Usein ihminen lukee historiaa tarinana, jossa on sankareita ja konnia. Tällöin henkilöille annetaan rooli. Ja näillä rooleilla on tietysti jokin tarkoitus. Hyvää - jos ei täydellistä niin ihan kelpoa - perinteiden tutkimista on olemassa, sitä kutsutaan historiantutkimukseksi. Kuitenkaan aina tässä tulkinnassa ei onnistuta, jolloin syntyy jotain muuta.
Yksi helpoimmista sudenkuopista on katsoa asiaa vain omasta kantistaan. Historiantutkimuksessa oma maailmankuva ei ole mikään jota tulisi suojata, vaan se päin vastoin on valtava uhka. Siksi antropologiassa korostetaan että ihmisiä pitäisi lähestyä sellaisella tavalla, että heidät pitäisi olettaa täysijärkisiksi ihmisiksi. Itselle jokin tuntuu kenties naurettavalta taikauskolta, mutta asioilla on vähintään symbolisella tasolla järkeä. - Tästä Pascal Boyer kertoo kirjansa "Ja ihminen loi Jumalat" alussa miten kristillinen pastori oli ylenkatsonut muita uskonnollisia kulttuureita, ja ihmetteli että niiden naurettavuuksien suosion selittäminen voi olla vaikeaa. Hän ei huomannut että Boyerin löytämät selitykset toimivat myös hänen omaan uskontoonsa.
Tuomitseminen on todella helppoa. Otan tästä omakohtaisen kokemuksen. Edward Babinski on kirjoittanut Calvinista Paljastuu että hän on suhtautunut kuolemanrangaistukseen hyvin suopeasti. Hänestä esimerkiksi aviorikoksesta oli aivan oikein tuomita kuolemaan, ja lapsiakin sai teloittaa tietyin ehdoin. Tähän ei ihminen tietysti reagoi kuin tietyllä tavalla. Kuitenkin en ole puolueeton katsoja : Nykyajasta katsoen on helppoa nähdä tälläinen toiminta tuomittavana, jopa joukkomurhan makuisena. Calvin oli kuitenkin olennaisesti aikansa eläjä. - Samoin tietysti natsismi näytti miten tavallisista ihmisistä voi tulla tuhon petoja osaksi koneistoa.
Calvin ei tietenkään edusta "vierasta maata", vaan hän on elänyt länsimaisessa kristillisessä perinteessä. Kuitenkin meidät erottaa aika. Yhteiskunnan normit ovat muuttuneet ajan varrella, ja minä vertaan eri kulttuureita - tai eri aikana olevia samoja kulttuureita jotka tuntuvat hyvin kaukaisilta ja normeiltaan erilaisilta, niin että ne tavallaan ovatkin eri kulttuureilta - ja jos jokin eroaa "nykyajan mallista" se on tietysti pahuutta. Tässä tapahtuu eräänlainen anakronismi.
Toinen, päinvastainen tapa, on tietysti katsoa menneisyyteen ja pitää siellä olevaa ihannetta oikeana, ja verrata sitä nykyaikaan ja kun ne ovat erilaisia, tuomita nykyaika. Nostalgia on tätä kautta säilyttämisen, konservatismin, ydin. Perinteisiin vetoaminen on argumenttivirhe - pääasiassa siksi että se esitettynä tuntuu uskottavalta ja on silti ns. "huonoa ajattelua".
Harvoin olemme kuitenkaan ihan täysin yhtä näistä. Yleensä ihminen haluaa muuttaa jotain, jolloin hän ei ole nostalgikko vaan utoopikko (asioita täytyy aina kehittää, aina voidaan tehdä paremmin). Ja säilyttää jolloin ei luota utopiaan vaan nostalgiaan (jos jokin ei ole rikki, sitä ei pidä korjata). Arvokeskustelussa voidaan olla eri kohden erimielisiä. Silloin syntyy jotain jännittävää: Kun Leinivaara kohtaa Kontisen vastakkain ovat eri arvot. Erimielisyys on taustaoletuksissa.
Karen Armstrongin "A History of God" auttaa tekemään asiasta vielä vaikeampaa. Hän ei nimittäin usko että voimme lukea historiaa itsessään. Esimerkiksi fundamentalisti voi perustella sanallisesti asioita siten että niin on ollut vaikkapa alkuseurakunnassa. Alkuperä ja tarina siitä miten se on muuttumatta kulkenut nykypäivään, provenienssi, joka vetoaa heihin lujasti. Hän kirjoittaa : "Fundamentalism is anti-historical: it believes that Abraham, Moses and the later prophets experienced their God in exactly the same way as people do today." Kuitenkin matka on ollut pitkä, ja kristinusko on muuttunut, ja se on peräti säilynyt sen vuoksi että se on muuntautumiskykyinen. Perusilmiöt ovat sen verran epätäsmällisesti määritelty, että niiden kautta voidaan perustella hyvin erilaisia kokonaisuuksia - esimerkiksi rakkaus voidaan määritellä hyvinkin erilailla ihmisestä ja kulttuurista toiselle : Joskus voidaan korostaa suojelua ja kuria ja toisinaan lempeyttä ja sallivuutta. Kristinusko on joustava. "Consequetly there is not one unchanging idea contained in word "God" but a word contains a whole spectrum of meanings, some of which are contradictory to each other or even mutually exclusive. Had the notion of God not had this flexiblity, it would not have survived to become one of the great human ideas."
Tätä kautta traditio on vaikeasti lähstyttävä asia. Olipa kyse teologiasta, filosofiasta tai historiasta, traditio tavallaan nähdään aina jotenkin nykyisyyden kautta. Jos joku esittää että hänellä on käsissään Puhdas ja Oikeaoppinen traditio on siksi hyvinkin epäuskottava. Siinä käy helposti kuten Calvinille, joka selitti portonkivityksen ja "ensimmäisen kiven" heittämisen sitä kautta että itse kivitys oli oikein, mutta että Jeesus ei halunnut toimia tuomarina tuossa tapauksessa. Nykyihminen voisi ajatella että sama tarina korostaisi sääliä ja anteeksiantoa - ja toimii sen mukaan eli tulee siihen tulokseen että nyt ei ole soveliasta mennä kivittämään huoria jonkun kaupungin "punaisten lyhtyjen alueelle".
Tässä mielessä traditioon vetoamisen tavat kertovat aina olennaisesti ensisijassa kertojastaan ja tämän identiteetistä, ja vasta toissijaisesti järjestöstä johon hän identifioituu (mikä on eri asia kuin sanoa että olisi väärin.)
Tätä kautta ihmishutkimus tulee kuitenkin helposti mutkan takaa mukaan. On vaan yksinkertaisesti niin kivaa tuomita Calvin, ja muistuttaa tästä kaikille jotka pitävät ideologisista sankareista "heidän" kohdalla ja muistuttavat toisia "niiden" aateryhmien historian likaisista paikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti