Paatuneimmankin skientistin on luotettava johonkin. Nimittäin toisten tekemiin tutkimustuloksiin. Ihminen ei voi olla jokaisessa laboratoriossa tekemässä joka ikistä tutkimusta. Tätä kautta valtaosa tieteenteosta nojaakin luottamukseen. Luotetaan lähteeseen.
Joku voisi sanoa että sama koskisi myös vaikkapa niitä jotka kertovat levitoinneista tai demonien kohtaamisista. Tai vaikkapa Rebecca Brownista joka kertoo kohdanneensa ihmissuden. Jos tarina on luotettava, olisi skeptikon pakko uskoa ihmissusiin - vaihtoehdot tuntuisivat oudoilta.
Näin maailmankuva ratkaisisi ja kyseessä olisi ikään kuin auktoriteetinvalintakysymys. Joku voisi jopa esittää että jonkun luottamuksen kiistäminen olisi ad hominem -argumentti. Tätä voisi valaista seuraavalla kohdalla.
Skeptikosta taas on tietysti luontevaa kiistää Brownin kertomus. Syyttää valehtelusta, erehtymisestä, rattiin nukahtamisesta, skitsofreniasta, muusta mielenhäiriöstä.... Voimme kaivaa maata montaa kautta hänen sanomisistaan. Joko hän erehtyy, valehtelee tai hänellä on mielenterveydessä väliaikainen tai pysyvä häiriötila.
Mutta vastaavasti joku voisi kysyä, että eikö tiedeyhteisössä voida huijata tuloksia vaikkapa taloudellisten intressien vuoksi. "X -files" -teeveesarjan tapaan voidaan muistuttaa että totuus jossa on virallinen leima ei vielä tarkoita mitään koska valtiolla tai tiedemiehillä ei ole sananvaltaa totuuden yli. Salaliittoteorioissa on monta selitystä sille miksi todisteet ovat kateissa ja miksi vastapuolella on todisteet: Todisteet on kätketty ja tuotokset ovat valheita ja väärennöksiä.
Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä maailmankuvakysymys. Tieteessä tärkeää on myös toistettavuus. Eli että samat tulokset saa muukin. Näin huijari jää kiinni kun muut eivät saa samoja tuloksia.
Toki esimerkiksi hiukkaskiihdytinkokeita ei voi toistaa kuin samassa hiukkaskiihdyttimessä, mutta työhenkilökunnan vaihdos voidaan kuitenkin suorittaa. Sen sikaan Brownin kaltaiset usein nihiloivat tälläisen: Demoni ei esimerkiksi näyttäydy ateisteille koska ateisti kääntyisi uskoon ja sitä Saatana ei halua. Tai sitten kriittiset ajatukset estävät asioita muuten vain tapahtumasta. Näin kierretään se, että tulokset ovat priorisoituneet : On ikään kuin selitetty miksi auktoriteetti saa omat tulokset ja erimieliset eivät saa samoja. Näin saadaan tulos jossa pitää uskoa auktoriteettia mutta ei voida varmistaa että asiat on todella tapahtuneet kuin esitetään: On vain luotettava auktoriteetin (taho, ideologia, yksilö) arvovaltaan. Todistus on tällöin vain tämän auktoriteetin varassa.
Yllä oleva ajattelutapakaan ei tee tieteenteosta ja perustelusta mitään maailmankuvien mittelöä. Sillä ratkaisua saadaan myös konsilienssista, yhteensopivuudesta muiden teorioiden kanssa. Tarkistusta ei tarvita jos ne sopivat niihin teorioihin jotka ovat tieteessä vallitsevia. Vain oudot ja odottamattomat tulokset ovat niitä joita tulee varmistella. Tiedettä on tehty sen verran kauan että se on luultavasti kohtuu hyvä.
Siksi tieteen ennustamat asiat ovat testivaatimuksissaan ylimalkaisempia kuin ne jotka olisivat todella mullistavia: Perustelu on jo siinä että jokin asia ja tapahtuma on testattujen teorioiden mukaista. Siksi on helpompaa uskoa että ihmissusia näkevät huijaavat. Sillä huijauksia tiedetään olevan - toisin kuin ihmissusia joita ei ole havaittu. Ei ole myöskään ad hominemia selittää havaintoja vaikkapa hulluudella tai vaikkapa huumeilla (tahallaan otettuja tai vahingossa saatuja), koska useissa mielisairauksissa oireina on vääriä havaintoja. Psykologisen diagnoosin tekeminen ja sen ääneen sanominen ei tätä kautta välttämättä ole mikään loukkaus. Vaikka toki skitsofreenikoksi kutsuminen on henkilökohtainen ominaisuus jonka kuuleminen voi loukata.
Toisaalta eroa voidaan katsoa siitä että skeptikko on valmis huomaamaan olevansa väärässä: Ihmissusi pitäisi vaikka napata verkkoon, ja näin siitä saataisiin ihan uudenlainen kuva. Näin skeptikko joutuisi joko vaihtamaan mielipidettä, hänen olisi vaikeaa kiemurrella ja ad hoc -selityksiä jouduttaisiin heittämään peliin. Ja kuten nyt tiedämme, todisteiden puuttuminen tai mikään muukaan ei haittaa esimerkiksi ihmissusiin ja demoneihin uskovia. Heillä kun on ne ad hoc -selitykset jo käytössä. Heidän päätään ei enää voi vaihtaa mikään.
"Royal Societyn" tunnuslause on "Nullius in verba", eli "ei kenenkään sanoin". Ideana on juuri se että vähennetään auktoriteetti ja "maailmankuvien valtapeliä". Kysymys ei ole pelkästä auktoriteettivalinnoista ja valtapelistä, vaan todisteista. Monelle näiden erottaminen on kuitenkin yhä hyvin vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti