Töissäni en oikein suostu puhumaan uskonasioista tai politiikasta. Jos aihe siirtyy niihin vitsailen niistä. Tätä sitten voin tehdä paljonkin ja moni voi kokea että olen jopa jollain tavalla vastannut kysymykseen. Tämä ei ole defenssi, vaan se, että se ei yksinkertaisesti ole oikea paikka tai aika sellaisella. Siksipä olin hieman hankalana kun eräs ihan mukava työntekijämme kovasti uteli uskonnollista vakaumusta. Olin harvinaisen suora ja kysyin että "Mitäs mieltä sinä olet meistä agnostikoista jotka eivät ole riittävän rohkeita ottamaan kantaa itse kysymyksen vastaukseen, ja tyytyy vain katsomaan ovatko muiden argumentit riittäviä muuttamaan tätä mysteeritilaa vai eivät?" Hän sanoi että "Olen riittävän rohkea. Uskon Jumalaan koska tiedemiehet ovat sanoneet että Big Bang on tapahtunut. Se siitä!" Hän näytti olevan kovin tyytyväinen tähän esitykseen. No, hänellä oli sentään jonkinlainen argumentti kun taas minulla oli vain välttelevä kanta, jolloin on tavallaan luontevaa ajatella että en osaa vastata.1: En yksinkertaisesti suostu livedebatteihin, ainakaan töissä. En minkäänlaisiin. En minä kaksintaistelujakaan tee kirkoissa. Kaikelle on paikkansa ja paikka kaikella. Ja kaikenlisäksi olen melko varma että argumenttini on sellainen että olen huomannut että normaalien ihmisten on vaikeaa ymmärtää sen kiemuroita. Debatin kannalta kohdekin oli väärä ; Paras debatti kun ei tule siitä että mahdollisimman tehokkaasti voittaa toisen. Kun molemmilla on käsitys aiheesta, on tulos paras. Huonoin keskustelu syntyy silloin kun toinen heittää tavaraa joka aikaansaa toisessa lähinnä metafyysistä hämmästystä.
Hänen ajattelussaan sekä (1) antrooppinen periaate jumalasta hienosäädön takana olevana ominaisuuksien hienosäätäjänä että (2) alkusyynä, olemassaolon aikaansaajana, soljuivat mukavasti yhteen. Tämä yhteys onkin varsin helppo nähdä uskonnollisissa keskusteluissa ; Ominaisuuksien olemassaolo ja ominaisuuksien voimakkuus ovat tietysti eri asia, mutta teologiassa ne ovat yksi ja sama. Tässä käsittelen näitä asioita peräkkäin, mutta siinä hengessä että kokonaisuutta katsotaan rinnakkain.
Antrooppinen periaate - "Mysteeri" tarkoittaa sitä että minä tiedän!
Näissä molemmissa on myös aivan omantyyppisiä erikoisuuksiaan. Antrooppisessa periaatteessa ytimessä on ajatella että Jumala voisi tehdä juuri tämänlaisen universumin, ja että naturalismissa se on epätodennäköistä ja siksi jää ikään kuin tuurin varaan että universumi on juuri tämänlainen eikä muunlainen. Tässä ongelmana on tietysti se, että aitoa vertailua ei voida tehdä kun ei voida perustellusti ja kvantifioidusti selittää miten vähäinen tekijä Jumala on. Kun verrataan kahta todennäköisyyttä, ei toista voi vain määritellä epätodennäköisemmäksi tai todennäköisemmäksi. (Tämä on hyvä syy olla agnostikko ; Tiedämme että emme tiedä koska emme kykene tämälaista kalkulaatiota tekemään, vertailussa korkeintaan toinen luku on tiedossa.) ~ Tämä sama ongelma ja teema näkyy myös Puolimatkan kognitiivisen hienosäädön teoriassa sekä niissä kreationistisissa argumenteissa joissa perusteemana on vedota epätodennäköisyyteen (eli miltei kaikki niistä.)
Kun tässä teemassa keskustellaan uskomisen tieteellisyydestä, on mielestäni kaikista olennaisin tieteenfilosofinen teema jokin jota nimenomaan yritetään kiertää (puolin ja toisin). Tässä on nimittäin kyseessä siitä että kannattaako hypoteesin todentamista, selittämistä ja ennustusvoimaa tieteellisyyden ytimessä. Koska keskustelukenttä on valitettavasti näyttänyt jumittuneen maailmankuvakeskusteluun jää usein vähäisemmälle huomiolle se olennainen asia, että kenties tieteenteon tärkein kriteeri onkin aktiivinen tutkimusohjelma. Kun saa aikaan hyvän tutkimusohjelman, tieteenfilosofia seuraa perässä. ~ On ensin tehtävä tieteen vallankumouksia ennen kuin Kuhn tulee paikalle ja huomaa ilmiön ja alkaa kutsumaan sitä paradigmanmurrokseksi. Tässä mielessä tieteenfilosofinen saivartelu viekin keskustelun usein syrjään itse asiasta.
1: Tässä kohden SETI on itse asiassa hyvä (huono) esimerkki. Etenkin koska ID -rintama on klassisissa vertauksissaan liittänyt, joten tämän aiheen miettiminen on oikeasti oleellista. SETI keskittyy testaamaan konkreettista ennustetta, nimittäin väitettä, että myös mahdollinen maan ulkopuolinen äly todennäköisesti on jättänyt avaruuteen radiohistoriaa. SETI -projektin kohdalla ydinkysymys on yllättävä : Se ei ota kantaa siihen onko tuota älyä olemassa vai ei. Sen sijaan sen sisällä on tutkimusohjelma joka tuottaa ennusteen ja antaa siihen filosofiointi-semantiikkapelin sijasta nimenomaan tutkimusimpulssin. ID -puoli sen sijaan tekee ekstrapolointia nimenomaan aukkopaikkoja etsien. Kun jotain asiaa ei tiedetä, sen piirissä ei suinkaan ajatella että tässä on ongelma ratkaistavaksi, vaan sen sijaan he olettavat että tämä eitiedetty asia olisi samaa kuin "epätodennäköisyys luonnollisena aktiona". Ja näin eitiedetty naamioidaan ensin mysteeriksi jonka taakse taas sovitetaan Jumala. Ja näin mysteeri selittyy ilman lisätietoja tai tutkimusta. ID ei siis yksinkertaisesti tee tutkimusohjelmaa ; Se vain sovittaa itsensä yhteensopivaksi muiden tekemään tutkimukseen. Tämä tarkoittaa sitä että teoria on hedelmätön ; se ei ennusta laadullisesti uudenlaisia havaintoja ja vain istuu selitysaukkoihin, joissa muiden teorian ennusteiden arviointiin ei ole dataa suuntaan tai toiseen. Selittämisen ja työn vastuu vain delegoidaan muille kun itse saadaan sovittaa omaa näkemystä ilman tutkimusta koska ID on määritelty "ei sellaiseksi teoriaksi että tarvitsisi".
___1.1: Tämä tuo mieleen monet mitä erikoisimmat selitykset jotka koskevat pyramidien rakentamista ; Kun nykyihminen pohtii että miten pyramidit on rakennettu, he näkevät avaruusoliottoman selityksen puutteelliseksi ja heistä näyttää mielivallalta ja norsunluutornissa olevien tiedemiesten sortamiselta kun vastassa on kuitenkin asia joka "make sense" ; Näiden näkemysten kannattajista on vähäisien oletusten tekemistä kun rakentamisen taakse postuloidaan ainostaan avaruusolennot.
Alkusyy - Konseptit sekaisin tai kuinka olemassaoleva määritellään Jumalaksi.
Alkusyy taas on usein logiikkaan ja matematiikkaan nojaavaa perustelutapaa. Tässä kohden kysymys ei selvästi ole ollenkaan tutkimusohjelmallinen. Sen kohdalla esiin nouseekin hyvin erilainen asenne. Tästä saa hyvän kuvan "Journeyman Philosopher" -blogista. Näiden kohdalla mukana on sellainen huomattava teema että ne itse asiassa nojaavat johonkin muuhun. "...argument should really be an argument about logic not religion. If his argument didn't contain the word 'God', no one would give it a second thought and, certainly, no one would take it seriously. But because his argument in logic is an argument for the existence of God, it becomes a religious argument..." Kun argumentaatio puolustaa Jumalaa, näyttää että argumentti saa enemmän suosiota ja se myös otetaan vakavammin ; Moni uskovainen näyttää ajattelevan että jos he uskovat Jumalaan ja jokin päätelmä viittaa tähän heistä tosiasiaan, niin myös tämän argumentin täytyisi olla hyvä. Näin ei ole edes niiden asioiden kanssa jotka ovat kaikista kiistattomia. Hyvien asioiden puolesta voidaan tehdä ohiampuvia ja huonoja argumentteja. Tämä kuitenkin usein unohtuu tohinassa. Usein argumenttien heikkous onkin siinä että ne todistavat jotain jonka kanssa analogiseksi Jumala usein koetaan, mutta että Jumala ei niissä olekaan ainut vaihtoehto. Eikä oikeastaan tiedetä voidaanko näitä argumentteja soveltaa Jumalaan. "Mathematics fulfills 3 of the criteria we normally assign to God: infinity, truth and independent universality. Infinity only makes sense in mathematics and, in fact, is unavoidable at every level; mathematics is the only realm where infinity appears to be at home. Mathematical truths are arguably the only objective truths that are both universal and dependable. And mathematics gives the impression of a universal independence to human thought and possibly the universe itself." Matematiikan olemassaolo ei kuitenkaan ole Jumalatodistus.
Toinen hyvin kuvaava löytyy tämän hetken väännöstä jossa Schiebel ja Craig väittelevät alkusyystä. Tämän argumentaation purkaminen ja käsittely löytyy hienosti "Philosophical Disquisitions" -blogista. Tässä ytimeen nousee yllättäen kaiken määrittely. Paitsi että Jumalalliset ominaisuudet määritellään, on tavallista myös että myös vastapuolen näkemykset ennakkorajataan. Voidaan esimerkiksi rakentaa rakennelmia joissa rajoitteita määritellään tietynlaisiksi ja esitetään että vastapuoli ei voi olla niiden kanssa erimielinen. "Out of box" voi kuitenkin löytyä varteenotettavia vaihtoehtoja jotka murtavat argumentit. Esimerkiksi ajan määritelmästä, intention määritelmästä ja muualta voikin löytyä rajoitteita jotka ovat kaikkea muuta kuin ilmiselviä. Näin premisseistä tulee enemmänkin ilmituotuja maailmankuvallisia väitteitä kuin jotain jonka pohjalta syntyisi jotain yhteistä etenemispohjaa joka päättää asiasta suuntaan tai toiseen. Siksi Craigin ajama Jumalan alkusyyksi määrittely onkin kohdannut vaikeuksia. Se pikemminkin vetoaa koherentisoiden kuin perustelee asian niin että erimielisen olisi ikään kuin velvollisuus järjen nimessä vaihtaa mielipidettä.
Määritelmäpelin onglemana on tietysti se, että sillä voi ratkoa tietynlaisia sisäisiä ongelmia, mutta ei ongelmia. Karl Popperhan jakoikin ongelmat kahdenlaisiin luokkiin ; Hän jakoi asiat pulmiin (puzzle) ja ongelmiin (problem). Popper moitti Wittgensteinin positivistista näkemystä jossa kaikki nähtiin logiikan leikkinä ja kielipelinä. Hän korosti että filosofiassa on oikeita ongelmia joita voitaisiin käsitellä objektiivisesti, siis muunakin kuin pelkkänä kontekstiriippuvaisena kielipelinä. Valitettavasti näissä joissain kysymyksissä ei ole riittävästi välineistöä jotta voitaisiin kunnolla päätyä oikein mihinkään tulokseen.
Hienosti säätämistä.
Olen aikaisemmin nostanut esiin kaksi virhetyyppiä. Niissä on selkeästi olennaisia eroja. Mutta ne voidaan nähdä myös osaksi yhtenäisempää ajattelun luokkaa. Näin ollen niiden heikkouksien takana olisi ikään kuin Akilleen kantapää, joka on kuolettava molemmille ajattelutavoille. Tämä virhe on erikoinen. Intuitiivisesti ajatellen ihminen korostaa virheitä. Näissä virheenä on yhdentekevyys. Lausunnot ovat niin saivartelevia ja omissa maailmoissaan että ne eivät enää ole edes väärin. Virhe on karkeasti ottaen se, että nämä argumentit eivät oikeastaan ole argumentteja, vaan oman maailmankuvan reunaehtojen koherentisoimista. Ne kikkailevat ja vetoavat maailmankuvan kautta sen sijaan että yrittäisivät oikeasti ratkaista ongelman. Toki tätä ongelman ratkaisua väitetään yritettävän, mutta ratkaisemiseen käytetty välineistö on kuitenkin sellaista että se ei ole edes periaatteessa niillä keinoin mahdollista.
Selitän tässä blogissa hieman tarkemmin mikä tämä ongelma on. Mutta sen seuraukset ovat yksiselitteisemmät. Sen kautta nimittäin nousee se, että sekä uusateismin että kreationismin kohdalla on yksi vahvasti yhtenäinen teema. Molemmat ajavat ensi sijassa kulttuurimuutosta. Molemmilla ytimessä on jollain tavalla koulutus. Tässä on hyvä huomata, että sitä voi harjoittaa uskontokritiikkiä tai vastustaa maallistumista jos sen tärkeäksi kokee. Arvokeskustelu ja poliittinen ja avoin väittely kun on tulevaisuudesta neuvottelemista. Ja omaa asiaansa saa luonnollisesti demokratiassa ajaa lain sallimissa rajoissa.
Ongelmana onkin se, että molemmat puolet hakevat ydinperusteesa hankkimalla tieteen leimaa. Ja hakemalla tätä ottamalla osaa nimenomaan niihin teemoihin jotka ovat ns. kontroversaalisia tai jotka eivät tähän suoraan liity.
1: Näin esimerkiksi universumin alku on ateistejen ja kreationistien kiinnostuksen ytimessä koska se on maailmankuvallisesti olennainen mutta ratkaisultaan epäselvä. Se, että oma näkemys voidaan sovittaa siihen nähdään olennaisena todisteena asian puolesta. Kun molemmat voivat määrittää itsensä asiaan, niin on selvää että ongelma on kaikkea muuta kuin ratkaistu. (Ateistit kuvittelevat omituisesti että jos alkusyyargumentteja kritisoi niin Jumala ei olisi alkusyy ja Jumala olisi epätodennäköinen. Tämän arvion tekemiseen tarvitaan kaksi todenäkisyyslukua joita voitaisiin verrata ja arvioida. Ja juuri tätä ei ole tehty. On korkeintaan yksi luku ja tästä toinen sanoo että "on parempi" ja toinen "on huonompi". Tämänlainen vertailu on suoraan sanoen omituista ja kieltäydyn kohtelemasta tämänlaisia vakavasti pitäviä järkevinä ainakaan tässä yhdessä kohdassa.)
2: Kun taas evoluutioteema ei ole kontroversaali mutta aiheen kannalta irrelevantti. Tutkimusohjelma "todistaa" tai "on vastaan" lähinnä assosiaatioiden kautta. Esimerkiksi selitysyhteyttä Jumalan ja evoluution väliin on vaikea vetää teoreettiselta tasolta. Se haetaankin yleensä uskonnon dogmista, jolloin vikana voi olla näiden uskontojen määrittelyt "eikä itse teismi".
+: Kaikista omituisin on kuitenkin se, että sosiologinen irrelevantti kehikko yhdistää usein molemmat ongelmat. Siinä usein todistusaineistoltaan vaihteleva uskonon tuomien etujen ja haittojen arvio liitetään osaksi maailmankuvan eetosta ja tämä jotenkin todistaa paitsi sen että maailmankuva on paha, myös että se on jotenkin myös tiedollsiesti perusteeton. Uskontokriitikki on toki tärkeää ja on hyvä näyttää minkälainen yleisetiikka etiikka ja myös minkälaisia riskejä eri maailmankuviin liittyy. (Jopa silloin kun riskit ovat kooltaan marginaalisia. Tämä on jokaiselle ydinvoimaloista keskustelleelle ilmiselvä kohta.) Ateismintodistus ei voi nojata uskontokritiikille, uskonnottumuuskentälle se sen sijaan on se oleellinen. Näiden kahden välillä on juopa jonka ylittäminen tapahtuu vahingossa hyvinkin helposti.
Siksi ihmettelenkin usein sitä että mikä maailmassa on vikana kun Jumalaa tai Jumalattomuutta ei voida ympätä tiedon aukkoihin ajatusleikkeinä ja hauskoina saivarteluina ja määritelmäkikkailuina (poliittisesti korrektisti puzzle) vaan ne otetaan turhan vakavasti ikään kuin niissä olisi vakava totuusarvo joka ratkaisee suuren tieteelle aikaisemmin spekulatiivisen ongelman (problem). Koska tätä olennaista eroa ei tunnuta ymmärtävän, hienosäätöargumentin ja muiden vastaavien teemojen kohdalla säädetään hienosti vielä tulevaisuudessakin, mutta ongelman ratkaisu näyttää olevan yhä kaukana. ~ Jostain syystä asiaa joka on probleemaa käsitellään aina puzzlena ja lopputulos on koomista katsottavaa.
Ja kaiken lisäksi aihetta näyttää ympäröivän aivan ihmeellinen hype. Kannanottoa ja juuri tämän kysymyksen miettimistä pidetään olennaisena. Vaikka tosiasiassa moni muu asia on sellainen että niissä ratkominen todella etenee sen sijaan että halotaan vain vuosi vuodelta ohuempia hiuksia ikään kuin "puzzlehenkisessä kilpavarustelussa". Esimerkiksi mielenkiintoisempia ajatuksia voi syntyä Möbiuksen nauhasta tai Kleinin pullosta ja niiden ihmeistä. Niihin liittyvät huomiot ovat äimistyttäviä, epäintuitiivisia, kiinnostavia ja silti jotain "tiedettyä jossa ei ole mitään paradoksia". (Vaikka tämäkin on puhtaasti matemaattisena konseptina selkeästi puzzle, se on kuitenkin monella tavalla vähemmän saivartelua ja enemmän kiinnostavaa tietoa kuin nämä Jumalakysymykset. Nostin tämän esiin juuri siksi että se on puzzle, probleemien selvittely on vielä mielenkiintoisempaa.)
Sen toki ymmärrän jos jokainen itse päättää että tämä kysymys on mielenkiintoinen. Mutta henkenä näyttää olevan se, että nämä kysymykset nähdään jonain yleisinhimillisyytenä joihin ollan velvollisia vastaamaan. Vastauksen nähdään usein vaikuttavan koko kuvaan ihmisestä. Minun määritelmissäni tämä on pahuutta. Vaikka kuinka kiva mies sitä tekisi. Minäkin kirjoitan blogiin aiheesta usein juuri siksi että aiheesta on jossain tullut jonkinlainen "kannanotto" tai "haaste". Muista aiheista niitä ei selvästi tule yhtä paljon (katso tästä blogista itse).
Kirjoittaja on tunnettu siitä että hän ahdistuu erityisen voimakkaasti epätietoisuudesta ja epävarmuudesta. Hän ei halaa mysteeriä tai kaipaa epätietotilaa, vaan vihaa sitä. Tämä sisäinen ahdistus ei saa kuitenkaan olla tekosyy siihen että ratkaisuun hypätään huolettomasti. Siksipä hän on ahdistunut ja kiukkuinen vielä huomennakin, hän haluaisi olla väärässä mutta näköjään teologien ja uusateististen skientistien älykkyys ei riitä ratkaisemaan näitä hänen ahdistusongelmiaan. Ja terapeuttikin voi ratkaista vain tunteen, ei ongelmaa (problem).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti