maanantai 5. heinäkuuta 2010

Trickster

Skeptics United sisälsi mietteitä trollaamisesta. Eli häiriköivästä ja provokatiivisesta käytöksestä. Ehdotuksena oli etäällä pysyminen. Artikkeli esitti että vaikka joku joka vaikuttaa trollilta selittäisi että ei ole trolli, ei ole väliä koska tyyli on joka tapauksessa sellaista, että mukaan ei kannata mennä. Tämänlainen toimintatapa on ymmärrettävää. Tilannetta voi verrata mutapainiin sian kanssa. Se ei johda mihinkään, siinä tulee itse mutaiseksi ja sika tykkää. Tämä on tietyllä tavalla jopa suositeltavaa: Trolli vertautuu tällöin "Live debate gambitin" pelaajaan. Keskusteluareena on vain salin sijasta julkinen internetfoorumi tai vaikkapa lehden mielipidepalsta.

Olen kuitenkin paljon tätä varovaisempi. Esimerkiksi trollien ja crankien erottaminen toisistaan on minusta hyvin mielenkiintoinen kysymys. Se on yksi syistä, jotka ovat innostaneet minua, etenkin keskustelukulttuuriin sujahtamisen alkuaikoina. Minulle vielä syvempi syy on kuitenkin paljon henkilökohtaisempi. Olen tunnetusti ja ylpeästi kikkailija. "Trollaus on tehokeino." Kunhan sitä käyttää oikein. Kyseessä on taito, ei voimalaji.

Provokaatiota voi käyttää myös tehokeinona. Mielestäni tämä asia on erityisen tärkeä silloin kun toisella osapuolella on asioita, joita tämä ei sano suoraan ääneen. On varsin tavallista törmätä henkilöön joka kertoo valtavia määriä "en tarkoittanut noin" -tyylistä tekstiä, mutta jolta ei kuitenkaan löydy tarkennusta siihen mitä hän sitten oikein tarkoittaa. Provokaatiolla ja oikein sijoitetulla argumentaatiolla toinen ikään kuin pakotetaan paljastamaan korttinsa, ja pakotetaan tämä tuomaan esiin se, mitä hän ei halua sanoa, kun toinen ajetaan nurkkaan, olemaan ristiriitainen itsensä kanssa, syntyy jonkinlainen lopputuloskin : Kun keskustelussa joku ajautuu poteroon, hänet saadaan häviämään sota sillä että tämä pyrkii voittamaan joka ikisen yksittäisen taistelun. Itse asiassa trollaaminen on usein myös ironian keinojen apunakäyttämistä. Kun saivartelu rakentaa kritiikki -immuniuden, ei pidä mukailla tätä logiikkaa ja toisen argumentaation huonous paljastetaan ironian keinoin. Se on helpompaa ja tehokkaampaa.

Tuon lisäksi on tietysti se, mitä tapahtuu minun mielessäni kun joku tunnustaa olevansa "yksinkertainen ihminen". Moni katsoo että tämän lausunnon jälkeen on luvallista heittää vaikkapa pseudotieteellisiä tai huonosti perusteltuja lausuntoja, tätä katsotaan sormien lävistä. Minusta se on korkeintaan heikentävä lausunto. Sehän väittää että asialla ei ole väliä, tai että siiuhen ei tarvitse tai kannata uskoa. - Tai tekee mitä tahansa, niin pitäisi tarkistaa asia luotettavammasta lähteestä. Yleisesti ottaen minulla on kuitenkin luottamus siihen että ihmiset ovat järkevämpiä kuin usein luullaan. "Hidaskin" voi miettiä hyvin, siinä vain menee enemmän aikaa. Mittarimatokin etenee matkallaan, mutka kerrallaan, jos vain yrittää.
1: Tyhmyys ei ole mikään syy päästää helpommalla. Ja se, että yleisö on vaikkapa alemmin koulutettua ei tarkoita sitä että heille voisi vapaammin heittää huonommin perusteltua asiaa. Pikemminkin tällöin osaavammalla on ammattitaidon mukanaan tuoma vastuu. On selitettävä tarkemmin. Mutta laadusta ei saa joustaa.

Minä edustan kuitenkin sitä tyyppiä, joka uskoo omituiseen perustelujen takana olevaan ajatukseen, jossa sillä kuka sanoo ei ole mitään väliä, vaan se, mitä sanoo. Trollit ovat usein pakkomielteisiä ja innostuneita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että heillä voi olla arvokasta tietoa. Sitä voi olla vain erityisen vaikeaa löytää. Huumorin ystävät voivat tutustua minkälaiset tyypit voivat olla oikeassa Esimerkiksi Peter Duesberg, joka on paatunut ja kuuluisa denialisti, joka kiistää HI -viruksen ja AIDSin yhteyden, on ollut todella hyödyllinen syövän hoidon kehittämisessä.

Ja joskus trollin toiminnan takana on suunnitelma, eikä pilailua ohjaa viha vaan rakkaus : Esimerkiksi Myersin blogissa näytettiin sarjakuva jossa on vihainen kukka. Se pilkkaa Canteburyläisen Jumalatodistusta viittaamalla täydelliseen pekoniin. Kun Canteburyläinen loukkaantuu ja selittää miten "you are deliberatly misrepresenting my position in order to expose me to ridicule." - ja kukka vastaa "Well yeah, but... only cuz I love you man." Hyvässä parodiassa on aina ripaus rakkautta.

Itse sen sijaan inhoan enemmän viileän kohteliaan ylenkatseellisesta tyylistä. Esimerkiksi "skepsikseltä" löytyy taho joka kohteliain sanakääntein viittaa miten skeptikoilla ei ole sielua. Toki skeptikkokaan ei tähän sieluunsa usko. Kuitenkin kommentoijan asenteellisuus käy ilmi siitä, että hän ei esitä skeptikkoja tahoina, jotka eivät tiedä että heillä on sielua. Hän jakaa ihmiset hengellisiin joilla on sielu ja skeptikoihin joilla tätä ei ole. Tämä tekee skeptikoista ali-ihmisiä. Tämä perustellaan määrittelemällä uskon ottaminen tiedostamiseksi ; Skeptikko on oikeassa, hän tietää itsestään että hänellä ei ole sielua, joten hän luulee että muillakaan ei ole. Kyseessä ei ole trollaus, vaan jokin muu asia.

Eli kaiken kaikkiaan suhtaudun trolleihin ensi sijassa sen asenteen mukaan mikä heillä on. Trolleja on kahdenlaisia. On hyviä. On surkeita. Ja niitä jotka eivät osaa laskea. Näin ollen minua kiinnostaa lähinnä se, tuleeko hyviä argumentteja vai ei. Tai yrittääkö toimija oppia ja kehittyä. Tasainen, yhtä huonona pysyvä, ja asenteellinen toimija on minusta paljon trollia vastemielisempi.

2 kommenttia:

Aqua Fortis kirjoitti...

Ihana tuo mittarimato-efekti lopussa ja alussa.

Ja hieno summary.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo, kuten huomattu, tämä oli lähinnä jotain jota mielessäni mietin "kengännauha -artikkeliksi".

Se ei ole jokin joka kokoaa itsessään jonkun erityisen elegantin argumentin. Minulla on näitä joitakin, joissa on tullut jopa tyhjentynyt olo. Sellainen että voiko tuon jälkeen enää kirjoittaa lainkaan.

Tämä kuitenkin tarvittiin nivomaan muuten irrallisilta vaikuttaneet viestit yhteen. Tätä kautta tämä on hyvin tärkeä, eräänlainen linkkimajakka joka yhdistää ja auttaa luovimaan. Mitään kovin uutta tai tyhjentävää se ei tietysti kirjoittajalle tarjonnut, sehän oli tavallaan jo "kirjoissa ja kansissa".