Ei antropomorfistinen personifikaatio?

"Paholaisen Asianajaja" -blogissa kävi kommentoimassa "Ilari". Hänellä on usein mielenkiintoisia näkemyksiä. Tälläkin kerralla hänellä oli jotain mielenkiintoista sanottavaa. Tällä kertaan aiheena on antropomorfismi, eli se että Jumala nähdään ikään kuin ihmisen jatkeena. "...saisi sellaisen käsityksen, että kristinuskon perinteinen Jumala-käsitys on jollakin tapaa antropomorfinen. Kristillisen tradition suurten ajattelijoiden opiskelu kuitenkin osoittaa tällaiseen väitteen radikaalisti vääräksi. Esimerkiksi klassisten kristittyjen, kuten Augustinuksen, Anselmin ja Akvinolaisen mukaan Jumala (nimenomaan kristinuskon Jumala) on puhtaasta aktuaalisuudesta koostuva olemassaolo sinänsä, jolla ei ole minkäänlaista erottelua edes olemuksen ja ominaisuuksien välillä. Perinteinen kristillinen Jumala-käsitys on siis radikaalisti kaikenlaista antropomorfismia vastaan, ainakin kaikkein tärkeimpien ja suurimpien ajattelijoiden keskuudessa."

Ilarin näkemys on hyvä tuoda esiin, koska kristinuskossa on tosiaan monia antropomorfismista etäännyttäviä elementtejä. "Ilarin" mainitsemien lisäksi voisin mainita seuraavat:
1: Indoeurooppalaiset uskonnot ovat hyvinkin tiiviisti antropomorfistisempia uskontoja kuin Kristinusko ; Niissä jumalat kuvataan ihmishahmoisina ja keskitytään enemmän jumalankuviin. Lisäksi niiden jumalilla on heikkouksia, joiden kautta ne ovat selkeästi muutenkin inhimillisempiä. Seemiläiset kulttuurinäkemykset, joista kristinusko on yksi esimerkki, taas etäännyttävät Jumalaa antropomorfismista, siinä esimerkiksi jumalankuvien kieltäminen on oleellista. Näin ollen Jumalaa ei todellakaan kuvata teologisen korrektin tavan mukaan ihmishahmona.
2: Lisäksi antropomorfismi on jotain josta aika moni haluaa irtautua ; Esimerkiksi Tapio Puolimatka on kovasti vihjannut että Jumalasuhde ei ole antropomorfistinen ; Se liitetään helpostu uskonnonvastaiseen ilmapiiriin ; Siinä missä uskovainen kuvaa ihmisen Jumalan kuvana ateisti selittää Jumalan ihmisen kuvana. Antropomorfismi käsitetään myös yleisen ns. taikauskoiseksi ajatteluksi. Tämä onkin esimerkiiksi kognitiotieteen näyttämien piirteiden valossa hyvin järkevä kanta. Koska uskonnon järkevyys ja eitaikauskonomaisuus halutaan säilyttää, on järkevää etääntyä tämänlaisista konsepteista.

Jumala määritelmänä - ei antropomorfismia?

Kuitenkin toisaalta kristinuskon Jumala on kiistatta ja selkeästi ihmisenkaltainen. Ilarin tapa ottaa esille pelkästään keskiaikaisia teologeja on hieman kummallinen. Sillä tosiasiassa kristinuskon ydin on "Raamattu". (Kertokaa minun olevan vanhoillinen kun sanon näin.) Tällöin voidaan huomata että teologit eivät suinkaan ole määritelleet Jumalatodistuksissaan Jumalaa ja koko Jumalaa mitään pois jättämättä. He ovat ottaneet esiin Jumalan osa-alueita ja kuvanneet niitä. Näin ollen voidaan sanoa että jos ja kun katsotaan "Raamattua" huomataan että Jumalaa kuvataan siellä inhimillisten tunteiden kautta ; Jumalan käytöstä selitetään vihastumisella, halulla rankaista, halulla opastaa ja niin edespäin. Tämä kertoo siitä että Jumala on selvästi ihmisenkaltainen. Tätä korostaa se, että Jumalan lähestymistavat ovat hyvin ihmisläheisiä. Jumala keskustelee, Jumala puhuu painavia sanoja. Jumala kommunikoi. Pyhää kolminaisuutta kuvataan antropomorfistisuuden kautta kuvaamalla isää ja poikaa jotka ovat kuvauksina selvästi ihmismäisiä. Jumalaa myös kuvataan Herraksi ja Kuninkaaksi, jolloin on selvää että mukana ei ole mitä tahansa antropomorfismia, vaan Jumala nähdään vertauskielessä nimenomaan statusta omaavan johtajauroksen antropomorfismina. Tämä voidaan nähdä "Mun isi on isompi kun sun isi" -tyyppisen antropomorfisen fantasian huipentumana jossa "Mun isi vetää sun rekkakuski-kapteenimarsalkka-supersankari -isiä turpaan koska on äärettömän vahva, ääretön plus yksi vahva."

Hyvin usein Jumala määritellään abstraktioksi kuten Rakkaus. Tai Jumalaa käsitetään kosmisena älynä, kuten logoksena. Nämä on kuitenkin inhimillisiä piirteitä ; Jumalaa käsitetään silloin ihmisen piirteen kautta. Jumala on siis inhimillisyyden levittämistä. Tämä johtaa siihen että jos nämä kaikki Jumalaa lähestyvät kohdat ovat vain symbolismia, niin Jumalaa lähestytään vähintäänkin antropomorfistisin symbolein. Silloin antropomorfismi on hyvinkin kätevä tapa lähestyä Jumalan määritelmää. Ihminen on Jumalan kuva ja teologia on Jumalan ymmärtämistä joka ponnistaa inhimillisestä. Tällöin tekninen kiemurtelu äärimmilläänkin johtaa siihen että jos Jumala ei olekaan antropomorfistinen, niin teologia ainakin on antropomorfismien harjoittamista äärimmillään.

Jumala sosiologisena uskonkappaleena - ei antropomorfismia?

Mutta jos otetaan sellainen tervehenkinen ajattelu että kristinusko elää kulttuurissa. Silloin Ilarin argumentti voisi periaatteessa palata kuvioiohin. Kristinuskon määritelmä muuttuu ajan mukana joten on viisasta katsoa kristittyjen ihmisten Jumalakäsityksiä.

Tämä valitettavasti johtaa vielä kammottavampaan umpisolmuun ; Itse asiassa antropomorfistinen kenttä kristinuskon Jumalassa on sen verran voimakas että en malta olla viittaamatta toiseen paikkaan "Paholaisen Asianajaja" -blogissa. (Nimittäin viestiin joka on sen aikaisemmin viittaamani vieressä.) Siellä kuvattiin miten 1700 -luvun puolivälissä maanjäristys-tsunami-tulipalokatastrofi Lissabonissa. Tämä sai sen ajan viisailta ihmisiltä kommentteja kuten selitys siitä että tuho johtui maallistumisesta ja synnissä elämisestä. Tämän valossa lausuttiin että "On virhe luulla, että järistys oli luonnollinen tapahtuma. Ei edes Paholainen voi keksiä niin perätöntä väitettä." "Ilari" ei jostain syystä ilmestynyt paikalle selittämään että tämänlainen ei ole kristillisyyttä ollenkaan. Kuten hänen pitäisi jos kristillisyys ei olisi antropomorfistista.

Tämä katastrofikuvaus on tietysti siitä mielenkiintoinen että esimerkiksi tsunami Aasiassa nähtiin aikanaan nimenomaan tätä synnillisyyden taustaa vasten. Näin ollen modernissakin maailmassa nimenomaan kristittyjen joukossa on se, minkä kristitty ja kristinuskon voimakas puolestapuhuja ja USA:Ssa suosiota näkemyksineen ja näkemyksilleen saanut Phillip Johson on lausunut suomeksi käännettynä "Evoluution maailmankuva" -kirjassa muodossa "... haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Ihmiset uskovat Jumalan olevan alkusyy, mutta abstrakti alkusyy on ihmisien tunne -elämälle riittämätön. Tosiasiassa teologiset kiemurat eivät kuvaa kristinuskon sisältöä useankaan mielstä. Kristinuskon sisällä onkin paljon eläviä kulttuuriperinteitä joissa Jumala on nimenomaan antropomorfistinen henkilö, joka on niin ihmismäinen että rukouskin nähdään ikään kuin puhelinyhteytenä Jumalaan.

Uskominen psykologisena ilmiönä teologisen korrektiuden ulkopuolella - ei antropomorfismia?

Lisänä olevana naulana arkkuun voidaan tietysti ottaa ihana kognitiotiede. Pascal Boyer on nimittäin kuvannut sitä miten ihmiset ottavat antropomorfismin mukaan. Teologinen korrektius ei hänen mielestään ole kovinkaan kiinnostava, koska ihmiset osaavat kyselytutkimuksissa vastata "uskonnollisiin tenttikysymyksiin", mutta paljastavat esimerkiksi Jumalan tekojen odotuksissa hyvinkin eri linjaa joissa Jumalan oletetaan tekevän asiat tietyllä tavalla. Ero teologisen korrektiuden ja vakaumuksellisen odotusten välillä on paikoin jopa huikea.

Boyer näkeekin Jumalan taakse nimenomaan antropomorfistisia vaikutuksia. Tätä ei voida kuitenkaan ymmärtää jos antropomorfismi nähdään latteasti. Sillä takana on useampivaiheinen prosessi. Tässä taustalla on esimerkiksi intentioiden yliodottaminen jolloin ihminen näkee helposti tarkoitusta satunnaisuudessa (joka on evolutiivisesti ymmärrettävää koska väärä hälytys siitä että pensaassa on leijona tai salaliittovaanija ei tapa mutta alireagoiminen jossa pensaassa on leijona tai salaliittovaanija on usein hyvinkin letaalia.) Ja skeemojen sekoittumisesta syntyvät kompleksit ideat.

Kun nämä yhdistetään, tällöin antropomorfismi pitää nähdä uudessa valossa. Kaikki ylläolevat antropomorfismiesitykse parrakkaista taivaan isistä on nimittäin ollut "lineaarisesti analogista". Eli Jumala nähdään samankaltaisuussuhteessa ihmiseen jossa on vain analogioita ja epäanalogioita. Boyerin mukaan Jumala on kuitenkin enemmänkin kahden konseptin yhteys. Antropomorfistinen intentioita näkevä teleologinen ajatusmaailma kohtaa jonkin toisen skeeman. Tämä ei poista sitä että antropomorfismi ei olisi oleellista. Ilman sitä olisi vain mielivaltaa eikä yhdistyneitä skeemoja. ~ Inhimillinen tietoisuus levitetään taitavammaksi ja tältä otetaan konkreettinen ruumis pois ; Luonnonilmiön ja ihmismielen skeemojen sekoittuminen synnyttää monenlaisia jumalankaltaisia ajatushahmoja. Universaalina älynä nähty panteismikin on tässä mielessä antropomorfistinen vaikka sillä onkin paljon epäanalogioita ihmiseen.

Loppukaneetti - ai ei antropomorfismia?

Tässä mielessä väite siitä että kristinuskon Jumala ei olisi antropomorfistinen on suoraan sanoen kaikilta kulmilta hieman omituinen. Väitän että kristinuskon Jumala on nimenomaan antropomorfistinen. Ja näkemykset joissa tämä on jotain muuta näyttävät olevan pikemminkin tulosta siitä että on haluttu väenväkisin luoda Jumalatodistus, sitten on mietitty minkälainen asia on pakko olla. Ja tätä kutsutaan Jumalaksi - siitä huolimatta että tulos muistuttaa enemmän vaikkapa multiversumin määritelmää kuin sitä miksi Jumalaa yleensä käsitetään puheen konnotaatioissa. Näin ollen moni Jumalatodistus on enemmänkin määritelmäleikkiä - jotain joka rakentaa normaaliin jumalakäsitykseen yhdistettynä ekvivokaatioita kuin siihen hyvin yhteensopivia näkemyksiä. Esimerkiksi alkusyy näyttää varsin hengettömältä alkusyyltä jossa ei ole mitään siitä syyavaruudesta

Tämä onkin nähtävissä Jumalatodistuksia rakentelevan teologian pääongelmaksi. Kun saadaan aikaan Jumalatodistus, näyttää yleensä että se on oleellisesti erilainen kuin se Jumala jonka todistamiseksi jumalatodistuksia sitten yritetään käyttää. Jopa Pascalin vaaka näyttää (sitä käytetään hyvin paljon joten päättelen että se ymmärretään ja sen sisältö koetaan osuvaksi) olevan oleellisempi uskovaisten Jumalankuva -avaruutta kuin se hengetön multiversumin ja kvanttifluktuaatioteorioiden historialliselta taustakonseptilta näyttävä alkusyy joka seikkailee esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen maailmassa. Tai korjaan, ei seikkaile. Koska jos se seikkailisi, se olisi lähempänä kristinuskon Jumalaa, mutta olisi samalla jo hieman antropomorfistinen.