Heideggerin "Oleminen ja aika" on lukukokemuksena perin merkillinen "olla" -verbin filosofointiin liittyvä teos. Heideggerin mukaan tämän käsittely oli olennaista koska hänestä länsimaat olivat kulttuurina ja filosofiana unohtanut olemisen ja keskittyneet tekemiseen. Olemisen tapa on keskiössä, ei olemassaolo itsessään. ; Heideggerin tekstin mutkikkuuden pääsyy on siinä että hän yrittää näyttää että olemista on tavattu kuvata asiana ja oliona.
Heideggeristä olemassaolon unohtaminen on siitä että ikään kuin ajatellaan että olemassaololla olisi sellainen ominaisuus joka syntyy puulle kun siihen viitataan ja sanotaan että "tämä on puu". Näin Heidegger hylkää suurimman osan vastauksista kysymykseen "Miksi on jotain sen sijaan että ei olisi mitään?" Heidegger yritti saada huomion keskittymään siihen että on olevuus joka pohjimmiltaan on pakko tulla "ei mistään". Hän korostaa että jos viittaa kosmiseen evoluutioon tai Jumalaan aikaansaajana, kohtelee olemassaoloa ominaisuutena, joka oli Heideggeristä se olennainen virhe.
Tätä voisi soveltaa nykyajatteluunkin - tai ainakin maailmankuvalliseen inttämiseen jos "ajattelu" tuntuu voimakkaalta sanalta. Esimerkiksi siinä missä nykyajan fysikaalisen todellisuuskäsityksen kannattaja selittää kvanttifluktuaatiosta ja multiversumista ja teologi alkusyystä causa sui -argumentaatiolla (joiden takana on identtinen mekanistinen luonne) asioita ja selittävät siitä miten multiversumi tai Jumala on liikkumaton liikuttaja, Heidegger tuhahtaa siihen että tässä olemassaoloa tarkastellaan siten että oletetaan että on sellaisia asioita kuin aktuaalisuutta ja potentiaalisuutta. Eli huomio vedetään syrjään itse olemassaolosta ja siirretään huomio ikään kuin houkuttelevan red herringin avulla syrjään keskustelemaan olemassaolevan ominaisuuksien erilaisista luokista ja niiden ilmenemisestä (ja nämä oletetaan olemassaoleviksi olemassaolon selittäjiksi). Näin kaikki tiivistyy ja palaa teologisis-luonnontieteellisesti hienostuneista syistä ikään kuin jälleen takaisin "Jarlan paradoksiin" se, että olemassaoloa selitetään sitä kautta että oletetaan ensin jotain muuta olevaksi ja tätä kautta saadaan aikaan "olemassaolo" joka on ikään kuin asioiden ominaisuus (jolla on syntysuhde syy-seurauslain kautta kuten kaikilla ominaisuuksilla.)
Eksistentialisti voisi sanoa että olemassaolo ei ole jatkuvaa vaan "binääristä". Asia joko on olemassa tai ei ole olemassa. Välivaiheita ei ole, joten ei ole mitään joka olisi vähän olemassa ja jota kautta voitaisiin ponnistaa suurempaan olemassaoloon. Olemassaolo on siis ikään kuin "tyhjästä annettu".
Näin Heideggerin mukaan olisikin unohdettava koko aikaansaatu filosofia, tai valtaosa siitä. Heidegger näki että metafysiikka olikin ongelmallinen ; Sitä vastaan yritettiin ikään kuin taistella, ja teoriointia kuvattiin kuin metafysiikka olisi vähenemässä. Hänestä metafysiikka oli jotain joka ei haihdu mihinkään vaan joka on mukana tieteen historian tulkinnoissa ja kätkee meiltä olemassaolon. Siksi Heidegger vihasi teoretisointia ja korosti suoraa ja aktuaalista kohtaamista. (Sääli vain, että tämäkin ihanne näyttää mahdottomalta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti