"Iltalehti" 18.5.2010 sisälsi pienen Jyrki Lehtolan kirjoittaman kolumnin. Hän moitti Oskari Katajiston asennetta naisiin. Katajisto kun oli maininnut olevansa "pebamiehiä" ja arvosti muutenkin naisten erilaisia fyysisiä avuja. Naisen persoonallisuus nousi esiin "väärällä tavalla". Katajisto kertoo palkitsevansa naista ruokaa tekemällä ja hellimällä. Lehtola esitti tämän ominaisuus-toimintakaavaesitystavan lemmikkieläinten pitona ja hyödykkeenhankintana: Pebamiehellä kiinnostuksen aiheet ovat ostoslista joka paljastaa kertojastaan liikaa.
Miltei samaan aikaan toisaalla, "Kelmien Kerho" -tv -sarjassa käsiteltiin miesten naisten iskuyrityksiä. Vastakkain olivat näkemykset, joissa se on kunnianosoitus. Eli naisen täytyisi olla tyytyväinen itseensä kun hän viehättää miehiä. Naisesta kuolaaminen ei kuitenkaan välttämättä ole kohteliaisuus, vaan esineellistämistä. Nainen on miehen kiihottumisen väline.
Kolmannesta paikasta, "Naisen kanssa" -sarjakuvasta löytyi mietelmä siitä miten riettauden pitäisi kuulua parisuhteeseen. Alkuun mainitaan että miehen ei pidä kunnioittaa naista välttämällä lähentelyjä ja tuhmien puhumista. Itse asiassa miehen tulee tehdä ehdotuksia jopa julkisilla paikoilla, toki vaivihkaa, jotta nainen saisi muka pahastuen kieltäytyä niistä. Tämä ei ole torjuttava virhe, koska se kertoo että mies pitää naista niin ihanana että edes häveliäisyys ei estä miehen intoa. Ideana on se, että jos nainen saa olla vapaasti juuri niin paljon vähemmän riettaampi kuin mies, kuin nainen itse haluaa, nainen kokee että tässä parisuhteessa mikään ei ole kiellettyä. Ei siis pidä luulla että härskit puheet eivät kuulu miesten ja naisten väliseen parisuhteeseen. Naisen mielessä ne nimen omaan kuuluvat parisuhteeseen!
Yllä olevissa asioissa on kolme hyvin erilaista näkökulmaa. Toki niiden ristiriitaisuuksia voidaan sovittaa yhteen: Naisesta härskiys voisi kuulua parisuhteeseen, mutta ei sen ulkopuolelle joka selittää loukkaantumisen kadulla perään viheltelyyn ja muuhun vastaavaan toimintaan.
Yleisesti ottaen tasa -arvokeskustelu on ottanut Lehtolan tavan. Syynä on perinne, joka kulkee nimellä esineellistäminen. Se voidaaan liittää seksuaaliseen häirintään, mutta tavallisesti siihen törmää pornografiaa käsittelevässä aineistossa. Porno on tässä puheessa itse asiassa eräänlainen seksuaalisen häirinnän muoto.
Tommi Paalanen onkin kirjoittanut tästä mielenkiintoisen kirjoitelman. Esineellistäminen on tässä ollut perinteisesti vasta -argumentti itsessään: Naisen välineellistämistä, niin että tämä nähdään vain tiettyinä ominaisuuksina jotka tuottavat seksuaalista nautintoa miehelle. Näin naisella ei ole persoonaa. Paalasen teksti on tälle kriittinen. Hän korostaa että välineellistämistä kulttuuri on muutenkin pullollaan, jopa lastenkasvatuksessa sitä esiintyy - ja tietysti kotieläinten pidossa. Lisäksi esineellistämisdiskurssissa miehen esineellistäminen (1) unohdetaan ja (2) mies demonisoidaan esittämällä että tämä pornoa katsoessaan haluaa valtaa ja hallintaa. Miehiltä tätä ei kysytä - ja jos kysyttäisiin, olisi tuomio se, että miehet eivät tiedosta vallankäyttöään tai ovat täysin yhteiskunnan aivopesemiä tässä asiassa.
Samoin tehdään naisille jotka itse valitsevat pornografiassa näyttelemisen. He ovat säälittäviä uhreja jotka eivät edes tajua tilaansa. "Pornon vastainen feminismi esineellistää naisia kielteisellä tavalla, sillä se pyrkii holhoamaan heitä ja kyseenalaistaa heidän yksilöllisen seksuaalisuutensa. Hänen mukaansa jotkut feministit ovat nostaneet itsensä sensoreiksi, ja katsovat tehtäväkseen ilmoittaa, millaiset seksuaalisuuden ilmaukset ovat vääränlaisia." Tämä korostaa sitä, miten feminismi esiintyy (muuallakin) usein radikaalina mutta on kuitenkin monilta osin varsin perinteisen vanhoillisen näkemyksen seuraaja - ja näissä kohdin se toimii perinteiden vahvistimena, sensuurintehostajana, sen sijaan että vapauttaisi. Pornon sensuurissa on käytössä suojelupuhe, jota uskonnolliset tahot ovat perinteisesti käyttäneet tässä asiassa. Nämä tahot sentään esittävät itsensä suoraan ja rehellisesti perinteenjatkajina, eivätkä uudistajina kuten feministejen parissa on aina tavattu tehdä.
Esineellistämistä vastustetaan yleisesti ottaen. Mutta kuitenkin kaikki laittavat treffi -ilmoituksiin ominaisuuksia joita haluavat puolisoltaan. Nämä ovat aina välineellistämistä, puolison täytyy sopia tiettyihin määritteisiin. Toivelistassa on omistusoikeuden haluamisen sävyjä. En pidä niitä silti pahana. Toki parisuhteesta ja pornon maailmastakin löytyy aitoa ihmisten sortamista, mutta tässä kysymys on olennaisesti välineellistämisen määrästä, tehosta ja yleisyydestä. Pelkkä esineellistäminen ei riitä: Jutut on ikään kuin katsottava tapauskohtaisesti ja miettien rajanvetokysymyksiä, eli katsomalla sen, missä raja on liikaa.
1: Oma rajani kulkee esimerkiksi "hymyile tai tapahtuu kauheita" -tilanteessa, jossa ei ole kysymys seksuaalisesta häirinnästä vaan sallittavien tunteiden esiintymisestä joita ylläpidetään asiattomasti. Tai siinä jos parisuhteessa seksikin on kellotettua niin että sille on ajoitettu tietyt päivät. Joku muu tietysti vetää rajat muualle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti