Varstojen/Moukareiden vaarallisuudesta (itselle).

En itse suosi ketjukuulamoukaria (flail) aseena. Syy on karkeasti ottaen se, että varsta -aseet ovat todella vaarallisia. Etenkin käyttäjilleen. Ne ovat toki kiinnostavia aseita. Ja jos sellaisen laittaa näkysälle, ihmiset mielellään leikkivät niillä. Yleensä he myös lyövät itseään sääreen seuraavan varttitunnin sisällä. Kuulan käyttäminen tuntuu voimakkaalta, ja osa näyttää sekoittavan tämän kontrolliksi. Näiden kanssa tapahtuu paljon vahinkoja.

Tai molemmat.

Asiaa ei auta se, että monesti myydyissä ketjukuulissa on valtaisia rakennevirheitä. Tyypillisimmät virheet koskevat ketjun kiinnitystä ja ketjun pituutta.
1: Ei ole tavatonta ostaa/löytää kaupattavan piikkinuijaa jossa ketju on juuri väärän pituinen, eli suunnilleen yhtä pitkä kuin varsi. Tällöin kädensija on juuri sen mittainen että kuulalla voi lyödä itseään käsille. Suositeltavaa olisikin että ketju olisi joko niin paljon pidempi että se ulottuisi selvästi kahvan ulkopuolelle. Vielä turvallisempaa olisi että ketju olisi niin lyhyt että se ei yltäisi käsille asti. (Mikä tosin vie ulottuvuutta jota monet arvostavat.)
2: Kiinnitys on usein sen verran löyhä, esimerkiksi yhden naulan varassa, että se vähänkin pidemmän käytön jälkeen irtoaa kahvasta. Usein tämä tapahtuu nimenomaan vauhdissa. Josta seuraa rikkoutuneita ikkunoita - tai mahdollisesti jotain tätä pahempaa.

Vastenmielisyyteni on tätä kautta selvä. En pidä siitä että näillä leikitään kun olen samassa tilassa. Monia ne kuitenkin samalla kiinnostavat. ; Itse käyttäisin sellaista aseena lähinnä tilanteessa jossa itse olisin panssaroitu (omaa asettani vastaan) ja vastassa olisi vihollisia joilla ei ole kilpiä. (Keskiajalla niitä käytettiin lähinnä jos odotettiin että vastustajilla oli suojuksia. (Samoista syystä kuin miksi sotanuijia (mace) käytettiin.) Aseella on toki myös jotain etuja. Koska ketjukuulassa ei ole paljoa kovaa vartta, on sellaisen torjuminen hyvin vaikeaa. Pallo ei pysähdy jos ketjua vasten lyö, kuula lähinnä kaartaa. (Toisaalta samasta syystä ketjulla on varsin haasteellista torjua itseen tulevia hyökkäyksiä).

Syynä on se, että moukariase on samanaikaisesti nopea mutta hidas. Pallon saa etenemään ja pyörimään varsin vauhdikkaasti. Valitettavasti tämän nopeuden takana on inertiaa jota ketju ei pysäytä. Näin kuulan liikettä enemmän ohjataan kuin pysäytetään tai vaihdetaan.

Tähän liittyen huomautan että ihmettelen miksi peleissä piikkipallosta tehdään yleensä aivan käsittämättömän kookas ja painavanoloinen. Ja sille annetaan samanaikaisesti hirvittävän pitkä ketju. Sellaisen heiluttaminen kun vaatisi valtavia voimia ja se tekisi siitä hyvin hallitsemattoman. Se olisi vaikea saada liikkeelle ja vielä vaikeampi se olisi pysäyttää. Näkemäni pallot ovat yleensä olleet maltillisemman kokoisia. Sillä pienemmälläkin saadaan aikaan vakavia kallonmurtumia. Mahdollisesti itselle.

Millaista miekkailu olisi jos aikamatkustus olisi mahdollista?

Kokemusmaailmassamme aika on varsin lineaarista. Kamppailulajeissa nämä rajoitteet ovat hyvin tärkeitä. Ne kun kertovat mitä vastapuoli voi ehtiä tehdä ja mitä ei hän ehdi tehdä. ; Tietyssä mielessä keskiaikaisen miekkailun ytimessä on keskiaikaisen maailmankuvan mukaan geometria jota sovelletaan tilassa ja ajassa. Rytmi, tempo ja muut vastaavat asiat ovat hyvin oleellinen asia.

Siksi onkin kenties mielenkiintoista miettiä asioita ajatuskokeina. Vaikka emme voi muokata aikaa, on mahdollista miettiä sitä miten ajan manipulointi muuttaisi asioita. Ja näin voidaan miettiä mitä voisi tapahtua jos vain aika muuttuisi. (Emmekä esimerkiksi siirtyisi valosapeleihin - tai mikä hirvittävämpää, banaaleihin tuliaseisiin - jollain teknologialla.)

Ensimmäinen huomio on se, että jo ajan hidastaminen olisi kamppailutaidoissa hirvittävän hyödyllistä. Siis jos se olisi epäsymmetristä, eli molemmat eivät tekisi sitä samanaikaisesti. OODA -loopeista voitaisiin tehdä äärimmäisen lyhyitä. Käytännössä jos aikaa kykenisi manipuloimaan voisi tehdä sen tyylisiä ratkaisuja joita moni fantasiaperustainen taistelumaailma näyttää harrastavan viihteessä. Eli jossa ympäristö hidastuu tai jossa itsellä on hirveä nopeus. Äärimmillään tämä muuttaisi kamppailijan joksikin joka näyttää teleportautuvan kun toinen ei ehdi reagoimaan hänen nopeuteensa. Tämä maailma olisi tehokas. (Moni itsepuolustuslaji näyttää demovideoissaan uskovan tämänlaiseen todellisuuteen. Sillä niissä henkenä on usein se, että "vastustaja" tekee yhden iskun ja sitten se torjutaan ja sen jälkeen tälle "viholliselle" tehdään hirveä määrä erilaisia tekniikoita ryöpytyksenä ilman että tämä tekee mitään näitä vastaan. Mikä ei ole realistinen taistelujärjestelmä jos aika on jokseenkin samanlainen ihmisten kesken.)
1: Kiinnostavaa olisi tietysti miettiä sitä, vaikuttaisiko aikamatkustus inertiaan milläkin tavalla. Jos inertia on vain nopeutta, niin olisi uskottavaa että valtava nopeus tekisi torjunnasta hyvin vaikeaa tai mahdotonta. Sillä voiman sivuun siirtäminen vaatisi kovia voimia vain siksi että se on tulossa niin nopeasti. Samalla tosin aikamiekkailijan itsensä liikkeet olisivat helposti joustamattomia Jarruttaminen ei kenties veisi aikaa mutta se vaatisi kovia voimia. Toisaalta jos ajan manipulointi olisi jotain joka "ohittaisi" inertian, mekaniikan perusta ei muuttuisi niin oleellisesti.
2: Jos aika olisi kamppailijoiden kesken symmetristä, voimat korkeintaan kasvaisivat inertian kautta, paitsi jos se ohitettaisiin. Perusmekaniikka olisi luultavasti muutoin "riittävän samankaltaista".

Kuitenkin teoriassa tässä voitaisiin paitsi hidastaa ajan kulkua, niin myös siirtyä ajassa edestakaisin. Tässä on luonnollisesti monia vaihtoehtoja. Ja niiden mielekkyys johtuisi tietysti siitä miten universumin perusrakenne toimii.
1: Jos olisi olemassa vain yksi deterministinen aikajana, aikamatkustus olisi melko turhaa. Voisit korkeintaan palata menneeseen ajankohtaan ja palata kohti ikuista tappiotasi. Et kenties "tietoisuutena" kuolisi, mutta tekniikka toistaisi itseään koska vaihtoehtoja ei olisi. Tämä ei tietysti muuttaisi itse kamppailutaitoa ja sen tekniikkavarantoja mitenkään erilaiseksi kuin mitä ne nykyään ovat.
2: Jos taas voisimme palata ajassa takaisin ikään kuin "yrittämään uudestaan", ja kyseessä olisi ikään kuin monimaailmatulkinta, asiantila olisi jo paljon kiinnostavampi. Sillä voisit palata ajassa takaisin ja muuttaa tapahtumia. Näin voisit kokeilla mitä toinen tekee ja palata voitokkaana. Tietysti jos vastapuolikin voisi tehdä tätä, tekniikat ja strategiat mutkistuisivat ; Yleensä ei ole rakentavaa miettiä hirvittävän metaisesti tekniikoita. Koska jos yrität saada toisen tekemään jotain ja sitten teet tähän vastatekniikan jota toinen odottaa, ollaan vielä järkevällä tasolla. Mutta tätä "minä oletan että toinen tietää tämän" -taso on taatusti jollain iteraatiotasollaan aivan järjetön. Nyrkkisääntönä on se, että "neljän metan taakse ei kannata koskaan mennä kenenkään kanssa". Menee liian mutkikkaaksi. Tässä mallissa tilanne muuttuisi.
     2.1: Mutta tässä on suuri jatko-ongelma. Se liittyy siihen että jos mieli onkin fysikalistinen. Jos nimittäin palaat ajanhetkessä menneisyyteen, niin jos aivosi ovat fysiikkaa, niin kaiken järjen mukaan niidenkin pitäisi palata siihen sen ajan tilaan. Aivojen muisti ja järjestys olisi samanlainen asia kuin se tekniikan alkutila ajanhetkenä A, johon voit palata, mutta jonka aikana sinulla ollutta asentoa et voi muuttaa. Suhteellisuusteoria taas esittää omia ongelmiaan valoa nopeamman informaation siirtämisestä ja itse asiassa jos tämänlainen suorite voitaisiin suorittaa, se kertoisi että meillä olisi jonkinlainen sielu joka siirtyisi ajassa siirtämässä informaatiota tavalla jossa syy ja seuraus ovat hyvin erilaisia kuin kaikki se se mitä fysiikasta tiedämme. Jos ajassa palaaminen johtaisi amnesiaan, ei aikamatkustus ole oikeastaan mielekäs konsepti. Tilanne palaisi tilaan A ja toistuisi satunnaisena. Aika kenties haarautuisi, mutta kaiken järjen mukaan tällä ei olisi mitään väliä. Ties vaikka OIKEASTI eläisimme tälläisessä maailmassa. Sillä ei ole väliä koska unohtaisimme kaikki ajanhetken A jälkeiset tapahtumat ja muistot pyyhkiytyisivät.
3: Toisaalta on mielenkiinsoita ajatella että voisimme liikkua ajassa. Tällöin sitä voitaisiin tehdä itsestä ikään kuin "klooneja" jotka voisivat myös siirtyä omassa ajassaan taaksepäin ja siirtyä vaikka hieman syrjään siitä missä olivat aikaisemmin. Näin "kloonit" voisivat tehdä yhteistyötä. Osa niistä olisi tosin hitusen toista vanhempia, kun yksi ihminen siirtyisi ajassa taaksepäin ja olisi täten ajanhetkellä A vanhempi kuin se "klooniversio" joka ei ole vielä tehnyt aikahyppyä taaksepäin. Hankalaa asiasta tietysti tekee se, että mitä tapahtuisi jos yksikään näistä klooneista kuolisi. Jossain määrin tässä on selvästi sellaisia riskejä joita ei ole mielekästä kantaa. (Ja kovin monessa taistelussa tämän käyttäminen voisi lisäksi vanhentaa ihmistä ihan sikana verrattuna muihin.)

Loppujen lopuksi on varmaan ihan hyvä että ajan rakenne on sellainen kuin se on.

Fysiikkanipotusta ; Eli kuinka Don Rosa ei olekaan erehtymätön

Tätä kirjoitusta ei kannata lukea väärin. Arvostan Don Rosaa sarjakuvapiirtäjänä. Lisäksi käsittelemäni tarina on vallan mainio. Ja kaikista puutteistaan huolimatta se kuitenkin on monin paikoin yllättävän faktuaalinen miettiessään mitä seurauksia saattaisi uskottavasti tapahtua. Erotan myös fantasian faktasta, ja tiedän että sarjakuvat eivät teknisesti ottaen ole luonnontieteen oppikirjoja. Mutta joskus tämänlaiset voivat johtaa opettavaisuuteen. Lisäksi tämänlaisia juttuja on pirun hauskaa miettiä omassa päässään.

Jos ottaa käsiinsä "Matka Maan keskipisteeseen" -sarjakuvan, se kertoo Kertalaaki^TM -aineesta. Se sulattaa ja tiivistää mitä tahansa. Ja se pääsee lipsahtamaan pihalle. Ja tämän seurauksena koko maapallo on uhattuna. Kertalaaki^TM on yksinkertaisesti ainetta, joka syövyttää aivan kaikkea. Se itse asiassa tiivistää siihen törmäämän aineen hyvin pieneksi ja tiiviiksi. Paitsi timantit. Näin ollen Kertalaaki^TM itse asiassa on ainetta jolla ei ole kitkaa, mutta joka tottelee gravitaatiota. Sillä on massa ja inertia, ja sitä voidaan kuljettaa timatista tehdyllä tai sillä pinnoitetulla astialla.

Don Rosan skenaario on itse asiassa hyvin läheistä sukua hyvin klassiselle fysikaaliselle ajatuspähkinälle. Nimittäin sille, mitä tapahtuisi jos kaivaisi tunnelin toiselle puolelle maapalloa. Ja jos sitten hyppäisi siihen. Usein tämä tunneli kuvataan suorana. Ja se onkin lyhin reitti jota kulkemalla päästään maan toiselle puolelle. (Esimerkiksi pintaa pitkin kiertäminen pidentää matkaa.) Tämä tietysti kulkee maan keskipisteen kautta.

Intuitiivisesti ajatus on omituinen koska sitä tiedostaa että jos hyppää kuiluun, se on alaspäin. Mutta jos putoaa paljon niin tuleekin toiselta puolelta ylös. Ja se taas tuntuu olevan ylöspäin. On vaikeaa vain ruveta kuvittelemaan miten gravitaatio toimii maan sisällä. Kun mielessä on se, että maa vetää sisäänsä. Arkijärjen logiikka heittääkin tässä kohden häränpyllyä ; Ajatus siitä että Kiinasta hyppää toiselle puolelle maapalloa putoamalla ja täältä hyppää takaisin ja päätyy taas Kiinaan putoamalla on omituinen. Koska ei voi koko ajan pudota alaspäin ja päätyä silti taas samaan paikkaan.

Kysymys on hyvin yleinen - ja olen miettinyt tunnelia kiinaan itsekin jo joskus 8 -vuotiaana - joten ei ole ihme että asiaa on käsitelty. Jos otetaan vaikka "How Stuff Works" -sivusto, siellä vastataan kysymykseen siitä mitä tapahtuu jos rakentaa kuilun maan läpi ja hyppää. Se tarkastelee asiaa lähinnä gravitaation kannalta. Ja se mainitsee harmoonisen heilahtelun, joka on valitettavan tärkeässä roolissa omaakin tuotostani. "Physics Central" taas kertoo kuinka kauan suorassa kuilussa putoaminen suoraan maan keskipisteeseen kestäisi. "The Straight Dope" taas miettii ilmanpainekysymyksiä tilanteessa. "One Minute Physics" taas miettii muun muassa maapallon pyörimisliikkeen vaikutuksia kuiluprosessiin.

Näkökulmia on siis monia. Ja jokainen fysiikkapelleilystä kiinnostunut on varmasti tutustunut tähän ajatuskokeeseen. Mielestäni jo se, että kysymykseen on vastattu monella eri tavalla toistuvasti kertoo että on tärkeää miettiä ankkojen kohtaloa koostamalla yhteen näitä eri näkökulmia. Lisäksi Don Rosan ankkamaailma on itsessään arvokas kulttuurinen lisä tähän "kuilu maan ytimeen - ja läpi" -kysymykseen. Ratkaisu ei kenties ole hirvittävän luova, mutta tämänlainen ajatusten metakoostaminen on miellyttävää tehdä, näin pääsiäisaamupuhteena, jos on hirvittävä nörtti jolla ei ole muuta elämää.

Spiraalikuilu syvyyksiin.

Myös Don Rosan Kertalaaki^TM kiertää suoraa käytävää pitkin, mutta se jää maan keskipisteeseen. Tämä on sille hyvin luonteva paikka ; Kertalaaki^TM päätyy lopulta sinne, mihin gravitaatio sen vetää. Don Rosa on tässä kuitenkin unohtanut sen, että maapallo pyörii. Tämä voi tuntua mitättömältä, mutta se ei ole. Koska maapallo pyörii, Kertalaakilla on purkissaan tiettyyn suuntaan kulkevaa liikevoimaa. Ja maapallossa kaikki osat kiertävät ympäri vuorokaudessa. Näin ollen maapallon pinta kulkee nopeammin kuin sen ydinosat. ; Itse asiassa jopa pisimmissä ihmisten tekemissä pystysuorissa tunneleissa käy niin että pudotetut kivet eivät päädy pohjalle sen vuoksi että maapallon pinnan pyöriminen antaa vauhdin joka paiskoo kiviä päin suoran tunnelin seiniä.

Tässä nopeudessa on eroja. Päiväntasaajalla ei tarvitse tietää kuin maapallon ympärysmitta, joka on noin 40 000 kilometriä. Joka tarkoittaa 1666.666... km/h  nopeuseroa maapallon keskipisteen kohdalla olevan aineksen tekemään pyörimismatkaan nähden. Tämä tarkoittaa sitä että gravitaatio vetää Kertalaaki^TM:ää maan keskustaa kohden voimakkaasti spiraalinmuotoista rataa. Se ei törmäile seiniin vaan luo käytävää siihen missä se törmäisi seiniin. Toki tämä spiraali nollautuisi jos kertalaaki tiputettaisiin pohjoisnavalla tai etelänavalla. Sieltä Kertalaaki^TM tipahtaisi pystysuoraan kohti maan keskipistettä. Mutta kun katsotaan ilmastoa jonka Don Rosan sarjakuva esittää, on selvää että siinä ei olla napaseudulla. Spiraali on siis kohtuullinen. Paitsi että kun katsotaan sarjakuvaa, niin selvästi tätä ei näytetä. Kuilu on viivasuora jokaisessa kuvassa.

Gravitaatio ja liikevoima.

Mutta koska kuilu on hyvin suora, voimme for the sake of the argument ajatella että ollaan riittävän lähellä napaseutuja jotta eroa ei olisi. Tämä helpotus on hyvä ottaa huomioon, sillä näistä huolimatta edessä on toinen ongelma. Hyvin suuri sellainen.

Ja tässä kohden nousee esiin se, mikä ero on ankoilla ja Kertalaaki^TM:ällä. Don Rosa on itse asiassa sarjakuvassaan kertonut tämän eron. Siinähän suurta huolta aiheuttaa se, että Kertalaaki^TM syövyttää kuilun johon syöksyy ilmaa. Sillä onkalo täyttyy ja gravitaatio vetää kuiluun kaasua. Kertalaaki ei tästä hämmenny, sillä vain timantti hidastaa sen kulkua. Mutta sama ei koske ankkoja. Ankoilla on ilmanvastuksesta johtuva rajanopeus.

Jos meillä on maan läpi kulkeva kuilu, on mietittävä miten gravitaatio vaikuttaa tässä konseptissa. Kun Kertalaaki^TM aloittaa putoamisensa, tärkeintä on huomata, että valtaosa maan massasta on sen alapuolella. Maan keskipisteessä massa kaikkialla ympärillä on suunnilleen vakaa. (Kertalaaki on kooltaan melko pieni joten sen synnyttämä kuilu ei vaikuta gravitaatioon merkittävästi.) Tässä on piste jossa painovoima ei vedä mihinkään suuntaan. Kertalaaki^TM pysähtyisi tähän. Paitsi että ei, koska sillä on liikevoimaa. Se onkin kiihdyttänyt vauhtiaan pudotessaan. Ja tämän keskipisteen ohittamisen jälkeen gravitaatio alkaa hidastamaan sitä. Joka tarkoittaa sitä että Kertalaaki^TM jatkaa matkaansa eteenpäin vielä keskipisteen saavuttamisen jälkeenkin. Itse asiassa kaiken järjen ja aineen ja energian säilymislain mukaan sen pitäisi hiljentää matkaansa vain gravitaation vaikutuksesta. Jonka vuoksi se kaivaisi tunnelia pikku hiljaa hidastuen. Kunnes se putkahtaisi maapallon toiselta puolelta läpi ja aloittaisi uuden putoamisen alaspäin. Se jäisi heilumaan edestakaisin tätä väliä hyvin hyvin pitkäksi aikaa.

Kertalaaki^TM siis putoaisi maan keskipistettä kohden, koska tässä kaikki maan osat vetävät puoleensa, gravitaatio on minimissä. Ja tämä kääntää putoamissuunnan. Näin sitä noustaan putoamisen salliman vauhdin vuoksi kohti maan toista puolta. Ja vauhti on nollassa yhtä kaukana kuin mitä maan keskipisteestä on hypätty. Joka on todennäköisesti maan toisella puolella, toivon mukaan pinnalla. Alapuoli on yhä maan keskipisteessä, joten maan toisella puolella voidaan taas hypätä kuiluun.
1: Jos toisessa päässä on vuoristoa, ei välttämättä pääse maan pinnalle. Mutta tässä kohden on hyvä pitää mielessä "epäuskottava arktinen hypoteesi". Sillä Earth Sandwitch -nimisen leikin mukaan pitää asettaa viipale yhteen kohtaan maata ja toinen täsmälleen toiselle puolelle maapalloa. Ja valtaosa näistä ovat sellaisia että vähintään toinen viipale on märkä. Joka johtaa siihen että kun ankat pudottivat Kertalaaki^TM:n maan pinnalta, se todennäköisesti putkahtaa mereen. Joka alkaa syöksymään kuiluun katastrofaalisin seurauksin. Pohjoisnavan ja etelänavan suhteen etelänapa on manner ja pohjoisnapa ei ole. Mutta toivokaamme että ankat olivat pohjoisella pallonpuoliskolla, ja silloin he selvästi ovat maan päällä. Joten kenties heillä on tämän antamamme ehdon vuoksi edes pienet mahdollisuudet.

Don Rosa pisti ankat tyhjiöön. Tämä on tärkeä asia, sillä ankkojen perusongelmana on se, että jos kuilun kansi pettää he saisivat ilmaa mutta rusentuvat ilmanpaineen vaikutuksesta rusinoiksi. Tyhjiössä ei ole ilmanvastusta joten ankat heiluisivat edestakaisin samaan tapaan kuin Kertalaaki^TM. Seuraukset olisivat katastrofaaliset. Jossain vaiheessa Kertalaaki tulisi ankkoja vastaan. Luultavasti vielä melkoisen kovalla nopeudella. Kertalaaki^TM:n kokoisessa kuilussa ei, by definition, pysty väistämään.

Mitä tapahtuisi jos kuilussa olisi ilmakehän paine?

Tämä kysymys on tärkeä, sillä sarjakuvan antamien tietojen mukaan ei ole todennäköistä että kuilussa olisi täysi tyhjiö. Sinne syöksyi melkomoinen määrä ilmaa ennen kuin kuilun päälle saatiin ilmatiivis kansi. Jos ilmanpainetta on, ankat ovat välittömästi oleellisesti enemmän heikoilla verrattuna Kertalaaki^TM:ään. ; Ankoilla ei ole samaa etumatkaa, koska rajanopeuden saavuttamisen jälkeen ankat eivät enää tulisi nopeammaksi. Näin ollen heidän vauhtinsa riittäisi heivauttamaan heitä vain jotain hieman päälle sata metriä maapallon keskipisteen ohittamisen jälkeen. Ilmanvastus hidastaisi heidän heilumisensa melko nopeasti maan keskipisteeseen. Ja näin Kertalaaki^TM söisi heidät väistämättä. (Koska se, toisin kuin ankat, heiluisi edestakaisin hirmu vauhtia koska se ei hidastuisi lainkaan ilmasta jota se tiivistäisi. Sillä ei ole rajanopeutta erityisominaisuuksiensa vuoksi. Sillä on vain massa ja liikevoima.) Sudenpennut ovat sen verran nokkelia että olettaisi heidän tiedostaneen tämän. Heidän olisi oikeastaan kannattanut rakentaa jokin pyydys siihen kuiluun joka on siinä ankkalinnan päässä. Kun Kertalaaki^TM olisi palannut takaisin koko heilahduksestaan maan keskipisteen läpi, se olisi vain kaapattu timanttikuppiin. Lähellä maan pintaa se olisi myös melko hidas, joten tämä olisi helpompaa toteuttaa kuin se mitä ankat sarjakuvassa tekivät. (Eli kaappasivat Kertalaaki^TM:än suoraan maan keskipisteestä.)

Johtopäätös

Don Rosa ei ole lapsena miettinyt riittävästi sitä mitä tapahtuisi jos hän kaivaisi tunnelin kiinaan. Tämä holtittomuus saattaa ankat hyvin suureen vaaraan. Eikä sellaiseen vaaraan josta voi selvitä ja josta selvinneitä kutsutaan sankareiksi. Eli kyseessä ei ole seikkailu. Sen sijaan hän loi tuomionpäivän skenaarion joka todennäköisesti tuhosi koko maan. Ja ankat. He olivat ensimmäinen uhri. Eikö kukaan ajattele ankkoja? Ankkoja jotka putoavat kaivossa, jossa on seinät mutta ei pohjaa. Tiedevirhe on johtanut toivottomaan tilanteeseen, jonka seurauksena Ankkojen selviäminen on Don Rosan tarinassa se suurin ihme. Etenkin jos fysiikkanyylätessä usko ja toivo ovat menneet pois.

Evoluutiotasapainotila

ID -keskeisessä ja ID:lle keskeisessä isojen nimien pelikenttänä tunnetussa "Uncommon Descent" -blogissa ID -tietäjä "niwrad" on esittänyt että populaatiogenetiikka kumoaa evoluution, tai "tekee evoluutiosta epätodennäköisen selityksen". Hän esittää asiansa nojaamalla kahteen tärkeään evoluutioyhtälöön. ; Hän käyttää Hardy-Weinbergin tasapainotilan laskentaa ja Pricen yhtälöä. Hänestä ne ovat ristiriidassa, sillä Hardy-Weinberg estää populaation edistymisen, jota Price taas arvioi. "The Hardy-Weinberg law mathematically describes how a population is in equilibrium both for the frequency of alleles and for the frequency of genotypes. Indeed because this law is a fundamental principle of genetic equilibrium, it doesn’t support Darwinism, which means exactly the contrary, the breaking of equilibrium toward the increase of organization and the creation of entirely new organisms."

Populatiogenetiikka on itselleni hieman rakas aihe, joten kommentoin tätä lyhykäisesti. Pääoppina on se, että Hardyn-Weinbergin tasapainolakia ei ole oikeasti ymmärretty; Se nimittäin tarkoittaa sitä että jos meillä on geeni jolla on kaksi alleelia A ja a joiden frekvenssit ovat p ja q, hyvin suurissa populaatioissa tapahtuva satunnainen pariutuminen laittaa yhteen pareja siten että odotettavissa oleva jakauma on tietty. Fenotyypin AA on p², heterozygootin todennäköisyys on 2pq ja todennäköisyys aa:lle q². Genotyyppien frekvenssi saadaan siitä mikä alleelijakauma populaatiossa on juuri siinä sukupolvessa josta seuraavaa sukupolvea arvioidaan.

Viimeisin lause on oleellinen. Sillä Uncommon Descentin tietäjä "niwrad" arvioi sen ikään kuin "palautumislaiksi", joka estää muutoksia siten, että jos jokin ominaisuus saa lisääntymisedun sukupolvessa X, se olisi jotenkin palauttavan paineen alla seuraavassa sukupolvessa. X+1 kun tasapainotilaa kohti virrattaisiin takaisin. Eli evoluutio ei onnistuisi kun luonnonvalinann työ vaikeutuisi juuri Haryn-Weinbergin kaavan vuoksi. Tämä on yksinkertaisesti Hyvin Väärin Ajateltu ; Hardyn-Weinbergin tasapainotila ei tarkoita konservatiivista palautumisvoimaa joka muistaisi kaukaisten menneiden sukupolvien geenifrekvenssijakaumat ja pyrkisi kohti jotain unversaalia vakiota..

Sitä toki kutsutaan "tasapainotilaksi". Mutta se ei tarkoita että olisi jokin luonnollinen tila josta tapahtuisi variaatiota josta todennäköisesti palauduttaisiin "perusmuotoa kohti". Tasapainotila tarkoittaa sitä että jos genotyyppien frekvenssejä muunnellaan populaatiossa sellaisilla tavoilla jotka eivät sekoita geenifrekvensssejä, saadaan seuraavaan sukupolveen täsmällen identtiset Hardy-Weinbergin osuudet. ; Mutta tämä muuttumattomuus ei kosketa mitenkään sitä jos me vaihtaisimme geenien frekvenssejä. Jos esimerkiksi populaatiossa tapahtuu seksuaalivalintaa tai luonnonvalintaa se muuttaa frekvenssejä luonnonvalinnan kautta. Tämä "muuttaa itse laskupohjaa" ja seuraavan sukupolven kohdalle tehtävä Hardy-Weinbergin tasapainotila muuttuu.

Selvennetään asiaa numeroilla; Jos meillä on lähtokohtana populaatio jossa A=0,2. Jakauma on tällöin 0,04 ; 0,32 ; 0,64.
1: Tässä voidaan ottaa kaikki heterotsygootit ja risteyttää ne tasan homotsygoottien kanssa ja saamme jakaumaksi 0,12 ; 0,16 ; 0,64. Tarkkaavainen laskija huomaa että luvut ovat erinäköisiä mutta A on silti 0.2. Ja jos annamme tämän sukupolven pariutua totaalisen satunnaisesti on jälkeläiset jälleen tutussa lukusuhteessa  0,04 ; 0,32 ; 0,64.
2: Mutta mitä sitten tapahtuu jos geenin frekvenssi muuttuu luonnonvalinnan vaikutuksesta? Jos otetaan karkea tilanne jossa ainut tapa jolla luonnonvalinta vaikuttaa onkin se, että AA on letaaliominaisuus joka tappaa kantajansa. Jos tuttu A=0,2 ja tapamme kaikki AA -yksilöt, ne jäävät pois seuraavan sukupolven jälkeläisistä. Muutos vaikuttaa lukuihin seuraavalla tavalla 0 ; (0,32/0,96) 0,64 ; 0.96. Joka sievenee luvuksi 0 : 0,3333 : 0,6667. Tässä selviytyneessä populaatiossa A = 0.16667 Oleellista tässä luvussa on se, että se ei ole 0,2. Asiaa voi muistuttaa vielä jatkamalla. Jos tämä sukupolvi käy satunnaisparituksen (letaalius johtui jostain spesifistä yhden sukupolven tilanteesta)  Hardy-Weinberg -tasapainon antamat lukusuhteet muistaisivat tämän muuntuneen (ennen uuden nyt populaation vallitsevan) geenifrekvenssin ja suhdeluvusto olisi 0,027778 ; 0,27778 ; 0,694444. Joka tarkoittaa sitä että A = 0,16667, Tässä luvussa oleellista on se, että se ei ole 0,2. JA se on se sama 0,16667 joka se oli edellisessä sukupolvessa.

ID -kirjoittaja ei siis ole oikeastaan ymmärtänyt että mitä asioita kaavoissa pyöritellään. Evoluutiovoimat jotka muuttavat geenifrekvenssejä eivät kohtaa Hardy-Weinbergin tasapainotilaan palauttavaa voimaa joka jotenkin pitäisi muistissa mitä evoluutio on tehnyt aikaisemmin. (Ja jo Dollon lainkin mukaan evoluutio ei pyri peruuttamaan takaperin.) Hardy-Weinbergin laki ei siis ole mikään pyrkimys palauttaa geenifrekvenssejä johonkin tiettyyn vakiotilaan, ja josta poikkeamista se yrittäisi vastustaa. Sen sijaan se koskee geenifrekvenssien suhdetta toisiinsa sukupolvelta toiselle. Ja tämän vuoksi luonnonvalinta voikin muuttaa populaatioiden geenifrekvenssejä.

Tämän asian tajuaminen on useille hieman hankalaa. Olen vähentänyt tähän liittyvään arkijärjen virheilyä tavalla joka mielestäni sopii arkijärkeenkin; Olen suoraan esittänyt Hardy-Weinbergin tasapainotilan laskeminen on ikään kuin arvio jossa lasketaan tilannetta jossa luonnonvalintaa ei tapahdu. ; Toki arkikieli yrittää tässäkin vetää "samaan ansaan", mutta jos tajuaa että se käsittelee lukuja siten että arvioidaan "luonnonvalinnan jälkeen" -arvot lisääntymään pääsevistä jälkeläisistä eikä "ennen luonnonvalintaa" kaikista syntyvistä, kuten mahdollisesti jo kodhussa itsestään abortoituvista ja muista elinkelvottomista yhdistelmistä, sotku katoaa kuin itsestään ja tajuaa samanaikaisesti että Hardy-Weinberg tarjoaa vertailtavan viitearvon, ennusteen josta poikkeaminen vihjaa evoluutiosta, että se on jotain jota vastaan luonnonvalinta ei ole. Ja näin "Hardyn-Weinbergin tasapainotilan luvuista melkein poikkeava luonto" on ikään kuin laskelma joka tehdään "tyynessä säässä". Se luo "nollahypoteesin", joka on siitä oleellinen että siitä poikkeaminen viittaa evoluutiovoimien läsnäoloon.
1: Tällöin Hardyn-Weinbergin tasapaino geenifrekvenssien laskennassa on ikään kuin arvioitaisiin Galileo Galilein painojen pudottelua tornissa. Usein tässä pudottelussa oletetaan tyhjiö jossa pudotaan. Tämä tarjoaa tärkeän viitekehyksen koska tähän verraten voidaan tutkia sellaisia ilmiöitä kuten tuuli ja ilmanvastus. Se, että gravitaatiolaskelmiin tulee poikkeamia tuulen ja ilmanvastuksen kautta (höyhen tipahtaa luonnossa hitaammin kuin pallomainen eiontto rautapunnus) ei suinkaan kumoa näitä painovoimalaskelmia. Se homma toimii ihan tismalleen samalla tavalla tyhjiössä.
2: Toinen vertaus joka väistämättä tulee mieleeni liittyy inertiaan. Arkijärki kokee että kappaleet pyrkivät pysähtymään. Tällöin Aristoteleen ajatus voimasta voi tuntua järkevältä. Hänelle voima on jokin joka latautuu esineeseen ja tämä liikkuu ja voima kuluu. Tällöin kappale pyrkii pysähtymään. Inertia taas sanoo että kappale pyrkii jatkamaan liikettään ellei mikään muu voima haittaa sitä. Tämä ei näytä sopivan arkielämän havaintojen kanssa, sillä jos työnnän vaikka lastenvaunut liikkeelle, se pysähtyy lopulta (ja vaikka työnnän lastenrattaat portaita alas vuoren huipulta alamäkeen, se kuitenkin pysähtyy viimeistään rekan alle). Kitka ja ilmanvastus (ja törmäyksessä tapahtuvat muodonmuutokset) eivät suinkaan falsifioi tahi kumoa inertiateoriaa tai ole tälle ongelma. (Paitsi jos olet idiootti, tietysti. Silloin kaikki on mahdollista, ja tarvitsee vain seurata unelmaansa.)

Ylläoleva on oleellista, sillä se muistuttaa siitä miten Intelligent Designissä on valloillaan omituinen kulttuuri. ID:läiset nimittäin demonstroivat tässä muutamia asioita:
1: Ainut asia jonka he tietävät evoluutiosta on se, että se on väärässä. Ja tämä on usein se minkä he tietävät ennen ikuin he tietävät evoluutiosta mitään muuta. Tämä yleensä myös estää heitä oppimasta evoluutiosta mitään muuta ; He eivät halua oppia mitä evoluutio sanoo edes voidakseen tehdä siitä kritiikin kohteen.
2:  ID:n avomielisyys tarkoittaa sitä että darwinistien on hyväksyttävä mahdollisuus siitä että he ovat väärässä. ID:n puolustajien fringeimmätkin teoriat ovat jotain jota pitää tukea ja kannustaa. Itse asiassa ymmärrän miten ID:läiset kokevat että muu maailma vainoaa heitä, kun taas ID tuntuu lämpöiseltä ja mukavalta. Sillä ID:n suuri teltta on niin ihana, että kukaan ID:läinen ei ole toiselle ID:läiselle väärässä. Ainut joka voi olla väärässä siten että asia mainitaan ääneen on Darwin ja hänen darwinistiseuraajansa. "Suuri teltta" on vapaa ja leppoisa siten että jos teet miten ison virheen tahansa, he eivät korjaa tai oikaise että olet tehnyt väärin. Siihen kuuluminen tarkoittaa sitä että teet saman hiljaisuuskohtelun myös muille. Kun teksti on julkinen ja kukaan ei sitä hauku on tehty "vertaisarviointi ID:n malliin" jolloin julkaisun julkisuus jossa joku toinen ID on sen lukenut on samaa kuin vertaisarviointi ja kaikkihan on niin ihanan hyvin. Tai olisi jos joku ei nostaisi virheitä ääneen esille. Jolloin se olisi vainoamista.
+: Kaiken huipentaa se, että heillä on esillä Hardyn-Weinbergin tasapainotila ja Pricen kaavaa ja aiheena populaatiogenetiikka. Ja sitten ilmestyy kommentoimaan mr. "Phinehas" joka kysyy retorisesti että "But how does one measure reproductive success?" Haluaisin miettiä miten monta sisarta, veljeä tahi lasta hänellä on. Haluaisin miettiä näiden geenien suhdelukua sukupolvittan ja verrata tätä vaikka omien sukulaisteni vastaviin. Täydellinen mysteeri jota esilläolevat kaavat eivät mitenkään mittaa. Paitsi että sitähän ne mittaavat. Ja tekevät sen peräti aikana jolloin "geeni" ihan nukleotiditason järjestyksineen on empiirinen konsepti joita voidaan käyttää sellaisella matemaattisella työkalustolla kuihn "tilastotiede", joilla voidaan tutkia "jakaumia" ja niiden "trendejä". Hän lienee kuullut niistä. Onhan?

ID:läiset valittavat toistuvasti siitä että heitä ei oteta vakavasti. Kuinka heitä voitaisiin ottaa vakavasti, kun he eivät kritisoi edes näin virheellisiä evoluutiokaavojen olkiukottamisia ja väärinkäsityksiä? Kuinka heidät voi ottaa vakavasti kun tämänlaisiakin ehdotuksia kehutaan ja niiden tekemiseen kanustetaan sen sijaan että tämänlaiset infantiilit ideat haukuttaisiin laaduttomina pystyyn ja annettaisiin niiden suoltajille kenkää eliittiryhmästä? (Ilman laatuvaatimuksia ja laatukriteereitä ei ole mitään laatua. Period.) Kuinka heidät voisi ottaa vakavasti, kun heidän tieteentekonsa näyttää samalta kuin "Oppa Gangnam-Stylen" tanssi näyttää terveestä arkiselta kadulla kävelyltä. (Siinäkin joku kyllä selvästi ratsastaa jollain näkymättömällä, mahdollisesti Jeesuksella, ei sillä. Vertaus osuu siis tässäkin kohden jos ei oikeaan niin oikeahkoon suuntaan kuitenkin.)

Inspiraation lähde vs. hypoteesien tarkistus.

Kappaleet liikkuvat. Kappaleet pysähtyvät. Me kaikki havaitsemme molemmat näistä asioista. Filosofit ovat miettineet asiaa melko paljon. Ja he päätyivät kahteen ratkaisuun: Kyse oli loppupelissä siitä, kumpi on määräävä, ja kumpaa tarvitaan tilanteen muuttumiseen. Molemmat olivat pintapuolisesti rationaalisia ja selittivät samat asiat. Lopulta tilanne ratkesi, mutta ei sohvafilosofialla. Inspiraatiot tulivat erilaisista maailmankuvista ja elämäntilanteista, mutta asiat ratkaisivat, eivät puhujat. Ratkaisemiseen käytettiin empiiristä tiedettä.

Aristoteleellä kappaleilla oli luonnolliset paikat, johon se hakeutui automaattisesti. Tämä tarkoitti sitä, että voimaa tarvitiin siihen, että se saatiin poistumaan tästä tilasta. Aristoteleen mukaan keihään lento vaati ilmapyörrettä tai väliainetta joka selitti liikkeen, koska hänen mukaansa heti jos johonkin ei kohdisteta voimaa, se pysähtyy. Tämä oli rationaalista, koska kappaleet tosiaan pysähtyvät. Jopa heitetty keihäs pysähtyy jonkin ajan päästä.

Sanotaan tätä kitkanäkemykseksi.

Toinen näkemys taas on käsitys, jonka mukaan liike säilyy, ellei sitä pysäytä jokin voima.Tässä teoriana oli se, että liike säilyy, ja liikkeen pysäyttäminen sen sijaan vaatii jonkinlaista voimaa. Tämä oli järkevää muun muassa sitä kautta, että kun jokin vaunu saadaan liikkeelle, sen pysäyttäminen vauhdista on todella raskasta. Tämän ajatuksen varhaisimmat muodot tunnetaan Hipparkhoksen sekä Synesiuksen tuotannossa.

Tämä ajatus tuli laajemmin tunnetuksi Filoponoksen esittämässä impetus -teoriassa. (Luultavasti hän kuitenkin keksi ajatuksen edellä mainituista irrallaan.) Filoponos oli Aleksandrian filosofeja ja oli läheisesti yhteydessä Aleksandrian uusplatonilaiseen koulukuntaan. Filoponoksella oli myös yhteyksiä kristinuskoon. Hänen myöhäisajan tuotantonsa näyttää myös, että hänellä oli yhteyksiä Egyptin ja Syyrian alueen triteistisiin näkemyksiin; Niiden mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat toisistaan irrallisia, erillisiä Jumalia. Näkemys, joka oli puhtaassa kristinuskossa vääräoppisuutta. Hän on luultavasti saanut ajatuksiaan molemmista suunnista, sillä ihminen on harvemmin tyhjä ruukku, joka uskontokuntaa vaihtaessaan unohtaa kaikki ajatukset joita vanhassa on esitetty. Voi olla että seikkaileminen molemmissa antoi hänelle näkemystä, joka auttoi häntä hänen löytöretkellään.

Filoponoksen impetus -ajatusta kannattivat sitten myös Buridan, Bonaventura, Gersonides ja Galilei.

Sanotaan tätä inertianäkemykseksi.

Nämä näkemykset olivat keskenään taistelevia - tosin epäsuhtaisesti, sillä Filoponoksen teokset olivat pannassa 600 vuotta. Sillä vaikka Aristoteles ja kristinuskonto olivat sangen erilaisia, katolinen kirkko määritteli tiensä molempien seuraamisen kautta. Lopulta Newton kehitti tämän impetusteorian pohjalta ajatuksen inertiasta, liikemäärän säilymislaista, ja mikä tärkeintä, koetteli sitä. Myös kitkan ajatus oli tärkeä, ja sitäkin käytetään tieteessä. Tieteen kannalta olennaista oli tiedon varmennustapa. Puhtaasti rationaalisesti ajatellen molemmat näkemykset on järkeviä; Kitkakäsitys sen takia että jos otamme vaikka kärrit ja vedämme niitä, liike lakkaa kun veto lakkaa. Inertiakäsitys sen takia että kun ammumme jousella, nuoli jatkaa kulkuaan. Toisaalta rationaalisesti molemmat ovat järjettömiä, koska vaunu pysähtyy kun veto lakkaa, pinnallisesti inertian vastaisesti ja nuoli jatkaa lentoaan kun se on tyhjiössä. Sekä pysähtymisellä että jatkamisella on paikkansa tieteessä.

Ja molempia ovat kannattaneet kristityt. Samoin molempia näkemyksiä ovat kannattaneet kreikkalaiset. (Aristoteles, Hipparkhos)

Nämä näkemykset ovat olleet onnekkaita, koska moni rationaalinen oletus on osoitettu tieteellä virheelliseksi. Esimerkiksi maakeskisyys näyttää järkevältä. Kun menet ulos ja otat kuvan taivaasta pitkällä valotusajalla, huomaat että tähdet kiertävät kuvassa. Maa näyttää pysyvän paikoillaan ja aurinko näyttää kiertävän sitä. Tämä ei tarkoita sitä että näiden taustamaailmankuvat - kuten kristinusko - saisivat heikennystä. Moni haluaa kuitenkin korostaa ideoiden lähteen tärkeimmäksi sijaksi.

Esimerkiksi moni puolustaa noituutta sen mukaan mitä ideoita niiden piirissä on nostettu esiin. (Niin hienoja lääkkeitä ja parannuskeinoja, että on pakko olla metafyysinen Totuus takana, kun ilman kokeita selvittävät asioita.) Kuitenkaan hypoteesienmuodostamismenettelylle ei voida tarjota patenttiratkaisua : Esimerkiksi hiiliketjujen rakenne keksittiin unessa, jossa kemisti näki unta siitä kuinka käärme puri häntäänsä. Olennaisinta ei siksi olekaan se, mitä aatetta jonkun idean saanut on edustanut, vaan siinä miten hän on niitä koetellut. Siksi on väärin sanoa impetusta tieteellisesti merkittäväksi keksinnöksi joka osoittaisi esimerkiksi kreikkalaisen kulttuurin hienoudet, kun Hipparkhos sen niin etevästi keksi.

Sillä tieteellisyyden synnyttää loppupelissä se miten ne ideat tarkistetaan. Siksi, vaikka olenkin Kuhnin kanssa samaa mieltä siitä, että impetus oli uusi paradigma, eli uusi teoria, ja olen ehdottomasti sitä mieltä että idea oli filosofisesti hieno ja elegantti, se ei vielä tarkoittanut että se olisi ollut tiedettä - ennen kuin sen tulokset oli tarkistettu oikealla metodilla.

Juuri tätä tarkoittaa tieteen maailmankuvanvapaus; Ideaa ei tuomita oikeaksi tai vääräksi pelkästään sen mukaan mistä sen ajatus tulee, vaan että pääasiassa on se voidaanko sitä testata tieteellisesti ja minkälaisia tuloksia siitä on saatu. (Ei se kuka sanoo vaan mitä sanoo.) Ja että olipa ihmisen maailmankuva mikä tahansa, hän saa siitä samat tulokset. (Tulosten tulkinta voi toki olla eri eri kalkyyleissä ja taustateorioissa, mutta pääasia on se, että koe antaa aina saman lopputuleman.) Toki moni on myös sitä mieltä että tieteelle ei voida tehdä tuollaisia listoja ja kutsua niitä pakotetuksi tieteen kriteeristöksi, mutta hekään eivät ole erimielisiä siitä että erilaisten tiedekäsitysten yhteneviä piirteitä voidaan kasata yhteen. Ja usein esimerkiksi Niiniluodon tieteen kriteeristön listausta kritisoivat ovat nimenomaan postmodernisteja, joiden kenties suurin yhteinen nimittäjä - ellei peräti ainut - on nimen omaan maailmankuvavapauteen pyrkiminen.

Sillä jos tämä tarkistusvaihe unohdetaan eikä sitä pidetä tärkeänä, kyseessä on perinteisempi filosofia, ei luonnontiede. Ja tämän eron keksiminen on se, mikä on tieteen kehityskessä ratkaisevaa. Esimerkiksi Anaksimandros oli varma siitä että kuu ei ole erillinen taivaanvalo, vaan lainaa valonsa auringolta. Tämä ei vielä tarkoita sitä että hänen maailmankatsomuksensa olisi erityisen hyvä, eli että kreikkalainen monijumalaisuus olisi hyvä ratkaisu filosofian tekemiseen. Sillä Anaksimandros, kuten eikä Filoponoskaan ajatellut järin tieteellisesti. He vain filosofioivat. Eikä se, että heidän tuloksensa on myöhemmin paljastunut oikeaksi tarkoita että heidän maailmankatsomuksensa olisi sen aidompi, kuin sekään jotka ovat filosofioineet ja olleet väärässä. Sillä he eivät olleet empiirikkoja, joten he olivat vain vahingossa oikeassa. Ja tämä on paljastunut myöhemmin.

Siksi esimerkiksi noiden keksintöjen keksijöiden taustavakaumus ei saa tukea, muuta kuin auktoriteettiin vetoamisen kautta. Tämän pätemättömyyden tajuaminen on olennaista - mutta onneksi lapsellisen helppoa - sillä vaikka taustamaailmankuvasta on vedetty uusia paradigmoja, kuten impetus, itse tuo taustamaailmankuva on jäänyt tieteellisesti testaamatta - olipa se sitten uusplatonistinen, kristillinen tai molempia.

Siitä ei siis ole saatu mitään takeita koska se on erilainen, kuin taustateoria, jolla on tietty luonne, josta voidaan deduktiivisesti nostaa jotain hypoteeseja. Jos tälläistä voitaisiin tehdä Raamatusta, eli tietyistä jakeista nostaa esiin ennusteita, jotka voitaisiin suoraan koetella, ilmoittaisi että jakeista löytyisi jotain salattua tietoa, se olisi jonkinlaista gnostilaisuutta, oletusta että Raamatussa olisi tieteellinen tieto universumista ja maailmasta saavutettavissa ilman kokeellista tutkimusta.

Maailmankuva on korkeintaan taustahypoteesi, alkuoletus jota ei ole testattu. Jos tätä väittäisi johtopäätökseksi saatujen tulosten pohjalta, tekisi alkuoletuksesta johtopäätöksen. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä olisi kehäpäätelmä.