Olen elänyt maailmassa jossa on sellainen väri kuin "vaaleanpunainen" jolla on paljon synonyymejä. Tällä tuli toimeen. Kuitenkin moni on sitä mieltä että esimerkiksi pinkki tai magneta on tietynlainen sävy joka ei ole vaaleanpunainen vaikka silmä sanoo muuta. (Magneta taas on kuulemma enemmän purppuraa joka taas on violetti -sanan vastaava kiusa.) Samaa mieltä ovat ne miehet jotka ostavat lohenpunaisen paidan ja selittävät että se ei ole naisekas vaaleanpunainen vaikka silmä näkee ihan selvästi että on.
Sitten keskustelu menee siihen onko paita roosa, vaaleanpunainen, pinkki vai lohenpunainen ja unohtuu se, että pinkki eli vaaleanpunainen on just hyvä väri miehelle riippumatta siitä kutsuuko hän sitä "lohenpunaiseksi" suojellakseen maskuliinisuuttaan vai ei. Mutta tunnetusti mies ei koskaan sano ei. Sen sijaan hän saivartelee vaaleanpunaisen määritelmistä, joka taas on jotain jota tavallisesti liitetään naisiin ja feminiinisiin miehiin, toisin kuin silloin kun aiheena on se muka lohenpunainen paita joka on itsellä päällä.
Turhaa kiusaa on tämänlaisesta saivartelusta. Ergo : Analyyttinen filosofia tyyliasioissa on turhaa ja raivostuttavaa. Tosin se taitaa olla sellaista kaikessa muussakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti