Puskafarssia ja puunkaatoa.

Moni on jo varmasti hieman tylsistynyt siihen että tuon esiin Plantingan argumentteja. Etenkin kun monesti keskityn vain johonkin yksityiskohtaan jota olen ennen sanonut. Tai uutta käsitellessänikin livahdan vanhan puolelle. Tällä kertaa uskoisin että kombinoin vanhaa sillä tavalla että kokonaisuudessa on kuitenkin jotain hieman uuttakin. Vanhat elementit siis törmäävät ja ainakin omassa mielessäni syntyi kokonaisuus jota on lupa kutsua täydentymiseksi.

Jos katsotaan yksinkertaisesti ja pintapuolisesti Plantingan argumentaatiota jossa hän ottaa evoluution naturalismia vastaan, on argumentti toki erikoinen jo sillä tavalla että hän esittää että "Evoluutio ei ole ongelma". Evoluutio ei siis ole sisäisesti ristiriitainen. Sen sijaan hän esittää että evoluutio ja naturalismi yhdessä ovat ongelmallisia. Ja hänen argumentaationsa ei käsittele itse asiassa ollenkaan sitä, onko evoluutio totta vai ei. Hän esittää peräti eksplisiittisesti että hänen kantansa on se, että jos naturalismi on totta, ei ole rationaalista uskoa evoluutioon koska silloin ei enää voisi uskoa olevansa rationaalinen in first place. Toisin sanoen hän esittää implisiittisesti asian niinkin että jos evoluutio on totta, on ikään kuin pakko oma järkensä pitääkseen uskoa Jumalaan. Teismi voi antaa luotettavat aistit ja sen jälkeen voimme uskoa evoluutioon johon Jumalan antama tieteellinen kognitio ohjaa. Evoluutio ei siis itse asiassa ole Plantingalle ongelma, ja naturalismikin on ongelma vain ja ainoastaan tiedollisella kannalla.

Plantinga ei puhu siitä miten asiat ovat, vaan siitä miten tästä myös voitaisiin tietää.

Alvin Plantingan taekäsitys katsoo asioita hyvin tyypitellen. Hän yhdistää ihmiskognition yhteen pakettiin, jossa on erilaisia osa-alueita. Hän ei mieti että ihmisen päätteleminen on eri tilanteissa kenties hyvinkin erilaista. Tässä on nähtävissä kaksi pääkohtaa, joihin evoluutioteoriasta edes minimaalisesti ymmärtävä analyyttinen mieli tarttuu.
1: Hän käsittelee päättelyjärjestelmän ja toiminnan osasia vapausasteisina, olettaen että ne ovat toisistaan riippumatta. Ja hän laskee ne lopputilasta miettimättä miten tämänlainen järjestelmä voisi syntyä evolutiivisesti.
2: Lisäksi kognitiot voidaan jakaa karkean intuitiivisiin ja tieteellisen analyyttisiin. Ja esimerkiksi aiheiltaan abstrakteihin ja konkreettisiin.

Plantingan ja hänen kannattajiensa tapa on ohittaa tämäntyyppiset jaotteluvaatimukset. Sen jälkeen mainitaan että kunnollista varmuutta ei ole. Mutta voidaankin esittää että jos evoluutio voikin tuottaa virheellisiä havainnointitapoja, on oleellista miettiä myös sitä kuinka helposti se tämänlaisia tekee. Siksi onkin hyvä huomata, että vaikka sekä kohta 1 ja kohta 2 pitävät sisällään mahdollisuuksia takeen menettämiseen, niiden yhteisvaikutus itse asiassa johtaa tilanteeseen jossa tämän kombinaation toteutuminen olisi hyvin epätodennäköistä.

Tämä taas on oleellista koska Plantinga itse ei suinkaan osoita että evoluution ja naturalismin kombinaatio ei voisi tuottaa taetta. Hän argumentoi että kun vaihtoehtoja on paljon, niin tämän toteutuminen on epätodennäköistä. Kun tilanteet pistetään ristiin, ei ole vaikeaa huomata että vaaditaan hyvin tietyllä tavalla romahtanutta takeettomuutta jotta ihmiskunta ei voisi sitä huomata.

Aluksi voidaan lähteä siitä että evoluution mukaan asiat tapahtuvat. Plantinga nimittäin laittaa arviossaan todennäköisyydeksi lopputilan jossa on valmiina kolme osaa. Belief-Cum-Desire -osaset. Jos otamme tässä kohden avuksemme hänen tiikeriesimerkkinsä ; Hän käskee olettamaan esihistoriallisen Paulin jota nälkäinen tiikeri lähestyy. Pakeneminen on luonnollisesti evolutiivinen seuraus. Mutta kuitenkin tähän toimintaan voidaan päästä monella erilaisella luulolla. Paul voi esimerkiksi haluta tulla tiikerin syömäksi mutta pakenee koska hänen mielensä on huono ja hän luulee että tilanne on sellainen että tiikeri ei halua häntä syödä. Näin selviytyminen tapahtuu vaikka mitään oikeaa uskomusta ei olekaan takana. Paul voi myös nähdä tiikerin ystävällisenä kissana ja haluaa silittää sitä, mutta uskoo että paras tapa päästä tämän lähelle on juosta siitä poispäin. Hän korostaa että vaikka ajatteluprosessi olisi miten mielenvikaisen oloinen, niin evoluutio ei välitä kunhan käyttäytyminen on asiaankuuluvaa.

Valitettavasti Paul ei ole lähtökohta. Sen pitäisi olla bakteeri. Tässä kohden riittää että ottaa lähtökohdaksi reseptori ja reaktion siihen. Tämä on yksinkertaisin havaitsemis-toimintareaktio. Aineisto voi olla myrkkyä, ruokaa tai monenlaisia asioita. Olennaista on se, että evoluutio välittää vain siitä että reseptori tunnistaa kohteen ja reagoi. Tässä ei ole tietoista prosessointia. Tässä mekaniikassa takeesta puhuminen ei ole mielekästä ; Väärä havaintotapa johtaa heikentyneeseen adaptaatioon. Näin ollen onkin järkevää uskoa että evoluution pohjalla on reseptori-reaktiojärjstelmiä jotka ovat periytyneet bakteereista ylöspäin. Tämä muuttaa Plantingan mahdollisten vaihtoehtojen avaruutta huomattavasti. Tilanne muuttuu vieläpä entisestään kun tajutaan että jotta kaikki toimii, niin halu ja uskomuskaan eivät tule kertaheitolla mukaan.

Jos meillä on jo järkevä reseptori ja tähän reagointi pohjalla, ja tähän liitetään yksi osa lisää on selvää että esimerkiksi jos hän komboon liitetään halu, on omituista antaa oikeaan havaintoon ja reaktioon väärä halu, koska tämän väärän halun adaptiivisuus itsenäisenä olisi selitettävä. Sama toimii tietysti vielä siihen viimeiseen osaan joka rakentaa koko toiminta+havainnointi+halu+ennakoiva uskomus -ketjun. Emme voi vain olettaa että osat naksahtavat yhteen, niiden välille on oletettava välivaiheet. Välivaiheet joissa on funktio.
1: Jos Plantinga olisi lukenut kreationistien vaatimuksia kehityshistorioista hän olisi kenties osannut huomata että lopputuloksen funktionaalisuus ei riitä jos joku kysyy että "mitä tekee puolikkaalla silmällä". Hän voisi huomata että Dawkins ja kumppanit ovat halukkaita pyörittämään välivaihtoehtoja silmille. Sillä vaikka ne ovat spekulatiivisia vasta ne osoittavat että "mahdoton kehittyä vähitellen" ei ole se asiantila. (Mahdollinen spekulaatio kumoaa väitteen mahdottomasta.)

Karkeasti sanoen voimmekin sanoa että tämä mietintä johtaa vakavasti miettimään sitä minkälaiset takeettomuusvaihtoehdot sitten ovat uskottavia. Itse olen valmis miettimään "mitä hyötyä on puolikkaasta vainohulluudesta" (Takeettomuudesta.)

Tässä esiin nousee ennen kaikkea jako abstraktiin ja konkreettiseen. Evoluutioteorialla ei taatusti ole mitään kosketuspintaa Jumalaan. Jumalausko ei tapa eikä ateismikaan tapa. Näin ollen vakaumuksessa ei ole adaptiivista voimaa itsessään. Tosin kuin konkreettisissa asioissa.

Konkreettisissa vaaroissa tiikeri on luonteva esimerkki, koska sen pakenemisesta on selvää selviytymishyötyä. Se, että tämänlainen tulkittaisiin totaalisen väärin on "yllättävän vaikeaa", kuten yllä argumentoin. On kuitenkin olemassa yksi elementti joka tekee takeesta enemmän kuin mahdollisen. Kysymys on biologeille tuttu. Kysymys on alireagoinnista ja ylireagoinnista.

Tästä kenties klassisin käyttämäni argumentti on Pascal Boyerin argumentti antropomorfismin havaitsemisen selittämisestä. Hän kuvaa sitä, että ihminen ylireagoi ja tulkitsee pimeässä pensaihin hirviöitä ja petoja. Tämä on selvä väärinhavaitsemisen kohta koska pensaissa harvemmin on hirviöitä ja petoja. Syy on se, että turha säikkyminen vie vain energiaa, kun reagoimatta jättämisestä kuolee. Näin ollen ylireagoimiseen ja säpsymiseen on ikään kuin automaattinen ylitaipumus. Myös Matt Ridley on korostanut että intentioiden ylitulkitseminen on mahdollista sen takia että jos esimerkiksi jonkun tapahtumaketjun takana on salaliitto, sen havaitseminen voi pelastaa henkesi. Ylireagointi ei sen sijaan ole yhtä vaarallista koska olematon salaliitto ei ole juuri koskaan tappanut ketään. ; Vastaavaa ylireagoimista on ihmisten seksuaalisessa käytöksessä. Esimerkiksi miehet tulkitsevat naisien olevan heistä kiinnostuneita tilastollisesti useammin kuin naiset todella ovat.

Tämä on selvä väärinhavaitsemisen muoto. Tässä on selvästi kysymys takeettomuudesta koska takana on väärä oletus. Havainnot tulkitaan totaalisen virheellisesti ja epätodesti. Evoluutiota esitetään näiden selitykseksi "ihan virallisestikin" (eikä pelkästään kreationistien olkiukoissa). Näin ollen on selvää että evoluutioteoria todellakin ohjaa kohti tietynlaisia takeettoman käyttäytymisen muotoja. Ja kuten pensaissa olevat tiikerit näyttivät, tätä tapahtuu myös arkisen konkreettisissa asioissa eikä koske pelkästään "abstrakteja henkimaailman juttuja". Näin ollen on selvää että Plantingan väite siitä että evoluutio voisi tuottaa väärää havainnointia on ehdottomasti tosi.

Mutta tietenkään asia ei itse asiassa jää tähän. Se jäisi tähän jos argumentaatiossani ei yhdistettäisi kahta analyyttistä konseptia. Näiden yhteisvaikutus on se, joka tekee Plantingan argumentaatiosta varsin omituista.

Sillä tosiasiassa meillä voi olla runsaastikin sellaisia takeettomuuden tiloja joiden hoopouden voimme havaita. Esimerkiksi voimme kuvitella esimerkkimme Paulin jolla on virheellinen takeeton reaktiomaailma. Hänen aivoissaan ei ole vikaa. Hän vain luulee että tiikeri on mukava otus ja haluaa silittää sitä. Hän vain juoksee sitä karkuun koska luulee että se on kätevin tapa päästä silittämään tiikeriä. (Huomatkaa että tämä on Plantingan oma vaihtoehto takeettomuudelle joten en vääristele taatusti hänen sanomisiaan.) Kuitenkin Paulin aivoissa ei ole vikaa ja hän osaa todennäköisyysarvioita.

Hän voi siksi suorittaa tieteellisen kokeen jossa hän jakaa ystäviään kahteen ryhmään. Toisen jalat hän sitoo yhteen ja toisten antaa juosta silittämään. Hänellä on tietysti mahdollisesti voimakaskin ennakko-oletus siitä, että ne joiden jalat on sidottu eivät pääse silittämään tiikeriä. Mutta kun katostaan mitä tiikerit sitten tekevät, voidaan huomata että toteutuvat todennäköisyydet ovat yllättäviä. Näin ollen intuitioiden ja reaktioiden välillä on suuri ero. Näin ollen syntyy kuilu Paulin intuition ja tieteen havaitseman välille.

Itse asiassa tämä taas on se, joka on se mitä tiede on hyvin monessa paikassa huomannut. Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat tunnettuja epäintuitiivisuudestaan. Tutkijoiden intuitio näkee ne kauniina, mutta tämä on seurausta siitä että "aivot ovat yllättävän plastinen elin". Koulutus muuttaa voimakkaasti sitä mikä on järkevää ja uskottavaa. (Tutkijan ja kadunmiehen intuition suhde kvanttifysiikkaan muuttuu juuri tämän kautta.) Ihmiset eivät osaa suhtautua intuitiivisesti ymmärtäen edes neliulotteiseen avaruuteen - tämä näkyy siitä ihmetyksestä jota Kleinin pullot ja vastaavat tuovat ihmisten mieliin. Ja itse asiassa jopa Cracked -huumorisivusto näyttää miten ihminen on lajityypillisesti herkkä monenlaisille ajatteluvirheille. Kun logiikka ja ihmisten ennakko-oletukset laitetaan yhteen, on lopputulema se, että voimme suorastaan nähdä miten monin paikoin huonosti intuitiivisesti ajattelemme ja toimimme.

Plantingan ongelmana onkin se, että hän ei erottele intuition antamaa ärsyketodellisuutta ja ihmisen rationaalista mietintää toisistaan. Tämänlainen erottamattomuus hyödyttää tietysti esimerkiksi Puolimatkan kaltaisia ihmisiä joiden näkemys maailmasta on voimakkaan intuitivistinen, eli ihmiskognitio otetaan intuitioineen sellaisenaan, jonka jälkeen uskonnollinen totuus muuttuu faktaksi "koska käsiäänestyskysymys". Kuitenkin erottelu on olennaista kun tajutaan että tosiasiassa monet Plantingan takeettomista tiloista ovat sellaisia että jos Paulilla on ne, hän päätyy ristiriitoihin tieteellisessä analyysissään.

Syynä on se, että arkijärkeä ja normaalitoimintaa käyttäessä kombinaatiot ovat yhdenlaisia. Tieteellisessä ajattelussa kombinaatiot ovat erilaiset. Karkeasti ajatellen ajatuskokeemme Paulin kokeessa hän testasi havaintokokonaisuutta siten että osaa varioitiin. Näin liikkuminen havaittiin epätodeksi havainnoiksi. Arkikäsitys tieteestä onkin sellainen että siellä esimerkiksi Desire -kohta on pyritty eliminoimaan. Tutkijaa kiinnostaa korrelaatiot. Nämä muutokset voivat johtaa "Paulin hämmästyksen kaltaisiin" tiloihin koska systeemi ei enää ole kokonaisuus vaan siitä on otettu osasia pois.

Tämä on tieteessä hyvin olennaista koska esimerkiksi kameran rakentaminen pitää takanaan teorian optiikasta. On siis havaitseminen ja tulkintataso. Teoreettisen järjestelmän kautta rakennettu kameran havaintojärjestelmä joka ei osuisi oman havaintojärjestelmämme kanssa yhteen olisi jotain jota voisi odottaa jos joko (a) havaitsisimme täysin omintakeisesti tai jos (b) ajattelisimme väärin. Näin virheitä voisi paljastua. (Ja kuten edellä antamat esimerkit näyttävätkin, niin näitä virheajatuksia on.) Kamera jonka "valokuvat toimisivat" olisi jotain jota ei hevin tapahdu jos ajattelemme ja ennakoimme väärin.

Se, että kamera joka rakentuu "pilkottuina ja kombinoituina" yhteen havainnointijärjestelmämme kanssa on mahdollista siten että meillä on tae. Ja tietysti siten että meillä ei ole taetta sellaisella tavalla jossa takeettomuus on paitsi takeettomuutta, niin myös juuri tietynlaista takeettomuutta. Kun erotamme takeettomuuksista ne takeettomuudet joita voisimme huomata, jää jäljelle vain marginaalinen määrä erilaisia takeettomuuksia jotka luovat jotain jotka ovat paitsi "illuusioita", myös "täydellisiä illuusioita kaiken illuusionpaljastamisen mahdollisuuksien ulkopuolella".

Itse asiassa Plantingan omia ajatusratoja mukaillen voisimme arvoida että vaikka takeettomuus on kenties harvinaista, niin "täydellisen illuusion takeettomuus" jonka virheellisyyttä ei voitaisi huomata on itse asiassa hyvin pieni (Etenkin kun vaatimukseksi voidaan laittaa tämänlaisen kehityshistorian rakentaminen.) Osasten täytyisi mennä pieleen juuri hienostuneesti tietyllä tavalla jotta eri tavalla tehty prosessointi johtaisi muutoksiin. ~ Näin ollen voimmekin huomata että moni taevirhe on sellainen että se voidaan huomata ilman että muutetaan prosessointijärjestelmää yhtään mihinkään. Emme tarvitse täydellistä taetta jotta voisimme huomata takeettomuutemme. Tämä taas muuttaa tietysti myös teorioiden arviointiamme. Sillä voimme epätosista prosessoinneistamme huolimatta arvioida niiden hyvyyttä ja huonoutta.

Toisin sanoen tieteellinen tarkastus vajavaisellakin kognitiolla voi paljastaa virheitä, ristiriitoja ajatuksissa, odotuksissa ja teoissa. Takeettomuus ei ole tieteenteon luotettavuuden pakkovaatimus. Plantinga on unohtanut tämän, ja ilman tätä puolta hänen tekstinsä vedonnevat vain intuitionisteihin joilla on voimakas abstrakti eitieteellä ja tutkimuksella koeteltavissa oleva Jumalakonsepti.

Näin ollen virheemme ovat joko abstrakteja tai ne ontulkittavissa usein nimenomaan tulkintojen ylireagointien tai alireagointien kautta jolloin ne ovat "sidoksissa konkreettiseen" ja niiden säilymisen syy on se, että niihin liittyy adaptiivinen järjestelmä eikä näistä vääristä uskomuksista ole haittaa joten ne eivät ole karsiutuneet pois. Tämä tarkoittaa sitä että meillä ei uskottavasti ole taetta. Tämä ei kuitenkaan estä tieteen tekemistä, koska emme elä missään loogisen positivismin metafysiikan kieltävässä maailmassa joka taas on vaatimustasolla piilossa välttämättä warrantin takana -ontologinen naturalismikaan kun ei kiellä metafysiikkaa, naturalismi on metafyysinen teoria. Se hyväksyy vain metafyysiset konseptit joita fysiikka käyttää. Sillä myöskään fysiikka ei ole metafysiikkaa. Näin ollen jos otat takeettomuuden vakavana vaihtoehtona ja olet evolutionisti, ei sinun tarvitse väistämättä luopua joko rationaalisuuden tunnustamisesta tai naturalismista.

Päin vastoin. Silloin sinun on hyväksyttävä että nimenomaan abstraktit harhat ovat niitä joita evoluutio voisi tuottaa. Ja että juuri niiden takeettomuutta ei voida testata eikä tätä kautta tuottaa "Paulin hämmästyksiä" niille. Näin ollen nämä näkemykset ovat korkeintaan niin luotettavia kuin mitä olemme takeettomia. Kun taas kaikki muut järjestelmät ovat konkreettisempia ja niiden takeettomuusriski on huomattavasti pienempi. Ja kas näin olemme siinä tilassa jossa meidän tulisikin olla.