Rikkaiden luksusta

Ylläoleva vannin diagrammi kuvaa karkeasti mielikuviani jotka liittyvät luksukseen. Jaottelin sen taakse kolme kriteeriattribuuttia, esteettisyyden, kalleuden ja mukavuuden. Niiden puute johtaa ikään kuin "vastaesimerkkeihin" jotka osoittavat että yhden puute johtaa siihen että ehto ei mielestäni toteudu. (Ne eivät siis kuvaa koko vannin diagrammin kohtaa, vaan ovat ikään kuin yksi esimerkki. Siksi väri on harmaa ja mukana on heittomerkit.) Tämä malli näyttää että "bulkkiluksus" ei mielikuvissani ole mahdollista ja että esimerkiksi muoti on itse asiassa vain luksuksen parodia.

Olin tästä pienestä - alun perin "ei blogiin tulevaksi tarkoitetusta" analyysintekosormiharjoittelusta - sen verran yllättynyt että päätin laittaa sen esille. Näkemykseni nimittäin mukailee yllättävän voimakkaasti sitä mitä Coelho kirjoittaa eleganssista. Ja Coelho edustaa juuri sitä kirjoittajatyyppiä johon olen yleensä suhtautunut jopa pienellä huvittuneisuudella. Mystiikkapainoitteisissa kirjoittajissa on aina jotain sellaista, että etäännyn heistä, en kykene ikään kuin imeytymään heidän kirjoitusmaailmaansa ja asennoitumisen tyyliinsä noin suunnilleen ollenkaan. Siksi onkin aina herättävää huomata että sitä itse tuottaa jotain hyvin samanlaista. Moni eroista latistuu tämän jälkeen tyylieroksi. (Joka taas on hyvä muistaa koska omaa tyyliäni on kuvattu usein etäännyttäväksi ja hankalasti samastuttavaksi.)

Coelho kuvaa sitä, miten rikkaus ja tyylikkyys eivät ole samoja asioita. Rahalla ei saa esteettisyyttä. Hän korostaa myös sitä että muoti muuttuu mutta tyylikkyys säilyy. Näin moni aikanaan muodikas ihminen voi olla tyylitön ja myöhempinä aikoina huvittava. Mutta toisaalta hän korostaa miten muotialan johtajissa voi olla eleganssia joka muodikkuudesta huolimatta kantaa vuosisatojen taakse. Tässä mielessä hän on joustavampi kuin vannin diagrammini jonka mukaan muoti on luksuksen parodia. Coelhon mukaan muodissa voi olla tyylikkyyttä. Eleganssi ei vain ole väistämättä muodikkuudessa. - Coelho on yllättävän paljon samoilla linjoilla kanssani myös siinä että hän korostaa että mukavuus on olennainen osa kuviota. Tyylikkyys joka ei ole miellyttävää kadottaa olennaisen osan perusluonteestaan.

Toki näillä asenteilla on vaikutusta muutoinkin. Voidaan esimerkiksi ottaa esiin erään rap -artistin (?) lausunto "moraali on rikkaiden luksusta." Tässä lauseessa on toki luokkatietoisuutta - ja sisällön toistuvuutta kun luksus on eksklusiivista, vain rikkaille. Tässä korostetaan itse asiassa sitä (sinänsä) tosiasiaa, että monin paikoin altruismi vaatii resursseja uhrattavaksi (esimerkiksi hyväntekeväisyydeksi puhutun ilmiön puolella), ja tätä kautta altruismi ja moraali ovat paikoin statusta korostavia.

Tämä on kuitenkin melko karu piirre, koska tämä asettaisi moraalin samaan paikkaan joka vannin diagrammissani on "huvitusten" kohdalla. Itse uskaltaisin sanoa että moraali on esitettyä laajempi, eli kalleus ei ole moraalin kriteeriattribuutti, vaan tämä ominaisuus on vain mukana monissa moraalisissa teoissa. (Eli moni moraalinen teko on mahdollista vain rikkaille ja että moni moraaliaktio maksaa paljon, mutta kaikki moraaliset teot eivät ole kalliita.) Tällöin moraalipiriin sisällä on toki selvästi luksus, mutta moraalisuus on mielestäni ehdoiltaan vähemmän tiukka ja luksuksen kanssa ainoastaan osittain päällekäinen. Osa moraalisuudesta on halpaa, jolloin mukavat ja kauniit teot, kuten toiselle hymyleminen, ovat eettisiä aktioita, eli osa moraalista on myös "köyhien kitchiä". Tässä mielessä rapartistin näkemys on oikeansuuntainen mutta vielä hieman jäsentymätön. (Missä kenties vain se ensimmäinen osa on se yllätys kun taas toinen osa ei.)