Läsnäolo poissaolo.

Facebook ja muu sosiaalinen media kerää ja kokoaa ihmisiä. Minullakin on lukuisia kymmeniä facebookystäviä. Joista parit käyvät jopa kerran vuodessa kylässä ja muut vielä vähemmän. Juttelen paljon sellaisten kanssa joita en ole edes tavannut, esimerkiksi Argentiinaan. Puolisoni kaksoissisar on tavannut aviomiehensä netissä ja tehnyt jopa sellaista että hän on muuttanut tämän perässä USA:an.

Kenneth Gergen on kirjoittanut internetsuhteista. Ne ovat hänestä "absent presence". Poissaolevaa läsnäoloa. Hänen ideansa on se, että jos joku lähettää sinulle sähköpostia ja jos juttelet hänen kanssaan netissä muutoin, tuntuu että he jollain tavalla vaikuttavat elämässämme. Mutta tämä on kaukana siitä että joku olisi kirjaimellisesti kaukana. Et voi itkeä virtuaalista olkapäätä vasten samalla tavalla kuin elävässä elämässä. Hänestä me olemme tavallaan "lihallisia olentoja", eikä internetkommunikaatio kykene täyttämään kaikkia sosiaalisia tarpeitamme.

Aktiivinen poissaolo voi olla ahdistavaakin. Tämä liittyy kännykkään. Kun alun perin sain kännykän, ajatus siitä että on koko ajan kaikkien tavoitettavissa oli tavallaan hienoa ja ahdistavaa. Saavutettavuudesta tuli ikään kuin velvollisuus tai siltä maistuva. Kommunikaatio oli kaikkialla läsnä. Silti saattoi mennä päiviä että kukaan ei ottanut yhteyttä. Yhdessä vaiheessa olin talossani jonkin aikaa - puolisollani on allergioita ja hiiret tunkeutuivat taloon luonnosta - yksin ja tein pienen testin nähdäkseni miten käy. En ottanut kehenkään yhteyttä. Ahdistavinta oli se, että Jehovan Todistajat olisivat löytäneet ruumiini. Silti olin koko ajan "mahdollisesti tavoitettavissa".

Vuokrakämppäni oli kuin munkin vuori tai askeetikon saari. Jossain vaiheessa sitä odottaa että joku kiipeäisi löytääkseen viisautta. Ei siksi että viisautta olisi, vaan siksi että olisi joku kivestä poikkeava jolle jutella.

Olennaista on tietysti se, että totuin täysin kännykkään. Se on minulle nykyään väylä, ei velvoite. En tietenkään yhäkään soita kenellekään, joskaan syynä ei ole mikään yleinen testaaminen. Sama koskenee internetmaailmaakin. Se voi tuntua ahdistavalta jos on tottunut "ruumiillisiin kohtaamisiin".

Kuitenkin myös läsnäoleva poissaolo on ahdistavaa. Tästä esimerkkinä olkoon armeija -aikani. Olin siellä usein vartiossa, koska eihän minua voinut kasarmillakaan pitää. Vartiointia tehtiin kopissa, jossa ohi kulkevien autojen menot ja tulot kirjattiin. Ja soitettiin että saako autoa päästää porteista. Joskus autoja tuli koko ajan, ja joskus koko päivän aikana meni kaksi autoa. Aina piti olla hereillä. Sain sinne seurakseni gospelia radiosta soittavan uskovaisen.

Hän yritti puhua hengellisistä asioita makuuni hieman ns. liian käännyttävään sävyyn. Hän oli armeijassa pelastamassa, minä olisin suositellut hänelle enemmän pelastusarmeijaa. Ahdistuin tästä yhdessäolosta sen verran paljon että menin pihalle heittämään veistä. En ollut aiemmin heittänyt veistä. Siinä aika vierähti. Muutaman tunnin jälkeen olin jo siinä kunnossa että voi avata vartiotuvan kopin, katsoa sisään. Ja laittaa oven kiinni ja mennä takaisin heittelemään.

Myöhemmin minusta tuli tässä jalossa taidossa välttävän hyvä, joten tämä vartiokeikka antoi minulle hyvän harrastuksen uskonnollisen harrastuksen sijaan. Ahdistavaa oli läsnäolo jossa toisen "poissaolon" eli kohtaamisen puutteen voi aistia. Mykkäkoulu paikassa jossa on vain kaksi ihmistä, velvollisuus, eikä mahdollisuutta päästä pois oli varsin tehokasta.

Tosin yhteiset päivät eivät päättyneet väkivaltaan ja riitelyyn. Oikeamääräinen vaikeneminen opittiin puolin ja toisin hyvin nopeasti. Juuri siksi että poissaoleva läsnäolo oli sen verran ahdistavaa. Yhteisinä asioina saatiin tietysti linnut. Näin Jeesus ja veitsenheitto jäivät vähemmälle.

Itse asiassa välimme ovat sen verran kohtuulliset että minulla on tälläkin hetkellä kyseinen gospelia soittanut radiolaite kotonani. Siinä on kaiverrettuna mielenkiintoisia. Alun perin siinä on lukenut "Gospel music only". Mutta Gospel on raaputettu pois ja sen päälle on kirjattu "Satan". Myös 666 -kaiverrus löytyy jos osaa katsoa. Hupaisinta on tietysti se, että minä en kaivertanut juttuja siihen soittimeen, vaan tupakaverit. Ne, jotka eivät olleet jakaneet sitä vartiokoppia. Koska tälläistä ei voi uskova pitää, minä voin sanoa soittimesta että "halvalla lähti".

Jos vartiotuvassa olisi ollut internet, tilanne ei olisi yhtä ongelmallinen.