Suoraa puhetta miekoista ; maailmankuvacrankeryä

Miekkailun parissa pyöriessä on melko rentouttavaa, että kysymys on usein taidosta eikä uskomuksista sanan vahvimmassa mielessä. Kuitenkin sen parissa on myös erilaista crankeryä. Enkä puhu niistä yellow bamboon tapaisista itsepuolustusliikkeistä jotka tarjoavat magiikkaan perustuvia tekniikoita erilaisilla KI -voimaselostuksillaan. Maallisemmissakin kulmissa erilaiset skenaariot ja tarinat ja tulkintatavat historiasta pitävät joskus sisällään ns. pseudohistoriaa. Ja kyllä mukaan eksyy sitten kaikenlaista maailmankuvallistakin.

Otan tästä esimerkiksi Michael Grosebeck. Hän on hahmo joka on kehitellyt varsin kokonaisvaltaisen tulkintamallin. Hänen mallinsa on holistinen. Hän tarjoaa kokonaisuutta jossa "History, Culture, & even Religion very nearly match." Ja koska kaikki sopivat yhteen, ne on soveliasta ilmaista matemaattisin yhtäläisyysmerkein. "Western Blades = Straight = Linear = Individual Philosophy = Realism" ; "Easter Blades = Curved = Circular = Collective Philosophy = Magic". Hänen teoriassaan on myös kysymys lohikäärmeistä. "I study the occult quite a bit. It's pretty clear there is a general divide in the world in terms of style, thought, & even religion. The Norse, Greek, & Jew, have themes which are anti-dragon (Linear). Whereas the Chinese, Japanese, & Even Persian were pro-dragon (Circular). More & more I read history & mythos....& I'm beginning to accept this idea that the Norse/Greek/Jew literally believed themselves to be at war against the Jotunn/Titan/Nephilim. Everything turns into Conspiracy Theory at some point...it's frustrating, since it's just more work to figure out what's absurd & what isn't." Lohikäärmeet taas voivat sitten olla joko todellisia tai symbolisia. "I'm wondering if Dragons really existed or if they were used only as symbols to represent a certain ideology."


Tässä näkemyksessä on toki jotain joka sopii hyvin yhteen yleisiin mielikuviin. Eli ajatukseen siitä että länsimaissa aika on lineaarista ja itämaissa syklistä ja miekanterätkin mukailevat tätä henkeä. Ja että länsimaat ovat nykyään yksilökeskeisiä kun ne taas itämaat ovat kollektivistisia. Ja että eurooppalainen pitkä miekka on suorateräinen kun taas japanilaisten katanat ovat tunnetusti käyräteräisiä. ; Toki tässä on oleellista huomata, että kulttuurillisia jakolinjoja on. Esimerkiksi islam, kristinusko ja juutalaisuus ovat seemiläisen kulttuuripiirin uskontoja. Ja näitä kulttuureja kuvaa moni yhteinen ja jaettu piirre, monoteismi. Myös kielessä ja kulttuurissa on yhteneväisyyksiä. Toisaalta myös indoeurooppalaisia kulttuureita kuvaavat omintakeiset yhteiset piirteensä. ; Seemiläiset ovat keskittyneet kieleen, indoeurooppalaiset kuviin. Seemiläiset ovat monoteistisiä kun indoeurooppalaiset ovat polyteistisiä. Jakolinja ei siis selvästi ole täysin tuulesta temmattu.

Toisaalta sitten voidaan huomata, että miekkojen suoruus voidaan nähdä suoraan melko turhaksi.
* Sillä jos katsotaan indoeurooppalaista kulttuuria, voidaan huomata että siellä on käytössä sapeleita. Itse asiassa islamistinen kulttuuri on hyvinkin samaa piiriä kristillisen kulttuuripiirin kanssa. Ja jo mielikuvissa siihen liittyy nimenomaan sapelia heilutteleva nomadi. Grosebeck itse toki korostaa tässä sitä että nomadikulttuureissa on kysymys kollektiivisuudesta ja kollektiivisesta hengestä. Mutta tämä miekan kohdalle tehty pelastava ad hoc -argumentti oikeastaan pahentaa hänen tilannettaan toisaalla. Sillä se murtaa länsimaisen ja itämaisen kulttuurin jakolinjan ja suhteet lohikäärmeiden surmaamiseen ja vastaaviin. (Suo siellä, vetelä täällä.)
* Eikä sitä tarvitse edes mennä islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppalainen kulttuuri suosi monenlaisia käyräteräisiä aseita. (Englanninkielinen voi googlata vaikka sellaisia sanoja kuin "falchion", "messer", "saber", "cutlass", "kopis", "falcata".) Itse asiassa pitkä miekka ei ollut edes kovin yleinen varuste.
* Ja jos katsotaan itämaisia kulttureita, ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin mennä mihin tahansa itsepuolustuskauppaan ostamaan kung-fu -miekkaa. Kiinalaiset miekat ovat leimallisesti suoria. Kiina taas on juuri se kulttuuri jossa lohikäärmeisiin suhtaudutaan erityisen positiivisesti.

Lohikäärmeiden kohdalla:
* Kiinassa on hyvin erilaisia lohikäärmetarinoita ; Itse asiassa lohikäärmeet ovat siellä hieman kuten ihmisetkin. Ne Myös ahneita ja pahantahtoisia lohikäärmeitä tunnetaan. Esimerkiksi 睚眦 (YaZi) on kiinalainen paha lohikäärme.
* Heraldiikka euroopassa kertoo siitä että lohikäärmeillä on ollut syvä arvostus. Walesin punainen lohikäärme tunnuksena oli kansan samastuksenkohde, eikä vihollinen.
* Grosebeck itse korostaa, että Persia on ollut itää ja siksi aasiaa. Ja tämä on tärkeää koska miekkojen muoto pitää saada mukaan. Mutta sen kulttuurissa on sitten kuitenkin myös lohikäärmeensurmauskuvia. (Puhumattakaan Zarahustralaisuuden yhteydestä seemiläisiin uskontoihin.)

Individualismin kohdalla Grosebeck tasapainoilee hyvin erikoisesti.
* Hän leimaa hyvin omintakeisella tavalla tietyt kulttuurit "taikauskoisiksi", "aasialaisiksi" ja vastaaviksi. On hyvin vaikeaa ymmärtää miten kulttuuripiirejä luokitellaan hänen päässään, koska se tietysti riippuu siitä mitä dataa ollaan sillä sekunnilla sovittamassa hänen teoriaansa.
* Euroopan historiassa individualismi ei ole mikään vakiotila ; Feodaaliajan symbolina - siis ajalla jolloin lohikäärmeensurmaamistarinat olivat osa eetosta ja puheet Pyhistä Yrjänistä syntuivät - yhteiskunta nähtiin säätyinä joissa yhteiskunta nähtiin elimistönä ja jokaiselle oli annettu oma rooli. Myös kaupungistuminen, joka oli individualisaation ytimessä euroopassa, ydinyksikkö ei ollut yksilö vaan kilta. Toki nykyään eurooppa on individualistinen, mutta jos tutustuu historiaan on tarkasteltava mitä se on ollut ennen. Se, että nykytilan siirtää menneisyyteen ja sen vakio-osaksi on pseudohistoriaa. (Kiinassakin oli pitkään vaihe jossa taidot määräsivät menestyksen, ei syntyperä. Sitten se luutui ja byrokratisoitui.)
* Kristinusko on jopa nykyaikana monin paikoin täynnä taikauskoa, ei tarvitse kuin mennä fundamentalistien pariin ja huomata siellä ihmeparannuksia ja parannusrituaaleja. Grosebeck näyttääkin olevan siitä fiksoitunut länsimaiseen kulttuuripiiriin että hänelle kristinusko ja juutalaisuus ovat vain uskontoja, ja sitten muut kulttuurit ovat taikauskoisia silloin kun he tekevät vastaavanlaisia hengellisiä rituaaleja. Kysymys on siitä että yhden hengellinen rituaali on toisen taikauskoa.

Grosebeck puolustaa näkemystään viittaamalla usein kauppaan. Kauppayhteydet ovat siis sotkeneet ja sekoittaneet puhtaat kulttuurit. Tämä on tietysti siitä kätevää että tämänlaisin kikkailuin mikä tahansa kritiikki voidaan helposti ohittaa. Käteen näyttää jäävän lähinnä se, että katanat ovat käyriä ja pitkät miekat suoria. Ja tässä on se joka miekkojen kohdalla osuu ilman vahvoja lisätulkintoja ; Kaikki muu data joudutaan sitten käsittelemään ad hoc. Mutta minkäs tekee kun kritiikki otetaan vastaan "I never said my theory was perfect & without exception. Stop treating it like it is. There is a strong pattern & it is absolutely there." Seuraavaksi voidaankin vaatia sen kumoamista. ;

Oma tuomioni onkin että Grosebeck ei ole mitenkään erityinen crank. Hän on standardi, jonka standardinomaisuutta ei kenties huomata koska monet crankit ovat lähempänä tavallista kulttuuria ja sen näkemyksiä. Grosebeck saa vain vähän myötämielisyyttä koska moni näkee hänen aukkoutensa ja itseensäkäpertymisensä siksi että kukin omassa mielessään tekee omat käpertymisensä eri suuntiin.
* Hän on itse asiassa hyvin klassinen esimerkki ihmisestä jolla on mielessään maailmanselitys ja joka näkee paljon aikaa ja vaivaa tämän maailmanselityksen eteen.
* Hänen selityksessään kaiken ytimessä on koherenssi. Kokonaisuus on kieltämättä sisäisesti ristiriidaton. Ongelmia onkin lähinnä siinä että se ei selitä kovin paljoa mitään. Vain hyvin pieni määrä aineistoa osuu itse teoriaan ja valtaosa on suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä eri kulttuureista löytyy. Ja näitä ristiriitoja hän sitten taiteilee pois hienoin ad hoc -lisäoletuksin. (Kuten puhuessaan siitä että kristinuskon nimissä tehty taikausko on itämaista vaikutusta ja käyrät sapelit ovat perimmiltään idänkauppaa ja suorilla kung-fu -miekoillakin on pakko olla jokin kauppayhteys.)
+: Sanoisinkin suorastaan että hänen mallinsa on skeptikolle tarpeen sen vuoksi, että ihmiset voivat sen avulla huomata kätevästi miten kokonaisvaltaisuus ja sisäinen koherenttius - ja jopa tietynlainen kova lukeneisuuden ja monipuolisuuden ja älykkyyden osoitus selityste takana - eivät riitä kovin pitkälle. Historia ei toki ole eksakti tiede. Mutta se on kuitenkin tiede.

Näkökulma ; Miksi niin monet kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi?

Vanhan kouluni muikea hirvi
muistuttaa kalevalehtelevasta
animistisesta uskontoperinteestä
ja sen roolista Suomen historiassa.

Nykyajan hengessä moni korostaa homo religiosus -ihmiskuvaa. Siinä on mukana jonkinasteinen monikulttuurinen suvaitsevaisuus - suvaitsevaisuus kunhan olet uskovainen. Henkenä on että olipa kyse sitten kahvinporoista ennustamisesta tai New Age -hörhöilystä, niissä kuitenkin haetaan ikään kuin luonnollista ja yleisinhimillistä tapaa ymmärtää maailmaa ja omaa roolia siinä. Moni jopa tukee tätä ajatusta sillä, että vaikka kirkolla meneekin huonosti, niin erilaiset vaihtoehtoiset uskonnot ovat saaneet suosiota.

Tässä kulmassa on vaikeaa ymmärtää miksi kristityt loukkaantuvat kun heitä kutsutaan taikauskoisiksi. Syy on yllättävä. Valtaosa kristityistä ei oikeasti ole kovin suvaitsevaisia eri uskonnoille. Henkenä on se, että uskonnonvapaus antaa luvan olla väärässä. Ja New Agea pidetään harhautuneena. Ihminen hakee Jumalaa ja eksyy taikauskoon. ; Kristityt tukevat mielellään muita uskontoja silloin kun kysymys on uskonnottomien bashaamisesta. (Akateemisetkin kristityt tekevät tätä suurella innolla, peittävät tämän vain sivistyssanoihin ja kohteliaisiin synonyymeihin, eli pinnallisin retorisin keinoin.) Mutta jos kristinusko leimataan taikauskoksi, kristitty loukkaantuu koska kristinusko ei ole yhtä naurettavaa kuin se barbaarimainen luonnonusko, primitiivinen animismi ja pakanallinen puujumalan palvonta.

Takana on hierarkia. Tämä tulee esille joskus siitä kun kristityt kertovat että kristinuskolla on merkittävä rooli, koska ilman sitä täällä Suomessakin olisi yhä palvottavana animistiset taikauskoiset uskonnot. Tätä pidetään jopa todisteena siitä että kristinusko on rationaalisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi kuin vaikkapa animistinen karhunpalvonta.

Kysymys ei ole kovin helppo. Kun uskontoa lähestytään antropologisesti voidaan huomata että
1: Euroopassa vallassa ovat "desert dogma" -uskonnot. Eli islam, kristinusko ja juutalaisuus. Ne ovat historialtaan vahvasti toisiinsa sidoksissa olevia uskontoja, jotka ovat itse asiassa kulttuurisesti, sekä opiltaan että sisällöltään "yllättävissä määrin miltei sama uskonto". Toki suuria oppieroja on, mutta kun niitä katsotaan voidaan luetella valtava määrä analogisuuksia. Seemiläisissä uskonnoissa yksi Jumala, doktriinien, rituaalien ja uskonnollisten auktoriteettien rooli, ja tapa korostaa tekstiä kuvien yli on hyvin samanlainen, "jaettu".
2: "Idän uskonnoissa", indoeurooppalaisessa perinteessä, buddhalaisuudessa, hindulaisuudessa, konfutselaisuudessa ja vastaavissa Jumalien määrässä on vaihtelua, osassa idän oppisuunnissa Jumaluus ei ole merkittävässä roolissa ja niiden suhteen ollaan jos ei ateistisia niin ainakin agnostisia. Ja usein rituaaleissa on suurta paikallista vaihtelua. Tämä huomio on johtanut siihen että uskontoja on alettu luokittelemaan.

Tämä jaottelu on ollut merkittävä. Sillä tosiasiassa se pakottaa laajentamaan homo religiosus -ihmiskuvasta. Sillä vaikka uskonto tuntuu olevan osa kulttuuria lähes aina, on teknisesti vähemmän sofistikoituneemmissa kulttuureissa tavattu harrastaa animismia. Itse asiassa Edward Tylor korosti uskonnon luonnollisuutta juuri siten, että moni piti uskontoa keinotekoisena kulttuurin luomuksena viittaamalla siihen miten uusia uskonnot olivat. Tässä oli kysymys jonkinlaisesta kristinuskon kautta tulkitsemisesta. Hänestä esimerkiksi australian aboriginaaleilla oli uskonto vaikka heillä ei ollutkaan kovin paljoa piirteitä joita kristillisessä kulttuurissa on totuttu pitämään uskonnolle oleellisena. Hän myönsi "Primitive culture" -teoksessaan, että aboriginaaleilla ei ollut monia näistä "no idol, temple, or sacrifice, but that in short, they have nothing whatever of the character of religion, or of religious observance, to distinguish them from the beasts that perish." mutta että olisi jonkinlainen luonnollinen uskonnollisuus joka vetoaisi nimenomaan animismiin. "I propose here, under the name of Animism, to investigate the deep-lying doctrine of Spiritual Beings, which embodies the very essence of Spiritualistic as opposed to Materialistic philosophy." Eli uskonnollisuus olisi a-materialismia samaan tapaan kuin jumaluskon puute on a-teismia.

Mielenkiintoista tietysti on se, että tämän kulman korostaminen kertoo että kristinusko on hyvinkin keinotekoista ja uutta. Ja Tylorkin luokitteli uskonnot primitiivisiin ja sofistikoituneisiin. Uskonnoilla oli siis hierarkia. Ja tässä kognitiivinen helppous ja intuitiivisuus ei ole sama kuin laatu, pikemminkin päin vastoin.

Tylorin tapa tulkita asioita on nykyään hyvin tavallinen. Ja sen takia uskontokeskustelussakin tuntuu vellovan omituinen tapa olla yhdessä vaiheessa homo religiosusta kannattavia uskonnonvapautta ja omaatuntoa korostavia monikulttuurikkoja - kun pitää tuomita ateismi "luonnottomaksi" ja inhimilliselle elämälle vieraaksi - ja sitten seuraavassa vaiheessa ollaan kuitenkin korostamassa että se oma uskonto on parempi kuin ne muut uskonnot.

Merkittävää ja erikoista onkin oikeastaan se, että tämä hierarkia on hyvin vahva mutta hyvin heikko.
1: Monesti kristityt eivät edes kykene näkemään muita jäsennystapoja. Se, että tietyllä alueella on syntynyt tieteellinen edistys ja tällä alueella on tietty uskonto on nähty post hoc- ajatteluvirheen kautta samaksi kuin osoituskeksi että juuri kristinusko on laadullisesti parempi, tieteellisempi ja tieteen kanssa yhteensopivampi, kuin vaikkapa animismi. Jostain syystä käsiä kuitenkin pestään kaikista kulttuuriin liittyneistä ongelmista ja niitä ei suostuta käsittelemään samalla post hoc -logiikalla. Siksi kirjoitustaito ja tiede ovat muka kristinuskon ansiota mutta samalla miekkalähetys, vanhan uskonnon ja kulttuuriperinnön katoaminen ja vastaavat eivät muka olisi kristinuskon syytä.
     1.1: Tässä usein vedotaan siihen että kristinusko kieltää tappamisen, mutta toisaalta tässä korostetaan että sodassa - ja joskus vaikkapa teloituksissa - ei ole kyse murhista. Eli nämä olisivat "eri juttu" vaikkapa silloin kun puhutaan Raamatussa mainituista käskyistä suorittaa kansanmurhia. Miksei siis miekkalähetyksenkin kohdalla? Raamattu käskee asioita homoista, ja tämän vuoksi ihmisiä on esimerkiksi kemiallisesti pakkokastroitu kuten Alan Turingille kävi. Raamattu ei sen sijaan käske opettelemaan lukemaan, eikä se sano että vain lukutaitoisten on Jumalan valtakunta.
2: Itse asiassa valtava osa juuri siitä moititusta uusateismista menee juuri Tylerin kaltaisen jaottelun pariin. Tällöin henkenä on se, että jos ateisti luo hierarkian ja luokittelee kristinuskon itseään alemmaksi ja primitiivisemmäksi, kyseessä on epäkohteliaisuus ja militanttius ateistien puolelta. Tätä militanttiutta ei tunnusteta siten sen kristillisyyden puolella niin millään.
     2.1: Voin tässä kertoa pienen "salaisuuden" siitä että olen tunnetusti agnostikko enkä ateisti. Ja yksi syy tähän on syvä emotionaalinen vastahanka tämänlaista hierarkiointia vastaan. Jos oikeasti katsomme Dawkinsin argumentaatiota, hän luokittelee asiat siten että asioiden selittäminen on ihmisille primaarista. Ja että uskonto on aiemmin yrittänyt tehdä jotain asialla, ja että uusateistit tekevät tämän nyt vain tieteellä laadukkaammin ja paremmin. Hän luokittelee "ymmärryksen" ja "selittämisen" omalla tavallaan ja jäsentelee maailman tätä kautta. Rakenne on kuin suoraan Tyleriltä. Siinä missä Tylerille uskonto on "ihmisen perusolemus jossa animistit ovat lapsellisella tavalla tavoittelemassa kristinuskon Jumalaa" Dawkinsille "ymmärrys, jäsentäminen ja ilmiöiden selittäminen ovat tämän tilalla ja uskonto on vain yksi karkea ja lapsellinen ja epäonnistunut tapa harrastaa tätä".

Miten Dawkinsin jäsennyshierarkia on asennevammainen ja huono, koska se on kristittyjen oma jäsennyshierarkia.

Kun katsomme mitä Richard Dawkins selittää, hän korostaa että "God Delusion" ei viittaa Einsteinin Jumalaan. Että valistuneet tiedemiehet eivät ole hänen populaarikirjansa sisältöä. Dawkins on tunnetusti korostanut että hän käsittelee fundamentalismia ja että jos hän käsittelisi sofistikoituneita teologeja, kirjakaan ei myisi hyvin. Ihmisiä kiinnostaa alhaiseksi luokiteltu uskonto, tämä uskonto on myös ideologisesti vaarallisempaa ja häiritsee kunnon ateistien elämää eniten. Ja hän on tässä aivan oikeassa. Kuitenkin hän samalla selittää "Religion has at one time or another been thought to fill four main roles in human life: explanation, exhortation, consolation and inspiration. Historically, religion aspired to explain our own existence and the nature of the universe in which we find ourselves. In this role it is now completely superseded by science."

Dawkins siis tekee kuten Tylerkin. Luokitteleen "aina olleen" luonnollisuudeksi. Ja uusin versio tästä on ikään kuin sofistikoitunein, vaikein ja siksi paras. Olen toki syvästi ihmetellyt miksi intuitiivisuus olisi hyve, ja helppous samaa kuin aitous. Ja kyseenalaistan sen että filosofian tulisi olla aina automaattisesti ymmärrettävää. Kuka sanoi että syvälliset asiat olisivat helppoja? Mutta en toisaalta ymmärrä miten sitoutuminen "moderneihin/uusiin" innovaatioihin, kuten luonnontieteisiin (nykyajan ateistitiedemiehet) tai akateemiseen rationaalisuuteen (keskiajan suuret teologifilosofit) olisi samaa kuin ehdoton paremmuus. Se, että jokin on vaikea keksiä ei tee siitä suoraan parempaa tai todempaa ideaa. Se kertoo lähinnä siitä että sen keksimiseen tarvitaan tavallista omituisempaa mieltä.

Koen että tässä on syvä kaksoisstandardi ; Jos jokin asia on intuitiivista ja luonnollista, se on helppoa. Jos tämä on oikeutus, on kognitiivinen raskaus epäluonnollisuutta by definition. Ei voi olla niin että toisaalla intuitiivisuus ja helppous ovat hyve ja toisaalla ne sitten ovat pahe. Ja että näkökulmasta vaihdetaan toiseen aina sen mukaan mikä sille omalle suosikki-ideologialle on kulloinkin näpärää, kätevää ja julistuksellisesti edullista.

Mutta vain harva jakaa näkemykseni ; Dawkins-Tyler -linjaman asennevammahierarkisuus on hyvin leimallista nykykulttuurille ja siinä tapahtuvalle pseudosuvaitsevaiselle pseudomonikulttuurisuudelle ja pseudouskonnonvapaudelle. Esimerkiksi uskonnon ja tieteen yhteensopivuustematiikassa aiheena on usein koko uskonto. Ja "sopusoinnussa tieteen kanssa" -käsittettä käsitellään äärimmäisen luovasti. Milloin se on sitä että Jumalasta olisi argumentteja joilla se osoitettaisiin paremmaksi kuin ateismi, mutta tästä ollaan helposti joustamassa siihen että riittää että uskonto ei ole ristiriidassa vallitsevan tieteen kanssa.

Ja mikä parasta, kun Dawkinsin kömmähdys nostetaan esiin, fundamentalisti saattaa nousta puskista selittämään, että nyt kun Dawkins on väärässä, niin kenties Jumala olisikin kreationistinen ja tieteellisellä evidenssillä todennäköisemmäksi kuin vaihtoehtonsa todistettu, hyvin perusteltu uskomus, aka. todistettu ilmiö. Ja ovat seuraavassa vaiheessa sitten innoissaan huitomassa, että Newton oli kristitty ja supernero ja että ilman kristinuskoa olisi vain huonoja pakanauskontoja, ja naurettavaa New Age -magiikkaa joka on vaarallista taikauskoa jonka pahin puoli on siinä, että siinä viitataan oikeasti saatananpalvontaan ja demonien hallintaan.

Onko animismi kiinnostavampaa kuin ateismi ja kristinusko rikkaampaa kuin molemmat näistä?

Moni itse asiassa sekoittaa tämän uskontohierarkisen perusdogman siihen että uskonto olisi kiinnostavampaa kuin vaikkapa ateismi ja että kristinusko olisi erityisen kiinnostava ja sofistikoitunut. Toki minäkin olen sitä mieltä että kristinuskon perinne vaatii sen, että ilmiön tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen. Älyllisiä ansioita en siinä juurikaan näe.

Tai näen, mutta en sellaisia joita ei nörttikulttuurissa törmättäisi siinä kun mietitään vaikka mitä tapahtuu kun Juggernaut (jonka liikevoima ei ole pysäytettävissä) törmää Kapteeni Amerikan kilpeen (joka pysäyttää kaiken liikevoiman). Kristinuskolla on ollut aikaa kehitellä ajatuksia akateemisessa kulttuurissa. Ei siksi että kristinusko olisi luonut akateemisen kulttuurin vaan siksi että akateeminen kulttuuri kehittyi alueilla jotka sattuivat olemaan seemiläisiä. Itse asiassa näen että vuosituhantinen perinne ja kauan jatkunut vahva institutionaalinen valta on juuri se, joka selittää kristinuskon erityisaseman ja sen miksi niin monia asioita on mietitty kristinuskon kautta. Ja sama selittää miksi on ikään kuin pakko miettiä kristinuskon kannalta - myös filosofiassa, mielestäni siinä määrin että huono filosofi on se joka jättää kristinuskon käsittelemättä. Kirkko on olemassa, uskonnollisia ihmisiä on olemassa. Ja kun ideologia kohtaa ihmiset, syntyy vallankäyttöä. Ja niiden kautta syntyneet ideat ovat osa filosofista aineistoa.
1: Kristinuskon sofistikoitunuus on nähdäkseni sitä että sen parissa kehitellään erilaisia enemmän tai vähemmän tehokkaita saivarteluja, ja tätä puolustetaan kaikkea muuta kuin filosofisesti tai akateemisesti kauniin keinoin, tavalla joka selittyy lähinnä arkipsykologialla. Saivarteluja jotka eivät ole todiste aiheen hienoudesta koska - kuten Duhemin tieteenfilosofiset huomiot ad hoc -selityksistä ja ristiriitojen peittämiskeinoista osoittavat - ristiriitojen peittämisessä kyse on enemmän perslihaksista ja luovasta saivartelusta kuin sofistikoituneesta hienostuneisuudesta.
2: Toinen liittyy moitteeseen jonka sain juuri tänään ... sanotaan nyt ... eräänlaiselta ystävältä. Hän selitti että häntä ärsyttää se, että korostan "loogisen positivismin" ja "kielipelikikkailun" ylivaltaa uskontokritiikin kritiikissä. Ei siksi että olisin väärässä tai edes "huonosti perusteleva" vaan siitä johtuen että en ole ymmärtänyt tiedepolitiikan vaikutusta. Hän kertoi minulle ... sanotaa nyt ... eräänlaiselta näköalapaikaltaan ... että 1980 -luvulla filosofianlaitoksella oli kova into Wittgensteinin opeista. (Nämä filosofit ovat nyt vakiintuneita ammattilaisia, keski-ikäistä polvea.) Ja että Suomi on pieni maa jossa on pienet resurssit. Ja että filosofiassa on siksi tavallistakin että on vain muutama koulukunta johon sitten panostetaan hyvin vahvasti. Siksi filosofit puhuvat Wittgensteinin varhaiskaudesta ja myöhäiskaudesta. (Aristoteles ja mut klassikot käytiin, mutta ohimennen. Ja valtaosa filosofian laajuudesta jäi sitten oman harrastuneisuuden piiriin.) Eivät siksi, että olisivat fiksoituneet esipopperilaisen rautakautiseen jakoon jossa objektiivinen fysiikka ja subjektiivinen metafysiikka ovat toisistaan irrallaan, vaan siksi että koulutettu filosofi ei leiki koko kentällä kuten "vapaat amatöörit" vaan ovat spesialisteja. Että Tosi Ammattilainen sanoo lausunnon vain siitä minkä todella syvästi osaa. Ja että Quinelaista keskustelua olisi vaikeaa synnyttää kotimaan kentällä. Tämä tietysti johtaa siihen että oikeastaan mistään muusta kulmasta kuin Wittgensteinilaisesta filosofiasta. Merkittävää keskustelua saa vähemmän aikaan jos siitä eivät keskustele asiantuntujat vaan vapaat amatöörit. Ja akatemian paikka ei ole tukea tämänlaista blogityyppistä keskustelua. Kristinuskon vallalla on sama rooli. Se ikään kuin pakottaa relevantiksi.

Näkisin jopa asian niin että kristinuskon perinne tekee siitä jossain määrin tylsän ja epäkiinnostavan ; Aihetta on pyöritelty niin paljon että hyvin vähän mitään tarvitsee miettiä tai keksiä itse. Kristitty tietysti innostuu älyllisesti lukiessaan muiden tarjoamia mallivastauksia. Uusateismi on tässä mielessä kiinnostavampaa, koska se kuitenkin kehittelee perinteitä selvästi uuteen suuntaan. (Se voidaan liittää vaikkapa Tylerin ideologiahierarkian seuraavaksi askeleeksi.) Tällä hetkellä kun suomen kristinuskon asema on yleisesti ottaen katsottu tulevaisuudeltaan turvattomaksi, yhtenä niistä harvoista maista joissa näin käy, on täällä korostettu jostain syystä juuri uskonnon luonnollisuutta ja vahvaa automaattista asemaa.
1: Mieleeni tulee vain tiettyjen humanistifilosofien muistutukset hegemonisista diskursseista. Niissä valta on automaatio jota ei kyseenalaisteta ja joissa henkenä on juuri se että vaihtoehtoja ei nähdä. Kun vaihtoehto on olemassa tämä luonnollisuus tuodaan esiin ilmiselvyytenä mutta ollaan jo vähän myöhässä. Hegemoninen diskurssi on tiedostettu ja silloin se osataan kyseenalaistaa. Ja kun vaihtoehto on olemassa, ei vaihtoehdon näkemättömyys ole mitään lajityypillistä käytöstä joka olisi ihmiskognition ulkopuolella.

Tosin en pidä "yleissivistysasiaakaan" samana kuin oikeutena yleiseen levittämiseen tai siihen että asiaan tarvitsisi jokaisen ihmisen ottaa kantaa. Tälälistä velvollisuutta ei ole. Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisella saa olla tyhmiä mielipiteitä.
1: Filosofiani perustuu selittämiseen, ei uskomusten oikeuttamiseen. Jos filosofia on justification of belief -tasolla, ollaan itse asiassa tekemisissä arvokeskustelun kanssa. Kyseessä on valta ja jonkinlainen kyykytys. Ja vaikka itsekin harrastan kyykyttämistä vähintään siinä missä se vieressä oleva kaveri, en sentään lähde valehtelemaan että kysymys olisi hyveestä. Siitä kysymys ei kuitenkaan ole. Selittäminen on se jota tarvitaan jos halutaan olla järkeviä ja perusteltuja. Ja silloin koko justification of belief -kulma pitää kyllä suoraan sanoen jättää syrjään.
2: Itse asiassa vuosituhansien ikä ja syvä vaikutus kulttuurin kehittymisessä on siitä mielenkiintoinen, että se koskisi myös keskiaikaista miekkailua. Kirkolla on selitysarvoa historiassa ja monessa muussa, ja kun manuaalit tarjoavat suoran linjan "hevosen suuhun" saadaan näistä teoksista suora kytkös kristilliseen perinteeseen ja siihen hedelmistään puu tunnetaan katsantokulmaan. Näen että tämä kulttuuri on kristittyjen parissa joskus jopa jonkinlaisessa hyshys-hengessä. Että "ei haluta tuoda tuota puolta meidän kulttuurista esille". Mielestäni keskiaikainen miekkailu kuuluu eurooppalaiseen yleissivistykseen vähintään samoissa määrin kuin kendo itämaisessa kulttuurissa. Siksi siitä kenties pitäisi saada jopa kouluaine. Siis jos seurattaisiin sitä tapaa jolla uskonnonopetuksen olemassaoloa ja määrää perustellaan nykykulttuurissa. Minusta keskiaikaisen miekkailun peruskurssi pitäisi olla yhtä pakollinen kuin suvivirsi kevätjuhlissa. Ellei pakollisempi! Hyvin harva uskoo tätä, koska hekin tiedostavat että perinne, suuri vaikutus historian selittämisessä sekä syvä ja monisäikeinen tausta jossa historiantutkimus, maailmankuva, eri aikoina nähdyt fysiikkakäsitykset ja vastaavat tarvitaan asian ymmärtämisessä. (Fiore dei Liberi esimerkiksi selittää miekkailutekniikoita tavalla jossa Aristoteelisen fysiikan käsitteiden tunteminen on melko tärkeää.)

Valta, etenkin kauan jatkuessaan ja perinteeksi muuttuessaan, määrittelee monesti yleissivistyksen. Mutta on turhaa väittää että kyseessä ei olisi valta vaan yleissivistys ja perinteiden kunnioittaminen ja jokaisen yksilön rooli ja osa elämässä. Kysymys on silti myös, ellei peräti etenkin, vallasta ja sen himosta.

Pieni ajatus ; Miksei ole "Piirrä Jeesus" -päivää?

Islamissa on Muhammadinpiirtokielto. Tämä on provosoinut sellaisia päiviä kuin "Piirrä Muhammad" -päivä. Ja mitä pahemmin islamilainen maailma provosoituu, sitä varmemmin löytyy joku joka piirtää Muhammadin juuri tämän vuoksi. Kristinuskollakin on monia normeja. Ensimmäinen mieleentuleva seikka "uskiksesta" onkin juuri erilaiset kiellot ja tabut. Kristityt ovat myös kuvakieltoinen uskonto. Indoeurooppalaisessa vaikutuspiirissä onkin monesti niin, että ei olla kovin kuvakeskeisiä. Tässä on luontevaa tehdä kirjauskontoja, ja vältetään tai vähennetään erilaisia idoleja ja jumalankuvia.

Kristityillä kuvakielto ei ole samaa kaliberia, kuin islamissa. Itse asiassa muistan kuinka joulun aikaan uskovaiset ovat pettyneitä jos ihmiset piirtävät joulupukkeja. Pitäisi muistaa Joulun aito ja alkuperäinen sanoma. (Ja ei, mistään keisarinpalvonnasta tai muusta pakanajuhlasta ei ole kysymys.) Kristityt toivovat että ihmiset piirtävät Jeesusta. Tästä syntyy varsin erikoinen kontrasti. Muhammadia ei saa piirtää, mutta Jeesus miltei pitää. Jos piirrät Muhammadin, se loukkaa. Jos et piirrä Jeesusta, raavit kristittyjen herkkiä tunteita. On selvää että kuvakielto sopii sekulaariin kulttuuriin paremmin. (Monet muut islamilaiset käytänteet ovat sitten ihan oma lukunsa.) Tätä erikoisuutta lisää se, että islaminuskossa Muhammad on profeetta. Kristinuskon Jeesus taas on montaa astetta enemmän. Hän on itse lihaksi tullut Jumala. (ja Jumalan Poika samalla.) Jumalisuus on Jeesuksella aivan eri tasolla.

Siksi jos piirrät iloisen Muhammadin menemässä vuorelle, syyllistyt kuvainraastoon. Vaikka kuvassa ei olisi mitään loukkaavaa. Sen konteksti olisi periaatteessa arvostava. Eikä siinä olisi mitään Seppo Lehtomaista sian päälle paskomista. Tämänlainen kuva vain loukkaisi kuvaamiskieltoa. Eikä tätä loukkausta voitaisi paikata edes sillä että pistettäisiin ilmoille video jossa Muhammad piirtää Seppo Lehdon. Tai minut. Tai sian. En tiedä millä saisi anteeksi sen, että piirtäisi vasemmalla olevan kuvan ja väittäisi että kuvan mies on Muhammad. Siksi minä en edes uskalla väittää. Implikoin jotain rivien välistä. Jotain epämääräistä. Joka ei ehdottomasti ole riittävän vihjaavaa ollakseen pätevää oikeudessa. Kaiken tämän vastuuvapauslausekkeen laitan tähän. Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on reaktio islamiin.

Mutta jos päädyn toiseen lopputulokseen ja piirrän jotain hieman häiriintynyttä. Ja kutsun sitä Jeesukseksi, tuoksi kristinuskon suuremmoiseksi pelastuszombieksi. Jos sen teen ja heitän sen papille päin naamaa, niin sitä pidetään henkisyyden osoituksena. Sitä pidetään teologisesti tärkeänä. Kenties se laitetaan jopa seinälle. Tuonlaista pidettäisiin jopa osana aivan normaalia jumalanpalvelustoimintaa ja itseilmaisua. Kenties opettaja jopa kannustaa piirtämään toisen. Sellaisen jossa itseään Jumalaa pistellään keihäillä! Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on kristinuskoa. Ja tämänlainen tuskin provosoi tekemään Jeesuspiirroskampanjoita. Kristittyjä loukatakseen joutuu polttamaan "Raamattuja".

On hyvä muistaa, että kristilliseenkään ikonoklasmiin ihmisiä ei innosta fatwakateus, eli ajatus siitä että kristittyjä kiusataan koska islamilaiset ovat häijyjä. Kaikessa tässä kuvainraastossa oppina onkin se, että provokaatiolla on tärkeä suhde sensuuriin. Ja sensuuri syntyy erilaisista tabuista. Sekularismi, noin ylipäätään, taas siivoaa yhteiskuntaa hyvinkin laajasti julkisista uskonteoista. Itse, joka vastustan osallistuttamista - eli sitä että olisi pakko olla kiinnostunut ja osallistua jonkun toisen uskonnäkemyksiin - mutta joka ei ole sekularisti - ainakaan sanan vahvimmassa ja varsinaisessa mielessä - en voi kuin miettiä, että jos sekulaari yhteiskunta todella saataisiin syntymään, niin kuinka pian ihmiset olisivat kadulla mielenosoituksellisesti laulamassa "Suvivirttä"? Luultavasti aika pian. Kenties olisin itsekin laulamassa. Nykyisessä osallistuttamiskulttuurissa jossa osallistuttamista kutsutaan "kohteliaisuudeksi" niin että ilmiötä voisi kutsua "pakotetuksi kohteliaisuudeksi", en laula tätä laulua ja syö niitä leipiä (tai juo viinejä sen puoleen). Nyt oma suosikkini on kuitenkin mukaelma virrestä nro 78. "Vieraalla maalla kaukana / On Retu Kivinen / Sen koloon kerran iskettiin / puristin muotoinen."

10 000 kouraan niin Jeesus lentää 100 metriä!

"Seurakuntalainen" kertoi siitä miten kreationistit olivat asettaneet rahapalkkion haasteeksi. Tuomaroidussa väittelyssä olisi 10 000 dollarin palkkio voittajalle. "Mastropaolon mukaan kilpailun tavoitteena on parantaa evolutionistien ja kreationistien välisten keskustelujen laatua." Rahahaasteiden esittäminen ei toki ole mitään uutta. Esimerkiksi Kent Hovind on luvannut isoja rahoja niille jotka hänestä voittaisivat hänet. Näissä tuomaroinneissa ongelmana onkin yleensä se, että rahapalkinnolla luodaan lähinnä kiinnostusta aiheeseen, eli kun kreationisteilla on vähentynyttä medianäkyvyyttä tämänlaisilla sitä luodaan lisää. ; Henkenä onkin se, että "pulushakin" käynnistämisessä tiedetään ennakkoon että pulu paskoo laudalle ja julistaa itsensä voittajaksi. Ja pelaamisen aloittaminen pulun kanssa vihjaa kuitenkin yleisölle että pulu osaisi pelata. Kreationismilla pitää olla merkitystä koska siitä puhutaan.

Lisäksi tuomaroinnissa on aina se, että yleensä tuomari ei kelpaa molemmille osapuolille. Ja vaikka tuomari kelpaisikin, niin käy helposti kuten ID -kreationistien ja Doverin oikeudenkäynnin kanssa kävi. Ennen oikeudenkäyntiä tuomari kelpasi koska hän oli Bushin valitsema konservatiivi. Ja monet kreationistit oikein ilkkuivatkin ennakkoon että mitenköhän tässä nyt evosuut pian pannaan. Kun ID otti tässä prosessissa takkiin, tuomaria haukuttiin ja tulos mitätöitiin "koska huono tuomari". Näin ollen on vaikeaa nähdä miten laatua voisi parantaa oikeastaan muutoin kuin heittämällä koko kreationismin "romukoppaan".

Esa Turkulainen kommentoikin lausunnon jossa on kuvattu sekä tuon rahahaasteen naurettavuus että muistutetaan siitä miten oikea laadukas keskustelu voitaisiin oikeasti rakentaa. Eli millä ehdoin keskustelusta voisi oikeasti tulla hyvä, laatua parantava ja paremmuusjärjestyksen kunnollisella pohjalla rakentava.

 "Mitä vitun laatua? Kreationisti pystyy heittää poikkitieteellisesti samaan soppaan vähän kaikenlaista höttöargumenttia... ja nauraa päälle, kun ei heitä sido asiantuntijuudet tai edes intellektuaalinen rehellisyys. Vastaväittelijä on todennäköisesti asiantuntija vain omalla alallaan, ja jos kyseessä on vaikkapa evoluutiobiologi, heittää kretu bioinformatiikkaa ja jos kyseessä on mikrobiologi niin eiköhän sieltä tuu radiohiiliajotusläppää. Ainoa tapa millä "keskustelun laatu" vois parantua on se, että rajoitetaan spesifi aihealue ja sovitaan parametrit hyvälle todistusaineistolle. Jollain helvetin tuomareilla leikkiminen on vaan lapsellista. Luulen että oikein reilussa tilanteessa näkyis aika nopeesti, että kreationisteilla ei oo tarjota yhtään mitään."

 Itse asiassa tämä on jo tehty. Sillä ennen selkeästi YEC -kreationistiseksi nähtävät teoriat olivat tieteen ytimessä. Näin ollen reilussa tilantessa asia on jo punnittu. Keskustelua ei suinkaan ole rajoitettu ja teorioita sensuroitu. Keskustelua on käyty. Ja se on jo käyty. Sen uudelleenlämmittämisessä ei vain ole mitään järkeä. Ja tämä on jotain aivan muuta kuin sensuuria.

Joku voisi esimerkiksi muistuttaa Kelvinistä joka teki lämpölaskelmia joiden mukaan evoluutio olisi mahdotonta koska maa olisi vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Myöhemmin havaittiin ydinvoima, joka lämmittää maata. Kelvin ei voinut tietää tätä koska ilmiötä ei hänen aikaansa tunnettu. Maan ikä on ollut keskustelun alla, ennen on ollut teoria jossa maan ikä oli nuori. Ja tämä paradigma on hävinnyt kuten hävinneet paradigmat häviävät. Nuori maa on ollut tieteen tekemisen ytimessä. Se on hylätty kuten flogiston. On turhaa väittää että tiede ei olisi keskustellut asiasta. Flogiston, kuten YEC eivät vain ole nykyajan malleissa rationaalisia vaihtoehtoja. Ikivanha jo hävinnyt paradigma on hävinnyt paradigma eikä upouusi nouseva paradigma.

Kenties hupaisampi huomio on se, että jos käyttää sellaisia käsitteitä kuin "indoeurooppalainen" on itse asiassa darwinistiin rinnattava "Raamatun" rienaaja. Kielitiede ja etymologia ovat nimittäin olleet aikaisemmin selkeästi kreationistisia! "Ennen, muinoin - miten menneisyyttämme tutkitaan" -kirja kertoo sivulta 138 eteenpäin miten "Kielentutkimuksesta puuttui historiallinen perspektiivi 1700 -luvun lopulle asti. Kielten ei ymmärretty jatkuvasti muuttuvan, vaan niiden luultiin pääasiassa pysyvän muuttumattomana. Tämän harhakäsityksen pohjana oli oppineiden käyttämä latina, keskiajan kielentutkimuksen lähes yksinomainen kohde." Analogia ns. kreationistien baramiinien/perusryhmäopin ja evoluution välille on tässä kohden melko alleviivatun samanlainen. Ja myös kielentutkimukselle oli nimenomaan YEC -kreationistinen syy. Tosin siinä missä kreationistien baramiinioppi viittaa luomiskertomukseen ja Nooan arkkiin, oli kielentutkimuksen kohde Baabelin torni. "Yleensä kaikkien kielten pohjana pidettiin Raamatun perusteella hepreaa. Kertomus Baabelin tornista tarjosi myös kielten sekoittumisen eroavuuksien selitykseksi." "Indoeurooppalainen" ja muut vastaavat isot käsitteet ovat "yhteinen kantamuoto" joka muistuttaa hyvin analogisesti evoluutioteorian huomioita. Ja tähänkin päädytään samaa tietä : Kielentutkimuksessa on tarkkailtu samanlaisuuksia ja eroavaisuuksia. "Käänteentekevän muutoksen kielitieteellisessä ajattelussa sai aikaan englantilainen orientalisti ja lakimies Sir William Jones. Jones oli jo koulussa oppinut latinaa ja kreikkaa ja opiskeli yliopistossa mm. arabiaa ja persiaa." ... "Jones totesi sanskriitin muistuttavan kreikan ja latinan rakennetta siinä määrin ettei kukaan näitä kolmea kieltä hallitseva filologi voinut olla huomaamatta, että ne olivat peräisin yhteisestä lähteestä, jostain vanhemmasta kielestä, jota ei ehkä enää ollut olemassa."

Kreationismi onkin monialainen siksi että sen takana on iso nippu kuolleita paradigmoja joista useita se yrittää uudelleenlämmittää. Kriittinen keskustelu on valitettavasti jo käyty. Ja siksi valtaosa kristityistä ja uskovaisistakin  - kuten William Lane Craig - pitävät kreationismia hoopona ja älyllisesti epärehellisenä.

Ei antropomorfistinen personifikaatio?

"Paholaisen Asianajaja" -blogissa kävi kommentoimassa "Ilari". Hänellä on usein mielenkiintoisia näkemyksiä. Tälläkin kerralla hänellä oli jotain mielenkiintoista sanottavaa. Tällä kertaan aiheena on antropomorfismi, eli se että Jumala nähdään ikään kuin ihmisen jatkeena. "...saisi sellaisen käsityksen, että kristinuskon perinteinen Jumala-käsitys on jollakin tapaa antropomorfinen. Kristillisen tradition suurten ajattelijoiden opiskelu kuitenkin osoittaa tällaiseen väitteen radikaalisti vääräksi. Esimerkiksi klassisten kristittyjen, kuten Augustinuksen, Anselmin ja Akvinolaisen mukaan Jumala (nimenomaan kristinuskon Jumala) on puhtaasta aktuaalisuudesta koostuva olemassaolo sinänsä, jolla ei ole minkäänlaista erottelua edes olemuksen ja ominaisuuksien välillä. Perinteinen kristillinen Jumala-käsitys on siis radikaalisti kaikenlaista antropomorfismia vastaan, ainakin kaikkein tärkeimpien ja suurimpien ajattelijoiden keskuudessa."

Ilarin näkemys on hyvä tuoda esiin, koska kristinuskossa on tosiaan monia antropomorfismista etäännyttäviä elementtejä. "Ilarin" mainitsemien lisäksi voisin mainita seuraavat:
1: Indoeurooppalaiset uskonnot ovat hyvinkin tiiviisti antropomorfistisempia uskontoja kuin Kristinusko ; Niissä jumalat kuvataan ihmishahmoisina ja keskitytään enemmän jumalankuviin. Lisäksi niiden jumalilla on heikkouksia, joiden kautta ne ovat selkeästi muutenkin inhimillisempiä. Seemiläiset kulttuurinäkemykset, joista kristinusko on yksi esimerkki, taas etäännyttävät Jumalaa antropomorfismista, siinä esimerkiksi jumalankuvien kieltäminen on oleellista. Näin ollen Jumalaa ei todellakaan kuvata teologisen korrektin tavan mukaan ihmishahmona.
2: Lisäksi antropomorfismi on jotain josta aika moni haluaa irtautua ; Esimerkiksi Tapio Puolimatka on kovasti vihjannut että Jumalasuhde ei ole antropomorfistinen ; Se liitetään helpostu uskonnonvastaiseen ilmapiiriin ; Siinä missä uskovainen kuvaa ihmisen Jumalan kuvana ateisti selittää Jumalan ihmisen kuvana. Antropomorfismi käsitetään myös yleisen ns. taikauskoiseksi ajatteluksi. Tämä onkin esimerkiiksi kognitiotieteen näyttämien piirteiden valossa hyvin järkevä kanta. Koska uskonnon järkevyys ja eitaikauskonomaisuus halutaan säilyttää, on järkevää etääntyä tämänlaisista konsepteista.

Jumala määritelmänä - ei antropomorfismia?

Kuitenkin toisaalta kristinuskon Jumala on kiistatta ja selkeästi ihmisenkaltainen. Ilarin tapa ottaa esille pelkästään keskiaikaisia teologeja on hieman kummallinen. Sillä tosiasiassa kristinuskon ydin on "Raamattu". (Kertokaa minun olevan vanhoillinen kun sanon näin.) Tällöin voidaan huomata että teologit eivät suinkaan ole määritelleet Jumalatodistuksissaan Jumalaa ja koko Jumalaa mitään pois jättämättä. He ovat ottaneet esiin Jumalan osa-alueita ja kuvanneet niitä. Näin ollen voidaan sanoa että jos ja kun katsotaan "Raamattua" huomataan että Jumalaa kuvataan siellä inhimillisten tunteiden kautta ; Jumalan käytöstä selitetään vihastumisella, halulla rankaista, halulla opastaa ja niin edespäin. Tämä kertoo siitä että Jumala on selvästi ihmisenkaltainen. Tätä korostaa se, että Jumalan lähestymistavat ovat hyvin ihmisläheisiä. Jumala keskustelee, Jumala puhuu painavia sanoja. Jumala kommunikoi. Pyhää kolminaisuutta kuvataan antropomorfistisuuden kautta kuvaamalla isää ja poikaa jotka ovat kuvauksina selvästi ihmismäisiä. Jumalaa myös kuvataan Herraksi ja Kuninkaaksi, jolloin on selvää että mukana ei ole mitä tahansa antropomorfismia, vaan Jumala nähdään vertauskielessä nimenomaan statusta omaavan johtajauroksen antropomorfismina. Tämä voidaan nähdä "Mun isi on isompi kun sun isi" -tyyppisen antropomorfisen fantasian huipentumana jossa "Mun isi vetää sun rekkakuski-kapteenimarsalkka-supersankari -isiä turpaan koska on äärettömän vahva, ääretön plus yksi vahva."

Hyvin usein Jumala määritellään abstraktioksi kuten Rakkaus. Tai Jumalaa käsitetään kosmisena älynä, kuten logoksena. Nämä on kuitenkin inhimillisiä piirteitä ; Jumalaa käsitetään silloin ihmisen piirteen kautta. Jumala on siis inhimillisyyden levittämistä. Tämä johtaa siihen että jos nämä kaikki Jumalaa lähestyvät kohdat ovat vain symbolismia, niin Jumalaa lähestytään vähintäänkin antropomorfistisin symbolein. Silloin antropomorfismi on hyvinkin kätevä tapa lähestyä Jumalan määritelmää. Ihminen on Jumalan kuva ja teologia on Jumalan ymmärtämistä joka ponnistaa inhimillisestä. Tällöin tekninen kiemurtelu äärimmilläänkin johtaa siihen että jos Jumala ei olekaan antropomorfistinen, niin teologia ainakin on antropomorfismien harjoittamista äärimmillään.

Jumala sosiologisena uskonkappaleena - ei antropomorfismia?

Mutta jos otetaan sellainen tervehenkinen ajattelu että kristinusko elää kulttuurissa. Silloin Ilarin argumentti voisi periaatteessa palata kuvioiohin. Kristinuskon määritelmä muuttuu ajan mukana joten on viisasta katsoa kristittyjen ihmisten Jumalakäsityksiä.

Tämä valitettavasti johtaa vielä kammottavampaan umpisolmuun ; Itse asiassa antropomorfistinen kenttä kristinuskon Jumalassa on sen verran voimakas että en malta olla viittaamatta toiseen paikkaan "Paholaisen Asianajaja" -blogissa. (Nimittäin viestiin joka on sen aikaisemmin viittaamani vieressä.) Siellä kuvattiin miten 1700 -luvun puolivälissä maanjäristys-tsunami-tulipalokatastrofi Lissabonissa. Tämä sai sen ajan viisailta ihmisiltä kommentteja kuten selitys siitä että tuho johtui maallistumisesta ja synnissä elämisestä. Tämän valossa lausuttiin että "On virhe luulla, että järistys oli luonnollinen tapahtuma. Ei edes Paholainen voi keksiä niin perätöntä väitettä." "Ilari" ei jostain syystä ilmestynyt paikalle selittämään että tämänlainen ei ole kristillisyyttä ollenkaan. Kuten hänen pitäisi jos kristillisyys ei olisi antropomorfistista.

Tämä katastrofikuvaus on tietysti siitä mielenkiintoinen että esimerkiksi tsunami Aasiassa nähtiin aikanaan nimenomaan tätä synnillisyyden taustaa vasten. Näin ollen modernissakin maailmassa nimenomaan kristittyjen joukossa on se, minkä kristitty ja kristinuskon voimakas puolestapuhuja ja USA:Ssa suosiota näkemyksineen ja näkemyksilleen saanut Phillip Johson on lausunut suomeksi käännettynä "Evoluution maailmankuva" -kirjassa muodossa "... haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Ihmiset uskovat Jumalan olevan alkusyy, mutta abstrakti alkusyy on ihmisien tunne -elämälle riittämätön. Tosiasiassa teologiset kiemurat eivät kuvaa kristinuskon sisältöä useankaan mielstä. Kristinuskon sisällä onkin paljon eläviä kulttuuriperinteitä joissa Jumala on nimenomaan antropomorfistinen henkilö, joka on niin ihmismäinen että rukouskin nähdään ikään kuin puhelinyhteytenä Jumalaan.

Uskominen psykologisena ilmiönä teologisen korrektiuden ulkopuolella - ei antropomorfismia?

Lisänä olevana naulana arkkuun voidaan tietysti ottaa ihana kognitiotiede. Pascal Boyer on nimittäin kuvannut sitä miten ihmiset ottavat antropomorfismin mukaan. Teologinen korrektius ei hänen mielestään ole kovinkaan kiinnostava, koska ihmiset osaavat kyselytutkimuksissa vastata "uskonnollisiin tenttikysymyksiin", mutta paljastavat esimerkiksi Jumalan tekojen odotuksissa hyvinkin eri linjaa joissa Jumalan oletetaan tekevän asiat tietyllä tavalla. Ero teologisen korrektiuden ja vakaumuksellisen odotusten välillä on paikoin jopa huikea.

Boyer näkeekin Jumalan taakse nimenomaan antropomorfistisia vaikutuksia. Tätä ei voida kuitenkaan ymmärtää jos antropomorfismi nähdään latteasti. Sillä takana on useampivaiheinen prosessi. Tässä taustalla on esimerkiksi intentioiden yliodottaminen jolloin ihminen näkee helposti tarkoitusta satunnaisuudessa (joka on evolutiivisesti ymmärrettävää koska väärä hälytys siitä että pensaassa on leijona tai salaliittovaanija ei tapa mutta alireagoiminen jossa pensaassa on leijona tai salaliittovaanija on usein hyvinkin letaalia.) Ja skeemojen sekoittumisesta syntyvät kompleksit ideat.

Kun nämä yhdistetään, tällöin antropomorfismi pitää nähdä uudessa valossa. Kaikki ylläolevat antropomorfismiesitykse parrakkaista taivaan isistä on nimittäin ollut "lineaarisesti analogista". Eli Jumala nähdään samankaltaisuussuhteessa ihmiseen jossa on vain analogioita ja epäanalogioita. Boyerin mukaan Jumala on kuitenkin enemmänkin kahden konseptin yhteys. Antropomorfistinen intentioita näkevä teleologinen ajatusmaailma kohtaa jonkin toisen skeeman. Tämä ei poista sitä että antropomorfismi ei olisi oleellista. Ilman sitä olisi vain mielivaltaa eikä yhdistyneitä skeemoja. ~ Inhimillinen tietoisuus levitetään taitavammaksi ja tältä otetaan konkreettinen ruumis pois ; Luonnonilmiön ja ihmismielen skeemojen sekoittuminen synnyttää monenlaisia jumalankaltaisia ajatushahmoja. Universaalina älynä nähty panteismikin on tässä mielessä antropomorfistinen vaikka sillä onkin paljon epäanalogioita ihmiseen.

Loppukaneetti - ai ei antropomorfismia?

Tässä mielessä väite siitä että kristinuskon Jumala ei olisi antropomorfistinen on suoraan sanoen kaikilta kulmilta hieman omituinen. Väitän että kristinuskon Jumala on nimenomaan antropomorfistinen. Ja näkemykset joissa tämä on jotain muuta näyttävät olevan pikemminkin tulosta siitä että on haluttu väenväkisin luoda Jumalatodistus, sitten on mietitty minkälainen asia on pakko olla. Ja tätä kutsutaan Jumalaksi - siitä huolimatta että tulos muistuttaa enemmän vaikkapa multiversumin määritelmää kuin sitä miksi Jumalaa yleensä käsitetään puheen konnotaatioissa. Näin ollen moni Jumalatodistus on enemmänkin määritelmäleikkiä - jotain joka rakentaa normaaliin jumalakäsitykseen yhdistettynä ekvivokaatioita kuin siihen hyvin yhteensopivia näkemyksiä. Esimerkiksi alkusyy näyttää varsin hengettömältä alkusyyltä jossa ei ole mitään siitä syyavaruudesta

Tämä onkin nähtävissä Jumalatodistuksia rakentelevan teologian pääongelmaksi. Kun saadaan aikaan Jumalatodistus, näyttää yleensä että se on oleellisesti erilainen kuin se Jumala jonka todistamiseksi jumalatodistuksia sitten yritetään käyttää. Jopa Pascalin vaaka näyttää (sitä käytetään hyvin paljon joten päättelen että se ymmärretään ja sen sisältö koetaan osuvaksi) olevan oleellisempi uskovaisten Jumalankuva -avaruutta kuin se hengetön multiversumin ja kvanttifluktuaatioteorioiden historialliselta taustakonseptilta näyttävä alkusyy joka seikkailee esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen maailmassa. Tai korjaan, ei seikkaile. Koska jos se seikkailisi, se olisi lähempänä kristinuskon Jumalaa, mutta olisi samalla jo hieman antropomorfistinen.

Neekeriukkeli -sanankäyttöä

Teuvo Hakkarainen nosti kohua "neekeriukko" -sanan käyttämisestä. Teksti on provokatiivinen, joten poliisi tutkii sitä, missä se raja menee jossa maahamuuttokriittisyys muuttuu laittomaksi herjaukseksi tai rasismiksi. Omasta mielestäni Hakkarainen harjoittaa "rajua työläishuumoria", jota tapaa monenlaisissa ammateissa. - Esimerkiksi tuntemani ammattihaudankaivaja on huumorintajultaan todella makaaberi, hän on makaaberi jopa minun mittapuillani. Hakkarainen ei ole ymmärtänyt että tämänlainen puolikoominen ja puolitosissaan oleva (parodiahorisontissa oleva) kielenkäyttö ei sovellu poliittiseen julkiseen kieleen. Kuitenkin tämänlaiset tottumukset ovat lujassa - tietää tätä blogia kirjoittava Korsolainen ja Itä-Helsingissä vartijana toiminut. Teuvo Hakkarainen tuskin ehtii oppia uutta puhetapaa ajoissa, jatkoa hänelle ei luultavasti suoda.

Hakkarainen on kuitenkin mainio lähtökohta, sillä hän on itse asiassa hyvin stereotyyppinen Perussuomalainen kielenkäyttäjä. Soinikin käyttää ovelia puolikomediallisia termejä, kuten sitä kuuluisaa "jytky" -sanaa. Hän on toki osannut välttää pahimmat sammakot, toisin kuin Hakkarainen jonka rooli mediajulkisuudessa onkin lähinnä se, että hän tuottaa sammakoita joita uutistoimistot sitten levittävät ja myyvät ja käärivät niillä rahat. Näin lehdet myyvät sillä että jotkut kokevat moraalista ylemmyyttä saadessaan katsoa mitä erheitä Hakkarainen on laukonut.

Teuvo Hakkarainen, kuten muutkin perussuomalaiset, kuten Timo Soini, ovat retoriikaltaan kovin eläväisiä. He eivät harjoita varovaista "kylhän se toisaalta sillai on että mahdollisesti ehkä jotain" -saivartelua. He liioittelevat. Tässä mielessä he ovat hieman myös absurdeja ja surrealistisia hahmoja. Ja kuten tunnettua koomisena pellenä oleminen tulee tässä strategiassa ikään kuin kaupan päälle.

Tämän päivän "Metro" -kolumnissa muistettiin perussuomalaisia. Siinä oli itse asiassa erikoinen huomio ; Liberaalit haluavat oikeuksia vähemmistöille, ja tätä kautta heillä on elitistinen suhtautuminen ; He puolustavat oikeuksia ja poikkeaminen on vain väärin, on vääriä mielipiteitä. Esimerkkinä liberaalien elitismistä nostettiin Valtaojan näkemys demokratiasta. Hänellehän mielipiteenvapaus ei tarkoittanut niiden käytännöllisen sovellusarvon samanarvoisuutta. Siksi mielipiteitä pitäisi painottaa tietämyksellä. Tästä on seurauksena tietäväisten harvainvallan korostaminen. Kolumnin mukaan Soini on sen sijaan tasaisemmalla linjalla, hän sanoo että "Kansa tietää" ja että ihmisillä ei ole vääriä mielipiteitä, vaikka johtaja ja tiedemies muuta sanoisi. Näin perusuomalaiset ajavat tasa-arvoisuuta, toisin kuin liberaalit.

Ajatus on tietysti tuttu postmodernismissa, jossa jokainen filosofia on ikään kuin naamio. Ja jokaisen naamion takana on toinen naamio. Ja filosofia joka paljastaa toisen naamion on sekin naamio. Näin kaikilla on mielipiteitä, ja kaikki - myös logiikka ja tiede - on auktoriteetin ja valtapelin värittämää. Tosin postmodernismi on yleensä hyvin epäprovokatiivista, jopa nihilististä. Yksi syy sen vaikeaselkoisuuteen on se, että siinä katsotaan asioita hyvinkin tarkasti ; Pilkkua viilataan ja jokainen premissi kaivetaan esiin. Yksikään kivi ei jää kääntämättä eikä yksikään käänne kivittämättä. Joten lopputuloksena on "toisaalta näillä ehdoilla on näin mutta toisilla ehdoilla näin" -tilanne, joka näyttää yleisesti ottaen vaikeasti käsitettävältä saivartelulta jonka lopputulemakin on epämääräisyytensä ja moniselkoisuutensa vuoksi helposti sovellukseltaan likimain käyttökelvoton.

Tätä voidaan pitää länsimaisen logiikan tien eräänlaisena huipentumana. Asiaa voidaan katsoa kuitenkin myös laajemmin seemiläistä kulttuuriperinnettä katsoen. Seemiläiset kulttuurithan ovat keskittyneet monoteismiin ja kieleen, toisin kuin indoeurooppalaiset kulttuurit, joissa kuvat ja monijumalaisuus ovat näkyvämpiä.

Kristinusko ja islam ovat molemmat seemiläisiä. Islamissa seemiläisyys näkyy esimerkiksi kuvakieltojen muodossa. "Koraanin" vetovoiman ytimessä on sen elävä kieli. Se käyttää alkusointuja, rytmiä ja muita asioita erityisen hyvin - Ja siksi moni pitääkin että ainoastaan arabiankielinen "Koraani" toimii. Käännös siirtää vain ajatuksen, mutta ei retoriikkaa. Tehovoima menee ja siksi oikea kieli on olennainen osa. Sillä se takaa kielestä haltioitumisen. Tämä lähentää islamia runouteen että musiikkiin.

Kristityt edustavat perinteisesti seemiläistä perinnettä, jossa kieli on logiikan kantamista varten. Retoriikka nähdään osana puhetaitoa, jossa ajatuksen esittämistapa on ikään kuin esillepanoa varten. Sisältöä on arvostettu hyvin paljon. Islamilaisessa kulttuurissa tapa on ollut hieman toinen. Esimerkiksi Ibn Khaldun esitti, että jokaisella ihmisellä on ajatuksia ja mielipiteitä. Ja että niiden hankkiminen ei ole vaikeaa tai tärkeää. Hänelle retoriikka oli taidetta ; Hän vertasi ajatuksia ja mielipiteitä veteen ja retorista esittämistä vesimaljan laaduksi. Hänestä retoriikka oli olennaista, koska vesi oli kuitenkin juojalle samaa vettä.

Tämä näkyy arabialaisessa kulttuurissa ; Esimerkiksi Prothero teki tutkimuksia jossa vertailtiin Indianalaisten ja Beirutilaisten opiskelijoiden suhtautumista erilaisiin väitteisiin. Havaittiin, että se mitä USA:lainen piti provokatiivisena oli arabialaisille selvästi esitettyjä tosiasioita, heistä väärinkäsityksiä ei syntynyt kun väitteen sisältö oli alleviivatusti esillä. Ja se, mitä USA:laiset pitivät liioitteluna oli islamilaisista tukevaa. Ja varovainen teksti, joka vetosi USA:laisiin harkitsevana oli islamilaisista epävarmaa ja epäuskottavaa, jotain johon sanoja ei varmaan uskonut oikein itsekään. Tämä korostaa sitä, miten ilmaisu vaikuttaa molemmissa maissa olennaisesti eri tavoin. Islamilaista voidaan pitää mielipiteen selkeyttä ja innostusta korostavana. Kristillinen kulttuuri taas on varovaisen harkitsevaa, jolloin objektiivisuusihanne näyttäytyy jopa tunnekylmyys-imagona (joka heijastetaan esimerkiksi skeptikoihin).

Arabialainen retoriikka korostaakin siksi tunteisiin vetoavaa tekstiä, metaforia, vertauksia, rytmiä ja harvinaisia sanoja. Perussuomalaiset käyttävät samoja strategioita ; Heidän retorinen perinteensä tuntuu pohjoiseurooppalaisen silmiin provokatiivisena, mutta että etelänmaissa vastaavanlainen esitystapa nähtäisiin positiivisemmin. Maahanmuuttokriitikot käyttävät tietyllä tavalla maahanmuuttajille tuttua ja meidän kulttuurissa vierasta retorista kulttuuria. Minua tämä yhteys huvittaa, sellaisella juuri tietynlaisella parodiahorisontissa olevalla tavalla.

Jumalan kuva, profeetat ja peiliin katsominen.

Tämän jutun sisältö voi loukata jotakuta jossakin. Siksi suosittelen että "Jos et halua nähdä uskonnollista propagandapaskaa, skippaa seuraavat kaksi (2) sivua."

Aamulehti kirjoitti taas uudesta Muhammad -pilapiirroskohusta. Kohu ei todellakaan ollut ensimmäinen (kuten rasittavan hyvin muistamme). Kuvassa on Muhammad psykiatrilla. Kieltoa ajavat tahot esittävät että piirros on loukkaava ja voi synnyttää väkivaltaa.
1: En tiedä onko tämän varoituksen takana pelko siitä että muslimeja aletaan pieksemään pilakuvien takia - vai siitä että muslimit ovat niin väkivaltaisia ja suvaitsemattomia että pikkuinen pilakuvakin saa heidät rynnistämään tapporeissuille.

Internetin ihmeajat ja PZ Myers varmistavat että pilakuvan sisällön voi nähdä. Kuva on sen verran epäaggressiivinen ja länsimaissa on vaikeaa nähdä mitä pahaa se voisi aiheuttaa. Moni muu on nähnyt samoin ja siksi onkin pistetty pystyyn kampanja "Draw a Mohammed Day", jossa kehotetaan piirtämään Mohammadin kuva. Suomalaisistakin löytyy osallistuneita. Ideana ei suinkaan ole vihata ja vastustaa islaminuskoa itsessään, vaan saada islaminuskoiset katsomaan peiliin.

Sinällään kuvakielto on mielenkiintoista, koska seemiläinen kulttuuri tunnistetaan keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. Seemiläinen uskonto sisältää joskus jopa erityistä kuvankieltoa. Siksi kristinuskossakaan Jumalankuvia ei erityisemmin harrasteta. Mutta rukoukset ja liturgia ovat tärkeitä. Islamin kuvakielto osuu tätä kautta osuvasti sen omaan perinteeseen.

Tuhoamisen ja rakentamisen tematiikka tuo tässä kohden asiaan lisävaloa - tai ainakin lisähuvia.

Kaikkien uskontojen kohdalla tilanteeseen on liittynyt myös kilpailevan uskonnon kuvien ja patsaiden tuhoaminen. Kuvainraasto, snobimmin ikonoklasmi, on uskonnon tunnusmerkkien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä. Siksi esimerkiksi hautakiviä potkiva saatananpalvoja on kuvainraastaja. Tätä pidetään erittäin epäkunnioittavana. Tällä kertaa sarjakuvien kohdalla kuitenkaan ei tuhota, vaan piirretään. Uskonnon kuvaston määrää lisätään. Tätä kuitenkin pidetään loukkaavana koska sitä tehdään väärin.

Vaikka perinteet kuvien arvon vähättelyyn onkin, islamin kuvainkielto on kuitenkin varsin uusi asia. Wijdan Ali kirjoitti siitä että Muhammadin kuvan piirtämisen kielto on yllättävän myöhäistä perua. Sitä alettiin rajoittamaan vasta 1500- 1600 -luvuilla. Shiia -alueilla piirroksia on ollut sen jälkeenkin. Ja kiellosta huolimatta kasvojen piirtämättä jättäminen riitti.

Minä ajattelinkin siksi jättää pilakuvan piirtämättä. Laitoin tähän mukaan sen sijaan Mohammadin kuvan. Siinä on kasvot ja kaikki. Kuva on islamilainen, 1300 -luvulla tehty. (Olen laittanut kuvaan kuvankäsittelyllä tarkan viitteen.) Näin osoitan että tavoitteenani ei ole pilkata uskontoa. Sen sijaan islaminuskosta tulee voida keskustella ja olla erimielinen muslimien kanssa.

On hyvä muistaa että uskontoja ja maailmankatsomuksia sallitaan ns. suvaitsevaisuudesta. Mielipiteen sensuuri sen sijaan on asian kieltoa, sitä että maailmankatsomuksia vaiennetaan. Se on suvaitsemattomuutta. Se ironia jossa esitetään että ollaan suvaitsevaisuuden asialla, kun perustapa on suvaitsematon, huvittaa hieman. Minäkin sallin kristittyjen uskovaisten lapunjaon ja he suvaitsevat sen että minä saan ärsyyntyä tuputuksesta ja myös sanoa tämän ääneen. Tämä kohtaamisemme taatusti ärsyttää, mutta vaihtoehto ärsyttäisi enemmän.

Käsitykseni tieteenhistoriasta.

Tieteen kehitys ei ole ollut mikään yhden portaan hyppäys. Päin vastoin, tärkein huomio on että siinä on useita välivaiheita. Se on vähittäisen kehittymisen tulos. Se, mikä on aikaansaanut sen kehityksen on riippunut kulttuurillisista olosuhteista. Ne olen lajitellut seuraavasti:
1: Abioottiset syyt. Tämä on Jared Diamondin "Tykit taudit ja teräs" -kirjassa esiintuoma resurssien virta. Tämä on perustana kaikelle. En siis väitä että jos yhteisölle annetaan riittävästi resursseja, se alkaisi jotenkin automaattisesti tuottamaan hyvää tiedettä. Mutta sanon, että jos tämä asia ei ole kunnossa, ei synny lainkaan mitään tiedettä. Syy on karkeasti sanoen Maslown tarvehierarkiassa. Ihminen ylipäätään miettii luovia kysymyksiä vasta kun hän ei ole kuolemassa nälkään tai puukkoon. Abraham Maslown näkemystä on toki kritisoitu siitä, että se olisi liian elitistinen: Hänhän teki tutkimusta ainoastaan älykkäiden tieteentekijöiden keskuudessa. Tässä kohden on siis huomattava, että vaikka myöntyisi tähän kritiikkiin, olisi silti hyväksyttävä tämä: Tiedettä tekevät tieteentekijät.
2:Kulttuurilliset syyt: Taustakulttuurissa on oltava tietynlainen henki. Jos tätä ei ole, resursseja käytetään johonkin muuhun. Sitä voidaan esimerkksi käyttää taiteeseen tai linnojen rakentamiseen.
___2.1: Viehtymys kieleen. Tämä taas on kaksitehoinen: Sitä seuraa (1) pyrkimys rationaalisuuteen. Toisekseen siitä seuraa (2) halu tiedon talletukseen. Tieteen teossa ollaan keskitytty kielellisesti ilmaistujen käsittelyyn kokeellisesti. Esimerkiksi kuvat ovat hyviä silloin kun pitää välittää tuntemuksia, tai tehdä analogioita. Kuvia voidaan käyttää myös eettisessä kannanotoissa. Päiviö Latvus onkin huomannut "ymmärryksen siivet" -kirjassaan sen, kuinka tieteen historiassa muutoksissa on ollut mukana monoteismi. Itse en korosta monoteismiä, se on vain markkeri siitä että toinen tärkeä elementti on mukana: Kun ajatellaan perusjakoa seemiläisiin ja indoeurooppalaisiin, muistetaan että seemiläinen kulttuuri keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. (Ja itämainen taas symboleihin ja holistiseen ajatteluun.) Kun tieto taas tallennetaan, se myös siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Kun ajatellaan kultturia, on aivan varmaa, että oli ihmisiä joiden mielestä se että Pyhät Sanat kirjattiin saveen oli uskontoa häpäisevää, ulkoluku sen sijaan vaatii keskittymistä ja opettelua ja muuta ylevää. Heidän ajatuksiaan ei kuitenkaan ole säilynyt, koska niitä ei ole kirjattu ylös, heidän kannattajansa jäivät jälkeen koska siinä missä he opettelivat ulkoa jotain vaivalla, toiset voivat kuluttaa saman vaivan miettimällä jotain uutta.
___2.2: Viehtymys yleistyksiin. Tässä kohden olennaista on se, että ilman teoreettisia yleistyksiä, näkemykset jäävät irrallisiksi. Ne ovat toki premisseineen yhtenäisiä, mutta niiden avulla ei voida tehdä sovelluksia. Kun tämä yhdistetään edelliseen, saadaan aikaan se, että logiikassa on oltava sekä induktiivista että deduktiivista päättelyä.
___2.3: Viehtymys käytännöllisyyteen. Sekä induktiivinen että deduktiivinen päättely ei vielä riitä: Jotta systeemit toimisivat kunnolla, täytyy olla myös koettelu joka on suhteessa fysikaaliseen todellisuuteen. Ilman tätä vaihetta, tiede ei kehity, vaan jää loogisiksi systeemeiksi ja perusteluiksi, jotka ovat herkkiä rationalisoinneille. Systeemit ovat vain "mahdollisia" eivät "perusteltuja". Todistus pelkällä logiikalla jää "voi ollaksi". (Tämä on mielestäni olennainen lisäys ja parannus Latvuksen ajatteluun.)
3: Laskentateholliset syyt. Tämä tarkoittaa olennaisesti sitä, että asian eteen nähdään vaivaa. Lopputulos riippuu siitä (1) kuinka paljon vaivaa nähdään ja (2) miten sitä kohdistetaan. Lopputulos syntyy näiden yhteisvaikutuksesta.
___3.1: Populaatio. Tässä tarvitaan ihmisiä. Ihmiset voivat tiedon tallennuksen (2.1) avulla tehdä tämän ajallisesti ja paikallisesti erossa toisistaan. Esimerkiksi Baron-Cohenin tulosten mukaan on selvää, että tietty osa populaatiosta ajattelee tyypillisesti "oikealla tavalla". Syy voi olla geneettinen tai se on muusta syystä "kulttuurillinen vakio".
___3.2: Kohdentaminen. Tässä kohden on olemassa haittaavia ja tukevia elementtejä. Tukeva elementti on kriittisyys. Jotta järkeviin asioihin voidaan keskittyä, tulee voida ampua vääriä näkemyksiä jalkaan. Toisaalta jotta voitaisiin kehittyä, on oltava myös muutosta. Ja muutosta estävät aina ideologiat. Toisin sanoen, tiede tarvitsee avoimuutta. Kaikki ideat tulee tuoda kritiikin eteen. Jos jokin taho estää uusia ajatuksia, kehitys ei ole mahdollista. Toisin sanoen olennaista on huomata että nämä eivät ole ristiriidassa keskenään: Kaikki muutos ei ole kehitystä, mutta ei ole olemassa kehitystä joka ei olisi muutosta. Tämä taas ei tarkoita edes tieteen vallankumouksia ja uusia paradigmoja. Perustutkimuskin lisää ja täsmentää tietoa maailmasta. Myös käytännön tarpeet ohjaavat tutkimusta. Kreikkalaiset pitivät orjia, joten heidän ei kannattanut tehdä koneita muuta kuin Heronin leluiksi. Kun orjat tekevät halvalla saman työn, minkä koneet tekisivät kalliilla, ei ole mitään syytä satsata niihin.

Kun tämä ajatus lasketaan yhteen, olen vakaasti sitä mieltä, että Latvuksen huomaama naisten aseman tukeminen yhteydessä menestyviin kulttuureihin on ihan varmasti totta. Yleisesti ottaen kulttuurien tasoa voidaan arvioida sitä kautta miten niissä kohdellaan naisia ja lapsia. Miksi? Koska heille syydetään resursseja vasta kun vallanpitäjillä riittää jaettavaa. Se liittyy siis resurssien riittävyyteen. En kuitenkaan pidä sitä tieteen kehityksen syynä: Naisia alkoi olemaan tieteen teossa vasta myöhemmin. Lisäksi vaikka naisten ajattelu onkin tilastollisesti induktiivisempaa ja miesten deduktiivisempaa, tämä erojen korostaminen ei ole mikään kahden eri leirin taisto: Erot ovat tilastollisia ja mielestäni väite että naisten ajattelu aikaansaisi tieteen vallankumouksen on väärä, koska (1) induktiivisesti ajattelevia miehiä on ollut aina, kuten on lyhyitäkin miehiä. Myös pituushan on tälläinen "korrelaatio sukupuoleen" -ilmiö. (2) Tieteen alkuvaiheiden edustajat eivät olleet mitään naisten ystäviä. Esimerkiksi Newton oli harvinaien tapaus: On luultavaa että hän oli neitsyt. Itse asiassa on lähes selvää mistä induktiivinen ajattelu tuli tieteeseen: Se tuli maagisesta ajattelusta. Siinähän on induktio että käytännöllisyys: Onkin hyvä huomata, että sekä Latvuksen kehuma impetuksen keksijä Filoponos oli yhteydessä Aleksandrian filosofiseen koulukuntaan - siis yhteydessä induktion lähteeseen. Samoin kuin Newton oli alkemian ystävä. - itse asiassa hänen alkemian ystäväksi kääntymisensä ajankohta on juuri hänen tieteellisen tuotantonsa huippukausi. Selvästi kyseessä oli ajatusmaailmojen kohtaaminen. (Filoponoksen impetus ei saavuttanut suosiota, koska yleisesti ei tavoiteltu käytännöllisyyttä. Vasta tykistön tarpeet loivat edun tälläiselle ajattelulle.) Samoin Islamin tieteen huippukausi oli siitä merkittävä ja mielenkiintoinen, että astrologia ja astronomia olivat lujasti yhteydessä toisiinsa. (Kuten opimme lohikäärmeistä.) Euroopan puolella oli samankaltainen ilmiö: Alkemia ei kehittynyt kemiaksi sattumalta, vaan koska se oli käytännöllistä+induktiiivista (symboleihin ja analogioihin perustuvaa) ajattelua joka asetettiin toimintaan kulttuurissa joka oli kiinnostunut kielestä ja sen talletuksesta ja rationalismista (keskiaikainen filosofia oli logiikkakeskittynyttä ja itse asiassa tällä saralla erittäin hienostunutta, joskin kenties teologiakeskeistä.) Toki olen sitä mieltä että naisten pääsy tieteeseen kasvatti tieteen kehitystä lisää. Sehän kaksinkertaisi miettimiseen käytettävien tehokkaasti ohjattujen aivojen määrän. Valitettavasti tämä tapahtui kuitenkin "liian myöhään" ollakseen selitys tieteen lähdölle euroopassa - Naisethan hyppäsivät kelkkaan mukaan vasta kun oltiin jo lähdetty pitkän aikaa sitten eteenpäin. Ritariperinteestä naisten tuki ei missään tapauksessa ole voinut tulla, koska ritarien näkemys oli neitsytkultin mukainen. Ei arvostettu naisen ajattelua vaan sitä kuinka tämä kätki seksuaalisuutensa.

Sen sijaan näen Latvuksen mystiikan kritiikin osuvana siinä kohden, että siitä puuttuu halu ja pyrkimys käytännöllisyyteen. Magiassa tämä käytännön puoli sen sijaan oli mukana. Näen näiden ajattelujen erottelemattomuuden johtuvan kristillisestä perinteestä, jossa kritisoidaan muun muassa fantasiakirjallisuutta. Kun magia on kokonaisuutena vastustettavaa, se on helppo leimata kokonaisuutena huonoksi yksityiskohtien kautta. Kuitenkin kun Latvus korostaa induktiivisen ajattelun merkitystä, olisi syytä huomata että merkit, symbolit ja analogiat ovat olennainen osa mystistä ajattelua. Ja tämä taas on juuri sitä induktiivista päättelyä. Se, että tähän ei kiinnitetä huomiota on helppo ymmärtää kun sen näkee fundamentalistiskristillisen julistusperinteen jatkumona. (Se on siis samaa sukua sen kanssa, miten toisaalta valmis Latvus on kehumaan islamilaista menneisyyttä ja samanaikaisesti vastustamaan sitä kauheana nykypäivänä. Kun hän antaa tukea jollekin menneisyyden ilmiölle, hän voi osoittaa armeliaisuutta jota ei tarvitse kohdistaa konkreettisesti kehenkään joka on hänen kanssaan erimielinen. Hän kuitenkin haluaa kaiken tukensa monoteismille, joten menneisyyden islamin naismyönteisyyden korostaminen on kätevä apuväline tässä.)

Pystyn siis vetämään sellaisia ennustuksia tulevaisuudesta, että Latvuksen ennustama länsimaiden tiedeylivalta tulee romahtamaan. Syyt ovat tosin toiset, kuin mitä hän ajattelee. Syy on siinä, että länsimaissa väestönkasvu on saavuttanut huippunsa, jolloin tiedettä tekevien ikäisten määrä ei enää kohoa. Väkilukuhan ei kasvanut sen takia että oltaisiin alettu lisääntymään kuin kaniinit, vaan sen takia että ollaan lakattu kuolemasta kuin kärpäset. Hyvin ahmituissa länsimaissa on vähemmän lapsia per pärstä kuin kehitysmaissa. Muualla esteinä ovat olleet erilaiset haittaavat ideologiat. Samoin kuin euroopassa tiede pääsi valtaan vasta heti siinä vaiheessa kun tieteentekoikäiset eivät olleet uskontojen ristiriidassa poliittisen pelin välineitä eivätkä protestanttisten noitavainojen alaisia. (Sanon protestanttisen sen takia että katolilainen inkvisiitio oli lepsumpi kuin maineensa. Suurimmat noitavainot olivat protestanttien Saksassa - ja jopa pohjoismaissa - suorittamat. Protestanttisen noitavainon erottikin katolisesta noitavainosta juuri inkvisiitio: Katoliset antoivat edes jonkintasoiset oikeudenkäynnit, jotka olivat mainettaan kevyempiä, kun taas protestantit tekivät laajakirjoisia iskuja. Tosin väitän että protestanttien ankaran toiminnan alla oli se, että he olivat vähemmistö. Jotta he voisivat voittaa suuremman vihollisen tai edes pärjätä sen kanssa tasaveroisena, heidän oli käytettävä kovempaa voimaa.)

Ennustankin että tieteen kehitys suuntautuu isompien väkilukujen maihin: Ratkaiseva ei ole kristittyjen määrä maassa, vaan se miten vähemmän ideologisia maista tulee. Toisin sanoen, jos kommunistiset ideologiavaltiot romahtavat, ja korvautuvat, sitä parempi mitä vähemmän ankara ideologia sen korvaa. Ennustan että "rauhanomaisissa + monikulttuurisissa maissa", joissa ei voimavaroja kuluteta sisällissotiin ja uskondebatteihin, tai joissa valtauskonto ei vain "a priori" päätä mitkä tieteelliset teoriat ovat vääriä Pyhän Kirjansa perusteella, menestyvät parhaiten. Sen sijaan ne maat, jossa uskonto tai kommunistinen ideologia tai jokin muu taho estää, eivät tee tiedettä. Samoin maat joiden olot ovat kurjat, eivät tee tiedettä ennen kuin maan olot paranevat. Kurjissa oloissa olevat maat voivat tehdä tiedettä vain sen määrän mukaan, jotka ovat riittävän hyvässä asemassa, kiipineet tarpeeksi Maslown tarvehierarkiassa.

Mulholland Drive.

Olen David Lynchin elokuvien ystävä. Niistä yksi parhaista on nimeltään Mulholland Drive. Elokuva on monimutkainen, sekava ja siitä ei ensimmäisillä katsomiskerroilla tahdo ottaa oikein mitään selvää. (Tämä taas on Lynchin elokuville tyypillistä.) Elokuvassa kaksi naista kohtaa Hollywoodin liepeillä. Mielestäni elokuva kritisoi Hollywoodia: Jo nimi "Mulholland Drive" viittaa tiehen, jolta näkee Hollywoodiin mutta joka ei kuitenkaan ole Hollywoodia. Elokuvassa, tulkintani mukaan, "lumikki kohtaa tuhkimon". "Rita" on lumikki, prinsessa, joka yritetään tappaa ja ajetaan ulos rikkauksista ja Naomi Wattsin esittämä tanssikilpailun voittanut tyttö taas on tuhkimo joka nousee ryysyistä rikkauksiin. Molemmat kohtaavat prosessin puolivälissä, ei kenenkään maalla. Sinne tietenkin menee myös Justin Therouxin näyttelemä elokuvaohjaaja, tosin vain käväisemään. Elokuva on mielestäni nimen omaan kriittinen Hollywoodille: Siinä elokuvateollisuuden raadollisuutta korostavat etikettiä vaativa rahamies, joka haluaa hyvää kahvia mutta joka pettyessään sylkee kahvin epäkohteliaasti suustaan. Samoin pintaliitoa mielestäni symbolisoi kohtaus, jossa elokuvaohjaaja tulee kotiinsa ja tiputtaa kiukuspäissään timantit vaaleanpunaiseen maaliin. "Rita" nappaa nimensä julisteesta - samoin kuin Hollywoodissa olleillekin käy, todellinen ihminen katoaa ja tilalle astuu "The Nimi Julisteesta" ja tämän imago. Elokuvassa leikitään jatkuvasti pandoran lippaaseen vertaamisella; Tehokkain vastenmielisyyksien lähde on siinäkin toivo, joka ajaa ihmiset ikään kuin ansaan. Lopussa unikohtauksessa voidaan tulkita että hahmot joko vaihtuvat ristiin tai sitten eivät vaihdu. Tämä korostaa "väliinputoajien" epämääräistä kohtaloa. Lopun Wattsin alussa "elävinä nähdyt" naureskelevat isovanhemmat esiintyvät pelottavina joskin naureskelevina hahmoina. He ovat niitä omaisia, joiden odotukset elokuvamaailmassa epäonnistunut joutuu kohtaamaan.

Tämä olkoon alustuksena filosofisille tavoille käsitellä elokuvia. Elokuva sopii hyvänä esimerkkinä kaikkea taiteiden kehitystä: Niissä usein keskitytään tunne-järki -kahtiajaon piiriin. Elokuvissa katsotaan yleisesti siten, että modernit elokuvat vetoavat älyllisyyteen ja "puhki analysointiin" kun taas monet muut elokuvat vetoavat tunteisiin. (Siinä missä maalaustaiteessa esimerkiksi ekspressionismin katsotaan viittaavan tunteisiin ja abstraktin taiteen taas älyllisyyteen.)

Voidaan sanoa että älyn ja tunteen vastakkainasettelu on tärkeässä keskiössä. Elokuvien kannalta tämä on tärkeää, koska perinteisesti on ajateltu että kuvat vetoavat tunteisiin ja kieli järkeen. (Tällä jaottelullakin on ollut tärkeä asema kulttuurintutkimuksessa : indoeurooppalaiset olivat monijumalaisia ja kuviin keskittyviä kun taas seemiläiset taas olivat yksijumalaisia joiden tärkein kanava oli kieli. Tätä on vedetty jopa niin pitkälle että kuvattomuus olisi osoitus kulttuurin kyvystä riittävään abstraktioon.) Elokuvat taas ovat kuvallista ilmaisua, joten niiden on ajateltu olevan suoraan enemmän tunteisiin vetoavia, "lihallisia". Tämä tunteisiin vetoaminen onkin ollut selvää: Varhaisimmat elokuvat kiinnostivat, vaikka ne kuvasivat yksinkertaisia asioita. Tosin ensimmäinen elokuvanäytös, "junan saapuminen asemalle", sai aikaan tunteita kun ihmiset panikoivat kauhistuttuaan kohti tulevan junan "elävää kuvaa".

Lisäksi näkeminen koetaan jollain lailla varmuudeksi. Veijo Hietalan "Elämää suuremmat tunteet?" -esseen mukaan sepite -elokuva päästää ihmisen lähelle katsomaan tapahtumia ikään kuin salaa. Tästä seuraa se, että elokuva saa meidät kiinnostumaan ja kokemaan tunteita. Tähän Hietala liittää kuvapelon, ikonofobian. Tällä hän tarkoittaa sitä että nyky -yhteiskunta korostaa tunteiden hallintaa, ja että elokuvissa voi tuntea menettävänsä tämän kontrollin. Elokuvista on siis hänen mukaansa menetetty kathrarsis: Aristoteleen mukaanhan väkivaltainen näytelmä oli suosittua koska se päästi ihmiset purkamaan paineita sallitusti ja näin he koettiin puhdistuminen. (Elokuva voidaan nähdä jatkumona näille väkivaltaisille näytöksille. Ja samaan sarjaa kuin rooman colosseumin esitykset. Ainoat erot ovat siinä että nyt ne tuodaan kotiin. En siis usko että ihmisluonne on erityisesti muuttunut aikojen saatossa. Ainoastaan tekniikka on kehittynyt.)

Kaikki eivät kuitenkaan ole tätä mieltä: Osa on sitä mieltä että elokuvat ja muu kuvallinen viihde nimen omaan alkaa korostamaan tunteita ja sallii siksi keinoja katharsisten tarjoamiseen. Tosin kaikki eivät pidä tätä hyvänä asiana ; esimerkiksi Baudrillard, joka edustaa postmodernistista ajattelua, on sitä mieltä että elokuvat ovat pinnallistumassa. Elokuvien rooli on hänestä yhä enemmän se, että ne tarjoaivat vain suuria tunteita helposti. Tunteenomaisuus on hänelle siis suoraan epä -älyllisyyttä, pinnallisuutta ja rappiota. Tätä vastaan ovat kuitenkin esimerkiksi Roland Barthesin näkemykset: Hänestä tunne ja mielihyvä ovat tuoreita näkemyksiä joilla tehdään "destruktiivinen radikaali vastarinta" modernissa yhteiskunnassa muuten tärkeänä pidettyä -hänestä ylikorostettua- järkeilyä vastaan. Hänelle tunteiden mukaan ottaminen on hienoa ja pohjamutia penkovaa ja tärkeää jotta saataisiin uusia näkökulmia ja lähestymistapoja asioihin. Sitten on tietysti niitä Sergei Eisensteinin kaltaisia ihmisiä, joille elokuvien tulee yhdistää tunne ja äly: Nämä eivät siis ole vastakohtia tai eri asioita, vaan voidaan liittää yhteen.

Itse ihmettelen, että miten postmodernismissa voidaan todella ajatella että tunteisiin vetoava systeemi olisi jotenkin olennaisesti huonompi: Miksi ei voitaisi vain sanoa, että se on erilainen. Uskoisin että tunteisiin hyvin tarttuvan ja mukaansatempaavan elokuvan tekeminen on systeemi joka vaatii taitoa ja sisällyttämistä. Se on vain systeemiltään erilaista kuin sellainen "älyllisyyttä vaativa" elokuva. Kun tätä erilaisten mahdollisten systeemien olemassaoloa muutoin korostetaan postmodernismissa - ainakin aina silloin kun luonnontieteet ovat kritiikin kohteena - niin miksi ihmeessä siellä missä postmodernististen edustajien tulkinnat ovat yhteneväisiä, näitä erilaisia näkemystapoja ei tahdota ottaa huomioon.

Sillä ainakin itselle elokuviin suhtautuminen on päiväkohtaista. Joskus katson hienostoelokuvia, joskus taas kutsun kavereita kotiin katsomaan "riittävän halpoja ja huonoja" elokuvia. Ja kun katson elokuvaa, suhde niihinkin on päiväkohtaista. Joskus esimerkiksi Dead Meatin kaltainen "halpa zombiemässäilyelokuva" saa miettimään sitä minkälaisia pelkoja se heijastaa. Ja joskus Mulholland Drivessa kiinnostavat eniten ne lesboseksikohtaukset. Mielestäni elokuvien tulkinnan olisi siksi otettava myös nämä erot huomioon eikä suoraan luokitella tunnetta roskaksi tai hienostoelokuvaa aina pelkäksi älylliseksi kokemukseksi.