Parodiahorisontti on minusta hauska "puolikäsite". Se kuvaa jotain, jossa ironian ja todenpuhumisen eroa on mahdotonta erottaa toisistaan. Kun enää ei tiedä, vitsaileeko toinen vai onko hän tosissaan, on horisontti ylittynyt. Surrealistina, joka haluaa olla arkielämässään "that funny guy" jolla on outoja tempauksia, olen luonnollisesti elämässäni pyrkinyt ylittämään parodiahorisonttia monellakin tapaa. Huumori ja arjen nyrjäyttäminen viistosti ovat mukavia asioita.
Mutta kuten arvattua, en kannata sitä argumentointimaailmassa. Törmäsin erääseen varsin erikoiseen argumentointiesitykseen, joka selvittää sen että miehen suhde feminismiin on lähes käytännössä väistämättä ajautunut parodiahorisontin yli. Pasi Malmi on kirjoittanut "Kymmenen syytä olla profeministi" -vihkosen.
Sen tarkoitus on määritelty ja se onnistuu siinä erinomaisesti "Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esittää perustelut sille, miksi jokaisen miehen kannattaa olla profeministi. Samalla käy myös ilmi se, että jokainen profeministi on samalla myös tahattomasti tai tahallaan antifeministi."
Malmen lähtökohta on siinä, että postmoderni feminismi ei tarkoita mitään mielipidettä tai mielipidejoukkoa.
1: Malmi muistutaa että vaikka moni saattaa yhdistää patriarkaattiteoriaan, jossa ajateltiin että se että naiset ovat olleet kulttuurin vaikutuksesta alistetussa asemassa kauan, on muuttanut kielen kulttuurin ja muut sektorit niin että naisten alistaminen konkretisoituu nyky -yhteiskunnassakin näkyvin, vähemmän näkyvin ja vaikeasti havaittavin seurauksin. Hän muistuttaa että "Feminismin piirissä on esitetty laajamittaista kritiikkiä patriarkaattiteoriaa kohtaan." Eli voit olla feministi ja kannattaa patriarkaattiteoriaa ja feministi joka vastustaa vahvastikin tätä teoriaa.
On valtavan iso liuta erilaisia feminismin piiriin kuuluvia käsityksiä : Tätä kautta ei ole mielekästä puhua feminismistä koska se on sisällöltään hajanaista. Järkeä saadaan katsomalla feminismin sisäisiin suuntauksiin vielä tarkemmalla tasolla, katsomalla yksittäisiä ajatuksia ja mielipiteitä. "Tämän postmodernin ajatuksen seurauksena voidaan päätyä siihen tulokseen, että profeministin on mahdollista poimia feminististen ajatusten kirjosta juuri itselleen sopivat, joita hän (pro) kannattaa. Valittuaan kannattamansa feministiset ajatukset, profeministi määrittyy samalla myös antifeministiksi, koska lähes kaikkia feminismin piirissä esitettyjä ajatuksia on kritisoitu feministien taholta."
Tämän jälkeen herää mielenkiintoinen kysymys. Nimittäin se, että jos paketin voi kerätä, se tarkoittaa sitä että hyvinkin vahvasti ja leimallisesti sovinistisia mielipiteitä kannattava mies voi tehdä aivan saman - hän kykenee valitsemaan feministiset linjaukset, koska jokaista asiaa on kannatettu ja vastustettu. Tästä päästään kysymykseen siitä, mitä koko "profeministi" -sanalla on sitten väliä.
Erikoinen olo tulee viimeistään siinä vaiheessa kun Malmi muistuttaa että jokainen profeministi on antifeministi mutta että "Tämänkaltaista "antifeminismiä" ei kuitenkaan voitane pitää moraalisesti tuomittavana, koska kyseessä on puolen valinta feminismin sisäisissä keskusteluissa ja linjaerimielisyyksissä." Tässä tuntuu korostuvan se, että mielipiteiden sisällöllä ei ole väliä, vaan se, minkälaisen etiketin siihen laittaa päälle. Jokainen sovinisti on hyväksyttävä jos hän nimeää itsensä kriittiseksi antifeministiksi joka ei kiistele siitä onko feminismi hyvä vai huono asia, vaan siitä mitä pitää tehdä.
Käytännön tasolla ajatellen tulee helposti ajateltua että jos ajattelee että tapahtuma tai mielipide on hyvä tai epäeettinen tapahtumana, riippumatta nimilapusta. Erikoisuus tulee siinä jos sovinisti on paha koska käskee naisen kotiin, mutta hyvä jos profeministi kertoo siitä miten naisen kotiin jääminen on perusteltua.
Käteen tästä taitaakin jäädä se, että nykydiskurssissa on kannattavaa peittää sovinistiset mielipiteensä ja esiintyä feministinä. Ja feminismin tila on sellainen että mielipiteitä ei tarvitse muuttaa prosessissa.
Kaiken kaikkiaan profeministin tilasta tulee mieleen A. J. Ayer. Hän ei argumentoinut kysymystä "Jumala on : kyllä vai ei", vaan lähestyi asiaa toisella tavalla. Hän keskittyi siihen onko sanalla "Jumala" mitään konkreettista sisältöä. Hänestä Jumalaa ei voitu verifioida tieteellisesti, koska hän loogisena positivistina vaati tälläistä. Tässä kohden Ayer oli tietysti nykyajasta katsoen liikaa vaativa. Mutta hänen perustelussaan on silti järkeä : Sillä vaikka looginen positivismi on hylätty, silti tieteissä ja filosofiassakin eksaktiutta on arvostettu. Jos jokin voi pitää sisällään mitä tahansa tai olla pitämättä sisällään mitään, on kyseessä jotain niin epäeksaktia että on varsin kyseenalaista "onko sisällä mitään jolla olisi mitään merkitystä". (Eli hieman kuten deismi ja ateismikin ovat ongelmallisia jos ne esitetään "laajassa muodossa".)
Siinä missä tämä innostaa hylkäämään Jumalan mielekkäänä määritelmänä - ja ajautumaan erikoiseen agnostismiin joka ei ole "Jumala on (k/e) = ei tietoa" vaan muotoon "Jumala on? Mikä olikaan kysymys" - saa Malmen profeminismin lähestymistapa lähinnä hihitellen kysymään että miten profeminismi voi mitenkään erota antifeminismistä. Ja jos eroa ei ole, niin mikä olikaan se kysymys?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti