(C. S. Lewis, "Paholaisen kirjeopisto")
Huumorin ajatellaan usein olevan lähinnä viihteellistä. Siksi vitsien käyttämistä opetusmenetelmänä voidaan monesti katsoa jopa halveksien. Huumorilla nähdään viihdearvoa, ei retorista arvoa. Toisaalta tuppaamme näkemään esimerkiksi uskonnon vakavana ja huumorittomana alueena. Tällöin syntyy helposti esimerkiksi kuva "huumorintajuttomista" kristityistä jotka hyökkäävät ties mitä "hapatuksia" ja "humpuukeja" vastaan ja ovat siksi ikään kuin huumoria vastaan.
C. S. Lewis kuitenkin näkee että huumori on olennaisen arvokasta. Siksi hän esimerkiksi luokitteli erilaisia kirjoja. Hänen mukaansa esimerkiksi "Eläinten Vallankumous" oli vallan mainio teos, koska se kykeni huumorinsa avulla vaikuttamaan enemmän kuin monet kuivakkaammat teokset ; Hänestä esimerkiksi "Vuonna 1984" on heikompi ; Eläinten vallankumouksen yksi lause "Kaikki ovat tasa-arvoisia mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset" on hänestä mieleenpainuvuudessaan tehokkaampi kuin koko "Vuonna 1984" kirja. Hän siis vähintään arvosti huumoria voimakkaasti. Siksi onkin selvää että hän taatusti arvosti naurua Jumalan antamana ilona. Näin hän vastusti voimakkasti molempia ylläolevia "arkielämässä usein vastaan tulevia" näkökantoja huumoriin.
Lewis jakaa "Paholaisen kirjeopistossa" huumorin luokkiin (luku 11) "Inhimillisen naurun syyt ovat jakoni mukaan seuraavat: ilo, hilpeä pila, varsinainen kokkapuhe ja kyyninen naljailu." Tässä luokitelmassa järjestys on hierarkinen ; (1) Ylevintä on ilo ja alhaisinta kyyninen naljailu. Lewisin jaossa ilo on ensisijassa sosiaalista : Se ei itse asiassa rakennu kovinkaan voimakkaasti vitsin laadulle - ilossa pienemmätkin sukkeluudet saavat "naurumenestystä". (2) Hilpeä pila taas on leikkimielisyyttä, joka voi joskus harhauttaa ihmistä mutta on kuitenkin rakentavaa. (3) Kokkapuheet taas ovat ironista, ja ne perustuvat kohtuuttomuuden havaitsemiseen, ne voivat olla mutta eivät ole sävyltään rivoja. (4) Naljailuun ei sen sijaan on alhaisinta koska siihen tarvita enää edes lahjakkuutta tai älykkyyttä.
Toki Lewisin oma huumorintaju näyttäytyy monesti varsin karkeana. "Paholaisen kirjeopisto" täyttyy monin paikoin vitseistä jotka ovat joko puhdasta naljailua tai kulkevat jossain eiuskovaisiin kohdistetun kokkapuheen ja naljailun välimaastossa. Tämä kuvaa sitä miten vaikeaa ihanteen ja toiminnan yhteennivominen voi olla vaikeaa.
Lewisin huumorintajua voisikin lähestyä anekdootin kautta. Kerrotaan että Lewisillä oli kerran amerikkalainen vieras. Tämä halusi päästä vessaan ja kysyi voisiko hän mennä vessaan. Tässä ongelmana on se, että amerikkalaisilla ilmauksessa on sana "bathroom", ja briteissä on tavallista että kylpyamme ja huussi ovat eri huoneissa. Lewisin kerrotaan ohjanneen vieraansa pesuhuoneeseen. Kun tämä vieras sitten viittasi päässeensä väärään paikkaan Lewis oli ihmetellyt kuinka vieras ei osaa päättää mitä haluaa. Hän oli tuonut esille että "erehdys" oli ollut "tahallinen" ja että tällä hän kenties pääsee eroon amerikkalaisten omituisesta tavasta turvautua kiertoilmauksiin, eufemismeihin.
Tässä huumorissa on itse asiassa hyvin voimakas ripaus esimerkiksi "Monty Pythoneista" tuttua asennetta. Tämä tulee esiin esimerkiksi siitä miten John Cleesestä ja muut Pythonit olivat Torquay -nimisessä kaupungissa tekemässä huumoria. He sattuivat päätymään hotelliin jonka omistaja oli varsin tiukka, sotilastaustainen Donald Sinclair. Hän oli esimerkiksi ottanut erään amerikkalaisen Pythonin syömistavat pilkan kohteeksi. Kun tämä oli ensin leikannut veitsellä ja haarukalla lihaa, sitten laittanut veitsen lautaselle ja vaihtanut haarukkaa kädestä toiseen ja sitten laittanut palan suuhunsa, hän oli huomauttanut että briteissä ei syödä sillä tavalla. Hän oli muutenkin ollut melko mahdoton ja John Cleese kuvasi häntä sanoin "the most marvellously rude man I've ever met." Miehen pohjalta syntyi sittemmin hahmo "Pitkän Jussin majatalo" -sarjaan. Sarjaan joka on kenties laajimmille levinnyt kriittinen asiakaspalaute.
Lewisin, Sinclairin ja Cleesen asennetta tilanteeseen voidaan kuvata jollain omituisella tavallaan pömpöösiksi. Niistä on mahdollista loukkaantua koska niissä on taustalla hyvin voimakas "oikean systeemin" henki. Niissä on myös kohde jonka kustannuksella tässä tapahtuu arvonalennus. Tämä johtaa itse asiassa siihen että kaikkien huumori on jossain määrin epäkohteliasta. On ikään kuin oikeaoppinen tapa jonka henkilö itse tietää. Ja sitten on kohde joka rikkoo tätä normia. - Lewisin mukaan oikeassa systeemissä ei harjoiteta tarpeettomia eufemismejä, Sinclairin mukaan on olemassa viisas tapa aterioida ja vääräoppista amerikkalaista kikkailua. Ja John Cleesen mukaan on olemassa asioita joita asiakaspalvelija voi sanoa ja tehdä ja mitä taas ei.
Tässä kolmikossa jokainen edustaa toki hieman omaa kolkkaansa : Sinclair ei yrittänyt olla hauska ja kohdisti asian suoraan henkilöön. Lewis taas yritti olla hauska ja kohdisti asian suoraan henkilöön. Cleese yritti olla hauska mutta kohdisti asian suoraan henkilöön mutkan ja mediajulkisuuden kautta. Sinclairin ja Cleesen edessä ollaan tässä mielessä avuttomia ; Sinclairin hyökkäävä asenne ja auktoriteettisuus riisui helposti aseista. Cleesen tuoma mediajulkisuus on hankala koska sen vastustaminen antaisi vain huumorintajuttoman maineen. Ja Lewisin tapauksessa kohdetta ei saateta puolustuskyvyttömäksi. Tässä mielessä Lewis pärjää tuon anekdootin kohdalla yllättävänkin hyvin. (Toki monissa hänen kirjoissaan tämä lämminhenkisyys ei välity. Hän selkeästi nautti siitä että saa naljailla esimerkiksi ateisteille eikä hän välitä heidän puolustuskyvystään. Mutta tämä on tämän sepeämiseni jatkon kannalta oikeastaan irrelevanttia.) Tässä kohden esiin tulee se, että valtaosa "brittiläisen asenneilmapiirin" huumorista ei itse asiassa perustu "ilolle" vaan "kokkapuheille". Ne taas ovat pakosti jossain määrin loukkaavia jollekulle. Briteissä huumorintajuisuutta vaaditaankin - tästä mainitaan jopa Lewisin "Paholaisen kirjeopistossa" eräänlaisena brittien periheikkoutena. He eivät halua tunnustautua huumorintajuttomiksi ja tätä kautta syntyy paljonkin pahantekoa jossa pelkkä vitsiksi kutsuminen tuo armon. (Joka on kirjan sielunvihollisille perin kätevää.)
Tämä huumori ei siis ole yleismaailmallisesti hauskaa. Se on hauskaa vain niille ihmisille jotka jollain tavalla myöntyvät tähän esitettyyn kannanottoon. Erimieliset voivat jopa katsoa arvojaan loukatuksi. Omien sääntöjen rikkominen tai yleisten sääntöjen rikkominen ylpeillen ovat vitsailuun johtavia tilanteita, jotka toisia naurattavat mutta ne ovat myös raskaita toisille. Kun joku arvostettu henkilö näytetän kaksinaamaisena syntyy huvittuneisuutta. Voin esimerkiksi kuvitella että alla oleva C. S. Lewisin parraton kasvokuva ja sen alla oleva huomautus yhdessä aikaansaavat huvittuneisuutta toisissa mutta kenties pientä ärsytystä muualla. Yksi näkee tässä pienen hieman humoristisen huomion. Toinen voi nähdä aivan saman kuvan pikkumaisena ja pilkkua viilaavana vittuiluna. (Koska aihe tuskin on mitenkään erityisen tunteillekäyvä, en usko että valtavaa raivomyrskyä tai naurunremakoita kuitenkaan nousee.)
Tämän taustoittamana voidaan sanoa että etenkin vitsailu onkin jotain jonka ymmärtämiseksi tarvitaan "Elimäen kootut tarkoitukset" -kirjaa. "Yytteri" on "henkilö joka on huomattavasti vähemmän hauska kuin kuvittelee olevansa." Ja tämän kohtaamisesta seuraa "Nytkyme", joka taas on "Hallitsematon heilunta ja hätäinen myöntely, joka kumpuaa yrityksestä päästä eroon juhlien pitkästyttävimmästä ihmisestä." Esimerkiksi minun silmissä saattaa siksi näyttää että moni kristitty on huumorintajuton, kun taas minä heidän silmiinsä näytän perin kyyniseltä rentulta (joka olenkin). Ja että tästä tunteesta suuri osa johtuu siitä että nauramme aivan erilaiselle häijyydelle. Huumorintajuttomuuden sijasta syynä on huumorikäsitysten yhteensopimattomuus. (Tämä ainakin tuntuu lempeämmältä ja optimistisemmalta tavalta ajatella asiaa.) Toki on myös niitä joiden maailmassa kuivakkuus on itseisarvo ja joiden maailmassa vitsailu on läpeensä alhaista humpuukia joka ohjaa huomion pinnallisiin asioihin. Mutta uskoisin että he ovat vähemmistö. Ja he eivät puolustaudu sitä vastaan että heitä kutsutaan huumorintajuttomiksi, koska he ovat ylpeitä tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti