torstai 20. toukokuuta 2010

Ei vain se voima, vaan miten sitä käyttelee.

Itsepuolustuksessa rakenne on aina hyvin tärkeä asia. (Termivalintani on ehkä hieman huono, eikä oikeaoppinen. Arkikielessä käytetty sana tässä on usein structure.) Sen ymmärtäminen on kuitenkin hieman mutkikasta. Mutta tärkeää. Jos puhutaan rakenteesta, tulee helposti mieleen lihakset ja voima. Tämä on se harhaanjohtava asia. Lihaksistossa on kysymys voimasta ja nopeudesta. Rakenne on hieman eri asia, se on enemmän sitä missä järjestyksessä ne lihakset ovat.

Sen luonne on ehkä ymmärrettävä rakennusten kautta. Kaarisillalla on hyvä rakenne. Voima jakautuu sen sisällä tasaisesti ja hyvin. Näin ei välttämättä tarvita edes laastia. Maan vetovoima pitää systeemin kasassa. Sen sijaan suoraksi rakennettu silta vaatii tukirakenteita, koska voimat vääntäisivät sitä ja silta "vuotaisi" jännitteen jostain pienestä kohdasta. Tällöin suora silta katkeaa helpommin. Ihmiseen ei voida rakentaa kovin sujuvasti lisätukia. Siksi ihmisen kannattaa tavallaan olla kaarisilta ja välttää olemasta suora silta.

Tämä näkyy esimerkiksi sormella seisonnassa. Jos seisot oikein sormella - kuten vaikkapa jotkut taitavat itämaiset munkit tekevät meditaatiossa - sormi kannattaa painon. Syynä on se, että systeemi ei romahda jostain nivelestä. Jos teet asian väärin, sormi murtuu kuin tikku. (Älkää kokeilko sitä kotoa.)

Sama asia on tietysti lyömisessäkin. Jos ihminen lyö toista, hänen käteensä sattuu jos rakenne ei ole kunnossa. Iskussa kun on Newtonin lakien mukaisesti voima ja vastavoima jotka ovat yhtä suuria. Käteen kohdistuu juuri sama voima mikä toisen naamaan. Jos ranne on huonossa asennossa, käsi voi vääntyä pahasti lyödessä. Hyvä rakenne taas johtaa iskun kädestä selkään ja jalkoihin asti, jolloin voima jakautuu isolle alueelle. Näin toisen naama joustaa enemmän kuin oma käsi.
1: Rakenne ei tarkoita välttämättä kovaa jännitettä. Monissa itämaisissa lajeissa lyödään varsin rennolla kädellä. Mutta iskun osumishetkellä nivelet ovat "oikeassa järjestyksessä" ja siksi käsi ei hajoa niitä tehdessä.
2: Rakenne toimii ehdottomasti myös torjunnassa - Itse asiassa on mahdollista että kokeneen tyypin taitava torjunta iskee toiseen niin että torjunta murtaa toisen käden. Newtonin voimalait eivät tavallaan välitä, voima ja vastavoima ovat olemassa joka tapauksessa.
3: Rakenne on sitä yleensä vain tiettyihin suuntiin. Esimerkiksi jos sormiseisonnassa olevan munkin sormea käy lyömässä ohuella mutta kestävällä tikulla sorminiveleen, se liikuttaa rakennetta vähän vaakasuunnassa : Asento kestää "pystyyn", mutta ei "vaakaan". Tätä kautta pieni muutos sivusuunnassa voi murtaa rakenteen, ja munkin oma paino on se, joka rikkoo sen sormen jota vain "näpäytit". (Ei ole kilttiä tehdä tälläisiä ajatuskokeita.)

Voima taas on eri asia. Esimerkiksi punnerruksia voidaan tehdä eri nopeuksilla ja jättää niitä johonkin. Jos teet punnerruksia nopeasti, harjoitetaan voimaa. Ja jos hitaasti ja jätetään olemaan johonkin, harjoitellaan rakennetta.

Rakenne ja voima ovat molemmat se, mitä tarvitaan. Jos isket kovaa ja rakenne on huono ja voit reuhtoa kätesi rikki. Mutta jos liikut hitaasti ja voimattomasti mutta tarkasti, rakenne on hyvä mutta et ole "mikään riski". (Eikä kukaan pidä kaarisiltaakaan kovimpana taistelijana, mutta sen rakenteen huomaa jos sitä yrittää lyödä tai jos sitä päin juoksee.)

Siksi minullakin on työn alla monia harjoitteita, joissa asiaa tehdään hitaasti ja pienellä voimalla ja pikku hiljaa lisätään nopeutta ja voimaa - ilman että struktuuri kärsii. Näin saavutetaan sitä mikä on kannattavinta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu, vaikka tuota fiktiivistä munkkia kävikin sääliksi.

En ole tiennyt, että toiselta voi torjua käden rikki. Olen luullut, että kyse on vähintäänkin jonkinlaisen kiertoliikkeen luomisesta toisen käteen, ts. vastaiskusta, oman voiman aktiivisesta käyttämisestä. Vai pysynköhän nyt kärryillä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

En oikein tiedä mikä ero on torjunnalla ja aktiivisella voimankäyttämisellä. Olen elänyt siinä kummallisessa luulossa että torjunta on temppu jolla iskun suunta siirretään muualle (joka vaatii vähemmän voimaa kuin itse isku) tai sitten isku pysäytetään (joka vaatii tismalleen saman.) Aktiivista voimaa on aina.

Vastaisku tietysti rikkoo paremmin. Ja joissakin "katukelpoisuuteen" panostavat suunnat korostaa sitä miten torjuminen sattuu lyöjää, eli murtamisesta ei ole kysymys.

Toista voi aina auttaa. Eli jos lyöjän rakenne on huono, tätä voidaan "auttaa" rikkomaan itseään. Kokenutta. I don't think so. Tosin olen kuullut että kokeneet itämaiset torjuvat iskuja "kiertoliikkeellä" niin että lopputulos on, että "jomman kumman käsi särkyisi" - joko lyöjän tai torjujan. (Kauheita sällejä.)

Anonyymi kirjoitti...

Olen elänyt siinä kummallisessa luulossa että torjunta on temppu jolla iskun suunta siirretään muualle (joka vaatii vähemmän voimaa kuin itse isku) tai sitten isku pysäytetään (joka vaatii tismalleen saman.)

Nyt aukeaa - niin tietenkin, pakkohan siinä on aina voimaa jonkin verran käyttää.

Miellän nämä jutut lähinnä nyrkkeilyn kautta, kun mitään muuta lajia en ole koskaan kokeillut. Nyrkkeilyssähän riittää usein, että ottaa (hanskoitetun) iskun yksinkertaisesti vastaan soveliaalla, soveliaasti asemoidulla paikalla. Kaipa tässäkin vähintään pitää laittaa jämäkkyyttä pohkeisiin ja ojentajiin. Sitä vain ei ajattele aktiivisen avoimankäyttönä.

Parempi siinäkin tietenkin, jos iskun voiman saa ohjattua sivuun.