Rakenteiden repivyys.

Kirjoitin päivänä muutamana "rakenteesta". Maanantaina kohtasin varsin konkreettisesti pariinkin otteeseen siihen liittyvistä lisäasioista. Varhaisempi juttuni keskittyi siihen miten tukirakenteiden järjestys on olennaista. Näin tietysti onkin. ja itse asiassa -tasapainokin liittyy tätä kautta "rakenteeseen" olennaisesti. Asento ja tukien suunnat ehdottomasti kertovat siitä miten tuleva impakti jakautuu. Ja sillä taas on suuri merkitys sillä, mikä antaa periksi tai hajoaa impaktissa ja mikä pysyy kasassa.

Kuitenkin voima on tässä kuviossa mukana. Tässä apunani on kätevä tieteellinen tutkimus voimasta. Löydös voi yllättää. "Strength is about at least two things: neural adaptations - muscle firing patterns - to be able to lift stuff, and structural changes to be able to support these loads without tearing ourselves apart." Voiman kasvu on sitä että hermotus on erilaista ja että rakenteet muuttuvat niin että ne kykenevät kestämään siihen kohdistuvat ja sen itsensä aikaansaaneet kasvaneet voimat ilman että lihakset menevät rikki.

Maanantain harjoittelu alkoi yllättäen lukotuksilla. Salilla oli henkilö joka kykenee tekemään sellaisia asioita joiden tekeminen rikkoisi minun paikat, esimerkiksi ranteen, jo itsessään. Jos rakenne olisi pelkkää asentoa, niiden tekeminen olisi hänelle haitallista. Mutta ideana onkin vain kehittää ja harjoitella niitä. Harjoitteita voidaan muuttaa sitä mukaa "kun paikat kestää enemmän". Pääsin yrittämään lukkoa kyseiselle henkilölle. Aloitin tietysti Fioren tikarisektion peruslukosta. Hän vain käänsi itsensä pois. Yritin uudestaan tukemalla samaa lukkoa toisella kädellä (joka on toinen tekniikka) ja tunsin että asento oli minun puolelta paljon tiiviimpi. Silti hän onnistui vain kääntämään kättään (toisen tekniikan mukaan) ja minä olin lukossa. Minä en olisi kyennyt tekemään samaa hänelle koska minun käsi ei olisi kestänyt sellaisia vääntöjä.

Myöhemmin harjoittelimme tikarinkäyttöä (melko rauhallisesti). Eri tyyppi, sellainen ihan mukava, ja 192 -senttinen jäntevä lihaskasa oli harjoitusparinani. Yritin tehdä yhtä peruskikkaa, jossa otetaan toisen kädestä ja väännetään. Näin saadaan disarmtilanne itselle. Tikari toimii tässä apuna, kun se nojaa rannetta vastaan. Toinen tyyppi oli kuitenkin "kuin tiiliseinä". Minun väliintulo ei vaikuttanut ulkoisesti yhtään mitenkään. Asentoni oli tässä ihan hyvä, joten jotain olisi pitänyt tapahtua. Siksi päättelin että voin lisätä vääntöön voimaa - sillähän se hoituu. Päättely oli sinällään oikea, mutta minun rakenteeni pettivät silti ensin. Eli käytännössä väänsin oman käteni rikki omalla voimalla kun toinen vain piti kättään paikallaan. Kysymys ei ollut pelkästään siitä että tein asiaa väärin vaan siitä että minun paikat menevät rikki kun taas toisen käsi kestää : Minun rakenteet on ikään kuin tehty villalangasta ja hänen teräsvaijerista. Siksi vaikka tekisin asiat teknisesti hyvinkin, ei tulos ole tälläisissä rakenteen rikkomiseen perustuvissa jutuissa niin selviö.

Joissakin muissa tekniikoissa vastaava tuskin tulisi esiin, koska monissa tekniikoissa ideana on se, että iso osa voimaaa kohdistetaan toisen pienelle alueelle. Harvan - jos kenenkään - sormi esimerkiksi voisi kestää sitä minkä minun käsivarret ja lantio saavat irti. Kyseisessä tekniikassa on kuitenkin osasia, joissa erot eivät ole näin massiivisia. Tekninen hiominen tietysti parantaisi tilannetta minun osaltani, mutta asian korjaamisen kannalta olennaisempaa on vahvistaa rakenteita. Se tarkoittaa treeniä jossa ei mietitä strategioita ja tekniikoita, asiaan liittyviä historiallisia maailmankuvia tai muuta vastaavaa.

Eli juuri sitä tavaraa jota olen laiminlyönyt kauan koska se on "tylsää", ja se kaikki muu on niin paljon "kiinnostavampaa".