Perustukset

Ylläoleva kuva on esillä sen takia että ne näyttävät yleisiä mutta keskenään hyvin voimakkaasti erinäköisiä lähestymistapoja tieteeseen ja sen tekemiseen. Kun otetaan kantaa logiikkaan ja empiiriseen testaamiseen, voidaan sanoa että tämänlaiset suhtautumistavat nousevat usein esiin.

Kun katsotaan johtopäätöksiä, ne nojaavat aina jonkinlaisiin oletuksiin. Tämä on ongelmallista koska perustellaksemme yhden uskomuksen joudumme ottamaan toisia uskomuksia. Voidaan sanoa että tämä kysymys on epistemologian ja tätä kautta tieteenfilosofian ytimessä ; Kysymys on siitä, mikä on oikeutettu uskomus, mikä huono uskomus ja mikä on hyvin perusteltu uskomus.
1: Foundationalistit ovat hyvin klassinen tapa lähestyä totuutta. He vastustavat koherentisteja koska heistä itseääntukeva kehä on vain kehäpäättelyä. Näin ollen koherentisoimalla ei synny kunnollista oikeutusta. Foundationalisteilla on jonkinlainen tapa ottaa joitain perususkomuksia jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei ole järkevää kyseenalaistaa. Muut uskomukset johdetaan näistä. On siis yhteinen eikiistanalainen pohja josta ponnistetaan lopputulokseen jotka on sitten hyväksyttävä koska muuten olisi luovuttava siitä yhteisestä pohjasta. Foundationalistit korostavat usein perususkomuksista poikkeavien ristiriitojen etsimistä ja varmentamista. Foundationalismi on perusklassista "ensimmäisen näkökulman" korostusta. On olemassa jonkinlainen näköalapaikka metafysiikkaan, ja tämä tieto on perususkomuksissa. Voidaan sanoa että foundationalismi luottaa faktoihin tai nostaa sellaisten asemiin asioita.
___1.1: Foundationalismin piirissä on perinteisesti ottanut joitain totuuksia "itsestäänselvyyksinä". Sen käsitemaailmassa on olemassa sellaisia uskomuksia jotka ovat ns. "self evident", eli niitä ei tarvitse perustella. Yleensä tämänlaiset voidaan jakaa (1) loogisiin periaatteisiin ja perussääntöihin (2) verifioituihin faktoihin ja (3) mielensisäisiin tuntemuksiin. - Näin ollen jos laskee matematiikkaa, tai nojaa tieteellisiin teorioihin tai kertoo vaikkapa subjektiivisenkin tilan että "olen suruissani ja tuskissani" tai vastaavia esittää perususkomuksiin nojaavia esityksiä jotka ovat "väitteitä mutta kuitenkin enemmän kuin väitteitä". ~ Tämä voi tuntua kovasti ateistiselta tai ontologiselta naturalismilta. Kuitenkin foundationalismi on hieman eri asia kuin "naturalismi"; Itse asiassa jumalatodistuksissa mielensisäisiin tuntemuksiin on usein liitetty ajatus siitä että jos ihminen kokee Jumalan ja että tämä olisi peruskokemus.
2: Koherenssiperiaatteeseen luottavat taas korostavat että uskomusten takana on vain uskomusten kehä, jotka tukevat toisiaan ja näin yksikään yskomus ei ole tärkeämpi kuin toinen. Koherenssiperiaatteen kohdalla korostetaan yhteensopivuutta ja eleganttiutta, ristiriidattomuutta. Tässä näkemyksessä ensimmäinen näkökulma metafysiikkaan on olennaisessa osassa, koska tässä asioita koherentisoidaan ringissä siten että valittu näkökulma värittää tulkinnat ja näin vahvistus syntyy sisäisestä tulkintatavan sovittamisesta. Näin lopputuloksena syntyy "ensimmäinen näkökulma". Näkemyksessä kritiikki nähdään usein suopeasti muutostarpeena joka vaatii usein lähinnä käsitteiden tarkempaa muotoilemista. Koherentit näkemykset ovat kuitenkin yllättävän usein presuppositionalistisia kokonaisuuksia joissa jokin lähtökohta oletetaan virheettömäksi ja muut asiat tulkitaan tämän ympäriltä ja tämän ympärille. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätön seuraus koherenssiperiaatteen seuraamisesta - se on vain käytännössä hyvin yleistä kun sitä seurataan.
___2.1: Tässä näkemykessä käsite "self evident" on omituinen ; Joko ringissä olevat käsitteet ovat kaikki sellaisia tai yksikään niistä ei ole sellainen. Näkemykset ovat keskenään tasa-arvoisia. Tämä keskittyy helposti maailmankuvallisuuteen. Samoista havainnoista voi saada eri tulkintoja. Ja sellaiset käsitteet kuin parsimonia tai yksinkertaisuus nähdään nekin uskomuskannanottoina. Tässä näkemyksessä korostuukin usein analyysin tarkkuus jopa hiustenhalkomiseen asti ja näiden sovittaminen yhteneväiseksi skeemastoksi.
3: Konsilienssiperiaatteeseen luottavat ovat eräänlaine "sekasikiö". Heistä teorioiden on tavoiteltava ristiriidattomuutta. Kuitenkin toiset teoriat ovat keskeisempiä kuin toiset, koska niiden kautta saadaan tukea useammille näkemyksille kuin toisille. Näin osa teorioista on hyvinkin hedelmällisiä ja tätä kautta teoriat muuttavat tietopohjaa joka taas muuttaa näkemystä teorioista ; Joko heikentäen tai vahvistaen. Konsilienssiperiaatteen mukaan näkemysten perusyksikkö on aina teoria. Näin ollen eri teorioita törmäytetään toisiinsa ja näin saadaan kehän sijasta käsiteverkko joka elää ja muotoutuu eikä mikään kohta ole välttämättä pysyvä ja muuttumattomissa. Kritiikki otetaan vakavasti.
___3.1: Tässä mikään käsitys ei ole "self evident" eikä voi sellaiseksi muuttuakaan. Sillä voi olla että tämän hetken vahva teoria osoittautuu heikoksi ja silloin se on purettava ja tämä muuttaa helposti koko muutakin tiedeverkkoa. Teoriat ovat vain eri tavoilla voimakkaita. Tämä korostaa usein sitä että tutkimusohjelman aktiivisuus korostuu. Tällöin uhkana on se, että sellaiset teoriat jotka "etsivät avaimia tiellä katulamppujen läheltä eikä sieltä missä ne todennäköiseti ovat" saavat yllättävänkin paljon ylimääräistä painoarvoa. Tässä sivutuotteena syntyy se, että metafysiikka muuttuu etäiseksi. Näkemys nähdään metafysiikan sävyttämäksi, mutta sellaisella tavalla jossa apriorinen ja aposteriorinen ovat niin toisiinsa sekoittuneita että eroa ei oikein voida tehdä.

Ylläoleva apuna voidaan tarkastella hieman reformoitua epistemologiaa. Se on siitä mielenkiintoinen kulma, että se yrittää yhdistää tieteenfilosofiaa ja teologiaa. (Näin ollen ei ole yhtään yllättävää että tungen nenääni alueelle.) Tätä näkemystä kannattaa esimerkiksi Alvin Plantinga. Plantinga rakentaa argumentaationsa lähtien siitä että hän moittii klassista foundationalismia. Plantingan argumentaatio voidaan jakaa karkeasti kahteen pääteesiin;
1: On uskomuksia joita ei voida sanoa itsestäänselvästi perususkomuksiksi. Ne voidaan kyseenalaistaa. Joku voi esimerkiksi vedota muistiinsa ja sanoa tehneensä jotain. Mutta tosiasiassa tätä ei ole tapahtunut. Ihmiset muistavat väärin, erehtyvät ja tulevat hulluiksi. Näin ollen esimerkiksi lausunto "söin aamulla leipää" muuttuu kyseenalaiseksi. - Samoin kuin muistikuva "rukoilin eilen illalla ja sain rukousvastauksen". Plantinga korostaa että suurinta osaa perusväitteitä voidaan kohdella tämänlaisella skeptismillä, jolloin foundationalismin "ensimmäisestä näkökulmasta" putoaa pohja.
2: Plantinga korostaa että klassinen foundationalismi on itsensäkumoavaa. Hän korostaa että koska täällä on kahdentyyppisiä uskomuksia on jkaisen oikeutetun uskomuksen oltava joko perususkomus (belief) tai sitten johdettu sellaisesta. Mutta toisaalta ajatus foundationalismista itsessään voidaan nähdä näkemyksenä joka ei ole kumpaakaan. Se ei ole vallitseva tietoisuuden taso tai mikään luonnossa havaittava fakta.
___2.1: Plantinga lähestyykin perinteistä foundationalismia hyvin suoraviivaisen järkevästi ; Looginen positivismi voidaan nähdä "äärimmäisen foundationalistisena" metafysiikan kieltävänä ja perususukomusten verifiointiin luottavana. Siinä uskottiin että metafysiikka voidaan ohittaa ja kieltää ja täten saavuttaa varma totuus. Popper kuitenkin osoitti että se on itsensä kanssa ristiriitainen. Tämä huomio on erityisen tärkeä jatkossa.

Plantingan reformoitu epistemologia ottaakin hyvin olennaisena vastustavan kannan foundationalismiin. Hän rakentaa tälle vaihtoehtoisen koherenssilähestyvän tavan ja pitää tätä riittävästi perusteltuna koska yksi vaihtoehtoinen näkemys, foundationalismi, on osoitettu riittämättömäksi. Tässä Plantinga ei luovu varmasta totuudesta, hän lähestyy siitä että ihmisellä on varmuus (warrant). Ja että on Jumala joka on tämän varmuuden antanut. Näin ollen tietämisen ihanteesta ei tarvitse luopua, "ensimmäinen näkökulma" saadaan mukaan. Ihmisillä on varmuus saada luotettavaa tietoa ilman että skeptismi olennaisesti romuttaa tämän.

Se, mitä Plantinga itse asiassa tekee on itse asiassa koherentisoitua foundationalismia. Tässä on vain otettu lisää perususkomustyyppejä. Näin ollen Plantinga ottaa perususkomuksiin logiikkaa ja havaintoja ja kognitioita tukemaan muistiin perustuvat uskomukset ja Jumala-uskomuksen. Nämä perususkomukset ovat vain kehäisesti toisiinsa liitettyjä (tästä myöhemmin) joten niissä on koherentisoivia sävyjä. Perususkomukset siis liimataan toisiinsa koherenssiperiaatteella mutta muutoin näiden perususkomusten valitseminen on puhtaasti foundationalistista.

Plantingan koherentisointiprojekti muuttaa myös perususukomuksiin suhtautumista. Niiden ei enää tarvitse olla "parantelemattomissa" (incorrigible) tai "pettämättömiä" (infallible). Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että niille voidaan sallia oletuksenvaraisuutta ja virheellisyydelle on annettava suopeasti tilaa. Näkemykselle voi olla jopa vasta-argumentteja. Plantinga korostaa, että jos ihmisellä on perususkomus, hänen on lupa, oikeus - ellei peräti velvollisuus - jatkaa tämän perususkomuksen ylläpitämistä jos he eivät ole kuulleet sille vasta-argumentteja tai jos heillä on vasta-argumenteille vasta-argumentit.

Ongelmana tässä on tietysti se, mikä kaikki on laskettavissa perususkomukseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on "Suuri Kurpitsa" -argumentti (etenkin voodoomuodossa). Plantinga korostaa toki että ihmiset intuitiivisesti ja automaattisesti tietävät että jokin asia on oikein ja toinen väärin vaikka heillä ei olisi asialle minkäänlaista demarkaatiokriteeriä ja että tällöin tieteellisyyskysymysten määritelmien ja perustelujen sijasta on kysymys luotettavasta perususkomuksesta. (Plantingallahan on foundationalismista jäänteenä se, että demarkaatiota tarvitaan vain johdettuihin uskomuksiin, ei perususukomuksiin.) Kuitenkin tässä on mukana voimakkaat eri maailmankuvien erimielisyydet. Ihmiset yksinkertaisesti uskovat syvällä sydämessään hyvin keskenään ristiriitaisesti omiin asioihinsa. Näiden edessä Plantingan menetelmä on voimaton.

Ja koska vakaumus ja tunne on subjektiivinen, voi joku todellakin sanoa että kokee abstraktin Suuren kurpitsankin syvällä sydämessään. Ja tällöin vastavedoksi jää vain toisen tunteen kiistäminen omalla tunteella, joka osoittaa tunneauktoriteetin rakentamista. Ei enää ole kysymys vakaumuksesta vaan siitä kenen vakaumuksesta on kysymys. Valittavana on joko tämä uskonjohtaja-auktoriteettikeskeinen dogmatiikka tai sitten mikä tahansa mielivaltainen uskomus olisi otettava vakavasti. Plantingan ongelmana on se, että hänestä Suuri Kurpitsa ei ole kovin hyvä perususkomukseksi, mutta hänellä ei ole kriteereitä tai muitakaan erottamistapoja joilla perususkomukset voidaan erotella toisista uskomuksista.

Plantinga toki lähestyy tätä ongelmaa esimerkiksi kivun kautta. Hänestä perususkomukset voidaan kuitenkin kokea. Näin ollen esimerkiksi perusoletus kivusta voidaan perustella sillä että tietoisuus on kokenut kipua. Kipu siis tuottaa tietoisen kokemuksen kivusta ja toisaalta tietoinen kokemus kivusta tuottaa varmuuden kipuaistin olemassaolosta. (Ja voidaan ohittaa ajatus että ihmisillä on illuusio kivusta, joka syntyy vaikkapa muistivirheestä.) Tämä huipentuu Plantingan jumala-aistin käsittelyssä. Hän korostaa että perusaistimus on peruskokemus, jonka perustelu näyttää kehäiseltä mutta se johtuu siitä että on kysymys perususkomuksesta. Näin ollen perususkomukset ovat sellaisia että keskustelu, debatti, neuvottelu tai mikään muukaan rationaalis-tieteellinen lähestymistapa ei auta kysymyksessä koska "näyttää kehäpäätelmältä" ja "on kehäpäätelmä" ovat muodoltaan toisistaan erottamattomissa. Näin ollen olemme jälleen takaisin "suuren kurpitsan ongelmassa".

Tämän jälkeen tarvitsee oikeastaan vain muistaa että Plantingan argumentaatio voidaankin nähdä niin että Jumala on perususkomus. "Premissin sijasta fakta". Uskonnolliset tunteet antavat sille vahvistuksen. Ja vaikka tätä voidaan kritisoida, näille kritiikeille on kenties olemassa vasta-argumentitkin.

Nicholas Evrittin "The non-existence of God" kuvaakin tätä ajatusketjua siten että Jumalauskomus ei itse asiassa mitenkään uskottavasti ole peruskokemus ollenkaan, ja vaikka se olisikin, niin sillä ei oikeastaan ole minkäänlaista roolia Jumalatodistuksena. Evritt hakee apua siitä kolmannesta luokasta. Hän korostaa koherenssin sijasta konsilienssiä ; Hän korostaa sitä, että kipuaistimus liittyy aina johonkin muuhunkin aineistoon. Esimerkiksi meillä on tilanteita joissa voimme nähdä kivunaiheuttajan ja tästä voimme yleistää hieman niihinkin joissa kipuaistin aiheuttajaa ei nähdä. Samoin meillä on tietoa aistinelimistä ja siitä miten vaikkapa silmän puhkaisu vaikuttaa näkemiskykyyn tai ihon tuntoaistireseptorien halvaannuttaminen vaikuttaa tuntoaistiin. Näissä on tietysti mukana testattavia teorioita näiden reseptorien toiminnasta. - Jumalan ja jumala-aistin kohdalla tämänlaista ei tietysti voida tehdä. Näin voidaankin sanoa että perustuksissa on huomattavia laatueroja. Tuntoaisti on siksi paljon paremmin perusteltu.

Samoin hän käsittelee Plantingan uskonkokemusta. Kun Plantinga kuvaa uskonkokemukseksi vaikkapa sitä että ihminen lukee Raamattua ja kokee että Jumala puhuu hänelle, on vaihtoehtona se, että luetaankin jotain hyvää kirjaa ja tempaudutaan sen maailmaan. Kysymys on mielikuvituksesta ja hyvin kirjoitetusta kirjallisuudesta eikä perususkomuksen vahvistumisesta aistikokemusten kautta. Ajatus siitä että fiktio olisi faktaa ei ole kenestäkään järkevä - paitsi oikeastaan muiden kuin uskovaisten näkemys silloin kun aiheena on uskonnollinen kirja, eikä vielä mikä tahansa kirja vaan se heidän oman uskontonsa kirja.

Evritt korostaakin että koko ajatus uskomuksista voidaan perustaa siihen että uskomus (belief) voidaan jakaa kahteen päätyyppiin ; (1) duty-sense belief jossa yritetään ikään kuin hakea oikeutta olla jotain mieltä (2) truth-indicator belief jossa yritetään varmistaa että totuus on myös juuri tämänlainen eikä jonkinlainen muu. Hän korotaa että Plantinga perusteele kaikki näkemyksensä ensimmäisen tyypin kautta eikä puutu kakkostyyppiin. Kun keskustelussa on eriäviä näkemyksiä joista pitäisi saada selvää, olisi kuitenkin juuri tämä käsittelemättä jäänyt tyyppi sitä oleellista.
1: Se, että Jumalateoriaa on vuosisatojen varrella yritetty todistaa ties mitä kautta ja tämä projekti on totaalisen epäonnistunut. On luontevaa ajatella että episteeminen velvollisuus ohitetaan mielellään juuri sen takia kun siinä ei ole onnistuttu. Jumalatodistusten kohdalla näyttääkin juuri siltä että perusteluilla on haettu lupaa uskoa aina, ja jos onnistuminen olisi tapahtunut, niin se olisi merkittävää. Mutta kun ei onnistuta nähdään kriteerit ja testit "rajoittuneina", "huonoina". Eli onnistuminen merkitsee mutta epäonnistuminen ei merkitse mitään. Tältä lähtökohdin mistään keskustelusta ei voida puhua paitsi jonain toteutumattomana PR -abstraktiona.

On kuitenkin hyvä mainita esiin se tosiasia että Plantingan argumentit rakentuvat sen varaan että foundationalismi on itsensätuhoavaa koska foundationalismi itsessään ei ole perususkomus. Kuitenkin tämä argumentti on jotain joka voidaan heittää Plantingan omaan reformoituun foundationalismiinkin ; Sekin on tulkintakannanotto eikä perususkomus. Tilanne mutkistuukin kun tästä lähtien huomataan, että Plantinga ei sovella kaikkia ehtoja koherentisti.
1: Toinen muoto ja pompahtelu huomataan kun hän nojaa olennaisesti "warrantiinsa". Hän itse esittää reformoidussa epistemologiassaan että näkemykselle saa olla vasta-argumentteja, skeptisyyden kehää ei kuitenkaan saisi toisaalta olla. Warrant tarkoittaa maailmankuvallista itsevarmuutta ; Tämä näkyy siinä miten fiktiokirjanlukemisen tuoma varmuus on "mahdollisuus joka on lupa ohittaa" kun taas hänen "evoluutioteorian kautta johdettu iskunsa" on pelkkänä kritiikkinä riittävä syy pitää koko ateismi+evoluutio -komboa mahdottomana. Siksi ateisti ei saa olettaa juuri sellaista maailmaa joka sattumalta antaa takeen vaikka muita vaihtoehtoja olisi, vaikka hän kokisi kipua ja muita konkreettisia tuntemuksia ja saisi näin paluuta perususkomuksiinsa. Ja vaikka ateisti päätään Karjalan mäntyyn lyödessään kokee (a) kipua (b) että Puu on konkreettinen koska aikaansaa kipua (c) Puu näyttää männyltä joka on Karjalassa ja näin ollen havaintojen totuus on mukana koherentisoimisketjussa ja näin on mahdollista rakentaa koherentti luotettavuus-kokemus -kehä joka näyttää yhtä kehäpäätelmäiseltä kuin Jumala -argumenttikin ; Kuitenkin uskovainen voi uskoa Jumalan olevan luonteeltaan juuri tietynlainen ja takeen antava vaikka ties minkälaisia petosjuonia kehittelevät Jumalat olisivat periaatteessa mahdollisia.

Tämä kaikki selittääkin sen, miten maailmankuvien samanarvoisuus ; samoista havainnoista tulevat eri tulkinnat kohtaavat sen että maailmankuvat ovat eriarvoisia kun toiset ovat parempia voivatkin tulla aina tilanteenmukaisesti esiin. Sillä kaikki suuret kurpitsat ovat samanarvoisia, toiset suuret kurpitsat vain ovat samanarvoisempia kuin toiset. Eikä tätä eroa suinkaan selvitetä kokeellisesti konsilienssin kautta vaan määrittelemällä asia sellaiseksi. Suuri kurpitsa on kuollut - kauan eläköön suuri kurpitsa!