Perinteisesti lännenelokuvissa on ollut tiivis jako hyviin ja pahoihin. Tarinassa on ollut elementtejä, joissa väkivalta oikeutetaan. On vaikkapa hyvä sheriffi ja pahoja rosvoja.
Tässä rintamassa hieman "outolintu" on "Mies joka ampui Liberty Wallacen". Siinä suuren kaupungin lakimies aikoo hoitaa asiat revolverin sijasta lakikirjalla. Hän saa tähän mahdollisuuden vasta lopuksi, kun hänen luullaan hoitaneen asian revolverilla. Väkivaltaa ei tässä elokuvassa oikeuteta. Mutta selvä jako hyviin ja pahoihin on.
Italowesterneissä tälläistä jakoa ei ole tehty. Esimerkiksi "Hyvät pahat ja rumat" ei sisällä otsikon mukaista materiaalia. Tässä elokuvassa ei väkivaltaa oikeuteta. Sitä vain tehdään. Joku voi pitää tätä moraalittomana. Minusta tämä voi kertoa myös siitä että väkivaltaa ei voi oikeuttaa ylipäätään.
Tätä kautta elokuvassa päästään yksilötasolle ja elokuvassa kulta -aarteen tavoittelu muuttuu yksilöiden (valta)peliksi, jossa yhden voitto on toiselta pois. Elokuvalle ominaista on tiedon epätasapaino: Kukaan ei tiedä kaikkea. Eli yhteistyötä on pakko tehdä jotta kukaan saa mitään. Kaikki ovat epäluotettavia, joten kyseessä on pakotettu yhteistyö epäluotettavien "pelaajien" kesken.
Elokuvan tarina on muutenkin varsin kaaoottinen, siinä on epätodennäköisiä sattumuksia jotka vaikuttavat juoneen merkittävästi. Esimerkiksi "Hyvä", Blondie pelastuu hirrestä koska taustalla olevan sisällissodan tiimellyksessä tykkituli sattuu sattumalta ja vahingossa rikkomaan talon juuri sopivasti. Tehtävänä on välittää tunteita.
Moni voisi nähdä aarteenmetsästyskessä Nietzscheläisiä teemoja. Kaikki ottavat riskejä ja ilman niitä ei voida voittaa. Voittaja saa kaiken, hävinnyt saa hautakiven. Elokuva on tässä kohden elokuva ahneudesta. Se ei ole "juonellinen" ja siististi etenevä, vaan hajanainen, sirpaleinen ja tavallaan epäetenevä: Elokuvasta voi leikata kohtauksia pois roimalla kädellä ilman että lopputuloksen ymmärtäminen hämärtyisi.
Elokuvassa "Paha" Angeleye harjoittaa maksimaalista kontrollointia. Hän esimerkiksi yrittää vangita muita pelaajia. Hän käyttää lyhyen tähtäimen voitontavoittelua, jossa haetaan maksimaalista voittoa. Hänen ammattinsa on palkkatappaja. Hänet tunnetaan siitä että hän pelaa "reilusti", eli kun hänelle maksetaan, hän hoitaa homman loppuun ja saa tästä rahat.
Hänen vastakohtansa taas on "Hyvä" Blondie, joka ei hae maksimaalista voittoa, vaan isointa häiriönkestävyyttä. Hänen ammattinaan on kierrättää rikollisia joiden päästä on palkkio. Hän kaappaa rosvon, vie hänet lain eteen, pelastaa roiston ja jakaa saaliin ja menee toiseen paikkaan. Hän jakaa, joten lyhyellä tähtäimellä hän häviää puolet palkkiosta. Pitkällä tähtäimellä strategia on melko kestävä.
Tietysti nämä strategiat näkyvät koko elokuvan läpi. Blondie ei yritä hallita tilannetta ja ohjata tiettyyn tilanteeseen. Päinvastoin, hän hakee varmaa asemaa. Hän onnistuukin tässä oikein hyvin. Esimerkiksi kun Tuco saapuu vangitsemisen jälkeen kuvihihin, jakavat Tuco ja Angeleye samat tiedot. Blondie on turvassa koska kumpikaan ei voi tappaa häntä. Siksi hän ohjailee tilannetta siten että se ajautuu kohti hänelle varminta lopputulosta. Hän tietää että aarteen löytymisen jälkeen Angeleyen kohdalla hän joutuisi taistelemaan tätä ja tämän porukkaa vastaan. Siksi se, että hän auttaa Tucoa parantaa hänen tilannettaan - vaikka Tuco häviäisi eli kuolisi. Jos Tuco voittaa, ei tästä ole hänelle tappiota.
Toisin sanoen Blondie elää ja pelaa oikein kaaoottisessa maailmassa, jossa pienet sattumat voivat muuttaa lopputilanentta paljonkin. Näin kaikkea ei voi ennakoida ja hallita. Niiden kanssa voidaan kuitenkin "tulla toimeen" tai hallita. Hän harjoittaa sekastrategiaa, jossa luotettavuutta ja epäluotettavuutta vaihdetaan. Hän ei ole ennakoitavissa, kuten Tuco jonka reaktiot ovat usen ennalta kerrottuja, tai Angeleyen jotka ovat muuten vain tietyn kaavan mukaisia. Hän ei tee hiottuja suunnitelmia, joissa vaadittaisiin "tiettyjä parametrejä", vaan jotka kestävät virheitä. Joustavuus voittaa maksimaalisen voiton.
Tämä yhdistelmä onkin peliteoriankin mukaan tehokkain tapa toimia, jos tavoitellaan "maksimaalista voiton odotusarvoa". Jokin toinen strategia voisi antaa hyvällä tuurilla isommat voitot, mutta Blondie pelaa häiriökestävyyden kautta. Henki on hänelle arvokkaampi kuin aarre.
Tietyllä tavalla Blondie harjoittaa rahahimoista optimointia, ei sokeaa ahneutta. Tätä kuvaa se, että lopussa hän antaa Tucolle puolet aarteesta (mutta ei hevosta). Ja tietenkin köyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti