Tässä pysytään.

Maailma on kehittynyt. Ensimmäiset pankkilaitokset syntyivät kun painavaa omaisuutta siirtävät pyhiinvaeltajat olivat halukkaita hoitamaan hommaa jotenkin muuten. Tätä kautta temppeliritarit kehittivät pankkitoimintaa. Ja niin pankilla on uskonnolliset juuret. Nykyisin pankkitoiminta on eriytynyttä ja kaupankäyntiin ulkomaalaisten kanssa tarvitaan muita tekosyitä kuin Jerusalemin valloitus kristityille. (Okei, paikoin niissä motiiveissa ei ole niin paljoa eroa.)

Koulut liittyvät luostareiden opetusperinteeseen - tai jos ei muuten, niin 700 -luvulla se liittyi Yorkin katedraalikoulun piiriin, kun ensimmäiset opetussuunnitelmat ja systemaattiset tiedon keräilyt aloitettiin. Tätä kautta myös koululla on kirkolliset juuret. Se on nyttemmin eronnut niistä juuristaan niin, että suvivirren laulaminen kevätjuhlassa jakaa mielipiteitä.

Kemia kehittyi taikauskoisen alkemian piirissä syntyneiden näkemysten päälle. Toisaalta varhaisemmin kemiallisia reaktioita tutkivat egyptiläiset, ainakin mikäli Pliniukseen (vanhempaan) on luottamista. Nykyisin kemia on muuttanut luonnettaan. Symbolisia lohikäärmeitä ei käytetä, eikä haetut ongelmat ole ollenkaan samanlaisia. Viisasten kiven kaltaisen suuren "mahtavan ideaalin" tavoittelemisen sijasta tekosyyt tutkimiselle haetaan muualta.

Nämä kaikki ylläolevat ovat herättäneet ihmisissä tunteita siitä, että alkuperä tarkoittaa sitä että niissä on pysyttävä. Heille tämänkaltainen kehyskertomus, provenienssi, on muutakin kuin asioiden keksimiskuvaus ja poliittisen toiminnan kuvaus. Se on heille lisäksi vetoomus siihen miten asioiden pitäisi olla. Tämä taas johtaa luonnollisesti perinteisiin vetoamiseen. Ihmisille siis syntyy näkemys siitä että "kun tikkailla on kiivetty katonreunalle" on tikkaita käytettävä jatkossa ja aina. Vaihtoehto siitä että tikkaat voitaisiin poistaa ja korvata vaikkapa portaikolla ei tule kysymykseen. Historiaan vetoaminen tuntuu mukavalta, vaikka se ei oikeastaan ole mikään argumentti. Se tajutaan helposti silloin kun oman aatteen vastaiset jutut tulevat esimerkeiksi.

Ei, en ole pilkkaamassa "tiettyjä näkemyksiä". Tai olen, mutta en päätarkoituksellisesti. (Tai en pilkkaamassa sanan tiukimmassa merkityksessä lainkaan.) Sillä perinne tuntuu vetoavan monissa muissakin asioissa.

Aloitan Veikko Hurstista.

Hänhän oli auttava ihminen, joka auttoi kodittomia Suomessa. Tämä on toki jo sinällään hieno teko, koska normaalisti haluamme auttaa "valkoisten alueiden" paikkoja. Kaikki jännittävä seikkailu ja avuntarve tuntuu helposti olevan kaukana. (Kuin olisimme todella taikauskoisia jotka uskomme että turva -alue on lähellä, arvoitukset ja maailman tieto pitää hakea aina kaukaa asuipa missä tahansa. Ja niihin liittyi aina kartan valkoiset alueet ja lause "täällä on lohikäärmeitä".) Hursti katsoi lähelle.

Ihmiset arvostivat hänen toimintaansa. Mitä ihmiset sitten tekivät? Ajattelivatko he että "kun Hursti on tehnyt oman osuutensa, olisi aika tehdä kompensaatio". Että Hursti olisi jo tehnyt oman osuutensa. Joka tarkoittaisi sitä että olisi muiden vuoro. Ei, ajattelivat että kyseessä on perinne. Tämä taas pitää lukea sinä että kun Hursti oli auttanut aikaisemmin, olikin ikään kuin hänen velvollisuutensa tehdä jotain. No, hän ilmeisesti halusikin tehdä hommaa.

Mutta Hursti olikin symboli kirkon toiminnalle. (Tai rakensin hänen kauttaan analogian.)

Tarkemmin sanoen "leipäjonojen" kanssa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin jonot ovat pitkät. Sitä mittaa ei järki käsitä. Meinasin testata kuinka hakisin ilmaissafkaa. Mutta jono on niin pitkä että sitä aikaa ei jaksa odottaa ellei ole todella tarve. Yllättävintä on tietenkin se, että kirkko toimii tässä kuin sekulaari laitos. Ei uskontoa. Edes saarnaa ei ole luvassa. Ei mainostelua. Ateisteillekin jaetaan. Hieman herättää jopa ihmettelyä siitä miksi kirkko tekee näin? Enemmän mietityttää se, miksi tämä kuluerä on syötetty kirkolle. Syy on tietysti se, että se on kuluerä. Ja kirkko on aina ennenkin tehnyt sen. Siksi poliitikot suuressa viisaudessaan päättivät että jatkossakin on sen vuoro. Siispä valtio ajaa tässä väkeä kirkkoon ja kirkko taas toimii kuin se olisi uskonnoton taho, vaikka tässä prosessissa kuluu sen omia rahoja. Tai siis virallisen kannan mukaan ei ohjata vaan ohjeistetaan että nuo auttavat. "Jos kysytään, mitä yhteiskunta tarjoaa, emme salaa, mitä (palveluja) on olemassa. Aktiivisesti emme kuitenkaan ohjaa leipäjonoihin niin, että se olisi vaihtoehto ehkäisevän tai täydentävän toimeentulotuen myöntämiselle" Eron mitoissa voi katsoa mittaamalla sosiaalikeskuksen edessä olevaa jonoa ja leipäjonon edessä olevaa jonoa. (Tämä ei tietenkään ole kuin karkeaa suuntaa antava mittari. Tilinsiirron kautta minun opintotuet, silloin kun niitä tuli, eivät vaatineet jonottamista, mutta ne olivat konkreettista apua.)

Tämä on tietenkin hankalaa, koska jokainen voi tukea tätä arvokasta ja hienoa toimintaa kuulumalla kirkkoon. Missä ainakin minun kohdallani herää mietintöjä siitä, että sitä rahaa menee kaikkeen uskonnolliseenkin toimintaan, jota en kannattaisi. Minulla on tässä kohden vahvat periaatteet keskenään ristiriidassa. Oikeaa ratkaisua ei ole. Tunnustan olevani kahden pahan loukussa, ja tämän seurauksena olen teoistani riippumaton arvoni myyvä Juudas. Että onneksi olkoon! Ratkaisuna olisi tietenkin liittyä pyyntöjen seurauksena takaisin vanhaan kirkkokuoroon, kun mieslaulajista on pulaa. Sen jälkeen ei kehtaisi olla liittymättä, eikä siihen liittyisi mitään periaateristiriitaa. Maksan palvelusta, koska se on vastalahja. (Joku toinen voisi nähdä toisin, mutta en minä heidän periaatteidensa rikkomisesta ole kiinnostunut, vaan omieni.)

Vaihtoehdon rakentaminen vaatisi tiloja, jotka kirkolla tietysti on. Ja tuloja joita kirkko saa yhteisöverotuksen kautta rippusen minultakin. Kuitenkin tuntuu että tämä velvollisuus on ylimitoitettu ja ylikeskitetty. Vastuuta pitäisi ottaa, eikä vain lykätä Hursteille tai kirkolle. Tuntuukin että arvostus tulee eniten siitä että "ne tekevät kaikkea sellaista tylsää jota itse en viitsisi". Toimii kuin kolehti: Ostetaan hyvä omatunto, että jatkossakaan ei tarvitsisi tehdä mitään. Mielestäni perinteet tulisi korjata oman osan tekemisellä.

---

Ja mitä tekee blogin kirjoittaja? Ei liity kirkkokuoroon. Ei osaa enää laulaa. Siispä kirjoittaa ranttia internettiin ja olettaa että muut tekevät sen tiimoilta jotain. Ettei itsen tarvitsisi.

Valinta kiltteyteen.

"It is always the same: once you are liberated, you are forced to ask who you are."
(Jean Baudrillard)

Yleisesti ottaen ihmiset pitävät vaihtoehdoista. He kokevat kontrollin tunnetta kun he saavat valita. Valintaan vaaditaan sitä, että on vaihtoehtoja, ja että siitä kumpi toteutuu voidaan vaikuttaa.
1: Valintoja joissa on selvästi oikea ja väärä.
2: Valintoja, joissa valitaan kahdesta hyvästä.
3: Valintoja, joissa valitaan kahdesta pahasta.
4: Valintoja, joilla ei oikeasti ole väliä.
5: Valintoja jossa et tiedä mitä valitset, ja joiden seurauksia ei voida arvioida.
6: Valintoja, jotka näyttävät kuuluvan eri luokkaan kuin mihin ne luokittelit valinnan hetkellä.
7: Valintoja, joiden luonne ei koskaan selviä.
8: Valintoja, joiden ei edes huomaa olevan valintoja.

Lisäksi eri vaihtoehtojen toteuttaminen saattaa vaihdella. Toiset vaihtoehdot ovat helpompia saavuttaa kuin toiset. Sartre katsoi että pohjimmiltaan valitseminen on vapautta ja vapaus taas on vastuuta. Ja valtaa. Sartren näkemyksessä myös valitsematta jättäminen on valinta, joten pohjimmiltaan me joudumme koko ajan valitsemaan ; Ja siitähän elämässä oikeastaan on kysymys. Jokainen almu kerjäläiselle on valinta. Jos annat, seuraa jotain, ja jos et anna seuraa jotain muuta. Jokainen hymy ventovieraalle, ja toisaalta jokainen mökötys huonoina aamuina, voi vaikuttaa merkittävästi - toisaalta suurin osa tuskin merkitsee paljoakaan.

Tuntemattoman hymy unohtuu miltei aina, sanoo siihen Tommy Tabermann mitä tahansa. Tosin on vaikeaa sanoa, onko se "miltei" silti sen kaiken arvoista.

Aika harvoin oikeat vastaukset voidaan tarkistaa kokeista ja niistä annetaan arvosana, jota voisi käyttää tulevissa kokeissa apuna. Elämänkoulu on suurelta osin yhtä tenttiä ilman tentinpalautusta ja kokeenkorjausta.

Ihmiset katsovat yleensä että oikeus sananvapauteen ja puolustavat sananvaltaansa. Sananvastuusta taas tuskin on kuultukaan. - Paitsi kun jonkun muun "pää pitää saada vadille". Näin käy koska maailma on omalla tavallaan täynnä NIMBY (Not In My Back Yard ~ Ei Minun Takapihallani) -ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät halua nähdä asioita joista eivät pidä eivätkä siedä niitä. Malliesimerkistä käy Töölöön suunniteltu alkoholistejen hoitola. Tietenkin kaikki pitävät asiaa hyvänä. Mutta Töölöläiset eivät halua sitä nurkilleen. He ajattelevat että "Menkööt muualle" - hehän eivät vastusta asiaa vaan sen tapahtumispaikkaa. Minun on helppo Korsosta naureskella. Kunnes muistan että mitä mieltä olin siitä kun ongelmalähiötä Koivukylästä, katunimeltään "särkyneiden sirpaleiden korttelista", purettiin rakentamalla uusi kerrostalo vuokra -asunnoiksi, joihin osa niistä ihmisistä siirrettiin. Nämä ihmiset olivat tähän asti "Jonkun Toisen Ongelma", enkä miettinyt ratkaisuja heidän mietintöihinsä.

Sillä todellisuudessa asia on juuri kuten Douglas Adamsin "linnunradan käsikirja liftareille" -viisiosainen trilogia sanoo: "Jonkun Toisen Ongelmakenttä" on käytännössä näkymättömyyskenttä. En miettinyt että siirrettiinpä ihmisiä tai ei, he ovat jossain. Ja aina heidän ympärillään on kuitenkin muitankin ihmisiä. Aivan kuin maailmassa olisi pohjimmiltaan niin että minä ja ne ihmiset jotka minä tunnen, olisivat jollain lailla arvokkaampia kuin muut. Aika itsekeskeistä.

Ja vaikka luulisi että se, että joku tekee hyvän työn, tarkoittaisi että seuraavaksi olisi jonkun vuoro, niin näin ei käy. Hyvistä töistä syntyy odotus. Kuten Terry Pratchett on asiasta sanonut "Paras ojankaivaja palkitaan isommalla lapiolla." Siksi töölöläinen alkoholiongelmaisten hoitopaikan rakentamien vastustajan saataakin ajatella täydestä sydämestään että Veikko Hursti perheineen on hyvä kun tekee niitä joulujuhlia. He kuitenkin odottavat että Hurstit tekevät niitä jatkossakin, eivätkä itse tee asialle siksi mitään.

Valitseminen koko ajan on raskasta, ja siksi ihminen haluaa mielellään sälyttää osat ratkaisuista eteen päin. Saatat toimia väärin, tai oikein, etkä aina tiedä mitä olet tekemässä. Ja joskus tuntuu olevan vain vääriä vastauksia tai että vastausta ei ole. Tästä seuraa ikävää oloa, epävarmuutta.

Tässä vaiheessa uskonnot, ideologiat ja johtajat ovat tärkeitä. Ne antavat valmiiksi pureksittuja ratkaisuja puolestasi, jotta sinun ei tarvitsisi pureskella. - Sinun tarvitsee vain valita että valitset sen uskonnon. Ja mitä totalitarisempi tämä on, sitä enemmän vastuuta se ottaa pois. Sillä siitä niissä on pohjimmiltaan kyse ; Jos joku kertoo kannanotot puolesta, eli eivät niinkään sano mitä ON, vaan miten TULISI olla, ne polttavat ihmisiä. Joskus tätä tapahtuu myös kirjaimellisesti. Mutta aina ne tarkoittavat sitä, että ihminen uhraa vapaaehtoisesti valinnanvapautensa - tosin siitä uhraako hän tätä kautta vastuunsa on oma kysymyksensä - päivä kerrallaan.

Ihminen Uhraa Totuudelleen: Julistaa tai muuten työskentelee tämän puolesta sen parasta ajatellen. Ja sitä nämä ovat aina. Kaikki muu, mikä niihin liittyy on korkeintaan kiltteyttä, Jotain, jolla aate perustellaan käännytettäville koska nämä arvostavat niitä asioita jo valmiiksi, eikä niinkään sitä mitä se muuttaa ihmisissä. Jotain jolla tullaan toimeen naapurien ja erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään kaikki ideologiat eivät vaadi seuraajiltaan kuin jäsenyyden, mutta voidaan kysyä, ovatko nämä enää muuta kuin jäsenluetteloita. Ideologioiksi niitä on ainakin vaikea sanoa.

Sillä, jos joku todella tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, ja tietää miten asiat ovat, hän ei taatusti sano, että "tässä on tilanne jossa on erilaisia toimintatapoja - ruvetaan argumentoimaan." Totuus on aina luonteeltaan vaihtoehtoja rajoittavaa. (Luulet olevasi vapaa, mutta et voi lennättää pikkusormeasi kädestäsi irrallaan kuin pääskystä.) Siksi onkin jännittävää, että ideologiat toisaalta elävät siitä että niitä suvaitaan, mutta niiden perimmäinen luonne ei koskaan voi olla täysin suvaitseva. (Tämän vuoksi minusta tulisi kauhea uskovainen.) Ehkä ne ovat parhaimmillaan silloin kun ne ovat lähimmillään kiltteyttä.

Ja kun puhutaan kiltteydestä, minusta tuntuu että toisille hyvät valinnat näyttävät helpommilta. Moni minusta hyvää tekevät tyypit sanovat että he toimivat intuitiolla ~ He tuntevat sydämessä mikä on oikea ratkaisu. Heillä on varmaan sitä luontaista sympatiakykyä, jonka varaan Humen mukaan hyvyys rakennettiin. (Itse kuitenkin tarkoitan vain kiltteyttä. Sen vastakohta on ilkeys. Hyvyys ei välttämättä ole sama asia kuin kiltteys eikä ilkeys välttämättä tarkoita pahaa) Itseltäni tämä vaisto näyttää puuttuvan. Se tarkoittaa sitä että joudun tekemään asian eteen enemmän työtä. Ei että se olisi mahdotonta. Toisaalta kiltitkin ihmiset voisivat valita ajelehtimisen sijasta päättää toisin, joten en ole ottamassa heiltä mitään kunniaa pois; Ja pohjimmiltaanhan kyse on siitä, että toiset ovat pohjimmiltaan kiltimpiä kuin toiset. Minä olen luonnostani "väärässä päässä". (Ei enempää, ei vähempää.) Ja kuten muutkin, voin joko toimia tunteiden mukaan ja kellua toiminnan virrassa tai uida toiseen suuntaan - Tai vähintään olla epärehellinen tunteilleni ja teeskennellä.