Tapasin eilen nuoruusajan kaveriani "vähän vahingossa". Hän pärjää elämässä taloudellisesti varsin mukavasti ja hän onkin kohottanut unelmiaan Maslown tarvehierarkiassa ; Pelkästä rahanansaitsemisesta kohti luovia tarpeita. Tarkemmin ottaen hän haluaa kirjoittaa kirjan. Tarkemmin, hän haluaa kirjoittaa juonellisen pitkän kertomuksen joka seuraa scifi -genreä.
Tarkemmassa kyselemisessä selvisi että hän on kirjoittanut kirjaa viisi sivua. Se on toki jotain. Tarkempi kyseleminen selvitti että hän uskoo voivansa kirjoittaa sivun päivässä. Aluksi se oli kuulemma mennytkin niin. Ajallisesti hän on panostanut kirjaprojektiinsa 3 kuukautta. Kaava onkin mennyt niin että hän oli aluksi istunut alas, kirjoittanut melko nopeasti 5 sivua. Ja 2 kk 3 viikkoa 2 päivää hän on sitten sitten lähinnä kertonut kavereilleen että kirjoittaa kirjaa ilman että on tuottanut mitään.
Tämänlainen tilanne näyttää olevan melko yleinen. Tunnen monia pöytälaatikkokirjailijoita jotka eivät kirjoita edes pöytälaatikkoon ; He korostavat sitä että heillä on "kirja päässään" ja että se tarvitsee vain kirjoittaa talteen. Käytännössä he eivät koskaan kirjoita.
Sillä tosiasiassa he ovat "luovuuskuopassa". Tämä taas on kammottava ansa, jota meille kaikille opetetaan. Meille opetetaan että ideointi on vaikeaa ja toteuttaminen on vain tekemistä. Ideoinnin vaikeus tuleekin toki tutuksi jo kouluaineissa ; On vaikeaa keksiä mistä kirjoittaa. Muistan itsekin valittaneeni siitä miten en keksi kivaa aihetta. Kuitenkin tosiasia on, että tämä ideointi on miltei helpoin osa kirjoitusprojektia.
Kirjankirjoittamisen kaava onkin se, että kirjaa on helpoa ja mukavaa ideoida. On helppoa ja mukavaa kertoa kavereille siitä että luo kirjaa. On kiva ideoida juonenkäänteitä. Mutta alas istuminen ja kirjoittaminen on työlästä. Sillä tosiasiassa alas istuminen paljastaa sen, että juoni-ideasta tulee sellaisenaan ehkä 2 sivua tekstiä. Ja jäljelle jääkin enää ne kirjan suunnilleen 98 muuta sivua. (100 sivua on hyvä määrä, jotain jota jo kehtaa sanoa kirjaksi eikä vihkoseksi. Moni kirja on tietysti monta kertaa pidempi. 100 sivuinen kirja on ohut. Ja lukuna kätevän pyöreä.) Sillä ihmisten päässä ei ole kirjaa vaan juoniaihio. Heidän päässään ei ole lausemuotoiluja, pilkunpaikkoja, kielenelävöityskikkoja, maisemakuvausten yksityiskohtia. Oikeasti kirja ei valmistu ilman näitä.
Järjestelmällinen työ on se, jolla oikeasti syntyy tulosta. Esimerkiksi voisin ottaa tämän blogini. Se ei ole kirjallisesti erityisen mainio. Eikä se filosofiatekstinä ole muuta kuin ns. "kohtuullinen" ; Se ei taipuisi kirjaksi, sillä vaikka olen itse vakaasti sitä mieltä että se pärjää valtaosalle filosofian nimellä myytävistä "pehmohössösaivarteluista" niin se ei pärjää yhdellekään näistä myytävyydessä. (Näiden kirjojen idea ja funktio on eri kuin itselläni, ja tämä on hyvä muistaa kun saan arroganssikohtauksen, eli vain lähes joka päivä.)
Kuitenkin en kirjoita päähän vaan blogiin. Ja tämä näyttää miten jokapäiväisellä alasistumisella saa aikaan jotain. Jotain joka on enemmän kuin laatikkoon homehtumaan jääneet 5 sivua jotka ovat esisivut siihen "kirjaideaan" joka menee hautaan sen pöytälaatikkokirjailijan (jolla ei ole pöytälaatikkoa eikä kirjaa) mukana tämän kuoltua. Harva uskonee että jaksan joka päivä innostua jostain filosofian kiemuroista. En usko itsekään. Tosin yllättävää on se, että jaksan innostua useimpina päivinä ihan vaan sen takia että "istun ja teen". Jos en istuisi ja tekisi, kyllästyisin todennäköisesti ja näin ei syntyisi edes sitä mitä nyt. (Olen kuitenkin melkoisen tyytyväinen aika moneen tuotokseeni.) Jo tämän blogin tuottamisen käytetty työmäärä voisi ällistyttää monet. Prosessointi vie valtaosan ylimääräisestä vapaa-ajastani ja esimerkiksi työmatkat kuluvat likimain tämänlaisen kanssa. Kirjoittaminen vie toki sekin aikaa. Ja jos panostaisin äidinkieleen, muotoiluun ja retoriseen tasoon, niin kirjoittaminen veisi toisen elämän. (Kirjoitan paljon koska mietin monia juttuja, enkä panosta kirjoituksen muotoiluun kovin hurjasti aikaa.)
Koska kirjoitamisessa on tämä ideointi+mainostamistasolta valtava loikka aktuaaliseen kirjoittamiseen, ja että ero ei ole yleensä ole luovuudessa, älyssä ja lahjakkuudessa vaan karusti sanoen perselihaksissa. Tämä kuilu johtaa siihen että jos henkilö kertoo kirjastaan, hän luulee että hän on työskennellyt sen parissa, vaikka tosiasiassa hän on vain toistanut jo tehtyä työtä ja kertonut helpolla ja mukavalla osuudella liikkuen kirjaidestaan - ja hommannyt mahdollisesti "taiteilija-kirjailijan statusta" siinä sivussa. (Not.)
Siksi olinkin karu, selitin kirjoittamiskuilusta ja sanoin suoraan päin naamaa, että en halua olla onelmanmurskaajasi, joten älä kerro minulle että kirjoitat tai tee mitään kirjareferaattia tästä kirjasta jota ei vielä edes ole ; Suoraan sanoen ; Älä spoilaa nautintoani. Lupaan että kun kirjoitat kirjan, niin minä ostan sen kirjan ja luen sen. Siksi sinun onkin luvattava että kirjoitat sen kirjan etkä vaan puhu siitä. Kerro sen sijaan edistymisestä, äläkä tässä tarkoita ideointeja vaan sitä että mitä olet saanut ylös kirjatuksi asti. Numerot ovat tässä hyviä. Valmistuneet sivumäärät, valmistuneet luvut ja aikajana johon nähden uskottavasti kirja tulee markkinoille asti ovat sen sijaan hyvinkin toivottavia, kiinnostavia ja mukavia tietoja.
Olin yllättynyt siitä että tämä esitys otettiin hyvin ja kohteliaasti. Eikä ollenkaan pahasti. (Jotenkin tuntuu että olen diplomaattisimmillani silloin kun en yritä olla sellainen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti