Jukka Kemppinen kirjoitti blogissaan otollisuudesta. Kemppisellä on vakavaa asiaa. Hän käyttää yllättävän yleistä "ateismia vastaan puolustautumista" jossa selitetään että ateisti ei suinkaan kritisoi uskontoa vaan ainoastaan Jumalasta tehtyjä olkiukkoja. Teologien Jumala olisi erilainen kuin miksi se nähdään. "Amerikasta meille levinnyt tieteeseen tukeutuva keskustelu Jumalan olemassaolosta on jotenkin noloa. Tietenkään mitään Jumalaa ei ole olemassa. Siis sellaista jumalaa, joka "olisi olemassa" ei ole olemassa. Jos tuolla ison J-kirjaimen sanalla tarkoitetaan jotain muuta kuin tavanomaisuuksia ja sovinnaisuuksia, kyllä se on olemassaolon tuolla puolen."Kommenteissa tätä perustelua tuetaan ajatuksella transsendentista, ja eksistentialistisella sävytyksellä jossa "Jumalassa rakkaus edeltää olemista." Tämä vie tietysti ajatukset kovasti siihen suuntaan mitä Tillich on sanonut kristinuskosta. Ajatus on jotain jonka voisi sanoa kiinnostavan kaltaistani "hengellisyyteen kykenemätöntä agnostikko-uskonnotonta".
Ja Tillichin nimeä taas tuodaan uusateistien kritiikissä esiin toistuvasti. Tämä ei tietysti yllätä. Esimerkiksi Seurakuntien Lapsityön Keskus on mielestäni esittänyt Tillichin mielenkiintoisesti Rockmusiikkiin yhdistettynä. "Ajattelun voi yleistää siten, että elämän perusluonne kaiken kaikkiaan on dynaaminen, ja Jumala on kosmista energiaa, joka vaikuttaa kaikessa, mutta jota ei voi vangita mihinkään määritelmiin. Tämä synnyttää anarkistisen ja mystisen perusvireen. Tässä valossa kaikki poliittiset ja uskonnolliset järjestelmät ovat kielteisiä - ei vain toteutukseltaan, vaan periaatteessa. Määrittelyt rajoittavat elämää, joten kirkko ja papit ovat elämästä vieraantunut kontrolli- ja alistamisjärjestelmän osia. Jeesus voidaan nähdä rockissa ilmenevän elämäntavan ja -ihanteen edustajana. Vihjeiden kautta ilmaistuna rokkari jatkaa Jeesuksen jalanjäljissä, mutta sitäkään ei voi määritellä, koska mitään ei voi määritellä."
Toisin sanoen uusateistien projekti esitetään epäonnistuneeksi koska he voivat kritisoida vain ja ainoastaan erilaisia Jumalan määritelmiä. Näin jotkut kreationistiset teoriat voidaan kumota väärinä. Samoin voidaan kritisoida uskonnollisia järjestelmiä ja instituutioita. Näin uskontoja voidaan moittia pahanteosta. Mutta että nämä olisivat pakotetusti ohiampuvia koska niissä on olemassa jokin Jumalan määritelmä jota moittimaan ateisti asettuu. Näin uskontoon tuleva suhde on mystinen ja elämäntapaa jäsentävä. Tämä näkyy Kemppisen toisessa jutussa jossa hän käsittelee logaritmista uskoa. "Minusta tunnustuksellinen ateismi on hyvä esimerkki taikauskosta. Uskonnottomuus - Ilkka Niiniluodon ja monen muun käyttämä hyvä nimitys - taas ei sisällä metafyysistä kannanottoa, vaan täysin järkevän ilmoituksen, että nämä asiat eivät nyt kiinnosta. Ateismi pitää totena, ettei Jumalaa ole olemassa. Kirkkomme tunnustuskirjat eivät pidä totena, että Jumala on olemassa - niissä puhutaan uskosta. Jos joku sanoo tietävänsä, ettei yksisarvisia ole olemassa, hän on tässä asiassa taikauskoinen. Millä sellaista voi tietää" Minusta tämänlainen suhtautuminen on omituista. Usko Jumalaan ja usko ateismiin nimittäin kohtaavat kuitenkin elämässä erilaisen kohtelun. Jos joku sanoo uskovansa Jumalaan, tätä pidetään positiivisena asiana. Ateisti taas on vain taikauskoinen. Kemppinen selittää että uskonelämä jäsentää elämää, kuten matematiikkakin. Ja että ateistejen pitäisi itse asiassa kiistää abstrakti matematiikkakin, joka on konkreettisen olemassaolon tuolla puolen.
Kemppisen jaossa minua ällistytti ensimmäisenä - ja jälkikäteen eniten - se, että hän laskee uskonnottomuuden "kiinnostuksen puutteeksi". Tämä on karu väite. Jos hän olisi määrittänyt sen eksistentialismin kentässä koherentisti "heittäytymisen puutteeksi" olisin toki allekirjoittanut tilan ja esittäisin että se on olennaisinta itseäni. En silti väitä että en haluaisi hypätä suuntaan tai toiseen. Haluan vain tietää mihin hyppään. Ja melko pitkästi tämän tietämisen eteen olen tämänkin blogin suoltanut. Uskova yrittää kasvaa uskossaan ja uskoonsa, olemaan enemmän itsensä kuin nyt. Kaltaiseni agnostikko yrittää kasvaa itsestään ulos, olemaan enemmän itsensä kuin nyt.
Tämän jälkeen minua ihmetyttää matematiikkavertaus. Sillä matematiikka perustuu määrittelyjen seuraamisiin. Jumala taas on nimenomaan määritelmien ulkopuolella. Jumala ei ole siis matematiikkaa vaan suorastaan anti-matematiikkaa. Uskonnoton toki onkin sellainen joka muistaa sanoa että "jos matematiikka on puhdasta, se ei ole fysiikkaa. Jos fysiikka ei ole puhdasta, se ei ole matematiikkaa." Matematiikka on orjan tai apuvälineen asemassa, abstraktio jonka abstraktius myönnetään ja hyväksytään vain koska se auttaa empiirisessä projektissa. Ja kyllä. Juuri tämänlaista linjaa uusateistit vetävät. He siis tekevät juuri kuten Kemppinen vaatiikin. Tästä on kuitenkin enimmäkseen ongelmia ateistejen sijasta niille jotka käyttävät tämäntapaista argumentaatiota.
Kemppisen ja muiden vastaavien strategia on kuitenkin uskonnon ehdoilla uskonnosta puhumista. Sen piirissä kuitenkin puhutaan ateismista eiateismin ehdoin. Nykyajan ateistit, uusateistit, eivät yksinkertaisesti puhu "eksistentiaalisella tasolla" vaan "essenssitasolla". Ateistien kritiikki onkin siksi jäänyt jälkeen, vanhan ateismin, pariin. Jos uusateistit taas lähestyvät samanlaisella asenteella ja ajattelevat että elämäntapa jäsentyy ja että uusateismia pitää ymmärtää sisältäpäin, on helppoa huomata kaksi asiaa. Kemppinen sanoo että jokin kysymys on väärä, tylsä ja huono ja tätä kautta hän asettuu uusateistien tielle. Hänellä ei kuitenkaan ole valtaa päättää siitä kiinnostaako asia ja mistä kulmista sen on kiinnostettava. Ja samalla hän ilmituo oman halveksuntansa monia niistä joista tämä kysymys on teistisessä sävyssä kiinnostavaa. Ja ajattelee että tämä halveksunta ja akateemisten teologien muotitrendit saavat määrittää kokemus-kiinnostusteemaa myös uskovaisten puolella. Uusateistit taas ottavat nämäkin ihmiset vakavasti, ja pitävät heitä vakavasti erehtyneinä.
Tässä valossa onkin varsin karua kiistää kokonainen elämänkatsomustapa ja maailmankuva sen takia että ateistit ensin pakotetaan kriittiseen suhtautumiseen johonkin kantaan voidakseen olla jotain mieltä. Eli uskonto asetetaan primaariasemaan johon olisi pakko ottaa kriittinen kanta jotta voisi olla ateisti. Ja kun kriittinen kanta otetaan, tämä kielletään koska se on kauhean negatiivista kun jonkun vakaumus ottaa siitä kuhmua ja määritellään asenne muutenkin pakosti vääräksi kun kritiikissä on käytetty sanoja, määritelmiä ja argumentteja. Ja muuta propositionaalista tietoa joka ei sovellu transsendentin käsitteeseen jonkalaiseksi Jumala taas on asetettu. Tämänlainen ei johda minun - eikä toivon mukaan yhtään kenenkään muunkaan - mielessä sellaisiin ajatuksiin että "Good job man, please carry on!" Etenkään kun jopa eksistentialistisista kulmista voitaisiin sanoa että tämänlainen näkemyskielto on muistutus siitä että moitteen lausuja on "epäotollinen" ; Jos Jumalan rakkauden kokemus tekee ihmisen sellaiseksi että hän auttaa muita ihmisiä, niin tämänlainen tilanne vertautuu sen sijaan siihen kun joku räyhäkkäämpi poika olisi "päässyt pukille" ja lesoilisi tästä saavutuksesta kaikille muillekin ja neuvoisi miten muutkin pääsisivät. Tämä ei ole rakkaudellista panostusta vaan jotain vähän muuta.
Kemppisen (ensimmäinen linkki) otollisuusaiheinen blogaus päättyy paradoksaaliseen lopukkeeseen. "Silloin tällöin luen tai kuulen jonkun sanovan itsestään: "Olen ateisti." En ole vielä ruvennut mutta olen ajatellut ruveta vastaamaan: "Niin Jumalakin on."" Minä taas olen ajatellut ruveta vastaamaan tuonlaisiin "Sittenhän se ei voi olla huono tai synnillinen valinta." Asioita on joskus mukava hoitaa letkautuksin.
Letkautukset ovat käteviä. Sillä jos aiheena on se, onko Jumala ateistinen on tietysti varsin omituinen. Jos hän on itselleen olemassa, hänellä ei ole uskoa vaan tietoa. Hän on siis yhdessä määritelmässä uskovainen ja toisessa ei. Ja jos Jumala on vain kaikkialla, ei voida olla varmoja aistiiko hän itseään, onko vain tietoinen vai myös itsetietoinen... Mutta kenties kaiken voi ohittaa sillä että Jumala ei käsitä itseään koska Jumala yrittää kaikki määritelmät ja ymmärryksen. Se on ainakin leppoisaa, helppoa ja äärimmäisen epäinformatiivista. Sellaisen ympärillä oleva teutarointi johtaa siihen että voidaan pyöritellä sanoja tarkoittamatta yhtään mitään. Jolloin kaikki muut tietysti käsittävät asiat väärin koska sanovat siitä jotain ja tämä on by definition väärässäoloa. Tämän pitäisi tyydyttää kaikkien metafyysiset tarpeet ja kenties puolet fyysisistäkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti