Minulle kenties tärkein yksittäinen suuntaus on surrealismi. Se on enemmän taidetta kuin varsinaista filosofiaa. Se on kuitenkin liitettävissä mukavasti muutamiin asioihin, jotka minut tunteville voivat olla yllätyksiä.Surrealismi on ehkä helpompi selittää siihen liittyvien taidesuuntausten kautta. Niiden jotka ovat samanoloisia mutta eivät olennaisesti sama. Ekspressionismissa korostettiin esittävyyden sijasta sitä että kuva välittää tunnelmaa. Pittura metafisticassa taas vääristeltiin mittasuhteita ja perspektiivejä ja rakensi tästä metafyysisen, henkisen - ja joskus jopa hengellisen- tunnelman. Dadassa taas hylättiin vallitsevat normit ja yritettiin olla mahdollisimman irrationaalisia.
Surrealismissa sen sijaan korostettiin "tiedottoman mielen sääntöjä". Tällä pyrittiin kuvaamaan todellisuutta - ei siis luomaan pelkkiä kauniita muotoja - Näin sitä tuotettiin hyvin erilaisilla keinoilla. Esimerkiksi kuvaamalla unia, unen ja valveen välitilassa nähtyjä näkyjä, käyttämällä hallusinoivia huumausaineita. Myös transsi ja automaattikirjoitukset olivat käytössä suosittuja. Toiset - joista kuuluisin lienee Salvador Dalí - pyrki rakentamaan kuvia ilman apuvälineitä, eli korvaamaan yllä olevat "automaatiot" tavoitteellisuudella.
1: Surrealismi korosti että se ei ollut "ulkonäköä". Eli ei ollut mitään tiettyä tyyliä joka olisi sen tunnusmerkki. Surrealismi oli siksi enemmän ajattelutapa, kuin maalaustaiteen ulkonäkö. Toki metodin "jollain tavalla" piti heijastua teoksesta. Unenomaisuuden piti jotenkin sopia siihen, mutta ei sanottu että miten. Mutta yleisesti ottaen surrealismi oli liikkeenä "systeeminvastainen", jopa antiporvarillinen. Tietyn esteettisen linjan luominen olisi sen mittapuilla tuotteistamista, ja tätä taas pidettiin pahana, vältettävänä, asiana. Toki moni surrealisti, kuten "kaikkien tuntema" Dalí myi teoksiaan "varsin rahalla", eli antiporvarillisuus tulee ymmärtää melko laveasti.
Tämä alkaa välittömästi kuulostamaan
1: Fenomenologialta, jossa havaintoja tarkastellaan todellisuuden ilmenemistä havaintokokemuksessa. Fenomenologi voi siksi yrittää erittää kaikki käsitteet pois hämmentämästä, ja tätä kautta saada tietoa niiden takana olevasta olevasta.
2: Mystiikalta, jossa transsia, meditatiivista tilaa ja muuta vastaavaa käytetään havaitun takana olevan tosiolevan lähestymiseen ja sen tuntemiseen. Todellisuus salaperäinen ja se on tavattava vain intuitiolla.
3: Psykoanalyysiltä, jossa tiedostamaton on tärkeä. Tätäkin voidaan lähestyä unien tulkinnalla. Tai muulla keinolla joilla lähestytään omia tunteita ja pelkoja, eli ongelmia ei ratkaista ulkoisesti todellisuutta muuttamalla, vaan "säätämällä päätä", sitä miten suhtautuu maailmaan.
Eli : Surrealismin ylitodellisuus, mystinen maailma, tiedostamaton ja fenomenologien todellisuus ovat hyvin samantapaisia.
Ylläolevista saadaan yllättävä yhteys. Se on tuska. Se on tavallaan se, kun pahan ongelma hieroo itseään naamaan niin että kaikki sen poislakaisut tuntuvat keinotekoisilta ja teennäisiltä (joskin saivartelutasolla mahdollisilta.) Kun ihminen on tässä, syntyy jotain hyvin samantapaista.
Mystiikassa tilanne on helpoin. Siddhartha Gautama oli kultalusikka suussa syntynyt, ja näki sitten aikuisena ensimmäistä kertaa tuskan. Naivit odotukset romahtivat epätosina, trauman kautta hänen mieleensä syntyi kuilu. Tästä alkoi prosessi joka päättyi siihen että Gautama alkoi korostamaan mystistä todellisuutta, ja tietoa tästä. Tähän tavoiteltuun nirvanaan päästään irtautumalla maailmasta ja haluista. Gautama itse saavutti valaistuksen ja häntä alettiin kutsumaan Buddhaksi. Psykoanalyyttisessä ajattelussa taas ajateltaisiin että Buddha voisi vaikkapa traumatisoitua kokemuksesta ja tämä johti itsetutkiskeluun ja eheytymiseen.
Surrealismi syntyi varsin tuskaisessa maailmantilanteessa. Tämän vuoksi esimerkiksi Liisa Vähäkylä on liittänyt surrealismin kärsimyksiin. "Maailman ihmisistä valtaosa elää surun ja kärsimyksen keskellä. Sitä on torjuttava ryhtymällä leikkisäksi. Siten taideliikkeet surrealismi ja dadakin saivat syntynsä kahden maailmansodan välillä."
Maailmassa kovia kokenut voi todellakin haluta eroon maailmasta.
Minun on pakko olla surrealisti, koska en voi olla oikein mitään muitakaan. Minulla on tietty perusepäluottamus kaikkiin yllä mainittuihin "surrealismin kaltaisiin" suuntauksiin ja menettelyihin. Sillä toimin kuin mystikko, mutta ajatusmaailma jossa elän on tiukasti ja vastaanpanemattomasti systemoiva : Eli minulla on tavallaan "skeptikon mieli mystikon touhuissa". Ratkaisunani on tietysti erottaa toiminta ja taustaselitykset. Mystikolle viittaava todellisuus on keskeistä, tärkeää ja olennaista. Minulle se on olennaista höpöä.
Näin sovellan surrealismiani ensisijassa "huumorissa". Huumori on tietysti siitä olennainen, että nauru liittyy helposti siihen mitä olemme ja mitä pelkäämme. Tuska ja pelko kulkevat tässäkin vieraana. Surrealismiin huumori sopiikin hyvin : Esimerkiksi metahuumori tatuoinneista1 liittyy olennaisesti maalaustaiteeseen. Tämänlainen onkin surrealismissa yleistä. Surrealismi liikkuu siksi olennaisesti parodiahorisontin raja -alueilla. Lopputulos joko on hauskaa tai sitten ei, riippuen henkilöstä, ajanhetkestä ja mahdollisesti myös poliisien nappien sijoittelusta.
Tietenkin surrealismi sopisi hyvin myös kauhuun. - Itse asiassa surrealistiset elementit ovat kauhuelokuvien vakiotavaraa. Surrealismi voi tietysti olla kaunista. Tai sitten muuten vaan outoa. Minulle huumorikeskeisyys sopii siksi, että se tekee elämästä muutakin kuin sitä ainaista vakavaa ähmimistä, mitä se tietysti oikeasti arjessa ja elämässä eläen muutoin olisi. Surrealismi on siksi samaa mitä kaikki muutkin : Eskapismin henki yrittää korjata traumaattisen, karun ja demiurgin saastuttaman todellisuuden sellaisella jossa pystyy elämään. Surrealistina minun keinoni on se, että "täytyy olla hullu ettei sekoa."
1 Metahuumori tarkoittaa sitä että vitsi viittaa itseensä. Tai sitten se on huumorihuumoria, joka rikkoo ihmisten odotuksia siitä miten ihmisten odotuksia rikotaan humoristisesti ja rakentaa vitsin tämän päälle. Tämä on erittäin tärkeää tietää, koska kirjoittaja pyrkii tekemään vakavasti otettavaa huumoria. Jossa onnistuukin ja samalla tietysti ei onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti