Hikinewseissä on huumorikirjoitus jonka kirjoittajaksi on nimetty Diocletianus. Se paridioi Asmo Maanselän lausuntoja, siirtää ne vain kontekstissa sellaisenaan toiselle ajalle. Parodian varaan saa rakennettua näin jopa argumentaatiota, koska perinteisen argumentoinnin perussääntö on, että argumentin rakenne on yhtä hyvä jos premissitkin ovat yhtä hyvät. Ajassa siirtäminen nollaa hegemoniat, "kulttuurin itsestäänselvyydet". Kun Roomalainen on huolissaan vähemmistönä olevien kristittyjen muutospyrinnöistä joissa vähemmistön arvoista yritetään provokatiivisesti tehdä enemmistön arvoja ja esittää että "Provokaatioiden sijasta marginaalin tulisi kunnioittaa enemmistön arvoja ja pitäisi ymmärtää jättää roomalainen valtakulttuuri rauhaan. Marginaali ei saa tuhota perinteistä roomalaista avioliittoa, uskontoa, seremonioita, hymnejä tai jumalillemme omistettuja juhlia, vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville." alkaa vähän väkisinkin hihityttämään.Tämä juttu tuo esiin uuden piirteen konservatiivisuudessa. Useinhan ajatellaan että vasemmistolainen ajattelutapa katsoo keskittyneesti utopiaa, unelmamaailmaa, ja hakee tätä kautta jonkinlaista vallankumousta jotta tämä unelmamaailma saavutettaisiin. Konservatiivisuus taas nähdään konkreettisempana, miltei "immanenttina" : Se on sitä mieltä että nyky -yhteiskunta menestyy joten muuttaminen ei ole välttämättä viisasta. On paljon menetettävää, joten "ei kannata korjata jotain joka ei ole rikki".
Konservatiiveilla on kuitenkin usein ihanne. Se on unelmayhteiskunta, jonka he katsovat toteutuvan tässä maailmassa juuri nyt. Joskus konservatiivisuudeksi nimittyminen tarkoittaakin utooppista ajattelua joka kohdistuu menneisyyteen. Tällöin haikaillaan menneisiin aikoihin ja halutaan ne takaisin. Tätä kutsutaan usein suojeluksi, mutta takana on samanlainen ajatus vallankumouksesta kuin vasemmistolaisessa ajattelussakin on keskitytty. Näin ollen ihannevaltiot voitaisiin nähdä helposti "futuristisina utopioina" ja "nostalgisina utopioina".
Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.
Konservatiivit ajattelevat maailmaa helposti kulttuurievolutiivisena ketjuna, jossa huonot yhteiskunnat eivät menesty, eivätkä kukoista. Tätä kautta se ei välttämättä haikaile menneisyyteen vaan korostaa nykyisen järjestelmän hyvyyttä. Se ei hae uudistusta tai vallankumousta, vaan haluaa ylläpitää nykytilaa.
Tämäkään ei ole ideologioista vapaata : Kuitenkin voidakseen sanoa että "jokin toimii" täytyy ensin määritellä mitä "toimiminen" ylipäätään tarkoittaa. Esimerkiksi Roomalainen yhteiskunta oli aikanaan kovasti toimiva. Sen infrastruktuuri rakentui orjatyövoimalle ja sotilaalliselle toiminnalle. Tätä kautta kristilliset arvot itse asiassa iskivät suoraan kulttuurin "toimivuuden" ytimeen. Kuitenkaan maailma ei romahtanut rooman myötä.
Ensisilmäyksellä tämä tietysti tuntuu siltä että koko konservatiivisuus on jotenkin typerää. Mutta asiaan saa uusia kierroksia kun asiaa katsoo tieteen kehityshistorian kautta. Kun ideaali korvataan teorialla, huomataan että puhutaan teoreettisesta yleistyksestä.
Nimittäin kun tieteenteon historiaa katsoo, on varsin tavallista törmätä siihen miten joku vääräleuka naureskelee sitä, miten typeriä asioita ennen on uskottu. Esimerkiksi tieteentekijät ovat uskoneet flogistoniin. Ja uskoneet että muuttolinnut menevät talven ajaksi lampien mutaan. Nämä näyttävät hassuilta. Mutta niillä on aikanaan ollut tärkeä rooli. Tieteen kehitys saa sen näyttämään naurettavalta.
Naurettavuus johtuu samasta syystä, mistä roomalaisen lausuntoon tulee hauskuutta.
Konservatiiivisuus näyttäytyy normitieteen tekemisenä. Uusi paradigma ja uusien parempien teorioiden hakeminen taas on utopialähtöistä ajattelua. Molemmilla on selvästi arvoa : Mikä tahansa teoria ei ole hyvä vain siksi että se on uusi. Normitiede ikään kuin asettaa rajan jota parempia uuden paradigman olisi oltava.
On ehkä mielenkiintoista miettiä sitäkin miten normitiedettä tehdessä on taustateoria aivan yhtä paljon kuin uudet ja nousevat paradigmatkin ovat teorioita. Ja nousevasta paradigmasta rakentuu uusi normaalitieteen vaihe. Vallankumouksellisesta ja mielikuvituksellisesta tulee normi.
Eli konservatiivitkin pitävät sisällään teorioita. He joutuvat esimerkiksi miettimään vielä sitäkin, että kun tärkeänä pidettyyn toimivuuteen on päästy, on mukana myls elementit ovat johtaneet tähän toimivuuteen. Tässä kohden on pakko ajatella syy-seuraussuhteita. Tätä kautta toimivuuden taakse syntyy ideologia, joka on toki luonteeltaan helposti piilevä. Ja näyttää roomalaisessa maailmassa kovin erilaiselta kuin nyky -yhteiskunnassa.
Konservatiivisuuden ideologista sisältöä on vain vaikeaa huomata, koska sen ideologia sisältää hegemonioita, vallitsevia itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita joiden kyseenalaistamisen miettiminenkin on helposti mahdotonta. Vakiinnuttamisprosessissa mielikuvituksellinen on tavallaan muuttunut mielikuvituksettomaksi.
Itse uskon että sekä utopia että säilyttäminen ovat ehdottomasti tärkeitä asioita. Se on sama kuin jos on tehdas, on hyvä miettiä milloin kannattaa investoida uusiin laitteisiin ja milloin ei. Se, että kone toimii ei välttämättä tarkoita että sitä ei olisi taloudellisesti kannattavaa vaihtaa. Mutta joskus vanha kone on ehdottomasti parempi vaikkapa huoltaa tai pitää sellaisenaan käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti