehti.

Sen sijaan tässä unohtuukin se että kun satiirilehti pilkkaa henkilöä tai vakaumusta, se kritisoi vallassa olevia henkilöitä ja instituutioita. Koulun pihalla taas kiusataan avuttomia. Niitä joilla ei ole valtaa. Satiirilehdet kääntävät ja purkavat ja murskaavat valtahierarkioita ympäri siinä missä koulukiusaaja vahvistaa ja rakentaa niitä.

Suomessa esimerkiksi kirkkokriitikko ja kristittyjen moittija saa "militantti" -leiman sen verran äkisti että on selvää että aihetta pilkkaamalla on underdogin asema. (Jos sinua sen sijaan kiinnostaa mitä underdoggystyle tarkoittaa , goolaa "Pentti Oinonen" ja "hauveli".) Tätä heikompaa statusta korostaa se että järjestelmässä toisilla uskonnoilla on mainostustilaa että vallassa olevia etuoikeuksia joita toiset vakaumukset voivat vain haaveilla. Ja nämä vallassa olevat kyllä moittivat ateisteja ja uskontokriitikoita näkyvästi ja varsin vähästä.

PYHÄpyhäpyHÄPY se on ihan käpy joka leikistä suuttuu.

On hyvä tiedostaa että esille on tullut kulmia jotka jossain ulkomailla olisivat hyvinkin vahvasti pelkkää "terroristien liiallista halailua".

Toki osa näistä lausumista on vaikeita. Poen lain ongelmat demonstroituvat Ari Alsion tekstissä "Vapaa luotisade". Minun on mahdotonta avata onko teksti ironinen, satiirinen, sarkastinen, trollaava vai oikea mielipidekirjoitus. "Ihmetyttää tämä nyyhkytys ja muslimien kyykytys. Meillä on vapaa sana ja heillä on vapaa luotisade. Jos me irvimme heidän jumalaa he irvivät meidän sananvapauttamme." ... "Kukaan ei sano, että olemme menettäneet sananvapautemme, jos lopetamme vapaaehtoisesti pilkkaamasta toisten jumalia." ... "Minulle ei tule mieleen edes piirtää toisen jumalasta pilakuvaa, ei edes vapauden toidistamiseksi. Jo lapsena huomasin, että vittuilu on turpavärkkiä vääristävä taiteenlaji." ... "Mitä kannattaa nyyhkiä enää silloin kun on jo paskat housussa, olisitte miettineet viime viikolla mitä piirustelette lehtiinne."

Mutta osalla on sitten vakavampia lausuntoja asiasta. "Helsingin Sanomiin" oli haettu kannanottoja neljän eri valtauskonnon edustajalta. Vastauksia on yllättävän laajakirjoisesti laidasta laitaan. Olen itse asiassa suunnilleen samaa mieltä kuin juutalaisten edustaja Simon Livson. Kaikilta muilta kommentoijilta sen sijaan löytyy asenne jossa jotenkin erityisesti korostetaan että teot tuomitaan mutta nostetaan esiin myös lehden väärä tapa toimia. Mistä voidaan päätellä että tuomitaan teot mutta ei kuitenkaan mennä siihen että kyseessä olisi sananvapaus. Luterilaisia edustava Jyri Komulainen sanoo "Se mitä tarvitaan enemmän, on vieraanvaraisuus eli kohteliaisuutta vieraita kohtaan. Sen sääntöihin kuuluu, että ei pilkata sitä, mikä on toiselle pyhää. Tällaisen eettisen ajattelumallin ja pelisääntöjen löytäminen olisi tärkeämpää kuin inttäminen siitä, saako vai eikö saa piirtää ja onko sananvapaus sitä, voiko pilkata toisen pyhää." Ortodoksien arkkipiispa Leo edustaa taas linjaa joka näyttää olevan liikaakin lellitylle ortodoksikirkolle tyypillinen "Sekulaarinen (maallinen) maailma ei tahdo aina ymmärtää pyhyyden käsitystä ja mitä se maailmassa miljoonille ja miljoonille merkitsee. Pitäisi puhua myös pyhyyden loukkaamisista, ei pelkästään sananvapauden loukkaamisesta. On muutakin pyhää kuin sananvapaus. Niin uskonnon kuin viestinnän alalla on aina muistettava vastuullisuus." Islaminuskoa edustava Anas Hajjar taas tasapainoilee harvinaisen kaikenkattavasti lausunnossaan. Mutta sama teon vastustus yhdessä sananvapauden rajoittamiseen on hänelläkin. "Jos sananvapauden käytön tarkoitus on synnyttää keskustelua, siinä pitää toimia vastuullisesti. Jotkut ihmiset haluavat yllyttää sanojen kautta, silloin ei saavuteta rauhallista keskusteluilmapiiriä." ... "Oikea ratkaisu mielestäni ei nyt ole yllyttää ihmisiä tekemään väärin eli levittämään uudestaan loukkaavia kuvia. Muutama vuosi sitten moni lehtihän ei niitä julkaissut."

Tässä kohden on tietenkin asiallista huomata että nämä vastaukset näin pian ampumisten jälkeen ovat jotain jotka voidaan nähdä epäkunnioittavina. Monessa kulttuurissa kuolleista pahan puhuminen on kiellettyä. Etenkin jos vainajat ovat tuoreita. Joten tosiasiassa näissä lausunnoissa käytetään sananvapautta toisen Pyhän kokemuksen yli. On jotenkin kuvaavaa että Pyhä edellä mediaan menevissä kulttuureissa uskonto kieltää erimielisiä ja sensuroi heitä. Sananvapauskeskeiset taas sallivat jopa sananvapautta rajoittavien mielipiteet ja antaa niille palstatilaa.

Tosin en usko että tässä valtauskontojen johtajat ovat ajatelleet kuolleita ihmisinä. Kysymys on selvästi siitä että teot edustavat jotain. Tekijät ja uhrit ovat symboleja. Kuolema on näin ollen valmis tarina. Jolle halutaan sitten saada jonkinlainen opetus. Sananvapaus vs. Pyhän rauhoittaminen ovat kiinnostava jännite koska aika monet kannattavat molempia samanaikaisesti. Ja niiden välissä on kuitenkin usein jännite ja jossain tapauksissa jopa ristiriita.

Silti "jostain syystä" tässä on minulle vahvoja assosiaatioita Räsäsen ja Maanselän taannoiseen "pride-provokaatioon" jossa viitattiin ymmärtäväisesti pridekulkuetta vastaan kaasuttaneelle miehelle. Koska homot ärsyttivät "tiettyjä ideologisteja" niin teko oli välittömästi ymmärrettävä. Ja moni tulkitsi sanoman siten että tämä tarkoittaa sitä vikaa on siis myös homoissa. Ellei peräti etenkin heissä. Tätä ei nähdä tavallisissa rikoksen uhreissa. Usein tätä näkee arvokeskustelussa vasta kun rikoksen uhri edustaa jotain ideaa tai ideaalia tai kansanryhmää. "Charlie Hebdo" on siitä hyvä symboli että harva on lukenut lehteä. On helpompaa puolustaa lehteä sananvapauden symbolina jos ei tiedä mitä Palle Runqvisteja ja Myyntimies Mynttisiä sitä on itse asiassa puolustamassa. (Pallet ja Mynttiset olivat tosin mainioita eritehuumorin klassikkoja. Ikoneja.)

Jos ei palvotakaan symbolia vaan toimitaan symbolin ideaalia korostaen?

Kaikenkattavaa onkin tietty tekoja ympäröivä hymistely. En tietenkään mene väittämään että asiaa ei pitäisi kauhistella. Se lienee jopa ainut terve ja eettinen tapa reagoida monen ihmisen murhaan. Mutta tässä hymistelyssä on melko vahvasti sellainen sävy että tosiasiassa ihmiset eivät puhu kuolemista. Vaan he puhuvat symboleista. Ja sitten he palvovat näitä symboleita sen sijaan että toimisivat niiden mukaisesti. Itse yritän tehdä toisin. (Ja teen sen tavalla mikä voi mennä katastrofaalisesti pieleen. Joka tavallaan vahvistaa tarkoittamaani viestiä sananvapaudesta.)

Kun kaikki näyttävät kuitenkin hyväksyneen ajatuksen symboliikasta voin huomauttaa että kirjoitin Hikipediaan "uutisen" "Ammutuksi tuleminen ja hikipediaan kirjoittaminen tuli muodikkaaksi". (Otsikon kielivirhe on ärsyttävä mutta tahallinen. Tietyissä muodista kirjoittavissa lehdissä tehdään jostain syystä tuon tyylisiä virheitä.) Näkökulma oli jossain määrin häijy ja uhreja välineellistävä. Kun kuolemat latistetaan tavoitteelliseksi mainoskampanjaksi jossa ""Charlie Hebdo" muuttui nopeasti halveksittavasta pissakakkalehdestä joksikin joka edustaa länsimaiden tärkeimpiä arvoja ja kulttuuria. Yhdessä päivässä!" tehdään jotain melko makaaberia. (Jonkinlaisesta "Matalimman Totuuden" satiiri-iskusta on joka tapauksessa kyse.)

"Too soon" saattaa joku sanoa. Heistä minun pitäisi pitää pidempi toipumisaika tragedian jälkeen. (Tämä tragikoomisuus ei ole kohdallani poikkeuksellista. Melko pian Utøyan saaren verilöylyn jälkeen kehitin vitsin joka meni suunnilleen näin : "Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saareen. Norjalainen ampui kaikki.") Usein liian pieni viive onkin tyylivirhe, se on epäeettinen ja epäesteettinen tempaus joka syö vitsin huumoriarvoa ja kuulijoiden mielenterveyttä. Mutta juuri tässä satiirilehti-iskussa kaikki "liian aikaiset" menettävät tehonsa. Tai sitten kuolemien latistaminen ideaalien symboliksi menettää. ; Jos lehti on todella sananvapauden asialla, ja räävittömyys on sitä. Niin siinä tapauksessa on sananvapautta korostavaa karnevalisoida kaikki tähän liittyvä ja tehdä niistä satiiria ja huonoa huumoria.

Joku loukkaantuu. Mutta onkin hyvä katsoa mitä tämän jälkeen tapahtuu. Se on kuin nakkikioskille mennessä. Ärsyttävä käytös on useimmiten laillista, lyöminen ymmärrettävää mutta laitonta. Suvaitsevaisuus taas näyttäytyy parhaimmillaan sietämisenä. Se taas näkyy lähinnä niissä hetkissä kun ärsyttää niin että tekisi tintata turpaan. Mutta sitten ei teekään niin. Vaan jos kehittää jotain meheviä vastapilkkoja niin on rakentavampaa. Ja kunniaksi testistä selviäminen on myös ideologioille joiden parista löytyy erityisen paljon tämänlaisia pitkämielisiä ja lempeitä, jotka eivät korskeile...

---

Jos Takkiraudassa korostetaan että "Tässä pätee Kennedyn motto: Don't get mad - get even! Älä suutu - anna takaisin!"  Minun mottoni taas on tässä enemmänkin "Don't get even - Get MAD (magazine)" Se on edellistä lempeämpi. Ja ennen kaikkea kaupallisempi. Toivottavasti sillä myydään ainakin miljoona vitsilehteä.

Onnelan "Parasta Ennen" -päiväykset.

Hikinewseissä on huumorikirjoitus jonka kirjoittajaksi on nimetty Diocletianus. Se paridioi Asmo Maanselän lausuntoja, siirtää ne vain kontekstissa sellaisenaan toiselle ajalle. Parodian varaan saa rakennettua näin jopa argumentaatiota, koska perinteisen argumentoinnin perussääntö on, että argumentin rakenne on yhtä hyvä jos premissitkin ovat yhtä hyvät. Ajassa siirtäminen nollaa hegemoniat, "kulttuurin itsestäänselvyydet". Kun Roomalainen on huolissaan vähemmistönä olevien kristittyjen muutospyrinnöistä joissa vähemmistön arvoista yritetään provokatiivisesti tehdä enemmistön arvoja ja esittää että "Provokaatioiden sijasta marginaalin tulisi kunnioittaa enemmistön arvoja ja pitäisi ymmärtää jättää roomalainen valtakulttuuri rauhaan. Marginaali ei saa tuhota perinteistä roomalaista avioliittoa, uskontoa, seremonioita, hymnejä tai jumalillemme omistettuja juhlia, vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville." alkaa vähän väkisinkin hihityttämään.

Tämä juttu tuo esiin uuden piirteen konservatiivisuudessa. Useinhan ajatellaan että vasemmistolainen ajattelutapa katsoo keskittyneesti utopiaa, unelmamaailmaa, ja hakee tätä kautta jonkinlaista vallankumousta jotta tämä unelmamaailma saavutettaisiin. Konservatiivisuus taas nähdään konkreettisempana, miltei "immanenttina" : Se on sitä mieltä että nyky -yhteiskunta menestyy joten muuttaminen ei ole välttämättä viisasta. On paljon menetettävää, joten "ei kannata korjata jotain joka ei ole rikki".

Konservatiiveilla on kuitenkin usein ihanne. Se on unelmayhteiskunta, jonka he katsovat toteutuvan tässä maailmassa juuri nyt. Joskus konservatiivisuudeksi nimittyminen tarkoittaakin utooppista ajattelua joka kohdistuu menneisyyteen. Tällöin haikaillaan menneisiin aikoihin ja halutaan ne takaisin. Tätä kutsutaan usein suojeluksi, mutta takana on samanlainen ajatus vallankumouksesta kuin vasemmistolaisessa ajattelussakin on keskitytty. Näin ollen ihannevaltiot voitaisiin nähdä helposti "futuristisina utopioina" ja "nostalgisina utopioina".

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.

Konservatiivit ajattelevat maailmaa helposti kulttuurievolutiivisena ketjuna, jossa huonot yhteiskunnat eivät menesty, eivätkä kukoista. Tätä kautta se ei välttämättä haikaile menneisyyteen vaan korostaa nykyisen järjestelmän hyvyyttä. Se ei hae uudistusta tai vallankumousta, vaan haluaa ylläpitää nykytilaa.

Tämäkään ei ole ideologioista vapaata : Kuitenkin voidakseen sanoa että "jokin toimii" täytyy ensin määritellä mitä "toimiminen" ylipäätään tarkoittaa. Esimerkiksi Roomalainen yhteiskunta oli aikanaan kovasti toimiva. Sen infrastruktuuri rakentui orjatyövoimalle ja sotilaalliselle toiminnalle. Tätä kautta kristilliset arvot itse asiassa iskivät suoraan kulttuurin "toimivuuden" ytimeen. Kuitenkaan maailma ei romahtanut rooman myötä.

Ensisilmäyksellä tämä tietysti tuntuu siltä että koko konservatiivisuus on jotenkin typerää. Mutta asiaan saa uusia kierroksia kun asiaa katsoo tieteen kehityshistorian kautta. Kun ideaali korvataan teorialla, huomataan että puhutaan teoreettisesta yleistyksestä.

Nimittäin kun tieteenteon historiaa katsoo, on varsin tavallista törmätä siihen miten joku vääräleuka naureskelee sitä, miten typeriä asioita ennen on uskottu. Esimerkiksi tieteentekijät ovat uskoneet flogistoniin. Ja uskoneet että muuttolinnut menevät talven ajaksi lampien mutaan. Nämä näyttävät hassuilta. Mutta niillä on aikanaan ollut tärkeä rooli. Tieteen kehitys saa sen näyttämään naurettavalta.

Naurettavuus johtuu samasta syystä, mistä roomalaisen lausuntoon tulee hauskuutta.

Konservatiiivisuus näyttäytyy normitieteen tekemisenä. Uusi paradigma ja uusien parempien teorioiden hakeminen taas on utopialähtöistä ajattelua. Molemmilla on selvästi arvoa : Mikä tahansa teoria ei ole hyvä vain siksi että se on uusi. Normitiede ikään kuin asettaa rajan jota parempia uuden paradigman olisi oltava.

On ehkä mielenkiintoista miettiä sitäkin miten normitiedettä tehdessä on taustateoria aivan yhtä paljon kuin uudet ja nousevat paradigmatkin ovat teorioita. Ja nousevasta paradigmasta rakentuu uusi normaalitieteen vaihe. Vallankumouksellisesta ja mielikuvituksellisesta tulee normi.

Eli konservatiivitkin pitävät sisällään teorioita. He joutuvat esimerkiksi miettimään vielä sitäkin, että kun tärkeänä pidettyyn toimivuuteen on päästy, on mukana myls elementit ovat johtaneet tähän toimivuuteen. Tässä kohden on pakko ajatella syy-seuraussuhteita. Tätä kautta toimivuuden taakse syntyy ideologia, joka on toki luonteeltaan helposti piilevä. Ja näyttää roomalaisessa maailmassa kovin erilaiselta kuin nyky -yhteiskunnassa.

Konservatiivisuuden ideologista sisältöä on vain vaikeaa huomata, koska sen ideologia sisältää hegemonioita, vallitsevia itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita joiden kyseenalaistamisen miettiminenkin on helposti mahdotonta. Vakiinnuttamisprosessissa mielikuvituksellinen on tavallaan muuttunut mielikuvituksettomaksi.

Itse uskon että sekä utopia että säilyttäminen ovat ehdottomasti tärkeitä asioita. Se on sama kuin jos on tehdas, on hyvä miettiä milloin kannattaa investoida uusiin laitteisiin ja milloin ei. Se, että kone toimii ei välttämättä tarkoita että sitä ei olisi taloudellisesti kannattavaa vaihtaa. Mutta joskus vanha kone on ehdottomasti parempi vaikkapa huoltaa tai pitää sellaisenaan käytössä.

Spontaani väkivalta.

Eilen töistä tullessani lähdin Rekolasta junasta. Joku aggressiivinen tuntematon mies huuteli jotain perääni. Nousi penkistä ja siirtyi vaunun aulaan. Tarkoitus oli selvästi tulla asemalle perässä. Nyrkki oli ojossa ja jotain huutelua oli.

En ollut tavannut henkilöä, en ollut edes koskenut häneen. Ja itse asiassa en edes ollut katsonut häneen päin junassa. Olimme eri riveissä, hän istui penkillä jonka ohi kävelin.

Pyysin anteeksi, joten hän lopetti rynnistelynsä niin että ei jäänyt asemalle. Jos ei olisi, olisin todennäköisesti lyönyt naamalle takille, näin häirinnyt näkemistä ja sitonut kädet toimintaan ja potkinut tällä ostetulla ajalla suoraan miehisyyteen. Nyt en tarvinnut tätä B -suunnitelmaa.

En tiedä mitä pyysin anteeksi. Mutta tärkeintä on, että sain. Tälläinen kommunikaatio ihmisten kanssa on aina hyvin mukavaa.

Tarinassa on tärkeämpikin opetus. Usein ärhentelyssä on jokin moraalinen närkästys. Ehkä minä vain näytin vaikkapa homoseksuaalilta hattuni kanssa, joten kyseessä oli selvästi provokaatio minun osaltani. (Tai jotain sen tapaista, kuten Maanselkä meille opettaa) - Kenties sitten olen vain niin ruma että se on rikos ihmisyyttä vastaan, että kännistä ärsytti.

Merkittävää ei ole se, että mitä se moraalinen närkästys on, tai onko se edes aidosti eettistä. Närkästys on yleensä aitoa, joskin se varsin usein kumpuaakin räyhääjän aatteellisesta yksisilmäisyydestä, itsekkyydestä, ylpeydestä ... joiden arvo näiden eettisten päätelmien teosta voidaan asettaa varsin kyseenalaiseksi.

Kysymyksessä on tätä kautta yleensä jonkinlainen valtapeli. Siksi yksi varmimmista ja toimivimmista itsepuolustuksellisista tempuista ei ole munille potkiminen. Se on sitä, että vaikka myöntää toiselle ääneen että hän on voittanut. Tai pyytää anteeksi vaikka ei tiedä mitä oli tehnyt.