"You can't you see he's the heartless. / Your pain won't ever be love. / It doesn't matter how hard you try. / To you all is lost. / He's the heartless."
(HIM, "Heartless")
Oman luonteeni - ja vähän muidenkin - mielenkiintoisuudet pistivät minut miettimään kusipäisyyden luonnetta.
Esimerkiksi työpaikassani eräs henkilö sanoi että hän ei pidä yhdestä toisesta sen vuoksi että hän ei tiedä teeskenteleekö tuo toinen. Hän korosti että ihmisen on oltava aito. Teeskentely on pettämistä. Toinen henkilö taas selitti toisessa yhteydessä että hän ei ole kusipää, koska vaikka hän tuntee ikäviä tunteita, hän yrittää käyttäytyä kiltisti. Toki läpi menee jotain lipsahduksia, vahingossa, mutta tämä ei tarkoita että ajatus ei olisi hyvä.
Etiketti vs. aitous -näkemykset lienevät melko yleisiä. Ne muistuttavat sellaisenaan kristinuskon käsityksiä synnistä. Esimerkiksi kymmenen käskyn kohdalla osa korostaa sitä että ihmiselle voi tulla halu varastaa mutta jos hän ei tottele tätä, hän ei tee syntiä. Tässä korostetaan tavallaan etikettiä, oikeaa käyttäytymistä. Toisessa näkemyksessä taas korostetaan sitä miten jo varastamisen ajatus on syntiä - ja tällä korostetaan miten joka ikinen uskovakin on syntinen. Tässä ajatusrikoskin on rikos.
Oma näkemykseni kusipäisyydestä on itse asiassa yllä olevaa paljon mutkikkaampi. Se ei nimittäin ole mikään "yksi piirre". Tiukimmillaan se voisi tarkoittaa sitä että ihmisen tulisi olla sekä aito että hyvin toimiva. Tällöin ihminen ei saisi "haluta pahaa" eikä "puhua pahaa". Tai varastaa tai mitä vain. Itse ajattelen kuitenkin enemmän niin että kysymys on siitä (1) miten monia ja (2) miten voimakkaasti eri asioita harjoittaa. Näin se että haluaa joskus pahaa ja joskus puhuu pahaa on pientä verrattuna vaikka siihen että isosti "haluaa pahaa" ja elämä menee murhanhimon hillitsemiseen.
Itse asiassa asiaa miettiessäni huomasin että
1: Moniin ominaisuuksiin liittyy hyve tai neutraali asia. Näin piirteet vähissä määrin voivat olla hyviä, mutta isoissa määrissä huonoja. Ja nämä hyveet tunnetaan varsin hyvin. Paheet nimittäin myydään hyveinä. Siksi ehdottomasti liitän hyveet ja neutraalit asiat kohtien yhteyteen. Kusipää myy näkemyksensä niiden "laimennuksessa olevilla" hyveillä. Näin määrän, vakavuuden, esiintymistiheyden ... katsominen muuttuu olennaiseksi. Huolimattomasti käyttäen toiset saadaan helposti myös leimatuksi ja tätä pitäisi välttää.
2: Monet ominaisuudet ovat ristiriitaisia, mutta ihminen voi yhdistää monenlaisia. Esimerkiksi kusipäinen yhden asian denialisti voi edustaa järjestöä lammasmaisesti että olla samalla individualistisesti ylpeä siitä miten juuri hän on erityisen nerokas. Ihminen voi olla ristiriitainen. Toisaalta tämä johtaa siihen että joitain asioita voi olla hyvin vaikea yhdistää. Tätä kautta kusipäistä löytyy todennäköisesti "klustereita", joissa edustetaan jotain kohtaa.
3: Kun kasasin ominaisuuksia yhteen, huomasin että minä olen kusipää. Tämän tiesin jo ennalta. Mutta huomasin myös että ihanneminäni on kusipää. Ja samalla ne persoonallisuustyypit joita en halua olla ovat kusipäitä, mutta olennaisesti eri tavoilla. Tätä kautta käsite ei välttämättä ole sellaisenaan "informatiivinen". (Mutta pirulauta lupasin miettiä asiaa, joten tässä ollaan, harkintaa ja itsereflektiota myöhemmin.)
Laajimmillaan kusipäisyys liittyy antisosiaalisuuteen joko (1) kaikkia ihmisiä tai (2) vain erimielisiä kohtaan. Kusipäisyys on aina jonkin asteista sydämettömyyttä.:
1: Egoismi. Kusipäisyyteen kuuluu se, että ihminen keskittää kaiken itsensä ympärille. Tätä kautta päädytään korostamaan sitä miten asiat ovat tärkeitä suhteessa itseen. Pienessä määrin individualismi ja omien oikeuksien puolustaminen ovat hyvä asia. Jossain vaiheessa se alkaa haittaamaan muita.
2: Barbaarisuus. Tässä kohden on katsottava hyvien tapojen sijasta reiluun käytökseen. Jokainen television saippuasarjoja seurannut tietää miten suihkuseurapiirin kohtelias viileä käytös voi olla hyvin julmaa ja viileää. Toki etiketti sinällään suojaa joiltakin barbaarisilta asioilta - etikettikirja sanoo samat asiat vaikkapa toisen naamalle pieremisestä kuin reiluuskin. Barbaarius pienessä määrin on joko aitoutta tai vapautta.
3: Armottomuus. Toisten virheiden muistaminen ikiaikoihin kertoo armeliaisuuden puutteesta. Tätä kautta toinen muuttuu helposti viholliseksi. Armottomuuteen liittyy kuitenkin hyveenä vaatimus oikeudenmukaisuuteen. Jos kaiken antaa anteeksi, sallii ihan minkä tahansa tapahtuman.
4: Asiattoman välineistön käyttö. Kusipää käyttää esimerkiksi uhkailua, manipulointia vittuilua , liioittelua ja saivartelua vakiostrategioinaan. Pienessä määrin tähän liittyy inhimillisyys: Tunteiden olemassaolona -vaikkapa raivo esitetään normaalina vihana joka kuuluu terveen tunne -elämään. Toinen joka tähän liittyy on asioiden selventäminen - vaikkapoa liioittelu voi olla oikein käytettynä opettavaista mutta väärin käytettynä se harhaanjohtaa.
5: Hyökkäävyys. Tässä erimielisiä kohdellaan hyvin karusti. Mielestäni tässä olennaista on myös se, missä liikutaan. Esimerkiksi jos ateisti käy vinoilemassa uskovaisen blogissa on uskovan raivokaskin reagointi hyväksyttävää. Mutta jos hän lähtee aktiivisesti etsimään "haasteita". (Minkä vuoksi itse pyrin siihen että en käy kommentoimassa uskovaisten paikoissa ellei minulla ole jotain "rakentavaa" - joka voi olla muuta kuin samaa mieltä oleminen. Ja sama koskee tietysti ateistejakin.) Keskeistä on erimielisyyden murskaaminen. Eri maailmankuva on joko potentiaalinen käännynnäinen tai vihollinen. Hyvänä asiana on tietysti oman näkemyksen puolustaminen. Jokaisella on tähän oikeus.
6: Spin-offaaminen (keskustelun aiheen siirto) yhdistettynä idealismipakkomielteeseen ja leirien tuntemiseen. Tämä taas tulee kokemuksistani: Tietynlainen yhden asian mieheys tuntuu vahvasti liittyvän asiaan. Henkilöllä on ikään kuin yksi aihepiiri, jota hän esittää joka paikassa ja johon hän siirtää keskustelun. Tässä ollaan joko puolella tai vastaan. Kun tälläinen saapuu paikalle tietää jo heti mistä pian puhutaan - riippumatta siitä mikä oli aiheena alunperin. Hyveinä tässä on tietysti se että yhteen asiaan keskittymistä voidaan kutsua eksperttiydeksi ja asiasta kiinnostumiseksi. Uusien mielenkiintoisten näkökulmien ja asioiden kertominenkaan ei ole mikään "automaattisen paha asia".
7: Teeskentely. Tässä ihminen näyttää ulos roolia jota hän ei ole. Erityisesti tämä on vakavaa jos se liittyy kaksinaamaisuuteen. Näin toimien etiketin mukainekin käytös voi olla hyvinkin inhottavaa. Pienessä määrin teeskentely liittyy ns. "hyviin tapoihin" samaan tapaan kuin vaikkapa valkoiset valheet.
8: Statusapinuus. Tässä piirteessä haetaan asemaa taidon sijasta. Tässä korostuu se, että muiden ansioista yritetään saada etu itselle. Näin tässä ei välttämättä niinkään hyökätä erimielisiä vastaan kuin haitataan "samanmielisten" asemaa. Tässä keinoina on suora kehuskelu ja brassailu, tai naamioidummat keinot - sitä voi vaikka marttyrisoida itsensä väärinkohdelluksi toisinajattelijaksi. Hyvänä piirteenä tässä on tietysti ylpeys omista aikaansaannoksista.
9: Tarkoitus pyhittää keinot -ajattelu. Sääntöjä kierretään jos normaali proseduuri ei tuota haluttua tulosta. (Tätä sääntöä noudattavat niin rikolliset kuin pseudotieteilijät. Jos vaikkapa tieteen vertaisarviointi ei päästä juttuja läpi, niin sitten perustetaan oma johon laitetaan sensuurielementti ja tätä kutsutaan vertaisarvioinniksi.) Hyvänä asiana tässä on tietysti se että saadaan aikaan kun ei sorruta sääntönipotukseen ja turhaan byrokraattisuuteen.
+ Sen sijaan, yllättäen, kyynisyys ei mielestäni vielä ollenkaan tarkoita kusipäisyyttä. Optimistit ovat usein naiveja, he näkevät maailman epärealistisena. Mutta heillä on iloa. Pessimistit taas ovat ensi sijassa surullisia. Kyynisyydessä on kuitenkin kusipäisyyden siemen, koska sen piiristä on helppoa - mutta ei välttämätöntä - lähteä kusipäisyyden taipaleelle. Jos uskoo että maailma on paha, voi sen ottaa tosiasiana ja iloita niistä ihmeellisistä harvinaisista ja pienistä hyvistä asioista joita tapahtuu. Mutta on tietysti helpompaa muuttua "kovaksikeitetyksi" tyypiksi joka on marinoitunut kovassa maailmassa.
++: Väärässä oloa, epätieteiden kannattamista ... tai tyhmyyttä ei tässä listassa mainita, vaikka lapsille "olet tyhmä" tuntuukin olevan enemmän viittaus sosiaaliseen epämieluisuuteen. Tässä kohden on kuitenkin mainittava sama, mikä kyynisyydenkin kohdalla. "Ei tarvitse olla X ollakseen kusipää, mutta kovasti siitä on kuitenkin hyötyä."
Tiedän että moni ei jaa näkemystäni kusipäisyyden luonteesta kanssani. Mutta en väitäkään että tämä olisi "täysin muille sovellettavissa". Omasta mielestäni tuossa on kuitenkin jotain olennaista. Sydämettömyys ja epäsosiaalisuus voi ilmetä tunteiden, toiminnan, sanan, käytöksen ja nurkkakuntaisuuden sekä itseriittoisen asenteen kautta. Uskon että me kaikki kannamme mukanamme näitä "paheita ja hyveitä". Siksi pitäisi miettiä rajanvetokysymyksiä.
Sitä että tekeekö liian vähän jolloin on "haalea" nysvääjä tai tekeekö liikaa jolloin on "tulinen" kusipää. Tietysti sitä voi sitten miettiä minkälaisen mausteseoksen niistä sitten kokoaakin. Minun kohdalla joissakin mausteissa ei ole säästetty. Toisia on onneksi vähemmän.
Otsikon teksti tulee tietysti hikipedian viisaudesta. (urea: virtsa -aine + kefalos: pää)
4 kommenttia:
Tämähän oli erinomainen kirjoitus jonka perussisällöstä ei ole lainkaan vaikea olla samaa mieltä. Painottaisin kuitenkin enemmän sitä, millaisia päämääriä kusipään käyttäytyminen manifestoi (ja puhuisin urokefaliasta :-).
Kyynis-aforistisesti kusipään voisi määritellä ihmiseksi, joka ei osaa tai viitsi peitellä alhaisia motiivejaan.
Nämä alhaiset motiivit näyttävät liittyvän ennen muuta sosiaaliseen arvoasemaan, statukseen. Kun sanomme, että jollakulla nousee kusi päähän, tarkoitamme, että kyseinen henkilö kavaltaa toisten myöntämän tunnustuksen itselleen ja alkaa käyttää sitä aseena toisia vastaan. Voitaneen esittää, että pöyhkeys on eräänlaista sosiaalista varkautta.
Tämä kolumni (ellei jo kolumni lajityyppinä) eksemplifioi lievää kusipäisyyttä varsin mainiosti.
Aika paha tuo kolumni. Pitänee kirjoitella siitä jotain hassua illalla. :)
Hyviä ajatuksia, heitän sekaan vielä pari kommenttia koskien noita kristillisiä käsityksiä.
"Etiketti vs. aitous -näkemykset lienevät melko yleisiä. Ne muistuttavat sellaisenaan kristinuskon käsityksiä synnistä. Esimerkiksi kymmenen käskyn kohdalla osa korostaa sitä että ihmiselle voi tulla halu varastaa mutta jos hän ei tottele tätä, hän ei tee syntiä. Tässä korostetaan tavallaan etikettiä, oikeaa käyttäytymistä. Toisessa näkemyksessä taas korostetaan sitä miten jo varastamisen ajatus on syntiä - ja tällä korostetaan miten joka ikinen uskovakin on syntinen. Tässä ajatusrikoskin on rikos."
Tiedän että tällaiseen (jälkimmäiseen) ajatteluun törmää hyvinkin helposti, mutta se ei tunnu mitenkään vastaavan Raamatussa esiintyvää käsitystä synnistä. Varastamisen ajatuksestahan voidaan käyttää myös termiä "kiusaus", ja kun huomioidaan että evankeliumien mukaan Jeesuskin koki kiusauksia, niin tästä johtuen kiusauksen pitäminen syntinä ei sovi yhteen Jeesuksen synnittömyys -opin kanssa. Jälkimmäinen ei siis selvästikään ole raamatullista.
Jeesus kuitenkin näyttää evankeliumien mukaan kannattavan ajatusrikoksen käsitettä, joten hän ei ole tuon ensimmäisenkään tulkinnan kannattaja. Tämä käy erityisen hyvin ilmi vuorisaarnassa. "Te olette kuulleet sanottavan: 'älä tee huorin.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan. Jos oikea kätesi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois." (Matt. 5:27-29)
En itse tunne alkukieliä, mutta ainakin Matti Kankaanniemi on opettanut joskus, että tuon voisi kääntää paremminkin "himoitakseen", jolloin aktiivisen tahdonalaisen tekemisen, eli harkitun päättämisen rooli korostuu. Vielä parempi esimerkki ajatusrikoksesta vuorisaarnassa lienee tätä ennen: "Te olette kuulleet, että esi-isille on sanottu: 'Älä tapa' ja 'Joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion."
Jälleen tässäkin johdonmukainen kristillinen tulkinta edellyttää sitä, että "vihoissaan oleminen" ei ole pelkästään vihan tunteen kokemista, vaan sen täytyy olla tahdonalaista toimintaa. Jos siis ihminen tietoisesti hyväksyy tämän tunteen antamalla itselleen oikeuden aktiiviseen vihaamiseen, se muuttuu kiusauksesta synniksi. Jos taas ihminen, tiedostaessaan että vihaaminen on väärin, torjuu tämän tunteen (halun vihata), ja hillitsee itsensä, hän ei lankea tässä syntiin.
Tämän takia vihkikaavassakaan ei olla kiinnostuneita avioparin haluamisista, vaan tahtomisesta. Vaikka tunteet ajoittain häviävätkin, niin tahdonalaisen päätöksen täytyy pitää. Ei siis ole väärin jos näen vieraan naisen vähissä vaatteissa ja minulla herää tästä eroottisia mielihaluja, mutta jos en tekisi tilanteelle mitään, enkä taistelisi vastaan, vaan antaisin itselleni luvan herkutella fantasioilla, niin olisin jo "tehnyt sydämessäni aviorikoksen".
Tuo tulkintakin on tietysti olemassa. Ääripäitäkin kohtaa. On kenties vähän liioittelevaa käyttää niitä, mutta kun aiheena ei ollut varsinainen kristillisyys, vaan asian selvennys "tutun perinteen kautta", niin päädyin tuollaiseen oikovaan ratkaisuun.
Mutta hyvä että jaksoit nakuttaa.
Lähetä kommentti